Olen aika vannoutunut sinkkuilija, tykkään itsenäisyydestä ja omasta rauhasta. Rento tapaileminen ja hyvä seksisuhde enemmän mun juttu kuin katsella toisen naamaa 24/7.
Kaverit ympärillä herättää vähän kysymysmerkkejä päässä. Miksi aina yleensä NAINEN unohtaa seurustelun alettua sosiaalisen elämän? Kivat puuhastelut ja paskan jauhamiset kavereiden kanssa vaihtuu kotisohvaan ja mieheen. Eikä puhettakaan että viitsisi soittaa seurustelevalle ja ehdottaa vaikka extempore lenkille lähtöä koska tasan tarkkaan tietää vastauksen sisällön. "Emmä nyt lähe mihinkään kun katotaan Tomin kanssa Salkkareita".
Olen vähän siinä käsityksessä että naiset jämähtää paljon helpommin suhteisiin kuin miehet. Miehet haluavat seurustelussakin pitää oman rauhan erillään, kaverisuhteet kunnossa ja aktiivisina.
Ja sitten jos se vaaleanpunainen hattara päättyykin eroon niin johan alkaa taas uussinkku kaverit soitella ja pyydellä olkapäätä tueksi.
Voi elämä. Ja kyllä vaan yleistän edellä mainittua koska niin moni kaveri ja kaverin kaverin kaverin kaverin kaveri on huomannut tämän saman ilmiön.
Että mikä vittu oikeen naisia vaivaa? Ei se mies sieltä kotoolta mihinkään hävii jos näyttää sitä naamaansa vähän yksinkin ulkomaailmalle.
Kaverit ympärillä herättää vähän kysymysmerkkejä päässä. Miksi aina yleensä NAINEN unohtaa seurustelun alettua sosiaalisen elämän? Kivat puuhastelut ja paskan jauhamiset kavereiden kanssa vaihtuu kotisohvaan ja mieheen. Eikä puhettakaan että viitsisi soittaa seurustelevalle ja ehdottaa vaikka extempore lenkille lähtöä koska tasan tarkkaan tietää vastauksen sisällön. "Emmä nyt lähe mihinkään kun katotaan Tomin kanssa Salkkareita".
Olen vähän siinä käsityksessä että naiset jämähtää paljon helpommin suhteisiin kuin miehet. Miehet haluavat seurustelussakin pitää oman rauhan erillään, kaverisuhteet kunnossa ja aktiivisina.
Ja sitten jos se vaaleanpunainen hattara päättyykin eroon niin johan alkaa taas uussinkku kaverit soitella ja pyydellä olkapäätä tueksi.
Voi elämä. Ja kyllä vaan yleistän edellä mainittua koska niin moni kaveri ja kaverin kaverin kaverin kaverin kaveri on huomannut tämän saman ilmiön.
Että mikä vittu oikeen naisia vaivaa? Ei se mies sieltä kotoolta mihinkään hävii jos näyttää sitä naamaansa vähän yksinkin ulkomaailmalle.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mä jämähin suhteessa kotiin: syynä oli miehen mustasukkaisuus. Alkuun sitä koitti olla ja tehä ja nähä kavereitaan, mutta sit ku aina jälkikäteen sai kuunnella semmosta marinaa ja syyttelyä, et jotenki jäi helppouden takia se kavereitten tapaaminen vähemmälle... Mut sit onneks pääsin siitä suhteesta eroon
Eräs tuttava hankki itselleen itseään paljon nuoremman, ulkomaalaisen naisen.
Tuossa itsessään nyt ei kellään pitäisi olla nokan koputtamista, vaan kun:
Sillä tytöllä on pari frendiä täällä suomessa, mutta kuppiloihin ei kuulemma ole sillä tytöllä mitään asiaa frendien kanssa bilettämään, hän kuulemma "häipyisi saman tien"..... Siis tuttavani pitää sitä itsestäänselvänä, että eukko häipyy maailman tuuliin jos hän ei koko ajan vedä ohjaksista.
Ei ihme, ettei ole löytynyt kotimaistakaan muijaa.
Se tuttava on nykyään ex- tuttava, don´t want no freaks around.....
No jos se meno kavereiden seurassa oli aina jotain "riehakasta" reikäpääpelleilyä ja baareilua, niin ei ihme jos mies tuli mustasukkaiseksi. Jos mies tulee mustasukkaiseksi, niin kannattaa miettiä onko oma käytös ihan sopivaa seurustelevalle.
Kannattas vähän ehkä peilata sitä "reikäpää" meininkiä itsensä, siis oman reikäpäämeiningin kautta, tätähän eivät saa naiset harrastaa, niinkö?
Ja jos niin kauuhiast pelkää että nuorikkosi pettää, pitäisköhän kummankin mennä omille teilleen?
mutta kyllä ne naisetkin osaa olla mustasukkasia. Tämä "etuoikeus" on kaikille.
Ja varmin tie vittumaiseen parisuhteeseen.
"Ja jos niin kauuhiast pelkää että nuorikkosi pettää, pitäisköhän kummankin mennä omille teilleen?"
No totta helvetissä kannattaa. Jos toinen ei tajua lopettaa sitä sekoiluaan ja jatkaa suhteessakin kuin olisi sinkku, niin se osoittaa lähinnä sen, että toinen ei kunnioita omaa kumppaniaan tai hänen tunteitaan. Kyllä ihmisen täytyy itse tajuta mikä on sopivaa ja mikä ei. Esim se ei ole kovin sopivaa että juostaan joka viikonloppu baarissa "tyttöjen illoissa", joissa sitten keimaillaan vieraille miehille, istutaan heidän sylissään yms. Noin moni "seurusteleva" kuitenkin näyttää toimivan ja sitten on kauhea parkuminen jos toinen tulee siitä mustasukkaiseksi. "Ei saa rajoittaa mun menoja!!!!!!"
En oikein tajua että miksi ylipäätään täytyy esittää jotain seurustelevaa, jos kerran haluaa olla kuin sinkku. Katsos kun kaikkea ei voi saada, ei vaikka olisi joku villi ja menevä ihquprinsessa.
Sairaalloinen mustasukkaisuus on eri asia, se ei ole normaalia. Se sen sijaan on ihan normaalia, että seurustellessa ei voi mennä, tulla ja sekoilla ihan kuin sinkkuna.
Itse en pahemmin mitään "reikäpäämeininkiä" seurustellessa harrasta, joten ei ole mitään hävettävää sillä osastolla. Olisi oikein mainiota, jos nainenkin toimisi samalla periaatteella. Ja ei, ei kummankaan pitäisi mitään ihme sekoiluita harrastaa seurustellessa. Ei naisen, eikä miehen.
Nimittäin aikuisille ukoille. Nuoret gimmat, nuo potentiaaliset "ihquprinsessat" saattaa olla tuollaisia.
Mutta kun kyse oli tässä tapauksessa siitä, että ei kertaakaan, mihinkään. se on jo sairasta.
Itseäni eivät villihevosetkaan saisi kiskottua suhteeseen pissaliisan kanssa. Oikeastaan ei paneminenkaan oikein innosta mitä tulee jotain alle 25-muijiin.
Liian nuoret muijat tuoksuukin ihan lapsilta, hyi helvati, mieluummin vähän himmeä tähti, kuin tähdenlento varmalla törmäyskurssilla.
Mua ärsyttää ihan sama! Silloin kyllä soitellaan, kun mies on iltavuorossa tai poikien saunaillassa. Muuten ei! Törkeää unohtaa kaverit lähes kokonaan, kun mies tulee kuvaan. Mitä ystävyyttä se sellainen on? Ja sitten jos sovitaan, että pidetään kerrankin ihan vain tyttöjen ilta, niin eiköhän ne miehet raahata kuitenkin sinne mukaan. Aaaargh.
Minä olen käsittänyt asian ihan toisenlaisella tavalla: miehet valittavat siitä, että naiset kertovat toisilleen kaiken ja muutenkin roikkuvat puhelimessa kiinni suurimman osan valveillaoloaikaansa.
Omien havaintojeni mukaan uusi ihmissuhde imaisee niin naisen kuin miehen mukaansa ensihuuman ajaksi. Ei näy, ei kuulu. Töistä on kauhea kiire kotiin kokkaamaan poikaystävälle herkkua ja se poikaystävä muuten vain säntää kotiin tekemään ties mitä. Sitten, kun suhde vakiintuu ja etenkin lapset ryömivät kuvaan mukaan, vanhoilla kavereilla on taas kysyntää, kun pitää valittaa miehestä ja selittää lapsista ja muuten vain saada terapiaa. Tuossa vaiheessa miehet viihtyvätkin taas miesporukossa, metsällä, baarissa ja vaikka autotallissa, kunhan ei tarvitse kotona olla.
Sinkkuna on kyllä kivaa, ei tarvitse osallistua ihmissuhdepeleihin edes ulkopuolisena.
Naisten vällnen ystävyys tuntuu olevan aika vaikeaa. En puhu tätä ihan omasta hatustani, vaan minulle ovat naisetkin tämän sanoneet. Aina on joku kummallinen kilpailutilanne tai muu kyräily, ainakin pinnan alla, kun naiset kokoontuvat.
Tähän on joskus, yllätys yllätys, annettu biologinen selitys. Miehet tulevat toimeen keskenään helpommin, koska ihmiskunnan alkuhämärissä miehet metsästivät ryhmässä, ja se vaatii yhteistyökykyjä ja luottamusta, kun taas naiset hoitivat miehen lapsia, tai jos eivät hoitaneet, niin kuitenkin olvivat "kotosalla", missä yhtä suurta tarvetta yhdessä toimimiseen ei ole.
Naiset keräili marjoja yms. RYHMÄSSÄ ja hoiti lapsia RYHMÄSSÄ! että toi sun tulkinta kusi pahasti. Ihmiskunnan alkuhämärissä kukaan ei ollut yksin koskaan. Korkeintaan mies jos lähti tutkimaan lähialuetta tms.
Ja eiköhän anneta niille seurusteleville anteeksi se ensihuuma jolloin ne on vaan sen oman kullan kanssa. Sitä tarvitaan ihan jo siksi että pitää tutustua siihen ihmiseen ihan eri tavalla kuin esim kavereihin joita näkee pari kertaa viikossa jne. Se on ihan normaalia. Kyllä se pariutunut sitten taas tulee takaisin kaveriporukkaan. Teille jotka olette kaveria heti jättämässä niin sanon vaan että toivottavasti teidän kaverit on fiksumpia kun TE alatte seurustella. Muuten saatatte itsekin huomata olevanne yksin.
Totta kai ensihuuman ymmärtää, mutta voiko se ensihuuma kestää kolmekin vuotta tai enemmän? Epäilen.
Itsekin myönnän sortuneeni tähän aikanaan. Kyseessä oli ensirakkaus ja sitä suhdetta kesti 7 vuotta. Mies oli myös paras ystäväni, totta hitossa sellasen kanssa tykkää viettää aikaa. Ja nää kenelle tää on kova paikka (siis että oma ystävä jää kuvioista kun poikaystävä astuu kehiin) niin ne on jollakin tapaa enemmän kavereistaan riippuvaisia, kuin esim. minä itse tunnen olevani. Enkä mä loukkaannu jos ystävä löytää rakkauden elämäänsä (sehän on helvetin hieno juttu) vaan ymmärrän tilanteen ja annan toisen kyhnätä rauhassa poikaystävän kanssa! Mitä sitten?!, mä olen elänyt saman, mä tiedän sen tunteen, ja se on IHANA tunne.
Mulla yks sinkkuystävä, jolla oli omassa elämässään ankeeta miesrintamalla kun omaan elämään astui uusi ihminen. Niin eipä tää ystävä tuntunut osaavan iloita siitä että mulle oli jotain kivaa tapahtumassa. Mikä ystävä se sellainenkaan on???
No lopetin sen suhteen ja nyt taas välit kyseiseen ystävään kunnossa. Ystävällä uusi miesjuttu aluillaan. Ja mä olen vilpittömästi iloinen. Eikä mua haittaa jos se nyt unohtais mut elämästään vähäks aikaa...SE ON VAAN ELÄMÄÄ!!!
Ja kyllä mä olen niin ITSEKÄS ja paha?!? ihminen et kun olen uuden miehen tavannut, niin totta hitossa sitä haluaa sen kanssa viettää alussa (miksei myöhemminkin) suurimman osan ajastaan. Taitaa olla sinkkujen omia ongelmia nää kateuspuuskat, koska mulla yksi tosi hyvä ystävä, joka on perheellinen (sillä on siis ihan omakin elämä :) ) osaa olla mun onnesta iloinen, eikä ajattele et se on siltä pois!!!
Mähän aloitin keskustelun että sinkkuus mun juttu ja sellasena viihdyn. Joten kyseessä ei todellakaan ole kateus, päinvastoin tuntuu että parisuhteelaisia vierestä katsellessa tulee ite vaan enemmän ja enemmän sitoutumiskammoiseksi :D
En väitä etteikö läheisyys olis ihana asia mutta täytyykö sitä olla parisuhteessa paita-perse asenteella?? Yksi seurusteleva kaverini voivotteli että voi kun ei osaa enää edes nukkua yksin, ilman miestään. Ja samaan hengenvetoon kyseenalaisti omaa sinkkuelämääni. Mihin katoaa näiden ihmisten terve itsenäisyys parisuhteissa? Kysynpä vaan.
Ja sitten jos oikeesti se ero tulee ja koko seurusteluaika on ollut sitä paita-perse meininkiä niin ihminenhän on ihan hukassa siinä erotilanteessa. Koska koko seurustelu ollaan oltu tiiviisti yhdessä ja muu elämä/ihmiset jäänyt taka-alalle.
Kerran kysyin seurustelevalta kaveriltani että kuvitteleeko se oikeasti että sitten/jos eron tullessa se voi heti soittaa itkupuhelua ja tilittää erostaan? Vaikka seurusteluaikana ei kaveri ole juuri oikeestaan pitänyt yhteyttä vaikka jo neljäs parisuhde vuosi niillä meneillään.
Kysymykseeni nainen vastasi; "mutta sitähän varten ne kaverit on!"
Sallikaa mun nauraa :D
En ole omasta päästäni repäissyt tuota metsästysjuttua, vaan olen lukenut sen kyllä jostain, varmaankin Tieteen Kuvalehti-tyylisestä julkaisusta tai jostain Helasinkgin sanomien tiedesivuilta tai jostain.
Ja naiset ovat livenä mulle sanoneet että naiset ei tule niin helposti keskenään toimeen, kuin miehet.
Minä en näitä keksi, vaan toistan tässä kohtaa asioita jotka jostain ovat tulleet mun tietoisuuteen.
sun sinkkuystäväsi nappaa sun mieskaverisi, jos olet häneen seurusteluaikanasi yhteydessä?
pitää yhteyttä kavereihinsa ja viettää aikaa heidän kanssaan silläkin uhalla,että tyttöystävät ärsyyntyvät,kun haluaisivat pitää poikaystävänsä talutushihnassa.Onneksi on kuitenkin paljon fiksujakin naisia,mutta jostakin syystä olen vain huomannut lähes poikkeuksetta ensimmäisinä mainuttuja.
On se vaan niin kivaa,kun sinkkuystävä on joku luuseri,jonka kanssa halutaan viettää aikaa ainoastaan silloin,jos mies ei ole tavoitettavissa.Mutta tällöinkin siitä miehestä puhutaan suurin osa yhdessä vietetystä ajasta.
Aivan varmasti löytyy fiksujakin naisia joukosta mutta ainakin itse ja suurin osa lähipiiristä tietää vähän liiankin hyvin tän roikkuja ihmistyypin.
Ja sitten kun yrittää asiallisesti sanoa kaverille että hei etkö kaipaa välillä vähän muidenkin seuraa ja vähän etäisyyttä mieheesi niin ei ne ymmärrä sitä asian pointtia. Oikeesti, kokemusta on =)
Minä oon kai sitten se sinkkuluuserikaveri joillekin, jolle saa näköjään soittaa milloin tahansa (esim. yöllä, töihin jne.) ja itkeä, että nyt varmaan tulee se ero ja taas on mies ryyppäämässä tai ehkä jopa pettääkin ja valehtelee... Ja minun pitäisi tietenkin käyttää rahani ja lomani silloin, "ystävälläni" on siihen aikaa.
Ymmärrän tuon roikkumisen suhteen alkuvaiheessa jne. Mutta oikeasti pidemmän päälle ystävyys ei voi perustua sille, että nakataan se shitti kaverin niskaan kun omassa parisuhteessa on ongelmia. Kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä toisinpäin silloinkin, kun sinkkuystävällä on jotain huolenaiheita, vaikka ne eivät miestä tai parisuhdetta koskisikaan.
Ja toinen asia mikä ottaa päähän on luottamus. Kun olen ystävä juuri ehkä sen naisen kanssa, jonka kanssa mies alkaa seurutella, se ei automaattisesti tarkoita, että sille miehelle pitää kertoa mun asiat. Sillä jos haluaisin sille miehelle luottamuksellisia asioita kertoa, niin kyllä kertoisin. Kokemusta on tästäkin, että mun asiat kerrotaan sille omalle kullalle...
Viime aikoina olenkin alkanut tehdä vain omia juttuja, enkä juuri ole ottanut yhteyttä oma-aloitteisesti tällaisiin naiskavereihin, koskapa mitta on jo mennyt yli. Onneksi juuri eilen sain todeta, että muunlaisiakin ystäviä on vielä olemassa.
Minä olin monta, monta vuotta useammallekin ihmiselle tuo sinkkuluuserikaveri, jolta odotettiin terapiaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tottahan minä tunsin pariskuntien elämänmenon ja muut asiat sen perusteella, että myös parempina aikoina soiteltiin, mutta vain tietysti silloin, kun se siippa oli matkoilla tai muualla eikä juuri silloin ollut muuta juttukaveria saatavilla.
Oli aluksi ihan kivaa pystyä auttamaan kavereita ja heidän parisuhdettaan, mutta mitta tuli täyteen, kun kävi ilmi, että kaveruus ei palaisi entiselleen siinä vaiheessa, kun siippa on rutiinia ja lapset päiväsaikaan poissa jaloista. Jokaisen terapiasuhteen kaverin mies tuntui myös ottaneen minut vihollisekseen, koska ilmeisesti vaimon jutuista oli päätelty, että sinkkukaveri voi olla vaaraksi vaimon moraalille. Minun asioistani oli myös aivan vapautuneesti kerrottu sille siipalle, ja kuulopuheethan tunnetaan.
Olen pannut välit poikki muutaman vanhankin kaverin kanssa juuri siitä syystä, että kaveruus on vuosia ollut täysin yksisuuntainen. Uusista kavereistakaan ei ole enää kovin väliä, sillä niin helposti touhu lipsahtaa palvelussuhteen kaltaiseksi (aja mut tuonne, ompele tämä, tuu remonttia tekemään ja niin edelleen).
jos itse yrittäisi avautua omista murheista ja saada kuulla,mitä mieltä se varattu kaveri on,niin saa vain vastaukseksi lyhyitä tokaisuja,että "kyllä se siitä" jne.Sen sijaan itse on kuunnellut jopa tuntitolkulla toisen murheita ja ongelmia ja tukenut toista parhaan kykynsä mukaan,niin kiitos tästä onkin tällainen kohtelu:/Niin ja aina kun varatuilla kavereilla on tylsää,niin itse pitäisi vaivautua viihdyttämään heitä.Varatut kaverit ovat kiinnostuneet toisten murheiden kuuntelemisesta vain silloin,jos jollakin varatulla on ongelmia parisuhteessaan.
Kyllä on tullut huomatuksi, että ystävälle kerrotut asiat eivät ole enää luottamuksellisia vaan miesystävä tietää niistä myös. Senpä takia en enää puhu asioistani ystävälleni. Ystävyys on mennyttä mutta onneksi on sentään sinkkukavereita vielä jäljellä.
Ei minullakaan kateudesta ole kyse. Välillä oikein huokaan helpotuksesta, että olen sinkku. Näyttää sen verran mutkikasta tuo yhdessäelo joillekin olevan :)
Se vain on aika hiton loukkaavaa, että kavereiden seura kelpaa VAIN silloin, kun ystävän mies on jossain omissa menoissaan. Siinä tuntee itsensä aika itsestäänselvyydeksi.
Minulla on myös kokemusta tuosta, että minun asioitani kerrotaan kumppanille. Ei ole kivaa.
että varattu kaveri on käyttänyt minua hyväkseen esim. päästäkseen baariin..."kun se pyytää ja ei sillä ole muitakaan kavereita..." "sanotaan sille, että se on sun idea" ja mitä kaikkea olen kuullutkaan (ja aikuisilta). Tosiasiassa itse halutaan lähteä baanalle, mutta ei uskalleta sitä siipalle suoraan sanoa. No sehän on selvä, ettei mies sitten pidä tällaisista "kavereista" kun ne houkuttelee väärille teille ja antaa myös vääriä neuvoja, sotkeutuvat asioihin jne... heh, heh. Ja miehet uskoo.
Itsekin aluksi halusin vilpittömästi auttaa. Pelkästään siksi, että ajattelin, ettei ystävää voi jättää vaikeassa elämäntilanteessa ilman tukea. Sitä vartenhan ystävät ovat. Mutta eihän se valitettavasti toiminutkaan toisinpäin.
Tuttua myös tuo, että kun esim.soitetaan ja ensin puhutaan omat ongelmat ja kun haluaisi kertoa jotain omia kuulumisiaan, niin tulee yhtäkkiä vähän kiire katsomaan niitä salkkareita tai mitä ikinä. Juu ei enää, nykyään on minullakin kovin kiire...
Minua on käytetty muun muassa alibina silloin, kun naimisissa oleva kaveri lähti viikonlopuksi hotellilomalle toisen miehen kanssa ja halusi vakuutella miehelleen, että luvallisilla retkillä oltiin. Minä jouduin puhelinpäivystykseen siltä varalta, että mies soittaisi viikonlopun aikana, elettiin nimittäin lankapuhelimien aikaa.
Luulen, että olin alibina useamminkin kuin vain niillä kerroilla, joilla tiesin asiasta. Onneksi aviomies ei kuitenkaan koskaan soittanut. Olisi kiva ajatella, että hän luotti vaimoonsa niin paljon, ettei tarvetta ollut, mutta epäilenpä kumminkin, että hänellä oli omakin lehmä ojassa tai muuten vain seurana.
Aivan samoja mietin!