Miksi ihmiset vouhottavat niin paljon kuolemasta. Se on yhtä luonnollista ja arvokasta kuin elämä itsessään. Miten joku jaksaa itkeä jonkun läheisen kuolemaa netissä?
Mitä varten ihmiset surevat kuolleita omaisiaan. Itse en surisi ollenkaan vaikka oma äitini kuolisi. Kaikki kuolevat joskus ei sitä tarvitse surra jos joku kupsahtaa. Omasta mielestäni kuolemista ei pidä pelätä, mutta ei myöskään hakea.
Kysynkin nyt niiltä ihmisiltä jotka ovat surreet jonkun läheisen kuolemaa, että miksi helvetissä ja miksi jaksatte inistä siitä netissä??
Mitä varten ihmiset surevat kuolleita omaisiaan. Itse en surisi ollenkaan vaikka oma äitini kuolisi. Kaikki kuolevat joskus ei sitä tarvitse surra jos joku kupsahtaa. Omasta mielestäni kuolemista ei pidä pelätä, mutta ei myöskään hakea.
Kysynkin nyt niiltä ihmisiltä jotka ovat surreet jonkun läheisen kuolemaa, että miksi helvetissä ja miksi jaksatte inistä siitä netissä??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vuorosi tulee vielä. Sitten tiedät.
Miksi SINÄ jaksat surra muiden suremista ja vielä inistä siitä täällä netissä???
Eikö sulla ole oma elämää kun pitää tulla tänne kuolemapalstalle aikaa tappamaan, kuuntelemaan toisten turhaa ininää. Tämähän on tylsä ja arkinen ketju jolla ei kai ole sulle mitään tarjota.
Lähes jokainen tiedostaa että kuolema on yhtä luonnollista kuin syntymä. Silti suru seuraa menetystä, on ikävää ja kaipausta, elämä voi muuttua paljon kun kuollut ihminen on jättänyt suuren aukon omaan elämään. Enpä minäkään äitini tai lemmikin kuolemaa jäisi surkuttelemaan kauaksi aikaa, mutta lapseni kuolemaa jaksan itkeä vuositolkulla. Lapsen kuolema ei ole kovinkaan luonnollista... se tekee hemmetin kipeää ja pitkään. Vanhempieni kuolemaankin varmasti itken, mutta on vääjäätämöntä että vanhemnpamme kuolee, ja se on helppo hyväksyä ja ottaa osana luonnollista elämänkulkua.
Ihmiset vouhottavat pahemmastakin kuin kuolemasta. Ja surevat niinkin maallista kuin menetettyä työpaikkaa tai rahaa tai omaisuutta. Eiköhän maailmaan mahdu siis todellinen surukin siitä että ihminen on omaisuuden sijaan menettänytkin rakkaan ihmisen. Ei muiden suru ole sinun elämästäsi pois. Eihän?
sinua tietäisit.
nonii. varmaan siksi koska kuolema on yks iso mysteeri, jota kukaan ei ole pystynyt ratkaisemaan. aina kun joku mun läheinen on kuollut, mietin heti ekana että missä kyseinen henkilö nyt on. se pistää vähän huolestumaan.
vaikka tiedän; kuolema tapahtuu kaikelle elävälle, niin silti ei tiedä että minne hittoon ne kaikki häviää? taivaaseen? en usko. vai onko kuolleena oleminen pelkkää mädäntymistä ja tuskaa ikuisessa pimeydessä??? en tiiä, toivottavasti ei.
Teosofia on auttanut paljon. Se ei ole uskonto. Rakkaamme odottavat meitä henkimaailmassa.
Onko sinulla tietoa henkimaailmasta, että voisit vastata minulle? Tai joku muu. Äitini on ilmeisesti viimeisillään. Hän näkee ympärillään olentoja, tänään oli pieni poika äiteineen. Äitini ymmärsi kyllä, kun sanoin, ettei siinä ole ketään. Sitten hän taas katsoi kauniisti ja sanoi, että "voi, kun se pieni ottaa äitiään kaulasta nätisti". Kysyin, onko ne tuttuja. Eivät olleet. Mutta hän on myös nähnyt tuttuja, jotka tietää kuolleiksi. Myös lähisukulaisia on ollut. - Välillä äidin puheet ovat ihan tässä ja nyt, useimmiten sekavia. Nyt viimeaikoina ovat tuleet nämä näyt.
Mieheni sanoo, että lääkkeet aiheuttavat harhoja. Lääkityksen pitäisi olla sama kuin tähänkin asti kotona. Itse olen kuullut ennenkin, että kuolevat näkisivät poismenneitä.
Olin äidin kanssa vuosia sitten Svea Richnaun tilaisuudessa. Hän sai siellä selvän näytön siitä, että kuolemaa ei ole. Olen ollut S R:n tilaisuuksissa monesti (nythän Svea on jo itse henkimaailmassa) ja seurannut uskomattomia todisteita.
Minä uskon, että ihminen ei kuole, ruumis vain päästää ihmisen vapauteen.
Mutta näkeekö vielä ruumissaan kiinni oleva ihminen todella jo näitä maallisista kahleista vapaita henkiä juuri ennen kuolemaansa?
kultani oli silitelly kuulemma kuollutta kissaamme sairaalan vuoteella, joka oli hyvin rakas ja kerran näki jotain pelottavaa en oikein tajunnut mitä, kun teksti oli niin sekavaa, mutta olin huoneessa ja laitoin valot päälle kultani pyynnöstä.
Loppuaika oli aika sekavaa. Syöpälääkkeet rasittaa maksaa ja kultani maksa lakkasi toimimasta josta seurasi sekavuutta. Kipuihin sitten tuli vahvemmat lääkkeet mukaan peliin joista tuli ilmeisesti kiva olo, uneliaisuutta ja hallusinaatioita lisää.
Noin viikko ennen kuolemaansa kultani oli pyytänyt avaamaan verhot ja katsoi pilviin ja oli sanonut sairaanhoitajalle, että tuonne minä menen. Tietääkseni hän oli kyllä ateisti, mutta toivon, että pääsi parempaan paikkaan. Sanoinkin, että mennään naimisiin sitten taivaassa jos se ei täällä onnistu viimeisinä päivinä, mikä oli meidän suunnitelma tänä kesänä.
Siis kun läheinen ihminen kuolee on luonollista että suree. Silloinhan ihmisellä on tunteet kuten pitää ollakin. Itse ainakin suren läheisten ihmisten kuolemaa ja kaipaan heitä paljon, ja saan huomata että minulla on sydän ja siihen sattuu eniten.
tämän laulun sanoista
http://www.youtube.com/watch?v=DzA67v3hj04
vedä jätkä käteen se sun elämäs
Ehkä aina ei surra niinkään sitä kuollutta läheistä sinänsä vaan menetystä. Läheisen, rakkaan ihmisen menetys on yleensä kova paikka ja voi muuttaa elämän aivan toisenlaiseksi. Aviopuolison kuolema muuttaa lesken elämän totaalisesti. Kodista puuttuu rakas ihminen, jonka kanssa on jaettu kaikki, elämä, ilot, surut, lasten syntymät ja kasvatus, koti... Ja sitten on pelkkää tyhjää...
Aloittajalla on vielä paljon opittavaa ja kasvamista!
Miten voi olla noin tunnekylmiä ihmisiä ettei oman vanhemman kuolema kosketa millään lailla? No okei ymmärtää sen jotenkin ehkä siinä tapauksessa jos välit on ollut riitaisat tai mennyt kokonaan poikki syystä tai toisesta.
Itsellä taas oli todella läheiset välit isän kanssa joka yllättäen mehehtyi kesän lopulla vain muutaman vuoden yli 60-vuotiaana. Elämän raskain paikka ihan heittämällä enkä tiedä kuinka tästä toivun koskaan.