tarina

Kerronpas nyt teille tarinan siitä kuinka minusta ja ystävästäni tuli ystäviä... Laitoin tämän viestin useammallekin palstalle.
Olin aloittanut uudessa koulussa kolmannen luokan. Oli itseasiassa toinen koulupäivä. Aurinko paistoi ja menin pihan kiikkuun suoraan auringonpaisteeseen. Siihen kiikkuun tuli sitten viereen tyttö samalta luokalta kuin minä ja kysyi minulta "Oletko sinä yksin" Vastasin myöntävästi, eihän minulla ollut vielä ystäviä ja minun kun oli niin vaikea niitä saada. Siihen hän sanoi "No, minun pikkuveljeni on myös yksinäinen. Haluatko tutustua häneen?" No, mikäs siinä sitten. Hän vei minut pikkuveljensä luo, joka oli tuolloin kakkosella. Hän löytyi pihalta seikkailemasta aika nopeasti... Minä ja tuo ystäväni menimme pihan suurelle kivelle istumaan ja aloimme jutella. Nauroimme toistemme jutuille ja meillä oli tosi hauskaa. Seuraavan tunnin alussa tuo tyttö sanoi minulle että "Teillä taisi olla tosi hauskaa"
Tämä oli siis ystävyytemme alku. Vaikka hän onkin luokka-astetta minua nuorempi, se ei haitannut. Hän pääsi samalle yläasteellekin kuin minä ja ystävyytemme jatkui. Nyt se alkaa jo tosin hiipua näin 7 vuoden jälkeen. Kuulin että hän olisi menossa ammattikouluun.
Myös tämän tytönkin tunnen vielä. Hän oli samalla luokalla yläasteellakin ja nyt hän on samassa lukiossa kuin minä. Meidän välit ovat hyvät. Olen aina kiitollinen tälle tytölle siitä ystävyyden eleestä silloin elokuussa 1996.
2443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toi oli ihana..mulla ei oo itelläni ku pari todella hyvää ystävää ja toiseen tutustuin jo päiväkoti iässä..meidän ukki ja mummo asuivat heidän naapurissaan..olin sit yksin ulkona koska vanhemmat sisarukseni "hylkivät" minua..olin heidän mielestään ihan hölmö ja he sanoivat aina että en olisi saanut tulla heidän perheeseensä..muistan viellä kuinka olin itkenyt juuri sitä kun sisareni haukkuivat minua aina..jne.
no tämä minun nykyinnen ystäväni tuli kysymään minulta että miksi itken..kerroin hänelle kaiken vaikkia yleensä en puhunut kenellekkään vieraalle..olin niin ujo..mutta hänelle pystyin puhumaan ja hän ymmärsi minua..ja kuunteli myös..hän kertoi minulle myös veljistään..olemme olleet siitä hetkestä asti ystäviä ja pystymme vielläkin ouhumaan kaikesta mahdolisesta toisillemme ja aina toinen kuunntelee ja ymmärtää..yleensä se kyllä menee niin että minä puhun ongelmistäni ja hän kuuntelee..kiitos hänelle siitä..ilman häntä en jaksaisi..
jos totta puhutaan niin ilman hänen kannustustaan en välttämättä olisi tässä..olen pari kertaa yrittänyt itsemurhaa koska välillä tuntuu että en jaksa kantaa taakkaani..minulla on koti puolessa aika hankalaa..mutta onneksi on ystäviä..

Äänestä
  • anteeks kaikki virheet joita tekstissä on..toivottavasti ymmärrätte sanat joissa on mennyt kirjaimet sekaisin..=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


boy kirjoitti:

Kerronpas nyt teille tarinan siitä kuinka minusta ja ystävästäni tuli ystäviä... Laitoin tämän viestin useammallekin palstalle.
Olin aloittanut uudessa koulussa kolmannen luokan. Oli itseasiassa toinen koulupäivä. Aurinko paistoi ja menin pihan kiikkuun suoraan auringonpaisteeseen. Siihen kiikkuun tuli sitten viereen tyttö samalta luokalta kuin minä ja kysyi minulta "Oletko sinä yksin" Vastasin myöntävästi, eihän minulla ollut vielä ystäviä ja minun kun oli niin vaikea niitä saada. Siihen hän sanoi "No, minun pikkuveljeni on myös yksinäinen. Haluatko tutustua häneen?" No, mikäs siinä sitten. Hän vei minut pikkuveljensä luo, joka oli tuolloin kakkosella. Hän löytyi pihalta seikkailemasta aika nopeasti... Minä ja tuo ystäväni menimme pihan suurelle kivelle istumaan ja aloimme jutella. Nauroimme toistemme jutuille ja meillä oli tosi hauskaa. Seuraavan tunnin alussa tuo tyttö sanoi minulle että "Teillä taisi olla tosi hauskaa"
Tämä oli siis ystävyytemme alku. Vaikka hän onkin luokka-astetta minua nuorempi, se ei haitannut. Hän pääsi samalle yläasteellekin kuin minä ja ystävyytemme jatkui. Nyt se alkaa jo tosin hiipua näin 7 vuoden jälkeen. Kuulin että hän olisi menossa ammattikouluun.
Myös tämän tytönkin tunnen vielä. Hän oli samalla luokalla yläasteellakin ja nyt hän on samassa lukiossa kuin minä. Meidän välit ovat hyvät. Olen aina kiitollinen tälle tytölle siitä ystävyyden eleestä silloin elokuussa 1996.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu