En tiedä olenko tyhmä vai toiminko oikein.
Tunne elämäni on ihan sekaisin. En tiedä rakastanko avomiestäni vai en. Meillä on poika jonka yksinhuoltaja olen vaikka asummekin yhdessä.
Käskin miestä häipymään minun ja poikani elämästä kun tuntuu vaan siltä että riitelemme kaikesta mahdollisesta. Ja pienistäkin asioista. Mies häipyi autollaan jonnekkin ja pakkasin äsken hänen kamansa suuttumuksestani.
Vihani johtui siitä että mies sai vaan tulla ja mennä milloin huvittaa. Eikä välittänyt yhtään mitä mieltä minä olen tai edes yhteisistä kotiaskareista. Töittensä jälkeenkin saattoi tulla kotona käväisemään ja häipyä lähes samoin tein äitinsä luokse leikkaamaan nurmikkoa, lämmittää saunaa tai jotain muka tähdellisempää tekemistä.
Saan oikeasti hoitaa kaiken kotona eikä ole juurikaan itselleni aikaa. Ainoastaan sen verran kun saan pojan nukkumaan yöunille, niin pääsen käymään lenkillä iltamyöhään ja mies suostuu silloin jäämään kotia katsomaan että poika nukkuu.
Ja hiljattain minulle on alkanut tulla tunteita erästä toista miestä kohtaan. (En petä avomiestäni tämän kanssa tai kenkään muunkaan kanssa).
Joten teenkö oikein erotessa nykyisen mieheni kanssa? Ja miten saan hänet tajuamaan että olen tosissani eron kanssa?
Olen muutaman kerran aikasemminkin pakannut hänen kamansa suututtuani häneen mielettömästi. Mutta aina on käynyt niin että olen antanut hänelle mahdollisuuden muuttua, mikä ei koskaan toteudu.
Tunne elämäni on ihan sekaisin. En tiedä rakastanko avomiestäni vai en. Meillä on poika jonka yksinhuoltaja olen vaikka asummekin yhdessä.
Käskin miestä häipymään minun ja poikani elämästä kun tuntuu vaan siltä että riitelemme kaikesta mahdollisesta. Ja pienistäkin asioista. Mies häipyi autollaan jonnekkin ja pakkasin äsken hänen kamansa suuttumuksestani.
Vihani johtui siitä että mies sai vaan tulla ja mennä milloin huvittaa. Eikä välittänyt yhtään mitä mieltä minä olen tai edes yhteisistä kotiaskareista. Töittensä jälkeenkin saattoi tulla kotona käväisemään ja häipyä lähes samoin tein äitinsä luokse leikkaamaan nurmikkoa, lämmittää saunaa tai jotain muka tähdellisempää tekemistä.
Saan oikeasti hoitaa kaiken kotona eikä ole juurikaan itselleni aikaa. Ainoastaan sen verran kun saan pojan nukkumaan yöunille, niin pääsen käymään lenkillä iltamyöhään ja mies suostuu silloin jäämään kotia katsomaan että poika nukkuu.
Ja hiljattain minulle on alkanut tulla tunteita erästä toista miestä kohtaan. (En petä avomiestäni tämän kanssa tai kenkään muunkaan kanssa).
Joten teenkö oikein erotessa nykyisen mieheni kanssa? Ja miten saan hänet tajuamaan että olen tosissani eron kanssa?
Olen muutaman kerran aikasemminkin pakannut hänen kamansa suututtuani häneen mielettömästi. Mutta aina on käynyt niin että olen antanut hänelle mahdollisuuden muuttua, mikä ei koskaan toteudu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kukaan muu, onko mittasi nyt täysi niin, että päätöksesi pitää. Mutta jos vielä alat yrittämään ehdotan, että teette kirjalliset listat molempien hommista jääkaapin oveen. Niin, että molemmat kirjoitatte ensin listat siitä mitä nyt teette kotona ja sen jälkeen vertailette listoja ja jaatte tehtävät tasan. Samoin kuin sovitte siinä, 2 iltaa viikossa molemmille omiin juttuihin. Ne saa käyttää tai olla käyttämättä, mutta sen joka silloin on kotivuorossa on hoidettava lapsi ja koti oli mikä oli. Jos miehesi kanssa pystytte tuohon keskusteluun ja asioiden kirjaamiseen, niin voitte koittaa, jollei edes keskustelu onnistu vaihdata lukot. Ei se silloin halua edes ymmärtää, kuinka paljon hommaa on kodinhoitamisessa ja lapsessa. Ja jos pikkasenkaan alkaa lipsua, niin sama juttu.
Mutta muista myös, että noina 2 iltana miehelläsi on sitten täysi oikeus myös mennä, vaikka sinne äidilleen. Miksi et muuten niissä tilanteissa anna lasta mukaan? Mä pistäisin muksun mukaan ja ottaisin omaa aikaa tuollaisessa tilanteessa. Äläkä selitä mitään sun ja anoppis suhteista, se on lapsesi mummo ja useimmat mummot haluaa viettää hieman aikaa myös lastenlasten kanssa. Ja isähän on siellä, joten ei mummon tarvitse hoitaa lasta kummemmin.Sun pitää jakaa vastuuta, eikä vain kerätä sitä itsellesi ja kiillottaa samalla marttyyrin kruunuasi. Se nimittäin ei vie pitkälle mahdollisessa uudessakaan suhteessasi. Niin toimimalla saat vaan samanlaisia miehiä, niitä jotka lykkää sulle kaiken duunin. Jaa vastuuta ja vedä tiukat rajat ja heti suhteen alussa. Ei se suhde oikein myöhemmin tappelutta muutu, jos edes niinkään. Parasta tiedostaa se asia viimeistään nyt, ettet tee samoja virheitä uudestaan.
aivan järkyttävää että minusta tuntuu/tuntui iha samalle!!erona vaan se että meillä ei (onneksi) ole lasta,ja nyt olemme taas eronneet 5 vuoden säätämisen jälkeen, viikon olen ollut nyt omassa kodissa. eka meni tosi hyvin mutta nyt alkaa tuntua pahasti sille että haluaisin takaisin, mutta yritän takoa itselleni järkeä että en voi enää"tuhlata"vuosia hukkaa,olen vasta pari kymppinen kuitenki että ehkä joskus saan hyvän miehen. meillä kylläkin oli pettämistä,loppupeleissä sorruin itsekkin siihen ja sen takia nyt olemme eronneet,mutta monta vuotta itse katselin iltajuoksuja ja tosiaanki kotiin syömään ja samantien lähti kun kaverit soitti.
ja tuo on ihan totta että jos on vastaavanlainen suhde missä joutuu olemaan paljon yksin niin tavallaan alitajuntaisesti alkaa ajattelemaan niinkuin miestä edes olisi,ymmärrän siis mitä tarkoitat tuolla että tuntuu kun olisit ihastunut toiseen mieheen. kannattaa hyvissä ajoin yrittää joko selvittää vielä kerran asiat? taikka sitten lähteä ja pärjätä omillaan. toisia on niin helppo auttaa ja ymmärtää mutta kun itse on tässä tilanteessa niin on tämä aika paskaa mutta ei auta kun paskaa oli myös seurustelu ex kanssa.. että jaah koita nyt sitten saada selvää / apuja tästä :D
saan asiat selvitettyy jos miestä ei kiinnosta? Aina kun yritän ottaa asiaksi vaikka nää yhteiset kotityöt nii ne sanat menis kuin kuuroille korville. Olen yrittäny kysyä syytä miksi hänen mielestä muka on tärkeämpää mennä sinne äitinsä luokse tekemään töitä vaikkei enää asu siellä, vaikka onkin yhtenä osakkaana siinä omakotitalossa. Nii ei mitään vastausta.
Olen yrittäny kirjoittaa ns "sopimusta" jossa mies lupautuisi tietyissä kotitöissä ja asioissa, mutta mies vaan repii kaikki paperille tekemäni ehdotukseni.
Olisi huomattavasti helpompaa lähteä pojan kanssa, sanaakaa sanomatta hänelle, mutta asiaa mutkistaa se että asunto on minun nimissäni. Olen totaallisessa umpikujassa.
Joka kerta kun suutun hänelle, hän toteaa minulle "Olisi kaikille paljon helpompaa jos häntä ei olisi olemassa tässä maailmassa." Ja olen tänään jo kolmannen kerran suhteemme aikana pakannut hänen kamansa kasaan, mut sekään ei auta. Joka kerta kompastun siihen samaan kohtalon oikkuun.
Oikeesti mitä mä teen. En oikeesti tiedä.
No hän tietää että et pidä uhkauksiasi tai vie päätöksiäsi loppuun ja hän pystyy sinua pomputtelee miten tahtoo, eli on itsestäs kiinni, jos haluat tämmöstä niin tee mitä oot tehnyt ennenkin tai sitten teet päätöksen että nyt loppu ja ajattelet sen hyvin. Hänkin varmaan alkaa kuunnella sua enemmän jos huomaa että alat itsenäistyy ja pitää omaa puoltas asioissa. Vahvuutta sinulle.
No jos miestä ei kiinnosta niin sitten ei voi muuta tehdä kuin tosiaan erota.
>>Olisi huomattavasti helpompaa lähteä pojan kanssa, sanaakaa sanomatta hänelle, mutta asiaa mutkistaa se että asunto on minun nimissäni. Olen totaallisessa umpikujassa.>>
Höpsistä. Jos kerran kämppä on sinun, niin asiahan on vielä yksinkertaisempi: heität vaan ukon kamoineen ulos. Menköön vaikka sinne äitinsä luokse. Mikä tässä on niin monimutkaista?
Mihin ihmeen "kohtalon oikkuun" sinä muka kompastelet? Mikä sinut saa muuttamaan mieltäsi edestakaisin?
Miehesi kuitenkin käy tekemässä niitä kotitöitä, ei teidän kotona, mutta toisen naisen kotona! Ja vieläpä äitinsä. Ymmärrän mustasukkaisuuden, koska et voi koskaan olla hänelle yhtä hyvä nainen kuin hänen äitinsä. Vai voiko olla. Mies haluaa selkeesti ottaa vastuuta, mutta ei halua sitä omassa kodissaan. Millainen ilmapiiri vastuunottoon mahtaa olla siellä kodissanne?
Jokos se aloittaja sai tehdyksi jonkun ratkaisun vai vaivuitko takaisin koomaan?
Mitä liikkuu tuollaisen ihmisen päässä, joka tulee nettipalstalle itkemään elämänsä kurjuutta ja kyselemään neuvoja, eikä sitten vaivaudu edes kommentoimaan saamiaan vastauksia?
Ei ihme ettei ne parisuhteetkaan toimi, kun ei ole itsellä alkeellisintakaan kykyä ottaa huomioon muita ihmisiä, vaan asenne on MINÄMINÄMINÄ.