Morjenttes!

Hellureiskista vaan!
Eksyin tänne sivustolle taas pitkästä aikaa, vaikkakin nyt tällä rekatulla nimmarillani.

Olen eilen aloittanut uudelleen taistelun kiloja vastaan ja nyt sitten tulin tänne kirjoittelemaan taas tuntemuksiani ja ajatuksiani. En edes muista, milloin olen viimeksi käynyt näillä sivuilla. En ole tietoisesti edes laihduttanut aikoihin, mutta eilen aamulla sen aloitin; ruokapäiväkirjan pitämisen, puuroaamiaisen ja leivältä jätin rasvan pois kokonaan.

Justahan tulin kauppareissulta ja jäi onneksi kaikki herkut kaupan hyllylle, vaikka hetken niitä ihailinkin. Ne kun ovat samalla hyllyköllä leipien kanssa, aika kiusallista, mutta sain valituksi vain ruisleipää ja sitäkin niin monta, että sain jopa pakkaseenkin :) Nyt on sitten uuniperunaa tulollaan ja lämmäytän kaveriksi kaalikääryleitä ja siihen vielä tomaattia ja ruisleipää ja lasi kylmää maitoa, niin avot, johan taas jaksaa opiskella :)

No, mutta löytyisikö täältä nyt laihdutuskaveria? Vielä en ole lueskellut toisten juttuja, mutta tänään niitä aion lukea. Mukavaa viikkoa kaikille!
33520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

No minä kaipaisin laihiskaveria. Oon 22v ja nyt alkaa tosissaan tympiä ylimääräiset kilot. Ois kivaa jos ois joku jolle kertoa tuntemuksistaan :)

Oon 159cm pitkä ja painan (epätarkan vaa'an mukaan) 71,8kg. Alotin laihiksen 11.6 jolloin puntari näytti 75,9 ja päätin, että ny saa luvan loppua herkuttelu. Tavoite olisi 63kg, että pääsisin normaalimittoihin. Vanhat vaatteetkin saattais mahtua päälle.

Laihdutuskeinona mulla on kalorien laskeminen (pyrin syömään alle 1200 kaloria päivässä) ja liikunnan lisääminen. Tunnustan, että tänään toinen päivä, kun en ole liikkunu, mutta en vaan jaksa, oon niin väsyny neljän aamuvuoron jälkeen (herätys viideltä aamul) ja kun tyhmänä olen kukkunu valveilla joka ilta puoli yhteentoista. Huomenna pakottaudun pyörälenkille...

Millä keinoin sää laihduttelet Sinna? Ruokavaliomuutoksilla?

Äänestä

Mä liity mielelläni sun seuraan kiloja tiputtamaan. Itse olen ollut aikamoinen jojolaihduttaja tässä jonkun aikaa. On ollut niitä hyviä ajanjaksoja ja sitten niitä huonoja jolloin kiloja on tullut takaisin iak nopeaan tahtiin. Nyt huomasin että on alkanut mennä huonompaa suuntaan ni voisi tulla tänne "päiväkirjaa" sun kanssa pitämään jos sais itsekurin pidettyä paremmin :)

Tostahan se alkaa kun jättää kauppareissulla ostamastta mitään kiusauksia kotiin ni ei tule niin helposti syötyä herkkuja.
Itse ajattelin painoa pudottaa vähentämällä hiilihydraattia, koska sitä tulee syötyä aivan liikaa. Vatsakin pömpöttää ihan vain sen takia ja henkkakahvat on turvoksissa kun nesteet kerääntyy niin että housuista pursuu.. ei sitten yhtään kiva :P Muutenkin liikuntaa pitäisi jaksaa taas lisätä,jotenkin se on taas jäänyt vähälle.

Voisin huomenna punnita itseni ni tietää sitten nämä lähtökohdat :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiva, kun jotkut on viitsinyt vastata mun viestiini :) Lueskelin eilen näitä juttuja ja tuntui, että ryhmät ovat jo niin tiiviitä ja hyvin edistyneitä, että enpä viitsinyt niihin itseäni tunkea, joten paree sitten pitää omaa ryhmää.

    Mulla on ihan varmasti paljon enemmän ylikiloja, kuin teillä, eli puntari huiteli yli sadan reippaasti, joten pudotettavaa on paljon. Olen monen monituista kertaa sitä yrittänyt, viimeisin ei kyllä tuottanut tulosta, kun ensin noudatin orjallisesti pisteiden laskua ja sitten aloin pitää kaloripäiväkirjaa, niin tuntui, että ruoka on vain koko ajan mielessä.
    Nyt sitten olen päättänyt, että kirjaan vain vihkoseen syömäni ruoat ylös, jotenka näen, jos repsahduksia tulee. Mulla alkoi tää niin hyvin, että kun aloitin puurokuurin, niin jostain kumman syystä sain pakkini sekaisin ja nyt ollaan sitten vatsataudissa, eli juon vain teetä, jossa on hiukan suolaa ja hunajaa seassa, eikä edes tee mieli ruokaa syödä.
    Toivottavasti loppuviikosta olisi jo niin hyvässä kunnossa, että kärsisi lähteä pyörälenkille tuonne vähän isompia kauppoja kierteleen ja osteleen salaattiaineksia ja hedelmiä, niitä kyllä kaipaan, kun lähikaupassa, jossa eilen kävin, niin oli niin surkean näköinen valikoima, että ostin vain tomaatteja. Mutta nyt sitten vaan teekuurilla ollaan toista päivää, pitääkin lähteä keittelemään uutta teetä kuppiin.

    Eli siis ei mulla mitään laihdutuksen poppakonsteja ole, pyrin vain syömään säännöllisesti ja pienentämään ruoka-annoksia ja tosiaan leivältä(ruisleipää syön) jätin sen rasvan pois, mutta silloin tällöin syön juustoa, milloin minkäkin laatuista.

    Lenkkeilyn yritän taas aloittaa, tai siis jatkaa sitä tämän taudin jälkeen. En ole viimeaikoina mitään kauhian pitkiä kävelylenkkejä tehnyt, sellaisia puolen tunnin mittaisia vaan, mutta sekin on jo huomattavasti piristänyt mieltä, kun on vain yksinkertaisesti saanut itsensä liikkeelle :) Eikäpä tällaisilla helteillä jaksa panostaa tuohon lenkkeilyyn. Autoa kun en omista, niin kauppareissut tulee tehtyä pyörällä :) Pienin askelin siis eteenpäin :) Mutta kiva on saada "juttukavereita" tätä päiväkirjaa pitämään :) Ja mie niin tykkään viskellä nuita hymiöitä hih hih. Aurinkoa päiväänne!

    Äänestä

  • old_profile_41442 kirjoitti:

    Ikävää kuulla, että sulla Sinna on noin käyny :/ Mullakin alkoi aika rajusti, kun päätin yhtäkkiä alkaa laihduttaan niin oli turvotusta ja vaikka mitä, vie elimistöltä hetken tottua. Toivottavasti olo paranee pian (:

    Mutta ette arvaakkaan! Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen puntari näytti aamulla kutosella alkavan luvun!! Oon ihan innoissani, vaikka tiedän, että tuo puntari näyttää liian vähän (kilon saattaa heittää??) ja kyse oli tosiaan 69,9kg:sta eli juuri ja juuri kutosella alkava :D Aamupaino lisäks ilman vaatteita on matala, mutta mun iloa ei voi nyt mikään pilata!

    Laskeskelin tuossa kalorilaskurilla tulevan päivän syömisiäni ja järkytyin suuresti. Kirjolohta ostin eilen ja 232kcal/100g tuon laskurin mukaan! Hitto vieköön, viel uunis paistan niin en lisää rasvaakaan. Kuuluuhan se rasvaisiin kaloihin, mutta silti ihmettelen, että onpas paljon. Ostin 200g, että puolet siitä uskallan enintään syödä, kun muutakin haluisin syyä tänään. Päätin sitäpaitti herkutella aamulla ja laitoin vähän enemmän rasvaa leivän päälle niin sekin oli semmonen kaloripommi. Pitää hakea lisää hedelmiä vaan kaupasta ja syödä semmonen iltapalaks. Tai no kello kuuden jälkeen en syö, että iltapäiväpalaks :D

    En tiedä kiinnostaako teitä, mimmoinen taival mulla on takana, mutta tässä mun päiväkirjasta laihdutushistoriaani:

    11.6 Lenkki 1h

    12.6 –

    13.6 Lenkki 15min (Töissä pyörätuolia työntäen)
    883kcal

    14.6 Pyöräily 5,5km
    700kcal

    15.6 Lenkki 4,5km
    Pyöräily 5,5km
    600kcal

    16.6 Lihasharjoitukset 20min
    Pyöräily 5,5km
    579kcal

    17.6 279kcal

    18.6 Pelejä 1h
    500kcal

    19.6 Lenkki 1,5km
    Liikaa

    20.6 ~1000kcal

    21.6 ~1000kcal

    22.6 Liikaa

    23.6 Liikaa

    24.6 Liikaa

    25.6 Yleisurheilu 1,5h
    Pyöräily 5,5km
    866kcal

    26.6 616kcal

    27.6 Pyöräily 4,5km
    892kcal H 55 %, R 24 %, P 21 %

    28.6 Kävely 2km
    770 kcal H 47 %, R 28 %, P 25 %

    29.6 876kcal H 56 R 27 P 17

    30.6 701kcal H 59 R 26 P 15

    Äänestä

Heippa! Täällä kans yks laihduttaja, joka kaipaa keskustelutukea. =) Mulla on tuommoset 20-30 kiloa tiputettavana, eli pitkäaikaisempi projekti tiedossa. Aloitin nutrauksella, että saisin pikastartin ja sen jälkeen rajotan syömisiä ja lisään liikuntaa.

Tsemppiä kaikille! =)

Äänestä
  • Aloittaja

    No olo on jo hiukan helpoittunut onneksi. Uskaltauduin syömään jopa mustikka-vadelmakeittoa ja palan ruisleipää, ilman rasvaa ja päällisiä. Pysyivät hyvin sisällä, onneksi. Ehkä se olikin sitten vain ohimenevä juttu se eilinen :) Teetä olen lisäksi vain juonut ja ihan kylmää vettä.

    Tänään on ollut kyllä väsynyt olo, kun olen tottunut juomaan kahvia, vähintään kolme isoa mukillista päivässä ja nyt en ole sitten saanut kahvia eilisaamun jälkeen :( Pää tuntuu hiukan hömelöltä, mutta tarvii juoda kylmää vettä, josko se menisi ohitse.

    Mulla on pudotettavaa reilusti yli 50 kiloa, mutta en halua sitä niin ajatella, kunhan nyt saisi alkuun edes muutamankin kilon pois, niin se sitten tsemppaisi jatkamaan tätä työtä :)

    Tsemppiä naiset :D

    Hyvä, että olo on parempi :) Ja tervetuloa uusille laihduttajille! :)

    Onko teillä jotain ruokaohjeita, joita suositella mulle? Alan kyllästyä, kun aina vaa samaa ruokaa ja sitten kun kattelen netin jotain ohjeita niin niissä on 10000000 kaloria yhdessä ruuassa. Näitä olen popsinut: perunat keitettyinä, HARVOIN makaronia tai riisiä, wokit ja risotot erilaisine koostumuksineen, kalaa uunissa, kermaviilikastikkeet, jauheliha- ja kanakeitto, jauhelihakastike vähärasvaisesti tehtynä, sienikastike, tonnikalakastike, tomaattikeitto ja lisäksi erilaiset salaatit ja raasteet. Pinaattikeittoa tai borschekeittoa (tai miten se sitten kirjoitetaankin :D) en suostu syömään. Jotain hyvää lämpimää ruokaa mulle? (:

    Äänestä

Heippa!

Minäkin olisin vailla laihdutusseuraa! Vieläkö teidän porukkaan mahtuu mukaan?

Olen 20-vuotias, 165-senttinen ja n. 78 kg painava tyttönen, joka on yrittänyt kyllä aivan liian pitkään pudottaa painoaan. Tavoitteena ois painaa enintään 65 kg, mutta erityisen onnellinen olisin, jos pääsisin 60 kiloon. Laskeskelen kaloreita Kalorilaskurilla ja liikuntapuolella juoksen, minkä kintuista pääsen, eli aika vähän. Tosin tavoitteet on korkealla myös tuon juoksun suhteen; ehkä jonain päivänä juoksen vielä puolimaratonin. Sitä ennen joudun tyytymään Naisten Kymppiin. :D

Toivottavasti huolitte mut hienoon seuraanne!

Äänestä
  • Aloittaja

    Tervetuloa vaan seuraan!

    Tulipa tuosta ruokapuolesta mieleen, että mitenkäs ois, jos laittaisit kasviksia ja kalaa uunissa, ilman mitään kastikkeita. Ottaisit siihen kaveriksi leipää ja juomaa ja jälkkäriksi vaikka marjarahkaa.
    Sit kaikki kasviskeitot höystettynä soijarouheella ja mausteilla on hyviä. Itse kun en pahemmin käytä lihaa, niin on sitten tuo soijarouhe sen tilalla aika hyvä vaihtoehto.
    Tonnikalasalaatti on kans aika hyvää, vaikkei olekaan lämmintä ruokaa. Siihen eri salaattilajikkeita, sipulia, valkosipulia(jos tykkää), tomaattia, avocadoa ja tuorekurkkua ja salaattijuustoa tai fetajuustoa. Itse ainakin pidän tuollaisia päiviä välillä, että syön vain salaattia.

    Tänään ajattelin pitää kalapäivän, eli laitan pakastekalaa vuokaan, himpun suolaa ja runsaasti tilliä päälle(kuivattuna vain mulla tällä kertaa) ja siihen seuraksi pakastekasviksia pussillinen ja uuniin paistuun niin hyvää on taatusti :)

    Mä taisin tuon pikaisen vatsataudin myötä päästä eroon pakonomaisesta aamukahvista, on jo toinen päivä ilman aamukahvia, saa nähdä, tekeekö päivälläkään mieli kahvia. Nyt tuntuu olokin ihan ookoolta, kun eilen oli sellainen väsyneen hömelö olo, kun ei juonu kahvia. Olin jo ehtinyt tulla siitä niin riippuvaiseksi. Nyt join aamulla mustaherukkateetä tomaattileipien kera ja kyllä maistui hyvälle(oli hiukan hunajaa seassa vielä).

    Ilmojen viilenemistä odotan todella suuresti, että viitsisi lähteä kävelylenkille. Mulla on kans haaveissa, että joskus vielä juoksisin lenkkini. Kunhan saisi ensin kiloja tippumaan.
    Reilut kymmenen vuotta sitten vielä pystyinkin juoksemaan lenkeillä hiukan pidempiäkin aikoja, olin silloin paljon hoikempi, kuin nykyään. Oikein harmittaa, kun ei ole enää niissä mitoissa, mitä silloin kaksikymppisenä, vaikken silloinkaan ollut mikään tikkuhoikka, mutta paljon hoikempi, kuin nykyään.
    Vieläkin pidän vaatekaapissani sen ajan farkkuja, joista toiset on vallan käyttämättömät ja toivon, että vielä joku kaunis päivä mahdun niihin farkkuihin. Siinäpä sitä tavoitetta :)

    Äänestä

Huomenta! :)

Elikkä tässä olis vähän mun tietoja.

Oon 21v ja pituutta mahtavat 158cm. Paino tänä aamuna 62,1kg. Painavempi oli vielä vuosi sitten kun kiloja oli lähelle 70kg. Oon käynyt pari kertaa jopa 60kg alapuolella,mutta se oli vain hetkellistä.
Painoindeksi on n. 24,8. Normaalihan se on just ja just,mutta kroppa tuntuu epämukavalta. Jenkkakahvatkin sitten kehittyi vaikka joskus aikoinaan lupasin itelleni etten itelleni niitä hanki :\
Painotavoitteeni on 55kg joten -7kg, olisi tarkoitus pudottaa.

Tällä kertaa painonpudotuksessa tulee olemaan erilaista se, että en kokeile mitään poppakonsteja,ei mitään pikalaihdutuksia, koska kokeiltu on eikä se omalla kohdalla tuota tulosta kuin vain hetkellisesti.
Nyt tarkoituksena olisi saada itseni riippuvaikseksi liikunnasta niin kuin aikoinaan, että tulee huono omatunto heti jos suunitteleekin että jättäisi mukamas lenkin väliin :P
Ja sitten tietenkin ne ruokailutottumukset. Roskaruuan oon hyvin jättänyt pois elämästä,mutta muuten syön vähän miten sattuu ja milloin sattuu. Hiilihydraattia syön ihan likaa ja se taitaakin estääkin painoa putoamasta.

Toivottavasti nyt sitten saisi itseään kunnolla niskasta kiinni ja pitää uudet tavat ja rutiinit yllä.

Tarkoituksenani olisi kolme kertaa viikossa käydä tunnin lenkillä ja juosta ainakin puolet ajasta. Ja lihaskuntoa tehdä 4 kertaa viikossa ,jotta saisi paikat pitkästä aikaa kiinteäksi.

Että tälläistä mulla :)

Äänestä
  • Tervetuloa vain uusille laihduttajille! :)

    Mulla oli tosi omituinen olo tänä aamuna, kun heräsin. En tiiä oisko nestehukka päässy iskeen, kun eilen hikosin tuolla ulkona niin kauheesti. Nyt kyllä jo ihan ok, mutta päätä särkee :/

    Kiitos Sinnalle ruokaehdotelmista! Tässä ostoslistaa juuri suunnittelen. Vapaatkin ohitse niin pitää jotain sellasta tehä, mitä voi töihin kuskata. Työmatka tosiaan kestää yli tunnin ja näillä helteillä en uskalla helposti pilaantuvia ruokia ottaa mukaan. Taidan pysytellä hedelmä- ja salaattilinjalla.

    Mulle iski aivan hirveä mieli ostaa eilen riisisuklaata. Olin käymässä vapaavalinnassa ja siellähän on aina niitä halpoja suklaita hyllyt vääränään kassojen vieressä. Nopeasti vain ohi, enkä uskaltanu vilkastakaan taakseni. Se oli kaikista vaikein paikka tähänastisessa laihiksessa. Oon siis ennen ollut suklaan suurkuluttaja...

    Äänestä

  • shania.87 kirjoitti:

    Tervetuloa vain uusille laihduttajille! :)

    Pääsit siis kuitenkin niitten suklaitten ohi! :) Jee!

    Mulla tänään takana lyhyt juoksulenkki ja ihan mukavasti oon saanut ruokailujakin hillittyä. Yritän elää semmoista elämää, etten osta itselleni herkkuja kuin kerran kahdessa viikossa. Oon joutunut löysäämään sen verran, että muiden tarjoamia herkkuja saan kohtuudella maistella, kun eteen on tullut esimerkiksi tilanne, jossa olin soittelemassa vapaaehtoisena vanhainkodilla haetaria, ja he tahtoivat mulle kiitokseksi kahvit tarjota. Kun vartavasten mulle kannetaan eteen keksitarjotin, niin pakkohan siitä oli yks ottaa. Onneksi siinä keksissä oli alle sata kaloria. :P

    No joo. Mutta minäpäs lähden syöpöttelemään nektariinia, ne on hyviä tähän aikaan vuodesta! :)

    Äänestä

  • neitiee kirjoitti:

    Nektariinit tosiaan on aivan älyttömän hyviä nyt! Oon niitä ostellu kans kun ovat aika vähäkalorisiakin.

    Aamulla paino 69,6kg. Paras tähän mennessä. Hyvä fiilis, kun näkee jo jotain tuloksia. Saattoi vaikuttaa mun eilinen superkuntoiluni :D Olin 30min lenkillä, minigolffasin tunnin, pyöräilin 14,5km ja kävin yöuinnilla :D Oli aivan mahtavaa katsella kaverin kaa auringonlaskua rannalla kun lokit vaan huusi ja sitten pulahtaan lämpimään veteen. Pyöräily takas kotiin (4,5km) sitten menikin vähän kylmemmissä tunnelmissa, kun oli märät bikinit päällä.

    Eikös pakkausten selosteitten ole pakko olla tosia? Kun ostin eilen k-kaupan plussatarjouksessa olevia broilerin fileitä kermapippuri-kastikkeessa ja siinä lukee, että 100g/140kcal! Ihmettelen vähän kun on kermakastikekin mukana, mutta ostin sitten, kun on täyttävää ja noin vähäkalorista. Sadasta grammasta kanaa saa tosi hyvin vatsan täyteen. Enemmän kaloreita tulee porkkanalätyistäkin, mitä tänään otan töihin evääks. 5 kuppasta porkkanalättyä ja peruna ja siinä enemmän kaloreita kuin semmosessa kanafileessä... Noh, kait se niin vaan menee...

    Tsemppii kaikille! Älkää sortuko herkutteleen liikaa! :D

    Äänestä

hyi,hyi,hyi hyi!

Katselin tossa äsken huvikseni mitä ollaan videokameralla kevään ja kesän aikana kuvattu. Järkytyin niin totaallisesti kun näin itseni. Olin ihan kamala möykky! Vaatteet näyttivat todella kamalilta päälläni ja huomasin kuinka vähän väliä jouduin laittamaan paitaa alas päin kun koko ajan nousi ja housuja nostamaan kun eivät mahtuneet kunnolla jenkkakahvojen takia. Tuli niin kamala olo ja paha mieli.. Olenhan mä tiennyt etten ihan parhaimmillani ole,mut en ajatellu että ihan noin kamalalta näytän..
Ärsyttävää ollan niin lyhyt kun jokainen ylimääräinen kilo näkyy kehossa ja siltä tuntuukin. On niin epämukava olo koko ajan..

Meni kyllä ruokahalu ihan kokonaan..

Saa nähä minkälainen viikonloppusta tulee nyt ainakin mieli ihan maassa.
Pidän maanantaina punnituspäivän ja toivon todella että olisi edes kilo tippunut siihen mennessä,se ainakin piristäisi mieltä..

Äänestä
  • gordabella, muutaman kuukauden päästä katselet itseäsi ihaillen! :)

    Mulla tänään hyvä päivä, paino on pudonnut tasaiseen tahtiin, ja tänä aamuna puntari näytti 76,6. :) Töissä en kyllä paljoa kävellä saanut (istun kassalla...), mutta ehkä huomenna pääsen muihin tehtäviin ja saan vähän hyötyliikuntaakin.

    Tein itselleni Kuntoplussan sivuilla uuden liikuntaohjelman juoksuohjelman lisäksi; alan pyöräillä. Oon inhonnut pyöräilyä koko elämäni, kiitos pitkien koulumatkojen, jotka vanhempien mielesti tietysti pääsi vallan hyvin pyörällä... Nyt yritän opetella nauttimaan pyöräilystä, ehkä siinä auttaa se, että voin pyöräillä ilman päämäärää ja urheiluvaatteet päällä. Opiskelijana muistan edelleen varsin hyvin (kesä"lomasta" huolimatta) ne hikiset kouluaamut, kun olin henkihieverissä pyöräillyt yliopistolle. En kyllä kaipaa niitä nyt, kun olen muuttanut yliopiston viereen asumaan. :P

    Mutta juu. Nyt nukkumaan, että jaksaa aamulla töihin.
    Mukavaa viikonloppua kaikille, muistakaa herkutella kohtuudella! :)

    Äänestä

  • neitiee kirjoitti:

    gordabella, muutaman kuukauden päästä katselet itseäsi ihaillen! :)

    Harmi, että sulle tuli paha mieli gordabella :/ Mutta käännät sen voitokses, se antaa sulle voimia laihduttaa. Ja tiedän, miltä susta tuntuu lyhyyden suhteen. Mää en tosiaan ole kuin sentin pitempi että ihan yhtälailla minäkin olen semmonen paksu tappi. (juuri tänään viimeksi vedin housuja ylös ja paitaa alas....)

    Neitiee, siellä on aivan ihania iltoja ollu nyt. Kannattaa iltapyöräilyä ruveta harrastaan. Pyöräilin äsken töistä kotiin ja siellä oli niin kaunista (: Ei ole paljon liikennettäkään niin saa nauttia luonnon äänistä (: Oon tämmönen romantikko :D

    Äänestä

  • Aloittaja

    shania.87 kirjoitti:

    Mulla eka repsahdus tällä tielläni. Heräsin taas kauheen aikaisin, kun on kuuma nukkua.

    Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa shoppailemassa tuolla naapuripitäjässä ja sorruin ostaan lakupussin ja niitä nyt tässä syön.
    Tämä on siis mun ripittäytymisviestini.
    Onnekseni sain kuitenkin jätettyä suklaat kauppaan. Jo pitkään pystyinkin oleen ilman karkkeja, mut eilen en enää kyennyt vastustaan :( Ei nämä kyllä mitenkään oloa onnelliseksi tee. Onneksi loppuivat jo.
    Taas yritän mahdollisimman pitkään pysytellä karkeista erossa.

    Siitä olen onnellinen, että sain ostettua salaattiaineksia tonnikalasalaattiin ja hedelmiä;vesimeloonia(kokonainen), ananasta(kokonainen) ja avokadoa, jota suorastaan himoitsen. Sain myös äiteen ostamana kotimaisia mansikoita pienen rasian ja suunnittelinkin tekeväni niistä hedelmäsalaattia päivällä ja unohtaa tän yöllisen herkuttelun.
    No, eikös se sanontakin kuulu niin, että alhaalta on tie vain ylöspäin :) Eli eiköhän sitä vielä ruotuun pääse, vaikka nyt sitten repsahdinkin. Ehkä se syömättömyys ja vatsatauti laittoi mut nyt sitten herkuttelemaan.

    Nyt lupaan, etten laita vääränlaista herkkua suuhuni viikonlopun aikana, vaan syön terveellisesti.
    Maanantaina ois punnituspäiväkin.

    Mukavaa lauantaita :)

    Äänestä

  • shania.87 kirjoitti:

    Harmi, että sulle tuli paha mieli gordabella :/ Mutta käännät sen voitokses, se antaa sulle voimia laihduttaa. Ja tiedän, miltä susta tuntuu lyhyyden suhteen. Mää en tosiaan ole kuin sentin pitempi että ihan yhtälailla minäkin olen semmonen paksu tappi. (juuri tänään viimeksi vedin housuja ylös ja paitaa alas....)

    Neitiee, siellä on aivan ihania iltoja ollu nyt. Kannattaa iltapyöräilyä ruveta harrastaan. Pyöräilin äsken töistä kotiin ja siellä oli niin kaunista (: Ei ole paljon liikennettäkään niin saa nauttia luonnon äänistä (: Oon tämmönen romantikko :D

    Niih,eipä tässä muu auta kuin piristyä ja pitää katse kohti tavoitetta :)

    Eilen en sitten poistunut kotoa ollenkaan pahan olon takia,kun mietin vaan miltä näytän muiden silmissä.. mutta tänään olisi tarkoitus lähteä tekemään pitkää lenkkiä. Näyttää olevan aurinkoistakin niin voisi jo kohta lähteä :)

    Ilmoitin eilen läheisilleni, että mulla on painonpudotusprojekti menossa. Ettei kenenkään tarvitse loukkaantua, kun en syö niiden leipomia leivoksia tai ruokaa jossa on hiilihydraattia. Luovuin nyt toistaseksi hiilihydraatista jotta saisin tän painonpudotuksen mukavasti alkuun. Leivästä ja perunasta on kaikkein hankalinta luopua kun niitä tulee syötyä paljon ^_^

    Äänestä

  • gorda_bella kirjoitti:

    Mulla kans tänään repsahduspäivä, oon syönyt ihan liikaa tortilloja sun muita. Mutta yritän kompensoida sitä käymällä normaalia pitemmällä lenkillä. :) Kyllä tämä tästä, huomenna sitten kaikki tsempataan ja syödään terveellisesti.

    Äänestä

Ajattelin tulla kirjoittamaan, kun meinaan koko ajan mennä keittiön puolelle tekemään voileipiä. Niin kovasti mieli tekisi ettei hemmetti untakaan saa :\

Tämä päivä on mennyt ihan mukavasti, kävin kävelemässä aamupäivällä ja enpä ole pahemmin syönyt ylimääräistä enkä mitään hiilihydraattista. Olo on ollut hyvä, kun vatsa ei ole turvonnut eikä olo ole ähky.
Mulle kun monesti käy niin että jos syön niin lopetan monesti syömisen vasta, kun meinaa jo tulla paha olo.
Olen aikamoinen tunnesyöppö, ja jos on paha olla ni syön niin kauan kunnes tulee hyvä mieli ja monesti sitten se vaihe jää päälle ja vatsa on niin täynnä, että sitten onkin jo oksettava olo.
Koitan päästä tyhmästä tavasta eroon ja purkaa tunteeni pitkästä aikaa jollain muulla tavalla. Oikeastaan voisin ottaa vanhan tavan käyttöön ja katsoa jos sillä saisi muutoksen aikaan.

Toivottavasti teillä muilla on mennyt viikonloppu hyvin :)

Äänestä
  • Pysyinpä eilen illalla sitten vahvana enkä niitä leipiä tehnyt vaikka mieli niin teki :) Nukahtamisesta ei kyllä meinannut tulla yhtään mitään, kun ajattelin syömistä koko ajan. Kaikkea teki mieli jostain syystä :\

    Tänään ei oo kyllä ollut ollenkaan nälkä ja sitä on joutunut vähän pakottaa itseään syömään jotain pientä.
    Lenkille pitäisi jaksaa mennä, mutta meen varmaan vähän illemmalla, kun nyt tekee mieli vain rentoutua kotosalla huonosti nukutun yön takia.

    Huomenna olisi punnituspäivä ja vähän pelottaa mitä vaaka näyttää, kun nimittäin tossa muutama päivä(3.7) sitten paino oli noussu jopa vähän yli 63:een kg:n ja 1.7 paino oli 61,1kg... :S Harmittaa tosi paljon, mutta omaa syytä kun stressin takia vähän repsahtelin..

    Noh,koitan kuitenkin olla kärsivällinen ja antaa painon mennä omaa tahtia alas ja olla murhetimatta vaikka välillä tulisikin takapakkia. Painon pudottaminen on kuitenkin iso prosessi(ainakin mulle) ettei pitäisi hätiköidä jos haluaa pysyviä tuloksia. Itselleni se on juuri ongelmia tuottanut kun tahdon aina laihtua nyt ja heti :P

    Äänestä

  • Aloittaja

    gorda_bella kirjoitti:

    Pysyinpä eilen illalla sitten vahvana enkä niitä leipiä tehnyt vaikka mieli niin teki :) Nukahtamisesta ei kyllä meinannut tulla yhtään mitään, kun ajattelin syömistä koko ajan. Kaikkea teki mieli jostain syystä :\

    Tänään ei oo kyllä ollut ollenkaan nälkä ja sitä on joutunut vähän pakottaa itseään syömään jotain pientä.
    Lenkille pitäisi jaksaa mennä, mutta meen varmaan vähän illemmalla, kun nyt tekee mieli vain rentoutua kotosalla huonosti nukutun yön takia.

    Huomenna olisi punnituspäivä ja vähän pelottaa mitä vaaka näyttää, kun nimittäin tossa muutama päivä(3.7) sitten paino oli noussu jopa vähän yli 63:een kg:n ja 1.7 paino oli 61,1kg... :S Harmittaa tosi paljon, mutta omaa syytä kun stressin takia vähän repsahtelin..

    Noh,koitan kuitenkin olla kärsivällinen ja antaa painon mennä omaa tahtia alas ja olla murhetimatta vaikka välillä tulisikin takapakkia. Painon pudottaminen on kuitenkin iso prosessi(ainakin mulle) ettei pitäisi hätiköidä jos haluaa pysyviä tuloksia. Itselleni se on juuri ongelmia tuottanut kun tahdon aina laihtua nyt ja heti :P

    Ei oo paino tippunut yhtään viime tiistaista. Pysyny samana :( Ei kivaa. Muutenkin ihan voimaton olo vauhdikkaan viikonlopun jälkeen, oli hiukan liika paljon ohjelmaa. Eilen kuuden jälkeen illalla pääsin kotiin ja tuntui siltä, ettei osaa rauhoittua yhtään.

    Tänään pitäisi saada itsestä niin paljon irti, että saisi hiukan siivottua, jos ei mitään muuta, niin imuroitua ja pyykit laittaa pesuun, mutta olo on kuin loppuun palaneella :( Haluaisin takaisin nukkumaan, vaikka olen jo juonut kaksi mukillista kahvia, palasin siis takaisin aamukahvin pariin, vaikka yritinkin pyristellä siitä eroon.

    Eilen illalla teki mieli tehdä kunnon voileipiä, siis oikein rasvan kera, mutta sainpa pysyttyä rasvasta erossa ja laitoin leivälle vain juustoa päälle. Sen olen huomannut itsessäni, että kun on oikein väsynyt, eikä osaa kunnolla rentoutua, niin tekee mieli syödä leipää oikein urakalla :( Siitä tavasta kun pääsisi eroon jollain ilveellä.
    Mukavaa viikkoa kaikille!

    Hyvää maanantaita kaikille!

    Mieli on tänään korkealla, vaikka pilvet ulkona koittavatkin saada sitä alaspäin :)

    Aamulla oli vähän raskasta herätä ja mietin että mitä tästäkin päivästä mahtaa tulla, kun oli jostain syystä niin kamalan paha olo. Aamupala jäi syömättä, mutta join kyllä kupin kahvia.

    Tässä ovat nyt painotiedot

    1.7(ke) 62,1 kg painoindeksi 24,8
    6.7(ma) 61,1 kg painoindeksi 24,4

    Tasan kilo oli tippunut ja olen tyytyväinen :)
    Toivon, että vielä kilo lähtisi tällä viikolla ja sitten voisi alkaa tippua vähän kerrallaan, että painon putoaminen jäisi pysyväksi eikä ilmestyisi jojoilua. Vaatii vaan sitä kärsivällisyyttä, jota mulla ei ole kamalasti tähän asiaan liittyen :P

    Tänään olisi tarkoitus mennä kävelylle ja illemmalla tehä vähän raskaampaa treeniä, mutta saa nähdä kun oon aika väsynyt.

    Olen muuten huomannut että karkkihimo on jostain syystä kadonnut jonnekin. Yleensä mun teke mieli monta kertaa päivässä makeaa, mutta nyt ei ole viime päivinä tehnyt yhtään mieli. Hyvä juttu :)

    Moi vaan kaikille :) Hienoa gordabella! Hyvin menee (:

    Mulla meni ihan plörinäks eilisen ja tän päivän ruokailut.. Jääkaappi hajos ja kaikki ruuat meni pilalle. No hätäpäissään sitä on tullu syötyä kaikennäköstä, mitä saanu nopeasti haalittua kasaan. Esimerkiks töihin mulla oli tänään ottaa evääks vain yks omena. Jääkaappieväät kun olivat menneet pilalle ja kaupat eivät olleet silloin ennen kuutta auki. Sitten sorruin töissä älynälkäisenä syömään palan pullapitkoa, jota oli tarjolla. Suoraan töistä olin menossa vetämään kuntoryhmää, väliä näiden välillä 10min -> nopeasti kauppaan ja karjalanpiirakoita naamariin. Supernälkäisenä niitä meni neljä. Töiden jälkeen tulin tarkistamaan oliko jääkaapille tapahtunut ihmeparantumista ja kokeilin viimeisen kerran, olisiko mitään tehtävissä. Eipäei ja nälkä koveni ja kun menin kauppaan, mukaan hyllystä tarttui myös kaksi suklaapatukkaa. Limuhyllyllä pakotin itseni kuitenkin ostamaan ligtlimsan. Kotona sitten söin toisen patukan. Onneksi vain toisen. Maha täyttyi niin jugurtista ja myslistä, mitä myös ostin, että en saanut mahtumaan toista patukkaa :D

    Tässä suoraan sanoen vituttaa, kun melkein kaikki ruoat jääkaapista meni roskiin ja sitten vielä tuli syötyä aivan vääränlaisia ruokia juuri kun pääsin laihdutuksen vauhtiin, eikä ole ollut sortumisen paikkojakaan vähään aikaan, tehny edes mieli mitään. Nyt vaan oli niin JÄRKYTTÄVÄ nälkä, että olisin syöny kukkaset tien vierestä, jollen muuta olis saanu. Ja koska uusi jääkaappi tai koska tuo korjataan, ei mitään havaintoa.....

    Voi harmi kun sinnalla on ollut vähän levotonta. :( Syöthän muuten varmasti tarpeeksi?

    Hyvä Gordabella! Mahtavaa, että oot saanut alle viikossa putoamaan noin paljon! :)

    Ja vielä Shania; toivottavasti sun jääkaappi tulee pian kuntoon. Inhottavia tuommoiset lisästressit muutenkin stressaavaan elämään. :/

    Mulla on mennyt ihan hyvin painonpudotuksen suhteen. Tällä hetkellä paino on 76,6 kg, eli hyvin se on laskenut (lähtöpaino taisi olla 78,4kg). Itseä vaan harmittaa, kun syön lähes poikkeuksetta yli kalorirajojen. En siis yli kulutuksen, mutta yli haluamani vajeen. Eli vajeen pitäis olla 500 kcal, niin nyt se on melkeen joka päivä ollut vaan 300-400 kcal. Mutta ehkä sallin tuon ylityksen itselleni kuitenkin. Kunhan se ei mene aivan överiksi.

    Yritän tällä viikolla liikkua ja syödä terveellisemmin kuin normaalisti, koska oon suunnitellut lauantaille herkkupäivää. Oon sillon menossa luultavasti pienelle roadtripille ja herkuttelu kruunaisi päivän (niin surullista kuin se onkin). :D Joten tää viikko saa nyt sitten olla tehoviikko.

    Oon miettinyt, että pitäisköhän ottaa joku tietty punnituspäivä, jonka tänne aina laittaisin. En pysty kyllä pitämään itseäni pois puntarilta, mutta ois hyvä saada vähän semmosta pitkäaikaisempaa arkistointia. :D Ymmärrättekö?

    Taidan nyt ottaa maanantain punnituspäiväksi. Tässä siis tuloksia parilta viikolta:

    Ma 29.6. 78,4
    Ma 6.7. 76,3

    Vou, näin kun kattoo, niin näyttää heti paljon paremmalta kuin se päivittäinen kilojen vahtaus. :) Mahtavaa!

    Ja ihanaista viikkoa teille kaikille!

    Kiitos,kiitos :)

    sinna, jakselemisia sulle. Ainakaan paino ei ole noussut, mikä on aina positiivinen asia :) Eiköhän tämän viikonloppuun mennessä ole taas paino vähän laskenut jos vaan pysyt vahvana. Tsemppiä ja mukavaa viikkoa sullekin!

    shania, ei voinut kyllä sun jääkaappi yhtään huonompaa aikaan hajota..
    Toivottavasti jääkaappi korjaantuu pian ja voit ostaa terveellisiä ruokia tilalle ;D
    Älä vaan luovuta laihduttamisen suhteen vaikka tulikin vähän takapakkia :)

    neitiee, mä oon kans miettiny noin että jos pysyn kunnolla aisoissa ja jaksan vähän rehkiä normaalia enemmän ni saan sitten herkutellakin aina välillä palkkioksi ja sullahan on paino lähtenyt hyvin laskuun ni herkuttelun oot ansainnukin :P

    Mulla on maanantai ja torstai punnituspäivät, että silloin ilmoittelen teille missä mennään :)
    Vaikka kyllä mä vaa'alla hypin useamminkin kun seurailen välillä vähän päivän mittaan että paljon on painoa tullut ja ettei tule liikaa, jotta seuraavana päivänä olisi lähtenyt taas -100-200g tai pysynyt paino samassa.
    Oon aina alussa niin tarkka kunnes painon putoaminen on päässyt vauhtiin ja voin ottaa vähän rennommin.. :P Ja tällä kertaa toivon niin kovasti onnistuvani muuttamaan ruokailutottumuksia ja saada elämäntavat kohdille etten halua minkään menevän vikaan :)

    Huomenna pitäisi yks kaveri tavata ja hän kun aina laittaa kaikenlaisia herkkuja tarjoiltavaks. Täytyy kyllä heti aamupäivällä soittaa ja sanoa etukäteen että mikä on mun tämän hetkinen tilanne ettei loukkaannu kun on uurastanut ja sitten en syökään yhtään mitään :P

    Äänestä

Terve!

Mites teillä on alkuviikko sujunut? :)
Itselläni on mennyt ihan hyvin. Oon hyvin saanut pidettyä itseni kurissa ja nyt näyttää siltä, että alkaa pikkuhiljaa noi himokohtaukset hiilihydraattiin kadota :P Karkkiakaan ei oo kamalasti mieli tehnyt, vaikka onkin mieli ollut vähän maassa.

Mittailin tossa äsken vyötäröä ja huomasin, että 4cm on lähtenyt tässä kesän aikana, mikä on hyvä juttu kun 90cm on naisilla se raja ja oon muutamia vuosia tässä ylittänyt sen. Kohta oon pitkasta aikaa alle 90cm,toivottavasti.. Ehkä housutkaan ei nauttais pieniltä, kun jenkkakahvat ei pursua ylitse ^_^
Itse mittaan siis vyötärön hieman navan alta ja jenkkakahvojen leveimmästä kohdasta. Olen ainakin ymmärtänyt niin, että se olisi oikea kohta, mutta kuulemma on ihan sama tavallaan mistä mittaa kunhan mittaa aina samasta kohtaa ni huomaa sitten oikeat tulokset :)

Äänestä

Huomenta!

Tänään sitten olisi punnituspäivä ja tossa kävasin äsken vaa'alla.

Tulokset:

1.7(ke) 62,1 kg -painoindeksi 24,8
6.7(ma) 61,1kg -painoindeksi 24,4
9.7(to) 60 kg -painoindeksi 24,vyötärö 90,3 cm

Niinpä,jonnekin sitten katosi 1,1kg muutamassa päivässä.
Enpä ole oikeastaan tehnyt muuta kuin muuttanut ruokavaliota, josta poistin melkein kaikki hiilarit. Pari perunaa ja yhen ruisleivän oon syönyt, mutta muuten en pahemmin. Liikuntaa en oikeastaan ole yhtään harrastanut ellei lasketa mukaan ns. hyötyliikuntaa,kävellen paikasta toiseen sen sijaan että menisin julkisilla :) Niin ja kaiken ylimääräisen napostelun oon kanssa jättänyt pois.

Vähän kyllä pelottaa, kun paino näin nopeasti putoaa,varsinkin kun juhannuksen jälkeen painoin vielä n.64 kg
Täytyy vaan pysyä nyt tässä ruokavaliossa ja olla vahvana tai muuten tulee sitten kilot tuplana takasin taas kerran ja se ei olis yhtään kivaa :S
Mutta eiköhän se kohta sitten tyssähdä ja sit on kärsivällisyys kovilla, kun paino ei enää meinaakaan pudota :P

Viikonloppuna pitäs mennä kait juhlimaan ja silloin tulee se roskauoka aina mukaan, kun kaikki haluu aina kävästä syömässä pikasesti ennen juomareissua. Vähän mietityttää, vaikka roskaruokaa ei oo nyt laihdutusaikana tehny kertaakaan mieli. Täytyy syödä sitten hyvin ennen lähtöä kotona :)

Äänestä

Hyvää perjantaita!

Mietin tässä, että ketkä teistä mahtaa olla mukana vielä? Vai ilmoitteletteko itsestänne kerran viikossa? :)
Eipä siinä mitään, itse tulen kirjoittelemaan aina kun tuntuu että on tarve :P
Ainakin itseäni auttaa se, että kirjoittelen ni pysyy paremmin oikealla tiellä :)

Tänä aamuna en syönyt mitään, jotenkin paha olo ja jääkaapille kun menee ni en osaa päättää mitä syön eikä oikeastaan edes sitten tee mieli syödä mitään. Kuppi kahvia join kyllä, johon sokerin sijasta käytän makeutusjauhetta.. Halvempaa kuin ne pikkupillerit :)

Tein eilen salaatin, jota jäi vielä täksi päiväksi. En ole varma mitä söisin sen salaatin kanssa,ehkä tonnikalaa ja kananmunaa. Perunaa tekisi mieli, mutta taidan jättää väliin. Ens viikolla voisi syödä vähän hiilihydraattia..pari vaaleaa leipää,nam. Maistuu muuten ihan namille, kun ei pitkää aikaa syö :D
Oon ainakin huomannut, että kun ei syö pitkään aikaa hiilihydraattia ja sitten kun taas syö ni saan ihan samanlaista nautintoa kuin karkkia söisin. Mun mielest vähän hassua, mutta mikäs siinä kunhan suklaata ym. ei eksy käteeni sen asioista :D

Tänään ajatelin käydä kävelyllä ja siihen reissuun sisältyy kaupassa käynti ja kaupasta ei lähde muuta mukaan kuin hedelmiä :)

Täytyy pysyä vahvana tän viikonlopun ajan niin ehkä vaaka näyttäisi maanantaina uudella numerolla alkavan painon! ^_^ Oon kyl ihan tyytyväinen, vaikka paino olisi pysynyt samassa :)

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

Äänestä

Nyt tuli vihdoinkin syötyä kunnollinen aamupala. Viime päivinä, kun mikään ei ole oikein maittanut aamuisin.
Söin pari palaa oululaisen jälkiuunileipää joiden päällä oli margariinia,kalkkunaleikettä,pari viipaletta juustoa ja kurkkua sekä tomaattia ruhtinaallisesti pari lasia kylmää maitoa.
Terveellistä ja massu tuli täyteen,niin ja tuntu ihanalta saada vähän hiilihydraattia ^_^

Ajattelin käydä ostamassa mansikoita ja herneitä, että voisin niitä syödä välipalaksi näin kauniin päivän kunniaks :P
Käyn siinä samalla kävelyllä, kun eihän täällä kotona malta olla.
Pitäisi kyllä jaksaa siivota...mutta ehkä sen voisin jättää hyvällä mielellä huomiselle.. :)

Äänestä
  • Ihmiset ei käy täällä, koska eivät kehtaa myöntää sortuneensa, mutta minä tulin sen myöntämään!! V****!!!!

