Meillä on klassinen tapaus, ei avioehtoa, puoliso tuli tyhjin käsin ja on nyt vaatimassa puolta kaikesta eikä suostu vapaaehtoisesti minkäänlaiseen sovintoon.
Tyhjätasku puoliso ei osallistunut millään tavalla yhteisen omaisuuden hankkimiseksi tai ylläpitämiseksi, vaikka oli koko avioliiton ajan töissä. Yhteisiä lapsia ei ole. Avioliitto kesti yli 7 vuotta.
Voiko osituksen sovittelun viedä suoraan oikeuteen, vai pitääkö nostaa kanne pesänjakajan esitystä vastaan?
Voiko pesänjakajalle esittää osituksen sovittelua?
Tyhjätasku puoliso ei osallistunut millään tavalla yhteisen omaisuuden hankkimiseksi tai ylläpitämiseksi, vaikka oli koko avioliiton ajan töissä. Yhteisiä lapsia ei ole. Avioliitto kesti yli 7 vuotta.
Voiko osituksen sovittelun viedä suoraan oikeuteen, vai pitääkö nostaa kanne pesänjakajan esitystä vastaan?
Voiko pesänjakajalle esittää osituksen sovittelua?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni ei suoraa kokemusta ole, mutta olen vierestä seurannut nykyisen mieheni lähes kaksivuotista ositusta entisestä avioliitostaan jossa oli sama tilanne; ex-vaimo siis riiteli itselleen puolta miehen rahoista vaikka oli maannut kotona koko 8-vuotisen liiton ajan. Miehelle asianajokulujen kautta kalliiksi tullut ositus oli erittäin riitainen mutta sitä soviteltiin lopuksi, ex-vaimo sai kuitenkin n. 30 % miehen rahoista. Olisi tosin tullut vielä kalliimmaksi jos olisi suosiolla antanut puolet.
Pesänjakajalle voi esittää osituksen sovittelua. Sovittelulle kyllä pitää olla perusteet. Mieheni tapauksessa istuntoihin otettiin todistajia miehen entisestä työpaikasta (kun ex-vaimo vaati itselleen miehen kertakorvauksena maksettua eläkettä!) ja yritysmyynnistä johtuen ostajayrityksestä (ex-vaimo vati puolta kauppahinnasta vaikka myynti oli tehty eron jälkeen ja kyseessä oli tuleva palkka). Lisäksi oli pari todistajaa siitä, että vaimo ei ollut tosiaan tehnyt kotona mitään, laiminlyönyt siivoukset jne ja vain shoppaillut miehen rahat. Ex-vaimolla oli tosin myös yksi ystävättärensä sanomassa että vaimo oli aina tehnyt kotona "kaiken". Tiliotteitakin taisivat katsoa.
Tässä tapauksessa käräjille asti ei edes edetty, sillä osapuolet neuvottelivat kompromissin jota pesänjakaja ohjasi antamalla indikaation summasta joka miehen pitäisi maksaa. Kun vastapuolen asianajaja huomasi ettei puolia olisi tulossa niin pääsivät sovintoon miehen maksaessa vielä n. kymppitonnin ylimääräistä pesänjakajan suositukseen nähden että pääsisi edes jonkinlaiseen sopimukseen ja kallis prosessi loppuisi.
Koko farssi kesti lähes kaksi vuotta. Voisin kyllä sanoa että sillä joka vaatii on aika helppoa kun taas maksumies joutuu olemaan aika heikoilla ja puolustuskannalla.
Ellei pesänjakajan päätös miellytä, niin sitä voi aina moittia 6 kk antopäivän jälkeen, ja sitten asia menee käräjille.
>>Voisin kyllä sanoa että sillä joka vaatii on aika helppoa kun taas maksumies joutuu olemaan aika heikoilla ja puolustuskannalla.
Olet oikeassa nix nax, pitäisi siis ennemmin sanoa vaikka, että:
Voisin kyllä sanoa että sillä joka on saamapuolella on aika helppoa kun taas maksumies joutuu olemaan aika heikoilla ja puolustuskannalla.
Minulla on samanlainen tapaus. Onneksi asuntolaina ja osakkeet ovat minun nimissäni ja asuntoa maksettu sen verran vähän, että miehelläni ei ole mitään osuutta asuntoon. Näin sanoi lakinaiseni. Silti riitelemme pikkusummista.´
On se kumma miten ihmisen suhteellisuudentaju ja oikeudenmukaisuus häviää, kun erotilanteeseen joudutaan.
Joka kupista ja lakanasta riiteleminen on todella raskasta. Tuntuu, että vieköön perkele mennessään, pääasia että lähtee.
On tietenkin eri asia, jos summat pyörii kymmenissätuhansissa euroissa.
Tsemppiä. Joskus tämä helpottaa.