Olen ihannemies

10-20 vuoden päästä. Mä olen päätynyt tähän tulokseen tarkastelemalla sitä mitä minkäkin ikäiset naiset toivovat mieheltä. Mulle ei ole nyt ~20vuotiaana mitään käyttöä, mutta jos jatkan samaa rataa niin 10-20v päästä mä täytän lähes jokaisen naisen ihannemies kriteerit.

Tää on hyvin yksinkertaista, vanhetessa naisten ulkonäkökriteerit selvästi laskee, eli ei tarvii olla 185cm pitkä tumma adonis vaan muut asiat tulee tärkeimmiksi. Listaan muutaman tähän.

1. En käytä alkoholia juuri yhtään, pari kertaa vuodessa.
2. En juokse naisten perässä baareissa ja muissa riennoissa vaan olen enemmänkin kotona.
3. En ole agressiivinen, ikinä en ole ketään lyönyt.
4. Harrastan aktiivisesti liikuntaa (elämäntapa) joten todennäköisyys suuren ylipainoon on aika pieni. Ei siis kaljamahaa.
5. Osaan käydä suihkussa joten en ole epähygieeninen. (nätäkin toiveita naisilla on)
6. Osaan ja tykkään keskustella yleisesti maailmasta ja sen tapahtumista enkä vain istu tv:tä katsoen ja vastaamalla lähinnä röyhtäisyllä.

Siinä muutama yleisin naisen (35v ) laittama kriteeri ihannemiehelle.

Ongelma piilee lähinnä siinä, että miten mä pystyn motivoimaan itseäni odottamaan noin kauan? Ja toisekseen millekköhän se sitten tuntuu kun sitä miettii "toi nainen nyt kyllä tykkää musta, mutta 20v sitten hän lähinnä halveksui luuserimaisuuttani".
70656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Suosittelen hommaamaan sen 15v aikana elämänkokemusta sitä ne naiset varmasti aina arvostaa iästä riippumatta...
Onko nainen sun ainoa elämän tarkoitus? No aika köyhältä kuulostaa.
Susta tulee mielee yks sukulaisen mies joka on just himourheilija eikä koskaan asunut naisen kanssa ennen tätä hetkee. Kirkonrotaks mä sitä nimitän kun sosiaaliset taidot on luokkaa nolla. Ihan mukava mies tosin silti... Ilmeisesti nykyisen naisensa kanssa on juurikin siksi että nainen kyllästyi "alfoihin". Keski-iän molemmat ylittäneet...
Liikutko itseksesi vai harrastatko jotain sosiaalista lajia? Itsekin paljon liikkuvana tiedän tunteen kuinka helposti saa elämän pyörimään vaan sen liikunnasta saavan endorfiinin ympärillä vaikka maailmassa on paljon muutakin.

Äänestä
  • 10 vuoden päästä naiset ei sua enää kiinnosta samalla tavalla kuin nyt pari kymppisenä. 10 vuoden päästä olet niin tottunut sinkkuuteen ettet jaksa naista yrittää vaikka naiset susta kiinnostuneita olisikin. Minulle kävi näin. Parikymppisenä naiset ei paljon meikäläistä noteeranneet. Nyt päälle 30 v. vientiä olisi mutta ei oikein kiinnosta enää.

    Äänestä

Miksi on lyhyitä ihmisiä? Koska niillä on lyhyet vanhemmat. Ymmärrätkö, van-hem-mat. Äiti sekä isä ovat lyhyitä. Kukaan nainen ei mene naimisiin ja hanki lapsia sellaisen miehen kanssa, johon ei tunne intohimoa. (Jos otat rikasmies -esimerkin, niin huom huom. niitä on hyvin vähän). Lyhyitä ihmisiä on siksi, koska lyhyt mies on ollut lyhyen naisen mielestä hurmaava. Vielä lisäksi: Lyhyitä ihmisiä on PALJON. Siispä monen lyhyen naisen mielestä lyhyt mies on ollut se ihana ja komea.

Lyhyys ei ole sairaus. Tosi usein lyhyen ihmisen vanhemmatkin ovat lyhyitä! Se kertoo sen, että lyhyiden ihmisten keskuudessa lyhyet ihmiset ovat suosittuja (ominaisuus korostuu.. muistan yhdenkin naisen jonka pituus 142cm).

Ethän säkään mene naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka ei sua fyysisesti yhtään miellytä? Kumppania ei oteta säälistä. Niin se vain on. Jos ihminen ei löydä sopivaa, hän on toistaiseksi yksin. Eli sua himoitaan. Sun lyhyys vetää pieniä naisia puoleen kuin magneetti! Ujoina, suuressa ihastuksen tunteessa eivät uskalla jäädä tuijottamaan (sellaisia me naiset olemme). Joku lyhyt nainen tulee vielä poimimaan sut ja kiittelemään kohtaloaan, että sai juuri sopivan kokoisen miehen. Naisilla on aina komplekseja kehostaan.. Liika lihava, liika lyhyt, mäkä mäkä. Jos pieni nainen saa miehen joka on häntä ainoastaan 10-15cm pidempi (ei siis liikaa pidempi), niin johan tyytyväisenä pysyy.

Ota iiihan rennosti... :) Oikeasti

Äänestä

Aivan varmasti joku kiinnostuu, jos vaan tutustumisasteelle pääset. :)

Ei hätiä mitiä, jos edes jonkun verran ulkona liikut, niin aivan varmasti kohdallesi joku arvosi ymmärtävä osuu. Turha odotella ja muuttua aina vain kyynisemmäksi ja katkerammaksi, jos on jo nyt mahdollisuus onneen.
Onnea matkaan!

Äänestä
  • Tuo lause että kyllä joku kohdalle sattuu on hieman harhaanjohtava ja kirjaimellisesti otettuna haitallinen.

    Kukaan ei "vain osu" kenenkään tielle. Minä esimerkiksi olen saanut olla naisilta aivan rauhassa ainakin viimeiset pari vuotta, ja suurimmaksi osaksi viimeiset 10 vuotta.

    Ei kukaan vain osu kenenkään tielle, jos ei itse ole aktiivinen toisiin, uusiin ihmisiin tutustuessa.

    Minulla esimerkiksi on seuraava tilanne: olen töissä firmassa, jossa ei ole vapaita naisia, vaikka kivoja mimmejä onkin. Vapaa-aikaani vietän usein kavereiden kanssa, eikä heidän kauttaa tule koskaan mitään vapaita naisia näytille, että voisi tutustua. Se onkin jossain määrin outoa, sillä ystäväni ovat suurelta osalta toistaiseksi kaksikymppisiä, sekä miehiä että naisia, mutta ei heidän kauttaan vain koskaan tapaa ketään uusia. ja jos tapaa, niin he ovat yllätys yllätys -varattuja.

    Tähän kun lasketaan vielä mukaan se että en harrasta mitään sellaista, missä olisi mukana ryhmää, niin voitaneen kysyä että mistä se ihminen esim. minun elämääni tupsahtaisi?

    Yöelämässä, baarissako? No ei ole toistaiseksi löytynyt, baareissa minä en ilmeisesti kiinnitä mitään huomiota, mutta enpä minä itsekään ole juuri baareissa yrittänyt. Se on jotenkin niin keinotekoista ja niissä ympyröissä jos missä on sellainen lihan haju mukana koko ajan, että ei se innosta.

    Internetistäkään ei kukaan noin vain tipahda syliin, ei pitää itse tehdä paljon työtä.

    Joten turha sanoa että kyllä se oikea jostain tulee vastaan, ihan noin vaan ja yllättäin, että nou hätä!

    Ei, ihmisille pitäisi tuollaisten kohtalonyhteyksien sijaan opettaa että pitää olla aktiivinen, aktiivinen, aktiivinen. Eli tutustua aktiivisesti toisiin, olla kiinnostunut monista eri asioista, liikkua ihmisten lomassa jne.

    Koska jos alkaa vain uskomaan että kyllä se sieltä tulee, kuin jostain taikaiskusta, niin saa takuulla odottaa sitä vielä viiden vuoden päästäkin. Tai kymmenen. Ainakin, jos elämä on samanlainen puitteiltaan kuin minun (harrastukset-työ-sytäväpiiri).

    Äänestä

  • GuyOfGisbourne kirjoitti:

    Tuo lause että kyllä joku kohdalle sattuu on hieman harhaanjohtava ja kirjaimellisesti otettuna haitallinen.

    Kyllä mulle on vaan just osunu nää kumppanit netissä ja baarissa. Miksei sulle? Ja mitä työtä? Kuvallinen ilmoitus ja rehellinen mielenkiintoinen teksti nettitreffeihin ja se on siinä. Ei se munkaan mies siellä kauaa pyöriny kun mä sen sieltä bongasin. Ja se ei ole mikään jokanaisenunelmakomistus. Ja baarissa sama. Ite oon sieltä miehet iskeny ja on osunu ihan hyvin kohdilleen ne miehetkin.

    Ja ala sit harrastaa jotain ryhmäjuttuja, jos meinaat, että sieltä vois naisen löytää. Ja helvatan suppee sun kaveripiiri, jos siellä ei uusia ihmisiä tapaa..

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    No olen kai sitten niin paska ja mulla niin paskan suppee kaveripiiri ja olen vitun ruma ja tylsä ja kaikki mitä kirjoitin tuohon ylle on päin vittua.

    Kiitos ja hei.

    Äänestä

  • GuyOfGisbourne kirjoitti:

    No olen kai sitten niin paska ja mulla niin paskan suppee kaveripiiri ja olen vitun ruma ja tylsä ja kaikki mitä kirjoitin tuohon ylle on päin vittua.

    Kiitos ja hei.

    Nää muut vastineet on täys paskoja. Kiitos hei.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Kyllä mulle on vaan just osunu nää kumppanit netissä ja baarissa. Miksei sulle? Ja mitä työtä? Kuvallinen ilmoitus ja rehellinen mielenkiintoinen teksti nettitreffeihin ja se on siinä. Ei se munkaan mies siellä kauaa pyöriny kun mä sen sieltä bongasin. Ja se ei ole mikään jokanaisenunelmakomistus. Ja baarissa sama. Ite oon sieltä miehet iskeny ja on osunu ihan hyvin kohdilleen ne miehetkin.

    Ja ala sit harrastaa jotain ryhmäjuttuja, jos meinaat, että sieltä vois naisen löytää. Ja helvatan suppee sun kaveripiiri, jos siellä ei uusia ihmisiä tapaa..

    "Kyllä mulle on vaan just osunu nää kumppanit netissä ja baarissa. Miksei sulle?"

    Tä ssä tulee tämä ihmestys ja kummastus että jos mulla, niin miksei sulla. No asiaan on tietysti montakin selventävää syytä:

    Olen mies, joka ei ole kovinkaan hanakasti tutustumassa muihin, varsinkaan tuntemattomiin ihmisiin ja etenkään naisiin. Mieluummin tutustuisin vaikka tuttujen kautta, mutta siihen pääsemme vielä myöhemmin.

    Olen myös mies, joka ei ole perinteisellä, tai välttämättä millään tavalla kovinkaan komea. Luokittelisin itseni sellaiseksi joka ei kiinnitä huomiota, tai jos sattuu kiinnittämään, niin en ainakaan mitään erityisen positiivista huomiota. Kun katson itseäni peilistä, niin pidän itseäni joko ihan ookoona, tai sitten rumana.

    Olen kyllä avoin ja hyvä puhumaan ja olemaan ihmisten kesken, silloin kun on tuttua seuraa, mutta en minä osaa tuntemattomille puhua juuri mitään. Minä tarvitsen oikean puheenaiheen, tai sitten varmuuden siitä että toiselle voi heittää vaikka jotain ihan älyvapaatakin ilman että leimaantuu ihan helvetin typeräksi.

    Baareissa naiset eivät tule minun kanssani juttelemaan, enkä ole liioin huomannut että he mitään silmä- tai muutakaan peliä olisivat pelanneet. Voi olla että on sitten vain jäänyt huomaamatta. Ainoat naiset keneltä voi spontaania huomiota saada ovat itseäni ainakin 10-20 vuotta vanhempia, eikä näin kolmikymppisenä oikein kiinnosta sellaiset viisikymppiset naiset, sen verran ikärasisti olen kuitenkin.

    En myöskään elämässäni ole koskaan, muutamaa todella harvaa poikkeusta lukuunottamatta minkäänlaisia kehuja, jotka olisivat olleet ikäänkuin seksuaalisessa tai sukupuolettuneessa mielessä merkitseviä. Toiset ovat kyllä niitä saaneet paljonkin, olen niitä ollut itse todistamassa sekä kuullut kavereiden juttuja.

    Yritän kuitenkin olla ulkonäöltäni sen verran hyvä kuin nyt pystyn, eli katson mitä laitan päälleni, käytän jopa hajusteita ja ajattelen "tyyliäni" jos niin voisi ilmaista. En kuitenkaan minkään metroseksuaalin mittakaavalla, mutta tarpeeksi, luulisin.

    Luulen että minusta huokuu joku kummallinen seksuaalinen mitättömyys. Olen aika ujo, ja sen takia, kun elämässäni ei ole ollut juurikaan intiimiä toimintaa, en uskalla käyttäytyäkään yhtään flirttailevasti tai vihjailevasti. En uskalla laittaa mitään "pilkettä silmäkulmaan", kun luulen että se saa minut vain näyttämään jonkin sortin pervolta, jos käyn avoimesti naisille flirttailemaan.

    Ai niin, ja kroppani ei ole mikään timmi, vaan aikalailla löysä. En nimittäin juurikaan pidä urheilusta. Olen kyllä yrittänyt pitää, mutta en vain pidä. Olen silti päättänyt jollain löysyyden karkoittaa, mutta siihen voi mennä kauankin.

    Internetissä tutustuminen ei toimi minun kohdallani. Yritetty on, mutta ei se vain ole minua varten. En saa toisesta ihmisestä mitään kipinää tekstin perusteella ja muutenkin ihastun yleensä vasta vähän pidemmän tuntemisen kautta. Sokkotreffit ovat pahinta murhaa mitä tiedän näissä asioissa.

    " Ei se munkaan mies siellä kauaa pyöriny kun mä sen sieltä bongasin. Ja se ei ole mikään jokanaisenunelmakomistus. Ja baarissa sama. Ite oon sieltä miehet iskeny ja on osunu ihan hyvin kohdilleen ne miehetkin."

    No hyvä on jos näuin on, mutta minua ei kyllä bongannut muuta kuin aivan itselleni sopimattomat ihmiset internetissä, eikä baarissa kukaan mimmi ole varmaankaan koskaan tullut minua iskemään. tai no ehkä joskus, mutta tooooosi harvoin.

    "Ja ala sit harrastaa jotain ryhmäjuttuja, jos meinaat, että sieltä vois naisen löytää. Ja helvatan suppee sun kaveripiiri, jos siellä ei uusia ihmisiä tapaa.."

    En harrasta nytkään mitään ryhmäjuttuja, koska ne eivät ole mun juttu. Olisi jotenkin tyhmää mielestäni mennä harrastamaan jotain vain tavatakseen naisia. Varsinkin, kun tässä iässä ne ovat kaikki varattuja, melkein järjestään.

    Kaveripiiri jossa liikun on muovautunut pitkän ajan sisällä omaksi yksikökseen, missä ollaan yleensä samojen ihmisten kesken. kaveriporukan naiset ovat kavereita keskenään, ja jos heillä onkin ulkopuolisia naistuttavuuksia, mahdollisesti sinkkuja, niin heitä he tapaavat sitten muissa yhteyksissä. Miesten kautta aina välillä tulee kaveripiiriin mukaan muita miehiä, mutta naisilta ei tule muita naisia. ja ne jotkut naiset mitkä harvoin tulevat "uusina" mukaan käymään, ovat lähes aina varattuja. Joskus jos ei ole, niin eivät ole tuntuneet minusta niin kiinnostuneista olevan. ja miksipä olisivatkaan, kun ihan yhtä mukavia/tyhmiä minun paremmannäköiset mies-sinkkukaverini ovat kuin minä. Nämä naiset menevät niille, jos jollekin ylipäätään.

    Voitaneen käsittää että ystäväpiirini on ehkä sitten suppea, mutta minä pidän siitä että olen hyvin tuntemieni ihmisten seurassa, koska mieluummin niin kuin että pyörisin paljon hyvänpäiväntuttujen kanssa, joita ei sitten koskaan opi kunnolla tuntemaan.

    Tähän on helppo selitys: olet nainen. Nainen toki löytää netistä ja baareista helpostikin itselleen miehen, jos ei liian kranttu ole.

    Miehen taas täytyy nähdä vaivaa ja olla hyvinkin kärsivällinen, jos meinaa netistä naisen löytää. Itse en enää tätä nettitouhua jaksa ollenkaan.

    Äänestä

  • ihmettelyä kirjoitti:

    Joo ja se mun mieskin on nainen, koska löysi helposti mut :D Vai eikö ollutkaan..ups.. joo se olikin mies..mutta löysi silti seuraa..ai nii ja ei ollu mikää alfauros..mut sillä kävi vaan flaksi...ei muille käy..ei ainakaan sulle. No juu ei tolla asenteella. Sit nää ihmettelee ku ne on yksi!

    No joo, mä en enää ihmettele että teikäläinen on yksin. Siis summa sumarum:
    - ei ulkonäköä
    - ei itseluottamusta
    - ei mitään keskusteluaiheita
    - ei urheilua
    - ei uskallusta tarttua tilaisuuksiin ja hullutella
    - ei uskallusta tutustua uusiin ihmisiin
    - ei kykyä mielikuvitukseen (piirtää kuvaa ihmisestä tekstin perusteella)

    Joo, et sä mikään paska oo. Sä oot auttamattomasti tylsä. Mitä sulla ois niinkuin antaa naiselle? Tylsä elämä?

    Tähän en osaa vastata kuin omia mielipiteitäni. Ne tulivatkin varmasti selviksi aiemmasta tekstistäni.

    - ei itseluottamusta

    Ei itseluottamusta suhteessa naisten iskemiseen. Monessa muussa asiassa olenkin aika itsevarma ja mielipiteissäni, joita löytyy aika laajalla skaalalla olen usein hyvinkin tiukka ja järkähtämätön.

    - ei mitään keskusteluaiheita

    Tässä on pieni mutta; kyllä minulta juttua riittää silloin kun olen tuttujen seurassa. Tuntemattomille minun on vähän vaikea keksiä puhuttavaa, koska aika usein on niin, että minusta on tylsää jutella niitä näitä. En nyt mihinkään filosofisiin syvyyksiinkään halua mennä, mutta ei kiinnosta jutella, no sillä hyvää päivää kirvesvartta-tyylisellä tavalla.

    - ei urheilua

    Joo, urheilu ei kiinnosta minua. Minua kiinnostaa enemmän esimerkiksi musiikki, elokuvat ja kulttuuri, vaikka en mikään taiteen tirehtööri olekaan.

    Todellakin löytyy uskallusta hullutteluun ja tarttua tilaisuuksiin, mutta esto onkin juuri siinä naisten iskemisen kohdalla. Katsos kun ei ole paljoo positiivisia kokemuksia, niin ei se ruoki sitä suurta itsevarmuutta niissä asioissa hullutteluun.

    Ei välttämättä ole niinkään uskalluksesta, kuin siitä että useimmiten en näe sille tarvetta. No on se vähän uskalluksestakin kiinni, mutta kyllä minä esim. ihan helposti miehiin tutustun. mutta miehiin tutustuttaessa ei tarvitsekaan miettiä sitä mitä tuo minusta mahtaa "sillä tavalla" ajatella. Naisiinkin tutustun verrattaen helposti, mutta en "sillä tavalla". Minulla on muuten paljon naispuolisia ystäviä, on ollut aina.

    - ei kykyä mielikuvitukseen

    Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, mutta siitä sinun on vain otettava minun sanani vakuudeksi.

    Itseasiassa, jos totta puhutaan, niin voisit olla aika yllättynyt jos tapaisit minut, sillä todennäköisesti olen ihmisenä aiiiiiivan erilainen, kuin nyt luulet. Sekä ulkonäöltä, tyyliltä, että supliikiltani.

    Mulla onki sit sulle rakaisu onkelmaan:
    Suhtaudu niihin naisiin ihan kuin muihinkin ihmisiin. Turhaan sä jännität. Tuntemattomankin kanssa voi puhua ihan mitä vaan. Mistä sä tykkää? Vaiks leffoista. Kirvesvarttajuttut on tylsiä. Ja jos kerran osaat heittäytyä, heittäydy. Et sä mitään menetä, vaikka tulis pakit. Äläkä suhtaudu siihen ihmiseen naisena, jota isket ja tilanteeseen iskemisenä. Ajattele, että tässä turistaan huvin vuoksi ja tuo tyyppi on vaan joku kiva tyyppi. Sä mystifioit naisia ja niiden ajatusmaailmaa ja sitä itse iskemistapahtumaa. Ihan siinä vaan ollaan ja turistaan. Ei siinä mitään pilivilinnoja rakennella ja jalkoja alta vedetä.

    Ihan kivoja neuvoja, mutta yhteen kohtaan pitää tarttua;

    ei kyse niinkään ole siitä että mystifioin naisia, vaan se että pidän itseäni mitättömänä, siis seksuaalisesti ja heteromiehenä. Naisten ajatusmaailmasta olen aika hyvin perillä, ainakin niin hyvin että tulen naisten kanssa hyvin juttuun ja osaan puhua jopa niistä miehille vaikeista tunnepuolen asioista, ja sensellaisesta ja usein jopa pidän siitä.

    Minun ongelmani on siis lähinnä melko paska ulkonäkö, kropalle pitää jotain tehdä tässä tosin ja sitten se että en usko olevani oikein kukaan näissä asioissa. Mutta ei ne ihan tuulesta temmattuja luuloja ole, sillä ihan taivahan tosi on, että en minä ole sitä huomiota naisilta saanut siinä missä muut ovat, vaikka en olekaan kynttilääni sillä tavalla vakan alla pitänyt.

    En minä toivoa ole menettänyt kuitenkaan, uskon vain että on paljon ihmisiä, joiden ei ole syytä tuudittautua siihen uskoon että jostain joku vain tupsahtaa, ja minä kuulun niihin ihmsiiin.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Joo ja se mun mieskin on nainen, koska löysi helposti mut :D Vai eikö ollutkaan..ups.. joo se olikin mies..mutta löysi silti seuraa..ai nii ja ei ollu mikää alfauros..mut sillä kävi vaan flaksi...ei muille käy..ei ainakaan sulle. No juu ei tolla asenteella. Sit nää ihmettelee ku ne on yksi!

    ...taas puhtaammillaan.

    Miramella, lopetat tuo typerä syyllistäminen, jooko?

    Sinä olit harvinainen tapaus siinä, että yleensä etsit sieltä vakavaa seuraa. Suuri osa naisista ei. Ota huomioon, että nettipaikoissa on monenkertaisesti miehiä suhtessa naisiin, joten iso osa miehistä jää joka tapauksessa ilman. Ei se sinunkaan mies varmaan ollut eka ja ainoa, jolle vastasit, joten pakkeja jakelit ainakin kymmennelle miehelle.

    Äänestä

  • logiikan kukkasia kirjoitti:

    Tietysti jaoin, siellähän oli ihan kamalia tyyppejä liikenteessä. Pitää vaan osata ottaa ne parhaat. Mut tiäks mitä? Se mun mieski joutu antaa siel pakkeja, ku siel on aika kamalai muijiakin, ootko huomannut. Ja kantsii pistää profiiliin, että tositarkoituksella etsii, eiköhän se siitä.

    Äänestä

Jopahan on itsepohdiskelut..:)

Toiset saa vasta yli kolmenkymmenen sen ulkonäön, että naista kaatuu, se on totta.

Monet leffastarakin on ollu nuorempana aika kölvin näköisiä jamppoja...

mutta miten niin ei mitään käyttöä...?

Vedä vappupallollinen heliumia ja lue itselles ääneen toi sun tekstis.
Toihan on kuin joku leivonta-ohje.

Äänestä

muutaman päivän poissa ja sä vajoat suohon...?

Ilman naista? Miks ihmeessä? Kyllä ne 35 naiset mielellään sua tikulla härkkii *wirn*

Ja hei, mä olen alle sen ja oon huomannu sun hyvät puolet;)

Äänestä
  • Aloittaja

    Tätä se kesä teettää. Paskaa aikaa vuodesta.

    "Ilman naista? Miks ihmeessä?"

    Eiköhän syyn tiedä jo jokainen joka on kauemmin kuin päivän tätä palstaa lukenut.

    "Kyllä ne 35 naiset mielellään sua tikulla härkkii *wirn*"

    Jooh, tökkii samal taval kepil ku pikkulapset kuollutta lintua tien varressa. "elääks toi?!"

    "Ja hei, mä olen alle sen ja oon huomannu sun hyvät puolet;)"

    Veikkaan että olet vain ollut liian paljon ulkona ja saanut auringonpistoksen ja nyt hallusinoit.

    Äänestä

Olen 182 senttiä korkea. Painan n. 80 kiloa, suurin osa siitä on lihasta.

Tienaan n. 3100 euroa bruttona per kuukausi.

Olen lukenut eläessäni n. 300 kirjaa, osa niistä on ollut teknisiä, osa kaunokirjallisuutta. Olen ilman naista.

Haistakaa lutkat hevon vittu. Halveksun lutkia. Haistakaa hevon vittu.

Äänestä
  • nussin viikonloppuna naisen kaa yli kymmenen kertaa suihinotto, ei valittamista.
    mitä tekee tuloilla tai kolmella sadalla kirjalla jos osaa käsitellä naista?

    Äänestä

  • Onko 3100 mielestäsi kovinkin paljon? Riippuu tietysti siitä kuinka nuori olet, mutta esim pk-seudulla tuo ei vielä kovin ihmeellinen summa ole.

    Äänestä

  • Parempituloinen kirjoitti:

    Onko 3100 mielestäsi kovinkin paljon? Riippuu tietysti siitä kuinka nuori olet, mutta esim pk-seudulla tuo ei vielä kovin ihmeellinen summa ole.

    On tosin mahdollista että joku tienaa enemmän, mutta 3100 bruttona on helvetin paljon enemmän kuin keskimäärin. Pitäisin itseäni hyvätuloisena.

    Äänestä

  • kovinkin paljon. kirjoitti:

    Miten toi on muka paljon? Nettona ehkä, mut ei bruttona. Mäkin tienaan enemmän :D

    Äänestä

  • kovinkin paljon. kirjoitti:

    On tosin mahdollista että joku tienaa enemmän, mutta 3100 bruttona on helvetin paljon enemmän kuin keskimäärin. Pitäisin itseäni hyvätuloisena.

    keskipalkka se 2800€ muistan lukeneeni.

    et aika sil tasol oot

    Äänestä

  • suomalaisten kirjoitti:

    keskipalkka se 2800€ muistan lukeneeni.

    et aika sil tasol oot

    No se nyt on ihan fakta että suurin osa ei tienaa mitään kolmea tonnia kuukaudessa, vaikka täällähän on helppo väittää muuta.

    Jos ihmiselle jää käteen vaikkapa 2000 nettona kuukaudessa niin johan on kumma jos sillä ei elä.

    Äänestä

  • voiton puolella. kirjoitti:

    No se nyt on ihan fakta että suurin osa ei tienaa mitään kolmea tonnia kuukaudessa, vaikka täällähän on helppo väittää muuta.

    Jos ihmiselle jää käteen vaikkapa 2000 nettona kuukaudessa niin johan on kumma jos sillä ei elä.

    Ei kait täsä ollut kysymyskään, että millä tulee toimeen vaan ihannemiehestä!
    Ja ei tolla palkalla kyllä kivaa taloa ostella.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Ei kait täsä ollut kysymyskään, että millä tulee toimeen vaan ihannemiehestä!
    Ja ei tolla palkalla kyllä kivaa taloa ostella.

    Väitätkö että suurin osa porukasta tienaa jotain 4000 kuussa?

    En usko. Suurin osa ihmisistä on niin kädettömiä. Silti he ostelevat kivoja taloja. Hulluutta?

    Äänestä

  • sitten ostelevat? kirjoitti:

    Väitätkö että suurin osa porukasta tienaa jotain 4000 kuussa?

    En usko. Suurin osa ihmisistä on niin kädettömiä. Silti he ostelevat kivoja taloja. Hulluutta?

    Joo, mustakin on huulluutta ottaa se 40 vuoden asuntolaina..ei mitään järkeä.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Joo, mustakin on huulluutta ottaa se 40 vuoden asuntolaina..ei mitään järkeä.

    vuokraa jollekin toiselle?

    Ajatellaan vaikka että asuu Helsingissä kaksiossa, vaikkapa sellaisessa about 50 neliötä 40 vuotta vuokralla. Katsoin vuokraovi-com:ista, että sellainen voisi olla vaikkapa 800-900 euroa.

    Mitä se tekee 40 vuodessa?

    408 000 euroa (850 euroa kuussa)

    Entä jos elää Helsingissä 40 vuotta yksiössä?

    264 000 euroa (550 euroa kuussa)

    Kerro minulle millä tavalla järkevää on maksaa 264 000 tai 408 000 euroa vuokraa jollekin muulle? Tai millä tavalla on tyhmää ottaa se pankkilaina vaikka 40 vuoden maksuajalla, kun sen kämpän voi kuitenkin myydä aina pois, jos siihen ei tunnu olevan varaa? Kämppien arvot eivät kuitenkaan heilahtele niinkuin pörssikurssien, joten jos sellaisen kämpän, vaikka yksiön tai kaksion myy pois helsingissä, niin saa varmasti omansa pois, takaisin maksamansa lainanerät sekä mahdollisesti vielä voittoa riippuen suhdanteista?

    Kuka helvatta täällä on puhunut jostain kämäsestä vuokrasta?? Mun pointti oli, että ei noilla kolmen tontun palkoilla oikee kivoja taloja ostella ja jos ostetaan, niin ollaan 40 vuotta velkavankeudessa. Se oli pointti.

    Jos ei osta taloa, niin sitten elää vuokralla, että sikäli täh vaan itsellesi, koska ne ovat ne vaihtoehdot.

    Ellei halua jäädä vanhempien vaivoiksi, tai asua kavereiden luona tai sillan alla. No joo, on kai sitten vielä jotain asumisoikeusasuntoja, mutta ei taida olla kovin suosittua se.

    Että jos on pienemmät tulot, niin se on sitten se 40 vuotta velkavankeutta, tai maksaa jollekin toiselle. Ottaisin velkavankeuden mieluummin. Kun valita pitää joka tapauksessa.

    Jos on ne pienet tulot tosiaan. Siitähän tässä oli kyse. Mä puhuin kivoista taloista ja sit täälä tullaan ruikuttaa jostain pienistä tuloista. Ne nyt ei vaan sovi yhteen. You know.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Jos on ne pienet tulot tosiaan. Siitähän tässä oli kyse. Mä puhuin kivoista taloista ja sit täälä tullaan ruikuttaa jostain pienistä tuloista. Ne nyt ei vaan sovi yhteen. You know.

    Riippuu silti siitä mitä pitää kivana talona. Minulle riittää kivaksi taloksi ihan hyvin sellainen jonka voi saada pienilläkin tuloilla, mitä muuten 3100 euroa ei ole. 3100 eurolla saa jo minun mielestäni aikalailla kivan talon, mutta ilmeisesti tässä nyt puhutaan jostain kivilinnoista? Siis jostain "miljoonalukaaleista".

    Äänestä

  • Aloittaja

    Miramella kirjoitti:

    Kuka helvatta täällä on puhunut jostain kämäsestä vuokrasta?? Mun pointti oli, että ei noilla kolmen tontun palkoilla oikee kivoja taloja ostella ja jos ostetaan, niin ollaan 40 vuotta velkavankeudessa. Se oli pointti.

    Ei sitä kartanoa sieltä malibulta tosiaan noilla palkoilla osteta, mutta mites sä ajattelin hankkia ittelles sellasen miehen jolla on varaa sellaseen kartanoon, vaikos perintöä odotellessa?

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Mulla on jo mies :) Ja ei mä mihinkään Malibuun halua, hyi olkoon! Merenrannalla tönöni on. Ja tiedoksi kaikkihan maksetaan puoliksi. Ja kyllä sitä perintöäkin on jo tullut :)

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Mulla on jo mies :) Ja ei mä mihinkään Malibuun halua, hyi olkoon! Merenrannalla tönöni on. Ja tiedoksi kaikkihan maksetaan puoliksi. Ja kyllä sitä perintöäkin on jo tullut :)

    Oletko niitä naisia jotka haluavat rikkaan miehen? Kaiken tämän lisäksi perit sukusi metsät ja maat? Tavoittelet sitä promillen osuutta miehistä jotka tienaavat 100 000 euroa kuukaudessa? Siltä vaikuttaa...

    Äänestä

  • syntynyt perijätär? kirjoitti:

    Oletko niitä naisia jotka haluavat rikkaan miehen? Kaiken tämän lisäksi perit sukusi metsät ja maat? Tavoittelet sitä promillen osuutta miehistä jotka tienaavat 100 000 euroa kuukaudessa? Siltä vaikuttaa...

    Kultalusikka ja kultalusikka. Keskivertotaloudesta tullaan, metsää on mutta ei nyt mitään lappia kuitenkaan. Töitä on tehty pienestä pitäen, täällä sössöttäjistä ei monikaan ole muuta kuin suutaan soittanut. Kävin yliopistonkin, jotta saan paremman elämän eli koulutus poiki hyviä töitä. Ja mieshän ei tienaa kuin 6000 kuussa ei sitä 100 000. Ja rahanhan takia en häntä ottanut, vaan ihan muun. En edes tiennyt paljon se tienaa ennen kuin parin vuoden jälkeen näin pöydällä palkkakuitin. Notta näin. Ja onnea teille inisijät! Menkää kouluun ja hankkikaa töitä.

    Kiitos kun sait mut nauramaan tän muuten niin masentavan päivän keskellä. :D

    Väität olevasi keskivertotaloudesta, silti 2800e kuussa tienaavat (keskiverto) on liian alhainen määrä jotta teidän ylhäisyytenne voisi sellaisessa suhteessa elää. Myös jos sukunne omistaa metsää niin en usko lapsuudenkaan olleen mitään kovinkaan suurta kurjuutta.
    Myös 6000e kuussa tienaava ei ole kovinkaan peruspalkka vaikka niin väität ja se naurattaa mua vielä enemmän, jotenkin mulle tulee nyt mieleen, että a) olet provo, b) olet pikkulikka joka elää prinsessalinnassaan, c) et tajua yleisesi maailmasta paskaakaan kun isi on maksanut koko elämän tähän asti kunnes tuli rikas mies joka isukin sijaan elättää sua.

    Myös ihmetyttää miten et ole voinut huomata miehen hyvää tuloa kuin vasta parin vuoden jälkeen, sillä kukaan noin paljoa tienaava ei elä missään rotanloukussa ja aja millään ooppelilla. Olet siis huomannut kun miehellä on ollut hieno kämppä ja/tai auto ja hänellä on ollut varaa syöttää ja juottaa sua hienoissa ravintoloissa. Olet prinsessa joka on valinnut miehen materiaalin takia. Kiitos tästä. :)

    No ensinnäkään sillä miehellä ei ole autoa..uhuu! Ei ole mullakaan. Ja isä ei ole elättänyt mua vaan olen ite tehnyt töitä 13-vuotiaasta kesäisin, mitä milloinkin..uhuu! Ootko sä?

    Ja joo sillä oli ihan kiva kämppä, mutta ei mitenkään erikoinen. Eli ei voinnut tietää. Kato kaikki, joilla on rahaa ei sillä pröystää. Sitä paitsi ei se tietannut silloin kun tavattiin noin paljoa, vaan vasta kun se sai tuon duunin missä se nyt on. Eli en ottanut miestä rahan takia.

    Ja tosiaan ihan tavallisesta perheestä tulen, maalla ne vanhemmat möllöttää. Äiti on sairaanhoitaja ja isä arkkitehti.

    Ja ooppeli on halpa auto :)

    Ja en mä sanonut, että mulle ei kelpaa 2800 tienaava, sanoinko??? Mä sanoin, että ei se 3100 ole paljoa tienattu, ei sillä kivoja taloja ostella. Se oli yleishuomio, hellou! Tää käänty tää juttu nyt vaan jostain syystä muhun, mitä mä en tajua. Skitsoa porukkaa!

    Joo ja mä oon kamala prinsessanakki..hehehe! :D

    ...Miramella ainakaan yliopistoa ole käynyt, vaikka niin väittää. Teinilikalta vaikuttaa kirjoitustensa perusteella.

    Minkälainen on kiva talo, jos sitä ei voi saada sellaisilla tuloilla, jotka ovat yli keskivertotulon? Eli puhutaanko nyt jostain hintaluokasta 500 000 euroa vai mitä?

    En halua tästä nyt tapella tai mitään, mutta haluaisin vain tietää että millainen on kiva talo? Kun itselleni riittää hirveän vähä kivaksi taloksi.

    Saa sitä kysyä :)

    Tossa on muuten aika hieno talo:
    http://www.skv.fi/Aspx/Realty/RealtyDetails.aspx?RealtyID=864000&SearchID=f52e4858f723472db6e415e829e5435f&CurrentPage=1&OrderBy=UnencumberedSalesPrice asc

    Tykkään ei-niin-tavallisesta. Tässä on siis sit jotain.

    Ja tietty keskituloinenkin suapi ostaa ihan mitä vaan. Musta on vaan hullua ottaa istä 40 vuoden lainaa. Se oli yksi pointti mulla. Eli köyhemmät asuu vaatimattomammin sitten.

    Äänestä

  • kaikenmoiset kirjoitti:

    ...Miramella ainakaan yliopistoa ole käynyt, vaikka niin väittää. Teinilikalta vaikuttaa kirjoitustensa perusteella.

    Kunhan täällä teittiä kiusaan. Olen maisteri. Faksaanko todistuksen?? Heh! Ihme takakireetä porukkaa täällä on. Varsinkin jos kyse on rahasta. Ei voi auttaa.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Saa sitä kysyä :)

    Tossa on muuten aika hieno talo:
    http://www.skv.fi/Aspx/Realty/RealtyDetails.aspx?RealtyID=864000&SearchID=f52e4858f723472db6e415e829e5435f&CurrentPage=1&OrderBy=UnencumberedSalesPrice asc

    Tykkään ei-niin-tavallisesta. Tässä on siis sit jotain.

    Ja tietty keskituloinenkin suapi ostaa ihan mitä vaan. Musta on vaan hullua ottaa istä 40 vuoden lainaa. Se oli yksi pointti mulla. Eli köyhemmät asuu vaatimattomammin sitten.

    juu, eipä tuollaista nyt kannata pienempituloisena ostaakaan, samaa mieltä asiasta.

    Kumma kyllä mä en ole koskaan oikein halunnut isoa taloa. itseasiassa en taloa ollenkaan, vaan huoneiston. Ja kaksio riittää. En keksisi tässä vaiheessa elämääni mitään syytä enemmälle tilalle.

    Mutta en tarkoita ettet saisi haluta vaikka tuollaista. Onhan se kivan oloinen talo, vaikka ei mulle sopisikaan.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Saa sitä kysyä :)

    Tossa on muuten aika hieno talo:
    http://www.skv.fi/Aspx/Realty/RealtyDetails.aspx?RealtyID=864000&SearchID=f52e4858f723472db6e415e829e5435f&CurrentPage=1&OrderBy=UnencumberedSalesPrice asc

    Tykkään ei-niin-tavallisesta. Tässä on siis sit jotain.

    Ja tietty keskituloinenkin suapi ostaa ihan mitä vaan. Musta on vaan hullua ottaa istä 40 vuoden lainaa. Se oli yksi pointti mulla. Eli köyhemmät asuu vaatimattomammin sitten.

    työtön prinsessa. Sinä ja sun kivat talot. Et tule koskaan asumaan kivassa talossa.

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Kunhan täällä teittiä kiusaan. Olen maisteri. Faksaanko todistuksen?? Heh! Ihme takakireetä porukkaa täällä on. Varsinkin jos kyse on rahasta. Ei voi auttaa.

    Ei rahasta kannata puhua Suomessa, koska se on arka aihe. Eikä kysymys ole edes kateellisuudesta, vaan siitä että suomalaiseen tyyliin ei kuulu omien tai muiden palkkojen kertominen, vertailu, kehuminen tai vähättely.

    Minusta se on loppujen lopuksi ihan hyvä tyyli. Koska mitä enemmän rahasta puhutaan, sitä enemmän se nousee arvoksi ja ruokkii pitkässä juoksussa enemmän epätervettä tarvetta saada sitä lisää ja lisää.

    Mutta olenkin tosi pienipalkkainen, ehkä olen tietämättäni kateellinen :)

    No et ainakaan huijaa tarkkanäköisiä sivustaseuraajia.

    Kuinkas paljon saat viikkorahaa?

    Äänestä

  • mikälie. kirjoitti:

    No et ainakaan huijaa tarkkanäköisiä sivustaseuraajia.

    Kuinkas paljon saat viikkorahaa?

    Nyyh, nyyh. Ite olet, huomaan sen kirjoitustyylistäsi :D
    Mä voin olla sulle ihan mitä sä haluat. Mut diskurssianalyysisi menee metsään :D

    Kerro vielä mun ikä ja ammatti (työtyön ei käy).

    Vinkki vinkkinen: kirjoitan töistä, näen ikkunastani meren, jalassani ovat merkkikorkkarit..jee!

    Äänestä

  • GuyOfGisbourne kirjoitti:

    Ei rahasta kannata puhua Suomessa, koska se on arka aihe. Eikä kysymys ole edes kateellisuudesta, vaan siitä että suomalaiseen tyyliin ei kuulu omien tai muiden palkkojen kertominen, vertailu, kehuminen tai vähättely.

    Minusta se on loppujen lopuksi ihan hyvä tyyli. Koska mitä enemmän rahasta puhutaan, sitä enemmän se nousee arvoksi ja ruokkii pitkässä juoksussa enemmän epätervettä tarvetta saada sitä lisää ja lisää.

    Mutta olenkin tosi pienipalkkainen, ehkä olen tietämättäni kateellinen :)

    Joo ei kantsi ei..täällä tuli nyt keskustelu olenko työtön pissis vai en. Hauskaa. Tässähän tää työpäivä menee. On meinaan vähä hiljasta kun kaikki on lomilla. Taktinen veto :) Noh kohtahan sitä voi suunnata ruokakauppaan.

    Äänestä

  • että olet kirjoitti:

    työtön prinsessa. Sinä ja sun kivat talot. Et tule koskaan asumaan kivassa talossa.

    Espanjan vaiko Ruotsin? Siinäpä pulma! Ne taitaa tosiaan olla työttömiä ne prinsessat vai mitä ne tekee? Talossa asun juu..ikkunasta siintää meri. Kohta sen äärelle ihmettelemään joutsenia, jotka on sinne parkkeerannu. Hassuja otuksia, jopa hiukka pelottavia, kun on niin isoja.

    No joo. Kiitos huomiosta, töissä on tylsää just nyt. :)

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Nyyh, nyyh. Ite olet, huomaan sen kirjoitustyylistäsi :D
    Mä voin olla sulle ihan mitä sä haluat. Mut diskurssianalyysisi menee metsään :D

    Kerro vielä mun ikä ja ammatti (työtyön ei käy).

    Vinkki vinkkinen: kirjoitan töistä, näen ikkunastani meren, jalassani ovat merkkikorkkarit..jee!

    Metsään varmaan menee, mutta saanko ihan huvin vuoksi yrittää :)

    Olet n. 25 ( -2v.) ja olet väliportaan tai alemman johtoportaan toimihenkilönä jossain keskivertoa suuremmassa yrityksessä. Minkä alan toimihenkilö, sitä en tiedä.

    Mutta tämä vain heittona siis.

    Äänestä

  • GuyOfGisbourne kirjoitti:

    Metsään varmaan menee, mutta saanko ihan huvin vuoksi yrittää :)

    Olet n. 25 ( -2v.) ja olet väliportaan tai alemman johtoportaan toimihenkilönä jossain keskivertoa suuremmassa yrityksessä. Minkä alan toimihenkilö, sitä en tiedä.

    Mutta tämä vain heittona siis.

    Olen viestintäjohtaja (en sano missä) ja ikää 27. Siks mää viestinä näin upeasti..hehe! Ookko huomannu, että täällä on todella tiukkapipoisia ihmisiä?

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Olen viestintäjohtaja (en sano missä) ja ikää 27. Siks mää viestinä näin upeasti..hehe! Ookko huomannu, että täällä on todella tiukkapipoisia ihmisiä?

    On paljon ihmisiä, jotka tulevat nettiin etsimään vain ne asiat, jotka itseä ärsyttävät, ja räksyttävät sitten päälle. Joskus syyllistyn itsekin samaan.

    Mutta enpä näe suurtakaan tarvetta nyt millekään rähinälle. Liian hyvä fiilis, ja vähän ihmetyttää että mitä nuo muut tuossa noin kovin suivaantuivat.

    Äänestä

  • GuyofGisbourne kirjoitti:

    Näinhän se menee! Ihanaa kesää sulle! Vaikutat hyvältä tyypiltä, joten eiköhän se mirkku sunkin kainaloon löydy, kunhan vaan uskaltaudut niiden kanssa läppää heittää :)

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Näinhän se menee! Ihanaa kesää sulle! Vaikutat hyvältä tyypiltä, joten eiköhän se mirkku sunkin kainaloon löydy, kunhan vaan uskaltaudut niiden kanssa läppää heittää :)

    ja hyvää kesää myös sinulle :)

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Espanjan vaiko Ruotsin? Siinäpä pulma! Ne taitaa tosiaan olla työttömiä ne prinsessat vai mitä ne tekee? Talossa asun juu..ikkunasta siintää meri. Kohta sen äärelle ihmettelemään joutsenia, jotka on sinne parkkeerannu. Hassuja otuksia, jopa hiukka pelottavia, kun on niin isoja.

    No joo. Kiitos huomiosta, töissä on tylsää just nyt. :)

    Jos olet töissä heinäkuussa niin korkeintaan kaupan kassalla. :D

    Äänestä

  • ovat lomalla nyt. kirjoitti:

    Jos olet töissä heinäkuussa niin korkeintaan kaupan kassalla. :D

    En mä ole rikas :D Sanoinks mää niin? Misä? Ja se oli taktinen veto ottaa loma heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuu, höppänä. Joo ja kaupankassahan tietokoneella kirjottelee keskustelupalstoille. Oleko sä kassalla? :D

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    En mä ole rikas :D Sanoinks mää niin? Misä? Ja se oli taktinen veto ottaa loma heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuu, höppänä. Joo ja kaupankassahan tietokoneella kirjottelee keskustelupalstoille. Oleko sä kassalla? :D

    Jos olisit oikeasti rikas niin olisit juuri nyt siellä välimerellä uuden huvijahdin kannella, juoden pina coladaa tai muuta sellaista, etkä höpisisi mistään suoli24:sta.

    En usko pätkääkään mitä kirjoitat. :D

    Ei muuta kuin kivaa kesän jatkoa, hommaa nyt se kiva talo itsellesi ja elämä hymyilee. :)

    Äänestä

  • Miramella kirjoitti:

    Olen viestintäjohtaja (en sano missä) ja ikää 27. Siks mää viestinä näin upeasti..hehe! Ookko huomannu, että täällä on todella tiukkapipoisia ihmisiä?

    Täällä on hyvinkin hauska katsella, kun ihmiset provosoituu nollasta sataan alta aikayksikön. Saisivat kyllä todellakin vähän sitä hattuaan höllentää. :)

    Äänestä

  • Jepjep3 kirjoitti:

    Jos olisit oikeasti rikas niin olisit juuri nyt siellä välimerellä uuden huvijahdin kannella, juoden pina coladaa tai muuta sellaista, etkä höpisisi mistään suoli24:sta.

    En usko pätkääkään mitä kirjoitat. :D

    Ei muuta kuin kivaa kesän jatkoa, hommaa nyt se kiva talo itsellesi ja elämä hymyilee. :)

    Hyvää kesää sullekin :D Olishan se kiva olla rikas, mutku ei ole. Ja talo on jo, että tattista vaan!

    Äänestä

Sitten kun saat ne 35 naiset ihastumaan itseesi, pyörittele niitä pikkusormesi ympärillä, ja riko heidän sydämet. Ansaitsevat sen nuoruuden törväilyistään.

Annetaan pahan kiertää. :)

Äänestä
  • ;)....

    Äänestä

Että naiset vanhenee tuona aikana. Jos 10-20 vuoden päästä 16-24 vuotiaat alkaa käyttäytyä tuolla tavalla niin hyvä homma. ;)

Äänestä

kehitetty vaikka mitä jolla saa itsensä näyttämään paremmalta monella tapaa joten voi olla että saatte nuorta peipon pesää enemmän kuin ikinä kaipaatte tuossa iässä. :D

Äänestä

Go East, young man.

Jos sinua vertaa venäläiseen tai eestiläiseen normikundiin niin hohhoijjaa. Niillä on pottatukka, hörökorvat, nappiverkkarit ja paskaset alushousut.

Äänestä

se meni minullakin. Ei ollut menestystä parikymppisenä ja elämä meni opiskellessa, liikkuessa ja terveiden elämäntapojen parissa. Löysin tosin kumppaninkin, jonka kanssa olimme vuosikausia yhdessä, mutta suhteemme oli ehkä molemmin puolisesti pohjautunut loputtomaan kyllästymiseen yksin olemiseen eikä niinkään todelliseen sielunkumppanuuteen. Eron jälkeen sain nopeasti huomata, että kaltaisellani parisuhdeorientoituneella, akateemisella, itsestään huolehtivalla. perhettä haluavalla, keskustelevalla miehellä olikin kysyntää vaikka kuinka huolimatta siitä, että kasvot eivät ole "komeat". Enää ei ollut tarvetta siirtyä "down market" vaan rakastuin siihen joka oikeasti kolahti ja hän minuun. Mikäs tässä on elää omaa vanhempainvapaa vuoroani odotellessa :-)

Äänestä
  • että onkin pakko kysyä seuraavaa. Miten kaltaisesi kunnon mies ylipäänsä löysi kunnon naisen? Sanot että kysyntää oli. Miten se on mahdollista? Löysitkö naisen baarista vai mitä? Nyt ei kelpaa se että yhteisten tuttujen kautta.

    Miten kunnon mies onnistuu pariutumaan nykyaikana, mitkä ovat ne suhteen syntymekanismit? Kerro minulle!

    Äänestä

  • tuhkimotarinalta kirjoitti:

    että onkin pakko kysyä seuraavaa. Miten kaltaisesi kunnon mies ylipäänsä löysi kunnon naisen? Sanot että kysyntää oli. Miten se on mahdollista? Löysitkö naisen baarista vai mitä? Nyt ei kelpaa se että yhteisten tuttujen kautta.

    Miten kunnon mies onnistuu pariutumaan nykyaikana, mitkä ovat ne suhteen syntymekanismit? Kerro minulle!

    Itse käytin nettideittailua hyvällä menestyksellä jonkin aikaa, mutta vaikka tapasinkin useita mukavia naisia ja olipa siinä jokunen suhteen poikanenkin, kukaan ei kuitenkaan iskenyt sillä tavalla, että olisin halunnut sitoutua häneen pysyvästi. Nykyisen kumppanini tapasin vahingossa kaverin juhlissa. Hänet istutettiin viereeni ja juttelimme niitä näitä pitkin iltaa. Illan lopuksi rohkenin pyytää hänen puhelinnumeronsa. Hän kieltäytyi (seurusteli silloin vielä toisen kanssa, mutta ei ollut suhteessaan tyytyväinen), mutta minulla oli ollut niin mukavaa ettei se torjunta haitannut yhtään. Pari päivää myöhemmin hän otti itse minuun yhteyttä. Se oli kohtalo:-) Niin sen pitää mennä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8948423 kirjoitti:

10-20 vuoden päästä. Mä olen päätynyt tähän tulokseen tarkastelemalla sitä mitä minkäkin ikäiset naiset toivovat mieheltä. Mulle ei ole nyt ~20vuotiaana mitään käyttöä, mutta jos jatkan samaa rataa niin 10-20v päästä mä täytän lähes jokaisen naisen ihannemies kriteerit.

Tää on hyvin yksinkertaista, vanhetessa naisten ulkonäkökriteerit selvästi laskee, eli ei tarvii olla 185cm pitkä tumma adonis vaan muut asiat tulee tärkeimmiksi. Listaan muutaman tähän.

1. En käytä alkoholia juuri yhtään, pari kertaa vuodessa.
2. En juokse naisten perässä baareissa ja muissa riennoissa vaan olen enemmänkin kotona.
3. En ole agressiivinen, ikinä en ole ketään lyönyt.
4. Harrastan aktiivisesti liikuntaa (elämäntapa) joten todennäköisyys suuren ylipainoon on aika pieni. Ei siis kaljamahaa.
5. Osaan käydä suihkussa joten en ole epähygieeninen. (nätäkin toiveita naisilla on)
6. Osaan ja tykkään keskustella yleisesti maailmasta ja sen tapahtumista enkä vain istu tv:tä katsoen ja vastaamalla lähinnä röyhtäisyllä.

Siinä muutama yleisin naisen (35v ) laittama kriteeri ihannemiehelle.

Ongelma piilee lähinnä siinä, että miten mä pystyn motivoimaan itseäni odottamaan noin kauan? Ja toisekseen millekköhän se sitten tuntuu kun sitä miettii "toi nainen nyt kyllä tykkää musta, mutta 20v sitten hän lähinnä halveksui luuserimaisuuttani".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu