Nuorekkuus

Nuorekkuudesta on tullut profiilien vakiosana.
Minua on alkanut ihmetyttämään sen monipuolinen sisältö.

Joillekin se tarkoittaa sitä, että käydään salilla rautaa vääntämässä otsasuonet pullistellen
saadakseen 25:n kroppa ja suusta vuodatetaan 18:n puhekieltä.
Ei käsitystäkään miten keskustellaan aikuismaisesti
vaikka matkamittarissa on pitkälle päälle 40:tä.
Pullistellen kukkoillaan ollen sovinisteja ja odotetaan,
että nainen lankeaa heidän jalkoihinsa allah allah,
kun on vatsalihakset,jossa voisi vaikka pikkuhousunsa pestä.

Ainoa hyvä asia koko salilla käynnissä on,
että pidetään huolta kunnostaan ja siten laitetaan aikaa 'terveyspankkiin',
mutta voisihan sitä myös itseään muutenkin kehittää.

Ei nuorekkuudesta pitäisi mitään menettää vaikka tietäisinkin,
että Tarja Halonen on presidentti ja Sauli Niinistö on eduskunnan puhemies eikä päinvastoin.

Olisikohan kellään tyhjentävää selitystä, mitä nuorekkuus käsitteenä oikeasti voisi olla,
jottei sitä tarvitsisi viljellä profiileissa kuin kauraa itsestäänselvyytenä,
että lukija ymmärtää sen sanan käyttäjän tarkoituksen.

Pälvikaljuista miestä on minun hieman vaikea pitää nuorekkaana,
vaikka mies niin vaikuuttaa profiilissaan.

Ei sillä, että minulla olisi mitään pälvikaljua vastaan.
Siinähän on hyvä tarkistaa onko meikit kohdallaan vaan
levinneet pitkin kasvoja:D
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nuorekkuus ole sitä,että jaksaa,kuin nuorena.
Jaksaa hölkätä,pyöräillä,juosta maratonia,heittää keihästä,uida pitkiä matkoja,kiivetä vuorisolla,lasketella,luistella,hiihtää,pelata pallopelejä,bailata joka ilta,kilpatanssia,veneillä purjeveneellä,moottoripyöräillä,rakentaa talon,pukeutua kuin nuori ym,ym....,mutta minä en vaan jaksa,enkä edes halua olla nuorekas enää,lähellä kuuttakymppiä.
kaikista ei ole nuorekkaaksi,siksi ei löydä aina sopivaa kumppania elämän ehtoopuolelle.
Mutta,nostan hattua nuorekkaille,jotka jaksaa!

Äänestä
  • En ole sitten koskaan täysnuori ollutkaan,
    jos tuo on nuorekkuus määritelmän sisältö, sillä
    ihan kaikkea en ole tehnyt:D:D:D

    Keihästä en ole heittänyt, taloa en ole omin käsin rakentanut
    edes hiekkataloa, vuoristossa en ole kiipellyt mutta kallioilla kylläkin.


    Huhuh - hiki meinasi tulla lukiessa;P

    Äänestä

Nyt vasta hokasin, että tällä on jo keskustelu
menossa nuorekkuudesta.
Sitä vaan ihmettelen mistä se tuohon tuli, kun
en sitä nähnyt tätä avaustani tehdessäni.

Pitääkin käydä lukasemassa:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fairytale or the true kirjoitti:

Nuorekkuudesta on tullut profiilien vakiosana.
Minua on alkanut ihmetyttämään sen monipuolinen sisältö.

Joillekin se tarkoittaa sitä, että käydään salilla rautaa vääntämässä otsasuonet pullistellen
saadakseen 25:n kroppa ja suusta vuodatetaan 18:n puhekieltä.
Ei käsitystäkään miten keskustellaan aikuismaisesti
vaikka matkamittarissa on pitkälle päälle 40:tä.
Pullistellen kukkoillaan ollen sovinisteja ja odotetaan,
että nainen lankeaa heidän jalkoihinsa allah allah,
kun on vatsalihakset,jossa voisi vaikka pikkuhousunsa pestä.

Ainoa hyvä asia koko salilla käynnissä on,
että pidetään huolta kunnostaan ja siten laitetaan aikaa 'terveyspankkiin',
mutta voisihan sitä myös itseään muutenkin kehittää.

Ei nuorekkuudesta pitäisi mitään menettää vaikka tietäisinkin,
että Tarja Halonen on presidentti ja Sauli Niinistö on eduskunnan puhemies eikä päinvastoin.

Olisikohan kellään tyhjentävää selitystä, mitä nuorekkuus käsitteenä oikeasti voisi olla,
jottei sitä tarvitsisi viljellä profiileissa kuin kauraa itsestäänselvyytenä,
että lukija ymmärtää sen sanan käyttäjän tarkoituksen.

Pälvikaljuista miestä on minun hieman vaikea pitää nuorekkaana,
vaikka mies niin vaikuuttaa profiilissaan.

Ei sillä, että minulla olisi mitään pälvikaljua vastaan.
Siinähän on hyvä tarkistaa onko meikit kohdallaan vaan
levinneet pitkin kasvoja:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu