miehellä ADHD

No,nythän se selvisi mikä ex-mies ystävää vaivaa.Monesti yhdessä olon aikana mietin, mikä häntä vaivaa.Oli niin tuulella käyvä ihminen ja puhui mitä sattui.Sen sanomisiin ei voinut luottaa ollenkaan ja siihen se suhde kariutuikin.Jos vaikka tänään sovittiin, että huomenna lähdemme jonnekin niin eipä hän muistanut sitä seuraavana päivänä.Ajattelin että joko se dementia voi tulla nelikymppiseen mieheen.
Olimme yhdessä parisen vuotta ja loppu aikoina en ees välittänyt kuunnella, mitä hän sanoi kun se oli vain puheen helinää.Eli puhui, mitä sylki suuhun toi tarkoittamatta yhtään mitään.
Tänään sanoi rakastavansa ja huomenna sanoi, että ollaan kavereita, ei oikein kemiat toimi.Arvatkaa, oliko raskasta tälläisen miehen kanssa olla ja se oli helpotus kun erosimme.Itse haudoin eroa pitkään, mutta tietyt asiat piti meidät yhdessä noinkin kauan.
Ja eikö se ADHD olekin periytyvää?Tiedän hänen lähisuvussa olevan enemmänkin tätä.
9155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole vielä semmoista ihmistä tavannutkaan, joka ei noita piirteitä täytä. Exäni oli sellainen, että joka toinen viikko oli kiihkeästi rakastunut ja kun aloin pikkuisen pääseen mukaan, niin mieli taas muuttui... Exällä on epävakaa persoonallisuus, mut se nyt on aika lähellä ADHDta monilta osin.

Äänestä
  • Kaikki naisethan nyt tuollaisa ovat, että...?

    Äänestä

  • MMies kirjoitti:

    Kaikki naisethan nyt tuollaisa ovat, että...?

    juuri en uskokaan, että nainen vois rakastaa aidosti. :)

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    juuri en uskokaan, että nainen vois rakastaa aidosti. :)

    Viisas mies siellä päin ;)

    Pidä toi.

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    juuri en uskokaan, että nainen vois rakastaa aidosti. :)

    pojat. Oliko teillä huono suhde äitiin?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    pojat. Oliko teillä huono suhde äitiin?

    Huono suhde pontentiaalisiin/reaalisiin äiteihin? Tai sitten ei. Hmm..?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    pojat. Oliko teillä huono suhde äitiin?

    mutta myös kaikkeen, mitä sen jälkeen on tullut vastaan.

    Äänestä

  • kommentoin, että epävakaa persoona on psyyken ongelma. Sen sijaan adhd on neurologinen ongelma. Eli niiden pohja on ihan eri. Mutta esim adhd voi masentua ja olla epävakaa siksi, että ei tajua miksi arki on paljon vaikeampaa kuin taviksilla, etenkin jos ei ole saanut diagnoosia asiaan jo lapsena/nuorena. Kaikki kun eivät ole silti sähköjäniksiä vaikka olisivat adhd/add. Ne sähköjänikset vaan helpommin päätyvät diagnosoitaviksi.

    Oikeastaan mun pointti oli se, että jos on hakenut apua esim psyyken ongelmaan, niin takana voi ollakin neurologinen ongelma, mikä voi jäädä helposti diagnosoimatta tuossakin tilanteessa. Jos tästä nyt vaikka olisi ahaa-elämys apua jollekin, joka miettii näitä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemusta on kirjoitti:

No,nythän se selvisi mikä ex-mies ystävää vaivaa.Monesti yhdessä olon aikana mietin, mikä häntä vaivaa.Oli niin tuulella käyvä ihminen ja puhui mitä sattui.Sen sanomisiin ei voinut luottaa ollenkaan ja siihen se suhde kariutuikin.Jos vaikka tänään sovittiin, että huomenna lähdemme jonnekin niin eipä hän muistanut sitä seuraavana päivänä.Ajattelin että joko se dementia voi tulla nelikymppiseen mieheen.
Olimme yhdessä parisen vuotta ja loppu aikoina en ees välittänyt kuunnella, mitä hän sanoi kun se oli vain puheen helinää.Eli puhui, mitä sylki suuhun toi tarkoittamatta yhtään mitään.
Tänään sanoi rakastavansa ja huomenna sanoi, että ollaan kavereita, ei oikein kemiat toimi.Arvatkaa, oliko raskasta tälläisen miehen kanssa olla ja se oli helpotus kun erosimme.Itse haudoin eroa pitkään, mutta tietyt asiat piti meidät yhdessä noinkin kauan.
Ja eikö se ADHD olekin periytyvää?Tiedän hänen lähisuvussa olevan enemmänkin tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu