en tiedä mitä tämä hyödyttää, mutta vuodatanpa nyt kuitenkin tunteita tänne..
olen 21, avomieheni 26, ostimme juuri omakotitalon ja olen raskaana viikolla 27.. meillä on ihana koti, koira, kissa, kaikkea mitä kuvitella saattaa, mutta jossain mättää.. Olen työtön, ja minun on raskaana lähes mahdotonta saada töitä mistään.. eihän kukaan täysipäinen ota raskaana olevaa töihin kun pian pitää jäädä äitiyslomalle ja terveys voi heittää ympäri päivänä minä hyvänsä. noh.. mieheni lähtee aamulla töihin 7 jälkeen, ennen kuin nousen.. emme näe aamulla. mies pääsee töistä 5 aikaan jonka jälkeen hän lähtee lähes poikkeuksetta johonkin tulematta kotiin välillä.. autoja korjaamaan tms touhuamaan ja tulee illalla 9 jälkeen kotiin.. kotona on kaikkea vielä tekemättä enkä tässä tilassa pysty esim laatikoita kantamaan vintille säilöön tai tekemään muutakaan raskasta hommaa..
iltaisin jos olen kiukkuinen tai muuten vaan hormoonit vetää vuoristorataa niin mieheni nalkuttaa kaikesta!! "et oo taaskaan tehny mitään, makaat vaan koko päivän! tee sitä tee tätä.." anteeksi nyt vaan jos en huonolta ololtani kykene joka päivä touhuamaan aamusta iltaan kaikkea sillä välin kun mies huitelee ties missä.. en uskalla valittaakaan miehen poissaolosta.. kerran erehdyin sen tekemään ja vastaus kuului: "mietippä kaks kertaa onko sulla syytä valittaa! mä sentään elätän sut ja maksan kaiken ja sä vaan makaat kotona!!"
huoh.. joka ilta nielen kiukun ja kyyneleet ja yritän hymyillä ja olla hyvällä tuulella, tehdä ruokaa kun mies tulee kotiin ja olla muutenkin mieliksi miehelle ettei tule taas sanomista. Ollaan seurusteltu 4 vuotta, yhdessä asuttu 3 vuotta.
Seksiä meillä on viimeksi ollut n. kuukausi sitten, sen vielä sulatan että halut on vähän molemmilla hukassa tän raskauden myötä, mutta ei se sitä tarkoita etten kaipaisi hellyyttä ja kosketusta.. tai edes katsetta!
Olen osaltani ollut hankala aikoinaan, sotkin omat raha-asiani täysin, mutta selvisimme siitä. Ennen saimme riidat sovittua puhumalla, mutta enää emme puhu mistään.. mies nalkuttaa kun en ole töissä. Erosimme viime vuoden lopussa kun en enää jaksanut, mutta mies sai puhuttua minut ympäri ja suostuin muuttamaan hänen kanssaan takaisin miehen kotipaikkakunnalle kun sain tietää olevani raskaana ja työni loppuivat entisellä paikkakunnalla.. Jätin kaikki ystävät sinne, muutin myös kolme vuotta sitten miehen perässä kun hän pääsi opiskelemaan, silloinkin jouduin hylkäämään kaikki ystävät.. suostuin pitämään tämän lapsen, ajattelin että kyllä me selvitään.. mutta selvitäänkö me? tai minä? miestä ei tunnu kiinnostavan.. Täällä minulla ei ole yhtäkään ystävää, ei ketään.. mies on asunut täällä kuitenkin lähes koko ikänsä ja hänellä on täällä kaikki ystävät, harrastukset, sukulaiset, kaikki.. jos sanon olevani yksinäinen hän sanoo "no hanki ystäviä, ei se niin vaikeeta ole." mutta olen ujo, arka lähemään yksin mihinkään ihmisten ilmoille, viihdyn mielummin luonon lähellä eläinteni kanssa. Olenko ollut jo kahdesti niin tyhmä että olen jättänyt kaiken taakseni tämän saman miehen takia?! en tiedä rakastanko häntä, en taida tietää enää miltä rakastaminen tuntuu..
Ollaan vasta kolmisen viikkoa asuttu tässä omassa talossa ja nyt jo olisin valmis lähtemään jos uskaltaisin ja voisin.. en pärjää lapsen kanssa yksin, ei ole töitä enkä saa mistään rahaa.. kelan tuilla yms ei pitkälle pötkitä..
Tämänkin kirjoittaminen tuntuu pahalta ja sekavalta.. pitäisi siivota ja tehdä ruokaa ennen kuin mies tulee kotiin.. en jaksa..
olen 21, avomieheni 26, ostimme juuri omakotitalon ja olen raskaana viikolla 27.. meillä on ihana koti, koira, kissa, kaikkea mitä kuvitella saattaa, mutta jossain mättää.. Olen työtön, ja minun on raskaana lähes mahdotonta saada töitä mistään.. eihän kukaan täysipäinen ota raskaana olevaa töihin kun pian pitää jäädä äitiyslomalle ja terveys voi heittää ympäri päivänä minä hyvänsä. noh.. mieheni lähtee aamulla töihin 7 jälkeen, ennen kuin nousen.. emme näe aamulla. mies pääsee töistä 5 aikaan jonka jälkeen hän lähtee lähes poikkeuksetta johonkin tulematta kotiin välillä.. autoja korjaamaan tms touhuamaan ja tulee illalla 9 jälkeen kotiin.. kotona on kaikkea vielä tekemättä enkä tässä tilassa pysty esim laatikoita kantamaan vintille säilöön tai tekemään muutakaan raskasta hommaa..
iltaisin jos olen kiukkuinen tai muuten vaan hormoonit vetää vuoristorataa niin mieheni nalkuttaa kaikesta!! "et oo taaskaan tehny mitään, makaat vaan koko päivän! tee sitä tee tätä.." anteeksi nyt vaan jos en huonolta ololtani kykene joka päivä touhuamaan aamusta iltaan kaikkea sillä välin kun mies huitelee ties missä.. en uskalla valittaakaan miehen poissaolosta.. kerran erehdyin sen tekemään ja vastaus kuului: "mietippä kaks kertaa onko sulla syytä valittaa! mä sentään elätän sut ja maksan kaiken ja sä vaan makaat kotona!!"
huoh.. joka ilta nielen kiukun ja kyyneleet ja yritän hymyillä ja olla hyvällä tuulella, tehdä ruokaa kun mies tulee kotiin ja olla muutenkin mieliksi miehelle ettei tule taas sanomista. Ollaan seurusteltu 4 vuotta, yhdessä asuttu 3 vuotta.
Seksiä meillä on viimeksi ollut n. kuukausi sitten, sen vielä sulatan että halut on vähän molemmilla hukassa tän raskauden myötä, mutta ei se sitä tarkoita etten kaipaisi hellyyttä ja kosketusta.. tai edes katsetta!
Olen osaltani ollut hankala aikoinaan, sotkin omat raha-asiani täysin, mutta selvisimme siitä. Ennen saimme riidat sovittua puhumalla, mutta enää emme puhu mistään.. mies nalkuttaa kun en ole töissä. Erosimme viime vuoden lopussa kun en enää jaksanut, mutta mies sai puhuttua minut ympäri ja suostuin muuttamaan hänen kanssaan takaisin miehen kotipaikkakunnalle kun sain tietää olevani raskaana ja työni loppuivat entisellä paikkakunnalla.. Jätin kaikki ystävät sinne, muutin myös kolme vuotta sitten miehen perässä kun hän pääsi opiskelemaan, silloinkin jouduin hylkäämään kaikki ystävät.. suostuin pitämään tämän lapsen, ajattelin että kyllä me selvitään.. mutta selvitäänkö me? tai minä? miestä ei tunnu kiinnostavan.. Täällä minulla ei ole yhtäkään ystävää, ei ketään.. mies on asunut täällä kuitenkin lähes koko ikänsä ja hänellä on täällä kaikki ystävät, harrastukset, sukulaiset, kaikki.. jos sanon olevani yksinäinen hän sanoo "no hanki ystäviä, ei se niin vaikeeta ole." mutta olen ujo, arka lähemään yksin mihinkään ihmisten ilmoille, viihdyn mielummin luonon lähellä eläinteni kanssa. Olenko ollut jo kahdesti niin tyhmä että olen jättänyt kaiken taakseni tämän saman miehen takia?! en tiedä rakastanko häntä, en taida tietää enää miltä rakastaminen tuntuu..
Ollaan vasta kolmisen viikkoa asuttu tässä omassa talossa ja nyt jo olisin valmis lähtemään jos uskaltaisin ja voisin.. en pärjää lapsen kanssa yksin, ei ole töitä enkä saa mistään rahaa.. kelan tuilla yms ei pitkälle pötkitä..
Tämänkin kirjoittaminen tuntuu pahalta ja sekavalta.. pitäisi siivota ja tehdä ruokaa ennen kuin mies tulee kotiin.. en jaksa..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on pakko puhua ja opettaa mieskin siihen!
Ja omahyväisyydestä olisi nyt syytä palauttaa mies maan pinnalle, kuka oikeasti tekee uhrauksia ja kuka ei?????????? SIINÄPÄ VASTA KYSYMYS TEILLE....
Kertomasi perusteella sinä... Joten minkälaista käytöstä otat häneltä vastaan?
Unohda nyt ne siivoukset ja ruokien tekemiset siksi aikaa kun oikeasti huvittaa sen miehen eteen tehdä yleensäkin mitään! Älä alistu ja mielistele, tee niin kuin tykkäät!
Tässäpä ne tärkeimmät, koita saada mieskin heräämään!
Pahempaa sotkua ei ehkä voisi olla, kuin mihin olet itsesi saattanut. Raskaana miehelle, joka ei selvästi rakasta sinua ja nähtävästi sinäkään et häntä. Tämä on jo yksinään todella huono juttu, mutta päätitte sitten ostaa vielä talon siihen päälle?! :O Toisinaan tuntuu ettei ihmisten tyhmyydellä ole rajaa. Vaikka eihän siinä, jos se on ihan okei molemmille ettei liitossa ole rakkautta ja eletään kulissiav(i)oliitossa muka onnellista perhe-elämää.
Oletko varma ettei miehesi petä sinua? Jos teillä ei ole seksiä, hellyyttä, kosketuksia tai edes katseita enää ja hän huitelee jossain illat pitkät, niin itselle ainakin tulisi epäilyksiä. Viimeistään siinä vaiheessa epäilys heräisi, jos saisi tuollaisen vastauksen mitä sinä saat kun kyselet miehen menemisistä.
Kannattaa yrittää keskustella, pyytää vaikka ammattiapua jos ette kahdestaan onnistu. Jos miehellä on toinen nainen, mahdollisesti toinen lapsikin tulossa, niin sinun on helpompi poistua takavasemmalle vielä ennen lapsen syntymää. On todenäköistä että "vahinko" sattuu uudelleen. Usko pois, muuttaminen ja oman elämän rakentaminen siitä mitä jäljlle jäi, on paljon vaikeampaa kun on kiinni lapessa 24/7 kuin vielä nyt lapsen ollessa mahassa.
"en pärjää lapsen kanssa yksin, ei ole töitä enkä saa mistään rahaa.. kelan tuilla yms ei pitkälle pötkitä.."
Tämäkin olisi kannattanut miettiä siinä vaiheessa kun alkoi ilman ehkäisyä puuhailemaan. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun raskaustesti näytti plussaa. Nyt on vaan sopeuduttava. Kyllä niitä köyhiä yh-perheitä Suomesta löytyy ja tuskin sielläkään vanhempi tai lapset nälkään kuolee. Saathan kelan tukien lisäksi myös elatusmaksuja. Toki voithan jättää lapsen miehen huollettavaksi, voi se yh-vanhempi olla mieskin. Adoptio on myös vaihtoehto, jos ei kumpikaan vanhempi ole oikeasti kyvykäs tai halukas lasta pitämään.
Jos kerta olet työttömänä kotona, niin sinullahan on aikaa tehdä mitä vain mihin aikaan tahansa. Joten miksi et herää aamulla aikaisin, jotta voisit syödä aamupalaa ja viettää aikaa miehen kanssa? Voithan mennä takaisin nukkumaan, jos vielä väsyttää.
Kyllä se on vähän niin että se joka ei hanki perheen talouteen rahaa, niin se tekee kotitöitä enemmän, jos muuta ei sovita. Etkö itse olettaisi että miehesi tekisi kotitöitä jos painaisit itse pitkää päivää töissä, jotta saisitte muutakin kuin ylähuulen leivän päälle? Toki hankala sanoa onko miehesi kohtuuton, vai ei. Mutta jos yhtään pystyy niin kyllä koti pitäisi siistinä pitää ettei miehen tarvitse enää siivotakin töiden lisäksi. Ruokaa nyt voi ostaa valmiinakin tai tehdä yhtenä päivänä viikon ruoat pakastimeen.
Toki vikaa on varmasti myös miehessä, mutta turha lähteä häntä syyllistämään kun ei hänen puoltaan asioista voi kuulla. Vaikka onhan tuo vähän omituista että hänellä on menoja noin paljon koko ajan. Sinä olet kuitenkin ainoa joka voi muuttaa sinun elämäsi suuntaa.
Eli loppuyhteenveto: Olet ajanut itsesi nyt niin syvään liemeen ja vedät sinne mukanasi viattoman lapsen muutaman kuukauden päästä. Tee jotain tälle asiallee heti äläkä venytä sitä enää! Todennäköisesti täällä ei kukaan voi sinua auttaa, mutta puhu tilanteesta neuvolassa tai hakeudu lääkäriin/psykologille. Tuo tilanne kuulostaa siltä ettei se tule paranemaan itsestään, huonompaan se kyllä menee. Ihan varmasti.
Onhan tuo vaikea tilanne, mutta ei varmaan kannata alkaa maalailla piruja seinille, jos ei ole mitään oikeita viitteitä toisesta naisesta tms. Eikä tässä vaiheessa paljoa auta tai lohduta tuollaiset: "Tämäkin olisi kannattanut miettiä siinä vaiheessa kun alkoi ilman ehkäisyä puuhailemaan." Aloittaja varmasti tietää, ettei ole joka kohdassa toiminut viisaasti, mutta ei sellaiseen kannata jäädä piehtaroimaan ja jossittelemaan menneitä.
Tuokin tilanne voi olla ihan vain väliaikainen. Suhteessa kumpaakin stressaa uusi muutos, mutta se voi mennä ajan myötä ohitse. Kyllä kaikissa suhteissa on kriisipaikkoja. Joku parisuhdeterapia tai sitten spykologille juttelu ihan itsekseenkin voisi toki olla hyvä, että aloittaja saisi enemmän tuntumaa elämänhallinnasta.
Tämä viesti ei todellakaan ollut mikään maailman kannustavin viesti. Alkuperäinen kirjoittaja tarvitsisi nyt tukea. Ennen kaikkea omalta mieheltään mutta koska ei ole sitä saanut, kirjoitti tänne. Tilanne on mikä on ja paras tapa ratkaista ongelmia ei todellakaan ole saarnata ehkäisystä ja syytellä! Esimerkkinä kerrottakoon, että oma siskoni oli parikymppinen, kun alkoi odottamaan esikoistaan. Sekä hänellä että miehellä oli opiskelut kesken ja raskaus tuli täytenä yllätyksenä. Ja kerrottakoon vielä, että siskoni söi e-pillereitä (ihan oikein, ohjeiden mukaan) mutta tuli silti raskaaksi. Eli kaikki on mahdollista.
Vaikka alkuperäinen kirjoittaja ei käy töissä, miehellä ei silti ole oikeutta pompotella ja alistaa. Ketään ei saa kohdella niin. Oma avopuolisoni oli tietystä syystä kotona vuoden verran, eikä minulla silti olisi mielestäni ollut oikeutta olla ottamatta häntä huomioon. Ihan samanlaiset oikeudet hänelläkin oli parisuhteessa kuin minullakin.
Jotain tuossa tilanteessa olisi kuitenkin pystyttävä tekemään. Olisiko teillä mitään mahdollisuutta keskustella asioista avoimesti ja rauhallisesti toisenne huomioon ottaen? Kannattaisi ehkä myös kokeilla käydä yhdessä ammattihenkilön juttusilla. Edes lapsen takia.
Ja yksi juttu vielä. Vaikka teille tulisi ero, elämä kantaa kyllä! Oot vielä kovin nuori, sulla on paljon mahdollisuuksia elämän suhteen. Asiat järjestyy kyllä.
"Aloittaja varmasti tietää, ettei ole joka kohdassa toiminut viisaasti, mutta ei sellaiseen kannata jäädä piehtaroimaan ja jossittelemaan menneitä."
Aloittaja sanoi itsekin että on tehnyt sen virheen jo kahdesti että on jättänyt kaiken miehen takia. Virheistä pitää oppia! Kaikista parasta tietenkin olisi jos pystyisi oppimaan toisten tekemistä virheistä, ettei kaikkea tarvitsisi oppia kantapään kautta. Monet tehdyt virheet on korjattavissa, mutta se ei tapahdu itsestään.
"Tuokin tilanne voi olla ihan vain väliaikainen. Suhteessa kumpaakin stressaa uusi muutos, mutta se voi mennä ajan myötä ohitse. Kyllä kaikissa suhteissa on kriisipaikkoja."
Suhteessa on kriisinpaikkoja ihan varmasti. Mutta ei kai kukaan voi kuvitella että suhteesta, jossa on jo ollut niin isoja ongelmia (joita ei selkeästi ole käsitelty) ja joka on jo kerran päätynyt eroon niiden takia, voisi tulla yhtään mitään hyvää jos tähän päälle vielä ostetaan omakotitalo ja synnytetään lapsi (jotka siis ovat jo yksinään suuria stressitekijöitä hyvässäkin suhteessa)? :O Tuo ei toimi edes teoriassa, saati jos päälle lasketaan vielä ap:n hormonimyrskyt ja pahaolo sekä miehen itsekkyys ja kaikki muu.
En jaksa paapoa aikuisia ihmisiä ja taputella päähän että kyllä kaikki järjestyy itsestään, kun se on täysi valhe. AP:n pitää nyt vaan suunnata se nielty kiukku asioiden hoitamiseen, niin asiat alkavat tapahtua vauhdilla. Oman valinnan mukaan voi sitten tehdä päätöksen yrittääkö hoitaa parisuhteen vai oman elämän aloittamisen kuntoon. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, jos hautautuu kotiin peiton alle ja itkee itsekseen.
Edellä jo ehdotettiinkin aamiaisen yhteista jakamista. Loisto idea. Laita kellosi soimaan 1/2 tuntia miehen heräämistä aiemmin ja kun hän herää sinä olet jo laittanut kaiken valmiiksi plus tehnyt hänelle eväät. Voitte rauhassa nauttia aamiaisenne jonka jälkeen sinä voit mennä takaisin huilaamaan.
Mainitsit raskaista laatikoista. Voithan sinä avata ne ja viedä tavararat vaikka yksitellen vinttiin - lopuksi tyhjän laatikon ja pakata ne sitten siellä uudelleen. "mutkun mutkun mutkun...." aina voi keksiä tekosyitä miksi hoimma ei hoidu.
Vaikka on kuinka raskaana, taloustyot voi ja kuuluukin silti hoitaa. Mies on oikeassa, hän hankkii leivän poytääsi joten sinulla ei ole muuta tekemistä kuin hoitaa kotirintama nyt ja sitten kun lapsi on syntynyt.
Paikkakunnallasi on aivan varmasti jotain seuratoimintaa tai kursseja tai illanviettoja, osallistu niihin. Mene ulos ja tutustu ihmisiin. Jos sinä vain itsekkäästi tuijotat omaa napaasi, kukaan ei sellaista seuraa halua. Ole osallistuvainen ja kysele muilta ihmisiltä paikkakuntasi (sehän on sinulle uusi) tapahtumia, näytä mielenkiintosi - huomaat että ihmiset haluavat sinut mukaansa kun huomaavat sinun olevan aidosti kiinnostunut!
Siitä on apua sitten kun lapsesi on syntynyt, voitte esim. muiden äitien kanssa järjestää lapsi-päiviä jolloin kukin äiti vuorollaan huolehtii pienokaisista muutaman tunnin kerrallaan jne jne jne..
Kuulostaa ihan kamalalta tuo sinun tilanne! Muut näkyivät antaneen neuvoja, et sinun pitäis hoivata miestäsi vaan enemmän ja laittaa eväätkin valmiiks. No ei tod! Lapsen synnyttyä sulla on ihan tarpeeks hommaa kotona, sellaisia puuhia mitkä on pakko tehdä. Ehkä olet nyt vaan väsynyt raskauden takia, etkä siksi jaksa mitään. Kerro tuo miehellesikin, ja toivo että ymmärtäisi.
Meillä on se tilanne, et opiskelen enkä saanu kesätöitä enkä mitään tukiakaan, onneksi mies käy töissä ja äitini auttaa rahallisesti niin paljon kuin pystyy. Ukko olettaa et minä pidän kodin tahrattomana, laitan ruuat valmiiks, illalla vielä hieron hartiat ja olen valmiina jalat levällään aina kun hänen tekee mieli. Äijä ei itse saa edes astioitaan tiskikoneeseen.
Noh, miehet on helppo palauttaa maan pinnalle, kun näyttää mistä ne jäisivät paitsi ilman naista. Lähdeppäs miimu___ viikoksi tai pariksi vanhempiesi luo tms. Siinä herää miehesikin todellisuuteen, kun kerrot ettei sinunkaan elämä helppoa ole vaikka "vain makaat kotona". Etäisyyden ottaminen voisi tehdä hyvää teille molemmille, mies oppisi arvostamaan Sinua ja ehkäpä Sinäkin jaksaisit paremmin pienen tauon jälkeen? Meillä ainakin tuo toimii kun on jonkin aikaa erossa.
Tsemppiä sulle ja hyvää kesää!
Tuollainen Barbienukke-asenne on niin 60luvulta. Nykyisin jokaisen samassa taloudessa asuvan tule kantaa kortensa kekoon. Pelkkä polvien levittely siilloin tälloin ei riitä.
Oletetaanpa että mies on se joka on kotona aja sinä teet pitkää tyopäivää hankkiessasi elannon itsellesi ja miehellesi. Olisitko itse onnellinen kotiin tullessasi nähdessäsi aina vain valittavaa naamaa ja sekaisen kodin.
Kyllä se niin on että sinä olet huolellisesti ajatellen valinnut tämän tilanteen (siis miehesi ja tulevan lapsenne), on liian myohäistä valittaa että olisitkin josain muualla ilman miestä ja lasta.
Tuon sijaan sinun vallassa on tehdä tästä nykyisestä tilanteesta paras mahdollinen auttamalla ja osallistumalla täysipainoisesti teidän kaikkien kolmen hyvinvointiin ja positiivisen ilmapiirin säilyttämiseen kodissanne.
Tuolla asenteella sinä tulet vetämään pisimmän korren.