Olen 48v nainen, kolme vuotta ollut sinkkuna ja tapasin reilu kuukausi sitten ihanan miehen. Tullaan hyvin toimeen, seksi sujuu, tapaillaan monta kertaa viikossa. Minä olen jo täynnä helliä tunteita häntä kohtaan, koko ajan ikävä, haluan todella panostaa suhteeseen koska tunnen, että vihdoinkin olen löytänyt ihmisen jonka kanssa haluan yhedessä eteenpäin. Mutta jotekin vaistoan, että hänellä ei kaikesta huolimatta ole tunteita minua kohtaan, ainakaan samalla lailla kun minulla. Mistä sen huomaa - puuttuu pitkät katseet, kosketus, halaukset, käsikädessä kulkeminen...
Tavatiin nettitreffien kautta ja hänellä on koko ajan ollut profiili ja käynyt treffeillä säännöllisesti. Omani poistin kun olimme tavanneet. En ole ottanut asiaa puheeksi, en halua painostaa häntä poistamaan profiiliaan vaan olen toivonut, että hän tekee sen itse omasta halusta. Asia on vaivannut ja satuttanut minua - välillä enempi ja välillä vähemmän. Olen koittaut olla tyytyväinen tähän mitä häneltä nyt saan. Mutta ei onnistu! Viime yön hän vietti luonani ja aamulla jo ennen töihinlähtöä oli käynyt treffeillä. Sattuu niin saatanasti kun huomaa hänen välittömästi meidän yhteisen yön jälkeen viestittävän toisille naisille treffipalstalle.
Tänään päätin, että lopetan tämän koska omia tunteita on tullut ihan liikaa ja olen jo nyt satuttanut itseni. Sattuu niin saatanasti, itsetunto nollassa, kauhee pettymys ja ahdsistus. Tekis mieli lähteä vetämään kaatokänni että pääsis hetkeksi pois ja sais tämän ahdistuksen pois.
Joo... häntä pysytyyn ja kohti uusia haasteita ja plaa plaa plaa. Mutta kun en halua muuta ku kadota tästä maailmasta ikiajoiksi!
Kiva kun luit, jos jaksoit tänne asti lukea! Johonkin pakko purkaa itseään, ettei hajoa
-Minni
Tavatiin nettitreffien kautta ja hänellä on koko ajan ollut profiili ja käynyt treffeillä säännöllisesti. Omani poistin kun olimme tavanneet. En ole ottanut asiaa puheeksi, en halua painostaa häntä poistamaan profiiliaan vaan olen toivonut, että hän tekee sen itse omasta halusta. Asia on vaivannut ja satuttanut minua - välillä enempi ja välillä vähemmän. Olen koittaut olla tyytyväinen tähän mitä häneltä nyt saan. Mutta ei onnistu! Viime yön hän vietti luonani ja aamulla jo ennen töihinlähtöä oli käynyt treffeillä. Sattuu niin saatanasti kun huomaa hänen välittömästi meidän yhteisen yön jälkeen viestittävän toisille naisille treffipalstalle.
Tänään päätin, että lopetan tämän koska omia tunteita on tullut ihan liikaa ja olen jo nyt satuttanut itseni. Sattuu niin saatanasti, itsetunto nollassa, kauhee pettymys ja ahdsistus. Tekis mieli lähteä vetämään kaatokänni että pääsis hetkeksi pois ja sais tämän ahdistuksen pois.
Joo... häntä pysytyyn ja kohti uusia haasteita ja plaa plaa plaa. Mutta kun en halua muuta ku kadota tästä maailmasta ikiajoiksi!
Kiva kun luit, jos jaksoit tänne asti lukea! Johonkin pakko purkaa itseään, ettei hajoa
-Minni
Vastaukset 10
Vanhimmat
piisaa, valitettavasti.
Itsekin tässä epäilen, ovatko kaikki miehet idiootteja. Eikö oikeasti ole vapaana enää yhtään täyspäistä miestä?
Kuitenkin et ollut yksin, semmoinen sun onni
tänään hän soitti ja pyysi hänen luo... kerroin, että mielestäni meidän odotukset tähän suhteeseen ei näytä käyvän yksiin ja epäilen että kannattaako meidän jatkaa. Tuli selitystä a) b) ja c) mitä on itsekin miettinyt. Minusta kaikki asioita, jotka olisi järjestelykysymys jos olisi halua - mutta ymmärrän jos halua ja tunteita ei ole. HAlua ei ole jos koko suhteen ajan on aktiivisesti ollut treffeillä. Järki sanoo, että paras näin kun en tämän emempää kiintynyty ja suhde kesti vain reilun kuukauden mutta sydän on hajalla! Ikävä on fyysinen kipu ja enempää en kyyneliltä kykene kirjoittamaan... hajoan!
samankaltaisessa tilanteessa. Jos suhde tuottaa tuskaa, eikä toisella tunteita, miksi jatkaa. Tilanne menisi jatkossa vain pahemmaksi ja lopulta olisit jossain itsarin partaalla mielen takia. Miten voisit jatkossa luottaa häneen, kun alkukin vaikea. Sure rehellisesti, se menee ohi, on aina mennyt. Älä patoa tunteittasi niin voit rakastua uudelleen johonkin arvoiseesi. Et hajoa. sydämesi paranee taas....
Tapasin myös netin treffipalstalta miehen oliko yli vuosi sitten. Oltiin ja ei oltu yhdessä. Nyt seurusteltiin mielestäni puoli vuotta, mutta kyllä sen huomaa, jos toinen ei ole hommassa mukana. Kyllä se on itsensä kiusaamista.
Pyysin vielä mukaan sukulaisiini juhannusjuhliin, vähän niin kuin testinä miten tosissaan on kanssani. Lupasi tulla ja tietysti perui vähän ennen. Silloin kysyin, että haluaako olla yleensä kanssani ja sai sitten (tekstarilla!) kakistettua ulos, ettei halua jatkaa kanssani. En ollut edes sen arvoinen ihminen, että minun kanssani olisi voinut edes keskustella näistä asioista. Siitä jäi p...maku suuhun. Toki itsessäni oli hyvin paljon vikaa. Kaitpa aloin jotenkin käyttäytymäänkin huonosti häntä kohtaan, kun huomasin, ettei tunteita taida olla minua kohtaan.
Pari viikkoa sitten tuntui pahalle, todella pahalle, mutta nyt olen saanut etäisyyttä näihin asioihin ja ei tunnu ollenkaan niin pahalta, vaikka kyllä ikävä vielä on. Toivut kyllä.
Erostani on jo vuosia. Minä tulin jätetyksi. Tapailin jonkun verrran hyvin erilaisia miehiä eroni jälkeen, suhteita niistä ei välttämättä kehittynyt ja osa kohtaamisista meni ohitse merkitsemättä sen enempää, kunhan elämä rullasi eteenpäin, kukaan ei tuntunut oikein missään. Yli puoli vuotta sitten tapasin miehen johon olen rakastunut ekaa kertaa eron jälkeen tosissani, vasta nyt tuntuu oikealta. En usko mihinkään Se Oikeaan, vaan siihen tunteeseen joka sisälläni on.
Mutta.. mieskin on eronnut yhtä kauan aikaa sitten kuin minäkin. Hänen exänsä on haamuna välissämme. Mies tuli myös jätetyksi. Hän pyytää, että odotan, hän tarvitsee aikaa rakastuakseen. Voiko mies rakastua mukamas sopivan odotusajan jälkeen? Aika erikoista. Tunnen että hän välittää ja jopa tykkää, silti en riitä. Itse olen täysillä sitounut tähän suhteeseen, en enää näe muita miehiä ympärilläni. Silti en riitä. Ulkonäöstä se ei ole kiinni, luonteesta se ei ole kiinni, varallisuudesta se ei ole kiinni, koulutuksestakaan se ei ole kiinni... vaan... ????
Olen esittänyt paljon kysymyksiä, "vika" rakkaudettomuuteen ei ole muka minussa, minä olen ihana ja hyvää seuraa, mutta tunnen että miehen ex kummittelee välissämme, hänen päässään. Kannattaako odottaa? Saattaa olla, että käteen jää vain luu ja sitten sattuu taas niin s...nasti. Eli menetin erossani mahdollisuuden oikeaan rakkauteen jos tässä suhteessa jatkan roikkumista? Tämä ei tunnu roikkumiselta, mutta jos x-määrää ajan kuluttua huomaan ettei se kaveri saa niitä vahvempia tunteitaan syttymään, sellaistahan ei voi kukaan taata, en oikein jaksa uskoa, että jokin ihme saisi hänet rakastumaan minuun.
Vastaavanlaisia kokemuksia omaavat pari vinkkiä olisi poikaa tai tyttöä...
Se mies elää vielä menneessä eikä ymmärrä mitä hänellä on nyt (sinut). Sen miehen pitäis vain herätä nykyisyyteen. Omasta mielestäni ihminen voi oppia rakastamaan toista myös ajan kuluessa. Ihminen voi rakastaa vain jos haluaa rakastaa, mutta sun mies elää vielä menneissä.
Itsellä tilanne, että hienon miehen olen tavannut. Hän olisi valmis sitoutumaan
ja pidän hänestä ja ajan viettämisestä hänen kanssaan.
Ongelma on, etten pidä häntä puoleensavetävänä. En ole kokenut hänen kanssaan sitä huumaavaa rakastumisen tunnetta.
Aikaa on jo toivossa eläen kulunut sen verran, että olen jo luopumassa toivosta.
Ap:n kanssa samoissa iän suhteen, eikä tarjontaa niin ihmeesti ole...
Aika ikävä tilanne siinä mielessä, että tykkää olla toisen kanssa ja viettää aikaa yhdessä, mutta ei ole sen suurempia tunteita ja vielä pahempi, jos ei yhtään tunnea vetoa häntä kohtaan. Mutta etkö mielummin ole hänen kanssaan kuin yksin? Onko mahdotonta, että olisitte vain ystäviä? Viettäisitte muuten aikaa yhdessä, mutta ette öitä?
SadSoSad: kuulostaa niin tutulta.
Olen tapaillut nyt puoli vuotta ihanaa miestä, johon onnistuin kaiken lisäksi rakastumaan. Koskaan kukaan aikaisempi mies ei ole tuntunut näin oikealta.
Mutta mies sanoo että ei tunne minua kohtaan tarpeeksi. Olen kuulema ihana ja hauska ja juuri sopiva hänelle, mutta niitä tunteita ei vaan löydy. Hänellä myös ex kummittelee vielä mielessä ja hän arvelee että tämän vuoksi ei voi tuntea enempää minua kohtaan.
Sattuu ihan hirveästi. Minä kun en haluaisi mitään muuta kuin olla oikeassa rakastavassa suhteessä tämän elämäni miehen kanssa. Mutta eilen tein ison ratkaisun ja päätin vihdoin lakata kiusaamasta itseäni ja päätin suhteemme. En enää kestänyt kitua, roikkua löysässä hirressä ja odottaa josko hänelle niitä tunteita ilmaantuisi.
Nyt vaan sattuu ja sydän on palasina. :(