Minkä ikäisenä aloitte tekemään/teidät pakotettiin tekemään kotitöitä (omien tavaroiden/oman huoneen siivous, pyykit, tiskit jne..)?
Ja oliko se omasta mielestänne sopiva ikä, vai koitteko itsenne lapsiorjaksi kotonanne? :)
Ja oliko se omasta mielestänne sopiva ikä, vai koitteko itsenne lapsiorjaksi kotonanne? :)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Siinä vaiheessa kun menin kouluun ja aloin saada viikkorahaa. Sen vastineeksi piti kunnostautua. Iän myötä vaatimukset kasvoivat, mutta niin kasvoi viikkorahakin.
Asiassa on tietysti kaksi puolta. Opin, ettei raha kasva puussa, mutta ei se kannustanut pyyteettömään auttamiseenkaan.
viikko- tai kuukausiraha ei muuten ollut mitenkään sidottu kotihommiin.
Jos ei auttanut jollakin viikolla niin seuraavalla viikolla joutui tekemään enemmän.
Viikko- tai kuukausirahan menetti vain jos jäi kiinni siitä, että sitä oli laitettu tupakkaan tai alkoholiin.
Muistan penskana, että osalla kavereista oli sama tyyli kotona kuin meilläkin. Sitten oli niitä, jotka saivat rahaa, kun pyysivät vanhemmiltaan. Niistä on varmaan sitten tullut auttavaisempia kuin minusta, mutta on niistä tullut hövelimpiä rahankäytäjiäkin, joille sai parikymppisenä olla yhtenään lainailemassa.
Mutsi tai faija aina ensin tarkisti, että huone oli siivottu ja sitten vasta antoivat rahaa. Eikä 7-14-vuotiaana vielä ollut huolta viinasta tai tupakasta. ;-)
.
Sanoa etten mä ainakaan anna lapsille rahaa kotitöistä. Ei niistä kukaan mullekkaan maksa, ja ne on silti tehtävä ihan omasta halusta.
Osoititkin sitten lopussa, että olen oikeilla jäljillä :)
.
Alle kouluikäisenä osallistuin jo viikkosiivoukseen. Meillä odotettiin lapsilta aktiiviisuutta kotitöissä emmekä me osanneet edes kyseenalaistaa sitä, vaikka en minäkään nyt eka-tokaluokkalaisena ihan riemusta kiljunut, kun piti vetää pino lakanoita isän apuna.
Kun olin viidennellä luokalla, oli jo koko viikkosiivous minun ja veljeni vastuulla. Perjantaina koulun jälkeen sovimme kumpi tekee mitäkin ja käärimme hihat.
Isä osallistui, jos sattui olemaan kotona. Äitini kävi töiden ohella opiskelemassa, joten tilanne tuntui ihan oikeutetulta.
Yläasteikäisenä vastasin lisäksi koko perheen ruokahuollosta, ihan omasta aloitteestani.
En kokenut itseäni lapsiorjaksi millään muotoa, vaan olin pikemminkin ylpeä siitä, että sain vastuuta ja osasin hommia. Ja mitä vanhemmaksi tulen niin sitä kiitollisempi olen näistä taidoista.
Vastuun myötä sain myös vapauksia. Taisin olla viidennellä tai kuudennella kun jäin yksin kotiin yli viikoksi.
kovin rahvasta. Meillä kotityöt hoiti nubialainen eunukki.
yksi palvelija koko perheellä? Olipa köyhää.
kotitöistä vastasi eunukki, olihan sitten erinäköistä hovimestaria, ruoanmaistelijaa, siivojaa, päällepäsmäriä yms.
Mä laskin et niit oli aina yks enemmän ku teillä.
pysty tässä asiassa kisaamaan sun kanssa ollenkaan. Meillä kun oli lapsena tosi niukkaa. Isä ja äiti oli köyhiä tavallisia ihmisiä. Isovanhemmat oli tosi köyhiä. Ja meidän palvelijat ne vasta köyhiä olikin.
lapsiorjana teetettiin jotain hommia jo alle kouluikäisenä, mutta ei koskaan niin paljon ettei olisi tarpeeksi ehtinyt leikkiäkin. Tosin yhtä vittumaista työnjohtoa ei ole noiden aikojen jälkeen tullut vastaan:) Omaa huonettani en halunnut päästää kenenkään muunkaan siivoamaan, mutta se homma ei maistu oikein vieläkään. Pyykit opettelin hoitamaan vähän ennen omilleen lentämistä, mutta ruokaa ei päästetty tekemään, joten kokkaus piti opetella sitten yksin.
Suunnilleen koulun aloitusiässä kai pystyy järkevästi jotain helppoa tekemään ja hommien vaativuus voi kasvaa sitä mukaa kun taidot ja järki päähän lisääntyy.
2-vuotiaana, metsuriksi 5-vuotiaana. Sillä tiellä ollaan etelleen.
opettaa, meni usein tappeluksi, saatoin yrittää vääntää rikkikihveliä solmuun ja saada kattilan selkääni :)
6-7 vuotiaana piti jo oma huone siivota samoin oli tiskivuorot ja muut kotityöt.
.
Mun äiti ja siivousvimmainen isosisko hoiti yleensä nuo hommat, ja mun ei tarvinnut pitää kuin joku koulupöytäalue siistinä. Muistan kyllä että satunnaisesti pesin jossain kylpyammeessa farkkujani kun juuri ne täytyi saada seuraavana päivänä kouluun eikä meillä ollut pesukonetta, koska alakerrassa oli niitä monta ja kuivaushuone ja kone kaupan päälle. Roskiakin vein ja kaupassa kävin. En tuntenut olevani mikään orja eikä asiasta ole jäänyt oikein mitään muistikuvia.
Itse olen aina vaatinut, että lapset siivoaa jälkiään yms. Nyt tällä hetkellä on uusi säännös voimassa ja se tarkoittaa sitä etten pese enää ollenkaan tyttöjen vaatteita. Johtuen siitä että ne vaihtelee vaatteita sata kertaa päivässä, ja eivät viitsi viikata puhtaita ja kuivia kaappeihin, tai laitella likaisia pyykkikoriin yms. Nyt saavat pestä itse, niin oppivat kunnioittamaan sitäkin touhua.
Kyllä lapsille tekee vaan hyvää se, että ne pistetään osallistuun tuohon. Muuten ne itkee aikuisena että äiti ei ikinä antanut siivota, ja sen takia ne ei nyt osaa ja kämppä on niin kamalassa kunnossa, että kunnan terveystarkastajat juoksevat ihmettelemässä sitä ja avaruuspukuiset myrkyttämässä eliöstöä.
.
mut aika tosinuorena se kuitenki oli... niiku jotain 20vee.
Minulla taisi kimmokkeena toimia 2 vuotta vanhempi kaveri, joka oli koulittu/oppinut siihen, että leikkien jälkeen lelut raivataan heti. Alkuun se tuntui mälsältä, mutta jotenkin sen pohjimmiltaan tajusi että tuollainen on ihan hyvä juttu ja niin tuli tehtyä jatkossa kotosallakin. Sama kaveri taisi myös tiskailla välillä, ja itsekin tykkäsin siitä, joten tiskasinkin välillä oma-aloitteisesti. Samoin taisin opetella imuroimaankin ihan vapaaehtoisesti. Ikää saattoi olla jotain... no, minkä ikäiset ne nyt kykenisi tuollaisiin, ainakin lelujen raivailuun. Ehkä siinä vähän ennen kuin koulu alkoi tai oli just alkanut. Mitään pakottamisia en muista sen kummemmin olleen.
Uskoisin, että mitä aiemmassa vaiheessa kakaraa alkaa opettaa noihin, ainakin lelujen siivoukseen "ei niitä siivoa kukaan muukaan" asenteella, niin sen helpompaa se taivuttelu on. Jos ei sitten satu joku luonneongelmainen tapaus olemaan.
luonneongelmaisia, koska lapsilla ei vielä ole persoona ja luonne kehittyneet siinä määrin. Käytösongelmaisia voivat olla. Sä tiedät tuon.
