Olen nelikymppinen mies.
Minulla on ollut Suomi24 Treffeillä profiili. En ole ollut aktiivinen ottamaan itse yhteyttä, vastaillut olen harvakseltaan silloin kun naiset ovat viestineet minulle. Treffeillä olen käynyt kahdesti. Oikein kivoja leidejä molemmat, mutta ei vain ollut kemiaa.
Kävin tänään profiilissani ensi kertaa useaan viikkoon. Unohdin laittaa profiilini lepäämään muiden kiireideni ajaksi, joten se jäi lojumaan näkyville muka aktiivisena.
Käydessäni tänään katsomassa mitä profiililleni kuuluu, oli sinne tullut pari asiallista yhteydenottoa naisilta, muutama ujo (ilmeisesti kymmenille muillekin miehille lähetetty) "hei, mitä kuuluu" (jollaiset eivät innosta vastaamaan), muutama pakollinen käännöskoneella siansaksannettu ja massapostitettu feikki (sähköpostiosoitteen kalasteluyritys) mitä ilmeisimmin "jostain idästä päin" - ja KOLME TORJUNTAA.
Kun en ole viikkoihin lähettänyt yhtäkään viestiä kenellekään, enkä koskaan itse aloittanut viestintää, niin ketähän minun profiilini häiritsee niin paljon, että se pitää torjua? Profiilissani ei mielestäni ollut mitään erityisen provosoivaa, pikemminkin se oli liiankin lattea ja tavanomainen.
Oikaiskoon joku tietävämpi, jos olen väärässä, mutta lähinnä kai torjunta on tarkoitettu sellaisia tapauksia varten, joissa
- torjuttava ei usko hyvällä, että toinen osapuoli ei ole kiinnostunut ja jatkaa sinnikkäästi aloittamaansa viestittelyä vaikka on selvästi sanottu, että se ei ole toivottavaa
- torjuttava on törkeyksiä puhuva ja/tai ehdotteleva pervo tai (muuten) selvästi häiriintynyt tapaus.
Muuten torjuntaa ei minun mielestäni pitäisi käyttää, koska merkintä siitä jää profiiliin kaiken kansan nähtäväksi, ja leimaa profiilin negatiivisesti. Ainakaan sitä ei minusta pitäisi lätkäistä summamutikassa profiilille, jonka haltija ei koskaan ole ottanut minkään sortin yhteyttä (eikä todennäköisesti tuliisi koskaan ottamaankaan - ilman torjuntaakaan).
Minusta se, että kiertää tarkastelemassa profiileja ja lätkii "varmuuden vuoksi" torjuntoja sellaisille(kin), jotka eivät koskaan ole ottaneet torjujaan mitään yhteyttä, on sama kuin se, että kulkisi kaupungilla koputtelemassa ventovieraiden oville, ja katsoisi oikeudekseen naulata oveen kyltin "täällä asuu vastenmielinen tyyppi/häirikkö/perverssi" jos nimi ovessa tai oven avaajan (asukkaan) naama ei satu miellyttämään. Tai se, että nainen menisi tanssipaikalle ja suihkuttaisi "varmuuden vuoksi" punaisella pippurisuihkeella kaikkien semmoisten miesten naamat, joiden ei toivo hakevan...
Eiväthän noissa tapauksissa häiriköitä ole asukkaat tai ei-toivotut tanssikavaljeerit, vaan oven tai naaman sotkija. Sama pätee minun mielestäni toisen profiilin leimaamiseen/sotkemiseen deittipalstalla. Häirikköhän semmoinen nainen on, joka kulkee lätkimässä "torjuttu"-leimoja profiileille, joiden haltijat eivät ole koskaan yrittäneetkään ottaa yhteyttä häneen. Tuiommoiset häiriköt pitäisi sulkea pois koko deittisaitilta.
Jos tämän lukee joku huvikseen tuntemattomien profiileille torjuntoja lätkivä nainen, niin lukisin kernaasti _a_s_i_a_l_l_i_s_e_n_ perustelun (tai yrityksen semmoiseksi) moiselle käytökselle. Minä nimittäin en keksi muuta selitystä kuin että tuommoista harrastavat kaikkein toivottomimmat luuserit, ikuiset vanhatpiiat egonpönkittämiskeinonaan: kun ei ole tosielämässä koskaan "päässyt" pakkeja kellekään antamaan, tuottaa ilmeisesti jotain sairasta tyydytystä / kompensaatiota egolle jaella niitä virtuaalimaailmassa joka suuntaan vaikkei ole aihettakaan. Saavatko jotkut naiset tosiaan uskoteltua itselleen torjumalla jo etukäteen kaikki MAHDOLLISETKIN yhteydenotot, että "kyllä mulla vientiä olisi vaikka kuinka - mutta minä plikka pidän tasoni korkealla"?
Hah!
Poistin profiilini Suomi24 Treffeiltä, enkä takaisin laita. En viitsi rustata uutta profiilia vain jonkun yli-ikäisen pissiksen jälleen sotkettavaksi, enkä takuulla ota pienintäkään riskiä siitä, että päätyisin treffeille jonkun edellä kuvatulla tavalla käyttäytyvän, virtuaalimaalimassa elävän ja sieltä kompensaatiota itsetunto-ongelmiinsa hakevan itsekeskeisen luuserin kanssa.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Miten torjunta näkyy kaikelle kansalle? Miten se näkyy edes sinulle? Tuleeko siitä sulle viesti, että tämä ja tämä on torjunut sinut? Muillehan se ei näy, kuin heille jotka ovat tositarkoituksella -paketin maksaneet ja näitä on muutama miehissä ja vain ani harva naisissa.
Itse siis saatan laittaa torjunnan, koska en halua joltakin määrätyltä profiililta ensimmäistäkään viestiä; jos aivan omiin kriteereihin sopimaton kirjoittaa, niin usein hän odottaa jotain vastausta kuitenkin ja aina ei jaksa kirjoitella vastauksia plus että moni suuttuu kieltävästä vastauksesta. Torjunta päästää näistä kummastakin ongelmasta.
Veikkaan, että torjunta on tullut yleisempään käyttöön siksi, että monet miehet täällä odottaa että kaikkeen olisi kohteliasta vastata jotain. Se kun on usein rasittavaa mm. ison viestimäärän takia, niin torjunta on helpompaa.
Mitä horiset?
Taisi sinulla mennä vastaus VÄÄRÄÄN viestiketjuun?!
ihmetellen, häh...
Samaa aihettahan nuo käsittelevät.
Kirjoitit:
"Miten torjunta näkyy kaikelle kansalle? Miten se näkyy edes sinulle? "
Mitenkö torjunnat näkyvät?
Omasta profiilistaanhan torjuntojen lukumäärän näkee jokainen. Omaan profiiliin kohdistuneiden torjuntojen määrähän näkyy omassa kohdassaan yhtenä profiilin halitjaa luonnehtivista numerotiedoista, kun klikkaa "Omalta sivulta" "Salaisia kansioita". Enhän minäkään tietäisi pitkästä aikaa profiilillani poikettuani, että poissaoloni aikana oli tullut kolme torjuntaa, ellei semmoinen lukema olisi kohtaan "torjunnat" sillä välin ilmaantunut.
Muille torjunnat näkyvät, jos profiilin katsoja on hankkinut tositarkoituksella-paketin, jolloin hän pääsee siten katsomaan myös muiden käyttäjien "Salaisia kansioita". Vaikka tositarkoituksella-paketin hankkineita on (sinun MuTu-uskomustesi mukaan pieni) vähemmistö, niin heidän saamansa kuvahan on itsekin tosimielessä liikkeellä olevalle juuri se merkityksellinen, paljon merkityksellisempi kuin satunnaisten surffailijoiden. Juuri siksi minäkin purnaan siitä, että kuka tahansa satunnainen surffailija voi vapaasti sotkea tosimielessä liikkeellä olevien maksettuja profiileja (ilman aiheitta lätkäistyillä torjunnoillaan), kun torjunnoista näkyy vain lukumäärä eikä mitään tietoa siitä, että onko torjunnan syynä todella profiilin haltija itse vaiko täysin hänestä tai hänen tekemisistään riippumattomat tekijät - jonkun profiilissa vierailleen pissiksen asennevammaisuus.
En silti lopeta nettideittailua, mutta profiili lähti täältä ja siirtyy jollekin vähän järkevämmin toimivalle deittipalstalle. Jonnekin, missä ei ole asennevammaisia ikipissiksiä, jotka pönkittävät heikkoa itsetuntoaan jakelemalla virtuaalipakkeja etukäteen ja ilman aihetta - tai missä ei ainakaan ole annettu sellaisille mahdollisuutta paskoa toisten profiileja.
sulle näkyy vain se numero, kuten niillekin, jotka ovat hankkineet tositarkoituksella paketin. Sinulle tai kenellekään muullekaan ei näy, kuka on sinut torjunut tai mistä syystä. Sehän on pelkkä numero. Toki, jos se nyt alkaa olla joku 30, voi kannattaa miettiä omaa käytöstään, mutta muuten who cares.
ja kuitenkin itse olet sitä mitä ikävimmässä määrin,
ainakin kirjoitustesi perusteella.
En ole sinua torjunut, mutta tuo asenteesi:
#..muutama ujo (ilmeisesti kymmenille muillekin miehille lähetetty) "hei, mitä kuuluu" (jollaiset eivät innosta vastaamaan).."
on jo itsessään sellainen, että se ansaitsisi torjunnan.
Olen samaa mieltä siitä, että tuo "torjuntakulttuuri" on pikkasen outo,
mutta kuten tuossa joku sanoi, niin sillä halutaan ilmeisesti estää jo etukäteen yhteydenotot. Ylimielistä touhua sekin.
Olen ikäsesi nainen, torjuin sellaisia jotka lähettivät flirttiä/viestiä, enkä ollut kiinnostunut. Olin itsekin torjuttuna jokuselle - ja alun järkytyksen jälkeen en ottanut siitä enää pulttia ollenkaan. Profiilia minulla ei enää ole.
Naisissa on varmasti turhanpäiväisiä pissiksiä, ihan samoin kuin miehissäkin kaikenlaisia älykääpiöitä. Kaikkia naisia on turha kuitenkaan tuomita. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään torjua profiileja, jotka eivät edes lähestyneet.
Mutta naisen pointti tosta viestitulvan rasittavuudesta on myös totta. Rasittavaksi sen tekee pelko siitä, että hyvät, kiinnostavat miehet hukkuvat siihen muuhun joutavanpäiväiseen tauhkaan. Viestejä raakatessa tuntui välillä kuin olisi "töissä" - siksi kiusaus käyttää palvelujen kaikkia toimintoja madaltuu.
Itse sain inhottaviakin viestejä, mm. joltain uskovaiselta. Ja oikeasti vapaata, kuvallista naista ne kuvattomien varattujen miesten "pimeästä ammutut - suoraan sanottuna - runkkausviestit alkoivat myös pikku hiljaa alkavat korveta....
profiilini poistin koska asiattomana koin torjunta näkyvyydet, ne antavat väärän kuvan henkilöistä todellakin.
...jokin yllätys, että SuoLi24-treffeillä pyörivät pettymyksiään laastaroimassa juuri ne eukot, jotka eivät tosielämässä kellekään kelpaa?
kahta kulttuuria: toisten mielestä torjuntaa käytetään kun henkilökohtainen ei ei mene perille (ahdistelu) ja toisten mielestä aina kun ei sopiva profiili osuu silmiin (esim. haet ikähaitarilla 26-30 ja 32-35 ja satut näkemään profiilin joka on 31 wee). Täytyy vain luottaa siihen, että se joka noita torjuntoja tarkastelee tulkitsee ne oikein. Yleensäkin elämässä täytyy luottaa kaikenlaisten asioiden oikein menemiseen, mistä ei ole mitään varmuutta eikä edes todennäköisyyttä. No, pieleenhän ne sitten usein menevät mutta joskus oikeinkin. Eipä tuosta hirveää pulttia kannata ottaa - tää on tätä. Jos paremman palvelun löytää missä tällaista näkyvää torjuntaa ei ole niin sinne voi tietenkin vaihtaa, niinkun teitkin. Jep-jep.
jotenkin, että jos ite on laittanut suosikkeihin jonkun, joka torjuu mut? Tippuuko se esim. automaattisesti omalta suosikkilistalta pois? Vai missä kohtaa sen huomaa, jos joku on torjunut? Siis se luku näkyy siellä salaisissa kansioissa, mutta että kuka se on?
...tyyppi torjunnan laittavia naisia ovat kostavat narsistit/pakit saaneet prinsessat. Eli jos ilmoitat yhteyttä ottaneelle naiselle, että sinua ei kiinnosta, saat itse torjuttu-leiman paluupostissa. Vaikka olisit antanut pakit kuinka kohteliaasti ja nätisti.
ainakaan ole tullut mitään viestiä että "olet torjuttu"??? Minkä leiman?
...salaisia kansioitasi
näkyy luku eli numero, kuinka moni on torjunut, mutta ei sitä ketä ne ovat. Paitsi ehkä sitten maksullisella tositarkoitus-paketilla? Mulle näkyy vain numero siinä kohtaa eli en voi tietää, ketä ovat.
Opettele ensin lukemaan sontasilmä
...sitten ahdistellut/ehdotellut rasvaisia joillekin naisille, kun olet epävarma siitä kuka ne merkinnät on laittanut = et tiedä ovatko ne aiheellisia vai eivät.....?
Itselläni kaikki merkinnät ovat tulleet naisilta, joille olen nätisti kertonut, ettei kiinnosta. Ja ilmeisesti aloittajakaan ei ole häiriköinyt ja on silti saanut torjuttu-merkintöjä.
tekstiä... Siis sinullehan vaan toin esiin, että ethän sinä voi tietää, kuka sut on torjunut, jos siellä on vaan luku. Eli onko sut torjunut se, jolle annoit pakit vai joku muu muuten vaan.
Olen nainen ja mut on torjunut kaksi, muttei ole harmainta hajua, ketkä. Veikkaan, että jotkut sellaiset, joille oon antanut pakit tai jotka olen itse torjunut. Mutta en voi TIETÄÄ ketkä he ovat.
Edellinen ei ollut minun (aloittaja eli alkuperäinen "Äimän käki" tässä ketjussa) kirjoittama viesti. Sen oli kirjoittanut joku netikettiä tuntematon nimimerkkivaras.
Edellisen kirjoittajalle eli vale-Äimän käelle:
Opettele sinä puolestasi netiketti ja siitä erityisesti nimimerkkien varastamista ja toisten kirjoittajien nimittelyä käsittelevät osiot. Kaikella kunnioituksella ja ei millään pahalla (joskaan minulla ei tietysti ole mitään syytä kunnioittaa nimimerkkivarasta tai ajatella hänestä mitään hyvää).
ne käyttäjät on vain käyttänyt eri palveluita...
Ainakin parissa palvelussa pystyy vetään läpitte kuvia ja sit sanoon niihin ei tai joo. (Niissä on kyllä seuraava nappi kanssa mutta sellasta harvemmin käytetään.) Eli jos joku on käyttänyt suomi24 search samaan tapaan ja valinnut vain ei tai joo kuvan perusteella.
Onhan tuokin tietysti mahdollista, mutta pidän epätodennäköisenä. Torjunnan laittaminenhan edellyttää kirjautumista, ja viitsiikö todella joku laatia profiilin, kirjautua sisään ja ryhtyä käyttämään sivuston palveluita tutustumatta ohjeisiin?
Koko kysymys on kuitenkin minun osaltani jo yhdentekevä, koska löysin järkevämmin totetutun deittisivuston, jossa sitä paitsi daamitkin tuntuvat olevan etsimässä seuraa eivätkä torjumassa sitä varmuuden vuoksi ennakolta. :)
Juuh, lisäksi käytän toisten nimimerkkejä huviskseni vaihtelen kesken kaiken
Erikoinen huvittelumuoto sinulla. No, eräällä ihmisryhmällä on tunnetusti halvat huvit.
Itsekseen puhuminen, ja viestiketjujen nostaminen sekä toisten nimimerkkien omiminen.
Aluksi olin Äimän käki, sitten aloittaja (Äimän käki) ja kohta otan taas uuden nimimerkin.
Ihakuin viestiin vastaajat olisi niin älykkäitä, että tietäis muutkseni.
EIVÄT ole
Hienoa, että jaksat kuitenkin olla aktiivinen ja kirjoitella vaikka sinulla on noin vaikeaa. Pää pystyyn - kyllä se siitä. Syöt vain lääkkeesi säännöllisesti, niin jonakin päivänä maailma taas valkenee. :)