Tositarkoituksella

Olen: iloinen, elämänmyönteinen, ihmisläheinen, huumorintajuinen, ajatteleva, itsenäinen, omillani toimeentuleva, työelämässä, mutta samalla opiskelen.

Harrastan: liikuntaa monipuolisesti, lukemista, elokuvia, piirtämistä, kirjoittamista, luonnossa liikkumista.

Elämäntapani ovat terveelliset; en tupakoi, juon harvoin ja silloinkin kohtuudella. Liikun ja syön terveellisesti.

Olen seurustellut aikoinani, mutta viimeiset kaksi vuotta olen pysynyt tietoisesti sinkkuna. En ole halunnut seurustella vain seurustelun vuoksi.
Viime aikoina olen miettinyt, voiko vielä olla mahdollista löytää ihminen, jonka kanssa kohtaa kaikki; ystävyys, ihastuminen, rakkaus, intohimo. Todellinen rakkaus? Vieläkö sellaista on, vaiko vain elokuvissa?
6189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

syötä itseäsi näille AT-ämmille, ennemmin vaikka itikoille ;)

Äänestä

miehistä suuri osa on katkeria, pahansuopia lutkittelijoita, jotka eivät arvosta naista pätkääkään. kokeile livestä. Nyt on ihana ilma, lähde ulos, terassille (kahvia/limuakin voi juoda), kävelylle puistoon jne. Hymyile ja laita jotain mukavaa päälle, jotain vaatetta jossa viihdyt. Hyvää kesää!

Äänestä
  • Hmm.. tänään kävellessäni ihmisten ilmoilla sain muutamalta kiinnostavan näköiseltä mieheltä hymyileviä katseita. Hymyilin takaisin, mutta siihen se jäi.

    Äänestä

Tota kyllä miettii välillä, siis tota ystävyys->ihastuminen->rakkaus juttua, mutta eipä sitä kyllä taida edes olla elokuvissakaan nykyään. Elokuvissakin se menee nykyään näin kiinnostus->paneminen->ihastusminen->rakastuminen.
Oikeassa elämässä se taas tuntuu menevän näin kiinnostus->paneminen->ihastusminen->paneminenx100->rakastuminen->ero.

Oli ihan mielenkiintoinen juttu lehdessä tossa muutama viikko sitten kun siinä mietittiin sitä kuinka elokuvissakin rakastuminen kuvataan niin eri tavoin kuin esim. 40v sitten tehdyissä elokuvissa. Niissä rakastavaiset katsoa itseään pitkään, juos jossain heinäpelloilla ja jäi makaamaan sinne heinikkoon. Nykyleffois kaava on lähinnä niin, että nähdään pubissa, hinkataan toisiaan yhteen tanssilattial ja pannaan sit loppuillasta.

Mutta jooh, mee tosiaan pois täältä palstalta niin ehkä sulle käy vielä hyvin. :)

Äänestä
  • ulkopuolella koska kellään ei ole sitä makaroonia =(

    Äänestä

meinaan todellista rakkautta olemassa. Todellisen rakkauden käsittämisen ymmärtäminen vaatii hiljentymistä ja oman mielensä yläpuolella nousemista. Tavallaan itsensä ja mielensä liikkeiden tarkastelua sen ulkopuolelta. Silloin ihminen voi tehdä elämästään suuren rakkauden tarinan. Rakkaus muuttaa muotonsa totaaliseksi hyväksynnäksi kaikkea kohtaan. Ja kaikella tarkoitan aivan kaikkea ei pelkästään jotain tiettyjä ihmisiä. Ja yksi näistä kaikista on se oma kumppani, se läheisin ihminen, mihin myös kohdistaa ja fokusoi yksinomaan kaiken seksuaalisen latautumisensa. Se että virikkeitä seksuaaliseen himoon on mediassa tarjolla liikaa altistaa synnille. Mutta mielenhallinta, sen mielen yläpuolelle kohoaminen tarjoaa mahdollisuuden kieltäytyä himosta muuten kuin siihen omaan kumppaniin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesän tyttö kirjoitti:

Olen: iloinen, elämänmyönteinen, ihmisläheinen, huumorintajuinen, ajatteleva, itsenäinen, omillani toimeentuleva, työelämässä, mutta samalla opiskelen.

Harrastan: liikuntaa monipuolisesti, lukemista, elokuvia, piirtämistä, kirjoittamista, luonnossa liikkumista.

Elämäntapani ovat terveelliset; en tupakoi, juon harvoin ja silloinkin kohtuudella. Liikun ja syön terveellisesti.

Olen seurustellut aikoinani, mutta viimeiset kaksi vuotta olen pysynyt tietoisesti sinkkuna. En ole halunnut seurustella vain seurustelun vuoksi.
Viime aikoina olen miettinyt, voiko vielä olla mahdollista löytää ihminen, jonka kanssa kohtaa kaikki; ystävyys, ihastuminen, rakkaus, intohimo. Todellinen rakkaus? Vieläkö sellaista on, vaiko vain elokuvissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu