Eli kärsin todella pahasta hammaslääkäripelosta. Hampaani ovat todella huonossa kunnossa, yksi hammas on haljennut kunnolla, kaksi muuta vähän vähemmän ja yksi ammottava reikä on yhdessä hampaassa. Muista reistä nyt puhumattakaan. Melkein itkettää kun ajattelee että joutuu menemään hampilääkärin hoidettavaksi ensimmäistä kertaa elämässäni 6-vuotiaana tämän viikon perjantaina kello 9.30. Mihin se puudutuspiikki isketään? Poskeen vai ikeneen? Millainen hoito on edessä minulle? Minulla on myös paha neulakammo. Vastauksia kaivataan pikaisesti. Kiitos jo etukäteen.
Järjetön hammaslääkäripelko.
140
66339
Vastaukset
- Insomniac
...16-vuotiaana
- Hanne
Käyn nykyään yksityisellä hampulekurilla, joka kertoi, että tosi kammoisia varten hänelllä on ilokaasukone, nukutusmahdollisuus. Aina voi koittaa sopia, että porataan vaan muutama sekunti kerrallaan.
Itse en enää suostu ottamaan kunnallisia väliaikapaikkauksia, hammas kun jatkaa mätänemistä niiden alla...
- Mimmu
Itse pelkäsin myös, mutta nykyään vain jännittää. Kerro ihmeessä hammaslääkärille heti että pelkäät. Puolet ihmisistä pelkää hammaslääkärin toimenpiteitä etkä varmasti ole ensimmäinen pelkäävä potilas hammaslääkärillesi.
Kunnalliset hammaslääkärit ovat todella ammattitaitoisia. Useimmathan pitävät yksityisvastaanottoa iltaisin ja tuskin he ajattelevat tekevänsä työnsä paremmin/huolellisemmin iltaisin yksityisvastaanotolla kun saavat siitä enemmän rahaa. Eli mielestäni ihan turha maksaa kalliita laskuja kun on käynyt yksityisellä.
Eli lääkärini sitten kun olin kertonut että pelkään niin kertoili koko ajan rauhallisesti mitä tekee ja milloin voi vihlaista esim. silloin kun hän päästää ilmaa pikku letkusta hampaaseen. Hän myös näytti mitä tekee milläkin instrumentilla.
Sitten itse poraukseen. Suihkaus pikku pullosta pouuduttavaa ainetta ikeneen ja sitten hän sanoin pistävänsä puudutuspiikin joka ei satu koska ien on jo pinnallisesti puudutettu spray puudutteella. En siis todellakaan huomannut missä vaiheessa hän pisti puudutteet. Itse porausta en huomannut ollenkaan. Ei siis tuntunut yhtään missään. Puudutuksen vaikutuksen lakattua kannattaa ottaa särkylääke niin ei jälkeenpäinkään satu.
Minulla ainakin esim. kulmahampaan reikää poratessa puudute laitettiin ikeneen hampaan viereen sekä kitalakeen. Minulla ainakin puudute yleensä on laitettu siihen hampaan läheisyyteen.
Rohkeasti vain sinne lääkärille. Nekin on ihmisiä ja varmasti ymmärtävät sinua.- Insomniac
Kiitoksia vastauksista tähän asti, kyllähän tuo jännittää kuitenkin ihan helvetisti. Pelottaa et jos juuri minun kohdalle sattuu todellinen kusipää joka vähät välittää peloista ja vain suorittaa toimenpiteen. Omalla osallani tuskin yksi käynti riittää.
- kammotus
Insomniac kirjoitti:

Jos kohdallesi sattuu juuri se inhotus joka viis veisaa peloistasi.... niitäkin on, tiedän kokemuksesta, niin sinulla on oikeus vaihtaa kunnallisellakin puolella hammaslääkäriä. Ei sielläkään tarvi vain kärsiä huonosta kohtelusta.
- ex-kammoinen
Mä oon kans kärsinyt hammaslääkärikammosta..en käynyt vuosikausiin hammaslääkärissä.Kunnes tuli se päivä että yhtä poskihammasta alhaalla rupesi särkemään niin etten voinut tehä muuta kuin itkeä ja kirota,kirjaimellisesti.. =P
Eikä särkylääkkeetkään auttaneet,otin 800mg:n Ibuxinin niin olisi ollut sama jättää ottamatta,ei mitään vaikutusta.
Noh,viime perjantai-aamuna mieheni sitten varasi minulle ajan kunnalliselta hammaslääkäriltä,itse en uskaltanut.Aika oli 9.30 ja mua kammotti mennä siihen penkkiin istumaan.Mutta kerroin pelostani ja onneksi hammaslääkäri oli todella ymmärtäväinen ja kertoi koko ajan mitä teki.Sillä kertaa vain tarkastettiin hampaat ja laitettiin suojaksi jotakin mömmöä siihen särkevään hampaaseen että kestäisin keskiviikkoon.
Eilen sitten menin uudestaan hammaslääkäriin,en kuitenkaan niin kammoisena kuin edellisellä kerralla.Olimme sopineet hampaan poistosta,kieltämättä mua pelotti puudutuspiikki koska mulla on hirvee piikkikammo.Mulle laitettiin ikeneen semmoista puuduttavaa voidetta ettei se puudutuspiikin pisto tuntuisi..ja eihän se tuntunut.Sitten vaan nitkuttelemaan hammasta irti...oli se kieltämättä melko työläs kokemus,hammas oli niin lujassa että lääkärikin ihmetteli!Meinas että harvemmin tarvii käyttää noin paljon voimaa ku mun kohalla..heh..
No lopulta se lähti irti,pitkine juurineen.Otin sen muistoksi siitä etten anna enää hampaiden mennä siihen kuntoon kuin se... =)
Eihän tuota ientä ole särkenyt,eilen hieman puudutuksen haihduttua mutta ei muuten.Syöminen vain on hieman hankalaa..heh..mutta kyllä se siitä.
Mulla ainakin lähti hammaslääkärikammo kertaheitolla tuon hampaanpoiston myötä,ku tuntui ettei se lähe mitenkään irti..heh..enää ei pelota.
Menehän vaan rohkeesti hammaslääkäriin,ei se ole ollenkaan niin kamalaa kuin sitä kuvittelee =)
Ja kerro tosiaankin pelkääväsi,kyllä ne ymmärtää.Ja kai siellä on mahdollisuus saada jotakin rauhoittavaa,kannattaa kysyä.
minä ainakin istuisin hammaslääkärissä vaikka päivittäin kunhan ei tarvitse kärsiä siitä helvetillisestä hammassärystä..huu..
Tsemiä sulle,peloista pääsee yli vain kohtaamalla ne! =)- Mustispeppers
Mikä hampaassa oli vialla? Eikö sitä muutoin olisi voinut pelastaa? Vai oliko se viisaudenhammas?
- eki-77
Joensuun suunnalla on mentävä yksityiselle hammaslääkärille.Kunnalliseen eivät ota uusia.Eli pelkäsipä tai ei...
- Ex-pelkuri
Minulla oli TAJUTON hammaslääkäripelko. Kuolin ainakin pari kertaa kauhusta kun tiesin joutuvani tohtorin kidutuskammioon - hammas oli niin kipeä, että oli yksinkertaisesti PAKKO uskaltautua rääkättäväksi..
Lopulta vapisin lääkärin tuolissa, hyvä etten housuuni laskenut. Hiki valui, sydän hakkasi, tuntui hirveältä.
No, puudutuspiikki laitettiin, ensimmäinen; ei tuntunut missään! Oho!
Laitettiin toinen ja kolmaskin piikki, ei sattunut. Sitten lääkäri avustajineen korjasi kipeän hampaani ja laittoi muovikelmuja paenneisiin ikeniin estämään vihlontaa. Ei sattunut missään vaiheessa, hassulta vain tuntui kun koko poski oli puutunut.
Nyt minulta on vedetty hammas ja suoritettu erinäisiä korjauksia - hammaslääkäriä en pelkää enää ollenkaan. Puudutuksen saa vaikka kyseessä olisi vaion tarkastus, on minulle sanottu. Lääkärini ja hjammashoitajani ovat suhtautuneet hammaslääkärifobiaani hienosti :)
Pelko poijes siis!- Insomniac
Eli kävin sitten tänä jumalan aamuna kello 9.30 Huhtasuon hammashoitolassa Jyväskylässä. Hoitaja oli todella ystävällinen ja kun mainitsin pelostani hän sanoi että pahimpia pelkopotilaita varten on ilokaasua ja jopa narkolepsia eli käsittääkseni jonkinlainen nukutus. Mutta heillä ei sitä mahdollisuutta ollut joten he tällä kertaa vain tarkastivat hampaani ja tekivät siitä jonkinlaisen raportin eteenpäin. Laittoivat ilmeisesti väliaikaisen paikan kulmahampaaseen ilman puudutusta eikä tuntunut yhtään missään ja puhdistelivat pinnallisesti hampaani. Juurihoitoon ei kuulemma ole tarvetta. Kiitoksia hammaslääkärille joka oli ystävällinen ja ymmärtäväinen. Nyt minut lähetettiin lääkärille joka on oikein erikoistunut hammaslääkäripelkoihin. Joten siinä mielessä huojentunut olo. Mutta kuitenkaan mitään ei ole vielä tehty... Uusi aika pitäisi tulla postissa lähiaikoina.
- MPee

Narkolepsia on sairaus. Hoitaja puhui varmaankin narkoosista, eli nukutuksesta.
- Insomniac
MPee kirjoitti:
Narkolepsia on sairaus. Hoitaja puhui varmaankin narkoosista, eli nukutuksesta.
Narkoosista siis oli kyse
- Mimmu
Insomniac kirjoitti:
Narkoosista siis oli kyse
Voi onnea sinulle. Nyt ota vaan rennosta ja odottele sitä aikaa. Muistan itsekkin miten helpottunut olo oli kun kaikki jännitys oli ohi ja hampaat kunnossa.
- Mitä-äh?:)
Insomniac kirjoitti:
Eli kävin sitten tänä jumalan aamuna kello 9.30 Huhtasuon hammashoitolassa Jyväskylässä. Hoitaja oli todella ystävällinen ja kun mainitsin pelostani hän sanoi että pahimpia pelkopotilaita varten on ilokaasua ja jopa narkolepsia eli käsittääkseni jonkinlainen nukutus. Mutta heillä ei sitä mahdollisuutta ollut joten he tällä kertaa vain tarkastivat hampaani ja tekivät siitä jonkinlaisen raportin eteenpäin. Laittoivat ilmeisesti väliaikaisen paikan kulmahampaaseen ilman puudutusta eikä tuntunut yhtään missään ja puhdistelivat pinnallisesti hampaani. Juurihoitoon ei kuulemma ole tarvetta. Kiitoksia hammaslääkärille joka oli ystävällinen ja ymmärtäväinen. Nyt minut lähetettiin lääkärille joka on oikein erikoistunut hammaslääkäripelkoihin. Joten siinä mielessä huojentunut olo. Mutta kuitenkaan mitään ei ole vielä tehty... Uusi aika pitäisi tulla postissa lähiaikoina.
Narkolepsia on sairaus:http://www.neuro.org/tietoa/narkolepsia.htm
- Insomniac
Mitä-äh?:) kirjoitti:
Narkolepsia on sairaus:http://www.neuro.org/tietoa/narkolepsia.htm
Saa tätä ketjua lukeakin...
- Ovidiu
Ilokaasua huokeampi ja kenties helpompi tapa on pyytää hoitavalta hammaslääkäriltä rauhoittavaa lääkettä esim. diatsepaamia 5-10 mg. Yleensä silloin edellytetään saattajaa hakemaan potilas hoidosta. Mutta jos pyydät hammaslääkäriltäsi reseptin, niin voit ottaa lääkkeen itse etukäteen, etkä tarvitse siten saattajaa, koska lääkettä ei anneta paikan päällä.
Diatsepaami saattaa väsyttää, joten keskustele muista vähemmän väsyttävistä lääkitysvaihtoehdoista (oksatsepaami, alpratsolaami; alkavat tosin vaikuttaa hitaammin) lääkärisi kanssa. Kaikki mainitsemani lääkkeet kuuluvat bentsodiatsepiinien anksiolyyttiseen (ahdistusta poistavaan) ryhmään. - mimmu
Hei! Mä kärsin kaamesta hammaslääkäripelosta: siis tosi kamalasta!!! Vaan en enää! Oon käynyt Hämeentiellä tosi kivalla pariskunnalla hoidossa. Eka sedatiossa (kevytnukutus) ja nyt myöhemmin ihan normaalisti (ja ilman puudutustakin!!). Paikka On Näkinhammas ja pariskunta on Berqvist ja Valtonen-berqvist. Molemmat tosi mukavia
- zanzibar123
Mulla kans samaa vikaa ton hammaslääkäripelon kanssa, mulla ollut aina reiättömät hampaat, mutta kun nuorempaa poikaani ootin niin join liian vähän kai maitoa tms että hampaat alkoi lohkeilla. Sitten yksi hammas meni tosi pahaksi ja päivystykseen osui tosi tunari muija joka iski puudutteen ja samalla työns poran siihen hampaaseen, ei siis antanut edes aikaa puutua. Kiljahdin kivusta ja tää akka kävi nauramaan, eli ei ollut mielestäni mitenkään ammattimaista toimintaa...
Tästä pelosta johtuen menin sitten yksityiselle, ihan ok meni, hammasta juurihoidettiin noin 5-6 kertaa ja sitten oli "valmis", lohkesi 2vkon päästä tuosta, no päivystyksessä paikattiin, kun ei tällä yksityisellä enää ollutkaan aikaa, kaikki oli hetken ok, kunnes ien turposi hampaan alta, ja kamala kipu, ei hampaassa vaan leukaluussa ja taas päivystykseen...Röntgenissä selvis että juurihoitoa ei oltu koskaan tehty loppuun, yläosat vain juurista täytetty jolloin kaikki "paska" ja bakteerit jäi sinne alle muhimaan, nyt sitten tänää olis hampaan poisto. Tuntuu että jännitän vaan, ei pelota, kun haluan vaan päästä vihdoin tosta pitkään vaivanneesta paskasta hampaasta eroon, jonka jo pyysin aikoja sitten sen yksityisen poistamaan.... Eli rahat meni yksityiselle...nyt muina miehinä olisin halunnut aikonaan siellä otetut röntgen kuvat itselleni, koska olisi pitäny toimittaa ne nyt hoitavalle hammaslääkärille, niin eipä vastaa yksityinen enää puhelimeen tai soittopyyntöihin. Että voi se mennä näinkin päin, tyytyväinen olen ollut kunnalliseen. Yksityiselle en taida enää mennä..... - hammaslääkäri pelko
mä pelkään hammaslääkärii todella paljon mut siel on vaan pakko käydä kerran vuodes et hampaat pysyy kunnos.
mul oli täs parin vuoden tauko ja nyt oon sit käyny hammaslääkäris kerran kuukaudes ku on paikattu, mut nyt on toivotavasti viiminen kerta ja tää kidutus on loppu.
eli ei se pelko niin vaan lähde kun luulaan pelkään hammaslääkärii joka kerta (niin kauvankun pääsen pois sieltä ja kotiin).
- ei enää pelkoa
Hei! Viimeiset 7 vuotta ehdin pelätä hammaslääkärille menoa TODELLA PALJON. Edellisellä kerralla 7 vuotta sitten puuduttamisessa tuli jonkinlainen komplikaatio, tai no, oman ja puudutteessa olevan adrenaliinin yhteisvaikutuksena sain sellaiset sydämen tykytykset, ja pyörtymisfiilikset, että oksat pois! Enkä enää uskaltanut mennä hoidettavaksi. Pelkäsin siis puuduttamista yli kaiken. Ja ajattelin, että koska pelkäsin jopa edellistä aiemmin, on adrenaliinien vaikutus vieläkin suurempi. Siis oma jännitys ja pelko sai luonnollisen adrenaliinin kehossani virtaamaan. Ja siihen yhdistyisi puudutteessa oleva adrenaliini.
Noh, ajan kuluessa sitten tiesin, että pitäisi käydä tarkistuksessa, ja mitä pitempään vetkutan, sen pahemmaksi tilanne muuttuu. Pelko vain on niin suuri, että se menee järjen yläpuolelle. Laskelmoin itse iltaisin peilin edessä lohkeamia ja tummia kohtia, eikä yhden käden sormet enää riittäneet "reikien" laskemiseen. Lopulta tajusin, että tilanne oli jo niin paha, että pian hampaitani alkaa särkeä, ja reiät pääsevät niin pahoiksi, että pian joudutaan juurihoitoihin.
Mutta mutta... Sitten sainkin päähäni, etten KEHTAA mennä hammaslääkäriin, kun olen saattanut purukalustoni näin surkeaan kuntoon. Johan siellä saa kuulla kunniansa, enkä kehtaa avata suutani kenellekään.
Sitten luin yhdeltä keskustelupalstalta kuinka joku oli kotikaupungissani käynyt eräällä yksityisellä hammaslääkärillä (oli siis ollut myös kammoinen), ja tämä oli ottanut hänet erittäin ymmärtäväisesti vastaan eikä kokemus ollutkaan ollut niin paha. No, pidin tätä viimeisenä oljenkortena, ja vapisevin käsin soitin kyseiselle hammaslääkärille ja varasin ajan tarkistukseen.
Aika kului ja varaamani ajankohta lähestyi. Edellisenä iltana itkin suihkussa ja nukkumaan mennessä pyörin sängyssäni, enkä saanut unta. Toistelin itselleni, että kyseessä on vasta tarkastus eikä mitään hoitotoimenpiteitä. Lopulta nukahdin, ja näin kamalia unia aiheesta. Aamulla olin kuin nukkuneen rukous ja turtuneena lähdin kohtaamaan pelkoani.
Päästyäni paikalle, odotushuoneessa istuminen tuntui loputtomalta. Sydän hakkasi ja kädet hikoilivat. Sitten ovi aukesi ja minut kutsuttiin sisään.
Kerroin heti kättelyssä, että pelkään aivan mielettömästi, ja että häpeän surkeassa kunnossa olevia hampaitani ja siitä miten puuduttaessa kerran kävi.
Lääkäri oli TODELLA ystävällinen ja rauhallinen hymyilevä nainen. Hän kuunteli rauhallisesti ja lupasi, ettei tehdä kuin tarkastus, jos en halua muuta. No, suu auki, ja alkoi tämä "heprean" kuuntelu eri numeroilla, kun lääkäri kävi paikkojani läpi. Sitten kuului se, mitä en halunnut kuulla "karies". Lääkäri jatkoi hampaiden läpikäymistä ja mieleni alkoi loppua kohden kirkastua. Odotin nimittäin, että näitä "karieksia" kuuluisi noin kymmenkunta kertaa.
Lääkäri pääsi sitten loppuun ja sanoi:" Yksi reikähän siellä näyttäisi olevan."
"MITÄÄH??!!" Meinasin pudota tuolilta, ja mieleni teki hypätä tuolista ylös ja halata koko maailmaa! YKSI??
Olinko viimeiset vuodet aivan turhaan laskenut olemattomia "reikiä" ja tuntenut huonoa omaatuntoa syödessäni herkkuja. Miksi ihmeessä en ollut aiemmin käynyt, kun tulos olikin näin positiivinen?
Kaikenlisäksi hammaslääkäri tuntui niin mukavalta, että jos hampaissani olisikin ollut enemmän reikiä, olisi jännitykseni ollut enää puolet siitä mitä se oli.
Ja lääkäri vielä lupasi käyttää sellaista puudutetta, jossa ei ole adrenaliina, joten pelkäämäni sydämen tykytykset varmaankaan eivät tule tuota reikää paikatessa/puuduttaessa ollenkaan. Senkin kun olisin aiemmin tiennyt, että on erilaisia puudutteita olemassa, olisin aiemmin voinut käydä hoidossa ja ilmoittaa, ettei sellainen puuduteaine sovi minulle, jossa on adrenaliinia joukossa.
Kerroin kuitenkin tarinani, jotta muutkin uskaltautuisivat kohtaamaan pelkonsa. Se on mieletön fiilis sitten, kun pääsee taas ns. puhtaalle pöydälle hampaiden osalta ja saa alkaa hoitaa niitä ihan eri motivaatiolla, kun tietää, että ne ovat ehjät. Reikäisiä hampaita harjatessa miettii suunnilleen, että: "mitä tää kannattaa". Ja entä se tunne, kun poistuu vastaanotolta yhtä paikkaa rikkaampana, mutta myös yhtä hammasta ehjempänä, ja tietää, että nyt se on taas ohi vähäksi aikaa!
tsemppiä kaikille, ROHKEASTI VAIN TULTA PÄIN! Ja kaikkia varmasti vähintään jännittää vastaanotolle meno, joten samassa veneessä tässä ollaan. Toisia pelottaa vähän enemmän kuin toisia, mutta lääkäri kyllä ymmärtää huolesi ja pelkosi ja on valinnut ammatin, jossa haluaa AUTTAA ihmisiä, eikä kiusata heiä. Ja tähän auttamiseen kyllä kuuluu potilaan/asiakkaan empaattinen kohtaaminen. :) PELKO POIS!- kriiks
ja mikä on kaupunki? oon todella hammaslääkärikammoinen.
- onni on terve hammas
Olen 27 vuotias nainen, ja edellisen kerran kävin hammaslääkärissä kun olin 13. silloin mulla oli reikiä ja hammaslääkäri porasi ilman puudutusta, kertomatta yhtään mitä teki ja sattui aivan törkeesti! tuntui että vähintäänkin kuolen siihen paikkaan! sen jälkeen olen vältellyt hammaslääkäriä viimeiseen asti. muutamia vuosia sitten mulle kasvoi viisauden hampaat, ja tietenkin kaikki neljä. aluksi ne oli ihan kunnossa, mutta kuten viisareiden kanssa yleensä käy, ne alkoivat reikiintyä. nyt ne on aika pahan näköiset. pari viikkoa sitten huomasin ylhäällä yhdessä hampaassa ihan ammottavan mustan reiän, ja kylmä hiki virtas päältä kun tajusin että nyt on oikeesti mentävä siihen hamaslääkärin tuoliin. peloissani ajattelin että kuinka pitkälle se reikä voi kehittyä ja rei'ittää muutkin hampaat ja sitten edessä onkin iso työ! ei muuta kuin soittamaan yksityiselle (kunnallisetkin varmaan on ihan hyviä, mutta niihin on kauheat jonot, kun mun hammas ei kuitenkaan ollut kipee) sain ajan tälle päivälle.
eilen illalla ajattelin ettei siitä sinne menemisestä tule mitään, yön nukuin tosi huonsoti ja tämä päivä meni siihen aikaan asti suunnilleen ympyrää kävellen ja vessassa istuen, kun maha oli tosi kipee jännityksestä. sain kuitenkin itseni sinne lekurille asti. lääkäri oli tosi asiallinen, kyseli mistä pelko on alkanut, ja muuta. sitten vain tuoliin istumaan. kylmä hiki valui niskasta kun sain lasit päähäni, ja lääkäri alkoi tutkia suutani. hoitaja oli myös tosi kiva, jutteli ilmoista ja rauhoitteli muutenkin.
sitten tuli se pelkäämäni hetki;puudutuspiikin laitto. olin kuvitellut että se piikki sattuu ihan järjettömästi kun se ikeneen laitetaan, mutta kuinka ollakkaan, ei tuntunut yhtään! ihmettelin vaan että milloinka se lääkäri sen laittaa, mutta se oli jo ohi! olin niin helpottunut! sitten odoteltiin. lääkäri aloitti poraamisen, ja kertoi samalla mitä teki. ihmettelin itsekin että kuinka ei tunnu yhtään kipeeltä. sitä vihlomista nimittäin pelkäsin eniten. mutta mitään ei tuntunut! poran äänikin on nykyään paljon paljon pienempi kuin mitä silloin aikoinaan, ja se jo helpotti oloani siinä tuolissa. muutaman minuutin kuluttua lääkäri laittoi paikan ja hioi ja teki työn loppuun,sitten sainkin jo nousta tuolista. olin niin helpottunut ja iloinen etten osaa sanoin kuvata!
nyt istun kotona puoli suuta tunnottomana puudutuksesta, mutta mieli on niin hyvä ja pelko ainakin puoliksi hävinnyt että voisin mennä vaikka huomenna uudestaan! viisaudenhamapaiden poistot on sitten seuraavalla kerralla edessä, mutta ei pelota yhtään niin paljon mitä pelottaisi jos en olisi tuota kokemusta käynyt läpi.
yritän tässä nyt sanoa vaan kaikille, että pahankin pelon voi selättää, kun vaan uskaltautuu sinne hammaslääkärille asti, se on sitten susta kiinni annatko tehdä mitään. mutta ainakin mun kokemuksen perusteella on olemassa hyviä ja huomioonottavia hammaslääkäreitä ja hoitajia, joiden kanssa on voi pelosta puhua, ja sitä kautta ehkä päästä siitä yli:) tsemppiä kaikille! - Anonyymi
Huomenna hammaslääkäriin, pelottaa ja jännittää todella paljon.
- Erkkuu
Sama juttu pelkään kauheesti hammaslääkäriä. Multa poistetaan noin viikon päästä viisauden hammas ja pelkään sitä ihan hirvesästi. Mulla ei ole koskaan ollut reikää hampaassa joten ei ole jouduttu paikkaamaan. Kaverit vaan kertoo kaikkia kauhu juttuja puudustiksista ja paikkamisesta.
Miltä puudutuspiikki tuntuu?
Ja miltä hampaan poisteminen tuntuu?
Vastatkaa nopeesti!!- hammasrautainen92
Ei se todellakaan niin kauheaa ole, kuin miltä kuulostaa. Puudutuskaan ei satu, jos on vaan rentona eikä ajattele mitään kauheuksia.. yleensä se puudutus ei edes tunnu. Sitten hampaanpoisto menee yleensä aika nopeasti ja kivuttomasti jos on hyvin tehty puudutus.
- qwe324
Eniten pelätään yleensä tuota puudutuspiikkiä mikä sinänsä ei ole paha edes. Kipu on aika lailla samanlainen, kuin kynnellä painat ientä kovemmalla paineella eli mitätön. Mitä enemmän jännität sitä enemmän se sattuu, mutta vaikka kuinka jännittäisit niin ei se silti satu lähes ollenkaan. Hampaan poisto ainakin on helppo homma, ja moni hammas lähtee ekalla vetäisyllä, kipua tässä ei tunnu vaan painetta, mutta nopea keissi.
Hampaan poistoon itselläni on mennyt 5min aikaa, joten kyse on nopeasta operaatiosta. Poraus on helpompi operaatio ainakin "kivullisesti."- Pelottaa
Oikeesti tällaset palstat auttaa, kiitos teille kirjoittaneille. No mun tapaus on tää, että noin vuosi sitten alko hampaat renkaan, eka lohkes parista kohtaa, kaikki viisauden hampaat pukkas kasvamaan, sitten n. puoli vuotta sitten alkoi säryt. Eka tuntui etten pysty syömään kunnolla ja rupesin syömään varovasti ja vain toisella puolella. Nyt on muutama kk. ollut enemmän ja vähemmän särkyä ja nyt sitä on ihan kunnolla. En oo uskaltanut varata hammaslääkäriä. Ennen en pelännyt, tosin mulla on ollut tosi huonoja kokemuksia aina hammaslääkäreistä. Nyt pelkään sen takia, että oon ite luonut kauheet kauhukuvat mitä mun suussa on. Tänään varasin ajan, oon aika ylpee siitä. Meinattu on monta kertaa. Avokki tulee sinne mukaan, koska yksin en pysyisi. Menen yksityiselle. Soitin, koska kipu on ollut nyt 2 viikkoo niin kovaa, että taju meinaa lähtee, kun juo alkoholia se hetkeks turruttaa ja voin kertoo, että nyt oon sitä juonut enemmänkin :) Plus syöminen on ihan tuskaa, niin en kestänyt enää. Nyt pelottaa mitä kauheeta mun hampaissa on? Mietin mitä hammaslääkäri sanoo? Kestänkö tiedon ja kivun? Oon kuulut kauhujuttuja....Hampaani silti näyttää ulkoisesti ihan hyvältä....stressaanko liikaa? Kokemuksia ja tukee tarvitsen :) myönnän, tää on varmaan typerää ja nyt päätin, että kun hampaat on hoidettu kuntoon, aion mennä säännöllisesti tarkastukseen...Silti oon ihan paniikissa kun ajattelenkin ko. tulevaa keikkaa. Voinko ottaa vaikka pari lasia viiniä, ennen hammaslääkäriin menoo, että olo ois rennompi vai onks se huono juttu? Pelkään niin paljon, enkä voi sillä tunteelle mitään. Ahdistaa suorastaan. Mä oon välttänyt tilannetta ja koittanu elää näiden hampaiden kans, mutten enää pysty, joten nyt joudun kohtaan tän kauheuden....auttakaa kestään??? KIITOS!!!ja onneks en tosiaan oo yksin näin "hullu"
- NoName
Pelottaa kirjoitti:

Kiva kuulla, että ei ole ainoa, joka pelkää hammaslääkäriä. Kävin tänään tarkastuksessa. Syynä noin kuukausi sitten lohkennut hammas. Edellisestä hammaslääkärikäynnistä on noin 12 vuotta, joten pelkäsin ihan mielettömästi tätä käyntiä. Espoon Iso-omenan hammaslääkäriasemalla kävin ja täytyy sanoa, että on hyvin asiallinen ja miellyttävä henkilökunta. Ilmoittautumisessa jo sanottiin, että ei tarvitse pelätä, tänään ei tehdä mitään, tarkastetaan vain. Ja kun lääkärille pääsin ja kerroin olevani erittäin peloissani niin saatiin tarkastus tehtyä vain peilin ja röntgenin avulla. Ja vain neljä reikää, joista kaksi oli pieniä ja yksi lohjennut hammas, mistä hammaslääkärille jouduin itseni pakottamaan.
Itse hoito tullaan ilmeisesti tekemään sedaatiossa, joka kuulostaa ainakin minun tapauksessa hyvältä idealta. Niin paljon jo tämän tarkastuksen aikana pelkäsin vaikka ei edes pahemmin koskettu hampaisiin. Tämän hetkinen jännitys onkin tuo sedaatio, koska minua ei olla koskaan nukutettu ja tuossahan ei periaatteessa nukuteta vaan rauhoitetaan, joka yleensä aiheuttaa nukahtamisen. Tämän lisäksi suoneen laitetaan kipulääkettä ja hammaslääkäri myös puuduttaa. Ehkä tämän uskallan nyt syksyllä käydä läpi ja saada mielenrauhan.
Suosittelen pelkopotilaille käymään ainakin tarkastuksessa. Lääkärille voi aina kertoa pelkäävän ja sopia tarkastus sillä tavalla, että peiliä pienempää esinettä ei suuhun laiteta. Tämä auttoi ainakin minulla!
Tsemppiä kaikille kohtalon tovereille, jotka pelkäävät hammaslääkäriä!! :) - miii83
NoName kirjoitti:

Tsemppiä kaikille kohtalon tovereille, jotka pelkäävät hammaslääkäriä!! :)Mulla on huomenna yksityiselle hammaslääkärille aika 16.30. Kamala odottaa koko päivä kun sain vasta illaksi ajan. Nyt jo mahassa on perhosia ja kädet hikoo ja tärisyttää pelkkä ajatus huomisesta. Mä pelkään yli kaiken piikkejä/neuloja ja veren näkemistä. Oon kerran pyörtynytkin sairaalassa:(. Mulla on hammas lohennut niin pahasti että se joudutaan poistamaan (lisäksi juurihoito ja uusi hammas tilalle), viisaudenhammaskin on kasvanut ja reikiä löytyy varmaan ainakin pari. Aion sanoa huomenna hammaslääkärille että on hiljaa koko ajan eikä kerro mulle millä sörkkii mun suuta:D. Mut jospa se hammaslääkäripelko huomenna vähän laantuis kun lääkäri tulee tutuksi (tiedän että hän on hyvä ja ammattitaitoinen lääkäri).
- Heidi H
itse pelkään todella paljon hammaslääkärikäyntejä ja erityisesti poraamista, lapsena tapahtui jotain mikä jätti jälkeensä trauman. itse en muista siitä mitää kun poran äänen ja siitä lähtien olen pelännyt hammaslääkärikäyntejä. nyt 28vuotiaana minulla on kaks lohjennutta hammasta ja varmaankin molemmat joudutaan poistamaan niin että molemmille poskihammaspaikoille jää ammottava reikä muistukseksi ja alaleuan viisaudenhampaat odottaa poistoa kasvaessaan vinottain, yläleuan viisaudenhampaat on poistettu mutta vasemmalle puolelle yläleuan vanhan viisaudenhampaan paikalle kasvoi uusi hammas joka on myös poistoa vailla. itku alkaa siinä vaiheessa kun ajattelen että olisi pakko mennä hammaslääkäriin mut raha ei riitä ja hammaslääkäripelko on järjetön.
- itkettäää..
Tänään mulla oli hammaslääkärissä pelkkä tarkastus, mutta itkin siitä asti kun jouduin avaamaan suuni. Minullekin on jäänyt trauma, n. pari vuotta sitten mulla oli hammas tulehtunut ja sattu saatanasti kun se revittiin irti (puudutus ei siinä tilanteessa auta).. Sain tänään vielä kuulla että minulla on 4 reikää! en tiedä miten pystyn menemään enää ikinä hammaslääkäriin..
- Mustispeppers
itkettäää.. kirjoitti:

Auttaa puudutus, jos sitä oikein käytetään. Yleensä tk;ssa eivät sitä käytä. Sanoin yksityiselle, että kun olin käynyt edellispäivänä tk:ssa ja olivat avanneet hampaan ilman puudutusta. Niin hän tuhahti, että niinpä tietysti. Hän laittoi tarpeeksi puudutetta ja niin vain hammas lähti ilman kipuja. TK:sta on jäänyt sellaiset kammot, juuri tästä, ettei puudutteita käytetä, etten siellä uskalla poistattaa kyllä hampaita ollenkaan.
- Tyhmyyttä
pelkään myös hammaslääkäriä, johtuen lapuuden kokemuksesta. Siitä syystä oon hampaani toooosi hunossa kunnossa,..kaksi lohjennut tosi pahasti,puuttuu pala, ja nyt meni uusi pala. Omaa tyhmyyttäni kun en ole aikaisemmin uskaltanut mennä hidettavaksi,.. mutta en ole päässyt pelon yli,.uskomatonta olenhan aikuinen ihminen. Nyt on uusi mutka matkassa sitten,. hävetää mennä avaamaan suuta sinne penkille,. pelkään reaktioita, tuleeko halveksuntaa että kuinka voi ihminen olla näin hoitamaton suunsa suhteen. Hävettää suuresti oma tyhmyys. Pahentanut vaan asiaa ja nostanut kynnystä mennä. Nyt nkin sitten kysymys, kuinka saan edes maksettua hoitoni? haluaisin nukutuksen,.. mutta sehän kallista? olen työtön ja mu tuloilla ei paljoon kykene. Uskoisin että tulee tooosi kalliiksi,. reikineen kaikkineen,..Olisi suuresti apua jos joku voisi kertoa näistä kustannuksista yms tietoa kuinka nää asiat mahtais mennä parhain päin,. Tää pelko on jo nyt tässä niin mitä se mahtaa olla sitten kun on tosi kyseessä,..
- yks pelkuri kans
Sossuhan hammashoidon maksaa jos oot työtön. Tänään sain viimeinkin varattua ajan ja pelkkä ajanvaraus soitto pelotti, ja kerroinkin jo heti siitä ja "lohdutus" oli eka kerta on vain tarkastus. Ei se paljoa lohduta kun tulossa voi olla kipua ja tuskaa. Päätin 7 vuotta sitten kun viimeksi kävin hammaslääkärissä että käyn vuosittain tarkistuttamassa hampaat, mutta katinkontit pelko oli niin suuri etten siihen kyennytkään vaikka edelliskerrasta ei ollutkaan huonoja kokemuksia. Sain lääkäriltä diapamia tätä varten kun en pysty pitää suuta auki ilman ettei se tärise hulluna. Tsemppiä meille hammaslääkäripelosta kärsiville.
- Ripa
yks pelkuri kans kirjoitti:

Ketju oli jo aloitettu tosi kauan sitten huomasin, mut aattelin kummiskin laittaa myös vähän omia kokemuksia ja se on itellekin terapeuttista. Kävin nimittäin tänään just hammaslekurilla ja nyt on poski edelleen puutunut ja pikkasen turvoksissa, mutta oon tosi iloinen, et pystyin sinne menemään. Mulla on kanssa ihan törkee kammo hammaslääkäria kohtaan ja kynnys varata aika on kasvanut ihan ylisuureksi, 7 vuotta. No sittenhän mun poskihammas tietty lohkesi ja yritin sinnitellä puolikkaalla mutta tulehtuihan se tottakai, yllätys..Teki ihan pirun kipeetä ja ei särkylääkkeet auttaneet. Viisi päivää kiersin kivuissa..
Ja mua vielä muutenkin nolottaa omat hampaani, kun niitä puuttuu jo muutenkin kolme, kehno luusto jonka takia maitohampaiden lähdön jälkeen ei uutta oo kasvanut tilalle, eikä oo rahaa pistää korvikkeita.
No mun mies sitten sen ajan loppupelissä varasi. Vaikeaksi sen teki vielä se, että oon ulkomailla ja en oo täällä ikinä käynyt hammaslekurilla. Aattelin, että eihän ne ees mua ymmärrä tai haluu kuunnella, kun kerron mun pelosta ja nauraa suoraan mun huonoille hampaille.
Ensimmäisenä tuoliin istuttuani sanoin suoraan, että mulla on ihan kamala pelko, ollut jo monen monta vuotta ja kyllähän tää setä sen näki jo päältä päin kun tärisin! Se tajusi heti tilanteen ja lupasi katsoa nyt vain ongelmahampaan ja katsoa mitä sen kanssa voidaan tehdä. Se lykkäsi puudutuksen poskeen, luulen että tupla-annoksen ja hoitaja piti kädestä :) (olen siis 32 vuotta) Ensimmäisen porauksen aikana rupesin tärisemään ihan hulluna ja setä lopetti heti porauksen ja kysyi, että johtuuko se kivusta vai pelosta. No ei muhun sattunut vaan se ääni ja tilanne. Se piti tauon ja auttoi mua opettelemaan hengitystekniikan mikä oikeesti auttoi ja pystyin rentoutuun kunnolla. Ei se aloittanut uudestaan ennenkuin olin normaali ja annoin luvan. Loppujen lopuksi ei koko operaatio sattunut ollenkaan puudutuksen takia, tuntui että jotain tehdään, mutta ei koskenut eikä vihlonut missään vaiheessa. Ja musta oli kiva myös, että lääkäri antoi mun miehen tulla sinne huoneeseen koko toimenpiteen ajaksi. Vkon päästä jo uusi aika, kun pistivät vain väliaikaisen täytteen ja katsovat, miten juuret on parantuneet siitä lohjenneesta hampaasta. Mutta iloinen ja ylpeä olen itsestäni, että vihdoin menin ja onneksi löysin lääkärin, joka ymmärsi tuon pelon. Vaikka vaikealta se tuntuu ja omat hampaat joitain voi nolottaakin (niinkuin mä oon nolona omistani) niin voittakaa oma pelko. Jos joku hammaslääkäri on niin tollo, että alkaa sättiä, taikka on tohelo niin lopetatte hoidon saman tien ja uusi lääkäri tilalle. Tsemppiä!
- tutti@
on mulla itellänikin musta piste hampaassa mutta ei kannanata pelätä ei se satu minun mielestäni
- pelkäävä ihminen
mitä hammaslääkäri tekee jos on etuhammas on poikki ? pistää vaan paikan,vai? muttakun minulla vielä hampaat kasvaa,niin saisiko jotain parempaa vaihtoehtoa? kun ei viitsisi/uskalla mennä koko ajan vaihtaa paikkaa etuhampaasta. vastauksia toivon innolla!
- Hiih.
Mullakin on aivan jäätävä hammaslääkäripelko! Näkyviä reikiä on kolme ja ne on aika isoja. Pelottaa ihan helkkaristi mennä lääkärille. tuntuu että nukutus on ainoo keino miten suuni saadaan hoidettua koska jo ajanvaraamisen aikana tuntuu ettei saa henkeä. Osaatteko immeiset kertoa, että miten paljon semmoinen oikein tulee maksamaan? ja tiedättekö mitään hyviä paikkoja, turun tai tampereen suunnalta? olisin todella kiitollinen, koska joskus se on pakko sinneki mennä....
- Brrrrrrr
Hiih. kirjoitti:

Tämän ketjun luku hieman rauhoitti. Viime kerrasta on aikaa nelisen vuotta. Tämä oli armeijassa ja silloin ei löytynyt mitään. Tai ehkä silloin olisi pitänyt olla suurempaa vikaa, että oltaisiin korjaamaan alettu.
Huomenna otan puhelimen käteen ja soitan itelleni ajan. Porauskeikkoja tullee. Toivottavasti en saa aikaa ihan heti ;) Ja pitänee pyytää kaikki maholliset piikit. - hessu105
Brrrrrrr kirjoitti:
Tämän ketjun luku hieman rauhoitti. Viime kerrasta on aikaa nelisen vuotta. Tämä oli armeijassa ja silloin ei löytynyt mitään. Tai ehkä silloin olisi pitänyt olla suurempaa vikaa, että oltaisiin korjaamaan alettu.
Huomenna otan puhelimen käteen ja soitan itelleni ajan. Porauskeikkoja tullee. Toivottavasti en saa aikaa ihan heti ;) Ja pitänee pyytää kaikki maholliset piikit.Eli ensimmäistä kertaa varmasti jännittää eniten, mutta itse kävin 4,5 vuoden tauon jälkeen korjauttamassa kaikki hampaat kun kerrankin uskalsin ja kertoja kertyi sen jälkeen seitsemän kappaletta. Vaikka oli suuria ja pieniä operaatioita, niin se alkoi tuntumaan jo ihan rutiinilta se siellä käyminen. Tänään kävin vuoden tauon jälkeen taas ja kuulemma nyt oli hampaat erittäin hyvässä kunnossa ja pyysi tulemaan 1,5 vuoden jälkeen uudestaan. Tämä toi suurta lohtua lähinnä noiden maksujen suhteen. Itse hammaslääkäriä en enää pelkää, kokemusta on jo niin paljon. Yksityisellä kävin ja yhteensä nuo käynnit tuli maksamaan mansikoita. Mutta nyt pitää sitten vuosittain käydä, niin ei mene alkusijoitus hukkaan.
- aika
hessu105 kirjoitti:
Eli ensimmäistä kertaa varmasti jännittää eniten, mutta itse kävin 4,5 vuoden tauon jälkeen korjauttamassa kaikki hampaat kun kerrankin uskalsin ja kertoja kertyi sen jälkeen seitsemän kappaletta. Vaikka oli suuria ja pieniä operaatioita, niin se alkoi tuntumaan jo ihan rutiinilta se siellä käyminen. Tänään kävin vuoden tauon jälkeen taas ja kuulemma nyt oli hampaat erittäin hyvässä kunnossa ja pyysi tulemaan 1,5 vuoden jälkeen uudestaan. Tämä toi suurta lohtua lähinnä noiden maksujen suhteen. Itse hammaslääkäriä en enää pelkää, kokemusta on jo niin paljon. Yksityisellä kävin ja yhteensä nuo käynnit tuli maksamaan mansikoita. Mutta nyt pitää sitten vuosittain käydä, niin ei mene alkusijoitus hukkaan.
Mulla on tänään aika särkypäivystykseen.Kolme päivää särkeny niin kamalasti,että nyt on nöyrryttävä ja mentävä. Jännitän kamalasti, mutta pakko se on hoitaa pois. Olis pitäny hoitaa jo puoli vuotta sitten, kun ko.reiästä lähti paikka.
Ei tää pitkittäminen oo kyllä hyvästä, viime käynnistä on aikaa jo kohta neljättä vuotta. Aina sitä lupaa alkaa käymään säännöllisesti ja oleen tunnollinen hampaita hoitaessa. Jotenki kummasti se kaikki vaan unohtuu aina. - Pipa
Hiih. kirjoitti:
Mullakin on aivan jäätävä hammaslääkäripelko! Näkyviä reikiä on kolme ja ne on aika isoja. Pelottaa ihan helkkaristi mennä lääkärille. tuntuu että nukutus on ainoo keino miten suuni saadaan hoidettua koska jo ajanvaraamisen aikana tuntuu ettei saa henkeä. Osaatteko immeiset kertoa, että miten paljon semmoinen oikein tulee maksamaan? ja tiedättekö mitään hyviä paikkoja, turun tai tampereen suunnalta? olisin todella kiitollinen, koska joskus se on pakko sinneki mennä....
En ole käyny hammaslääkärissä,kohta 10vuoteen kaikki hampaat rupee tippuu ja aina se on vaikeempaa mennä.. kun ei uskalla ni ei,nyt kärsii jo sosiaallinen elämäkin siitä kun ei voi mennä mihkään ku ei uskalla suutaan aukasta
- pelokas13
Pipa kirjoitti:
En ole käyny hammaslääkärissä,kohta 10vuoteen kaikki hampaat rupee tippuu ja aina se on vaikeempaa mennä.. kun ei uskalla ni ei,nyt kärsii jo sosiaallinen elämäkin siitä kun ei voi mennä mihkään ku ei uskalla suutaan aukasta
pelkään hammaslääkäriä vaikka oon 13 ja kun se laittaa niit koneit suuhu ni mua rupeaa yököttään!aina tuntuu silt et laatta lentää ku vähä osuu johonki ikenee
- nappula
pelokas13 kirjoitti:
pelkään hammaslääkäriä vaikka oon 13 ja kun se laittaa niit koneit suuhu ni mua rupeaa yököttään!aina tuntuu silt et laatta lentää ku vähä osuu johonki ikenee
Mäkin oon 13. Pelkään ihan sairaasti, mulla ei oo mitään traumoja, on poistettu hammas eikä sattunu mutta pelkään silti.
- ans--
Mulla on ihan sairas kammo kanssa. Mulle ei ikinä olla laitettu puudutuspiikkiä, mutta en ole koskaan kuullu mitään kauhukertomuksia siitä, ja eikä se kuulemma muutakun hieman nipistä, ja sitten ei satu.
Mulla on oikomishoito meneillään, ja tänään klo 13.45 aika ;S
Olen 12 vuotta.. ja minkälainenkohan pelko mulla on parin vuoden päästä, jos tää meneekin tästä pahemmaks..- on lievä sana!!
Mutten tiedä parempaakaan kuvaamaan hammaslääkäri kammoani, kauhuani, shokkiani... En vaan VOI mennä sinne!! En ole käynyt liki 16 vuoteen kuin kerran kuvauttamassa ja hakemassa hinta-arviota hoidostani(sekin jäi kun ei työttömäl ole sellasii rahoja ja sossu ei auttannu!!Et näi Somerolla,kiitti vaan!!) ja sen kyllä näkeekin...mulla ei juuri oo hampaita jäljellä... Ensin kun ne alkoivat lähteä en hädin tuskin uskaltanut kaupan kassalle päivää sanoa mutta nykyään ei tää ongelmani juuri häiritse muuta kuin työn saanti mahdollisuuksiani ja no, sosiaalista elämääni...no, ei mul oo sellasta ennenkään kauheest ollut... Mulla on kax lasta joiden kanssa en juuri ole koskaan sitten ihan pikkulapsi-aikojen uskaltautunut kyseiseen paikkaan vaan ovat hoitaneet käynnit itse... kumpikaan ei ONNEKSI ole perinyt tätä kauhua,ainakaan näin pahana... Tiedän että tämä kammo on ihan järjenvastaista mutta kun taju tuntuu menevän jo ohi kävellessä tai paikkaa ajatellessa.
- jdsaj
itekkin pelkäsin tosissani hammaslääkäriä aiemmin, pelkään edelleen vähän, tai sitten se on vaan jännitystä. miksi pelkäät??? ite sain pelon peruskoulussa: 1. hammasta porattiin ilman puudutusta 2. kaaduin pyörällä jolloin etuhampaasta lohkesipala, en voinut pitää edes suuta auki kun vihlo niin vimmatusti. no hampulääkäri ei laittanut edelleenkään puudutusta ja hioi sitä lohjennutta kohtaa, ja voi helvata sitä tuskaa. 3. hampulääkäreillä kun on se imuriletku, no hampulääkäri ei pitänyt siitä kiinni(se oli siis suussani)eikä edes katsonut minuun päin joten se imuri meni kurkkuuni ja meinasin tukehtua siihen. Näin siis oli joskus yli 12vuotta sitten.
sittenpä olin 6vuotta käymättä hampulääkärissä, koska en vain uskaltanut mennä sinne. sitten ku menin, olin paniikissa ja kerroin heti että pelottaa hitosti. menin siis yksityiselle, julkiselle en mene enää ikinä. no kaksi reikää löyty ja sain puudutuksen ennen operointia. puudutuksen laitto ei sattunut yhtään. sitten alkoi poraaminen ja se vihlaisi vähän, vaikka oli puudutettu ja multa pääsi inahdus. hampulääkäri lopetti poraamisen heti ja laittoi lisää puudutetta ennen kuin jatkoi. ei se sitte enää sattunut yhtään kun oli tarpeeksi puudutetta.
tuon kerran jälkeen ei ole niin paljoa enää pelottanut. jos alkaa pelottaa ennen hampulääkäriin menoa, hoen itelleni että saan puudutteen, en tunne mitään , ei tarvi pelätä. nyt ei enää pelota läheskään niin paljoa kuin ennen. onneksi löysin heti ekalla kerralla loistavan yksityisen hampulääkärin.
kerroin siis omat kokemukseni vain siksi että ymmärrät että pelko voi kadota kun löytää hyvän hampulääkärin ja VAATII vaikka sen puudutteen ennen toimenpiteitä.
puudute tietty laitetaan neulalla mutta itse en edes toisella kertaa tuntenut koko puudutteen laittoa. kysyin jopa hlääkäriltä että laittaako ne sen puudutteen ku alkoivat poriaan kaivaan esiin, ni olivat jo laittaneet sen.
joissain hlääkäreissä on myös sellaset ne lasit että voit katsoa vaikka leffaa sen hampulääkärissä oloajan tai jonkun bändin konserttia.
kyllä se kannattaa mennä sinne hammaslääkäriin ettei enempää hampaat mee rikki. ja puudutetta kun vaadit ja kerrot heti ja vaikka useempaanki kertaan että pelkäät.
ite kävin tänään hammaslääkärissä vaihdattamassa paikkaa etuhampaaseen ja pelkäsin tosi paljon koska tiesin että se sattuu kun se paikka lähtee pois. sanoin heti hammaslääkärille että pelkään ja puudutteet kehiin. ei se sitten sattunut yhtään :) mutta kyllä tärisin ihan kunnolla siellä :D
sittten se helpottaa kun pääset siihen tuoliin ja puudutteet on laitettu etkä tunne mitään mitä ne siellä sun suussa tekee, poraamisessa tuntuu vähän tärinää mutta se ei satu yhtään ja vaikka sattuis niin sitten vaan lisää puudutetta kehiin. itelläni auttaa myös se että pidän silmät kiinni sen ajan kun olen siellä, en halua nähdä mitä ne tekee.
onnea hammaslääkäriin!!! puudutteet kehiin ja hyvin menee!!!- on lievä sana!!
"puudutteet kehiin ja hyvin menee" ja"helpottaa kun pääset siihen tuoliin ja on puudutteet laitettu" JA PÖH!!!!!! et nyt oikeen tajunnut vai mitä? ei puudutteet auta kun EN VOI mennä sinne!!! Kuka sen puudutteen tänne kotiin tulis laittaa tai samalla mielummin vaik nukutuksen ja veis mut sit SINNE??
on lievä sana!! kirjoitti:

Mua pelottaa myös aikalailla hammaslääkärillä käynti. Viimeksi olen käynyt n. 7-8 vuotta sitten, kunnes vihdoin sain varattua ajan lekurille. 2 hammasta on lohjennut, 2 viisaudenhammasta pitäisi poistaa, ja yksi reikäkin on. Olin niin paniikissa lääkärille mennessä, että meinasin pyörtyä tuoliin, en edes saanut sanottua, että pelkään.
Lääkäri sanoi, että juurihoito yhteen hampaaseen tulee, eikä hoitanut sitä sillä kertaa, koska se kuulemma sattuu ihan jumalattomasti. Nice. Raaputteli vain hammaskiveä ja kariesta. Nyt pelottaa sitten kahta kauheammin.
Onko kukaan teistä kokenut juurihoitoa, miltä tuntuu? Tänään pitäisi varata uusi aika..julia_t kirjoitti:
Mua pelottaa myös aikalailla hammaslääkärillä käynti. Viimeksi olen käynyt n. 7-8 vuotta sitten, kunnes vihdoin sain varattua ajan lekurille. 2 hammasta on lohjennut, 2 viisaudenhammasta pitäisi poistaa, ja yksi reikäkin on. Olin niin paniikissa lääkärille mennessä, että meinasin pyörtyä tuoliin, en edes saanut sanottua, että pelkään.
Lääkäri sanoi, että juurihoito yhteen hampaaseen tulee, eikä hoitanut sitä sillä kertaa, koska se kuulemma sattuu ihan jumalattomasti. Nice. Raaputteli vain hammaskiveä ja kariesta. Nyt pelottaa sitten kahta kauheammin.
Onko kukaan teistä kokenut juurihoitoa, miltä tuntuu? Tänään pitäisi varata uusi aika..ajattelin kyllä pyytää vähintään jotakin ilokaasua.:S
- Almiira
julia_t kirjoitti:
Mua pelottaa myös aikalailla hammaslääkärillä käynti. Viimeksi olen käynyt n. 7-8 vuotta sitten, kunnes vihdoin sain varattua ajan lekurille. 2 hammasta on lohjennut, 2 viisaudenhammasta pitäisi poistaa, ja yksi reikäkin on. Olin niin paniikissa lääkärille mennessä, että meinasin pyörtyä tuoliin, en edes saanut sanottua, että pelkään.
Lääkäri sanoi, että juurihoito yhteen hampaaseen tulee, eikä hoitanut sitä sillä kertaa, koska se kuulemma sattuu ihan jumalattomasti. Nice. Raaputteli vain hammaskiveä ja kariesta. Nyt pelottaa sitten kahta kauheammin.
Onko kukaan teistä kokenut juurihoitoa, miltä tuntuu? Tänään pitäisi varata uusi aika..Ei juurihoito satu, jos vaan käytetään puudutusta. Ilman puudutusta ei ole kokemusta, mutta kun vaihdettiin kalkit tällä viikolla, niin vihloi ja tk-lekuri vain sanoi, ettei hampaassa ole hermoa enää, ei puuduteta. Yksityinen aina tipautti puudutetta juurikanavaan, niin ei sattunut yhtään.
- ma_ke_
Itelleni on kehittyny pikkuhiljaa aika jäätävä hammaslääkärikammo. Viimenen niitti oli se, kun noin vuosi sitten takahampaassani oli todella paha reikä ja sitä särki niin pirusti et meinas taju lähtee. No pakkohan sitä oli mennä särkypäivystykseen. Puudutetta laitettiin ihan reilusti , mutta siltikin hammasta rupes vihlomaan aika vietävästi. Sanoin siitä, mutta lääkäri totesi, että viereisessä hampaassa on reikä joka siellä vain vihloo. No poraaminen jatkui noin 2 sekuntia, kunnes vihlas niin s**tanasti, että pomppasin puol metriä ilmaan ja huusin lääkärille: "etkö helvetin kusipää tajua ettei se ole puutunu" :D No sit se ymmärsi ja tunki puudutuspiikin suoraan juurikanavaan. Kyl se vähän tuntas, muttei kipuja sen jälkeen ollu :D
Tästä aiheutui kuitenkin se, etten enää uskalla mennä hammasläkäriin. Päätin varata tarkastusajan mukavalle YTHS:n hammaslääkärille, jolle voisin kertoa pelostani ja kysyä mahdollista nukutuksessa tehtävää hammashoitoa. Julkiselle puolelle en kuulemma oikeen mitenkään pääse kyseiseen operaatioon, vaikka sitä vaadinkin. Yksityisellä puolella niitä tehdään, muttei opiskelijan varat oikein riitä sellaseen. Tänään sitten kävin puhumassa asiasta kunnallisella puolella yleislääkärille, joka ei oikein ottanut asiaa tosissaan. Ei suostunut kirjoittamaan lähetettä TAYS:iin. Määräs vaan jotain rauhottavaa lääkettä pelkotiloihin ja käski menemään psykologin puheille. Ihan ku mun pelkoni tekis mut jotenki mielisairaaks. Todella paha mieli siitä tulee ku jotkut pelkopotilaat kertovat näillä keskustelupalstoilla päässeensä nukutushammashoitoon julkiselle puolelle. En tiedä pitäisikö sitten vaan mennä yksityiselle nukutukseen ja maksaa itsensä kipeeks vai vetää rauhottavilla pallo himmeeks ja sen jälkeen hammaslääkärin tuoliin. Vaiko kokeilla vielä jotain konstia julkiselle puolelle pääsemiseks? Kenelläkään kommenttia asiaan?- hampulit
Juurihoito sattuu jossain määrin, mut kyllä siinä laitetaan puudutusainetta suoraan avatun hampaan juureen niin ja ennen sitä tietenkin.
Mutta
ei ole kivaa. Itselläni oli aina aivan lamaantunut olo, kun lähdin hammaslekurilta hoitokerran jälkeen. Nyt meinaa masentaa tosi pahasti, kun hammas vedettiin irti.
Mä pelkään hammaslääkärejä myös yli kaiken. Yli kaiken, niin että nyt on sitten jonkun verran huonos kunnos. Yhtään en tiedä tarkkaan et mitä kaikkea mul sit on viel operoitavana, kun tänään sit menin ja hammas vedettiin irti, kun muuta ei ollut mahdollista tehdä. Sit oon täs nyt miettinyt että joskus aikoinaan menin jollekin hammaslääkärille ja ne paikkas sitä ja kaikkea. kipu loppui enkä ajatellut enää asiaa.. että josko sekin on sitten vielä pahentunut ja kaikkea..
Viisaudenhammaskin pitäis poistaa.. ja olisi käymistä ainakin 4 kertaa sanoi hammaslääkäri tänään, ja ne on vasta tärkeysjärjestyksellä. Sit mun pitäis varata vielä erikseen aika perustarkastukseen ja luoja ties mitä ne siellä sitten mulle keksii?!?
Vaik hoitoon vaan, niin hommat selviää. - porcopus
hampulit kirjoitti:

Vaik hoitoon vaan, niin hommat selviää.mulla on juurihoidettu yksi poskihampi ja toisen hoito on meneillään. Tämä huonon aiemman paikkauksen seurauksena. Voin kertoa, että on taitava hampilääkäri joka osaa hoitaa homman siten, että kipua en ole kokenut hoidon aikana kertaakaan. Jos jotain pientä tuntuu, sanon ja lääkäri on lisännyt puudutusta. Tänään avattiin poskihammas ylhäältä ja viilattiin juurikanavat puhtaaksi. Lääkeaine päälle ja väliaikainen paikka. seuraavalla kerralla vaihdetaan aineet ja lopuksi täytetään. Toimenpide kesti tänään reilun tunnin, itse kuvittelin sen kestäneen puoli tuntia. Tämä tampereella. Jos haluat suosituksen lääkäristä, ota yhteyttä yv:llä, täällä en viitsi (eikä kai saa) mainostaa.
Mun hammaslääkärisuhtautumiseni muuttui täysin tuolla lääkärillä. Selitti koko ajan mitä tehdään ja miksi. - scaryboy
porcopus kirjoitti:
mulla on juurihoidettu yksi poskihampi ja toisen hoito on meneillään. Tämä huonon aiemman paikkauksen seurauksena. Voin kertoa, että on taitava hampilääkäri joka osaa hoitaa homman siten, että kipua en ole kokenut hoidon aikana kertaakaan. Jos jotain pientä tuntuu, sanon ja lääkäri on lisännyt puudutusta. Tänään avattiin poskihammas ylhäältä ja viilattiin juurikanavat puhtaaksi. Lääkeaine päälle ja väliaikainen paikka. seuraavalla kerralla vaihdetaan aineet ja lopuksi täytetään. Toimenpide kesti tänään reilun tunnin, itse kuvittelin sen kestäneen puoli tuntia. Tämä tampereella. Jos haluat suosituksen lääkäristä, ota yhteyttä yv:llä, täällä en viitsi (eikä kai saa) mainostaa.
Mun hammaslääkärisuhtautumiseni muuttui täysin tuolla lääkärillä. Selitti koko ajan mitä tehdään ja miksi.Itselläni on ollut kauhea hammaslääkäripelko jo lapsesta asti. Olen muutenkin kärsinyt erilaisista pelkotiloista ja paniikkihäiriöstä. n 2 vuotta sitten sain aivan kauheita kipuja kahteen hampaaseeni, jotka olivat reiän myötä lohjenneet. Mikään kipulääke ei auttanut, kärvistelin siinä viikon kotona kauheissa kivuissa(kipulääkkeet eivät vaikuttaneet yhtään). Pelkoni oli kuitenkin niin kova että en mennyt hoitamaan vaivaani. Tästä kului vuosi eteenpäin ja aloin sairastella erilaisiin flunssiin todella useasti ja muutenkin yleiskunto tuntui todella heikolta, no kärsin vaan edelleenkin rauhassa kun en peloltani uskaltautunut apua hakemaan. Sitten kuulin äidiltäni, että hänen työkaverinsa oli kuollut hammastulehduksen aiheuttamaan infektioon. 2kk tämän jälkeen uskaltauduin varaamaan yksityiselle hammaslääkärille ajan. Vetasin hirveät kännit kun varaamani aika koitti. Hammaslääkäri oli tietenkin ihmeissään kun ihan tuiskeessa ilmestyin paikalle. No selitin asiani ja pelkoni ja hammaslääkäri oli todella ymmärtäväinen ja alkoi tarkastamaan hampaitani. tästä alkoikin sitten kierre hammaslääkärissä. 6 hampaan juuret olivat aivan tulehtuneet ja kuoliossa. Tulehdus oli vieläpä levinnyt kaulaan ja rintaan asti. noh. 6 hammasta on nyt poistettu erissä. Juurihoitoa ei ole tehty kun tuntua ei hampaissa muutenkaan ollut. Kaikenmaailman antibiootteja oon veelly 2kk putkeen ja nyt tuntuu että olo alkaa jo vähän paranemaan. Joka kerta kun menin hoitoon vetasin pienet kännit päälle. Nyt akuutinvaiheen hoidot ovat loppuneet, mutta koska syömiseni on vaikeaa 6 poistetun hampaan vuoksi aion laitattaa proteesit tilalle. vitun kalliiksi tulee, 2000e per hammas. nyt olen jo maksanut 7000e tähän astisista hoidoista. Mut parempi sekin kun että henki ois lähteny. Oma neuvoni on se, että yrittäkää mennä hammaslääkäriin ajoissa! Vaikka se on todellakin helpommin sanottu, kuin tehty kovasti kammoiselle ihmiselle. Ottakaa vaikka pienet kännit niinku minä tein ja menkää hoidattamaan hampaanne! Pelkään vieläki ihan jumalattomasti hammaslääkärille menoa, vaikka hoitajat ja lääkärit ovat olleet todella ystävällisiä ja huomaavaisia!
- fdhfh
scaryboy kirjoitti:
Itselläni on ollut kauhea hammaslääkäripelko jo lapsesta asti. Olen muutenkin kärsinyt erilaisista pelkotiloista ja paniikkihäiriöstä. n 2 vuotta sitten sain aivan kauheita kipuja kahteen hampaaseeni, jotka olivat reiän myötä lohjenneet. Mikään kipulääke ei auttanut, kärvistelin siinä viikon kotona kauheissa kivuissa(kipulääkkeet eivät vaikuttaneet yhtään). Pelkoni oli kuitenkin niin kova että en mennyt hoitamaan vaivaani. Tästä kului vuosi eteenpäin ja aloin sairastella erilaisiin flunssiin todella useasti ja muutenkin yleiskunto tuntui todella heikolta, no kärsin vaan edelleenkin rauhassa kun en peloltani uskaltautunut apua hakemaan. Sitten kuulin äidiltäni, että hänen työkaverinsa oli kuollut hammastulehduksen aiheuttamaan infektioon. 2kk tämän jälkeen uskaltauduin varaamaan yksityiselle hammaslääkärille ajan. Vetasin hirveät kännit kun varaamani aika koitti. Hammaslääkäri oli tietenkin ihmeissään kun ihan tuiskeessa ilmestyin paikalle. No selitin asiani ja pelkoni ja hammaslääkäri oli todella ymmärtäväinen ja alkoi tarkastamaan hampaitani. tästä alkoikin sitten kierre hammaslääkärissä. 6 hampaan juuret olivat aivan tulehtuneet ja kuoliossa. Tulehdus oli vieläpä levinnyt kaulaan ja rintaan asti. noh. 6 hammasta on nyt poistettu erissä. Juurihoitoa ei ole tehty kun tuntua ei hampaissa muutenkaan ollut. Kaikenmaailman antibiootteja oon veelly 2kk putkeen ja nyt tuntuu että olo alkaa jo vähän paranemaan. Joka kerta kun menin hoitoon vetasin pienet kännit päälle. Nyt akuutinvaiheen hoidot ovat loppuneet, mutta koska syömiseni on vaikeaa 6 poistetun hampaan vuoksi aion laitattaa proteesit tilalle. vitun kalliiksi tulee, 2000e per hammas. nyt olen jo maksanut 7000e tähän astisista hoidoista. Mut parempi sekin kun että henki ois lähteny. Oma neuvoni on se, että yrittäkää mennä hammaslääkäriin ajoissa! Vaikka se on todellakin helpommin sanottu, kuin tehty kovasti kammoiselle ihmiselle. Ottakaa vaikka pienet kännit niinku minä tein ja menkää hoidattamaan hampaanne! Pelkään vieläki ihan jumalattomasti hammaslääkärille menoa, vaikka hoitajat ja lääkärit ovat olleet todella ystävällisiä ja huomaavaisia!
Yhdyn edelliseen kommenttiin. Pelko ei ole järkevä syy vältellä hoitoa. Jossain vaiheessa kun sitä väkisinkin tajuaa ettei voi enää siirtää menemistä kun tulee tulehdus tai/ja järjettömät kivut. Ja monesti jos suu on päässyt huonoon kuntoon, hampaita joudutaan poistamaan. Ja se tuleekin sitten kalliiksi ostella implantteja. Yksi implantti = 2000 - 2500 euroa. Juurihoidoilta vältyttäisiin jos käy usein tarkistuttamassa hampaita ja pienetkin reiänalut paikataan.
Itsekin siirtelin pitkän aikaa hammaslääkäriin menoa >> hammastulehdus, joka johti hampaan poistamiseen. nyt puuttuu hammas ja pitää pienistä rahoista säästellä implanttia varten koska se on iso puruhammas jota oikeasti tarvitsee. Ja juurihoitoihin sun muihin on mennyt kuukauden aikana jo 500 euron verran. - reijhdad
fdhfh kirjoitti:
Yhdyn edelliseen kommenttiin. Pelko ei ole järkevä syy vältellä hoitoa. Jossain vaiheessa kun sitä väkisinkin tajuaa ettei voi enää siirtää menemistä kun tulee tulehdus tai/ja järjettömät kivut. Ja monesti jos suu on päässyt huonoon kuntoon, hampaita joudutaan poistamaan. Ja se tuleekin sitten kalliiksi ostella implantteja. Yksi implantti = 2000 - 2500 euroa. Juurihoidoilta vältyttäisiin jos käy usein tarkistuttamassa hampaita ja pienetkin reiänalut paikataan.
Itsekin siirtelin pitkän aikaa hammaslääkäriin menoa >> hammastulehdus, joka johti hampaan poistamiseen. nyt puuttuu hammas ja pitää pienistä rahoista säästellä implanttia varten koska se on iso puruhammas jota oikeasti tarvitsee. Ja juurihoitoihin sun muihin on mennyt kuukauden aikana jo 500 euron verran."2000-luvun puolella ylähampaista alkoi pudota järjestelmällisesti pieniä paloja. Välillä suurempia, välillä pienempiä, joskus lähti ihan koko hammas. Ajattelin silloi(kin) että lääkäriin en mene, ennen kuin on aivan välitön pakko. Muutamia kertoja kipu oli jotain ihan mieletöntä, ja olin aivan varma että saan jonkun tulehduksen suun limakalvojen kautta, kun pöpöt pääsevät valloilleen. Välillä taas oli ikenet niin turvoksissa, ettei melkein vettä pystynyt lasista kunnolla juomaan, kun ikenet olivat tiellä. Olihan lähteneistä hampaistakin tietenkin harmia, kun suu oli täynnä pieniä piikkejä, ja teräviä kulmia, jotka johtivat siihen, että suun limakalvot olivat kovilla. Pieniä haavoja kielessä alla ja päällä sekä poskien sisäpinnoilla. Kovien ruokien välttely oli jatkuvaa, ainoastaan pehmeät leivät ja keittoruoka olivat pääasiallista ravintoa. Näkkileipä tai sitkeät pihvit olivat vain päiväunia..."
TSEMPPIÄ MUILLE PELKÄÄJILLE!! :)
Lue mun koko stoori tästä: http://arvonblogi.blogspot.com/2010/05/valkoinen-hymy-valloittaa.html - janette_____
reijhdad kirjoitti:
"2000-luvun puolella ylähampaista alkoi pudota järjestelmällisesti pieniä paloja. Välillä suurempia, välillä pienempiä, joskus lähti ihan koko hammas. Ajattelin silloi(kin) että lääkäriin en mene, ennen kuin on aivan välitön pakko. Muutamia kertoja kipu oli jotain ihan mieletöntä, ja olin aivan varma että saan jonkun tulehduksen suun limakalvojen kautta, kun pöpöt pääsevät valloilleen. Välillä taas oli ikenet niin turvoksissa, ettei melkein vettä pystynyt lasista kunnolla juomaan, kun ikenet olivat tiellä. Olihan lähteneistä hampaistakin tietenkin harmia, kun suu oli täynnä pieniä piikkejä, ja teräviä kulmia, jotka johtivat siihen, että suun limakalvot olivat kovilla. Pieniä haavoja kielessä alla ja päällä sekä poskien sisäpinnoilla. Kovien ruokien välttely oli jatkuvaa, ainoastaan pehmeät leivät ja keittoruoka olivat pääasiallista ravintoa. Näkkileipä tai sitkeät pihvit olivat vain päiväunia..."
TSEMPPIÄ MUILLE PELKÄÄJILLE!! :)
Lue mun koko stoori tästä: http://arvonblogi.blogspot.com/2010/05/valkoinen-hymy-valloittaa.htmltänään taas hammaslääkäri. : ( tuntuu tällä hetkellä että kuolen tähän ahdistukseen. lompakon sisältö ei riitä kun hampaat on päässeet niin huonoon kuntoon, en halua että minulta kiskotaan hampaita koska noh, jokainen tietää esteettisesti miltä se näyttää. ja olen vielä nuor inainen. olen masentunut ja köyhä. jos rahaa riittäisi, hoidattaisin hampaat kuntoon kerralla nukutuksessa ja alkaisin sitten käymään vuosikontrolleissa vaikka rauhottavien voimalla. (joita en ole saanut vaikka ensimmäisellä kerralla sain paniikkikohtauksen hammaslekurituolissa) nyt vain tuntuu että yritän hillitä kaaosta. paikata sieltä täältä aina kun joku kohta hajoaa. kivut ja tuska jokapäiväistä hampaiden takia. koko mun paska elämä kulminoituu näihin hampaisiin. niistä näkee kaiken sen välinpitämättömyyden ja köyhyyden, työttömyyden ja pelot joista olen kärsinyt. välillä kotoa lähteminenkin on ollut hankalaa. epäonnistujan näkee hampaista nykypäivänä.
- Yökkäily kuriin
janette_____ kirjoitti:
tänään taas hammaslääkäri. : ( tuntuu tällä hetkellä että kuolen tähän ahdistukseen. lompakon sisältö ei riitä kun hampaat on päässeet niin huonoon kuntoon, en halua että minulta kiskotaan hampaita koska noh, jokainen tietää esteettisesti miltä se näyttää. ja olen vielä nuor inainen. olen masentunut ja köyhä. jos rahaa riittäisi, hoidattaisin hampaat kuntoon kerralla nukutuksessa ja alkaisin sitten käymään vuosikontrolleissa vaikka rauhottavien voimalla. (joita en ole saanut vaikka ensimmäisellä kerralla sain paniikkikohtauksen hammaslekurituolissa) nyt vain tuntuu että yritän hillitä kaaosta. paikata sieltä täältä aina kun joku kohta hajoaa. kivut ja tuska jokapäiväistä hampaiden takia. koko mun paska elämä kulminoituu näihin hampaisiin. niistä näkee kaiken sen välinpitämättömyyden ja köyhyyden, työttömyyden ja pelot joista olen kärsinyt. välillä kotoa lähteminenkin on ollut hankalaa. epäonnistujan näkee hampaista nykypäivänä.
" kun se laittaa niit koneit suuhu ni mua rupeaa yököttään!aina tuntuu silt et laatta lentää ku vähä osuu johonki ikenee "
Tukehtumisen tunteeseen tai yökkäilyyn auttaa useimmilla ihmisillä kun opettelee hengittämään nenän kautta. Se vaan ei ole aina niin helppoa. Kun oikein kunnolla paniikki iskee, niin oikea hengitys tapa herkästi unohtuu, mikä taas lisää paniikin tunnetta ja kierre on valmis. Siinä vaiheessa ei sitten enää muu auta, kuin tauko, että saa ajatukset kasaan ja hengityksen tasaantumaan.
Olisi toivottavaa, että hammaslääkärit kertoisivat tämän yksinkertaisen vinkin, kun huomaavat, että potilas yökkäilee helposti. Vuosien aikana on tullut käytyä tosi monella hammaslääkärillä, mutta vain kaksi heistä on antanut tämän neuvon.
Kauhulla ajattelen jo sitä, kun pitäisi ensikerralla ottaa muotit uutta purentakiskoa varten. Siinä, jos/kun alkaa yökkäilyttää, niin sitähän ei niin vaan keskeytetä. Muotit pitää olla suussa tietyn aikaa, ennen kun voi ottaa pois. :( Täytyy vain yrittää keskittyä hengittämiseen. Onneksi on tuttu ja ihana hammaslääkäri, niin että kai tästäkin taas selviää hengissä. =) Pitänee antaa hänelle vinkki, että kun alan paniikissa yökkäilemään, niin käskee hengittämään oikein. Itse kun en saa paniikin keskellä yökkäilyä enää loppumaan, mutta jos käsky tulee "ulkopuolelta" niin voi onnistua. On se käskytys ainakin joskus tehonnut. - matti kukkarossa
janette_____ kirjoitti:
tänään taas hammaslääkäri. : ( tuntuu tällä hetkellä että kuolen tähän ahdistukseen. lompakon sisältö ei riitä kun hampaat on päässeet niin huonoon kuntoon, en halua että minulta kiskotaan hampaita koska noh, jokainen tietää esteettisesti miltä se näyttää. ja olen vielä nuor inainen. olen masentunut ja köyhä. jos rahaa riittäisi, hoidattaisin hampaat kuntoon kerralla nukutuksessa ja alkaisin sitten käymään vuosikontrolleissa vaikka rauhottavien voimalla. (joita en ole saanut vaikka ensimmäisellä kerralla sain paniikkikohtauksen hammaslekurituolissa) nyt vain tuntuu että yritän hillitä kaaosta. paikata sieltä täältä aina kun joku kohta hajoaa. kivut ja tuska jokapäiväistä hampaiden takia. koko mun paska elämä kulminoituu näihin hampaisiin. niistä näkee kaiken sen välinpitämättömyyden ja köyhyyden, työttömyyden ja pelot joista olen kärsinyt. välillä kotoa lähteminenkin on ollut hankalaa. epäonnistujan näkee hampaista nykypäivänä.
Joo, ei riitä lompakon sisältö täälläkään. Tänään just maksoin 200 euron laskun ja siinä oli vasta vajaa puolet tähän asti kertyneistä kuluista. "Piikissä" on vielä reilu 200€ ja lisää laskua tulevista käynneistä vielä vähintään 200-300€. :( Ennen juhannusta loppui työt ja seuraavan kerran varmasti töitä on vasta ensi tammikuusta eteenpäin. Toivottavasti kuitenkin löytyy jotain jo ennen sitä.
Nukutus/ilokaasu hoitoon, en halunnut, vaikka tarjosivat sitäkin vaihtoehtoa kunnallisessa. Siedätyshoitoa mieluummin, niin jatkossa on sitten helpompaa. Lääkärin kannalta olisi tietysti helpompaa hoitaa ilokaasuissa, kun nyt aikaa ja vaivaa kuluu enemmän, joutuu keskeyttämään tavallista useammin ja muutenkin toimimaan jokin sortin "terapeuttina" tai "tukihenkilönä".
Kipuja ei sentään enää ole pahemmin, mitä nyt reikäinen viisaudenhammas välillä vihoittelee. Toivon vaan, ettei pahene tässä kesätauon aikana. Syksyllä onkin vuorossa viisurin poisto varmaan heti ensimmäisenä. - pelkopuserossa
matti kukkarossa kirjoitti:
Joo, ei riitä lompakon sisältö täälläkään. Tänään just maksoin 200 euron laskun ja siinä oli vasta vajaa puolet tähän asti kertyneistä kuluista. "Piikissä" on vielä reilu 200€ ja lisää laskua tulevista käynneistä vielä vähintään 200-300€. :( Ennen juhannusta loppui työt ja seuraavan kerran varmasti töitä on vasta ensi tammikuusta eteenpäin. Toivottavasti kuitenkin löytyy jotain jo ennen sitä.
Nukutus/ilokaasu hoitoon, en halunnut, vaikka tarjosivat sitäkin vaihtoehtoa kunnallisessa. Siedätyshoitoa mieluummin, niin jatkossa on sitten helpompaa. Lääkärin kannalta olisi tietysti helpompaa hoitaa ilokaasuissa, kun nyt aikaa ja vaivaa kuluu enemmän, joutuu keskeyttämään tavallista useammin ja muutenkin toimimaan jokin sortin "terapeuttina" tai "tukihenkilönä".
Kipuja ei sentään enää ole pahemmin, mitä nyt reikäinen viisaudenhammas välillä vihoittelee. Toivon vaan, ettei pahene tässä kesätauon aikana. Syksyllä onkin vuorossa viisurin poisto varmaan heti ensimmäisenä.Täällä yksi pelkuri myös ilmoittautuu. Itse en niinkään pelkää hammaslääkärin normaaleja toimenpiteitä (poraus, tarkastukset, hammaskivenpoisto jne.), mutta en sanoisi silti niistä nauttivanikaan. Pahin pelkoni on viisaudenhampaiden poisto, joka tulee väistämättä eteeni enemmin tai myöhemmin.
Asia oli taas tapetilla viimeviikolla. Jo kaksi hammaslääkäriä on suositellut niiden poistamista, ensimmäinen 06 ja toinen 10. Eivät ole mitenkään vinossa, mutta aina välillä kipeät puskiessaan ienten läpi. Toki myös kuulema hieman painavat alarivin muita hampaita. Kuulin, että nämä hampaat pitäisi poistaa leikkaamalla ja poraamalla leukaluuta.Lisäksi hampaat pilkotaan moneen osaan. Kun minulle tammikuussa kerrottiin tämä sain vain vaivoin pidätellyksi itkua siinä tuolissa. Koko matkan kotiin sitten itkinkin..ja silmät kostuu joka kerta ja mahaa vääntää kun edes ajattelen asiaa. Minua siis pelottaa aivan mielettömästi se viisaudenhampaiden poisto leikkauksella ja vielä kuulema se poraus ja pirstominen. Ei helvetti sentään.
Puolen vuoden odotuksen jälkeen kävin nyt kunnallisella tarkistuttamassa tilanteen ja kysymässä, josko olisi sieltä kautta mahdollisuutta saada niiden poisto kevyessä nukutuksessa. Yksityisellä toimenpide olisi tehty jo, mutta opiskelijalla nyt ei valitettavasti ole varaa irroittaa tuhansia tähän operaatioon. Suuhygienisti totesi kysyessäni asiaa, että "niitä tehää vaan vammasille!" No hienoa. Minä en pysty selvinpäin (enkä edes purkillisella diapameja!) siihen tuoliin istumaan ko. toimenpidettä varten. Totesin hampaiden jäävän suuhun vaikka loppuajoiksi. Ehkä joskus minulla on varaa poistattaa ne yksityisellä.
Se, mikä minua siinä eniten pelottaa on se, että se sattuu. Tai jos hammas vaikka ei puudukaan (kovan tulehduksen seurauksena)? Lisäksi kuulen kuitenkin kaiken rutinan pääni sisällä hammasta poistettaessa vaikka kuuntelisin musiikkia täysillä. Tod. näköisesti oksentaisin. Saisin myös hyvin todennäköisesti paniikkikohtauksen, jos kertoisin minuun sattuvan ja lääkäri vain toteaisi, ettei lisäpuudutuksesta ole hyötyä. Pelkään myös sitä, ettei lääkäri ota pelkoani todesta tai vähättelee tuntemuksiani.. - yökkäily kuriin
pelkopuserossa kirjoitti:
Täällä yksi pelkuri myös ilmoittautuu. Itse en niinkään pelkää hammaslääkärin normaaleja toimenpiteitä (poraus, tarkastukset, hammaskivenpoisto jne.), mutta en sanoisi silti niistä nauttivanikaan. Pahin pelkoni on viisaudenhampaiden poisto, joka tulee väistämättä eteeni enemmin tai myöhemmin.
Asia oli taas tapetilla viimeviikolla. Jo kaksi hammaslääkäriä on suositellut niiden poistamista, ensimmäinen 06 ja toinen 10. Eivät ole mitenkään vinossa, mutta aina välillä kipeät puskiessaan ienten läpi. Toki myös kuulema hieman painavat alarivin muita hampaita. Kuulin, että nämä hampaat pitäisi poistaa leikkaamalla ja poraamalla leukaluuta.Lisäksi hampaat pilkotaan moneen osaan. Kun minulle tammikuussa kerrottiin tämä sain vain vaivoin pidätellyksi itkua siinä tuolissa. Koko matkan kotiin sitten itkinkin..ja silmät kostuu joka kerta ja mahaa vääntää kun edes ajattelen asiaa. Minua siis pelottaa aivan mielettömästi se viisaudenhampaiden poisto leikkauksella ja vielä kuulema se poraus ja pirstominen. Ei helvetti sentään.
Puolen vuoden odotuksen jälkeen kävin nyt kunnallisella tarkistuttamassa tilanteen ja kysymässä, josko olisi sieltä kautta mahdollisuutta saada niiden poisto kevyessä nukutuksessa. Yksityisellä toimenpide olisi tehty jo, mutta opiskelijalla nyt ei valitettavasti ole varaa irroittaa tuhansia tähän operaatioon. Suuhygienisti totesi kysyessäni asiaa, että "niitä tehää vaan vammasille!" No hienoa. Minä en pysty selvinpäin (enkä edes purkillisella diapameja!) siihen tuoliin istumaan ko. toimenpidettä varten. Totesin hampaiden jäävän suuhun vaikka loppuajoiksi. Ehkä joskus minulla on varaa poistattaa ne yksityisellä.
Se, mikä minua siinä eniten pelottaa on se, että se sattuu. Tai jos hammas vaikka ei puudukaan (kovan tulehduksen seurauksena)? Lisäksi kuulen kuitenkin kaiken rutinan pääni sisällä hammasta poistettaessa vaikka kuuntelisin musiikkia täysillä. Tod. näköisesti oksentaisin. Saisin myös hyvin todennäköisesti paniikkikohtauksen, jos kertoisin minuun sattuvan ja lääkäri vain toteaisi, ettei lisäpuudutuksesta ole hyötyä. Pelkään myös sitä, ettei lääkäri ota pelkoani todesta tai vähättelee tuntemuksiani.." No hienoa. Minä en pysty selvinpäin (enkä edes purkillisella diapameja!) siihen tuoliin istumaan ko. toimenpidettä varten. "
Kyllä pelkopotilaan pitäisi saada lähete I.V-sedaatiossa tehtävään viisureiden poistoon. Etenkin kun on kyse leikkauksellisesta poistosta. Itse olen ko. lähetteen saanut ihan tk hammaslääkäriltäni ja poiston teki suukirurgi TYKSissä.
Hampaan poisto ei kyllä satu, vaikka jouduttaisiin halkaisemaan ja ottamaan osissa pois (mulla on poskihammas poistettu tällä tavalla pelkän reilun puudutuksen voimin). Silloin voi sattua puudutuksesta huolimatta, jos on tulehtunut, mutta tulehtunutta nyt ei muutenkaan pitäisi mennä poistamaan, vaan ensiavuksi antibiootti- ja tulehduskipulääkekuuri. Poisto vasta, kun tilanne on rauhoittunut. Rutina on tietysti inhottavaa, mutta kuulokkeet auttaa kyllä.
Diapamista sen verran, että se ei olekaan erityisen tehokas lääke. Jos IV-sedaatiota et saa, niin kysy ainakin, jos voisit saada dormicumia nesteenä. Maksimiannos juotuna mehun seassa n. puoli tuntia ennen toimenpidettä odotushuoneessa. Taju menee aika hyvin ja millään ei ole mitään väliä enää vaikka jollain tapaa on vielä heräteltävissä tönimällä ja huutamalla. Puudutus tietysti laitetaan silti. Jälkeenpäin ei koko hommasta muista juuri mitään.
" Saisin myös hyvin todennäköisesti paniikkikohtauksen, jos kertoisin minuun sattuvan ja lääkäri vain toteaisi, ettei lisäpuudutuksesta ole hyötyä. Pelkään myös sitä, ettei lääkäri ota pelkoani todesta tai vähättelee tuntemuksiani.. "
Sinun pitäisi ensin löytää joku hammaslääkäri, johon voit luottaa ja vähitellen tottuisit. Tietysti jos teilläpäin joutuu tk:ssa joka kerta eri hammaslääkärille, niin eihän se sitten onnistu.
Mä en ainakaan olisi antanut kenen tahansa (lue:kenenkään) poistaa mun viisureita (lukuunottamatta sitä kirurgia, mutta jos oisin ollut selvinpäin, niin en olis antanut sen poistaa yhtään mitään). Enkä olisi tämän nykyisenkään antanut heti alkuun (eka tai toka käynnillä) poistaa niitä. Ensin tehtiin vaan tarkastus ja tavallisia paikkauksia yms. mutta nyt kun olen tottunut ja oppinut, että häneen voi luottaa, eikä hän koskaan vähättele pelkoa tai kipua ja tiedän, että laittaa lisää puudutusta heti jos tarviin, saan tauon jos paniikki iskee, eikä hermostu, vaikka yökkäilen välillä jatkuvasti, niin, että joutuu keskeyttämään sen takia, sanoo siihen vaan, että "ei mitään hätää, hengitä välillä" jne...
Olikin kohtuu helppo antaa hänen tehdä se homma. Tietty sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun lääkäri ehdotti poistoa ja hetken aikaa piti harkita, vaikka tiesin etukäteen, että jossain vaiheessa tulee se hetki, kun ne on poistettava. Tarkastuksen yhteydessä siitä jo "varoitti" eka kerran. =) Poisto meni hyvin, mitä nyt vähän yökkäilin ja puudutusta lisättiin kerran. Lääkärikin totesi lopuksi, että "Hyvin pärjäsit taas!" =) Oon miettinyt, että oon varmaan tosi rasittava potilas, kun työ keskeytyy vähän väliä syystä tai toisesta ja koko ajan joutuu rauhoittelemaan minua ja ehkä olemaan tavallista enemmän varuillaan, kun ei tiedä koska alan esim. yökkäilemään. - hammasta kolottaa
yökkäily kuriin kirjoitti:
" No hienoa. Minä en pysty selvinpäin (enkä edes purkillisella diapameja!) siihen tuoliin istumaan ko. toimenpidettä varten. "
Kyllä pelkopotilaan pitäisi saada lähete I.V-sedaatiossa tehtävään viisureiden poistoon. Etenkin kun on kyse leikkauksellisesta poistosta. Itse olen ko. lähetteen saanut ihan tk hammaslääkäriltäni ja poiston teki suukirurgi TYKSissä.
Hampaan poisto ei kyllä satu, vaikka jouduttaisiin halkaisemaan ja ottamaan osissa pois (mulla on poskihammas poistettu tällä tavalla pelkän reilun puudutuksen voimin). Silloin voi sattua puudutuksesta huolimatta, jos on tulehtunut, mutta tulehtunutta nyt ei muutenkaan pitäisi mennä poistamaan, vaan ensiavuksi antibiootti- ja tulehduskipulääkekuuri. Poisto vasta, kun tilanne on rauhoittunut. Rutina on tietysti inhottavaa, mutta kuulokkeet auttaa kyllä.
Diapamista sen verran, että se ei olekaan erityisen tehokas lääke. Jos IV-sedaatiota et saa, niin kysy ainakin, jos voisit saada dormicumia nesteenä. Maksimiannos juotuna mehun seassa n. puoli tuntia ennen toimenpidettä odotushuoneessa. Taju menee aika hyvin ja millään ei ole mitään väliä enää vaikka jollain tapaa on vielä heräteltävissä tönimällä ja huutamalla. Puudutus tietysti laitetaan silti. Jälkeenpäin ei koko hommasta muista juuri mitään.
" Saisin myös hyvin todennäköisesti paniikkikohtauksen, jos kertoisin minuun sattuvan ja lääkäri vain toteaisi, ettei lisäpuudutuksesta ole hyötyä. Pelkään myös sitä, ettei lääkäri ota pelkoani todesta tai vähättelee tuntemuksiani.. "
Sinun pitäisi ensin löytää joku hammaslääkäri, johon voit luottaa ja vähitellen tottuisit. Tietysti jos teilläpäin joutuu tk:ssa joka kerta eri hammaslääkärille, niin eihän se sitten onnistu.
Mä en ainakaan olisi antanut kenen tahansa (lue:kenenkään) poistaa mun viisureita (lukuunottamatta sitä kirurgia, mutta jos oisin ollut selvinpäin, niin en olis antanut sen poistaa yhtään mitään). Enkä olisi tämän nykyisenkään antanut heti alkuun (eka tai toka käynnillä) poistaa niitä. Ensin tehtiin vaan tarkastus ja tavallisia paikkauksia yms. mutta nyt kun olen tottunut ja oppinut, että häneen voi luottaa, eikä hän koskaan vähättele pelkoa tai kipua ja tiedän, että laittaa lisää puudutusta heti jos tarviin, saan tauon jos paniikki iskee, eikä hermostu, vaikka yökkäilen välillä jatkuvasti, niin, että joutuu keskeyttämään sen takia, sanoo siihen vaan, että "ei mitään hätää, hengitä välillä" jne...
Olikin kohtuu helppo antaa hänen tehdä se homma. Tietty sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun lääkäri ehdotti poistoa ja hetken aikaa piti harkita, vaikka tiesin etukäteen, että jossain vaiheessa tulee se hetki, kun ne on poistettava. Tarkastuksen yhteydessä siitä jo "varoitti" eka kerran. =) Poisto meni hyvin, mitä nyt vähän yökkäilin ja puudutusta lisättiin kerran. Lääkärikin totesi lopuksi, että "Hyvin pärjäsit taas!" =) Oon miettinyt, että oon varmaan tosi rasittava potilas, kun työ keskeytyy vähän väliä syystä tai toisesta ja koko ajan joutuu rauhoittelemaan minua ja ehkä olemaan tavallista enemmän varuillaan, kun ei tiedä koska alan esim. yökkäilemään.Hammasta särkee he*v*t*sti. Kello 2:40 aamuyöstä ja etsin paniikissa mahdollisia hammaslääkäreitä huomiselle. Tätä tuskaa en kestä vaikka hammaslääkäriä pelkään sietämättömän paljon, se on saatava pois. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kulmahammasta jomottoaa niin ettei pysty kunnolla puremaan. 800:t pillerit ei auta, 400 buranasta tietoakaan. Nähtäväksi jää saadaanko kipu pian pois vai joutuuko aikoja odottelemaan viikkoja, koska tuntuu pääkaupunkiseudulla olevan yksityisilläkin ajat kortilla saati sitten kunnallisilla..
Luin kaikki viestin ketjut ja hieman helpotti oloa kun huomasi etten ole asian kanssa yksin :) - Pelkäävä
hammasta kolottaa kirjoitti:
Hammasta särkee he*v*t*sti. Kello 2:40 aamuyöstä ja etsin paniikissa mahdollisia hammaslääkäreitä huomiselle. Tätä tuskaa en kestä vaikka hammaslääkäriä pelkään sietämättömän paljon, se on saatava pois. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kulmahammasta jomottoaa niin ettei pysty kunnolla puremaan. 800:t pillerit ei auta, 400 buranasta tietoakaan. Nähtäväksi jää saadaanko kipu pian pois vai joutuuko aikoja odottelemaan viikkoja, koska tuntuu pääkaupunkiseudulla olevan yksityisilläkin ajat kortilla saati sitten kunnallisilla..
Luin kaikki viestin ketjut ja hieman helpotti oloa kun huomasi etten ole asian kanssa yksin :)Kävin eilen hammaslääkärin tarkastuksessa ensimmäisen kerran vuosiin. Edellisestä tarkastuksesta on aikaa todella paljon, vuosien varrella on vain pari akuuttia juttua tehty. Hammaslääkäriajan varauskin oli työn ja tuskan takana. Ymmärrän oikein hyvin teitä kaikkia muita.
Päätin suosiolla käydä yksityisellä lääkärillä, joilla on myös pelkopotilaiden hoitoa. Etsin sopivan netistä, ja varasin tarkastuksen työpäivän jälkeiseksi ajaksi. Käynti sujui vähän niin kuin "työn lomassa". Kun ajatukset olivat töissä, niin ei ehtinyt panikoimaan. Tarkastus meni yllättävän hyvin, tykkäsin lääkäristä joka oli asiallinen ja napakka. En tilittänyt pelkojani millään lailla, vaan kerroin vain lyhyesti mitä haluan ja sovimme jatkosta. Lopputulos oli suureksi yllätykseksi, että mitään isoja juttuja ei tarvitse tehdä. Hampaat olivat suhteelisen hyvät ottaen huomioon kaikki nämä vuodet välissä. Sovin nyt lääkärin kanssa, että tulevat paikkaukset tehdään kevytnukutuksessa. Halusin sen, niin ei tarvitse jännittää ja pelätä niin paljoa. Nyt jälkikäteen on hyvä sanoa, että turhaan vetkutin ja mietin hammaslääkärillä käyntiä niin pitkään. Pelkoon liittyy niin paljon kaikenlaista, mikä kävi ylivoimaiseksi.
Toivotan voimia ja rohkeutta teille muille pelkääville. - Pelottelija69
Pelkäävä kirjoitti:
Kävin eilen hammaslääkärin tarkastuksessa ensimmäisen kerran vuosiin. Edellisestä tarkastuksesta on aikaa todella paljon, vuosien varrella on vain pari akuuttia juttua tehty. Hammaslääkäriajan varauskin oli työn ja tuskan takana. Ymmärrän oikein hyvin teitä kaikkia muita.
Päätin suosiolla käydä yksityisellä lääkärillä, joilla on myös pelkopotilaiden hoitoa. Etsin sopivan netistä, ja varasin tarkastuksen työpäivän jälkeiseksi ajaksi. Käynti sujui vähän niin kuin "työn lomassa". Kun ajatukset olivat töissä, niin ei ehtinyt panikoimaan. Tarkastus meni yllättävän hyvin, tykkäsin lääkäristä joka oli asiallinen ja napakka. En tilittänyt pelkojani millään lailla, vaan kerroin vain lyhyesti mitä haluan ja sovimme jatkosta. Lopputulos oli suureksi yllätykseksi, että mitään isoja juttuja ei tarvitse tehdä. Hampaat olivat suhteelisen hyvät ottaen huomioon kaikki nämä vuodet välissä. Sovin nyt lääkärin kanssa, että tulevat paikkaukset tehdään kevytnukutuksessa. Halusin sen, niin ei tarvitse jännittää ja pelätä niin paljoa. Nyt jälkikäteen on hyvä sanoa, että turhaan vetkutin ja mietin hammaslääkärillä käyntiä niin pitkään. Pelkoon liittyy niin paljon kaikenlaista, mikä kävi ylivoimaiseksi.
Toivotan voimia ja rohkeutta teille muille pelkääville.Minulla tänään hammaslääkäri kahden vuoden tauon jälkeen. Jännittää aika tavalla, nytkin tuntuu, että veri menee pois jaloista. Minulle on jäänyt ikäviä traumoja, kun ala-aste-ikäisenä jouduin porattavaksi monen monta kertaa, ja lääkäri ei puuduttanut ollenkaan... Jumaliste sitä kivun ja vihlonnan määrää, melkein ulvaisin kun pora osui hermoon. Minulla on ollut myös kolmet erilaiset raudat, monet väliaikaispaikat, reiät yms. Ja kaikki tämä pelko surkeiden ulkomaalaisten kunnallisten hammaslääkäreiden takia... ='(
- Viinan voimalla
Pelottelija69 kirjoitti:
Minulla tänään hammaslääkäri kahden vuoden tauon jälkeen. Jännittää aika tavalla, nytkin tuntuu, että veri menee pois jaloista. Minulle on jäänyt ikäviä traumoja, kun ala-aste-ikäisenä jouduin porattavaksi monen monta kertaa, ja lääkäri ei puuduttanut ollenkaan... Jumaliste sitä kivun ja vihlonnan määrää, melkein ulvaisin kun pora osui hermoon. Minulla on ollut myös kolmet erilaiset raudat, monet väliaikaispaikat, reiät yms. Ja kaikki tämä pelko surkeiden ulkomaalaisten kunnallisten hammaslääkäreiden takia... ='(
Jos joku mahtaa tietää Oulussa hyvän lääkärin helvetillisiin pelkotiloihin erikoistuneen hammaslääkäriin niin sanokaa ihmeessä. Viime kerrasta noin 6v eikä tuota enää uskalla hymyillä. Viimeksi kun päädyin lekurin tuoliin alko kyyneleet valua silmistä kun näin poran, sen jälkeen en ole mennyt. Tällä hetkellä olisi nähtävästi ainakin 3 proteesia tulossa (ellei helvetillisen hyvä tuuri ole).
- sdfsdfsdfsh
Viinan voimalla kirjoitti:

Itse pelkään mennä hammaslääkäriin koska minulla on melko herkkä oksennusrefleksi, eli kun lääkäri alkaa tunkemaan vehkeitään suuhuni niin meinaa laatta lentää. Apuja tähän?
- the_road
sdfsdfsdfsh kirjoitti:
Itse pelkään mennä hammaslääkäriin koska minulla on melko herkkä oksennusrefleksi, eli kun lääkäri alkaa tunkemaan vehkeitään suuhuni niin meinaa laatta lentää. Apuja tähän?
Apuja on... Koita hengittää nenän kautta. Minulla tämä auttaa, niin kauan kun vaan muistaa hengitellä nenän kautta, mutta jos/kun unohtuu, niin heti alkaa yökkäily. Mitä hermostuneempi olen, niin sitä helpommin unohtuu ja silloin yökkäily on tosi herkässä. Muutenkin taitaa hermostuneena olla refleksi herkemmässä. Eli rauhoittuminen auttaa, mikä on tietysti helpommin sanottu, kuin tehty. ;)
Matkapahoinvointilääke Marzine, jota saa apteekista ilman reseptiä, heikentää yökkäysrefleksiä monilla. Puudutussumute limakalvoille suihkautettuna voi sekin jossain tilanteessa olla avuksi esim. jäljennöksiä otettaessa.
*TheRoad* - musiikkisydän
the_road kirjoitti:

*TheRoad*Miksi pyysit lähettää sähköpostin sinulle, kun viesti ei lähde sinulle? Mikä
osoitteesi - the_road
Testasin, eli lähetin itselleni tuohon the_road osoitteeseen viestin ja kyllä se perille tuli! Eli pitäisi kyllä toimia. :)
Profiilin kautta, eli klikkaamalla nimimerkkiä, pitäisi myös saada yhteys, kun jättää viestin sinne.
*TheRoad*
- täritäri
Itselleni ei koskaan lapsena mitenkään opetettu hammashoidon tärkeyttä, joten hoitaminen on aina ollut laiskanpuoleista (muutamia puuskia lukuunottamatta). Tähän mennessä minulta on paikattu vain ja ainoastaan yksi reikä kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen en ole hampilekurilla käynyt. Olin tuolloin ysillä. Lääkäri oli todella mukava, oikein yllätyin. Puudutusta ei poratessa laitettu, vaan lääkäri laski aina kolmeen, ja kolmosella hiukan vihlaisi -itse siis valitsin tämän vaihtoehdon, vaikka puudutuksen olisi voinut laittaa. Oi onnea, pelkäsin että kipu olisi ollut paljon pahempaa. Muuten hammaslääkärikokemukseni ovat olleen todella huonoja. Lekuri oli samassa rakennuksessa kouluni kanssa, joten ajat tulivat kätevästi suoraan koulun kautta, eikä niitä voinut mitenkään väliin jättää. Tuota yhtä ihanaa ihmistä lukuunottamatta lääkärit tosiaan olivat todella... no, ilkeitä. Minkäänlaista empatiaa ei osoitettu, meitä oppilaita vain sörkittiin miten sattuu, ja se yksin riitti kehittämään minulle pelon.
No, tässä tuli pari päivää sitten paniikki. Tajusin, että ien taitaa olla turvonnut yhdestä kohtaa (en ole varma, mutta tuntui hiukan sille) ja tiesin, että hammaslääkäriin on pakko mennä pelkäsin tahi en. Pelkkä ajatuskin sinne menosta vaan saa kädet ja jalatkin tärisemään ja itkun kurkkuun. Pelkään, että kohdalleni osuu taas vaihteeksi joku peeaa henkilö. Yksityiselle ei ole varaa, olen opiskelija ja vanhempani ovat molemmat pienituloisia, joten se siitä. Kevytnukutus kuulostaisi todella houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ihaninta olisi, jos saisi koko kaluston nyt kuntoon. Viime aikoina kun on tullut tämä hampaiden hoito aloitettua paremmin ja harjaan useammin, ja hyväkuntoiset hampaat vain kannustaisivat pysymään oikealla tiellä. Harmi vain, että näköjään hiukan liian myöhään alkoi tämä hoitaminen. :( Aiemmin, ja en nyt tärisisi kun aika on vaan pakko varata mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Hiukan oloani on helpottanut muiden viestien lukeminen, vaikka tiedän että se on aina henkilöstä kiinni että miten loppujen lopuksi käy. Itselläni on hammaslääkäripelon lisäksi järjetön kipupelko, ja se ei helpota ei niin pätkääkään...- the_road
" Lekuri oli samassa rakennuksessa kouluni kanssa, joten ajat tulivat kätevästi suoraan koulun kautta, eikä niitä voinut mitenkään väliin jättää. "
Heh ;) Tuli koulu ajat mieleen... Meilläkin oli hammaslääkäri ihan koulun vieressä (naapuri talossa). Ajat tuli koulun kautta ja opettaja piti huolen, että sinne lähdettiin...tosin tämähän ei millään tavalla estänyt jättämästä aikaa käyttämättä! Varmaan kymmenet kerrat tuli pidettyä "hyppytunti" hammaslääkäriin menemisen sijasta. =) LOL Ei se tietenkään viisasta ollut, mutta kun siellä oli niin hirveitä sadisti eukkoja koko huone täynnä.
- 9875fvb
suosittelen, että pyydät ilokaasua/nukutusta, koska kun minulla oli etuhampaat haljenneet puudutuspiikki ängettiin tuosta sieraimien välistä 3cm sisään. Hammaslääkäri sanoi, että se "nippaa hieman"...
- minä myös pelkään
Tässä mun kokemus sedaatiosta (jota suosittelen pelkääville!)
Mä kans pelkään hammaslääkäriä tautisesti. 10v oli väliä edelliseen käyntiin kun nyt oli PAKKO mennä. Yksityiselle menin suoraan, koska kunnallisessa on turhan pitkät jonot (sekä kammo niistä lääkäreistä). Todella karu oli mun hampaiden kohtalo, mutta silti lääkäri oli positiivinen ja sanoi että niistä saadaan ihan hyvät vielä, tosin aika paljon hommaa.
Hän sitten suoraan sanoi, että aloitetaan hampaiden poistolla, joka tehdään sedaatiossa (helpointa mulle). Yhteensä 7 hammasta piti poistaa, joista 4 oli viisaudenhampaita ja yhdet juuret yks hammas oli kysymysmerkki ton 7 lisäksi.
Aloitettiin hampaiden poistolla siksi että saatiin säryt ja kivut pois ja voin sanoa että on OUTOA olla ilman niitä, joka toinen päivä, olevia särkyjä! suorastaan ihanaa!
Itse operaatio kesti sen n. tunnin.
Siis mä istuin siellä odottamassa melkein kyyryyn painautuneena, kädet hikos ja kylmäs. Ja tärisin. Mä en kuitenkaan hypi seinille pelosta, vaan enemmänki sulkeudun. Sit näin lääkärin kun se touhus siinä edellisen asiakkaan kanssa jotain paperijuttuja ja odotin vaan et millon se tulee mun luo ja kutsuu sisään. Sit se tuli ja sinne istumaan tuoliin. Keskusteltiin hetki ja odotettiin nukutuslääkäriä, se olikin todella mukava mies. Viimein kun saatiin kanyyli käteen ja pruittas aineen suoneen niin rauhotti vaan et kohta on rento olo ja jos nukuttaa niin anna mennä vaan. Sit se käski laittaa sen tuolin alas ettei ala huippaa, mut en pysyny hereillä edes siihen asti et se tuoli oli alhaalla. Seuraava muistikuva on se kun tulin sen verran pinnalle, et kuulin kun lääkäri oli just nitkuttamassa juuria poskesta pois, mitään en pystyny siinä horkassa sanomaan, mut varmaanki naamasta näki et nyt sattuu ja laittovat lisää ainetta, sit pimeni taas.
Mut tosta ei jääny mitää traumoja, koska en muista sitä kipua, muistan että sattu ja seki kesti ehkä 2-3sekuntia. Sitä ei kannata pelätä et jos tulee "tajuihin" koska ei se ole niin kirkas muistikuva.
Jossain vaiheessa hoitaja piti päästä kiinni (ei vissii pysyny kontrollissa), kolmas muistikuva oli kun tein jotain käsillä ja hoitaja joutu siirtää ne takas koko ajan, hehheh! Sit vaan heräsin istualteen siinä tuolissa kun hoitaja putsas välineitä ja muuten oli hiljasta.
Alahuuli oli tunnoton, sekä kieli osittain (oli pitäny puuduttaa ku oli leikattu yks viisuri). Tunnustelin sit suuta ja se karu totuus että mulla ei ole yläpuolella vasemmalla taka hampaita, 2 viimestä poistettu viisaudenhammas (ne on vielä niin isoja et kyllä huomaa niiden puutoksen) sit yks hammas paikalla ja sit taas puuttuu kulmahammas (kun joskus kävi äksidentti ja piti se poistaa). Tikit ylhäällä (pitkä haava tikattu ihan perälle asti) ja alhaalla vasemmalla. Alhaalta poistettiin se kysymysmerkkihammas yhteisellä päätöksellä. Toiselta puolelta lähtenyt "repimällä" viisurit, mut vasen puoli näköjään ollut vaikeempi.
Sit tuli hakija.
Olihan vaikee puhua ku ei tuntenu alahuulta. Muistan kaiken sen jälkeen kun siitä tuolista heräsin, eikä ollut mitään kammottavaa oloa ollenkaan. Reseptit sain mukaan ja panacodia ihan pillereitäkin muutaman, ettei heti tarvinnut mennä apteekkiin. Väsytti koko illan, mut säryt oli aika pienet (siihen verrattuna mitä helvettiä ne viisaudenhampaiden säryt joskus oli!!!). Mulla ei edes turvonnut naama ollenkaan ja vain tuo vasenpuoli ylhäältä särki. Ilta meni verta räkien, samoin kun heräsin yöllä ja 2 seuraavaa päivää sitä verta vaan tuli. Oli kauheeta pe aamuna kun tuntu et maha oli täynnä verta ja oksetti ihan se maku suussa, varsinkin kun en ollut vrk pystynyt syömään paniikin ym takia..Nyt on viikko mennyt ja vieläkin aamulla kun räkii nii tulee eka verta ja vähän jostain vielä tihkuu. Tiistaina pystyin ekaa kertaa syömään ns kovaa/kiinteää ruokaa ja ah miten hyvältä se maistuu!
Välillä myös särkee vasen puoli ja ei kyl enää burana oikein auta, vaan pakko ottaa panacod. Mut on IHANAA kun ei enää särje muuten hampaat!!! :) Mulla vihlo myös korvat vähintään joka toinen päivä noiden viisaudenhampaiden takia, ei vihlo enää. - minä myös pelkään
minä myös pelkään kirjoitti:

Välillä myös särkee vasen puoli ja ei kyl enää burana oikein auta, vaan pakko ottaa panacod. Mut on IHANAA kun ei enää särje muuten hampaat!!! :) Mulla vihlo myös korvat vähintään joka toinen päivä noiden viisaudenhampaiden takia, ei vihlo enää.Jatkoa edelliseen...
Just sain varattua ajan tikkien poistoon, joka on ensi viikolla, sit taas mietitään miten noi mun reijät hoidetaan, toivottavasti sedaatiossa, koska niitä on paljon ja isoja juurihoitoa.
Lääkäri on nainen ja todella asiallinen, ei ruvennut turhaa hyssyttelemään eikä mitään sellaista turhan holhoavaa (mä en kestä sellaistakaan), vaan oli sopivan rohkaseva. Silloin ekalla tarkastuskäynnillä se kyseli et miks en ole käyny ja miksi pelkään ja kun kerroin niin totesi ettei menis itsekkään sellaisen käsittelyn jälkeen. Millään piikillä ei tökkinyt hampaisiin tarkastuksessa vaan katsoi vaan peilillä yhden viisurin ja passitti sitten röntgeniin. Sillähän se näki jo kaiken mitä tarvitsee tehdä ilman et ronkkii mun suuta.
Olen suorastaan huojentunut, mutta kyllä mua silti pelottaa mennä tikkien poistoon, mut tiedän ettei mulle tehdä mitään mitä mä en halua, eikä satuteta. Eli nyt ollaan puolivälissä ja luvassa jatkoa, mut pahin on varmaan nyt ohi kun noi kipuja aiheuttavat hampaat revittiin.
Tän rempan jälkeen pitääkin sit mennä julkisen luukulle tekemään uusia hampaita tonne puuttuvien tilalle...En voi kauaa olla ilman noita vasemman puolen ylähampaita kun ei voi purra pelkillä ikenillä. - olenko hullu?
minä myös pelkään kirjoitti:
Jatkoa edelliseen...
Just sain varattua ajan tikkien poistoon, joka on ensi viikolla, sit taas mietitään miten noi mun reijät hoidetaan, toivottavasti sedaatiossa, koska niitä on paljon ja isoja juurihoitoa.
Lääkäri on nainen ja todella asiallinen, ei ruvennut turhaa hyssyttelemään eikä mitään sellaista turhan holhoavaa (mä en kestä sellaistakaan), vaan oli sopivan rohkaseva. Silloin ekalla tarkastuskäynnillä se kyseli et miks en ole käyny ja miksi pelkään ja kun kerroin niin totesi ettei menis itsekkään sellaisen käsittelyn jälkeen. Millään piikillä ei tökkinyt hampaisiin tarkastuksessa vaan katsoi vaan peilillä yhden viisurin ja passitti sitten röntgeniin. Sillähän se näki jo kaiken mitä tarvitsee tehdä ilman et ronkkii mun suuta.
Olen suorastaan huojentunut, mutta kyllä mua silti pelottaa mennä tikkien poistoon, mut tiedän ettei mulle tehdä mitään mitä mä en halua, eikä satuteta. Eli nyt ollaan puolivälissä ja luvassa jatkoa, mut pahin on varmaan nyt ohi kun noi kipuja aiheuttavat hampaat revittiin.
Tän rempan jälkeen pitääkin sit mennä julkisen luukulle tekemään uusia hampaita tonne puuttuvien tilalle...En voi kauaa olla ilman noita vasemman puolen ylähampaita kun ei voi purra pelkillä ikenillä.Mä olen kanssa hammaslääkärikammoinen!!! On se prk! ku 32-vuotias mies pelkää hammaslääkäriä. Se onkin ainoa asia maailmassa, jota pelkään. Varmaan johtuu siitä, että edellisen kerran kävin lekurissa yli 10 vuotta sitten. Käytän vielä jonkin verran nuuskaa (tosin ei mulla ikenet yms. on sen käytöstä kärsineet tai luulen ainakin niin) ja varmaan se on se viimeinen pisara miksi pelkään hammaslääkäriä ja niiden avautumista asiasta.
Nyt alkaa olla sellainen tilanne, että on varmaan pakko mennä lekuriin (vaikka olen pessyt hampaani varmaan joka päivä sen jälkeen kun täytin 3 vuotta): Mulla on ylä takahampaassa halkeama ja samassa rivistössä myös yhdessä kulmahampaassa halkeama ja näen peilistä, että siellä on mustaa. Eli hammasmätä jyrää ja näin ollen poraa ja juurihoitoa on varmasti tiedossa ja paljon (jos nekään pelastaa tota yläkulmahammasta). Lisäks viimeisen viikon aikana varsinkin tätä kulmahammasta on alkanut jomottaa kun juon kuumaa tai kylmää. Lisäksi kun öisin herää, niin koko leukaluu on aika tulessa. Burana on kylläkin auttanut tähän, joten tällä palstalla on ilmeisesti joillakin muilla onnettomilla ollut vielä pahemmassa kunnossa purukalusto kun mulla.
Monet on tällä palstalla puhunut hampaiden poistoista. Milloin lekuri päättää toimia niin? Takahampaan saavat mun mielestä poistaa, mutta toi kulmahammas on aikas saatanan karu jos sen kiskovat irti. Jos näin käy, niin siihen on pakko laittaa implantti. Joten kuinka paljon sellainen maksaa (julkinen ja ykstyinen) ja kuinka kauan sellaista joutuu venaamaan ennen kuin laittavat sen paikalle?
Teen ammatikseni myyntihommia, joten ei paljoa nappaa ilman hammasta duunissa käydä.
Lisäksi tässä kammossa on sekin ihan järjetön juttu, että mulla oli lukion loppumiseen saakka purukalusto ihan hyvässä mallissa ja sen jälkeen lekurilla käynti vain jäi kun hampaat oli kunnossa. Ajattelin, että turha sinne on mennä kun ne ei vaivaa eikä reikiä ollut. Sit kun se 5 vuotta meni, niin sen jälkeen hammaslääkäriin ei ole tullut mentyä, koska ei ilkeä näin pitkän tauon jälkeen.
Nytkään en ole varannut vielä aikaa, vaan vuodotan täällä prk! - the_road
olenko hullu? kirjoitti:
Mä olen kanssa hammaslääkärikammoinen!!! On se prk! ku 32-vuotias mies pelkää hammaslääkäriä. Se onkin ainoa asia maailmassa, jota pelkään. Varmaan johtuu siitä, että edellisen kerran kävin lekurissa yli 10 vuotta sitten. Käytän vielä jonkin verran nuuskaa (tosin ei mulla ikenet yms. on sen käytöstä kärsineet tai luulen ainakin niin) ja varmaan se on se viimeinen pisara miksi pelkään hammaslääkäriä ja niiden avautumista asiasta.
Nyt alkaa olla sellainen tilanne, että on varmaan pakko mennä lekuriin (vaikka olen pessyt hampaani varmaan joka päivä sen jälkeen kun täytin 3 vuotta): Mulla on ylä takahampaassa halkeama ja samassa rivistössä myös yhdessä kulmahampaassa halkeama ja näen peilistä, että siellä on mustaa. Eli hammasmätä jyrää ja näin ollen poraa ja juurihoitoa on varmasti tiedossa ja paljon (jos nekään pelastaa tota yläkulmahammasta). Lisäks viimeisen viikon aikana varsinkin tätä kulmahammasta on alkanut jomottaa kun juon kuumaa tai kylmää. Lisäksi kun öisin herää, niin koko leukaluu on aika tulessa. Burana on kylläkin auttanut tähän, joten tällä palstalla on ilmeisesti joillakin muilla onnettomilla ollut vielä pahemmassa kunnossa purukalusto kun mulla.
Monet on tällä palstalla puhunut hampaiden poistoista. Milloin lekuri päättää toimia niin? Takahampaan saavat mun mielestä poistaa, mutta toi kulmahammas on aikas saatanan karu jos sen kiskovat irti. Jos näin käy, niin siihen on pakko laittaa implantti. Joten kuinka paljon sellainen maksaa (julkinen ja ykstyinen) ja kuinka kauan sellaista joutuu venaamaan ennen kuin laittavat sen paikalle?
Teen ammatikseni myyntihommia, joten ei paljoa nappaa ilman hammasta duunissa käydä.
Lisäksi tässä kammossa on sekin ihan järjetön juttu, että mulla oli lukion loppumiseen saakka purukalusto ihan hyvässä mallissa ja sen jälkeen lekurilla käynti vain jäi kun hampaat oli kunnossa. Ajattelin, että turha sinne on mennä kun ne ei vaivaa eikä reikiä ollut. Sit kun se 5 vuotta meni, niin sen jälkeen hammaslääkäriin ei ole tullut mentyä, koska ei ilkeä näin pitkän tauon jälkeen.
Nytkään en ole varannut vielä aikaa, vaan vuodotan täällä prk!" Käytän vielä jonkin verran nuuskaa (tosin ei mulla ikenet yms. on sen käytöstä kärsineet tai luulen ainakin niin) ja varmaan se on se viimeinen pisara miksi pelkään hammaslääkäriä ja niiden avautumista asiasta. "
Tuon takia ei kannata jättää menemättä. Valitse vaikka joku vähän nuorempi tyyppi, ne on usein vähän rennompia jne. Ei ne kaikki hammaslääkärit ole idiootteja, eikä ala haukkumaan heti kättelyssä ja jos alkaa, niin sano HYVÄSTI ja mene jollekin toiselle hammaslääkärille...niitähän riittää. ;)
"Monet on tällä palstalla puhunut hampaiden poistoista. Milloin lekuri päättää toimia niin?
Takahampaan saavat mun mielestä poistaa, mutta toi kulmahammas on aikas saatanan karu jos sen kiskovat irti. "
Kuulostaisi siltä, että kulmahampaasi voi vielä pelastaa. Yleensä tuo kylmälle ja kuumalle vihlominen ei vielä ole ihan pahimmasta päästä ennusteen kannalta. 100 % varmaa vastausta ei tietenkään voi tällä tavalla netissä antaa kukaan, mutta varmaankin vielä juurihoidolla selviäisi. Mutta hoitaahan se pitäisi mahdollisimman nopeasti. Nykyään ei kovin helpolla poisteta ja varsinkin, kun kyse on tärkeästä hampaasta, niin juurihoitoa kannattanee yrittää.
" Jos näin käy, niin siihen on pakko laittaa implantti. Joten kuinka paljon sellainen maksaa (julkinen ja ykstyinen) ja kuinka kauan sellaista joutuu venaamaan ennen kuin laittavat sen paikalle? "
Implanttia ei julkisella puolella yleensä saa. Yksityisellä puolella se maksaa noin 2000 euroa ja kela ei juuri mitään siitä korvaa. Röntgenkuvista yms. saa vähän takaisin kelalta. Hampaan poiston jälkeen täytyy odotella noin 3 kuukautta, jonka jälkeen voidaan laittaa implanttiruuvi paikoileen. Sitten taas odotellaan paranemista noin 3kk sitten vielä mahdollisesti implanttityypistä riippuen pienempi leikkaus ja taas hetki odottelua ennen kruunun valmistusta ja paikalleen laittoa.
- sdsdsdsdsd
Minulla on pienoinen hammaslääkärikammo. Saatan jännittää käyntejä jo viikkoa etukäteen, ei tästä tule mitään. Vaikka olen ollut hampilääkärissä jo lukemattomia kertoja elämäni aikana, tuntuu huominen tarkastus taas kidutushuoneeseen menemiseltä, koska tiedän että minulla on vaihteeksi pari reikää hampaassa. Pitäisi varmaan siirtyä tekareihin...
- the_road
Miten meni tarkastus? Toivottavasti sinulla on mukava ja tuttu oma hammaslääkäri. Se auttaa paljon ainakin minulla. Jouduin käymään päivystyksessä ja oma hammaslääkärini on lomalla, se vasta kidutusta oli. Meinasin kuolla siihen paikkaan, sydän hakkasi tuhatta ja sataa jne... ei enää ikinä tuollaista kiitos! :(
Omalle hammaslääkärille mennessä jännittää etukäteen vähän, mutta jännitys loppuu siihen kun näen sen oman tutun lääkärin. ;) Nyt elän vaan toivossa, ettei mitään vaivaa tule, ennen kuin oma lääkärini palaa lomalta.
- Wowin voimalla.
En voi muuta sanoa ku että Oulussa ei kannata terveyskeskukseen mennä. Itsellä on hammas lohjennut kun kolautin sen pöytään. Toisaalta, ei se purukalusto muutenkaan parhaassa kunnossa ole.
Mutta niin, kävin itse tuolla Tuiran "arvauskeskuksessa" ja siellä oli naispuolinen hammaslääkäkäri jolle totesin että poden aivan helvetillistiä hammaslääkäri ja piikkipelkoa. Rouva ei tuntunut välittävän asiasta mitään ja antoi mennä poralla tanssien. Tämä tapahtui kun olin 15v, sen jälkeen en ole uskaltanut mennä terveyskeskukseen hampaideni takia. Kunnes rahat riittävät, 3 implanttia olisi tarkotoitus laittaa jotta kehtaisin jutella edes parhaiden ystävieni kanssa,
Lisäyksenä vielä; hammaspelkoni alkoi ala-asteella kun hammaslääkäri porasi kieleeni.
Jos joku osaa kertoa että miten saan vain 3 etuhammasta edes kohtuulliseen kuntoon niin olsin kiitollinen.
T: 23v Lauri. - Santtu11v
Olen 11v poika hollolasta. Olin juurihoidossa eilen ja voin kertoa ettei se sattunu yhtää vaikka aluksi pelkäsinkin !:)
- kammoinen
Moikka!
Tää on nyt aika vanha ketju, mutta kun oli pakko tulla lueskelemaan ku huomenna itelläniki on hammaslääkäri ja pelottaa ihan kerpeleesti)-:
... Itellä on jääny traumat siitä, ku joskus neljävuotiaana sain kariesbakteerin suuhuni ja kaikki alahampit meni ihan tohjoks. Erilaisissa hoidoissa tuli silloin kierrettyä; - piikkejä en antanu laittaa & niistä kaiken maailman rauhottavista pillereistä sunmuista mä kuulemma vaa rupesin panikoimaa enemmän. Lopulta mut lähetettii nukutuksee keskussairaalaa, ja siitä muistanki vaa sen ku heräsin:-D Neljä hammasta poistettiin...
Sitte joskus yheksänvuotiaana sain poskihampaan viereen ylös semmosen "paiseen". Se puhkastiin, ja koko hammas olis kai pitäny poistaa. Sinne hampaan poistoo menossa olin jo ihan hysteerinen, ja siellä mulle iski semmonen pakokauhu etten antanu niitten laittaa ees puudutusta ku näin sen piikin. Suuni mä pidin visusti kiinni, eikä ne saanu sitä sitten mitenkää revittyä. Myöhemmin se irtoski iteksee.
Kymmenenvuotiaana kaatusin pyörällä j etuhampaat katkes. Siitä sitte lähettiiki heti päivystyksee. No, niihin tehtii simmoset "hammasproteesit" ja niiden laitosta voin kyllä sanoo ettei se sattunu olleskaa:):)
Viime vuonna mun yks poskihammas tuli ihan hitsin kipeeks; mut toisinaa se vihlonta lakkas. Siedin kipua pitkääään, mut sitte yhtenä iltana mä en enää voinu muuta ku varata ajan hampilääkärii.
Oikomishoitoja suorittaneet lekurit oli tosi ärsyttäviä, ei yhtää kuunnellu mua ja valitti pienestäki inahduksesta. Siks jännitti ihan älyttömästi mennä sinne lääkärille sitte...
No, sain itteni sit kuitenki raahattua sinne; ja sielä sitte oliki ihan tosi kivat lääkärit:-) Kerroin siitä, että mua pelottaa jne. Tarkasti ne kuunteli ja otti kaiken huomioon.
Ne tarkisti mun hampaat ja löys kuus reikää... )-: Sillon menin taas ihan paniikkii. Ne rauhotteli mua ja sitte alko suorittaa operaatioo; yks hampi kerrallaa.
Mua ei oltu ennen puudutettu; koska pelkään piikkejä ihan hirveesti ja olin siinä ihan itku kurkussa ku en tienny mitä tekisin. Oli kaks vaihtoehtoo: Kipu tai piikki.
Lopulta tein päätöksen että piikki, ja suljin silmät visusti kiinni etten näkis piikkiä.
Hoitaja anto mun pitää kädestää kiinni & selvisin hengissä sitte niistä puudutuksista. Kyllä se vähän tuntas, mutta huomattavasti vähemmän ku poraus ilman puudutusta!
Siinä sit ooteltii jonku aikaa ja alettii sitte poraa. Ei sattunu, mutta poran äänet inhotti :/
Kävin niissä porauksissa neljä kertaa; kunnes kesäloman alussa piti olla viides. Olin sillon sit lomamatkalla ja se siirty, ja se hampilääkäri onki sitte vasta huomena.
Nyt mua pelottaa ihan j ä r k y t t ä v ä s t i ku ajattelen, et jos se reikä on kasvanu ja jos joudun juurihoitoo ja jos ja jos ja jos... ! )-: tän ketjun lukeminen kyllä vähän rauhotti mutta jännittää silti...
Tuossa vähän kokemuksia, - ei ne poraukset tunnu jos ottaa puudutuksen:-) ja sitte sieltä lääkäriltä lähtiessä fiilis on ihan mahtava♥- hampi
Vanhaan viestiketjuun tässä vastailen, mutta ehkä siitä on jollekin apua. Olen koko aikuisikäni (nyt 40 v) pelännyt hammaslääkäriä AIVAN JÄRJETTÖMÄN paljon! Päätin 17-vuotiaana ettei kukaan tule mun suuhuni laittamaan yhtään poraa eikä paikkaa. Kärsin vuosikaudet erilaisistä säryistä, mätänevistä hampaista, lohkeamista, irronneista paikoista ja herraties mistä muusta. Lisäksi olen nähnyt jatkuvasti painajaisia siitä että hampaat murenevat suuhun tai joudun hammaslääkäriin.
Joitakin vuosia sitten päätin että JOS joudun joskus hammaslääkäriin, niin vaadin nukutuksen. Mietin vakavissani, että pitäisikö minun käydä psykiatrilla kertomassa ongelmastani. Olen vuosia pelännyt että jonain päivänä saan yleistulehduksen tai sydänlihastulehduksen hampaanraadoistani ja niissä olevista tulehduksista.
Aiemmin olen aina itse puoskaroinut suutani pistämällä märkiviin hampaanjuuriin tai itse asiassa ikeneen reijän ja päästämällä mädät ulos. Toimii. Ja särkylääkkeitä on vuosien aikana mennyt kiitettävä määrä.
Nyt jouduin pakon edessä varaamaan ajan hammaslääkäriin. Poski turposi aivan muodottomaksi eikä särkylääkkeet auttaneet. Mitään puhkaistavaa mätäpaisettakaan ei tullut - enkä voinut koko poskeakaan leikata veitsellä auki (= olisin tehnyt varmaan jos olisin pystynyt)....
Googletin paikallisen pelkopotilaisiin perehtyneen yksityisen hoitolan ja itku silmässä kirjoitin sinne meilin, jossa kerroin kaikki suussani/päässäni olevat ongelmat. Pian lääkäristä soitettiin ja kerrottiin että olen saanut kipuajan samalle päivälle. Hengitys melkein salpaantui ja alkoi taas itkettää. Päätin kuitenkin että menen vaikka kuolisin.
Hammaslääkärissä minut otettiin vastaan silkkihansikkain ja huomioitiin kaikki mitä olin meilissä kirjoittanut. Mm. hammastarkastuksessa ei tökitty sillä kauhealla piikillä, vaan tutkittiin muuten. Lopulta pääsimme lääkärin kanssa niin pitkälle että suu oli kuvattu ja hampaat tutkittu. Voi sitä onnea.
Sitten aloimme keskustelemaan siitä miten hoito tehdään. Lääkäri sai minut vakuuttumaan siitä että pahimmat poistettavat hampaat saataisiin pois ihan tavallisessa puudutuksessa (siis ilman nukutusta, ilokaasua, lääkitystä jne). Luotin häneen.
Tänään minulta poistettiin kaksi kuolioon mennyttä mätähammasta - yksi viisuri ja yksi takahammas. Toimenpide kesti todella lyhyen aikaa eikä se tuntunut lainkaan. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!!!!!!! Kaikki nämä vuodet olen pelännyt toimenpidettä joka ei tuntunut miltään. En vieläkään voi uskoa tätä todeksi ja mieli on aivan uskomattoman iloinene :)
Vielä on vähintään yksi tai mahdollisesti kolme poistettavaa hammasta, yksi lohjennut paikka, muutama reikä ja hammaskiveä. Olin reipas ja varasin jo uuden ajan.
Olen aivan ihmeissäni ja ONNELLINEN :D
- pelkääjä
Olen kanssa lapsesta asti pelänny hammaslääkäriä. Jouduin käymään muutama viikko sitten päivystyksessä kun hampaissa oli aika kova särky. Siellä vain tarkastettiin hampaat ja siitä selvisin ihmeen hyvin. Hampaista ei sitten mukamas mitään löytyny ja nyt särkee taas yhtä hammasta niin että syöminenkin on vaikeeta. Huomenna pitäis mennä sitten hammaslääkäriin ja ne epäili puhelimessa että se hammas on tulehtunut. Huomenna on kuitenkin vissiin pelkkä tarkastus on sinne oli tosi huonosti aikoja. Nyt sitä jo pelkää ihan hirveesti ja viime yönäkin jo valvoin sen takia. Pelkkä ajatuskin sinne menenmisestä tuntuu kauheelta.
- helmi
www.klinikka32.fi
- hampi taas
jatketaan vielä. Eli tänään vietiin yhden alatakahampaan juuret ( itse hammas on poistunut vuosien saatossa ...) ja ylhäältä viisuri. Toimitukseen meni alla puoli tuntia. Ei kipua poistossa eikä nyt viisi tuntia sen jälkeenkään. Urheasti varasin taas uuden ajan heti alkavan vuoden alkupäiville. Silloin viedään toisen puolen yläviisuri ja paikataan yksi lohjennut takahammas. En voi edelleenkään uskoa todeksi että olen päässyt näin pitkälle. Olen NIIIIIIIIIIIIIIN onnellinen ettei kukaan voi tajuta :DDDDDDDDD Piakkoin mulla on tavallisen ihmisen hoidetut hampaat eikä tarvii enää hävetä omaa suutaan niinkuin viimeiset kaksikymmentä vuotta olen tehnyt. En ole voinut käydä esim. lääkärissä kun en voi avata suutani hoitamattoman kaluston takia.
- Pumi
Luinpa tässä joulutunnelmaa kohottaakseni joka ikisen viestin tästä ketjusta, ja ajattelin nyt itsekin liittyä tähän joukkoon suureen.
Kyllä, pelkään hammaslääkäriä. Vielä enemmän (tällä hetkellä) pelkään sitä, että hampaani ovat pilalla. Viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä joskus neljä-viisi vuotta sitten, jolloin tilanne ei kai vielä ollut kovin paha, mutta nyt se on. Sen osaan kertoa ilman minkäänlaisia hammaslääkärin analyysejä.
Hammaslääkäriaikaa olen odotellut kohta puoli vuotta, ja pian se suuri päivä koittaa, kun pääsen istumaan tuolille ja sanomaan AA (niin leveästi kuin leukani kestävät - leukaluuni hankautuvat jotenkin typerästi ristikkäin, ja niinpä suuni on kerran jäänyt auki enkä saanut sitä kiinni).
Minullakin on taustalla kivuliaita porauskokemuksia, sormella osoittelua, suoranaista haukkumista ja arvostelua. Kuitenkin olen aina harjannut hampaani päivittäin.
Nyt toivon, että olisin varannut ajan jo vuosia sitten. Hampaissa tykyttää, ne tuntuvat haurailta ja näyttävät sisältäpäin hirveiltä (ulospäin vielä kohtalaisen hyvältä). Pelkään, että kaikki pitää repiä irti.
En oikein löydä tähän tilanteeseen muuta selviytymiskeinoa, kuin raa'an huumorin. Ja sen, että olen itselleni armelias ja ajattelen, että olen tehnyt hyvin, kun olen puoli vuotta sitten varannut ajan hammaslääkärille. Askelia ne on pienetkin askeleet. Ja hampaat on vain yksi osa elämää. Ei pidä antaa niiden ajattelulle liikaa aikaa. (ainakaan niin kauan kuin ei särje niin että taju lähtöö).
Niin, ja tämä vielä: yritän ajatella sitä, miten kamalaa olisi, jos hammaslääkäriä ei olisi. Jos olisin köyhä likka kehitysmaassa, kuka minun hampaistani olisi kiinnostunut? Harvemmin tulee ajatelleeksi, kuinka suurta ylellisyyttä se hammaslääkärin tuolissa koettu epämiellyttävyys onkaan. ;) - July--
Hei! En jaksa koko ketjua lukea. Mulla on kans _todella_paha hammaslääkäripelko. Pakko olisi silti hammaslääkäriin mennä, 2 hammasta lohennut miltei kokonaan, toinen ollut jo muutamia vuosia.
Olen köyhä opiskelija, joten yksityiselle meno ei tule kyseeseen. Mikälaista apua kunnan hammaslääkäreissä on mahd. hammaslääkäripelkoisen saada? Esim. ilokaasut jne. Yksi tuttu jo makaa sairaalassa hampaiden takia/myrkytys), ja rupeaa tässä jo pikkuhiljaa pelottamaan sama kohtalo :/ - JenkkiJessi
Hei!
Minullakin oli 10-vuotiaana niin paha hammaslääkäripelko, että en suostunut menemään neljään vuoteen hammaslääkärille, edes tarkastukseen. Sitten 14-vuotiaana uskaltauduin äitini seurassa menemään tarkastukseen. Pelotti ihan kamalasti istua siihen tuoliin, olin ihan säikkynä ja säikähdin sitäkin kun tuolin selkänojaa laskettiin alemmas. Äitini sanoi, että minua jännittää. Hammaslääkäri sanoi, että ei tarvitse pelätä ja kyllä se jännittäminenkin pian lakkaa. Kyseinen hammaslääkäri on oikein mukava ja ymmärtää, kun sanoo että pelottaa tai jännittää. Hän myöskertoo mitä aikoo tehdä ja kyselee vähän väliä, että sattuuko ja sanoo milloin voi sattua tai vähän kirpaista. Minulla on ollut elämäni aikana vain yksi reikä, ja se tuli tuolloin neljän vuoden aikana, jolloin en uskaltanut mennä hammaslääkärille. Reikä oli onneksi maitohampaassa, joka on jo lähtenyt pois. Ei ei ole enää yhtään paikkaa hampaissa. Olen tyytyväinen, että voitin pelkoni. Toki se pelkääminen johtuu usein siitä, että ei tunne itse hammaslääkäri hyvin. Nykyään vaadin pelkkiin tarkastuksiin saman hammaslääkärin, koska en pidä hammashoitajien käsittelystä, enkä täysin luota heihin. Tähän paikalliseen hammaslääkäriin pystyn luottamaan, hän on todella rauhallinen ja taitava mies. - pelkuri
Minä(kin) poden hammaslääkäripelkoa ja piikkipelkoa :(
Pitäisi varata aika yksityiselle... Vähän sattuu takahampaaseen kun puree, mutta muuten ei satu yhtään, mikä on tietysti hyvä :) ja lisäksi on tod.näk muutama reikä ja hirvittää niin pirusti! En ole koskaan sitä piikkiä ottanut koska pelkän piikin näkeminen saa minut hermostumaan.
Luin kyseisen lääkäriaseman sivuilta, että ovat tottuneet hoitamaan hlääkäripelkoisia :) - rastazz
Tänään hammaslääkäristä selvinnyt.. Kyllä tuntuu että koko elämä sekoaa kun ei ajattele muuta kuin edessä olevaa hammaslääkäriä. Minulla ollut huonot hampaa pienestä pitäen ja juurihoidot sun muut tehty. Silti pelkkä reijän paikkaaminen pelottaa :D mutta kieltämättä se tunne kun pääsee hammaslääkäristä pois on mahtava. Kyllä kumminkin mieluummin käy sen kymmenisen minuuttia siellä istumassa, kuin kärsii hammaskivusta.
- pelokas
Kävin tänään hammaslääkärissä ja hoito jäi tekemättä.. Usean tunnin ja lääkityksen ( 20 mg diapamia - ei mitään vaikutusta ) toimimattomuuden takia toimenmpide jäi tekemättä.. Ensi viikolla uudestaan, toisella lääkkeellä, ja jos ei auta on vuorossa taas sedaatio.. Minä pelkään hammaslääkäriä ja hammaslääkäri minua kun viisaana päätti pelkoni aikanaan olevan tavallista ja siitä sai sitten uuden opetuksen..
- jjlkllk
mä en vaan tajua teitä pelkääväisiä reppanoita. mua pelottaa, ettei kunnalliselta puolelta saa tarpeeksi apua ja hoitoja nopeasti. taas menossa etuhampaan paikkaukseen, kolmatta kertaa muutaman vuoden sisään. on se prkl, etteivät paikat kestä. näitä palstoja lueskelen nyt toiveenani löytää hyvää työnjälkeä tekevä hammaslääkäri. nää, joiden paikat irtoilevat 3 kk:n jälkeen, niin nähtyjä, koettuja.
- (\i/)
Kävin eilen hammaslääkärissä ja laskiaistiistaina söin pari lautasellista hernekeittoa ja 8 ruispalaa. Tuolla hammaslääkärissä sitten jouduin keskittymään 110% pierun pidättelemiseen ja en huomannu koko juurihoitoa ollenkaan.
- ix
Pari vuotta sitten tilanne oli seuraava: edellisestä hammaslääkärikäynnistä oli kymmenen vuotta. Hammaslääkäripelko oli kasvanut vuosi vuodelta, ja kynnys tarttua puhelimeen ja varata aika tuntui todella vaikealta. Hammaskipu sai selätysvoiton useaan kertaan. Jossain vaiheessa sain itsestäni sen verran irti, että tartuin puhelimeen ja soitin hammaslääkärille. Soiton jälkeen hartioiltani tippui melkoinen painolasti, vaikka hoidot oli vielä alkamatta. Ensimmäinen käynti (=meno hammaslääkäriin) oli vielä tuskainen, mutta "lukuisat" seuraavat käynnit sujuivat huomattavasti paremmin. Käyntien jälkeen elämänlaatu kylllä parani roppakaupalla. Sovin hammaslääkärin kanssa, että sieltä tulee kutsu automaattisesti vuosittain, niin ei ainakaan tule jatkossa turhia (kymmen vuoden :-) ) katkoksia.
Tsemppiä kaikille, jotka kamppailette kyseisen ongelman kanssa. Nostakaa luuri kauniseen tai ei niin kauniiseen käteen ja varatkaa aika. Se kannattaa! - Michajahuca
Itse voitin viime perjantaina koko elämän kestäneen hammaslääkäripelkoni. Kyllä kädet vapisi pelkästä soittamisesta sinne, saatika kun pääsi itse paikan päälle. Mutta lääkäri otti oikein hyvin huomioon pelot ja kertoi koko ajan mitä teki, ja vaikka puristinkin penkkiin käteni jäljet, huomasin että se ei loppujen lopuksi ollutkaan niin ihmeellistä. Puudutus toimi hyvin, eikä sattunut.
Sellaista olisin kuitenkin kysynyt, kun hammas oli pahasti tulehtunut ja poistettiin kariesta jonka jälkeen päälle laitettiin väliaikainen paikka, niin nyt minulla on ollut viikon verran todella paha maku suussa, mietin johtuisikohan se tuosta väliaikaisesta paikasta/tihkuukohan sieltä saumoista vielä jotain? Käsittääkseni jonkin sortin lääkepaikka. Kiitoksia etukäteen. - diidapaada
Paha maku suussa johtunee siittä tulehtuneesta hampaastasi ja operoinnista. Itselläni poistettiin juuri viisuri ja yksi toinen hammas josta ei paljon jäljellä enää ollut, toisinsanoen myös tulehtunut ja nyt minullakin erittäin pahan hajuinen hengitys ja paha maku suussa.. se menee kyllä onneksi ohi :)
- pelkoja
Moi. mulla on kans tullu ihan hirvee pelko hammaslääkäriin, viime syksynä multa poistettiin viisaudenhammas osittaisella leikkauksella ja se sattu ihan älyttömän paljon. multa tuli itku siinä hammaslääkärin tuolilla... Nyt pitäis paikkauttamaa menää mut en uskalla kun siitä jäi niin pahat kammot.
- viisuritvex
mulla murrettiin viisuri kuuteen osaan ja murskattiin leukaluuta, että saatiin hammas kokonaan pois. en mä tuntemuksia kivuksi sanoisi, paineeksi korkeintaan. nyt olen vaatimassa toisen yläviisurin poistoa t-keskuksessa, mä en mokoman vuoksi minnekään keskussairaalaan aio.
- tö
ei ole ylä hampaita revi siitä
- sfdfsdfss
ite kans pelkäsin mennä hammaslääkäriin vaikka millon mitäkin hammasta särki oikeen kunnolla.. yksi hammas edestä meni poikki kun söin leipää.. meinasin että kohta ne putoaa kaikki ku jokasesta etuhampaasta on pinta hävinnyt. no tuttu näki että multa puuttuu hammas ja varasi ajan hammaslääkäriin ja soitti mulle vaan että aika sillo ja sillo..menin sit käymään ja hammaslääkäri katto hampaat läpi ja sano että 8 hammasta revitään pois ja loput paikataa. tuttu oli sille sanonut että olen pelkopotilas että sen takia jääny hoitamatta.. sain lähetteen nukutus hoitoon.. tänään kävin kirurgisessa tutkittavana ja siellä sanoi että 7-8 hammasta poistetaan ja 10hammasta paikataan... niitäkä ei kaikkia saa kerralla tehtyä kun moni vaatii juurihoitoa.. ens viikon torstaina olisi itse toimenpide.
- voi itku--
Laittelempa omia ajatuksiani tähän samaan ketjuun, vaikkakin osittain tuntuu, että tämän ketjun osallistujat ovat vaiheessa, jossa itse olin n. 10 vuotta sitten.
Noin hampaistollisesti.
Ikää on nyt 45 vuotta, ja hampaita jäljellä yhteensä ylhäällä 6 kpl, alhaalla samanverran, ja nyt nämäkin alkavat olla tiensäpäässä.
Jo lapsesta muistan, että hammaslääkäriin meno oli jotain kamalaa, joskus sieltä tultiin kotiin lapun kanssa, jossa luki, itki niin paljon, ettei voitu hoitaa.
Silloin ei onneksi vielä ollut juurikaan reikiä, mutta oikoa olisi pitänyt.
17-20 vuotiaana hoidot onnistuivat kohtuuhyvin, ja oli hyvä suhde hoitavaan lääkäriin, joka tiesi pelkoni. No, sitten tuli pitkä tauko, ja hampaat menivät erittäin huonoon kuntoon, sain itseni potkittua TK- psykologille, jolle kammoani vuodatin, katsottiin sopiva lääkäri, ja otettiin käyttöön esilääkitys. 1 pilleri ennen hoitoa. Tämä toimi ok jonkinaikaa, sitten varmaan elimistöni tuli lääkkeelle immuuniksi, ja tuttu ahdistus, ja paniikki puski läpi, ja aikoja meni pelkkään tuolissa itkemiseen.
Jotenkin siitä taas kuitenkin saatiin hampaat korjailtua kuntoon....ja sitten olisi tietenkin pitänyt ylläpitää sitä kuntoa, mutta koska tämä hammaslääkäri on vihonviimeinen paikka, jonne haluaisin mennä, en saanut tarkastusaikoja varattua, ja taas alkoi tilanne kehittyä suussani. Kunnes oltiin taas pisteessä, että on PAKKO tehdä jotain. Terkkarista olen tiedustellut usein mahdollisuutta päästä nukutushoitoon, vaan ei ole koskaan onnistunut, kerran pääsin jo näytille hammaspolille, mutta siellä todettiin, että voivat hoitaa minun purentavikaani, mutta että hampaat pitää hoitaa ensin kuntoon!! JUU niin, mutta miten?
No, nyt aikuisiässä olen käynyt 2 kertaa omakustanteisesti IV-sedaatiossa, jossa on tehty paljon kerralla, noidenkin välissä oli taas aikaa, jolloin paljon paikatut hampaani alkoivat taas hajota...Viimeisen kerranjälkeen kävin onnistuneesti muutamankerran normaalilla lääkärilläni, jolloin hoito onnistui, vaan sitten se taas epäonnistui, jonkajälkeen en kestänyt epäonnistumisia, ja kun akuuteimmat oli tehty, jätin väliin sitten menot.
Välillä sain tulehdukseen antibioottia, kun oli yksi juuri tulehtunut, ja särky järjetön.
No, vuosisitten kustansin itse yli 2000 hoidon nukutuksessa. 4 tuntia...poistoja, ja paikkoja, tarkoituksena laittaa osaproteesit. Nyt oon tullut tulokseen, että jollain pitäis parivuotta vielä pärjätä, ja pistän samantien kokoproteesit. Ei kyllä herkulta kuulosta, mutta vaihtoehdot on vähissä. Vuosi sitten kuntoonhoidetut hampaat eivät yksinkertaisesti kestä, ja paikat meinaa irrota, vuotaa ja vaikka mitä.
Nyt yritän saada paikkautettua muutaman reiän tuolla normilääkärilläni, kerran jo kävin, vaan tarkistus tehtiin, kun en uskaltautunut antautua hoidolle, peläten ilmeisesti epäonnistumista. Takana ei juuri hampuja ole, joten paikkaukset olisivat helppoja, ja kyllä aion ne kestää.
Tilanteen tekis helpommaksi, jos olisin joku hamppari, syrjäänvetäytyvä luonne, vaan kun olen sosiaalinen, ja puhelias, iloinen, ja muuten normaali nainen.
Kerrottakoon vielä, että tunnen syyllisyyttä perhettäni kohtaan, että mun hampaiden hoito on niin vaikeeta, ja maksanut paljon. Toisin sanoen, en yksinkertaisesti kehtaa "vaatia" nukuus/t sedaatio hoitoja, jotka itse kustannetaan taas kerran. Toki on tärkeää, että hoidetaan, mutta on noi summat olleet isoja, ja olisi voitu laittaa johonkin muuhunkin perheenä, kuten vaikka matkusteluun.
Mahtaako yhtä pahoja kammoisia löytyä, jotka olisivat vaikka samankaltaisessa tilanteessa, tekarit häämöttää? - paniikkitärinät!
Just tulin lekurilta... Etuhammas pois. Esilääke ja huomaavainen lääkäri. Stardent Vilhonvuorenkadulla. Kamala pelko!!!
Mutta tonne menen uudelleen jatkohoitoon! - ep
Mäkin olen aina kärsinyt kovasta pelosta. En edes tiedä mistä se kumpuaa, sillä eniten pelkään kipua. Minulta on vedetty hammas ja tehty kolme juurihoitoa, ja koskaan ei ole juuri sattunut. Silti pelkään hirveästi. Puudutuspiikkiä tosin en pelkää, sehän on suorastaan mun suosikki ja puudutetta mulle saa laittaa niin paljon kun vaan pystyy.
Pelon takia olen kuitenkin ollut käymättä viitisen vuotta hammaslääkärin tarkastuksessa. Kaksi juurihoitoa on tehty sinä aikana kyllä. Nyt varasin ajan kunnalliselle, kun sain tietää hampaan poiston yhteydessä, että reikiä on. Sen lisäksi tein itselleni hammashoitosuunnitelman, että jatkossa hampaiden tilanne olisi parempi. Eli harjaan 2krt päivässä, lankaan ja käytän suuvettä. Lisäksi ostin hyvät hammastahnat ja suuveden. lisäksi Ruuan jälkeen syön ksylitolia. Hammaslääkärin tarkastuksessa aion käydä vuosittain, koska olen löytänyt ihanan yksityisen hammaslääkärin. Myös suuhygienistillä aion käydä kerran tai kaksi vuodessa huolellisessa hammaskiven poistossa/hampaiden puhdistuksessa. Tulevat hoidot ovat kuitenkin kunnallisella, rahasyistä ja sitten jatkan vuoden välein yksityisellä.
Huomenna joudun kuitenkin menemään taas yksityiselle (ei omalleni), koska hampaanpoiston yhteydessä ilmeni, että juurihoidetussa hampaassa on ilmeisesti hoitamaton juurikanava. Toki jännittää, mutta olen yrittänyt nyt rauhoittua ja vakuutella itselleni, että selviän. Hammasta en anna poistaa, koska viereinen takahammas on tosiaan poistettu, ja purupintaa jäisi liian vähän. Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja kohta nautin taas terveestä suusta. - Pelkopotilas
Itse olen kärsinyt viimiset kymmenen vuotta sairaanloisesta hammaslääkäripelosta. Korostan, olen nuori ihminen. Noin viisi vuotta sitten rohkenin kuitenkin yksityiselle, hammaskipu muuttui niin painajaiseksi ettei vaihtoehtoja jäänyt. Kaikki meni ok, mukavat lääkärit ja ottivat minut hyvin vastaan. Tilanne ei silloin ollut paha, mutta pakollisia hoitokäyntejä kuitenkin edessä. Jostain iski taas pelko ja paniikki, lopetin käynnit ja annoin asian olla.
Viimeiset pari vuotta hampaani ovat olleet niin kamalassa kunnossa, että en ole voinut edes hymyillä. Asia ahdisti niin paljon, että aloin meilailemaan moneen yksityiseen paikkaan kotikunnallani. Kerroin tilanteestani, enkä saanut mistään vastausta takaisin. Se lannisti lisää, ajattelin ettei kukaan halua kaltaistani hoitoon. Joku aamu ennen töihin lähtemistä rohkaisin itseni, päätin että nyt se on tehtävä. Kädet vapisten soitin kunnalliselle, josta minulle varattiin muutaman kuukauden päähän aika. Sain ajan paikkaan, jossa olen lapsesta asti käynyt ja josta hammaslääkäripelkoni on alkanut. Ei voi olla totta, miksi juuri sinne?
Voitin pelkoni, valvoin edellisen yön ennen ensimmäistä käyntiä ja marssin istumaan odotustilaan. Hajut ja äänet sai taas voimaan pahoin. Teki mieli kadota koko tilanteesta, mutta en antanut periksi. Täytin esitietolomakkeen ja huudosta menin huoneeseen. Kerroin tilanteeni, kerroin että häpeän avata suutani ja olen todellinen pelkopotilas. Sain kuitenkin hyvää kohtelua, hammaslääkärit eivät moittineet minua. Tarkistivat tilanteen, ja sain uuden ajan parin viikon päähän jossa revittiin yhden hampaan juuret, kun ien oli paisunut ja oli tulehdusta ilmassa. Itse hammas kohdasta oli kävellyt tiehensä jo aikoja sitten. Muutama päivä sitten olin taas lääkärillä, jännitti, mutta ei niinkään enää pelottanut. Odotin vaan käsittelyä "innolla" että saan kalustoni parempaan kuntoon. Paikkasivat edestä hampaan johon oli tullut "syöpymiä" eli kaksi todella isoa reikää. Seuraava aika huomenna. Enää en jaksa pelätä, mikään operaatio ei ole sattunut sen isompaa kipua, ja käyminen on joka sentin arvoista!
Vielä pitäisi repiä yksi hammas ainakin irti, paikata lukemattomia hampaita ja aloittaa juurihoitoakin.
Peräänkuulutan; Kohdatkaa pelkonne, niin minäkin tein ja tunnen itseni pitkästä aikaa onnelliseksi!!! - hammaskammo
Ihanaa että tälläinen keskustelu löytyi.
Itse täällä toivoton tapaus melkein, edessä remonttia suussa. Menin yksityiselle ja sieltä aloin hoitamaan hommaa eteenpäin. Kokemus on miellyttävä ja lääkäri taitava..
Ensi viikolla kaksi poistoa, ja 3 juurihoitoa edessä.. Alhaalta puuttuu muutama hammas, haluaisin purennan kuntoon ja että pystyn puhumaan ja nauramaan pelotta. Joten taitaa tulla väliaikaiseksi ratkaisuksi rankaproteesi alas.. Kauheaa olla nuori nainen ja hampaat kuin jollain laitakulkijalla. Mutta v irheistä pitää maksaa kallis hinta ja näillä mennään!
Kehotan kaikkia rohkaisemaan mielensä ja hakeutumaan hoitoon! - hlp1
Täällä myös yksi pelkopotilas! Huomenna olisi taas aika, onneksi viimeinen tälle erää, kauan on tullutkin siellä ravattua. Mahtavana vinkkinä lähinnä hammaslääkärijännittäjille on musiikin kuuntelu. Kysyt hammaslääkäriltäsi sisään mennessäsi onko okei kuunnella musiikkia esimerkiksi mp3:sta, jos saat luvan niin ei muuta kuin kuulokkeet korville, äänet kaakkoon ja "nauttimaan". Helpottaa huomattavasti. Ja ottakaa hyvät ihmiset se puudutus, kun kerran se on mahdollista!
- töhkö
Hoitoon ei kykene meneen ei sit millään. Hymyilläkkään ei meinaa millään pystyä repaleisten hampaitten takia, eikä nauraminenkaan oo kivaa. Hävettää hampaat ja hävettää pelko. Nukutus vois olla vaihtoehto mut ei tiedä vaihtoehdoista ja työttömänä ei oikeen rahojakaan tuohon hommaan.. On tää vaan melkoisen ahdistavaa, Tarkoitan vaan että ymmärrän tuskanne ja toivotan kaikille voimia ja rohkeutta kohdata hammaslääkäripelkonne.
- 1997:):)
Oon 15v tyttö ja ylihuomenna olis edessä hammaslääkäri. Pelkään sitä ylikaiken sillä olen jättänyt pari kertaa väliin vaikka juurihoito oli kesken. Se lääkäri on aivan hirvee ja vaan valittaa mun hampaista, en uskalla!
- gtr4
joko on hoiettu
- jennisaa2
nukutukseen
- esilääkitys
esilääkettä
Ala-asteella 80-luvulla kouluhammaslääkärillä käynti oli yhtä helvettiä. Lopulta sitten suostuivat antamaan puudutuksen jokaiseen poraukseen.
Kyllä siellä tulee käytyä noin kerran vuodessa, ja ei siellä mikään muu kuin se saatanan hammaspora... Onneksi siihen voi ottaa piikin.- hovgc
kannattaisi varmaan käydä säännöllisesti
- 15 vuotias nössö
Nyt se päivä koittaa minullakin. Hammaslääkäri jota pelkään. Joo mulla on lohennu hammas ylhäältä ja toisella puolella reikä. 2 ylimääräistä hammasta. jätin 4 vuodeksi käynnin, ja nyt se on vähä pakko käydä. Hävettää ja ahdistaa samaan aikaan. Mutta kyllä mun pakko mennä sinne vaan kun en voisi muuten hymyillä enkä nauraa, koska muuten paljastuisi ilkeästi nämä 2 hammasta jotka ovat ylimääräisiä.
- basilli pulkkinen
Ei siinä mitään pelätä kannatta!!sinne vaan reippaasti.Juurihoito tekee gutaa aina välillä ku käy ottamas ;)
- reikähammas
ennen en pelännyt niin hammaslääkäri käyntiä, toisin kuin nytten 17vuotiaana olen alkanut pelkään!! Paikkakunnallani on hirvee venakko ämmä joka ei osaa mitää! viime kertana tärisin ja jännitin aivan pirusti ja itkin aivan hysteerisenä kun pelkäsin nii paljo, sen jälkee en oo käyny vaikka hoidot jäi kesken. monta reikää hampaissa ja yhdessä hampaassa todella iso reikä ja siitä on nytten lohjennut puolet ja kipu on sietämätön, mutta en uskalla mennä enään! yksityiset on taas sellasii kiskureita...
- hammasreikä
Voisit kyllä itsekin hieman miettiä asennettasi ja miettiä ongelmiasi. Pillität kuin pikkuinen lapsi ja jätät hoidot kesken, mutta sehän onkin muiden vika. Huoh...
- .................
Pelkään itsekin niin että kainalot ovat märkänä hiestä ja pulssi on varmaan 200 kun istuu odottamassa vastaanotolla vuoroaan vaikka olen jo 30. Pyydä hammaslääkäriä puuduttamaan ennen kuin poraa. Se puudutus piikki on ainakin minulla se oljenkorsi johon turvaudun. Paikkauta ne reikäsi kun ne ovat vielä pieniä niin pääset vähällä vain sen puudutus neulan pistolla. Turha kenenkään on kuitenkaan nauraa sillä jos sattuu tarpeeksi niin aikamieskin itkee kuin pikkulapsi.
