Bussikampanja puree - eroaminen vähentynyt

Jos ymmärsin oikein ateistien sivujen luvut, on bussikampanjan aikana eronnut 294 ihmistä ja viime vuoden vastaava luku on 431.

Eroaminen on vähentynyt tammi-, helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa. Nyt jännitetään miten käy kesäkuussa.
8255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

parempi että vajakit pysyvät valtionkirkossa, silloin kaikkein räyhimpien hihhulilahkojen aiheuttamat haitat ovat pienempiä.

Tosin edelleen ihmetyttää että ev-lut lahkoon kuuluu niinkin moni, uskoohan suomalaisista vain noin 6% kuten lahko opettaa (ev-lut lahkon propagandakeskuksen tutkimuksen mukaan).

Samaisen aineiston perusteella vajaalla puolella suomalaisista aikuisista on mielikuvituskaveri, valtaosalla tosin "kehittyneempi" kuin aikanaan kamelikuskeille väsätty.

Äänestä

Yksi syy miksi en lahjoittanut kampanjaan on käsittämätön ajankohta. Ei tähän aikaan pure yhtään mikään muu kuin hyttyset. Iso osa on lähtenyt Helsingistä pois maalle lomille, niin hiljaisimpaan aikaan laitetaan sinna kampanja alkamaan. Ei juuri järkeä mielestäni.

"jännitetään miten käy kesäkuussa"

Ei mitään jännittämistä. Hiljaista on ollut, kuten aina tähän aikaan vuodesta.

Tuo kampanja olisi pitänyt käynnistää vasta lokakuussa, kun silloin muutenkin alkaa vauhti kiihtyä vuoden loppua kohden. Sekä kirkosta eroamisissa että muissakin asioissa.

Äänestä
  • mutta silloin vaparien ei vielä tarvinnut maksaa siitä, koska media hoiti sen tiedottamisen ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • jotta kampanja näkyisi heti suuresti eroissa, mutta veikkaanpa sen kyllä jonkinverran poikivan eroja pitemmällä aikavälillä. Nytkin on mielestäni hivenen eroja enemmän, kuin muuten olisi.
    Ja keskenhän kampanja vielä on muutenkin!

    Äänestä

mutta uskosta Jumalaan en luovu.

Äänestä
  • Uskotko edelleen kuitenkin siihen kolmiosaiseen jumalaan vai siinä satukirjassa mainittuun Israelin jumalaan?

    Äänestä

Mikä siellä puree?

Äänestä

Mistä hatusta sinä nuo luvut vedit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolmanneksen! kirjoitti:

Jos ymmärsin oikein ateistien sivujen luvut, on bussikampanjan aikana eronnut 294 ihmistä ja viime vuoden vastaava luku on 431.

Eroaminen on vähentynyt tammi-, helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa. Nyt jännitetään miten käy kesäkuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu