On se kyllä huvittavaa lukea näitä valituksia naisten kauheista vaatimuksista, kun samaan aikaan miesten omat odotukset naisille tuntuvat olevan ihan tolkuttomia.
Pitäisi olla ikuisesti nuori ja kaunis että kelpaisi, tai vaihtoehtoisesti hyväksyä se, että mies hylkää heti tai pettää kun nainen täyttää 25 vuotta tai lihoaa kilonkin, kun eihän mies toki voi millään tavoin hillitä biologisia vaistojaan.
Huvittavaa muuten tuo joidenkin kirjoittajien tapa paeta biologian taakse. "Siis nyyh nyyh, en minä vain mitenkään pysty hillitsemään itseäni, jos näen kauniin naisen, siis minun on aivan pakko käyttäytyä kuin idiootti." tai "siis tietysti minä saan pettää, minähän olen mies ja biologiani määrää minut naimaan kaikkia naisia, siis eihän minulta missään nimessä saa vaatia uskollisuutta". Pelkkiä tekosyitä, eikä mitään muuta.
Ja kyllä sitä osataan olla niin tarkkoja siitä, miltä sen suhteeseen kelpaavan naisen pitää näyttää ja millainen sen tulee muuten olla, mutta jos naisella on yksikin asia mitä edellyttää mieheltä, niin jo alkaa vinkuvonku siitä, kuinka vaativia naiset ovat.
Ja vaikuttaa myös siltä, että miehet tuntuvat olettavan, että naisen velvollisuutena (jos he ikinä onnistuvat sellaisen saamaan) on suunnilleen tehdä heidän elämästään täydellistä. Se, että he itse haluaisivat tehdä kyseisen naisen onnelliseksi, onkin sitten liikaa vaadittu.
Pitäisi olla ikuisesti nuori ja kaunis että kelpaisi, tai vaihtoehtoisesti hyväksyä se, että mies hylkää heti tai pettää kun nainen täyttää 25 vuotta tai lihoaa kilonkin, kun eihän mies toki voi millään tavoin hillitä biologisia vaistojaan.
Huvittavaa muuten tuo joidenkin kirjoittajien tapa paeta biologian taakse. "Siis nyyh nyyh, en minä vain mitenkään pysty hillitsemään itseäni, jos näen kauniin naisen, siis minun on aivan pakko käyttäytyä kuin idiootti." tai "siis tietysti minä saan pettää, minähän olen mies ja biologiani määrää minut naimaan kaikkia naisia, siis eihän minulta missään nimessä saa vaatia uskollisuutta". Pelkkiä tekosyitä, eikä mitään muuta.
Ja kyllä sitä osataan olla niin tarkkoja siitä, miltä sen suhteeseen kelpaavan naisen pitää näyttää ja millainen sen tulee muuten olla, mutta jos naisella on yksikin asia mitä edellyttää mieheltä, niin jo alkaa vinkuvonku siitä, kuinka vaativia naiset ovat.
Ja vaikuttaa myös siltä, että miehet tuntuvat olettavan, että naisen velvollisuutena (jos he ikinä onnistuvat sellaisen saamaan) on suunnilleen tehdä heidän elämästään täydellistä. Se, että he itse haluaisivat tehdä kyseisen naisen onnelliseksi, onkin sitten liikaa vaadittu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo kaikenvoittava biologinen tarve on tosiaan huvittava tekosyy, mutta kyllä se näkyy kelpaavan. Eräs viisikymppinen, hyvin korkealle askelmalle yhteiskunnan tikapuilla kiivennyt mies meni jopa käräjäoikeuteen selittämään, että ei millään voinut biologisille tarpeilleen mitään. Hän oli lähtenyt lätkimään pitkäaikaisesta avioliitostaan uuden naisen takia, nai muita ollessaan kihloissa uuden naisen kanssa, nai muita ollessaan naimisissa uuden naisen kanssa, jätti eropapereita muutaman kuukauden välein ja vokotteli siinä sivussa jokaista näkemäänsä naista, jota teki mieli. Liitto kesti puoli vuotta, ja käräjiä käytiin koko liiton ajan edellisen vaimon kanssa; eipä muuten mennyt biologinen selitys läpi oikeudessakaan, kun selviteltiin fyysisen ja henkisen väkivallan taustoja.
Tunnen tuon asian sen vuoksi, että seurustelin tuon miehen kanssa sinä aikana, kun hän oli satunnaisesti ja usein kihloissa tuon toisen vaimonsa kanssa. Minä luulin pitkään tavanneeni mukavan ja rehdin, joskin eronneen, aikuisen miehen, mutta olinkin yksi niistä biologisen pakon kohteista. XD
Tyyppi muuten etsi juuri tuollaista täydellistä puolisoa, muttei millään löytänyt. Kumma juttu.
nämä samaiset miehet väittävät että nainen on himojensa orja (kun tahtoo komeaa ja nuorta miestä..) ja idiootti sekä yksinkertainen. En voi kuin nauraa näille noloille tapauksille täällä. näillä ei ole naiselle kyllä mitään annettavaa, yksin lopulta jäävät-siis osa luonnollista karsintaa.
Tällä on ihan positiivisia kirjoituksia naisista. Miksi niihin ei kommentoida?
Miksi ette kommentoi mukaviin juttuihin?
Tota noin, sun mielestä "aivan tolkuton" vaatimus naisille on se, että nainen ei turpoa muodottomaksi lahnaksi? Eli omasta kehostaan ja hyvinvoinnistaan huolta pitäminen on "aivan tolkuton" vaatimus?
Mä ymmärrän kyllä ne kaksinaismoralistimiehet, eli itsellä 30kg ylipainoa ja vaaditaan naiselta 170/50 mittoja, mutta jos mies itse on hoikka ja omaa sellaiset elämäntavat ettei sitä karkkia ja kaljaa tungeta vuoronperään naamaan niin eikös hänellä ole silloin aivan täysin oikeus vaatia ettei nainen tee samaa? Toimii myös toisin päin, eli jos nainen on urheilullinen ja pitää itsensä kunnossa niin mun mielestä hänellä on oikeus vaatia, että mies pysyy myös hoikkana eikä kasvata kaljamahaa.
Eikai nyt kovinkaan moni mies oikeasti yritä oikeuttaa pettämistään biologisilla syillä? Onhan se totta, että miehellä on suurempi sukupuolivivietti ja aivan biologisista syistä johtuva, mutta en mä nyt sitä käyttäisi perusteluna ja yrittäs sen avulla oikeuttaa pettämistä, kuulostaa aika idioottien toiminnalta.
Kerro mulle mitä nää kaikki suuret vaatimukset on mitä miehet vaatii naiselta? Itse olen ymmärtänyt aika pitkälti niin, että 90% miehistä haluaa naisen olevan ulkonäöltään hoikka/normaali ja muilla asioilla ei ole niin väliä. Pitkät hiukset taitaa olla toinen aika yleinen toive. Mun mielestä noi EI ole liikaa vaadittu vaikos?
Ainoat asiat mitkä itseäni lähinnä välillä vituttaa naisten toiveissa on se, että naiset vaatii sellaisia asioita mieheltä mihin mies ei itse pysty mitenkään vaikuttamaan. Esim pituus (180cm+) sekä tummat piirteet. Noihin asioihin sä et pysty mitenkään vaikuttamaan. Miesten vaatimukset on taas sellaisia mihin nainen voi itse vaikuttaa, vai oletko kuullut miesten kovinkaan usein valittavan naisten pituudesta?
Ettei nyt vaan ole taas sellainen tilanne missä sä et pidä ulkonäöstäs mitään huolta vaan makaat sohvalla tupla-patukka kädessä kaunareita katsoen sekä hiustyylisi tarja haloselta kipioineena sitten valitat kun et kelpaa miehille vaikka ihan pienellä elämäntapamuutoksella saisit miehiä ihan riittämiin?
Kaitpa sitä jokainen voi vaatia mitä haluaa, tai olla vaatimatta. Se on jokaisen oma asia.
Se vain tässä mietityttää, kun millään muulla kuin naisen ulkonäöllä ei ole tunnu olevan miehille mitään väliä. Kyllä sitä voi itsensä hoikkana pitää, mutta kyllä oikea kauneus vaatii muutakin kuin vaan sitä, että on hoikka.
Ja juuri nuo kaksinaismoralistimiehet ovat niitä kaikkein ärsyttävimpiä, eli tällaiset joiden mielestä hänet (mies siis) tulee hyväksyä sellaisena kuin hän on, eli ylipainoisena, epäsosiaalisena, ulkonäöstään huolehtimattomana räsykasana, mutta taas naisen tulisi olla aina tiptop-kunnossa ja aina valmis mukautumaan miehen odotuksiin.
Ok, myönnetään että olen lihonut varsin paljon viime vuosina, kun elämäntilanteeni oli sellainen, että en jaksanut huolehtia ulkonäöstäni. (Kun se laihtuminen vaan olisikin niin helppoa, että se tapahtuisi tuosta noin vaan pelkillä elämäntapamuutoksilla.) No, olen laihtunut kohtapuoleen 20 kiloa, joten saa sitten nähdä, että tuleeko minusta yllättäen kiinnostava (on se huvittavaa, miten pelkällä vaa'an lukemalla on niin paljon merkitystä.)
En ole miesten huomiota odottanut enkä myöskään saanut, joten se ei ollut mikään yllätys. Tai toisaalta oli; siis ymmärsin hyvin, että ne hyvännäköiset ja hoikat miehet eivät kiinnostuneet minusta, mutta eivätpä ne ylipainoiset ja rumemmatkaan miehet osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan.
Voi voi, ei ole muuten 90% miehistä jotka haluaa hoikan naisen, luku on paljon pienempi. Sanoisin että 30% haluaa hoikan ja vastaavasti 70% haluaa hieman pyöreämpää, tai heille ei ole niin väliksi onko nainen hoikka vai vähän pyöreämpi
Minusta idioottimaisinta on se, että nainen joka on ylipainoinen ja seurustelee urheilullisen miehen kanssa lasketaan jotenkin epäkelvoksi tälle miehelle. Että mies on naisen kanssa vain koska mies haluaa itselleen ilmaisen kotiapulaisen tms... On olemassa paljon miehiä jotka pitävät pyöreistä naisista, kuten oma poikaystäväni.
Jotkut miehet ajattelevat että jos kadulla kävelee pariskunta joista toinen on urheilullinen ja toinen ylipainoinen niin tämä urheilullinen osapuoli on sitten alentunut ottamaan itselleen jostain kumman syystä epäkelvon kumppanin. Vaikka todennäköisesti mies oikeasta rakastaa ja palvoo tätä naista.
Jokaisella on omat vaatimuksensa kumppanin suhteen. Itse olen ylipainoinen ja haluan silti itselleni urheilullisen ja lihaksikkaan miehen, enkä muita oikeastaan kelpuuta. Mutta, minulla on urheilullisia ystäviä, joilla on ylipainoisia sohvaperuna miehiä. Ei se minua haittaa, eivät nämä miehet ole minusta mitenkään vastenmielisiä, ja voin hyvin ymmärtää että ystäväni miehestä pitääkin, vaikke hän minun makuuni olekaan. Ovatko miehet tosiaan niin epäkypsiä ja henkisesti naisesta jäljessä että he eivät tajua tätä asiaa?
Ei minua haittaa jos joku ei pidä ulkonäöstäni. Minulle on tärkeintä se että pidän siitä itse. Mutta on silti loukkaavaa että joku ääliö mies joka ei ole edes nähnyt minua alkaa haukkua että olen hirveä läski horo joka ei miestä koskaan saa kun on niin lihava, että KAIKKI miehet ällöää lihavia naisia jne. Valitettavasti se nyt ei vain ole totta. Eivät kaikki naisetkaan ällöä lihavia miehiä. En edes minä, vaikken kumppanikseni sellaista haluaisikaan.
No mistäs tällainen harhaluulo on revitty? Ihan omasta pikku päästäsi?
"Se vain tässä mietityttää, kun millään muulla kuin naisen ulkonäöllä ei ole tunnu olevan miehille mitään väliä."
Mä ymmärrän tässä kyllä naisia kun se voi välillä olla aika turhauttavaa, mies vain ajattelee enemmän visuaalisesti kuin nainen. Eli se mitä mies näkee ja tuntee fyysiesti on tärkeämpää kuin muut asiat. En mä nyt väitä, että mieskään valitsee naista aivan täysin ulkonäön perusteella, tietenkin muillakin asioilla on merkitystä, en mä esim ottaisi kaunista naista joka olisi luonteeltaan täysin mätä. Mutta aika paljon toi ulkonäkö painaa siinä kupissa kun valitaan sitä kumppania.
Kaksinaismoralisteista ei kannata välittää, yleensä todella kusipäisiä ja narisistista porukkaa joten ihan hyvä vain jos sellainen kaveri kertoo mieltymyksensä niin voi helposti ohittaa. :)
"(Kun se laihtuminen vaan olisikin niin helppoa, että se tapahtuisi tuosta noin vaan pelkillä elämäntapamuutoksilla.)"
Se on oikeasti aika yksinkertaista, tietenkin se vain vaatii sitä, että olet valmis antamaan pienistä "maullisista" nautinnoista periksi. :) Sun ei edes välttämättä tarvii aloittaa mitään erikoista kuntoilua. Voin kertoa pari vinkkiä jos kiinnostaa. ;) (tiedän näistä asioista enkä tällä kertaa vain väitä tietäväni)