SYT-rahat kerättiin ja jaettiin kommunismin vastustamiseksi..
Josta sai myös eräs tunnrttu suomalainen lahko, muhkean siivun. Lainvastaisestiko? Noo, tulkintakysymys monen mielestä. Vennamo puhui seteliselkärankaisista.
Hyvin ne rahat tehtävänsä tekivät. Neuvostoliitto romahti ;) ja vasemmisto on henkitoreissaan suomessa. Onneksi ehtivät ajaa hyvät edut lapsiperheille ennen romahdustaan.
Kuka tietää, miten suurperheet kustannetaan amerikassa, jossa ei ole käytännössä sosiaaliturvaa ollenkaan?
Eivät SYT-rahat hukkaan menneet
4
196
Vastaukset
- USAssa+Kanadassa käynyt
Olen tutustunnut melko moneen amerikan uskovaiseen nuoreen. Perheillä ei ole varaa huolehtia heidän kouluttamisestaan, sillä hyvät koulut maksavat paljon ja kaikki yliopistot ovat tosi kalliita.
Monelta suurperheen amerikkalaislapselta puuttuvat käytöstavat kokonaan, sen on pannut merkille.
Yleistiedot maailmasta heillä on käytännössä nolla, nuorilla on todella surkea koulutus. Ei kielitaitoa, ei perustietoja luonnontieteestä jne.
Koska Suomessa on maksuton (verovaroin kustannettu) koulutus yliopistoon saakka, heistä moni tulee juuri siitä syystä tänne.Uskon vakaasti, että amerikassa ehkäisy on saanut ns hiljaisen hyväksynnän.
Ihan käytännön pakosta.- Tuttuja on
Devoit kirjoitti:
Uskon vakaasti, että amerikassa ehkäisy on saanut ns hiljaisen hyväksynnän.
Ihan käytännön pakosta.Kyllä siellä isoja perheitä on. Mutta monet vl-uskovaiset eivät piittaa lastensa kouluttamisesta. Varsinkaan tyttöjen.
- kovasti
töitä. Monet ovat menestyviä yrittäjiä, toiset hyväpalkkaisia duunareita. Koulutustaso on kieltämättä keskimäärin matalampi kuin Suomen vl:illa, mutta elintaso ei, vaan päinvastoin. Amerikan vl:t ovat keskimäärin tiukempia kuin Suomen vl:t.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563