Vuoden aikana on ollut paljon vastoinkäymisiä. Erilaisia ja osa ikuisia.
En jaksa enää. Olen tässä viimeiset kuukaudet huomannut, miten minusta on vain haittaa kaikille. Kukaan ei halua olla seurassani. Kaikilla on aina joku, jonka kanssa olla mieluummin kuin minun kanssa. Vahingossa olen vahingoittanut toisten autoja, elämiä ja muuta omaisuutta, ja jatkuvasti. Vaikka olen aina koittanut olla vain avuksi. Mutta minä olen kömpelö ja äärettömän epäonninen.
Yllätys yllätys, en ole koskaan seurustellut. En ole koskaan harrastanut seksiä. Pari kertaa olen naista halannut.
En voi lähteä ulos asunnostani, kun masentaa tajuttomasti nähdä onnellisia pareja, samanlaista onnea mulla ei ole koskaan ollut. Ja kuka haluaa olla näin säälittävän tyypin kanssa, ei kukaan. Naisena minulla olisi toivoa, mutta miehenä ei. Eikä minulla ole todellakaan mitään pinnallisia vaatimuksia naiselle, ei yhden ainoaa. Olisin vain äärettömän kiitollinen jo siitä, että joku oikeasti haluaisi olla minun kanssa, saatikka perustaa perheen kanssani. Kyllä, olen mies, joka haaveilee perheestä.
Nytkin luin Iltalehden sivuilta Hollywood-tähtien neitsyyden menetyksistä. Kaikki menettäneet neitsyytensä/poikuutensa nuorempana mitä minä olen nyt.. Minä olen joku friikki, jota kartetaan parhaimman mukaan. Naiset ajattelevat, että eihän tossa voi mitään hyvää olla, kun ei sen kanssa kukaan ole seurustellut. Minä en ole pitkä, tumma enkä komea, en ole varakas enkä mitään muutakaan. Ainoa asia, jonka joskus luokittelin hyväksi asiaksi itsessäni oli matemaattinen lahjakkuus, mutta sekin ajatteluntapa karisi lukiossa. Nörtiksi, oudoksi friikiksi mut leimattiin. Miten siis kukaan nainenkaan voisi pitää, kun ei koulutoveritkaan? Aina saa lukea ja kuulla kaikkien entisistä, miten surkeaa seksiä oli ja kuinka ilkeä joku oli, miten ihania yhden illan juttuja on ollut ja miten joku on ihastunut johonkin toiseen. Minun elämään ei kuulu yksikään noista, ei missään muodossa.
Olen tajunnu, ettei mulla ole enää mitään elämisen arvosta. Uraa voisin luoda ja opiskella, mutta onko siinäkään mitään järkeä, yksin viettää koko elämä, yksin iloita ylennyksistä ja palkankorotuksista. Mäkin haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, monilla on ennen täysi-ikäisyyttä jo ties kuin mones tyttöystävä menossa. Ja aina vaan uutta löytyy. Viikko edellisestä niin on jo uusi nätti neito kainalossa.
Mussa ei ole mitään erikoista, mikä saisi tytöissä mielenkiinnon heräämään. Aina noissa Ihannemies-jutuissakin, ja niissä "vaatimuslistoissa" mitä olen oikeassa elämässä kuullut, vaaditaan aina kaikkea sellasta mitä mulla ei ole: särmää, miehekkyyttä, lihaksia, pituutta, tummuutta, nappisilmiä, rahaa, hienoa autoa ja mitä muuta. Mun todennäkösyys pariutua on varmasti alle 1%. Jaksanko jäädä noin pientä todennäkösyyttä odottamaan? En todellakaan... Olen vain yksi turha kappale maailmassa viemässä muiden tilaa, mun elämä on ollut ala-asteesta asti pelkkää alamäkeä. Ja enää en jaksa! Nyt tähän pahanolon on loputtava. Toivon vaan, että mussakin olis ollu jotain "särmää" tai jotain jännittävää ja hienoa, komea ulkonäkö tai jotain....
En jaksa enää. Olen tässä viimeiset kuukaudet huomannut, miten minusta on vain haittaa kaikille. Kukaan ei halua olla seurassani. Kaikilla on aina joku, jonka kanssa olla mieluummin kuin minun kanssa. Vahingossa olen vahingoittanut toisten autoja, elämiä ja muuta omaisuutta, ja jatkuvasti. Vaikka olen aina koittanut olla vain avuksi. Mutta minä olen kömpelö ja äärettömän epäonninen.
Yllätys yllätys, en ole koskaan seurustellut. En ole koskaan harrastanut seksiä. Pari kertaa olen naista halannut.
En voi lähteä ulos asunnostani, kun masentaa tajuttomasti nähdä onnellisia pareja, samanlaista onnea mulla ei ole koskaan ollut. Ja kuka haluaa olla näin säälittävän tyypin kanssa, ei kukaan. Naisena minulla olisi toivoa, mutta miehenä ei. Eikä minulla ole todellakaan mitään pinnallisia vaatimuksia naiselle, ei yhden ainoaa. Olisin vain äärettömän kiitollinen jo siitä, että joku oikeasti haluaisi olla minun kanssa, saatikka perustaa perheen kanssani. Kyllä, olen mies, joka haaveilee perheestä.
Nytkin luin Iltalehden sivuilta Hollywood-tähtien neitsyyden menetyksistä. Kaikki menettäneet neitsyytensä/poikuutensa nuorempana mitä minä olen nyt.. Minä olen joku friikki, jota kartetaan parhaimman mukaan. Naiset ajattelevat, että eihän tossa voi mitään hyvää olla, kun ei sen kanssa kukaan ole seurustellut. Minä en ole pitkä, tumma enkä komea, en ole varakas enkä mitään muutakaan. Ainoa asia, jonka joskus luokittelin hyväksi asiaksi itsessäni oli matemaattinen lahjakkuus, mutta sekin ajatteluntapa karisi lukiossa. Nörtiksi, oudoksi friikiksi mut leimattiin. Miten siis kukaan nainenkaan voisi pitää, kun ei koulutoveritkaan? Aina saa lukea ja kuulla kaikkien entisistä, miten surkeaa seksiä oli ja kuinka ilkeä joku oli, miten ihania yhden illan juttuja on ollut ja miten joku on ihastunut johonkin toiseen. Minun elämään ei kuulu yksikään noista, ei missään muodossa.
Olen tajunnu, ettei mulla ole enää mitään elämisen arvosta. Uraa voisin luoda ja opiskella, mutta onko siinäkään mitään järkeä, yksin viettää koko elämä, yksin iloita ylennyksistä ja palkankorotuksista. Mäkin haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, monilla on ennen täysi-ikäisyyttä jo ties kuin mones tyttöystävä menossa. Ja aina vaan uutta löytyy. Viikko edellisestä niin on jo uusi nätti neito kainalossa.
Mussa ei ole mitään erikoista, mikä saisi tytöissä mielenkiinnon heräämään. Aina noissa Ihannemies-jutuissakin, ja niissä "vaatimuslistoissa" mitä olen oikeassa elämässä kuullut, vaaditaan aina kaikkea sellasta mitä mulla ei ole: särmää, miehekkyyttä, lihaksia, pituutta, tummuutta, nappisilmiä, rahaa, hienoa autoa ja mitä muuta. Mun todennäkösyys pariutua on varmasti alle 1%. Jaksanko jäädä noin pientä todennäkösyyttä odottamaan? En todellakaan... Olen vain yksi turha kappale maailmassa viemässä muiden tilaa, mun elämä on ollut ala-asteesta asti pelkkää alamäkeä. Ja enää en jaksa! Nyt tähän pahanolon on loputtava. Toivon vaan, että mussakin olis ollu jotain "särmää" tai jotain jännittävää ja hienoa, komea ulkonäkö tai jotain....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ovatkaan.
Yritä edes vähin erin tutustua muihin. Voihan olla että ne singnaalit mitä olet saanut, tulkitset väärin.
Ja muihin on turha itseään verrata. On aina parempia mutta nyös huonompia.
Kaltaisiasi hiljaisia ujoja naisia on myös.
Yritä netin kautta ystävää, äläkä painota tätä yksinäisyyttä tai ujoutta heti alkuun.
Ole se mikä olet. Tsemppiä sulle.
ja ujoja naisia on paljon. Kantsii lukea toi, ei se mikään opas ole mutta voi herättää ajatuksia:
http://theparkbencher.blogspot.com/2009/06/how-to-meet-and-woo-nerdy-girl.html
Mullakin on ikäviä sattumuksia takana, mut sellaista sattuu. Ei se tarkoita et lopun elämää olisi sellaista.
Sulla on aika parisuhdekeskeinen näkökulma. Ymmärrän kyllä, että läheisyyden ja rakkauden kaipuu on voimakas tunne. Välillä itsekin kamppailen sen kanssa. Nyt vaikean elämän ja eron kokeneena voin kertoa että arvostan miehessä jo muita kuin pinnallisia ominaisuuksia. Esim. empatia ja lämpö ja oikeat elämän arvot. Ne jos puuttuu, niin eipä paljon pitkälle pötkitä vaikka kuinka adonis mukamas olisi...
Kaikesta päätellen olet vielä nuori. Ystävän neuvona tahtoisin sulle neuvoa, että koita tehdä muita juttuja, mitkä tuottaa sulle iloa ja kiinnostaa sua. Muu tapahtuu sitten kun sen aika on... Tiedäthän, että omat ajatukset voivat olla välillä katastrofaalisia, mutta ne eivät välttämättä ihan oikeasti ole täysin realistisia.
Ennenkuin luovut täysin toivosta.
Siis sun unelmana on perhe ja vaimo. okei.
Jos sun elämä on tällä hetkellä melko yksinäistä ja pelkkää työtä, kokeilepas ensin muuttaa vähän sitä. Elämä voi olla tyydyttävää ilman vaimoa ja perhettäkin (vaikka ei sellaista kuin toivoisit) Ota osaa erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja kokeile eri harrastuksia, kunnes löydät semmosen, jonka koet mielenkiintoiseksi. Harrastuksissa tapaa uusia ja erilaisia ihmisiä ja antaa uusia ajatuksia.
Ihmiset eivät voi kokea sinua mielenkiintoiseksi ihmiseksi, jos et edes itse koe olevasi mielenkiintoinen. Sun täytyy ottaa ohjat omiin käsiin, täytyy muuttaa sun ajattelutapaas, yritä tehdä parhaasi, tee omasta elämästäsi mielenkiintoinen. Yleensä ihmiset eivät edes tajua kuinka suuri valta heillä itsellään on omaan elämäänsä ja omasta mielestäni todella paljon on kiinni sun omista ajatuksista ja siitä miten katsot maailmaa.
Mulla oli joku aika sitten vähän samoja ajatuksia ja luin myös iltapäivälehden Hollyvood tähtien jutun.
Mun oma seksielämä alkoi vasta 28v. oli jo paineita, kieltämättä. Onneksi se alkoi vaimoni kanssa, eli mä menetin poikuuteni vaimolleni ja vaimoni 18v. antoi neitsyytensä minulle.
Mua on aina kiinnostanut jostain kumman syystä Vietnam ja matkasin Vietnamiin vaimoni perässä 6kk deksi ja kaikki meni ja on nyt todella hyvin, ihan kaikki. Olen nyt itse 30v. Vaimoni on raskaana, minä käyn töissä ja odotellaan anoppia Vietnamista kylään.
Itse kokeneena voin sanoa et naiset on parempia ulkomailla. Hyvän VAIMON löytäminen suomesta on kiven alla!
Jos vähänkään kiinnostuksesi heräsi, laita tänne s-posti osoitteesi niin turistaan lisää.
Mistäköhän maasta minä voisin hakea itselleni hyvän aviomiehen, hmm?
Tutustuitko vaimoosi vasta vietnamissa vai kirjoittelitko jo suomesta käsin?
Taisit olla aika rohkea ja päämäärätietoinen saadaksesi itsellesi vaimon. niin sitä pitää :)