Ihminen on pohjimmiltaan oikeudenmukainen olento, ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa ihmisessä voimakasta mielipahaa. Kun epäoikeudenmukaisuus on tapahtunut, sanotaan, että ihminen on suuttunut tai kiukustunut, mutta kun tapahtumasta on kulunut aikaa, puhutaan katkeruudesta. Katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantamista, unohtamista, tapahtuneen taakse jättämistä. Jos vääryyden tehnyt osapuoli katuu tekoaan, pyytää anteeksi ja on valmis sovittamaan tekemänsä vääryyden, oikeus voi toteutua ja mielensä katkeroittanut vapautua katkeruudestaan. Kun näin ei käy, kiukku voi jäädä pysyväksi ja aiheuttaa depressiota muistuttavan dysforisen mielentilan.
Loukattu ihminen toivoo mielessään, että se joka on häntä loukannut kuuntelisi häntä, myöntäisi tehneensä väärin ja pyytäisi anteeksi tekemäänsä vääryyttä. Hän haluaisi itse päättää siitä, millä tavoin vääryys pitäisi hyvittää ja hän haluaisi saada takeet siitä, ettei asianomainen enää koskaan tee hänelle mitään vastaavaa. Jos tämä ei ole mahdollista, hänelle ei jää juuri muuta mahdollisuutta kuin hautoa mielessään kostoa. Koston kuvitteleminen voi hetkellisesti helpottaa katkeruuden tunnetta, mutta siitä huolimatta ihminen, jonka sappi kiehuu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen vuoksi, vaipuu helposti epätoivoon.
Katkeruus voi voimistua, jos katkeruutta tunteva ihminen kokee, että muut eivät ymmärrä hänen loukkaantumistaan. “Ajattele positiivisesti”, “Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” ja “Unohda jo menneet” ovat hyvää tarkoittavia sanontoja, jotka saattavat pikemminkin pahentaa kuin parantaa katkeruuden tunnetta.
Katkeruudesta vapautuminen eli anteeksiantaminen on tapahtuma, joka etenee vaiheittain. Aluksi ihminen tuntee vihaa tai raivoa ja hautoo erilaisia kostoajatuksia – joskus jopa salaa itseltään. Vähitellen kostonhimo kuitenkin väistyy, ja sen tilalle tulee rakentavampia ajatuksia. Ihminen alkaa ehkä kuvitella mielessään, että jonakin päivänä oikeus tapahtuu. Hän saattaa alkaa miettiä, mitä koettu epäoikeudenmukaisuus on hänelle opettanut, ja hän ymmärtää, ettei ole ainoa ihminen, jolle on tehty vääryyttä. Katkeruudesta kärsivä ihminen käy sisäistä oikeustaistelua. Hän miettii, mitä pitäisi tapahtua, jotta oikeus toteutuisi ja vääryys voitaisiin unohtaa.
Ihminen voi olla katkera paitsi toiselle ihmiselle myös kohtalolleen. Kohdatessaan onnettomuuksia ja kärsimystä ihminen kysyy: “Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Hän saattaa päätellä, että hänen kokemansa kohtalo on epäoikeudenmukainen. Tästä seuraa katkeruus, joka ei kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen vaan Jumalaan tai kohtaloon. Tässäkin tapauksessa katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantoa. Ihminen luopuu kysymyksestä: “Miksi minä?” ja hyväksyy sen, että pahoja asioita tapahtuu myös hyville ihmisille. Hän miettii, mitä kokemukset ovat hänelle opettaneet, ja suuntaa huomionsa takaisin tulevaisuuteen.
https://www.terapiaa.fi/Masennus/taustasyit%E4/katkeruus.htm
Oletko katkera jostakin???
Loukattu ihminen toivoo mielessään, että se joka on häntä loukannut kuuntelisi häntä, myöntäisi tehneensä väärin ja pyytäisi anteeksi tekemäänsä vääryyttä. Hän haluaisi itse päättää siitä, millä tavoin vääryys pitäisi hyvittää ja hän haluaisi saada takeet siitä, ettei asianomainen enää koskaan tee hänelle mitään vastaavaa. Jos tämä ei ole mahdollista, hänelle ei jää juuri muuta mahdollisuutta kuin hautoa mielessään kostoa. Koston kuvitteleminen voi hetkellisesti helpottaa katkeruuden tunnetta, mutta siitä huolimatta ihminen, jonka sappi kiehuu epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen vuoksi, vaipuu helposti epätoivoon.
Katkeruus voi voimistua, jos katkeruutta tunteva ihminen kokee, että muut eivät ymmärrä hänen loukkaantumistaan. “Ajattele positiivisesti”, “Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään” ja “Unohda jo menneet” ovat hyvää tarkoittavia sanontoja, jotka saattavat pikemminkin pahentaa kuin parantaa katkeruuden tunnetta.
Katkeruudesta vapautuminen eli anteeksiantaminen on tapahtuma, joka etenee vaiheittain. Aluksi ihminen tuntee vihaa tai raivoa ja hautoo erilaisia kostoajatuksia – joskus jopa salaa itseltään. Vähitellen kostonhimo kuitenkin väistyy, ja sen tilalle tulee rakentavampia ajatuksia. Ihminen alkaa ehkä kuvitella mielessään, että jonakin päivänä oikeus tapahtuu. Hän saattaa alkaa miettiä, mitä koettu epäoikeudenmukaisuus on hänelle opettanut, ja hän ymmärtää, ettei ole ainoa ihminen, jolle on tehty vääryyttä. Katkeruudesta kärsivä ihminen käy sisäistä oikeustaistelua. Hän miettii, mitä pitäisi tapahtua, jotta oikeus toteutuisi ja vääryys voitaisiin unohtaa.
Ihminen voi olla katkera paitsi toiselle ihmiselle myös kohtalolleen. Kohdatessaan onnettomuuksia ja kärsimystä ihminen kysyy: “Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Hän saattaa päätellä, että hänen kokemansa kohtalo on epäoikeudenmukainen. Tästä seuraa katkeruus, joka ei kohdistu kehenkään yksittäiseen ihmiseen vaan Jumalaan tai kohtaloon. Tässäkin tapauksessa katkeruudesta vapautuminen edellyttää anteeksiantoa. Ihminen luopuu kysymyksestä: “Miksi minä?” ja hyväksyy sen, että pahoja asioita tapahtuu myös hyville ihmisille. Hän miettii, mitä kokemukset ovat hänelle opettaneet, ja suuntaa huomionsa takaisin tulevaisuuteen.
https://www.terapiaa.fi/Masennus/taustasyit%E4/katkeruus.htm
Oletko katkera jostakin???
Vastaukset 15
Vanhimmat
jos sama henkilö aiheuttaa minulle jatkuvasti käytöksellään epäoikeudenmukaisuutta, ja hän vielä huomaa että on loukannut mua. Eli pyrkii tahallaan loukkaamaan, ei minun oikeuden tajuni lopulta enää kestä, vaan katkaisen kylmästi välit tällaiseen henkilöön.
Kenenkään ei tarvitse jatkuvasti uskoa ja pettyä, varsinkin jos on itse ollut kyseistä henkilöä kohtaan lojaali.
Itse unohdan katkeruuden, silloin kun katkaisen välit loukkaajaani. Eli lopetan yhteydenpidon. Sitä saa mitä tilaa.
Huom! Annan ihmiselle usean mahdollisuuden. mutta sitten kun tietyn rajan ja nöyryyttämisen olen kärsinyt, niin sitten ei auta enää mikään.
olen, siitä, mitä elämä on eteen antanut. Pettymyksiä toki, ja pahaa mieltäkin se on sisältänyt, mutta silti lähes kaikki on ollut arvokasta.
Joistakin tekemistäni asioista tunnen pahaa mieltä ja syyllisyyttäkin. Aina ei ole ollut mahdollisuutta anteeksipyyntöön tai sitä ei ole hyväksytty.
Olen syvästi pahoillani kaikesta aiheuttamastani mielipahasta. Pyytäisin anteeksi, jos voisin.
Oletko loukannut itse jotakuta? Ja nyt palstalla käsittelet asiaa? Kuin oikea tapa olisi lähestyä kyseistä ihmistä. Todella moukkamaista käytöstä, jos näin on!
Tekstistä sai käsityksen, että ihminen katkeroituu, jos toinen ihminen ei pyydä pahoja tekojaan anteeksi. Mutta kun raadollisessa maailmassa ihmiset kohtelevat toisiaan paskamaisesti, eivätkä ikinä tule pyytämään anteeksi. Siitäkin huolimatta ihmisen täytyisi omin avuin pystyä hyväksymään ja unohtamaan kokemansa vääryydet, etteivät muuttuisi katkeriksi.
Ja kai se ainakin minulta on kohtuullisesti onnistunut, koska en omasta mielestäni ole katkera kellekään.
lasketaan katkeruudeksi??
Lienee yksilöllistä, miten kukin asian tuntee.
Tuli mieleen asian tiimoilta. Teininä jouduin juoksemaan yhtä paskiaista karkuun pari vuotta, vaikken ollut ikinä tehnyt tälle tyypille mitään. Hän ei vain pitänyt parista kaveristani, joten minäkin päädyin tulilinjalle.
Vuosia myöhemmin näin sen kaverin kaupassa kärrypoikana. En ollut katkera vaan lähinnä vahingoniloinen.
todella paljon, enkä aio antaa koskaan anteeksi. Joo, ja olen katkera.
Mutta uskon että aika parantaa, ja hän saa vielä ansionsa mukaan
eikä tartte olla enää samassa työpaikassa hänen kanssaan. Aina pois selllaisesta duunista, jossa esimies on sadisti
En ole mistään tai kenellekään katkera, mutta eipä minulle nyt kovin ihmeellisiä asioita ole tapahtunutkaan.
Lähes aina katkeruuden hautominen osoittaa minusta, että sillä katkeroituneella olisi peiliin katsomisen paikka ja syytä pohtia, miksi helvetissä tuhlaa elämäänsä katkeroituneena kärvistelyyn. Toki on myös mullistuksia, joista katkeroituminen on ymmärrettävää.
*Parempi olla vihainen, kuin tulla katkeraksi*
*parempi tuntea ja elää kuin antaa katkeruuden kivettää*
*viha on vain mielentila*
puhumme samaa kieltä
*a mind is to mind is a mind*
Asiaa pitäisi kysyä palstan feministeiltä.
Olen joutunut mustamaalaamisen uhriksi. Huomannut itsessä sen, että olen aika huono puolustamaan itseäni tällaisessa tilanteessa. En sillai katkeroidu, mut on näitä vaikea antaa anteeksikaan. Ehkä olen enempi pitkävihainen, vaikka en sitä vihaa julki toisikaan. Pettynyt enempi toisen tapoihin.