Kaksi vuotta seurustelua takana, nyt se on loppu. Tunnen olevani niin rikki, haluaisin luovuttaa ja itkeä vain.. Ennenkaikkea päässä pyörii koko ajan ajatus "Miksi? Miksi minä? Mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni tämän?"
Mies oli kaikkeni, koko maailmani pyöri hänen ympärillään. Rakastuin hänessä johonkin, enää en osaa nimetä mihinkä. Sattuu niin helvetisti, ajatella nyt jälkeenpäin mitä kaikkea olen hänen vuokseen tehnyt, kuinka paljon antanut anteeksi. Ja luullakseni vain koska olen välittänyt paljon, ehkä liikaakin.
Hyväksyin hänen menneisyytensä, huumeet, rikosrekisterin, suuren määrän entisiä naisia, joiden kanssa oli yhä kaveriakin.. annoin hänen suopeasti mennä viikonloput kavereiden kanssa ryypäten, toilailla ryyppäysreissut, hyväksyin ettei hän ole samalla tavalla sitoutuva kuin minä, ehkä jotenkin tunnevammainen jopa.. Seksi oli mahtavaa! Riitojakin oli, molemmat niin jääräpäisiä. Luottamiseni alkoi heikentyä, kun hän aina "joi" muistinsa. Silti vain, yritin kovasti pitää kaikkea kasassa. Rakkaus oli voimakasta, ainakin minulta. Pettämiseen kaikki viimein päättyi. Viimeisen kerran kun kysyin viikonloppureissusta.. "Näinhän siinä pääsi käymään" sanoi hän. Kaikki oli viimein loppu. Sydän särjetty pahimmalla mahdollisella tavalla. Kuukauden olemme olleet erossa. Sattuu ja kovaa, vieläkin. Olen saanut silmäni jotenkin auki jo, ei hän ollut arvoiseni.. ihmetyttää miksi olen edes nähnyt vaivaa, antanut hänelle mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.. antanut aina virheet anteeksi.. Silti mietin missä itse tein niin pieleen ettei hän voinut kohdella minua kunnioittavammin. Rakastan edelleen, ajattelin hänen aina olevan se oikea. (ja minullakin on kyllä aikaisempaa kokemusta muista miehistä) Olin vain niin sokea rakkaudesta, etten enää tajunnut missään vaiheessa omaa parastani. En tiedä kuinka selvitä tunteideni yli, muutakun päivä kerrallaan.. rankkaa tämä vain on, liikaa muistoja muistuttamassa, tyhjä sänky valvottamassa yöt, nukkuessa pelkkiä painajaisia ja vainoharhaisuutta siitä onko hän enemmänkin pelannut selkäni takana.. hitto, mä olen hoitoalan ammattilainen! mutta musta tuntuu et mä sekoan ajatuksiini ja lähinnä tunteisiini, enkä osaa auttaa itseäni..;(
Mies oli kaikkeni, koko maailmani pyöri hänen ympärillään. Rakastuin hänessä johonkin, enää en osaa nimetä mihinkä. Sattuu niin helvetisti, ajatella nyt jälkeenpäin mitä kaikkea olen hänen vuokseen tehnyt, kuinka paljon antanut anteeksi. Ja luullakseni vain koska olen välittänyt paljon, ehkä liikaakin.
Hyväksyin hänen menneisyytensä, huumeet, rikosrekisterin, suuren määrän entisiä naisia, joiden kanssa oli yhä kaveriakin.. annoin hänen suopeasti mennä viikonloput kavereiden kanssa ryypäten, toilailla ryyppäysreissut, hyväksyin ettei hän ole samalla tavalla sitoutuva kuin minä, ehkä jotenkin tunnevammainen jopa.. Seksi oli mahtavaa! Riitojakin oli, molemmat niin jääräpäisiä. Luottamiseni alkoi heikentyä, kun hän aina "joi" muistinsa. Silti vain, yritin kovasti pitää kaikkea kasassa. Rakkaus oli voimakasta, ainakin minulta. Pettämiseen kaikki viimein päättyi. Viimeisen kerran kun kysyin viikonloppureissusta.. "Näinhän siinä pääsi käymään" sanoi hän. Kaikki oli viimein loppu. Sydän särjetty pahimmalla mahdollisella tavalla. Kuukauden olemme olleet erossa. Sattuu ja kovaa, vieläkin. Olen saanut silmäni jotenkin auki jo, ei hän ollut arvoiseni.. ihmetyttää miksi olen edes nähnyt vaivaa, antanut hänelle mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään.. antanut aina virheet anteeksi.. Silti mietin missä itse tein niin pieleen ettei hän voinut kohdella minua kunnioittavammin. Rakastan edelleen, ajattelin hänen aina olevan se oikea. (ja minullakin on kyllä aikaisempaa kokemusta muista miehistä) Olin vain niin sokea rakkaudesta, etten enää tajunnut missään vaiheessa omaa parastani. En tiedä kuinka selvitä tunteideni yli, muutakun päivä kerrallaan.. rankkaa tämä vain on, liikaa muistoja muistuttamassa, tyhjä sänky valvottamassa yöt, nukkuessa pelkkiä painajaisia ja vainoharhaisuutta siitä onko hän enemmänkin pelannut selkäni takana.. hitto, mä olen hoitoalan ammattilainen! mutta musta tuntuu et mä sekoan ajatuksiini ja lähinnä tunteisiini, enkä osaa auttaa itseäni..;(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tuo kuule mitään rakkautta ole ollut. Selkeästi läheisriippuvainen olet kun tuollaista meinninkiä olet jaksanut katsoa ja vielä rakastaa siihen päälle. Virhe, mies oli kaikkesi, koko maailmasi pyöri miehen ympärillä. Näin ei muuten kuulu kenenkään elää. Miksi? Siksi koska sinä annoit kaiken tuon tapahtua, mitenkä se mies voisikaan kunnioittaa sinua kun annat aina kaiken anteeksi. Itseään pitää kuitenkin eniten rakastaa, pitää osata viihtyä itsensä kanssa, eikä elää jotain toista ihmistä varten. Jos olo ei ala helpottamaan ja uni tulemaan, niin kannattaa käydä lääkärin juttusilla. Tsemii. :)
Onnittelen sinua, että pääsit eroon tuollaisesta ihmehyypiöstä!
Sinuna hyppisin riemusta. Ajattele mitä kaikkea kauheaa sinulle EI ENÄÄ tapahdu.
Toivon että löydät=katsot ensi kerralla sellaisen kaverin, minkä kanssa sinulla on mahdollisuus onnelliseen ja turvalliseen suhteeseen!
Mutta miten voit olla noin tyhmä, että itket sen perään? En tosiaan ymmärrä.
Olet ollut sokea pelkästään läheisriippuvaisuudesta ja sänkyhommista. Ota järki päähän, aikuinen nainen!