tervehdys!
Olen nuori mies ja avovaimoni on nuori, mutta olen alkanut miettimään ku tässä vaiheessa jo seksi lopahtaa niin kannattaako lopettaa suhde?? Olen koittanut asiasta puhua, mutta ei auta ! Toki, olemma nuoria vanhempia, että laitetaan sitten sinne lapsenkin piikkiin seksittömyyttä, mutta silti ei kai siihen voi perustua kaikki?? Jos muija ei tee enää IKINÄ alotetta ja se on aina minun varassa, mutta en itsekkään enää halua tehdä alotetta joten seksiäkään ei ole. Nyt olen ajatellu, että alottaisin PELKÄN seksisuhteen erään toisen naisen kanssa ja pidän kulissia yllä ja pysyn vanhan muijan rinnalla, mutta muualla käyn panoilla... Kuulostaako väärältä, koska minusta ei. Olen todella hyvännäköinen mies ja minulle on aina vientiä jos vain haluan ja nyt olen sen ymmärtänyt, että antaa muijan olla onhan naisia muuallakin. Silti lapsi velvottaa ja välitän kyllä muijasta, mutta kerta ei ole seksiä niin ei sitten. Olenko liian itsekäs, mutta tosissaan tilanteita on ollut missä olen mennyt melkein loppuun saakka ja olisin voinut olla ainakin 14:sta naisen kanssa sukupuoliyhteydessä. Nyt olen antasut itselleni luvan ja heti huomenna alan täyttämään tätä minun puutostilaa. Olen semossa firman hotelli-iltaan jossa on myös erittäin viehkeitä naisia joilla on minulle paljonkin annettavaa, enkä edes koe huonoa omaatuntoa olen puhunut asiasta mutta ei ole auttanut niin alkaa tapahtua. Luojankiitos on myös muita naisia !

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä kuulostaa väärältä. Olet itsekäs paskiainen, jos pettämään alat. Miksi ryhdyt parisuhteeseen, jos et halua siinä pysyä? Suhde päätetään ennen seuraavaa. Miksi naisesi pitäisi tyytyä moisen itsekkään sian seuraan, päästä hänet vapaaksi ja vehtaa sitten muiden seurassa niin paljon kuin sielu sietää. Jeesus mikä tampio..
Siis kyllä!Voiko ton tyhmenpää ideaa olla kuin käydä pettään tyttöystävääsi!HALOO!!!!
Ja väität että oot hyvännäköinen..Yeah right!!!Mitä vielä..eipä taida sussa kuule mitään hyvää olla, kun oot tollanen pissipää..
Parempi on että lopetatte suhteen , koska tyttöystäväsi ansaitsee varmasti monta kertaa parempaa kuin tollasen kaksnaamasen pässinpään. Sääliksi käy tyttöystävääsi..mitä on joutunut kestämään..
Oletko miettinyt mistä tyttöystäväsi haluttomuus kenties johtuu???Se voi johtua esim. hormoneista..
mutta tässä tapauksessa se on ihan selvästi sinusta kiinni. Et ole enään haluttava tyttöystäväsi mielestä. =D

Mistäs näit miehii taas löytyy..Jos parisuhteeseen on alkanut niin kyllä siinä pitää pysyä eikä alkaa PETTÄMÄÄN!Häpeisit edes että uskallat kysyä täällä pettämistä.
Ja jos on vielä lapsikin,Kyllä pitää ymmärtää että lapsi vie paljon aikaa ja ei aina tee mieli SEKSIÄ,niinkun te miehet ajattelette.!Vedä vaikka käteen jos on pakko jotain tehdä mut ei pettää!HYI HYI
Luuletko että ulkonäkö ratkaisee kaiken??Sillä saat pimppiä niin paljonkon haluat vai??No ei todellakaan.Mee hoitoon.
Yhden yön juttuja saa pelkällä ulkonäöllä. Ei känniset ämmät mitää filosofian esitelmiä halua kuunnella.
Mieti mitä saat kun petät ja mitä voit menettää kun jäät pettämisestäsi kiinni. Kysy lähes keneltä pienen lapsen äidiltä tahansa, niin vastaus on takuuvarmasti se, että on kausia, jolloin seksi ei vaan maistu (väsymys, hormonivaihtelut jne.) mutta aika aikaa kutakin, sekin vaihe menee joskus ohi.
Ei pahalla, mutta vuodatuksesi kuulostaa todella lapsellisen miehen puheelta. Tee ennemmin jotain suhteenne eteen, hommaa vaikka lapsenlikka ja vie vaimosi sinne hotelliin yöksi..
Luin ensin tuon "Ihanat naiset" kirjoituksen, ajattelin kirjoittaa itsekin, että naiset ovat kyllä ihania. Nyt en viitsi, kun rupesitte kapeakatseisuuttanne räksyttämään.
Se on ihan varma, että puutteesta kärsivä sukupuoli ajattelee murheissaan mitä sattuu. Turha toitottaa ja olla omahyväinen. Kirjoittaja
sai aika aggressiivista ja syyllistävää kommenttia naisilta verrattuna siihen järkeen vetoavaan palautteeseen, mitä parisuhdepuutteessa elävä nainen saisi tällä palstalla. Yleensä kun vastaajissa on pari kannustajaakin tyyliin: "harkitse hetki mut mee sitten jos muu ei auta" tai "mä kokeilin ja nyt on ihanaa!!!"
Se kun toinen torjuu eikä näytä olevan kiinnostunut tuntuu ihan helvetin pahalta. Siinä on turha pitää luentoa nykyajan meiningistä ja pornon asettamista odotuksista. Siitä kärsivät pornoa katsovat ja katsomattomat miehet ja naiset.
Tyypillisiä empatiakyvyttömien ja tunnekylmien nuorten naisten vastauksia. Mee hoitoon, muija ei haluu sua kun oot niin huono ja sitten vielä hymiö? Tuollaisiin saavat sitten herkätkin nuoret miehet törmätä. Elämänkokemus ja äly ei riitä auttamiseen, vaan pelkkään räksyttämiseen.
Mitäpä jos koittaisit ensin saada sen parisuhteesi kuntoon, ja jos se ei onnistu niin lopettaisit suhteen ennen kuin alat säätämään muiden kanssa? Pahimmassa tapauksessa voit nimittäin tuoda mukanasi tauteja (kumi ei suojaa muuta kuin penistä, taudit voi tarttua muutenkin (esim. kurkkuklamydia) ja kumi voi mennä rikki) tai jonkun vihaisen avo-/aviomiehen jolta otat itse turpiin ja/tai joka käräyttää sinut avovaimollesi. Tai jos olet niin ihana kuin annat ymmärtää (/kuvittelet?) olevasi, naisilla on ikävä tapa iskeä kiinni sellaisiin ja omia itselleen käräyttämällä itse ajan myötä. Lue vain näitäkin palstoja, näkyyhän se täälläkin.
Kyllä sen niin päin pitäisi olla että mies vie munaa eikä toisinpäin. Ei kukaan jaksa jatkuvaa selibaattia, se on selvä, mutta silloin pitäisi kaivaa se vastuunkantokyky itsestä esiin ja selvittää juurta jaksain mistä puute johtuu. Vaimosi ei selvästi halua sinua jos torjuu sinut, teidän pitää yhdessä selvittää miksi näin on ja selvittää se voiko asian vielä korjata. Kuten näiltäkin palstoilta näkee, ei naisetkaan mitään haluttomia olentoja ole eivätkä hekään jaksa ikuisuuksiin ilman seksiä. Joskus se voi olla niinkin pienestä asiasta kiinni kuin että on vähän enemmän avuksi arjen pyörityksessä, ettei sekä lapset että huusholli jää kokonaan naisen hoidettavaksi niinkuin yleensä tahtoo ajan mittaan käydä. Tuskinpa sinäkään jaksat rättiväsyneenä haluta seksiä?
Olen itse ollut jo vuosia lähes samassa tilanteessa kuin sinä. Olen avoliitossa, lapsia ei ole. Ongelmani on, että seksiä on liian harvoin ja minä joudun aina tekemään aloitteen. Aikani kyselin mieheltäni, että miksi näin ja hän totesi vain olevansa sen tyyppinen mies, että vähempikin seksi riittää.
En ole ajatellut jättää tai pettää, koska mieheni on muuten hyvä kumppani. Pettäminen aiheuttaisi vain lisää surua molemmille.
ymmärrän sinua, se tuntuu uskomattoman pahalta, kun aina torjutaan.
ehdotan, että otat ajan kanssa selville sen syyn, että miksi seksielämänne on lopahtanut. syy ei välttämättä yhdellä keskustelulla selviä, mutta jos välität avovaimostasi, yritä vielä selvittää syy
Hienoa homma, huomata miten paljon asia tuo mielipiteitä heti oli 10-viestiä. Tässä siis olen avovaimoni luona ja enhän minä häntä edes pysty pettämään vaikka nainen ottais kaluni ulos ja tekisi kaiken... Vittu ku jos sut on opetettu "hyväksi" kansalaiseksi niin ei se pettäminenkään ole helppoa. Tänään tapahtu mieletön juttu vaan ku tulin kotiin niin muija odotti sairas porno stingisysteemit mua ja tulin ku johonkin haaremiin... Sanoin, että kyllä hän minua haluaa koko ajan, mutta yritä nyt ymmärtää et meillä on pieni lapsi jonka kaihtamiseen menee aikaa sairaasti ku sattuu olemaan yhtä energinenpakkaus ku minä, hah... Noh, sori tosiaan jos joku on musta saanut kuvan et olisin paska mutta oon oikeesti ihana mies jos vaan tuntisitte... Muija on OIKEESTI parhaimmannäkönen muija mitä olen nähnyt kaikki kaveritkin on IHAN kateellisena ku tommonen ruskeesimmunen seksipeto alko mun lapsen äidiksi niin miks pettämään... Myönnän vittu ku piti edes kirjottaa tänne eilen. jokatapauksessa sain semmosta seksiä mistä moni vaan haavailee ja puhuttiin asioista. En vain tiedä miten se sattu juuri tänään olemaan tuommonen seksipeto, HUH..... Miks pettää ku on jo paras nainen... Aluksi vain tuntu pahalle ku ajattelin et mussa on vika, mutta nyt ymmärrän et muija haluaa samalla tavalla seksiä ku minä.
KIITOS VASTANNEILLE!
Meilläpäin on näitä sexittömiä kausia.Yhdessä kohta kuus vuotta ja nuoria olemme mekin.
Kyllähän se himo haituu pois ajan mittään.Ja sitä huomaa ettei se ole tärkein asia mutta tärkeä kuitenkin.Minua haluttaa enemmän kuin miestäni ja harmittaa kun hän ei ole niin intohimoinen kuin ennen.Kerran hän sanoi minulle että sexi ei ole tärkeintä vaan yhdessäolo ja toisen läheisyys. Tuli kyynel poskelle kun hän veti minut syliinsä jalasi ja suukotteli.
Fakta homma on että on keksittävä kokoajan jotainuutta.Meilläpäin on harrastettu sexiä harvakseltaan nyt 2vuotta, eli noin 4kertaa kuussa( ei menkkojen aikana).Haluttomuudesta on ollut paljon juttua. Jommankumman on pakko joustaa, jos suhde on sinulle tärkeä niin tiedä että
välillä tulee aikoja jotka ovat vaikeita eikä toisen haluttomuus ole mielestäni syy jättää jos kerran häntä rakasta, eikö.Yritäkää yhdessä keksiä jotain virikkeitä ja satsatkaa toisiinne aikaa(laatuaikaa) keksitte jotin yhteistä tekemistä.Sressi ja kiire velottaa sexihaluja, on yksinkertaisesti niin kiire ettei tee mieli ja niin väsynyt ettei jaksa edes ajatella.
Kihlallani on paljon kiireitä ja stressiä ja minä kniioita hänen toiveitaan.Pidämme myös vkl. jolloin vietämme aikaa ainosataan toistemme kanssa, rentoudutaan..