täydelliset perheet

Haluan täydellisen perheen: haluan omakotitalon suht suuresta kaupungista, haluan pihallemme volvon citymaasturin ja jonkun pienemmän. Taloon haluan kaksi tai kolme lasta ja koiran. Haluan hoitaa lapsiamme kotona ja olla aina kotona kun ne isompina palaa koulusta kotiin. Haluan että mies leikkii pihalla lastemme ja koiran kanssa kun minä teen ruokaa tai siivoan, ja että hän tekee sen pyytämättä..
Haluan että kotimme on siisti ja kodikas, mihin vieraat tulisivat mielellään. Haluan käydä jumpassa ja olla hoikka, käydä manikyyrissa ja kampaajalla ja näyttää aina edes suht siistiltä.
Haluan että me miehen kanssa pääsisimme ulos tasapuolisesti, ei niin että minä näen ystäviäni kerran vuodessa ilman lapsia ja mies kerran viikossa. Haluan heittää viikon tai kahden ulkomaanmatkan joka vuosi tai edes joka toinen..tai edes joskus...
Haluan käydä perheen kanssa lenkillä tai pyöräilemässä, pulkkamäessä jne ja samoilla metsissä.
Ei mun elämä ihan kauheeta ole, meillä on kohta kaksi lasta ja kissa, meillä on suht toimiva auto vm. -95 ja katto pään päällä. Oma pihakin löytyy vaikkei omakotitalo olekkaan. Jumpassa en ole käyny kohta kahteen vuoteen, eli sen jälkeen kun töihin menin edellisen lapsen jälkeen. En vaan raaski olla ensin töissä ja sitten vielä jumpassa ja näin ollen ottaa sitä aika perheeltä..
Mies ei kyllä lähe meijän kanssa lenkille tai metsään samoilemaan joten tehdään se pojan kanssa kaksin tai kaverin kanssa kun mies jää kotiin kattooo leffaa tai pelaa xboxia...se lähtee mukaan jos mennään kaupungille tai jos on jtn tosi actionia kyseessä..tänään oltiin yhessä rannalla ja "olihan siel ihan kivaa"..lapsi oli ihan into pinkeenä vedessä riehumassa..
Parisuhde on ollu aika kovilla miehen uskottomuuden jälkeen ja miehen ulkona käymisen vuoksi...
*huokaus* mutta kaippa noissa täydellisissäkin perheissä ongelmia on..
5448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on 250-neliöinen kivitalo isolla pihalla, autotallissa kaksi julmetun isoa maasturia, pari pienempää autoa lisäksi. Periaatteessa kaikki hyvin, ollaan terveitä, ja varmaan moni kadehtii.

muttamutta...

Mies on työnarkomaani, ja jos vapaa-aikaa löytyy, niin sen viettää harrastuksien parissa tai kavereiden kanssa kahvitellen. Kotiin ilmestyy normaalisti puolenyön jälkeen, joko töistä tai harrastuksista (prätkät ja autot). Lasten kanssa ollaan 24/7 keskenään, ja minä en ehdi harrastaa mitään. Rahaa on asumisen maksuun ja ruokaan, muttei ainakaan minun harrastuksiin saati sitten viihdykkeisiin. Lasten vaatteet ja lelut ja tarvikkeet joutuu miettimään tarkkaan, jotta niihin rahaa riittäisi. Kumma kyllä miehen kalliisiin harrastuksiin sitä rahaa tuntuu aina löytyvän.
Vapaa-aikaa minulla ei ole, ja työ kotona lasten kanssa pitää kiireisenä. Isä näkee lapsiaan keskimäärin puoli tuntis vuorokaudessa. joskus useamman tunnin päivässä, joskus on päiviä, jolloin ei ollenkaan.

Suhteellisen hoikka ja kivannäköinen olen vieläkin (kunhan naaman pakkeloi), vaikken entiselläni enää lasten saannin jälkeen. Voihan olla, että miehen mielestä menin sittenkin levähtämään, kun ei seksikään tunnu häntä kiinnostavan. Ja jos joskus keskellä yötä hän sattuisikin kiinnostumaan puuhailusta, ei minua taas seksi siihen aikaan voisi vähempää kiinnostaa.

Olen kovin yksinäinen, ja masentunut. Todella tuntuu, että kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, lisää rahaa, lisää läheisyyttä mieheltäni, lisää aikaa ystävilleni (joita ei montaa enää ole). Jos salille pääsisin ja saisin lapset hoitoon siksi aikaa, ehkä kroppakin olisi joku päivä taas timmissä kunnossa.

Noh, joka päivä meikkaan ja laitan tukan, jotta sentään olo hieman piristyisi. Ja kun lenkkiä pidemmälle muksujen kanssa mennään, koitan löytää jotain kivaa päälle ja merkkilaukun kainaloon.. :)

Äänestä

Sellaista asiaa ei olekaan kuin täydellinen perhe! Ihan joka perheessä on omat salaisuutensa, sairautensa tai ongelmansa. Miksi edes naiivisti kuvitella, että elämä olisi jotenkin täydellistä? Milloin se oikeasti on täydellistä? Ja mitä merkitystä on lopulta jollain kaukomatkalla tai maastoautolla? Ei yhtään mitään!

Mitä enemmän näen tuollaisia kiiltokuvaperheitä pröystäilevine elämäntapoineen, sitä enemmän alkaa puistattamaan. Ei, en ole kateellinen, sillä omat asiani ovat ihan kunnossa. En vain näe mitään tarvetta mihinkään retosteluun ja elvistelyyn. Se on pelkkää näytelmää koko touhu!

Minä elän niinkuin itse haluan elää ja pidän kiinni niistä ihmisistä, joita oikeasti lähelleni kaipaan. Siinä on elämän onni, kun on oikeasti rakas ja uskollinen ihminen rinnalla ja hyvät välit läheisimpiin ihmisiin. Kaikki muu on silkkoa sisältä.

Äänestä
  • En ole materialisti,kodikas ja ihmisläheinen elämä on riittävää.Osaisimmepa vaan nauttia tästä elämästämme.Usein sen arvo tulee ymmärretyksi vasta,kun rakenteet hiukan huojahtavat.Läheisessä perheessä on vakavaa sairautta.Tätä murehtien ajelin töihin päin kun radoista soi joku laulu ja aloin kuunella sanoja..."jokainen hetki on tärkein ja ainut määränpää...Toisille tämä on ihan täyttä totta omassa elämässään,joten muistaisimmepa arvostaa sitä elämää joka meillä on,vaikka ei aina niin täydellisenäkään.

    Äänestä

kumpa ihmiset ois onnellisia siitä mitä on, eikä haikailisi sitä mitä ei ole..
Meillä ihan perus perhe, 2 lasta, kerrostalossa omistus asunto jota maksetaan vielä todella pitkään, yksi auto..eikä sekään mikään uusi, mutta hyvin toimii. Mitä sillä on väliä onko omakotitaloa?tai maastureita? kaikki vain materiaa.. itselleni on tärkeintä että on mukava viihtyisä koti, ruoka riittää pöydässä ja rahat kaikkeen mitä oikeasti tarvitaan, lapset on terveitä, mies rakastaa ja viettää aikaa lasten kanssa..mihinkään ulkomaan matkoihin ei ole varaa, mutta olemme onnellisia eikä meiltä mitään puutu. Ongelmat ja murheet ne on rikkaillakin, vaan erilaiset.. ja loppujen lopuksi...kaikki täältä joskus joutuu lähtemään, eikä mitään mukaansa saa, kaikki se materia, tavara on turhaa. koita etsiä elämästäs niitä HYVIÄ juttuja, mieti, miten paljon on asioita, jotka teillä/sinulla on tosi hyvin, asioita joista olet onnellinen ja keskity niihin:)

Äänestä

Minun täydellinen perhe ois 3-5 lapsia joista olisi kumpaakin sukupuolta. Ei haittaa vaikkeivät synny täysin terveinä jos vaan eivät koe kipuja ja kunhan osaisivat olla onnellisia. Olisi mukavaa ettei tarttisi erota ja ettei kumpikaan ryhdy syrjähyppyyn. tai muuten mokaa vaarallisesti. Olisi hyvä jos rahaa olisi niin paljon että voisin jäädä kouluikäisiksi asti hoitamaan lapsia kotiin. Ja vielä jos rahaa ois riittävästi sekä aikaa niin että pääsisi kerran kuussa kirpputorille ostoksille. Jos vielä lapset kasvaisi vastuuntuntoiseksi aikuisiksi.
täydellinen koti taas olisi jossain maalla ettei lapset juokse tielle. mansikkamaa ja kasvimaata että saadaan maasta päin syödä porkkanaa, sipulia ja tilliä. ja leikkimökki.
eli jos saisi vaikka yhtä täydellisen perheen kun mitä oli lapsuuden perhe niin ois kyllä asiat mainiosti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mersuliini kirjoitti:

Haluan täydellisen perheen: haluan omakotitalon suht suuresta kaupungista, haluan pihallemme volvon citymaasturin ja jonkun pienemmän. Taloon haluan kaksi tai kolme lasta ja koiran. Haluan hoitaa lapsiamme kotona ja olla aina kotona kun ne isompina palaa koulusta kotiin. Haluan että mies leikkii pihalla lastemme ja koiran kanssa kun minä teen ruokaa tai siivoan, ja että hän tekee sen pyytämättä..
Haluan että kotimme on siisti ja kodikas, mihin vieraat tulisivat mielellään. Haluan käydä jumpassa ja olla hoikka, käydä manikyyrissa ja kampaajalla ja näyttää aina edes suht siistiltä.
Haluan että me miehen kanssa pääsisimme ulos tasapuolisesti, ei niin että minä näen ystäviäni kerran vuodessa ilman lapsia ja mies kerran viikossa. Haluan heittää viikon tai kahden ulkomaanmatkan joka vuosi tai edes joka toinen..tai edes joskus...
Haluan käydä perheen kanssa lenkillä tai pyöräilemässä, pulkkamäessä jne ja samoilla metsissä.
Ei mun elämä ihan kauheeta ole, meillä on kohta kaksi lasta ja kissa, meillä on suht toimiva auto vm. -95 ja katto pään päällä. Oma pihakin löytyy vaikkei omakotitalo olekkaan. Jumpassa en ole käyny kohta kahteen vuoteen, eli sen jälkeen kun töihin menin edellisen lapsen jälkeen. En vaan raaski olla ensin töissä ja sitten vielä jumpassa ja näin ollen ottaa sitä aika perheeltä..
Mies ei kyllä lähe meijän kanssa lenkille tai metsään samoilemaan joten tehdään se pojan kanssa kaksin tai kaverin kanssa kun mies jää kotiin kattooo leffaa tai pelaa xboxia...se lähtee mukaan jos mennään kaupungille tai jos on jtn tosi actionia kyseessä..tänään oltiin yhessä rannalla ja "olihan siel ihan kivaa"..lapsi oli ihan into pinkeenä vedessä riehumassa..
Parisuhde on ollu aika kovilla miehen uskottomuuden jälkeen ja miehen ulkona käymisen vuoksi...
*huokaus* mutta kaippa noissa täydellisissäkin perheissä ongelmia on..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu