En tiedä kiinnnostaako ketään mutta kokeilempa tätä kanavaa jos löytyisi joku viisaus. Olemme olleet aviossa liki 18v ja keski-ikä kolkuttaa. Lapsia on kolme joista pienin 8 mutta loput ovat jo vanhempia. Olemme nk hyväosaisia koska taloudellisia ongelmia ei ole koskaan ollut ja meillä on molemmilla ja yhdessä raha-asiat todella kohdallaan. Minä (mies) olen oikeastaan ollut jo suhteemme alkumetreillä onneton ja hyvin uskoton koko avioliiton ajan. Menimme naimisiin kenties hätähuutona ikuiselle kapakkaelämälle. Olemme kasvattaneet 3 hienoa lasta ja hankkineet paljon mm varallisuutta ja kokemuksia yhdessä. Minun uskottomuus on luku sinänsä mutta vaimo se vasta onkin muuttunut. Hänestä tuli äitiyden myötä todellinen täti ja minä taas olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Olen elämäni kunnossa; pitkä, hoikka ja hyvin urheilullinen. Henkilökohtaiset raha asiat ovat paremmin kuin voisivat. Elän tavallaan huippuaikaa.
Itse olen ongelmani aiheuttanut koska olen tuiki rehellinen. Olen tunnustanut kaikki tekoni (tyhmyyttäni). Tapasin 6kk sitten naisen joka käänsi elämäni suunnan. Naisia on ollut aina ja sellaisia jotka olisivat jättäneet perheensä ja kaikki takiani. Tämä ei siis ole vain huumaa. Hän on minua paljon nuorempi ja hänellä on pienet lapset sekä hyvä avioliitto? Viimeiset 6kk on ollut haipakkaa. Tapaan em naista liki päivittäin ja meidän yhteinen aika ei ole tästä maailmasta. Rakastamme toisiamme todella paljon. En usko että olen koskaan rakastanut ketään niin paljon kuin häntä.
Katumus. Ajattelen että pitäisikö minun ottaa lobotomia ja vaipua nykyiseen suhteeseen vai ottaa riski avioero ja katsoa seuraako nuori nainen perässäni ja ottaa eron omasta rakkaasta miehestään? Minä haluaisin painaa jo jarrua mutta nyt vaimoni vaatii nimeäni käräjäoikeudelle annettavaan paperiin. Olen ajatellut kieltäytyä koska ajattelen että olisikohan tämä viimeinen hetki ottaa itseään niskasta kiinni ja elää tämä elämä tällä tavalla lapsia kunnioittaen. Emme riitele ääneen, meillä ei ole alkoholiongelmaa emmekä ole agressiivisia. Nyt kun minulle on pantu nk luu kurkkuun niin olen hiljainen mies ja haluaisin korjata kaiken. Olen ollut sika mutta varmaankin tulen olemaan sitä myös jatkossa ellen mene lobotomiaan koska kaipaan rakkautta. Tätä saan naisystävältäni ja tiedän että hän olisi elämäni täyttymys jonka jälkeen en tarvitse/halua mitään muuta. Ainut kysymys on vaan se, että tarttuuko hän minuuna jos teen tämän päätöksen? En kuitenkaan halua vanheta yksin.
En kaipaa feministien ja petetyiden vaimojen moraalisaarnoja vaan objektiivista tarkkailua.
Itse olen ongelmani aiheuttanut koska olen tuiki rehellinen. Olen tunnustanut kaikki tekoni (tyhmyyttäni). Tapasin 6kk sitten naisen joka käänsi elämäni suunnan. Naisia on ollut aina ja sellaisia jotka olisivat jättäneet perheensä ja kaikki takiani. Tämä ei siis ole vain huumaa. Hän on minua paljon nuorempi ja hänellä on pienet lapset sekä hyvä avioliitto? Viimeiset 6kk on ollut haipakkaa. Tapaan em naista liki päivittäin ja meidän yhteinen aika ei ole tästä maailmasta. Rakastamme toisiamme todella paljon. En usko että olen koskaan rakastanut ketään niin paljon kuin häntä.
Katumus. Ajattelen että pitäisikö minun ottaa lobotomia ja vaipua nykyiseen suhteeseen vai ottaa riski avioero ja katsoa seuraako nuori nainen perässäni ja ottaa eron omasta rakkaasta miehestään? Minä haluaisin painaa jo jarrua mutta nyt vaimoni vaatii nimeäni käräjäoikeudelle annettavaan paperiin. Olen ajatellut kieltäytyä koska ajattelen että olisikohan tämä viimeinen hetki ottaa itseään niskasta kiinni ja elää tämä elämä tällä tavalla lapsia kunnioittaen. Emme riitele ääneen, meillä ei ole alkoholiongelmaa emmekä ole agressiivisia. Nyt kun minulle on pantu nk luu kurkkuun niin olen hiljainen mies ja haluaisin korjata kaiken. Olen ollut sika mutta varmaankin tulen olemaan sitä myös jatkossa ellen mene lobotomiaan koska kaipaan rakkautta. Tätä saan naisystävältäni ja tiedän että hän olisi elämäni täyttymys jonka jälkeen en tarvitse/halua mitään muuta. Ainut kysymys on vaan se, että tarttuuko hän minuuna jos teen tämän päätöksen? En kuitenkaan halua vanheta yksin.
En kaipaa feministien ja petetyiden vaimojen moraalisaarnoja vaan objektiivista tarkkailua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Se, ettet halua vanhentua yksin, ei kuullosta oikein hyvältä syyltä jatkaa parisuhteessasi. Ja kun vaimosi hakee eroa - niin eiköhän se jo kerro siitä, että olette tulleet yhteisen taipaleenne päähän. Vaikka pelkästään sekin riittäisi, ettet ole koskaan ollut suhteessanne onnellinen etkä uskollinen.
Jotenkin surullista on se, että kaksi täysjärkistä ihmistä menee
yhteen, tekee lapsia eikä jaksa kuitenkaan yhdessä niitä kasvattaa.
Ehkäpä ihminen taantuu kovaa vauhtia, mies lentää kukasta kukkaan,
tekee jälkeläisiä miten sattuu, oma nautinto päällimmäisenä.
Naiset tietysti samoin.
Ihminen on alkujaan ollut eläin ja tämäkin sen todistaa.
Ai pitäiskö 20v aikaisemmin osata ennustaa miten elämä menee ja jos menee huonosti niin vain surista surkeaa kohtaloaan sen sijaan että tekee jotain ennenkuin päädytään iltalehden surulliseen päälööppiin? Tilanteet ja ihmiset voivat muuttua. Maailma pyörii akselillaan. Ei se mies ole vaan aina se sika joka lentää von Blume zu blume. Kyllä naisetkin sen taidon osaa. Toivoisin hieman filosofisempaa näkökulmaa kuin heti tuomiota: SYYLLINEN SIKA MIES !
Moi,
Tekisi mieli sanoa sinulle, että ole rohkea ja loikkaa. Kuvailusi mukaan olette kyllä koko perhe osanneet elää näennäisen onnellisina kun olette pitäneet riidat ym. uskottomuuteen liittyneet asiat hallinnassa. Tuo, että olette molemmat taloudellisesti riippumattomia ja osaatte sovussa hoitaa asiat antaa myös vaimollesi hyvät edellytykset tulla vielä oikeasti onnelliseksi.
Riskinä tässä pelissä tietysti on, että jäät vähäksi aikaa yksin. Jos uusi 'tyttöystäväsi' oikeasti rakastaa miestään hän jää siihen suhteeseen.
Mietin näitä asioita nyt myös omasta näkökulmastani. Olen myös löytänyt ihmisen
josta tiedän, että hänen jälkeen en enää tarvitsisi koskaan ketään muuta. Pohdin itse paraikaa eroa jotakuinkin samanlaisesta liitosta. Tosin miehelläni on henkistä epätasapainoa, joka on aihettanut meille paljon tuskaa, mutta lapset, työt, ympäristö on täydellista ja tekee lähdön vaikeaksi.
Se tässä on vaikeaa kun on mielstään löytänyt sen aidon rakkauden, halun antaa kaikkensa ja sen ihmisen sitten menettää. Pelkona on, että joutuu loppuelämänsä taas tekemään vain kompromissejä eikä koskaan löytä sitä 'suurta rakkautta' jonka takia on oman liittonsa jättänyt. Voimia ja rohkeutta. Nykyinen vaimosi vaikuttaa viisaalta ihmiseltä. Ehkä tämä saa häneen myös vauhtia. Tässä vaiheessa hän voi suostua perumaan eron, mutta voit olla varma että elämänne muuttu tämän jälkeen täysin. Mieti voitko suostua hänen tapaansa ratkoa tulevaisuuden haasteet tämän oman kokemuksesi jälkeen.
Kun on noin isoista asioista kyse, niin kannattaa ottaa aikalisä. Lähde yksin matkalle miettimään asioita. Älä ryyppää tai harrastele mitään erikoista. Vietä rauhallista yksinoloa ja vaeltele luonnossa. Mieti mikä tai mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässä. Monesti etäisyys läheisiin ihmisiin saa asiat näyttämään varsin toisenlaisilta. Pitkässä suhteessa aina jossain vaiheessa ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella, joskus se myös on sitä miltä näyttää, mutta ei aina. Mielestäni olisit myös nykyiselle puolisollesi velkaa sen, että keskustelisitte yhdessä kaikista asioista, varsinkin tulevaisuudesta ja siitä mitä kumpikin haluaa elämältään, yhdessä tai erikseen. Saatat yllättyä vaimosi tuntemuksista, jos teillä ei ole tapana keskustella syvällisiä. Päätöksiä tehtäessä on hyvä ajatella järkevästi mutta kuitenkin kuunnella sydämensä ääntä.
Tuo oli hyvä ja jalo kommentti. Jopa teinkin sen. Lopputulos sama. Asiat ovat edenneet niin että molemmat ovat allekirjoittaneet avioerohakemuksen ja 6kk etsikkoaika päättyy maaliskuussa. Vaimoni käyttäytyy hyvin kummallisesti. Hän on "fiiliksissä" Kysyin yhtenä päivänä miksi. Hän koki että tämä aika on jotenkin uusi honeymoon. Olin tyrmistynyt. Minun mielestä päätös on tehty ja nällä eväillä mennään.
Olemme viettäneet liki koko kesän ja alkusyksyn erillämme. Kumpikin ollut paljon matkoilla mutta lapsia on hoidettu rakastaen. Ainankin minusta tuntuu aina huonolta kun olemme yhdessä. Kaipaan täysin muualle jossa sydämeni on. Sen pienten lasten äidin luokse joka kaipaa minuakin hyvin paljon. Suhteemme on vahvistunut ja muuttunut vakavammaksi.
Jos et rakasta vaimoasi ja ajattelet hänestä noin, kunnioita häntä ihmisenä ja lastesi äitinä ja lähde. Mikään ei ole kauheampaa kuin elää suhteessa, jossa toinen ei rakasta ja viihtyy paremmin muun kuin oman puolison seurassa.
Eron myötä vaimosi saa vapauden elää sellaisten ihmisten kanssa, jotka häntä arvostavat ja kunnioittavat. Ehkä hän myös löytää uuden rakkauden, kun et ole sivussa hyörimässä. Saattaapa jopa löytää itsestään naisen uudelleen ja lakkaa olemasta täti.
Ymmärsin, että olet pettänyt vaimoasi ennenkin ja jopa säännöllisesti. Jos hän siitä tietää, ihmettelen, ettei ole hakenut eroa aikaisemmin. Ehkäpä hän on muuttunut tädiksi, koska on onneton tuollaisen miehen kanssa.
Helppoa syyllistää mies ja ajatella nainen vain uhrina, joka päivän päätteeksi ratsastaa valkoisella hevosella auringon nousuun ja tapaa elämänsä prinssin joka on niiiiiiin ihana. Ei ole vaikeaa arvata sukupuoltasi. Tosiasia on se että ongelmiin tarvitaan kaksi. Olen kuitenkin kunnollinnen ja rehti mies lukuunottamatta näitä avioliittoasioita joissa on ollut vaikeaa.
Minusta edellinen ei nähnyt naista vain uhrina. Hän esitti senkin vaihtoehdon, että vaimosi on muuttunut tädiksi, koska sinä liitelet kukasta kukkaan ja olet aina sen tehnyt. Se on ihan mahdollista. Osa ihmisistä ei halua/uskalla/osaa hakea muutosta esim. erosta vaan uskovat ja uskovat, että hoitamalla kodin ja lapset se toinenkin (mies tai nainen) muuttuu ja arvostaa sen toisen tekemää työtä. Valitettavasti tuo uhrautujan osa on yleensä juuri naisella. Voi olla myös miehellä, mutta rehellisesti sanottuna harvemmin. Ihmeesti älähdit juuri tästä asiasta. Tunsitko syyllisyyttä?
Joka tapauksessa syyttämättä ketään, sillä molemmissahan on vikaa, kun edelleen olette yhdessä, vaikka pettämistä(kin) on jatkunut jo vuosia, olisi teidän nyt aika erota. Kokeile sinäkin vihdoin siipiäsi, äläkä takerru siihen tuttuun ja turvalliseen tätiin! Tuntuu, ettet uskallakaan päästää hänestä irti. Miksi?
Pienten lasten vanhemmilla monesti on vaikeaa, kun aika on kortilla ja itse ehkä väsynyt. Jos olet nuorikkosi elämän mies, hän kyllä tulee ja jää. Jos ei, et taitaisi kuitenkaan olla tyytyväinen vaimosi luona vaan etsisit taas seuraavan vieraan ja kiinnostavan. Kannattaako siis jatkaa?
Et tiedä oikeasta rakkaudesta mitään. Sinä rakastut rakastumiseen. Siksi sinulla on ollut useita naisia. Et yksinkertaisesti osaa rakastaa. Sinä ihastut ja rakastut mutta et rakasta. Kun alkuhuuma on ohi uuden naisesi kanssa, tilanne todennäköisesti johtaa muutamien vuosien päästä samaan kyllästymiseen ja tarvitset taas uuden rakastumisen tunteen. Tähän se moni kompastuu, kun ei tunnista, mitä eroa on rakastamisella ja rakastumisella. Kuten kerroit, että sinulla on useita naisia ollut ja tulee olemaan, niin sehän on selvä vinkki siitä, ettet koskaan osaa asettua kenenkään kanssa. Säälittävää sinänsä.
Vaikuttaa siltä, että pelkäät kuollaksesi jäädä yksin.
Et ole varma siitä, jättääkö uusi rakkautesi oman miehensä vuoksesi. Sinulle pisteet siitä, että tunnemyrskyssäsi edes ajattelet tuota vaihtoehtoa.
Ja kaiken lisäksi vielä oma vaimosi kaikkien vuosien jälkeen vaatii kirjoittamaan avioeropaperit. Hän ei tulevaisuudessa olisikaan enää tuki ja turva, kenen luokse palata, jos uusi rakas alkaa kyllästyttämään.
Oikeesti. Sun ja monien muidenkin tämän tyyppisten asioiden kanssa kamppailevien kannattaisi harrastaa vähän itsekseen oloakin. Oppisitte tuntemaan itsenne.