Voiko The Sound of Silence-kappaleen luokitelle klassiseksi musiikiksi??
Simon and Garfunkel
tietämätön
10443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
http://home.uctc.net/transportation songs/14 Simon and Garfunkel - The Sound Of Silence.mp3
Ehkei ihan klassiseksi, mutta laulu sinänsä on kyllä klassisen kaunis.
Klassista musiikkiahan on hyvin monenlaista, joten kyllä tuon voi tavallaan voi jopa luokitella sellaiseksi.
Ei voi.
Yksi sanoaa ei ja toinen sanoo kyllä.
Jos ei ole niin mitä tyyliä tuo vanha 60-luvun kappale sitten edustaa?
Sopisiko tuota kutsua vaikka kevyen musiikin klassikoksi?
Kipale ei missään nimessä edusta tyylisuunnaltaan klassista musiikkia, mutta sen elinkaari on kuukausien tai parin vuoden sijasta ehtinyt jo yli sukupolven mittaiseksi.
Klassikolla siis ymmärretään teosta, jonka suosio säilyy huomattavasti keskimääräistä pidempään – esim. kirjaa, josta otetaan aina vain uusia painoksia.
Ikivihreiksikin (engl. evergreen) tuollaisia tapauksia on musiikin puolella kutsuttu.
Klassisella musiikilla ymmärretään taas musiikin tyylilajia. Minä en koe pystyväni klassisen musiikin olemusta tarkemmin selittämään, mutta Simon & Garfunkel -duon aikaansaannokset eivät ainakaan sitä edusta.
tuota viihdemusiikiksi ei se klassista ole.
Klassisen musiikin sovitus on usein erillaiselle
kokoonpanolle sovitettu alun perin, mitä Simon&
Garfunkel
Tyylillisesti se on folkia, koska alunperin se oli vain akustisen kitaran säestyksellä, mutta tuottaja lisäsi siihen ennen julkaisua -saadakseen siitä 'kaupallisemman'- sähkökitaran, basson ja rummut, joten sen jälkeen sitä voinee kutsua folk-rockiksi.
Oman lajinsa ikivihreitä ehdottomasti.
Katselin tänään ihan huvin vuoksi tätä nuorisolle tarkoitettua Top40-musiikkiohjelmaa, ja kun oli aika paljastaa viikon myydyin albumi niin odotin tietysti voittajaksi jotain The Crashia tai Pikku G:tä, mutta ykkösenä olivat nämä kaksi kaverusta!!
Simonin ja Garfunkelin kokoelma-albumi oli ykkösenä ja lopuksi näytettiin heidän vanha Mrs.Robinson-kappale.
Miten tämä on mahdollista?
en tiedä mut näin sen kuuluu olla!
Työtön pooppari nukkui puistonpenkillä tuiteriansa pois. Paikalle tuli poliisi, joka vei miehen kamarille. Henkilötiedot ottiin ylös ja ammatin kohdalla pooppari vastasi:
- Juustonhaistaja.
- Eihän sellaista ammattia ole olemassakaan.
Pooppari väitti kivenkovaan olevansa juustonhaistaja. Poliisit päättivät tehdä
kokeen. Miehen silmät sidottiin liinalla ja eteen tuotiin tarjotin.
- Juu, tämä on Emmentalia, tämä homejuustoa, tämä kermajuustoa. Ahaa! nyt on
Aura-juustoa ja tämä...tämähän on... Valion Edamia...
Poliiseja alkoi kismittää ja he hakivat peräsellistä naisen alushousut:
- No, mikäs juusto nyt on kysymyksessä?
- Tavastialla 10 vuotta sitten. Rintava, reitevä ja rehevä. Osoite Kauppakatu 5
C 7, ikä 47, paino 86, puhelinnumero 222 399 993.