seurustelen miehen kanssa, jolla on lapsi entisestä suhteestaan. mies käytännössä muutti luokseni asumaan hyvin pian tapaamisemme jälkeen, mutta on virallisesti kirjoilla vanhempiensa luona (ainakin toistaiseksi).
lapsi on reilun vuoden ikäinen. lapsen vanhemmat ovat parikymppisiä ja minä muutaman vuoden vanhempi. olen aikaisemminkin seurustellut (asunut yhdessä) miehen kanssa, jolla on lapsi ja uusperheen ongelmat ovat varsin tuttuja minulle, mutta eivät vielä poikaystävälleni ja tämän entiselle kumppanille.
mies ei ole tunnustanut lasta. siihen ei kai ole mitään kummempaa syytä. pari oli yhdessä lapsen syntyessä, mutta eivät naimisissa. elatusasioita ei ole toistaiseksi sovittu. itse olen ehdottanut, että ottaisivat kumpikin tahoillaan selvää asiasta ja sen jälkeen kävisivät yhdessä lastenvalvojalla tekemässä virallisen sopimuksen.
osaan ajatella asioita niin lapsen, kuin vanhempien kannalta. siitä huolimatta jotkin asiat tuntuvat jo nyt hieman kipeiltä. toivoisin onnistumisia ja yhteisiä kompromisseja jatkuvan riitelyn ja epäselvyyksien sijaan (jotka kävivät liiankin tutuiksi edellisen suhteeni myötä).
lapsen äitiä en ole tavannut, eikä se tunnu ajankohtaiselta tai tarpeelliseltakaan. tämä on kysellyt minusta jonkin verran exältään ja tuntuu siltä, että tämä hyväksyy minut edes jossain määrin. olen toistaiseksi pyrkinyt olemaan puuttumatta asioihin, tai jos olen antanut neuvoja, olen tehnyt sen asiallisesti ja puolueettomasti.
muutamasta asiasta meillä on kuitenkin ollut jo ongelmia. lapsen äiti oli sairaana ja ppoikaystäväni meni tämän luokse hoitamaan lasta. hän aikoi jopa jäädä sinne yöksi. ajatus ei olut mukava ja kerroin kantani. yöpyminen ei tuntunut tarpeelliselta, koska kysymyksessä on hieman yli vuoden vanha poika ja tuon ikäiset lapset jo useimmiten nukkuvat yönsä hyvin. mielestäni olisi riittänyt, että isä on paikalla lapsen nukkumaanmenoaikaan asti ja lähtee yöksi itse pois. miehellä oli joka tapauksessa seuraavana aamuna töihinlähtö ja lapsen äidin ystävä oli tulossa heti aamulla lapsenhoitoapuun.
toinen minua vaivaava asia oli miehen ystävän lapsen 1-vuotissyntymäpäivä. lapsen äiti kieltäytyi antamasta lasta miehen mukaan, jollei itse pääse myös. koska pari ei ole enää yhdessä, minusta ei tunnu hyvältä, että nämä käyvät yhteisten tuttavien luona perheenä. mies ymmärsi tilanteen ja meni lopulta juhliin yksin, mutta jälkeenpäin ilmoitti minulle, että hän ei tule antamaan kaikessa periksi.
minusta näissä tilanteissa kysymys ei ole kenenkään vaatimuksiin suostumisesta, vaan kompromisseista ja toisten huomioonottamisesta ja toisten tilenteiden ja tuntemusten ymmärtämisestä. yritinkin selittää miehelle asiaa esimerkin avulla. kysyin, mitä tämä mahtaisi pitää ajatuksesta, että minä lähtisin yhdessä oman exäni kanssa yhteisen ystävämme juhliin. asia tuli onneksi ymmärretyksi. noissa syntymäpäiväkekkereissä kun ei kuitenkaan ollut kysymyksessä lapsen etu, sillä vuoden ikäinen lapsi ei vielä ymmärrä syntymäpäiväkestien päälle.
mies tapaa lastaan toistaiseksi lapsen äidin asunnossa. tilanne tuntuu vähän ikävältä, mutta olen kuitenkin lapsen äidin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että lapsen ei ole hyvä vielä tässä vaiheessa tavata minua. suhteemme ei ole niin vakaalla pohjalla, että voisin vakuuttaa tämän kestävän. olisi väärin lasta kohtaantotuttaa tätä kerta toisensa jälkeen isän uuteen tyttöystävään. silti pohdin, kauanko joudun sulattamaan sen, että mies vierailee enemmän tai vähemmän säännöllisesti exän luona.
onko kenelläkään antaa käytännön inkkejä siiä, miten saada asiat rullaamaan alusta asti? toistaiseksi olemme siis välttyneet suuremmilta ongelmilta, mutta pelkään aikaisemmasta kokemuksesta, että kaikki ei tule jatkossa olemaan yhtä helppoa.
lapsi on reilun vuoden ikäinen. lapsen vanhemmat ovat parikymppisiä ja minä muutaman vuoden vanhempi. olen aikaisemminkin seurustellut (asunut yhdessä) miehen kanssa, jolla on lapsi ja uusperheen ongelmat ovat varsin tuttuja minulle, mutta eivät vielä poikaystävälleni ja tämän entiselle kumppanille.
mies ei ole tunnustanut lasta. siihen ei kai ole mitään kummempaa syytä. pari oli yhdessä lapsen syntyessä, mutta eivät naimisissa. elatusasioita ei ole toistaiseksi sovittu. itse olen ehdottanut, että ottaisivat kumpikin tahoillaan selvää asiasta ja sen jälkeen kävisivät yhdessä lastenvalvojalla tekemässä virallisen sopimuksen.
osaan ajatella asioita niin lapsen, kuin vanhempien kannalta. siitä huolimatta jotkin asiat tuntuvat jo nyt hieman kipeiltä. toivoisin onnistumisia ja yhteisiä kompromisseja jatkuvan riitelyn ja epäselvyyksien sijaan (jotka kävivät liiankin tutuiksi edellisen suhteeni myötä).
lapsen äitiä en ole tavannut, eikä se tunnu ajankohtaiselta tai tarpeelliseltakaan. tämä on kysellyt minusta jonkin verran exältään ja tuntuu siltä, että tämä hyväksyy minut edes jossain määrin. olen toistaiseksi pyrkinyt olemaan puuttumatta asioihin, tai jos olen antanut neuvoja, olen tehnyt sen asiallisesti ja puolueettomasti.
muutamasta asiasta meillä on kuitenkin ollut jo ongelmia. lapsen äiti oli sairaana ja ppoikaystäväni meni tämän luokse hoitamaan lasta. hän aikoi jopa jäädä sinne yöksi. ajatus ei olut mukava ja kerroin kantani. yöpyminen ei tuntunut tarpeelliselta, koska kysymyksessä on hieman yli vuoden vanha poika ja tuon ikäiset lapset jo useimmiten nukkuvat yönsä hyvin. mielestäni olisi riittänyt, että isä on paikalla lapsen nukkumaanmenoaikaan asti ja lähtee yöksi itse pois. miehellä oli joka tapauksessa seuraavana aamuna töihinlähtö ja lapsen äidin ystävä oli tulossa heti aamulla lapsenhoitoapuun.
toinen minua vaivaava asia oli miehen ystävän lapsen 1-vuotissyntymäpäivä. lapsen äiti kieltäytyi antamasta lasta miehen mukaan, jollei itse pääse myös. koska pari ei ole enää yhdessä, minusta ei tunnu hyvältä, että nämä käyvät yhteisten tuttavien luona perheenä. mies ymmärsi tilanteen ja meni lopulta juhliin yksin, mutta jälkeenpäin ilmoitti minulle, että hän ei tule antamaan kaikessa periksi.
minusta näissä tilanteissa kysymys ei ole kenenkään vaatimuksiin suostumisesta, vaan kompromisseista ja toisten huomioonottamisesta ja toisten tilenteiden ja tuntemusten ymmärtämisestä. yritinkin selittää miehelle asiaa esimerkin avulla. kysyin, mitä tämä mahtaisi pitää ajatuksesta, että minä lähtisin yhdessä oman exäni kanssa yhteisen ystävämme juhliin. asia tuli onneksi ymmärretyksi. noissa syntymäpäiväkekkereissä kun ei kuitenkaan ollut kysymyksessä lapsen etu, sillä vuoden ikäinen lapsi ei vielä ymmärrä syntymäpäiväkestien päälle.
mies tapaa lastaan toistaiseksi lapsen äidin asunnossa. tilanne tuntuu vähän ikävältä, mutta olen kuitenkin lapsen äidin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että lapsen ei ole hyvä vielä tässä vaiheessa tavata minua. suhteemme ei ole niin vakaalla pohjalla, että voisin vakuuttaa tämän kestävän. olisi väärin lasta kohtaantotuttaa tätä kerta toisensa jälkeen isän uuteen tyttöystävään. silti pohdin, kauanko joudun sulattamaan sen, että mies vierailee enemmän tai vähemmän säännöllisesti exän luona.
onko kenelläkään antaa käytännön inkkejä siiä, miten saada asiat rullaamaan alusta asti? toistaiseksi olemme siis välttyneet suuremmilta ongelmilta, mutta pelkään aikaisemmasta kokemuksesta, että kaikki ei tule jatkossa olemaan yhtä helppoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minustakin olisi sietämätöntä, jos mies kävisi jatkuvasti exällään, vaikkakin sitten tapaamassa lasta. Voisiko ainakin osan tapaamisista alkaa järjestää miehen vanhempien luona tai teillä niin, että sinä et ole paikalla? Tuntuisi, että isän ja lapsen suhdekin muuttuisi luontevammaksi, jos isä saisi tavata lasta pois äidin silmien alta.
Ja ehdottomasti perheenä esiintymiset ex-perheeltä pois! Vaikka teidänkään suhde ei ole kovin vakiintunut (tai niin itse sanot), eivät he enää ole perhe eikä ole sinua kohtaan oikein, että miehesi kävisi ex-vaimo avecinaan edes tuttavaperheen lapsen synttäreillä. Ero on ero, ja eronneiden on paras tehdä toisilleen selväksi, mitä se merkitsee. Lapsen asioita voi hoitaa asiallisesti, vaikkei aikuisten kesken sen kummempaa kanssakäymistä olisikaan.
Minun mielestäni miehesi lapsi voisi silti tutustua sinuun. Onhan elämä sellaista, että ihmisiä tulee ja menee (toivottavasti sinä vain tulet heidän elämäänsä :)). Ei se lapsi siitä traumoja saa jos tutustuu uusiin mukaviin ihmisiin... Eikä lapsi sinua äidikseen vaihtaisi. Tapaamispaikan voisi tosiaan miettiä uusiksi. Ja joskus sinäkin voisit olla mukána tapaamisissa-paitsi jos tapaamiset todella harvoja, silloin antaa isän ja lapsen nauttia kaksin kesken toistensa seurasta. Itse olen tällaisessa tilanteessa äitinä. Me emme voineet toisaalta ajatellakaan tapaamisia minun ja lapsen yhteisessä kodissa, mutta tyttöni meni isän puolen mummolaansa isäänsä tapaamaan silloin vuoden ikäisenä (kerran viikossa). En minä rajannut, ketä lapseni tapaamisaikana sai tavata. Luotin vain, että isä ei huonoon seuraan lastansa vie. Ja nautin itse saamastani vapaa-ajasta...
Kertomistasi esimerkeistä voi kyllä lukea sen, että ero ei ole vielä aivan selvä lapsen äidille. Minä en haluaisi missään nimessä tilanteisiin, joissa voisi ajatella, että me ollaan taas "samaa perhettä" (viittaan synttäri-tapaukseen)! Vanhojen yhteisten ystävien luona käymiset pitää "jakaa", voivathan molemmat vierailla tutussa lapsiperheessä lapsen kanssa erikseen (ei tietenkään samoilla synttäreilä, niiden suhteen vain päätettävä, kumman kaverit siinä olikaan ns.enemmän kyseessä). Asioiden järjestely ja niihin sopeutuminen vie aikaa. Koeta kestää!
itsekin pohtinut tuota vaihtoehtoa. lapsen tapaamisajat eivät kuitenkaan ole vielä säännölliset, vaan vanhemmat sopivat niistä yleensä muutaman päivän varoitusajoilla. viime tapaaminen oli kuulemma mennyt vain heidän riidellessä keskenän (lapsi ei ollut juuri saanut aikaa isänsä kanssa). he sopivat kuitenkin jälkeenpäin, että jatkossa he hoitavat tapaamiset siten, että äiti lähtee tapaamisen ajaksi omille menoilleen ja isä saa olla lapsen kanssa.
olisi hyvä idea, jos isä tapaisi poikaansa omien vanhempiensa luona, eli lapsen mummolassa. tällä isällä ei kuitenkaan toistaiseksi ole autoa ja lapsen äiti asuu eri puolella kaupunkia, kuin missä mummola sijaitsee. luulen, että vuoden ikäisen lapsen kuljettaminen edestakaisin muutaman tunnin mittaisiin tapaamisiin voisi olla hieman hankalaa julkisin liikenneyhteyksin.
jossain vaiheessa tapaamiset kuitenkin varmaan muuttuvat kestoltaan pidemmiksi ja enää siinä vaiheessa en kykene suodattamaan noita tapaamisia lapsen äidin luona.
ryhdyin myös pojhtimaan sitä, olisiko minun tapaamiseni lapselle sittenkään niin haitallista. eihän lapselle tarvitsisi vielä kertoa kuka olen, eikä ole mikään välttämättömyys suudella tai halailla lapsen aikana. kai lapsi on kuitenkin tavannut useita vanhempiensa ystäviä aikaisemminkin. vuoden ikäinen ei voi myöskään vielä ymmärtää näitä aikuisten ihmissuhdekiemuroita, joten tuskin tämä mitään traumoja saisi. tilanne olisi ehkä erilainen, jos lapsi olisi joitakin vuosia vanhempi, vaikkapa kouluikäinen.
huomenna seuraava tapaaminen. täytyy sanoa, että minua jännittää lähinnä se, tuleeko illallla yhdeksän jälkeen puhelinsoitto, jossa mies kertoo joutuvansa jäämään yöksi. maalailen tässä vain kauhukuvia.
eilen mies kyseli minulta myös jotakin elatusasioista. ne ovatkin minulle hieman tutumpia entisen suhteeni kautta, mutta pyrin olemaan puolueeton näiden suhteen. raha on niin turha riidanaihe. lapsen äiti nimittäin soitti eilen ja pyysi mieheltä rahaa. en tiedä paljonko mies maksoi, tai mitä tämä on tähän asti maksanut, eikä se suuremmin kiinnostakaan. ehdotin jälleen kerran, että mies tunnustaisi poikansa ja pari tekisi virallisen elatussopimuksen ja sopisivat summan, joka tuntuu molemista kohtuulliselta. minusta on tärkeää vain, että tilanne on oikeudenmukainen jokaiselle osapuolelle. siten, että lapsi saa kaiken elämiseensä tarvittavan ja jonka vanhemmat maksavat jotakuinkin puoliksi (suurempituloinen tietenkin hieman suuremman osan). en halua missään nimessä puuttua asiaan yhtään enempää, enkä halua jatkossakaan riitoja asian tiimoilta.
Meillä ainakin minun esitteleminen mieheni lapselle tapahtui melko luonnollisesti. Puhuimme asian miehen (silloisen poikaystävän) kanssa selväksi. Aluksi olin joskus mukana lapsen tapaamisissa, ihan vaan kaverina. Aikamoinen shokki varmasti lapselle onkin jos "vieras" ihminen yhtäkkiä toisen vanhemman kanssa halailee ja pussailee. Vähitellen kun olimme lapsen kanssa tutustuneet toisiimme ja lapsi oli tottunut siihen että olin usein isin luona, aloimme näyttää kiintymystä mieheni kanssa myös lapsen läsnäollessa. Hyvin on sujunut, tietysti lapsi on välillä mustasukkainen (ihan luonnollista) mutta ei se suuria ongelmia ole tuottanut. Suurempi ongelma on lapsen äiti joka ei vieläkään hyväksy minua vaikka olemme jo naimisissa. Tavatessamme lapsen äiti ei edes katso minuun päin tai tervehdi. Hän käyttäytyy kuin minua ei olisi olemassa. Silti hän kyselee minusta lapseltaan. Toivoisin että hän voisi jutella asioista minulle suoraan.
Moi Annika!
Tänään vasta eksyin tänne keskustelupalstalle. Toivottavasti viesti vielä tulee perille sulle päin.
Oon vähän samantapaisessa tilanteessa kuin sinä. Oon 22v, mun mies on kylläkin 27v, miehen tytär 2,5v. Me on seurusteltu 1,5v ja asuttu yhdessä 1v. Lapselle oon jo aika tärkeä ihminen, lapsen äidin kans ollaan hyvissä väleissä, mutta ainahan ongelmia on. Meillä ongelmat liittyy lähinnä erilaisiin kasvatusperiaatteisiin ja näistä johtuviin seuraamuksiin. Mun mies vietti exästään erottuaan (lapsi oli 6kk) lapsen kans joka toinen viikonloppu aikaa isän puolen mummulassa. Tätä jatkui tytön oltua n. 1,5-2v (en muista tarkemmin), nykyään joka toinen viikonloppu tyttö on meidän luona ja muulloin äidillä. Isä näkee lastaan myös muulloin, vähintään kerran viikossa. Eli tähän asti kuulostaa ihan hyvältä. Ongelmana meillä on tällä hetkellä, että tyttö on mummun ja isän seurassa ollessaan oppinut tosi hyvin hemmotelluksi. Nyt minun sitten pitää meidän luona yrittää saada se syömään kunnon ruokaa, kun iskäkin on jo meinannut oppia herkuilla lahjomaan mummulta mallia otettuaan... Muutenkin mun avomiehellä on tapana "lepsuilla" tytön suhteen asioissa, eikä isä aina osaa ajatella lapsensa parasta esim ruoka-aikojen päättämisessä ja nukkumaanmenoasioissa. Näistä asioista me on sitten tytön äidin kanssa puhuttu (eli oon puuttunut asioihin, tarpeeksi odoteltuani muutosta), ja nykyään otan omasta mielestäni vastuuta asioissa aika paljonkin. Tosin isäkin on oppinut vähän järkevämmäksi isäksi. Meillä tulee silti joskus ongelmia, kun mun avomies kuvittelee, että komennan tyttöä ilkeyttäni, kun hän ei itse oikein osaa vaatia tytöltä mitään. Esim mun mies voi hyvinkin syöttää tyttöä tämän halutessa, vieläpä sylissä, vaikka tiedän hyvin, että tyttö on ruokaillut omatoimisesti jo ainakin vuoden. Ja äidin luona, ja esim minun seurassa ei tällaista syöttämistarvetta ole. Tyttö on vaan tottunut, että isältä saa helppoa elämää, jos sitä vaan haluaa... Isä myös nukuttaa tytön sänkyyn viereensä, vaikka minun kokemuksella tyttö alkaa nukkua pelkällä sadun lukemisellakin, eikä unta tarvitse jäädä minun odottelemaan. Nytkin on puhuttu, että nukuttaminen tapahtuisi eri tavalla, niin että meidänkin suhteelle olisi aikaa, mutta isä ei osaa luopua tavastaan, ja nukahtaa yleensä tytön viereen. Se, että minä toivon lapselle vain parasta, näyttää siis mun miehen silmissä ilmeisesti julmuudelta. Ja sehän raastaa meidän välejä. Oon myös huomannut, että mun mies ei juurikaan näe eikä kuule kuin tyttärensä, silloin kun tämä on hoidossa meillä, eli musta tuntuu, että väkiselläkin tässä jonkinlainen mustasukkaisuus tulee minun puolelta. Mun mielestä vaikuttais siltä, että muissa uusperheissä on enemmänkin lapsi totutettaisiin vanhemman uuteen rakkauteen kuin että esimerkiksi meidän tapauksessa minun tulisi tottua olemaan ilman rakkautta joka toinen viikonloppu, tulevaisuudessa useamminkin. Tuntuu, että se rakkaus ei vielä ehtinyt kehittyäkään, kun se ollaan jo multa viemässä pois.. Aikamoisia kauhukuvia herättää ajatus jatkaa elämää näin vuosikymmeniä... Sinäkin olet varmaan ainakin siinä edellisessä uusperhe-suhteessasi törmännyt ristiriitaan: kuinka kauan kannattaa joustaa asioissa ja milloin pitää muistaa omakin etu...
Mutta huomaan sinun ongelmasi olevan tosiaan hieman erilaisia. Meilläkin oli alussa niin, että isä oli usein äidin ja lapsen kotona, mutta nykyään isä ja tyttö käyvät usein jonkun luona kylässä, silloin kun tapaavat arkena lyhemmän aikaa. Toisaalta tytön äiti on asiallinen tyyppi, eikä hän ole missään asiassa mikään ongelma. Olisin innokas vaihtamaan mielipiteitä asioista sun kanssa. Sain sen käsityksen, että olemme suunnilleen saman ikäisiä, ja ajatustyylisi on samantyyppinen kuin minun. Jotkut kun eivät tunnu ajattelevan asioita kovin monipuolisesti.
Vastaile siis, jos suinkin kiinnostaa vaihtaa ajatuksia syvemmin. Ja tsemppiä joka tapauksessa!