- gjghkk
ehkä kannattais tietää enneku alkaa puhuu, tiedä miten se on hammaslääkäri pallille päässy mut ei ainaka opiskelemalla! positiivista palautetta en ole vie koskaan kuullu kenenkään asiakkaan suusta. Kaikki netissä puhelee että: "sano että olet pelkopotilas niin se osaa käsitellä sua ja ymmärtää sua" ymsyms.. Tuolle lääkärille kun noin sanoo niin se nauraa... iha oikeeta käytöstä?
- huh huh ke helpaa
Eihän se hammaslääkäri kiva paikka ole!itse noin 10v kärsinyt hammaskivuista ja laiminlyönyt hampaiden hoidon kokonaan,pakon edessä aina mennyt ottamaan ensiapua särkyyn ja taas jättäny jatkohoitoajan tilaamatta!nyt otin itseäni niskasta kiinni ja ruvennut hoidattamaan hampaita kuntoon ja kyllä tuntuu hyvällä kun rupeaa oleen palikat kunnossa pikkuhiljaa :)
- hammaslääkäri kammo
mulla tuli pari päivää sitten outoo painetta yhteen lohkenneeseen hampaaseen,meen huomenna hämmäslääkärille ja kysyn nukutushoitoo sillä pelkään hammaslääkärii ihan tajuttomasti. Mulla pienenpänä luultavasti on porattu ikeneen. Nyt olen niin kammoinen,että en kestä jos en saa nukutushoitoo. Auttakaa mua ja kertokaa miten pääsisin pelostani?? Olen nyt 16-vuotias.
- hihhh
Moi! Mä oon 13 vuotias tyttö, ja mulla on porattu jo kaks kertaa. En antanu niitten pistää puudutusta, mutta sain sitten aina uuden ajan ja annettiin esilääkettä. Yleensä hampaaseen kyllä ennen piikkiä laitetaan puuduke, että piikki ei sattuisi, enkä uskokkaan että sattuu
nyt sitten huomenna menen hammaslääkäriin, koska minulla on reikä joka on kipeä. Pelkään Aivan KAMALASTI! Mutta päätän, että en halua rauhoittavaa vaan annan sen piikin minulle laittaa. Kaikki tässä keskustelussa sanoo että piikki ei satu, enkä uskokkaan että sattuu. Kiitos kaikille! Kaikille hammaslääkäripelkoisille tsemppiä!
- huomenna sattuuu D:
Huomenna Ma aamuna hammaslääkäri aika... pelottaa aivan helvetisti. Kädet aivan jääkylmät ja otsa hehkuu punasena ku jännittää niin paljon.. ja mikä pahinta, aika on 60 minuuttia kestävä... Suosittelen kaikille, jotka pelkää ham. lääkäriä, että pyytää siihen ham.lääk. penkille istuessaan, että laitetaan mansikanmakuinen alku puudutus, jonka jälkeen vasta neula puudutus, auttaa yllättävän paljon. On myös mahdollista, että kun neula on pistetty, tulee kipua (mikäli hampaassa pahakin reikä) niin hammaslääkärit ainakin minulla näkee ilmeestä että tarvitaan lisää puudutusta.
- jooh
Nonih, ham.lääk. ohi, taas jännitin ihan turhaa. Ei sattunut yhtään ja 60 min olikin 75min. Aika kului todella nopeasti :D
- pelonpiiri
No se on hyvä että ei sattunut:) Mutta minusta on turha puhua hammaslääkäri pelosta kuin se olisi jotain poikkeuksellista. Jokainen jota on porattu iman puudutusta tietää että se voi sattua tosi paljon. Ja jos juurihoidossa hammas ei puudukaan niin se onkin sitten aikuisellekin totinen paikka kun porataan suoraan hermoihin:( Eihän kukaan leikkaa vapaaehtoisesti puukolla sormeen tai laita kättään kuumalle levylle koska tietää että se sattuun niin miksi ihmisen pitäisi pystyä sitten olemaan pelkäämättä hammaslääkärissä käytiä kun tietää että jos on huono tuuri voi sattua tosi paljon. Ei se että tietää että hoito on pakko tehdä vie kipua pois.
- hampilekuripelkoinen
Mulla on kamala hammaslääkäripelko ja hampaat aika kamalassa kunnossa. Hävettää ihan kirjoittaa tästä mutta kirjoitan kuitenkin.
Yläetuhampaissa reikiä ja sit alahampaissa ainakin tuolla ihan takana ja yks ainakin lohjennut. Kävin hammaslääkärissä viimeeksi joskus 4-5 vuotta sitten muistaakseni, silloin porattiin mut reiät eivät olleet mitenkään erityisen suuria enkä pelännyt silloin kun oikeestaan ekalla kerralla mut yllätyin että olikin niin kivutonta.
Nyt nää reiät on kuitenkin isompia ja jotkut tosi isoja, pelottaa ihan törkeesti että jos sattuu puudutuksesta huolimatta, sillä mulla oli joskus pieni reikä porattavana ja sain oikeesti tosi paljon puudutusta mutta silti aina vihloi enemmän tai vähemmän. Eiks puudutuksessa kuuluis olla ihan kivuttomasti??
Ihme kyllä ei ole vihlonut näitä hampaita tai mitään, en ehkä muuten ees kykenis menee sinne ellei nää hampaat näyttäis näin rumalta ulos päin..
Hävettää kans mennä sinne lekuriin kun oon päästäy hampaani tähän jamaan, tiiän kyllä että ovat varmasti nähneet paljon pahempiakin ja että sinnehän just mennän laittaa hampaat kuntoon, MUTTA SILTI, se hävettää mua ihan pirusti kun oma vikanihan tämä on.
Ajatuskin edes siinä odotushuoneessa istumisesta saa mut voimaan pahoin.
Mutta pakkohan se on mennä, nää hampaat saa mut ihan tosi masentuneeks ja vaivaa koko ajan ellen mene sinne lekuriin, mutkun ei se oo niin helppoo, tuntuu että pitäs saada jotkut tropit etten tajua mistään mitään ja et joku taluttaa vaik mut sit sinne.. Enkä pelkää vain kipua, vaikka se nyt onkin varmaan se pahin syy hammaslääkäripelkoon. Toisaalta haluaisin nukutushoitoon tai mihin tahansa jossa en tajuais mistään mitään, mut sit taas haluaisin kyllä voittaa pelkoni. Mut uskallan veikata etten pelkäis läheskään näin paljon jos vaan nää reiät ois pienempiä ja eikä tämmösissä kohdissa...
Tuntuu että sekoan jo siellä odotustilassa, aiemminkinsiellä on saanut kädet täristen ja hikoen odotella.
Voikohan hammaslääkärin kanssa sopia vaikka että hoitaisi ensiksi pienimmät reiät? Tuskin uskallan mennä uudestaan sinne, jos alkaa ekana hoitaa isoimpia ja jos se sattuu vieläpä. - toienpelkuri
Jos se vihloi puudutuksesta huolimatta niin sitten aine ei ole mennyt oikeaan paikkaan tai sulla menee hermot vähän eri paikasta kuin muilla. On mullakin kun on joskus laitettu puudutus ja ruvettu poraamaan aika äkkiä tuntunut kuinka pora on purrut hampaaseen mutta ei kuitenkaan sattunut. Kyllä minä mensin sinuna paikkauttamaan hampaani nopeasti ettei joudu juurihoitoihin kun reikä on mennyt hampaan ytimeen. Juurihoidossa hammas tapetaan eli siitä tehdään käyntännössä proteesi. Niillä on kuitenkin usein taipumuksena hajota tai lähteä irti. Selviät helpommalla ja halvemmalla kun ne paikataan ajoissa. Kyllä minulla itsellänikin on pulssi tapissa, perhoset lepattavat mahassa, hiki valuu ja tuntuu melkein fyysistä pahoinvointia kun istun hammaslääkärin odotushuoneessa.
- hampilekuripelkoinen
Tiedän kyllä ett kannataisi mennä mitä pikemmin sen parempi mutta ei se ole niin helppoa :( Suututtaa ihan itseänikin että tää pelko on niin voimakas, itkettää ajatuskin ja nytkin kyyneleet virtaa poskilla, ei vaan sen pelon takia vaan siks että vituttaa että oon päästänyt hampaani tähän jamaan! Pesen niitä kyllä nykysin, käytän hammaslankaa ja suuvettä mutta silti noitakin toimia tehdesä on sellanen olo et "mitä tää enää kannattaa?".. Sanoin viime viikolla äidilleni että varaa nyt tänään ajan mutta ei muistanut enkä uskalla enää edes sanoa asiasta uudestaan kun pelottaa jotenkin entistä enemmän :( Pääsisinköhän nukutushoitoon? Pelko on vaan niin voimakas etten tiedä pystynkö meneen pelkässä puudutuksessa sinne.. Mitä jos en pääse nukutushoitoon? Tiedän että sitä ei aina suositella mutta pakko nää hampaat on saada ees jotenkinhoidettua! Masentaa ihan vietävästi...
- piikkiteräväinen
hampilekuripelkoinen kirjoitti:

Kerro aikaa varattaessa että puudutus ei jostain syystä tehonnut viime kerralla. Kyllä sun hampaat varmasti puutumaan saadaan. Kyllä minä tiedän miten paljon poraaminen voi sattua sillä joskus pelkäsin tyhmyyttäni enemmän sitä puuduuspiikin neulaa kuin poraa. Sun on nyt vain pyydettävä äitiäsi varaamaan aika ja mentävä vastaanotolle sekä pyydettävä puuduttamaan.
- HAMPII
hampilekuripelkoinen kirjoitti:
Tiedän kyllä ett kannataisi mennä mitä pikemmin sen parempi mutta ei se ole niin helppoa :( Suututtaa ihan itseänikin että tää pelko on niin voimakas, itkettää ajatuskin ja nytkin kyyneleet virtaa poskilla, ei vaan sen pelon takia vaan siks että vituttaa että oon päästänyt hampaani tähän jamaan! Pesen niitä kyllä nykysin, käytän hammaslankaa ja suuvettä mutta silti noitakin toimia tehdesä on sellanen olo et "mitä tää enää kannattaa?".. Sanoin viime viikolla äidilleni että varaa nyt tänään ajan mutta ei muistanut enkä uskalla enää edes sanoa asiasta uudestaan kun pelottaa jotenkin entistä enemmän :( Pääsisinköhän nukutushoitoon? Pelko on vaan niin voimakas etten tiedä pystynkö meneen pelkässä puudutuksessa sinne.. Mitä jos en pääse nukutushoitoon? Tiedän että sitä ei aina suositella mutta pakko nää hampaat on saada ees jotenkinhoidettua! Masentaa ihan vietävästi...
Moi,mene vain hammaslääkeriin,pelosta kannattee kertoa lääkerille.
Itse sain pinta puudutuksen ja sen jälkeen puudutuksen.
Ei muutakuin rohkeasti otat yhteyttä hammaslääkeriin.
- ,lmkmn
pelko pois
- hampi
Pelkään hammaslääkeriin menoa aivan tajuttoman paljon.
15 vuotta sitten olen viimeksi käynyt hammaslääkerillä,ja pistivät puudutuksen,
onko sitten mahdollista että,pelko aiheutti vahvan reaktion,adrenaali purkauksen.
Kärsin elimellisestä paniikkihäiriöstä ja astmasta.
Hampaani ovat erittäin hunossa kunnossa.
Suorastaan pelottaa,mitä jos hammaslääkeri haukkuu minut,apua! - hampi
Soitin terveyskeskukseen,hampaassani on kaamee särky.
Täytyy ottaa särkylääkettä,kun ei ole päivystystä.
Hammaslääkeri pelko on aivan valtava,tukihenkilön otan mukaan. - klnjbhv
Ota diapamia ennen hoitoa.
- Tsemppii49
Pyytäkää esilääkitys, jos pelko on kamala. Itselläni on 10 mg diapam tuntia ennen hampia otettuna auttanut. Olen sen avulla läpikäynyt monenlaiset operaatiot ja olen nyt todella onnellinen, kun hampaisto on tällä hetkellä kunnossa!
Pyydä rohkeasti esilääkitys. Pelkoa ei tartte hävetä, se voi johtua monista asioista. Itse pelkään tukehtuvani - pahinta on se, että suussa räiskyy jotain nestettä ja makaan avuttamana selälläni. Lapsuuden kokemukset kavereiden hukkumisesta kummittelevat enkä niille voi mitään. Mutta esilääkityksellä saan hampaani hoidettua. - aivankauhiaa
Kyllä siitä pelosta voi vä-hi-tel-len päästä eroon, ainakin omalla kohdalla. Tai no, en tiedä voiko kokonaan poistaa pelkoa, mutta ainakin sitä voi muuttaa vähän hallittavammaksi.
Mullakin ollut ihan jäätävä kammo. Ja hirveet hampaat; luonnostaan keltaiset, reikiintyy kun vähän katsookin karkin suuntaan, herkät, "ohuet", refluksitaudin pahasti kuluttamat. Ikää oli alle 25 kun paikkoja oli jo vähän joka hampaan joka pinnalla, ainakin 20 paikkaa. Juurihoitoja ei koskaan.
Kun sain 25-vuotiaana hampaat "kuntoon", päätin etten enää lekuriin mene. Se stressin ja itkun määrä kulutti elämää, oli vaan aivan karseeta. Ja nythän mulla oli hyvät hampaat!
Mutta pyllylleenhän se homma meni. Samat vaivat jatkui, hampaat tuntui reikiintyvän hetkessä, poskihampaista pari halkesi ties mistä syystä. Etuhampaassa oli paikan alle jäänyt reikää jäljelle, joka kasvoi paikan alla ja näkyi todella selvästi mustana länttinä etuhampaassa. Häpeä oli massiivinen, ei kukaan voinut katsoa muhun päin miettimättä edes ohimennen että huhhuh mitkä hampaat.
Lopulta se poskihampaan halkeaminen ajoi mut takaisin hammaslääkäriin. Pelokkaana ja vihaisena varsinkin siitä etuhampaan reiästä menin lääkärille, selitin pelkoni ja prosessi aloitettiin. Lääkäri pisti puudutuksen ja sain siitä paniikkikohtauksen. Tuntui että koko naama turpoaa puudutteesta, en saa enää happea ja nielen kieleni. Pomppasin tuolista pystyyn täristen ja itkien hysteerisesti, että nyt kuolen. Ja nolotti muuten jäkikäteen aivan saakelisti.... voitte ehkä uskoa.
Paniikkikohtauksen jälkeen kuitenkin juteltiin asiasta, selitin tarkemmin pelkojani. Enpä ollut koskaan edes itselleni selventänyt ajatuksia. Teki tosi hyvää saada artikuloitua, että taidankin just pelätä sitä puudutusainetta, ja että kuolen siihen aineeseen, tulee joku harvinainen allerginen reaktio. Olin vain luullut että pelkään poraamista ja kipua. Juteltiin asiasta rauhassa varmaan 10-15min. Sitten kokeiltiin vähitellen siihen tuoliin makuulle menemistä - miltä tuntuu? Suun avaamista - miltä tuntuu? Aina taukoa kun tarvitsi. Tärisin koko ajan ja kyyneleet valui poskia pitkin, mutta saatiin yksi reikä paikattua.
Seuraavilla kerroilla pääsi myös itku, mutta sellainen jännityksen laukeamisesta johtuva, pieni nyyhkytys vain. Ei lainkaan samaa paniikkia kuin aiemmin. Ja joka kerta ollaan juteltu myös. Olen yrittänyt sanoa aina ääneen (myös siis itselleni, ajatellut ääneen siinä tilanteessa) mikä voisi olla tänään jännittävää ja mikä voisi auttaa.
Olin taas tänään ja sovittiin uusi käytäntö, että puudutuksen jälkeen on tauko. Että ehtii rauhoittua ja varmistua olevansa ihan kunnossa. Vaikka 10min lueskelen lehteä. Sitten vasta jatketaan.
Kalliiksihan tämä tulee meille pelkopotilaille, jos tehdään pikkujuttuja vähän kerrallaan yksityisellä, mutta mulle tämä on sen arvoista. Ja jotenkin se oma jäätävä häpeä (!) tilanteesta lievenee, kun miettii että ainakin mä maksan tästä hyvin :D eli ehkä ne on ihan iloisiakin kun käyn siellä, eikä ajattele että olen maailman noloin pska. - BlackFrog_
Liitynpä minäkin ketjuun. On jotenkin lohduttavaa tietää, että maailmassa on muitakin hammaslääkärikammoisia. Itse yleensä koen pahinta stressiä ennen kuin mitään on edes tehty. Saatan helposti vitkutella ajanvarauksen kanssa puoli vuotta - tai vuoden - ja sitten, kun aika on viimein varattu, voinkin rauhassa maalailla päivä/viikkotolkulla kauhukuvia siitä, mitä tuleman pitää. Odotushuoneessa lähinnä yritän peitellä hermostuneisuuttani ja toivon, että kukaan ei lopulta tulekaan hakemaan ja voin luikkia kotiin kaikessa rauhassa.
Kauhukuvistani viisaudenhampaan poisto on sieltä pahimmasta päästä. Päädyin silti ihan oma-aloitteisesti kysymään, josko puoliksi puhjennut viisuri kannattaisi poistaa, kun on niin hankala puhdistaa. Pääsisin kuulemma helpommalla, jos hammas poistetaan jo ennen kuin se aiheuttaa ongelmia. Samaa olin miettinyt itsekin ja nyt, kun olin löytänyt mieleiseni hammaslääkärin, ei asian lykkämisessä ollut enää järkeä.
Likipitäen tärisin jo odotushuoneessa (aiemmin olen huomannut käsieni tärisevän vasta siinä vaiheessa, kun pääsen tuolista pois). Käyttäydyinkin jälkikäteen ajatellen ihan ihmeellisesti, mikä tuskin jäi hammaslääkäriltäkään huomaamatta: annoin lähinnä yksisanaisia vastauksia, vaikka aiemmin olen osannut puhua ihan kokonaisia lauseita. Kenties sen johdosta hän esitti päivän oleellisimman kysymyksen "Pelottaako?" Oli muuten kiva, että sitä joskus kysytään suoraan, koska ikinä koskaan missään ja yhdellekään hammaslääkärille en ole oma-aloitteisesti kyennyt kertomaan pelonsekaisista tuntemuksistani. Olisin toki nytkin ihan mielelläni vastannut jotain näppärää, kuten "Jonkin verran" tai vaan "Kyllä" mutta kuulin itseni sanovan "Aivan kamalasti". Sain osakseni rauhoittelua, tyyliin "huomaat hetken päästä, että olet pelännyt ihan suotta".
Puudutus onnistui mainiosti, en edes huomannut, kun posken puolelle pistettiin. Kitalakeen tulevasta puudutuksesta sain varoituksen, että voi nipistää vähän enemmän. Olin kyllä lukenutkin ennakkoon, että kitalakipistos olisi kivulias, mutta eipä tuo juuri tuntunut. Toki en mitään neulakammoa lähtökohtaisesti podekaan, joten puudutus on minulle lähestulkoon hammaslääkärikäynnin paras osa: tyypillisesti parin sekunnin poraamisen jälkeen voi oikeasti rentoutua, kun huomaa, että puudute ihan oikeasti vei kivun. No, minulla puudutetta täytyi lisätä, kun ensimmäisillä vääntöyrityksillä hammasta vähän vihlaisi, mutta lisäannoksesta kaikki kipu häipyi. Kitalaen puutuminen sai hetkellisesti aikaan illuusion siitä, että kitalaki turpoaa. Erikoinen tunne, eikä erityisen miellyttävä.
Hampaan poistamisen piti hammaslääkärin mukaan olla tosi simppeli juttu, minuutissa ohi. Paitsi että kyseessä oli juuri minun hampaani. Eihän se tietenkään ollut aivan niin. Alkoi hampaan nitkuttelu irti (rutina oli kyllä hitsin inhottavaa kuultavaa). Viiden minuutin kiskomisen jälkeen katseltiin kehiin jo jotain toista työvälinettä. Ja yritti taas irroittaa. Jossain välissä hammaslääkäri pohti ääneen, että voidaan joutua jättämään hammas nyt niille sijoilleen ja sopimaan uusi aika, jotta saadaan se leikattua pois. Tähän en ollut henkisesti valmistautunut, enkä lähtökohtaisesti tykännyt ajatuksesta ollenkaan. En nyt, kun viimein olin päättänyt rohjeta poistattaa koko kiusankappaleen. No, luultavasti tunnustamastani pelosta (tai siitä, että hammaslääkäri oli lupaillut poiston olevan helppo nakki) johtuen hammaslääkäri oli päättänyt kuitenkin ottaa hampaasta työvoiton ja poistoyritystä jatkettiin taas. En tiedä tarkalleen, kauanko poistoyrityksissä paloi aikaa, mutta jokunen minuutti siinä täytyi vierähtää. Pariin otteeseen hammaslääkäri varmisteli, että olen vielä hengissä ja kehotti olemaan huolehtimatta, kyllä se hammas kuulemma lopulta irtoaisi. Niin sitten viimein irtosikin. (Jälkikäteen katsoin kellosta, että olin viettänyt huoneessa kokonaisuudessaan noin 40 minuuttia. Aika, jonka alunperin varasin, oli 20 min.)
Mieli teki hypätä ensi tilassa tuolista ylös heti, kun siihen oli mahdollisuus, mutta olo oli sen verran hutera, että kuuntelin jälkihoito-ohjeet istuen puoliksi hoitotuolilla. Olin henkisesti varautunut herättämään kotimatkalla huomiota bussissa suu täynnä taitoksia, jääpussi poskella, joten olin vähän hämmästynyt, kun sainkin lähteä hoitohuoneesta ilman mitään pureskeltavaa tuppoa hampaiden väissä. Vetäydyin siis helpottuneeena kotiin hautomaan poskea jääpussilla ja syömään särkylääkkeitä ennen kuin puudutus lakkaisi vaikuttamasta.
Pointtini siis oli jakaa kokemukseni viisaudenhampaan poistosta ja lohdutella, että siitä voi jopa selvitä hengissä :) - Anonyymi
EN MENE LÄHELLEKÄÄN HAMMASLÄÄKÄRIPAIKKOJA!!!!! AIVAN JÄRJETÖNTÄ KIDUTUSTA JA IHMISRÄÄKKÄYSTÄ!!!!!!KUKAAN EI ANSAITSE TUOLLAISTA, EI EDES PAHIMMAT VIHOLLISET!!!!!!
- Anonyymi
Laitetaanko lapsille puudutus voidetta ennen
Puudutus piikkiä. Mul on 30.1 hammaslääkäri ja pelkään sitä pikkkiä enkä haluis tuntee sitä piikkiä koska pelkään että se sattuu liikaa vastauksia..
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019