..4-vuotiaana...ihan simppeleillä jutuilla kuitenkin: oman huoneen siistiminen ja omien astioiden vieminen keittiöön tms.
Oli mielestäni oikein tehty vanhemmiltani. Nykyään monet kersat pääsee liian vähällä.
patistella vaan tartuin omasta tahdosta kolan varteen jo kolmen vanhana. Naapurikin antoi muutaman markan siitä hyvästä ettei tarvinut auramiehelle maksaa moninkertaisesti samasta hommasta. Huonetta ei tarvinut koskaan siivota koska pidin sen aina järjestyksessä ja siivouspäivänä olin heti rullaamassa mattoja ja kantamassa niitä ulos tampattavaksi. Myöhemmällä iällä into kylläkin hiipui kun elämään tuli hieman mielenkiintoisempia mielenkiinnon kohteita mutta ei se tuntunut vanhempia haittaavan koska olin ollut lapsena niin reipas.
Kouluun menon jälkeen. En muista ihan tarkkaan, mutta kyllä siihen se viikkoraha liittyi. Mutta se ei ollut mitenkään suoraan verrannollinen siihen. Tietenkin muistutettiin, jos ei ollut viikkoon tehnyt mitään.. Jos minusta tuli hövelimpi rahan käyttäjä, niin se loppui seinään omaan kämppään muuton yhteydessä ;)
Joskus kyllä koin itseni kotiorjaksi ja olisin varmasti palauttanut rahat vapauttani vastaan, mutta eipä tullut mieleen vaatia tuollaisia. Ja ne rahat ei tosiaan olleet (suoraan)verrannollisia töihin. Nyt kun tarkemmin mietin, niin minulla oli rahaa säästössä aika usein lapsena. Että ehkäpä minä nyt en niin höveli ollutkaan.
Sisätöistä en pitänyt yhtään. Ulkotöitä tein välillä jopa mielelläni.
Jos nyt saisin jälkeenpäin itseäni käskeä, niin ehkäpä tekisin listan töistä eteeni, mistä saisin tehdä niitä töitä mistä pitäisin. Toisaalta ehkä sittenkään en. Maailmassa kun ei kuitenkaan pääse aina tekemään mitä haluaa ;)
tahtia tehtiin kun oppi, mutta se oli hienoo kun koulukaverit ei osannu :) eikä mikään taakka.
.
kyseisestä mediatapahtumasta mut kyl se johonkin koulun aloitusikään taisi liittyä kun piti muutenkin alkaa huolehtimaan asioistaan
Ja ihan hyvä sikäli että edelleenkään ei tarvitse kenenkään apua yhtikäs mihinkään paitsi puolen talon kokoiset kivet pitää siirrättää urakoitsijalla, toki itse senkin tilaten... :)
aloittamisesta, mutta eikös kaikki aloita ihan piltteinä siitä että lelut korjataan leikin jälkeen pois?
Ainakin 7-vuotiaana oli oman huoneen kunnossapitoa ja n. 10-vuotiaana tiskaamista ja nurmikonleikkuuta. Faktisesti sitä ei ollut paljon, mutta toki tunsin itseni täysin orjaksi.
Jossain vaiheessa opin pyykkikoneen ja ompelukoneen käytön, kun piti kaventaa farkkuja ja harjailla niitä kuluneen näkösiksi ja haalistaa pesussa.
Viikkorahaa ei ollut sidottu kotitöihin, ne olivat kaksi eri asiaa. Musta se on edelleen hyvä systeemi ja pidin sen omille lapsille: kotitöitä tehdään koska se on osa elämää, ei palkkionalaista hommaa. Ja jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen käyttörahaan.
Aloin tekemään kotitöitä oma-aloitteisesti 1-vuotiaana.