Testosteroni

Joku jollain näillä palstoilla pisti testosteronin vähyyden piikkiin sen, että ei löydä naista. testosteroni kun määrittää seksuaalista halua, aggressiivisuutta jne.

Eli jos on enemmän testosteronia, niin se tekee ikäänkuin helpommaksi lähestymisen, koska siihen olisi suurempi biologinen pakko, se myös auttaisi ujouden voittamisessa, koska testosteroni tuo mukanaan aggressiivisuutta tai suurempaa halua. Ujous ikäänkuin unohtuisi, kun on testosteronihöyryissään.

ja naisetkin ilmeisesti aistisivat sen.

Tässä on kuietnkin sellainen juttu että testosteronin eritys voi olla vähäistä, mutta se voi myös olla joskus vähäisempää ja joskus suurempaa.

Esim. normaalisti sinkuilla on suurempi määrä testosteronia, kuin pariutuneilla. Lapsiperheellisillä miehillä, jos liitto on hyvä, on vähemmän testosteronia kuin silloin kuin oli sinkkuna.

Eli testosteronin eritys ei ole mikään avkio, vaan voi hyvinkin riippua elämäntilanteesta ja siitä miten itse itsestään ajattelee.

Joten käsittääkseni omaan testosteronin eritykseen voi vaikuttaa niin, vaikka alkaa urheilun avulla saavuttamaan jotakin, mitä ei ole ennen saavuttanut. Yrittää ajatella positiivisesti, vaikka tilanne olisi itselle epäedullinen.

Luulen että jos tällaisella tyypillisellä AT-miehellä on alentunut testosteronin tuotanto, niin se johtuu siitä että ajattelee itsensä häviäjäksi, eikä aktivoi itseään tarpeeksi, vaan möllöttää kotonaan omissa murheissaan.

Power is truly in the mind! Stressaaminen voi viedä miehuuden!
91195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kauniit kasvot perustuvat siihen, että nainen ajattelee itsensä luuseriksi ja tarvii paljolti muiden ihmisten tukea? Jos nainen alkaa itsenäiseksi, itsevarmaksi ajattelijaksi, testosteronin suuri eritys karheuttaa naisen kasvonpiirteet! Toisin sanoen, nainen, jos haluat olla pretty, älä ikinä kasva henkisesti vahvaksi.

Sehän on niin että molemmilla sukupuolilla erittyy kumpaakin sukupuolihormonia -testosteronia ja estrogeeniä. Osuudet ovat vain erilaiset. Miehillä testosteronia erittyy selvästi eniten ja naisilla vastaavasti estrogeeniä.

Niin että miehet haluavat naisen jolla ei ole luonnetta (kauniin)...

Äänestä

Pitäisi sponssaa kaikille atm:lle muutamat testosteroni-ruiskut joita voitas sit piikitellä. Johan alkas agressiivisuutta löytymään kun pari piikkii oot perseeseen tunkenu. Ja naiset tykkäis.

Äänestä

Naiset ovat eläimiä. Se on jo nähty sekä näillä palstoilla että muualla.

Silkkoja eläimiä.

Äänestä
  • Niin ollaankin ja olen todella ylpeä siitä. Olen päättänyt, että yksikään mies ei enää alenna minua ja tuo päätös on pitänyt. Miettikäähän miehet miksi nykynaiset ovat "silkkoja eläimiä" :-O Vinkki: katsokaa peiliin ja miettikää miten kohtelette naisia.

    Äänestä

Varatuilla miehillä on alimmat testosteronitasot. Kuitenkin he ovat baareissa aika kovaa, haluttua tavaraa.

Tämä hormoni ei selitä ATM-ilmiötä.

Äänestä

Itse olen löytänyt pari tapaa vaikuttaa (oletettavasti, mittauksissa en ole käynyt) testosteronitasoihini ja libidooni.

Toinen on suhteellisen ahkera urheilun harrastaminen, joka nostaa vireyttä, eron huomaa parhaiten sitten, kun syystä tai toisesta repsahtaa/tulee tauko, ei enää ole samanlaista "draivia" esim. seksuaalisessa mielessä

Toinen on sinkki, ihan marketista saa sinkkitabletteja ja elimistö taas tarvitsee sinkkiä testosteronia tuottaakseen. Viikon-parin sinkkikuuri ja totesin selvän piristymisen libidossa ja erektiotkin muuttuvat kivikoviksi ja laukeaminenkin tuntuu paljon tavallista voimakkaammalta.

Äänestä

"Eli jos on enemmän testosteronia, niin se tekee ikäänkuin helpommaksi lähestymisen, koska siihen olisi suurempi biologinen pakko, se myös auttaisi ujouden voittamisessa, koska testosteroni tuo mukanaan aggressiivisuutta tai suurempaa halua. Ujous ikäänkuin unohtuisi, kun on testosteronihöyryissään."

Joo, olen kyllä itsekkin huomannut kun mitä olen viime aikoina onnistunut vähentämään runkkaamista useillakin päivillä ja siinä sitten samalla itsevarmuus tuosta noin vaan kasvanut ja siinä samalla jopa nähnytkin itsensä paljon komeampana ja muutenkin parempana tyyppinä, että perää tuolla tuntuu olevan :) Runkkaaminenhan on muuten kanssa yksi mikä vähentää testosteronimäärää :)

"ja naisetkin ilmeisesti aistisivat sen."

Jep aivan, niin kuin itsekkin kerroin tuossa äskeisessä nähneeni siinä tapauksessa itseni entistä komeampana ja muutenkin parempana tyyppinä kun enemmän itsevarmuutta, joka taas positiivisella tavalla moneenkin asiaan jo vaikuttaa, niin kyllähän se jo säteilee ihmisestä :)

"Eli testosteronin eritys ei ole mikään avkio, vaan voi hyvinkin riippua elämäntilanteesta ja siitä miten itse itsestään ajattelee."

"Joten käsittääkseni omaan testosteronin eritykseen voi vaikuttaa niin, vaikka alkaa urheilun avulla saavuttamaan jotakin, mitä ei ole ennen saavuttanut. Yrittää ajatella positiivisesti, vaikka tilanne olisi itselle epäedullinen."

"Power is truly in the mind! Stressaaminen voi viedä miehuuden!"

Juu-u, ainakin jos ihmisellä on ollut masennusta tai stressiä, niin kyllähän sen nyt on ihan todettu ja useasti monet nähneetkin vaikuttavan noiden ihmiseen moninkin eri tavoin negatiivisesti ja ilon tunteiden taas päinvastoin. Kyllä kai ihan vähän sekin kohottaa testosteronia, jos vaikka monikin oikein hyvänkinnäköinen nainen sinua tykkää katsella tai lähestyä, ainakin edes nyt haluja löytyy silloin jo jonkun verran, tuskin nyt ainakaan erektiohäiriöitä tai muuta paskaa sen sijaan ainakaan aiheuttaisi :)

Niin, ja vielä kyllähän salilla käynninkin on ihan todettu kohottavan testosteronimäärää.

Äänestä

että urheilemisesta on paljonkaan hyötyä itsevarmuuden kohottajana naisasioissa.

Se on niin että vain kohtelemalla naisiaan tavalla tai toisella kaltoin ja heitä yhtään arvostamatta voi persaukinen mies saada hyvännäköisiä nuoria naisia nussittavakseen mielin määrin. Joissakin tapauksissa saattaa olla edullista käyttää ihan fyysistä pahoinpitelyäkin naisten käsittelyssä joskin muuntyyppiset pahoinpitelyt toimivat myös, mutta naista ei missään tapauksessa saa koskaan oikeasti arvostaa.
Varakas mies puolestaan voi käyttäytyä naisiaan kohtaan heitä arvostavastikkin asettumatta alttiiksi sille, että hänen naisensa alkaisi tulkita hänen käytöksessään epävarmuutta mikä puolestaan on niitä pahimpia turn-offeja naiselle(nainenenhan haluaa sen 'tavallisen' miehen joka tietää mitä tahtoo ja miten sen saa). Varaallisuus heijastuu miehen ulkoisessa olemuksessa monin tavaoin ja aina niin, että se saa mihen juurikin itsevarmemman oloiseksi.

Moni mies voi myös päihteillä saada itsesensä näyttämään itsevarmemmalta naisen edessä. Mutta ei mikään väsyttävä kaljapöhnä tässä auta vaan jotain terävämpää siihen tarvitaan. Jopa amfetamiinia on tähän tarkoitukseen käytetty, mutta kyllä ihan tavallinen viinakin voi toimia. Viinan pitää saada miehen silmiin sellainen tuijottava lasimainen katse ja ajatukset pitää keskittää vain siihen miten iskettävän naisen kanssa lähdetään nussimaan. Vähän sellainen katse silmiin kuin jollain laitumelle päästetyllä sonnilla joka puskee nautoihin kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GuyOfGisbourne kirjoitti:

Joku jollain näillä palstoilla pisti testosteronin vähyyden piikkiin sen, että ei löydä naista. testosteroni kun määrittää seksuaalista halua, aggressiivisuutta jne.

Eli jos on enemmän testosteronia, niin se tekee ikäänkuin helpommaksi lähestymisen, koska siihen olisi suurempi biologinen pakko, se myös auttaisi ujouden voittamisessa, koska testosteroni tuo mukanaan aggressiivisuutta tai suurempaa halua. Ujous ikäänkuin unohtuisi, kun on testosteronihöyryissään.

ja naisetkin ilmeisesti aistisivat sen.

Tässä on kuietnkin sellainen juttu että testosteronin eritys voi olla vähäistä, mutta se voi myös olla joskus vähäisempää ja joskus suurempaa.

Esim. normaalisti sinkuilla on suurempi määrä testosteronia, kuin pariutuneilla. Lapsiperheellisillä miehillä, jos liitto on hyvä, on vähemmän testosteronia kuin silloin kuin oli sinkkuna.

Eli testosteronin eritys ei ole mikään avkio, vaan voi hyvinkin riippua elämäntilanteesta ja siitä miten itse itsestään ajattelee.

Joten käsittääkseni omaan testosteronin eritykseen voi vaikuttaa niin, vaikka alkaa urheilun avulla saavuttamaan jotakin, mitä ei ole ennen saavuttanut. Yrittää ajatella positiivisesti, vaikka tilanne olisi itselle epäedullinen.

Luulen että jos tällaisella tyypillisellä AT-miehellä on alentunut testosteronin tuotanto, niin se johtuu siitä että ajattelee itsensä häviäjäksi, eikä aktivoi itseään tarpeeksi, vaan möllöttää kotonaan omissa murheissaan.

Power is truly in the mind! Stressaaminen voi viedä miehuuden!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu