"Tai ainakin naisten omat iskuoppaat tähdentävät, että mies sitoutuu vain jos joutuu näkemään vaivaa naisen saadakseen eli naisten naisille osoittamien ohjeiden mukaan naisen ei pidä olla aloitteellinen. Onko naisten oma iskuopas väärässä? Tuskin, sillä miestenkin iskuopas antaa ymmärtää ettei miehen pidä olla naiselle liian helppo tapaus ... nainen menettää kiinnostuksensa jos mies heti alkuun soittaa joka päivä tai jopa useita kertoja päivässä jne. paitsi jos molemmat ovat nuorten oikeasti tosi rakastuneita eikä mitään muuta jaksa ajatellakaan kuin sitä että saisi kuulla toisen äänen tai pitää toista kädestä ..."
Ei ihme, että esim. meikäläinen ei pysy noissa seurustelu- ja/tai iskukuvioissa mukana, kun kaikenlainen tuollainen on minusta ihan arkielämälle vierasta. Että mitä pitäs tehdä ja mitä ei ja että on vielä jotain oppaita, jotka kertovat mitä kannattaa tai jopa pitää tehdä.
Minulla on kun on sellainen ideaalikuva rakastumisesta, ihastumisesta ja iskemisestä että se menee tilanteen mukaan ilman sääntöjä tai ilman mitään ennakkokehyksiä.
Miksi ihmiset tekevät asioista niin vaikeita? Tosin olen aivan väärä ihminen tätä kysymään, kun teen itse kaikesta itselleni niin vaikeaa. Mutta pointti on se että minä teen nämä jutut vaikeaksi vain itselleni, mutta ne ihmiset jotka noudattavat jotain oppaiden neuvoja, kirjoittavat oppaita ja muuten vain keinotekoisesti toimivat joidenkin "sääntöjen mukaan", tekevät kaikesta vaikeaa myös muille.
Voi jeesus.
Ei ihme, että esim. meikäläinen ei pysy noissa seurustelu- ja/tai iskukuvioissa mukana, kun kaikenlainen tuollainen on minusta ihan arkielämälle vierasta. Että mitä pitäs tehdä ja mitä ei ja että on vielä jotain oppaita, jotka kertovat mitä kannattaa tai jopa pitää tehdä.
Minulla on kun on sellainen ideaalikuva rakastumisesta, ihastumisesta ja iskemisestä että se menee tilanteen mukaan ilman sääntöjä tai ilman mitään ennakkokehyksiä.
Miksi ihmiset tekevät asioista niin vaikeita? Tosin olen aivan väärä ihminen tätä kysymään, kun teen itse kaikesta itselleni niin vaikeaa. Mutta pointti on se että minä teen nämä jutut vaikeaksi vain itselleni, mutta ne ihmiset jotka noudattavat jotain oppaiden neuvoja, kirjoittavat oppaita ja muuten vain keinotekoisesti toimivat joidenkin "sääntöjen mukaan", tekevät kaikesta vaikeaa myös muille.
Voi jeesus.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tuollaiset oppaat..
Ystäväni sanoi kerran minulle näin..Koskaan ei saa antaa miehen pitää itseään itsestäänselvyytenä edes avioliitossa...Nyt ovat eronneet enkä onneksi uskonut ystäväni neuvoja.
Useimmat aikuiset miehet kyllä näkevätkin vaivaa naisen vuoksi deittailuaikana: vievät kahville, elokuviin, ajelulle, kun kutsuvat ekan kerran yökylään järjestävät jotain tarjottavaa, naisen luo mennessä vievät vaikka vinkkupullon tai jonkun hyvän leffan mukanaan. Ei siis tarvita mitään suurellisia treffejä ja varsinkaan eka treffeihin (jos ei ole nähty ennen) ei kannata liikaa panostaa koska voihan olla että ei syty minkäänlaista kiinnostusta puolin eikä toisin. Jatkotreffeillä kiinnostava mies saa kyllä runsaasti lisäpisteitä jos näyttää että on valmis näkemään vaivaa naisen vuoksi (hieman suunnitellut treffejä etukäteen, kysynyt naisen mielipidettä etukäteen) ja jopa hieman tuhlaamaan rahaa naiseen (mutta ei kuitenkaan niin paljon että nainen tuntee olonsa vaivautuneeksi).
Mikä naisen rooli tässä on? Pitääkö naisen nähdä vaivaa?
Naisen rooli on siinä mielessä passiivinen että hän ottaa kutsun treffeille vastaan ja osallistuu iloisin mielin ja näkee vaivaa lähinnä ulkonäkönsä eteen.
Eli periaatteessa nainen leikkii palkintoa, jota mies sitten jollain tapaa tavoittelee näillä, mahdollisesti useammillakin, treffeillä?
No kyllähän se tiedetään mitä ”palkintoa” mies siinä jahtaa, toivottavasti seksin lisäksi myös pitkäaikaista suhdetta koska sitä nainen useimmiten haluaa. Selkiyttäiskö tämmöinen stoori: jostain oppaasta olen lukenut eka treffeistä semmoisen asian että mies kuulemma tietää melkein heti naisen nähtyään haluaako tämän kanssa seksiä (pelkkä ulkonäkö kriteerinä) mutta naisella menee pidemmän aikaa sen päättämiseen koska haluaa tietää miehestä monipuolisemmin asioita (pelkkä ulkonäkö kriteerinä ei riitä vaan seuraa myös käytöstä) ja vasta jonkun ajan päästä nainen pystyy tekemään päätöksen. Eli siksi ei yleensä toimi miehinen lähestymistapa että tuo vaan itsensä näytille ja kysyy naiselta että ”kiinnostaisko?”. Tosin ravintolassa vähän ennen pilkkua saattaa toimia tämäkin lähestymistapa.
Ja minäkö tarkoitin että sen pitäisi riittää jos vain tuo itsensä näytille?
tarkoitin sitä, että minusta on kohtuullisen naurettavaa, että mieheltä vaaditaan konkreettisia tekoja, ja nainen saa olla vaan passiivisena (pillupalkintona?) kun kuitenkin eletään vuotta 2009.
Ilmeisesti naiset edelleenkin katsovat olevansa kotonaan objektin roolissa, mikäli tuohon on uskomista, mitä kirjoitit.
No oli miten oli, niin en edelleenkään aio toimia minkään oppaiden tai muidenkaan "hyvien neuvojen" mukaan. En aio viedä vinkkua naiselle, ellei se tule spontaanisti mieleeni, enkä myöskään odota naiselta yhtään mitään "tyypillistä" käytöstä. Kyllä sen pitää riittää, että kaksi persoonaa tapaa ja sitten katsotaan missä määrin ne sopivat yhteen.
Jos ei riitä niin olkoon riittämättä.
Yritä kuitenkin päästä negatiivisesta asenteesta.
Anteeksi mistä negatiivisesta asenteesta?
Jos sattuu olemaan kriittinen kaikenlaisten "sisäisten sankareiden" yms. typerien elämäntapa- tai toimintaoppaiden suhteen, niin silloin varmaan olen negatiivinen ihminen, myönnän.
Tämä on muuten laajemminkin minusta ongelma, eli se että tervettä kriittisyyttä katsotaan negatiivisuudeksi. Onko se tämä lamanjälkeinen nousukausi, joka meidät on opettanut hymyillen ottamaan vastaan kaikenlaiset typerätkin kehotukset itsensä kehittämisestä jne vai mikä? En minä tiedä, mutta ongelma se on.
Niitä oppaitakin on se yksi miljoona, joissa saattaa olla toistensa kanssa ristiriitaista informaatiota. Kerro sinä minulle, kumpi on järkevämpää; ottaa ihminen vastaan omana itsenään, katsoa minkälainen hän on ja toimia sen mukaan, vai uskoa johonkin rakkaus- ja deittailuoppaiden "Sarasvuohon", joka dollarinkuvat silmissään kirjoittaa elämän juuri niin monimutkaiseksi, että vain hänen omat neuvonsa voivat siltä kaikelta pelastaa?
Edelleenkin, minä uskon oppaisiin ja myös tosielämän tarinoihin. Oppaita pitää vaan osata soveltaa eikä ottaa liian suuria paineita, miehiltä se vaivannäkö yleensä tulee nimenomaan luonnollisesti. Ne minun aikaisemmat jutut olivat esimerkkejä tosielämästä, eikä mitään ehdottomia juttuja että näin kaikkien alkutreffien pitää mennä, sovella ja keksi omat juttusi! Pääasia olisi että kumpikin nauttii tapailusta. Jos olet mieluummin passiivinen niin kyllähän niitä on aktiivisia naisiakin jotka varmasti näkee sitten sen vaivan ja kutsuu sinut treffeille ja ehdottaa mitä tehdään ja missä, niin ettei sinun tarvitse ryhtyä konkreettisiin tekoihin. Älä kuitenkaan suhtaudu naisiin ”passivisina pillupalkintoina”, ei kovin positiivista ja imartelevaa.
Välillä masentaa kirjoitella näille palstoille, kun jostain syystä itseään joutuu selittelemään sitten loputtomiin, eli:
A) en ole sanonut haluavani olla passiivinen, en kertaakaan. Olen kritisoinut tällaisia ihme oppaita sun muita. Se, minkä puolesta olen puhunut, on että antaa asioiden mennä tilannekohtaisesta, tilanteesta ja ihmisestä riippuen voin ollakin aktiivinen ja kaikkea mitä oppaissa kirjoitetaan. Pointti on se että eipä sitä vielä tiedä. Eikä minusta pidäkään tietää.
B) Minä nimenomaan en olekaan suhtautunut naisiin passiivisina pillupalkintoina, vaan tämä pillupalkinto tuli nimenomaan siitä kun minulle sanottiin että naisten osa on enemmänkin passiivinen, sellainen että nainen ei juuri tee, vaan mies on aktiivinen toimija.
En ymmärrä miksi tai miten näitä tekstejä luetaan välillä niin että niiden merkitys kääntyy alkuperäisestä jotenkin ihan päinvastaiseksi?
Emmä tiiä noista eurosinkuista, mutta eihän se kivaa ole, jos heti käydään soitteleen ihan tolkuttomasti, ja useita kertoja päivässä jos soittaa, niin ei kyllä sovi mulle. Suhteen aikanakaan. Mä en kestä sellasta, eikä siis ole mistään helposta kyse, vaan että mulle tulee sellanen ahdistunut olo, että hetikö pitää olla aina tavoitettavissa ja hetikö pitää olla koko ajan yhdessä jne. ei se ole kivaa, kun haluaa tutustua hitaammin ja harkita mitä tästä tulee. Mä en oo sellanen heti-seurustellaan-tyyppi.
Mä en kans usko oppaisiin vaan vapauteen ja suunnitelmattomuuteen.
Mä yritän olla ilman kauheita odotuksia ja kuunnella millanen se toinen on, että tietäis onko tässä oikeesti mitään. Ystävyyttä vai rakkauden mahdollisuus? Ehkä vain suhde? Vai ei mitään. Kyllä sen sitten tietää yleensä noin kuukaudessa kun tutustuu ja keskustelee, siis onko toisella mielipiteitä vai ei, onko se yhtään saman henkinen, jne. mitä nyt kukakin haluaa tietää.
Mä en halua mitään liehakointia, paitsi jos se on aitoa, vaan sen ihmisen sellasena kun se on. Voi olla, ettei sitten aina sovita yhteen, mutta eikö se ole parempi saada tietää se, kun ensin teeskennellä ja sitten pettyä... Emmä ainakaan halua sellasta. Mä haluan tutustua oikeesti ihmisiin, ja haluan olla kiinnostunut heistä ja haluan että he ovat kiinnostuneet minusta, ja että mä voin kertoa jotain kysymättä ja että he voivat kertoa asioita itsestään kysymättä.
Se on totta, ei pitäs tehä asioista liian vaikeita eikä odottaa liikoja, vaan elää ja olla. Ei tarvis niin pelätä niitä virheitä, joskus nekin on ihan tarpeellisia ja ei tarvis surra heti jos ei sovikaan yhteen: tutustua, todeta, olla, tapailla...
Ja ehkä molemmat, naiset ja miehet, voisivat tehä sitten toisiinsa vaikutuksen ja pyydellä toisiaan aidosti treffeille kun ei tarvis esittää mitään.
Nuo 'oppaat' ja muut 'roskalehtien isku- ja treffivinkit' ovatkin ihan syvältä. Olen itse ottanut sen kannan asiaan, että teen niinkuin minua huvittaa. Jos mnua huvittaa soittaa miehelle tai vaikka tarjota treffeilla illallista, niin sitten teen niin.
Omasta kokemuksesta olen huomannut, että miehet kyllä tykkäävät siitä, että nainen on aktiivinen ja eivät ole kovinkaan säikähtäneet rooliani treffien järjestäjänä ja ideoijana. Mua hävettäisi olla vaan se, joka armollisesti ilmaantuu paikalle ja olettaa, että mies on hoitanut kaiken valmiiksi. Kyllähän se on yhteinen juttu kummiskin.
Kun tapasin oman miesystäväni reilut puoli vuotta sitten, niin en kyllä leikkinyt mitenkään vaikeasti tavoiteltavaa. Miksi ihmeessä tekisin niin? Olenhan aikuinen nainen ja kerron kyllä heti, mitä haluan. Joku typerä esittäminen ja leikkiminen kun ei sovi meikäläisen luonteelle. Eikä t uo miekkonen tuosta näyttänyt suivaantuneen tai säikähtäneen.
Eiköhän paras tapa tutusua ihmiseen ole se, että ottaa toisen vastaan ihmisenä, sellaisena kuin hän on eikä tarraudu mihinkään oppaisiin, jotka eivät tiedä hölynpölyä todellisesta elämästä.
met ei mun miehen kanssa ainakaan noudatettu juuri noita kuvailemasia oppaista tuttuja vinkkejä vaan oltiin alusta asti kuten "paita ja perse". Melko pian sitouduttiin toisiimme. Minusta tuossa on enemmänkin kyse siitä, että tuntuuko se toinen oikealta ja haluaako molemmat sitoutua. Jos tunne on molemmin puolinen niin suhdekkin vakavoituu "helpommin". Jos taas toisella on jalka oven raossa niin syntyy sellaista kissa- ja hiiri leikkiä mikä ei välttämättä johda realistiseen luottamus pohjaiseen suhteeseen vaan johonkin ihmeelliseen valta-peliin jossa yleensä se joka rakastaa enemmän kärsii eniten.