Elän avoliitossa. Ei olla oltu yhdessä ihan mielettömän kauan aikaa, vastaa noin 1,5 vuotta. Meillä on jonkin verran ongelmia ja pahinta on se, ettei niistä voida puhua. Mä olen yrittänyt vaikka mitä. Oon yrittänyt itse puhua nätisti ja rauhallisesti selittäen asioita omasta näkökulmasta, kysellyt toisen ajatuksia, ollut valmis kuuntelemaan jne. Aina sama lopputulos: karmea riita ja puhumattomuus. Riitoja ei selvitetä koskaan, niiden jälkeen elämä ikään kuin palautuu uomilleen itsestään pikkuhiljaa. Nykyään en paljon viitsi yrittää mistään vakavammasta puhua, koska tiedän että lopputuloksena on riitely ja mykkäkoulu, enkä oikein tahdo jaksaa sitäkään. Kun oon yrittänyt kysyä haluaako toinen erota kun ei kerran halua selvittää ongelmia, vastaus on ehdoton ei ja syytökset siitä, että mä oon aina lähdössä.
Toinen asia mikä rassaa on se, että aina on menty avopuolison ehdoilla alusta asti. Ollaan aikuisia ihmisiä eli molemmilla on jo takana elettyä elämää. Jotenkin tuntuu, että mä olen tullut avopuolison elämään mutta mistään ei oikein ole yhdessä sovittu eli mä olen ikään kuin tullut tähän niin, että mun on otettava avokin elämä tällaisenaan tai sitten lähdettävä. Ne on ne kaksi vaihtoehtoa. Jos mä saisin esim. hyvän työ- tai opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, olisi ihan turha miettiä yhdessä, että mitä ratkaisuja me perheenä teemme, vaan vaihtoehdot olisi ne, että mä joko jään tai lähden. Eli kaikki isot päätökset menee aina avopuolison pillin mukaan.. Eikä hän tunnu itsekään sitä oikein tajuavan.
Onhan meillä paljon hyviäkin asioita. Ja ollaan tehty paljon hankintoja ja suunnitelmia yhdessäkin. Mutta en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä.
Toinen asia mikä rassaa on se, että aina on menty avopuolison ehdoilla alusta asti. Ollaan aikuisia ihmisiä eli molemmilla on jo takana elettyä elämää. Jotenkin tuntuu, että mä olen tullut avopuolison elämään mutta mistään ei oikein ole yhdessä sovittu eli mä olen ikään kuin tullut tähän niin, että mun on otettava avokin elämä tällaisenaan tai sitten lähdettävä. Ne on ne kaksi vaihtoehtoa. Jos mä saisin esim. hyvän työ- tai opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, olisi ihan turha miettiä yhdessä, että mitä ratkaisuja me perheenä teemme, vaan vaihtoehdot olisi ne, että mä joko jään tai lähden. Eli kaikki isot päätökset menee aina avopuolison pillin mukaan.. Eikä hän tunnu itsekään sitä oikein tajuavan.
Onhan meillä paljon hyviäkin asioita. Ja ollaan tehty paljon hankintoja ja suunnitelmia yhdessäkin. Mutta en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei ole ! Ja sitten "mukamas" hoidat niitä inttämällä joko tyhjää tai sitten jankuttamalla omanpään oletuksia jne.... Ei semmosta kukaan jaksa kuunnella. Mietipäs nyt uudestaan ne ONGELMASI.
Kiva asenne sulla, joka et mistään mitään tiedä :) Jos ongelmia ei olisi niin tuskin kirjoittelisin jonnekin nettipalstalle mutta eiköhän mun ahdistus kerro ongelmista. Jos parisuhteen jompaa kumpaa osapuolta ahdistaa, siitä on pystyttävä keskustelemaan, oli ongelman syy mikä hyvänsä! Ja ihan tiedoksi vaan, että meidän ongelmat on ihan konkreettisia ja niitä on paljon. Osa ongelmista liittyy esim. yhteiseen omaisuuteen jne.
mutta miehesi voi hyvin "omassa" elämässään. Joten saatanan lehmä älä syyllistä terveitä miehiä omilla oletetuilla ongelmillasi.
Ehkäpä se ahdistus johtuu siitä, että mulla ei ole mitään sananvaltaa meidän yhteisiin asioihin.. Mutta by the way mulla mitään miestä ole.. :) Voit ihan siitä päätellä kaiken oleellisen :)
Olisko aika ottaa osaa kenties agressioiden hallinta- kurssille?
Otan osaa ahdistukseesi, joka johtunee siitä, ettet ole koskaan saanut...
Joko puhuminen tai ero....
Itse tein katoamistempun, kun asioita ei ruvettu selvittämään, en vastannut vähään aikaan puhelimeen ja sitten kun vastasin, niin rupesi sitä puhumis-intoa löytymään!
Ei suhteesta mitään tule jos ei asioista puhuta, ero tulee puhumattomuuden vuoksi ennemmin tai myöhemmin jos et saa miestä nyt opetettua puhumaan...
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että miehesi pitäisi oppia puhumaan asioista. Koitappa aloittaa puhuminen aivan eri vinkkelistä kuin tähän asti olet tehnyt. Jos miehesi ymmärtää sinut väärin ja luulee että syytät häntä vaikka haluaisit vain keskustella. Suutuspäissään on turha alkaa setviin mitään. Se on tehtävä silloin kun ollaan hyvällä päällä.
Jos tilanteenne jatkuu noin niin ero tulee aivan varmasti jonkun vuoden kuluttua. Tsemppiä sinulle!!!
Et kertonut yhtään, että millaisia ongelmia teillä sitten on ja millaisista asioista ne riidat syntyvät. Siksi tuohon ei voi oikein antaa mitään neuvojakaan.
>>olisi ihan turha miettiä yhdessä, että mitä ratkaisuja me perheenä teemme, vaan vaihtoehdot olisi ne, että mä joko jään tai lähden. Eli kaikki isot päätökset menee aina avopuolison pillin mukaan.
Ne ongelmat näkyvät monessa asiassa ja en halunnut niitä konkreettisia ongelmia kirjoitella tänne jo pelkästään yksityisyyden suojaamiseksi. Joskus ne ongelmat liittyvät raha-asioihin ja esim. siihen että isoja hankintoja tehdessä maksuista ym. ei pystytä sopimaan, vaan kumppani heittäytyy puhumattomaksi eikä näe tarvetta sopia asioista (raha-asiat on hänelle arka paikka koska on välillä aika tiukilla ja tienaa vähemmän kuin mä). Myös muita ongelmia on. Ongelmat kiteytyvät aina siihen, että kumppani ei suostu puhumaan tai sopimaan ja siihen, että päätöksiä tehdessä mä olen aina se, joka joustaa ja antaa periksi. Ihan kuin mun sanomisilla ja mielipiteillä ei olisi niin väliä.
Avopuoliso kuitenkin sanoo välittävänsä paljon ja kyllä hän ottaa minutkin huomioon tietyissä asioissa. Mä tiedän, että tää on vain mun näkökulma asiaan ja avopuolisolla voi olla ihan erilainen näkökulma. Mutta siitä mä en tiedä mitään, koska hän ei puhu. Kaikesta huolimatta meillä on paljon myös hyviä asioita. Silloin kun mitään ongelmia ei ole, tehdään paljon asioita yhdessä, nauretaan paljon jne. Ongelmat alkaa aina siitä, jos täytyisi käsitellä jotain vakavampia asioita.
Mä oon miettinyt syitä sille, että avopuoliso ei halua keskustella ja sopia silloin kun sellainen tilanne tulee. Sitä oon miettinyt, että onko hän vain luonteeltaan sellainen, että haluaa itse päättää asioista osaamatta ottaa muita huomioon ja haluaa lakaista ongelmat maton alle. Vai onko kyse siitä että ei vain välitä musta tarpeeksi, että haluaisi ottaa mua huomioon päätköksiä tehdessä Vai onko joku muu syy esim. että kokee mun keskusteluyritykset syyllistämisenä. Siihen ei tietty vastausta ole kellään muulla kuin avopuolisollani.
Tämä on kuin kopio minun ja avomieheni suhteesta, uskomatonta!
Tavallaan helpottavaa kuulla, että muillakin on samoja ongelmia...