En ole halunnut olla sen kummemmin useaan vuoteen joidenkin sukulaisteni kanssa tekemisissä. Joidenkin kanssa taas olisin mielelläni, mutta nämä hankalat tapaukset pääsevät ikävästi väliin sotkemaan, ja kivojenkin sukulaisten kanssa yhteydenpito on vaikeutunut.
Haluaisin tehdä näille hankalille tapauksille selväksi, että mitään kovin suurta kiinnostusta mihinkään sen kummempaan yhteydenpitoon heidän kanssaan ei ole, pinnallisissa tekemisissä esim. olla samoissa sukujuhlissa voidaan olla. Olen loukkaantunut muutamista asioista heihin syvästi, eikä suurimmalla osalla heistä näytä olevan mitään mahdollisuuksia tätä ymmärtää tai muuttaa tapojaan, melkein päinvastoin.
Nyt kun junttien ja moukkien ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, hienovaraiset viestit eivät tietenkään mene perille. Omasta mielestään kun heissä ei ole tietystikään mitään vikaa. Nyt kun kohta saamme erään perintöasian kuntoon, aion ottaa heistä totaalisen loman pitkäksi aikaa. Mutta kuinka saisin heidät sen ymmärtämään?
Ihan repliikkejä tähän toivoisin? Miten olette saaneet viestin perille, että yhteydenpitoa ei kaivata?
Haluaisin tehdä näille hankalille tapauksille selväksi, että mitään kovin suurta kiinnostusta mihinkään sen kummempaan yhteydenpitoon heidän kanssaan ei ole, pinnallisissa tekemisissä esim. olla samoissa sukujuhlissa voidaan olla. Olen loukkaantunut muutamista asioista heihin syvästi, eikä suurimmalla osalla heistä näytä olevan mitään mahdollisuuksia tätä ymmärtää tai muuttaa tapojaan, melkein päinvastoin.
Nyt kun junttien ja moukkien ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, hienovaraiset viestit eivät tietenkään mene perille. Omasta mielestään kun heissä ei ole tietystikään mitään vikaa. Nyt kun kohta saamme erään perintöasian kuntoon, aion ottaa heistä totaalisen loman pitkäksi aikaa. Mutta kuinka saisin heidät sen ymmärtämään?
Ihan repliikkejä tähän toivoisin? Miten olette saaneet viestin perille, että yhteydenpitoa ei kaivata?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Heität niin pahat loukkaukset ettei varmaa haluu ees nähä sua.
aika hyvä neuvo, kun vaan keksis mikä se olis. Olen nimittäin yrittänyt sanoa suoraan kaikesta kummallisuudesta, mitä tekevät ja niistä kommenteista PITÄISI loukkaantua, mutta näiltähän ne menevät kuin vesi hanhen selästä. En taida siis osata loukata riittävän pahasti!
pitää heille niin asuoraan asia sanoa, tai loukata heitä? Mikset vaan voi olla tekemisissä niiden pakollisten juhlien verran? Miksi pitää erikseen oikein laittaa välit poikki?
olemaan minuun päin yhteydessä ja haluan, että ymmärtävät, ettei se ole toivottavaa. Soittelevat ja painostavat ja vaativat. Toiseksi haluan, että ymmärtävät, että heistä itsestään johtuu se, että haluan olla etäisissä väleissä. Tuntuu, että olen vähän liian kauan pitänyt mölyt mahassani ja yrittänyt ymmärtää. Tilanne on vain pahentunut siitä. Esim. kohtelias "kiitos ei" ei mene millään perille missään asiassa. Siksi olen huomannut, että ainoa tapa lienee erittäin pahasti sanominen (tosin en näköjään onnistu siinäkään, olen liian kohtelias).
Mitäpä jos puhelun sijasta kirjoittaisit heille kirjeen ja siihen laittaisit että et halua olla tekemisissä heidän kanssaan etkä halua yhteydenottoja heidän puoleltaan. Voit lyhyesti perustella miksi näin tahdot.
Sitten et enää vastaa heidän puheluihinsa tai viesteihinsä, jossain vaiheessa luulisi asian menevän perille.
Itse olen harventanut ei-toivotut yhteydenotot siten että en ole enää itse ottanut yhteyttä, olen lopettanut myös joulukorttien ym. lähettämisen.
Minä en vastaa heidän puheluihinsa, luikin kaupungilla kadun toiselle puolelle, en lähetä kortteja, en muista syntymäpäiviä, en äitienpäivää..en yksinkertaisesti enää jaksanut teeskennellä. Aina kun heidän kanssaan oli tekemisissä, niin kahden minuutin päästä meinasi palaa hihat ja hermot mennä!
Minusta sinun ei kannata kokonaan polttaa siltoja takanasi. Sukulaiset ovat kuitenkin myöhemmin elämässä vielä tärkeä tukiverkko. Voit myöhemmin katua, jos nyt teet jotain peruuttamatonta. Älä missään nimessä lähettele mitään kirjeitä, kuten joku neuvoi!
Sanot vain rauhallisesti, että et nyt ehdi, kun pyytävät kylään tai jonnekin tapahtumiinsa. Kyllä keksit jonkun syyn miksi et ehdi, jos kysyvät. Ja kun olet tarpeeksi monta kertaa jäänyt pois niin eivät sitten enää pyytelekään. Voit kuitenkin myöhemmin itse ottaa yhteyttä, jos tulet toisiin ajatuksiin. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat - niin sinä kuin ne sukulaisetkin.
Minä olen jo yli 50-vuotias..tukiverkko löytyy ystävistä! Sukulaiset ovat olleet läsnä vain silloin kun tapahtuu joitain hineoa ja hyvää, mutta jos olen vaikeuksissa tai sairaana, niin silloin katoavat kuin pieru Saharaan.
Minun mielestäni on paras lopettaa teeskentely ja panna välit poikki.
En muista koskaan elämässäni saaneeni mitään tukea suvultani, en edes lapsuudenperheeltäni. Jos jostain tukemisesta on ollut kyse, kyllä se on tullut minulta heille, ei koskaan toisin päin.
Miksi sellaiset ihmiset muka äkkiä muuttuisivat? Ah joo, ehkä vielä entistä röyhkeämmiksi käyvät! Turha odottaa tukea sellaisilta.
Harmittaa, etten pannut välejä poikki paljon aikaisemmin kuin mitä tein, vasta parisen vuotta sitten. Olisi tarvinnut tehdä se 25 vuotta sitten viimeistään.
Näin tosiaan meilläkin on käynyt eli itse olen yrittänyt tässä vuositen mittaan heitä ymmärtää ja heidän tarpeisiinsa vastata (joita on todella piisannut). Kuitenkin kun takaisin päin joskus jotain toivoisi, niin on enemmän kuin selvää, että mitään apua tai tukea ei ole todellakaan tiedossa. Tämä on juuri se syy, miksi välit haluan poikki tai ainakin niin etäisiksi, etteivät kehtaisi olla kinuamassa milloin mitäkin hyötyä, kun vastapalveluksista ei tarvitse haaveillakaan. Ihannehan olisi, että auteltaisi ja käytäisi puolin ja toisin. Meillä myös noin pari vuotta sitten tilanne meni kokoajan röyhkeämmäksi, jolloin mitta tuli minulla lopulta täyteen. Olen yrittänyt muokata suhdettamme etäisemmäksi, että voitaisiin olla kuitenkin jonkunlaisissa väleissä, mutta se ei onnistu näiltä toisilta osapuolilta. Kaiken pitää mennä heidän ehdoillaan, ja minä hölmö olen siihen jostain kummasta miellyttämisen halusta suostunut.
Iso ongelma on, että ko. tyypit sotkevat myös suhteitani mukaviin ja minuakin jopa joskus ajatteleviin sukulaisiin. Kun en ole näiden rasittavien kanssa tekemisissä, niin he kertovat näille kivoille, että "ei se ehdi käydä" tms. ja pistävät koko homman minun piikkiin, mikä ei millään tavalla pidä paikkaansa vaan kun en HALUA käydä tai soitella näiden rasittavien kanssa, sen sijaan mukaviin sukulaisiin pitäisi mieluusti yhteyttä ja kävisin ja soittelisin. Mukavat sukulaiset joutuu hankalaan välikäteen, varsinkin kun tietävät tilanteen ainakin osittain, eivätkä oikein uskalla sitten hekään olla minuun päin yhteydessä.
Sama täällä - se lapsuuden perhekin on niin teeskentelyä täynnä, että en ole vuosiin jaksanut..ollaan niin helvetin hienoja, ihan ulkomaalisillekin osataan jutella kovaan ääneen huutaen. niinkuin ne kaikki olisivat huonokuuloisia. Äiti on innoissaan kun yhdellä sisarista on miehenä oikein insinööri - omat lapset hän jätti kouluttamtta, kun ei hän omien sanojensa mukaan itsekään ole 'kaikkea tietoa' tarvinnut...No koulutin itse itseni aikuisena ja se saatanan akka otti siitäkin kunnian itselleen- ihan niinkuin hän olisi äitinä jotenkin edesauttanut tutkintoani. Totuus on se, ettöä kerroin vasta kun valmistuin..ja se saatana paistattele senkin valossa--voi että vituttaa!!
Samoin minäkin tuossa valmistuin maisteriksi ja yhtäkkiä alkoikin sukulaisista kavereita löytyä...;). Sitä ennen olivat vähätelleet ja olleet avoimen kateellisia ja paheksuvia, kun kehtaan ihan opiskella, eikä todellakaan kukaan missään vaiheessa kysynyt, että tarvisitko jotain apua tai miten pärjäilet tms. Oli todella raskaita vuosia yrittää yksin selvitä sekä taloudellisesti että henkisesti. Nyt sitten kun olen pärjännyt, osa sukulaisista olisi mielellään ottamassa osaa kunniasta itselleen, mikä on aivan järkyttävää ottaen huomioon, että millään tavalla eivät ole tukeneet tai rohkaisseet, päinvastaista sensijaan kyllä.
Minulla nämä huonot sukulaiset ovat vanhempani ja sisarukseni. En vastaa heidän puheluihin enkä sähköposteihin. En käy enää heidän luona (äitienpäivä, isäinpäivä, synttärit, joulu,...). Vältän myös muita sukujuhlia heidän läsnäollessa.
Äiti luulee, etten osaa "small talkia", mutta itse kysyy aina yksityisasioita. Äiti määrää mm. vaateostokseni, talokaupat, opintoni, ... tukematta niitä ja miettimättä esim. ammattialan tulevaisuutta.
Kaikki ovat omista kokemuksistaan ja neuvoistaan kirjoittaneet puolestani, joten en rupea toistamaan niitä.
En ilmaise enkä aio ilmaista viestissäni, että yhteydenpitoa ei tarvita. Heidän kuuluu oppia se, että olen tyytymätön heidän yhteydenottoihinsa. Olin tyytyväinen heihin vain silloin, kun olin aivan eri maakunnassa. Tällöin olin riittävän kaukana heistä.
Kun annat tietojasi esim. sairaaloihin tai kelalle, älä mainitse näiden ikävien sukulaisten yhteystietoja, mm. nimiä, jos he ovat omaisiasi. Minäkin jätin mainitsematta vanhempani.
Miten he sen oppivat, jos et sano sitä heille? Meillä ei ainakaan ne yhteydenotot ihan heti lopu, vaikkei niihin vastaisikaan ja lisäksi se tuntuu tyhmälle sekin, kun ei mene perille niin ei. No ihan viime aikoina olen saanut olla jossain määrin rauhassa osalta kaikkein sietämättömimmistä, mutta mitään muutosta muuten positiivisempaan suuntaan ei ole näköpiirissä. Eli että olisivat esim. ilmoisia pärjäämisestäni minun puolestani kateuden sijaan. On aivan mahtavaa, kun on myös pari sellaista sukulaista, jotka ovat ihan avoimesti ja vilpittömästi olleet minun puolestani onnellisia. Huomaan, että itsekin on vaikea olla iloinen saavutuksistaan, kun on niin monta kertaa tullut niihin liittyen loukatuksi.
Meillä on aivan sama tuo, että sen harvan kerran kun jossian nähdään, yritetään udella yksityisasioita. Ne asiat olisivat hyvässä suhteessa oleville ihan luonnollisia puheenaiheita, mutta näille loukkaajille ei ole mitään halua paljastaa itsestäni mitään, millä he voisivat minua loukata tai vähätellä. Yritän kierrellä ja kaarrella ja sittenhän se tivaaminen vasta alkaakin (juntit). Lopulta kerran sanoin, että "se on yksityisasia" kun se, että välttelin aihetta, ei mennyt perille, kuten yleensä fiksummille ihmisille. Tuntui kyllä tosi ikävälle, että jouduin noin tokaisemaan ja tiedän, että ko. henkilöt ottivat kommentin tosi raskaasti.
Yksi sisaruksistani on täysin ylimielinen ja siedä en heitä yhtään. Ei mene perille ettei heidän seura kiinnosta millään. Sikäli vaikea tapaus, että ovat pinnallisesti kohteliaita, mutta isommissa jutuissa jyräävät yli aina kuten mökin käyttö yms kun tietävät ettei kukaan heidän kanssaan viitsi lopulta mennä. Älykkäitä kun ovat vittuilevat sitten aina kun saavat paikan. Asia tehdään vaikka sisarkateudeksi tai muuksi sellaiseksi jos joku muu kuin he menevät juhannuksena mökille jne.
Minunkin sisarukseni ja äitini ovat aikamoisia päsmäreitä..ollaan olevinaan niin fiksuja ja sosiaalisia, mutta kääntöpuoli on ihan jotain muuta. Aina ja kaikessa pitäisi ottaa huomioon heidän mieltymyksensä ja tunteensa - äitikin aina sanoo, että hänestä tuntuu se ja se tekemiseni pahalta..voi vittu, jos joku minusta tuntuu hyvältä ja äidistä pahalta, niin kumman mahdan valita! Kai minä saan omaa elämään elää - eläköön se kuolemalla uhkaileva mikuttaja omaansa!