    Siitä asti kun se jääkaappi hajos, tää mun laihis on lähteny käsistä aivan täydellisesti.. Ensin tuli mässäiltyä kaikkia valmisruokia, kun ei ollu jääkaappia viiteen päivään käytös, sitten oli kahdet synttärit, joilla oli aivan liian hyviä ruokia.... Ja sitten kaverit tuli bilettään kahdeks yöks ja tuli sitä ryypättyä muutakin kuin lightsidukkaa... 1kg!! V****!!!!!

    Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja toivon, että tuosta kilosta ainakin osa ois ihan vaan jotain alkoholin aiheuttamaa turvotusta ja nesteitä kerääntyny elimistöön...

    Hyvä, että jollain menee hyvin. Tsemii sulle gordabella! Jatka samaan malliin!! :)

    Äänestä

  • shania.87 kirjoitti:

    Ihmiset ei käy täällä, koska eivät kehtaa myöntää sortuneensa, mutta minä tulin sen myöntämään!! V****!!!!

    Siitä asti kun se jääkaappi hajos, tää mun laihis on lähteny käsistä aivan täydellisesti.. Ensin tuli mässäiltyä kaikkia valmisruokia, kun ei ollu jääkaappia viiteen päivään käytös, sitten oli kahdet synttärit, joilla oli aivan liian hyviä ruokia.... Ja sitten kaverit tuli bilettään kahdeks yöks ja tuli sitä ryypättyä muutakin kuin lightsidukkaa... 1kg!! V****!!!!!

    Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja toivon, että tuosta kilosta ainakin osa ois ihan vaan jotain alkoholin aiheuttamaa turvotusta ja nesteitä kerääntyny elimistöön...

    Hyvä, että jollain menee hyvin. Tsemii sulle gordabella! Jatka samaan malliin!! :)

    shania,harmi kun sulle on käyny noin paskasti :\ Kiva kun tulit kuitenkin kertomaan missä mennään ja toivottavasti saat taas motivaatiota jatkaa painonpudotusta. Mä uskon kyllä, että nesteitä sulle on kerääntynyt ja niistä pääsee helposti eroon. Itsellä ainakin lähtee jo muutamassa päivässä liikkeelle, kun en syö hiilihydraattia ollenkaan. Tsemppiä sulle ja ilmoittele miten edistyt! :)

    Otin nyt tämän viikonlopun tehtäväkseni koittaa pitää painoa samoissa lukemissa ja sen takia syönyt aika normaalisti, mutta kuitenkin tarkkaillen :) Vähän on onneks saanut nautiskella muutamalla jäätelöllä ja karjalanpiirakoilla niin ensi viikon sitten jaksaa taas olla tiukkana ruokavalion suhteen.
    Ensi viikolla otan kans liikunnan mukaan tähän painonpudotukseen.
    On ollut kyllä kiva huomata, että tää hiilihydraatiton ruokavalio ei enää tunnu niin pahalta kuin alussa. Eikä ruokakaan nykyään pyöri enää silleen mielessä kuin ennen.
    Ajattelin vielä ainakin parin viikon ajan olla syömättä hiilihydraattia,ehkä muutama tummaleipä sillon tällön, jos tuntuu siltä, mutta eipä muuten :)

    Muutama ihminen on maininnut etten näytä nykyään enää niin turvonneelta ja vaikutankin pirteämmältä. Oli kyllä mukava kuulla pitkästä aikaa jotain kohteliaisuuksia itestäni :P
    Kukaan ei ole onneksi kiusauksia asettanut pahemmin eteeni, kun olen maininnut että koitan saada kiloja kuriin.
    Tänä viikonloppuna piti kavereiden kanssa juhlimaan mennä, mutta suoraan sanoin, että kroppa ei nyt salli sitä tällä hetkellä :D Pikkasen oli vaikeaa jäädä pois, mutta olin iloinen kuitenkin että jätin menemättä, vaikka muutamalta kaverilta sain vähän negatiivista palautetta. Mutta samapa tuo, mulle on tämä asia tällä hetkellä tärkeämpää kuin clubeilla hilluminen ja jos joku ei ymmärrä ni antaa olla :) Tuli säästettyä nekin rahat :D

    Taidanpa tehdä uuden keskustelun ja jutella itseni kanssa siellä :P
    Ehkä saisin jonkun juttuseurakseni, joka on myös painoa pudottamassa ym. kun tämä näyttää kuivuneen kasaan.

    shania, tule uuteen keskusteluun jutskailee jos oot viel näissä merkeissä liikenteessä täällä ^_^

    :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_41442 kirjoitti:

Hellureiskista vaan!
Eksyin tänne sivustolle taas pitkästä aikaa, vaikkakin nyt tällä rekatulla nimmarillani.

Olen eilen aloittanut uudelleen taistelun kiloja vastaan ja nyt sitten tulin tänne kirjoittelemaan taas tuntemuksiani ja ajatuksiani. En edes muista, milloin olen viimeksi käynyt näillä sivuilla. En ole tietoisesti edes laihduttanut aikoihin, mutta eilen aamulla sen aloitin; ruokapäiväkirjan pitämisen, puuroaamiaisen ja leivältä jätin rasvan pois kokonaan.

Justahan tulin kauppareissulta ja jäi onneksi kaikki herkut kaupan hyllylle, vaikka hetken niitä ihailinkin. Ne kun ovat samalla hyllyköllä leipien kanssa, aika kiusallista, mutta sain valituksi vain ruisleipää ja sitäkin niin monta, että sain jopa pakkaseenkin :) Nyt on sitten uuniperunaa tulollaan ja lämmäytän kaveriksi kaalikääryleitä ja siihen vielä tomaattia ja ruisleipää ja lasi kylmää maitoa, niin avot, johan taas jaksaa opiskella :)

No, mutta löytyisikö täältä nyt laihdutuskaveria? Vielä en ole lueskellut toisten juttuja, mutta tänään niitä aion lukea. Mukavaa viikkoa kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu