Mistä mies?

Olen ollut tässä jonkin aikaa sinkkuna ja pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan että haluaisin vierelleni kumppanin. Se kuitenkin tuntuu olevan aika haastavaa. Baarissa on vaikea tutustua ihmisiin koska se on täynnä joko känniläisisiä tai yhden yön suhteen metsästelijöitä. Treffipalstatkin pursuavat epäillyttäviä tyyppejä. Mistä siis tavata kumppani? Kertokaa kokemuksia, mistä olette tyttö/poikaystävänne tavanneet? Olisiko joku uusi harrastus, töissä, koulussa.. ?!
101840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itse olen myös sinkkuneiti 27vee. Ollut kohta kaksi vuotta yksin ja ei sitten millään löydy toista rinnalle. Olen koulutettu, kaunis, urheilen, hyvä työpaikka, ystäviä, ihana perhe. Mikä vialla? Tuntuu ettei miehet kiinnostu minusta :( Tai kiinnostuu, mutta aina jään yksin ilman minkäänlaista selitystä. Sanotaan, että kysymysmerkkiolo on jäänyt järjestäen kaikista viimeisimmistä jutuista...

Äänestä
  • Minä puolestani olen sinkkumies 29 v, eikä tahdo löytyä naista rinnalle. Olen koulutettu, harrastan liikuntaakin hieman (vararengasta ei vyöllä ole), koulutettu, rakennan uraa, kavereitakin on. Komea en kuitenkaan ole, päätellen siitä ettei ne harvat vielä vapaat naiset kiinnostu minusta. Varatut naiset kuitenkin tuntuvat pitävän kivana juttuseurana.

    Mutta ei auta jäädä valittamaan. Yritetään vielä vuosi, ja katsotaan sitten oisko aika vaihtaa maata ja kokeilla, jos kelpais paremmin maissa, joissa on kehittyneempi deittailukulttuuri. Täällä kun ei kovin usein nainen edes kahvikupilliselle suostu, jos ensivaikutelma ei oo vienyt jalkoja alta.

    Äänestä

  • kun arpa ei voita kirjoitti:

    Minä puolestani olen sinkkumies 29 v, eikä tahdo löytyä naista rinnalle. Olen koulutettu, harrastan liikuntaakin hieman (vararengasta ei vyöllä ole), koulutettu, rakennan uraa, kavereitakin on. Komea en kuitenkaan ole, päätellen siitä ettei ne harvat vielä vapaat naiset kiinnostu minusta. Varatut naiset kuitenkin tuntuvat pitävän kivana juttuseurana.

    ja tuo on totta tuosta deittailukulttuurissa.

    Kovin on kylmä meno täällä.

    Mieluummin mennään baariin ja pienessä alkoissa sitten odotellaan että joku vie jalat alta ja kotiin kuin suostutaan lähtemään ventovieraan kanssa kahville kirkkaana päivänä jos mies ei tyrmää heti ensisilmäyksellä.

    Äänestä

  • myös täällä kirjoitti:

    Tätä ei saisi kirjoittaa kun nimimerkki näkyy mutta nuo kaksi kommenttia on 10 . Hyvä poijaat...Kännissä kelpaa kuka vaan jolla on m...t mutta muuten sitä ollaan niin fiiniä että.

    Äänestä

  • Ehdottaisin, että sen odottamisen ja paikallaan oleskelun sijaan kannattaisi itse lähestyä miehiä.

    Noin 90% miehiä vituttaa naisten passiivisuus seuranhaussa ja muillakin seurustelun osa-alueilla.

    Jos olet nätti ja itsevarma niin en keksi mitään syytä, miksi joku iskisi muka jotenkin törkeät pakit naamalle jos menet juttelemaan. Katot kaupasta jonkun kivan näkösen pojan ja sitten sanot, että tulit juttelemaan kun se oli söpö. Voisitko saada sen puhelinnumeron ja sitten soitat päivän päästä ja juttelette ja sitten kahville tai syömään tai jommankumman luo elokuvaillalle. Saat joko kaverin, yhden päivän treffiseuran tai poikaystävän.

    Kyseessä on Voitto - Voitto tilanne.

    Äänestä

  • kun arpa ei voita kirjoitti:

    Minä puolestani olen sinkkumies 29 v, eikä tahdo löytyä naista rinnalle. Olen koulutettu, harrastan liikuntaakin hieman (vararengasta ei vyöllä ole), koulutettu, rakennan uraa, kavereitakin on. Komea en kuitenkaan ole, päätellen siitä ettei ne harvat vielä vapaat naiset kiinnostu minusta. Varatut naiset kuitenkin tuntuvat pitävän kivana juttuseurana.

    Mutta ei auta jäädä valittamaan. Yritetään vielä vuosi, ja katsotaan sitten oisko aika vaihtaa maata ja kokeilla, jos kelpais paremmin maissa, joissa on kehittyneempi deittailukulttuuri. Täällä kun ei kovin usein nainen edes kahvikupilliselle suostu, jos ensivaikutelma ei oo vienyt jalkoja alta.

    Olen sama mieltä suomalaisten deittailukulttuurista. Olen yli 30v nainen, jonkun aika sitten sinkku. Olen ulkomaalainen sekä suomalainen kansalainen, yksinhuoltaja(lapsi 12v). Olen monta kerta järkyttänyt miten Suomessa seurustelevat. Olen ollut 1,5v serustelussa suomalaisten miehen kanssa, mutta kultuuri sekä arvomaailmaa ero tuli esiin. Sekä miehen "ystävät" eivät hyväksynyt minua, olen erilainen(vaikka sen seurustelu ajalla olen tavanut heita kaksikerta). Minulla on paljon ystäviä ememmän suomalaisia kuin oma kultuuristani. No missä on vika. Olen paljon muokanut itseni että parjaisin tässä kultuurissa, mutta silti ei aina on ratkaiseva asenne. Barissa olen käynyt, sielä ei todelakaan löytää sipiva edes keskustelu seura. Olen tavanut normaali mieheä mutta ne ovat varatuja :-( Toisen naisen mies en kaipaa. Reipasti eteenpäin, ELÄMÄ ON LIIAN LYHYT TUHLATTAVAKSI NAUTINNOISTA KIELTÄYTYMISEEN. Jos lulet että toisesta kultuurista löydät sopiva nainen onnea matkaa.

    Äänestä

on se paikka. Se voi olla myös baari. Baari on siinä mielessä helppo, että se on traditionaalinen ympäristö aloitteentekoon, toisin kuin kirjasto tai museo.

Ota elämä omiin käsiisi ja elä sitä. Odottamalla jotain tapahtuvaksi, sitä ei välttämättä tapahdu. Sinulla on mahdollisuus avata keskustelu baarissakin. Voit tarkkailla, ettet tee sitä humalaisen kanssa tai jos teetkin, voit lopettaa jutustelun kyllä. Myöskin voit tarjota ehtosi miehelle tapaamisen suhteen, jolloin karsit automaattisesti pahimmat pelimiehet pois kuvioista. Pelimiehen saa pois kuvioista 100% varmuudella vain sillä, että seksiä harrastetaan vasta kun on sovittu loppuelämän kestävästä yhdessä olosta. Seksitön suhteen aloittaminen kasvattaa itsehillintää ja luottamusta puolin ja toisin. Kummallakin on mahdollisuus kuitenkin masturbaatioon.

Äänestä

ei siinä muutakuin menet rohkeasti juttelemaan, jos näet kiinnostavan oloisen miehen jossain. saattaa olla varattu tai ei muuten kiinnostu, mutta pakkeja tulee varmasti kaikille jossain vaiheessa.

en minäkään oikeasti keksi sen kummempia paikkoja mistä löytäisin itselleni naisen.. tai siis "sen oikean". ja tärkein neuvo, älä vaivu epätoivoon! tai ainakaan näytä sitä ulospäin. kukaan ei halua epätoivoista takertujaa itselleen riesaksi.

Äänestä

Itselleni kävi tuo aviopuolison löytö hassummin kuin arvasinkaan. Ja samoin myös toiselle osapuolelle.

Ex tyttöystäväni dumppasi minut pellolle toisen vuoksi. Itse asiassa, kun asian todellinen laita varmistui, oli hän pettänyt minua jo puoli vuotta. Olin siipi maassa eikä elämä oikein jaksanut edetä omalla painollaan.

Samaan aikaan suhteensa purki myös serkkulikka, jolla nenäliinoja kului parikin pakettia päivässä. Siinä sitten vietettiin aikaa yhdessä ja mietittiin maaiman epäoikeudenmukaisuutta. Jossain vaiheessa reilun vuoden kohdalla huomattiin että tässähän ollaan vissiin ihanstuneita toisiimme, ja kun ensimmäisen kerran suudeltiin niin koko maailma heitti volttia. Jossain tunnekuohujen takana järki sanoi että nyt olisi aikalisän paikka, mutta niin siinä vain kävi että kymmenisen vuotta myöhemmin mentii ihan vihille asti. Ja yhä ollaan hyvin toimeen tultu.

Se oikea voi olla lähempänä kuin arvaatkaan. Se voi löytyä työpaikalta, bussista tai sitten ihan lähipiiristä. Mutta sen oikean löytämiseksi en suosittele minkään uuden harrastuksen aloittamista tai erilaisia kavereiden naittamis apuja. Kyllä sellainen ihminen jonka kanssa jokapäiväiset asiat sujuvat, löytyy ihan niistä jokapäiväisistä rutiineista. Ja silloin ollaan suhteenkin kanssa jo vakaalla pohjalla.

Äänestä
  • "Samaan aikaan suhteensa purki myös serkkulikka, jolla nenäliinoja kului parikin pakettia päivässä. Siinä sitten vietettiin aikaa yhdessä ja mietittiin maaiman epäoikeudenmukaisuutta. Jossain vaiheessa reilun vuoden kohdalla huomattiin että tässähän ollaan vissiin ihanstuneita toisiimme, ja kun ensimmäisen kerran suudeltiin niin koko maailma heitti volttia. Jossain tunnekuohujen takana järki sanoi että nyt olisi aikalisän paikka, mutta niin siinä vain kävi että kymmenisen vuotta myöhemmin mentii ihan vihille asti. Ja yhä ollaan hyvin toimeen tultu."

    Tä? Panet omaa serkkuasi? Onhan se tietenkin niin että mitä serkumpi sitä herkumpi :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sinkku kirjoitti:

Olen ollut tässä jonkin aikaa sinkkuna ja pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan että haluaisin vierelleni kumppanin. Se kuitenkin tuntuu olevan aika haastavaa. Baarissa on vaikea tutustua ihmisiin koska se on täynnä joko känniläisisiä tai yhden yön suhteen metsästelijöitä. Treffipalstatkin pursuavat epäillyttäviä tyyppejä. Mistä siis tavata kumppani? Kertokaa kokemuksia, mistä olette tyttö/poikaystävänne tavanneet? Olisiko joku uusi harrastus, töissä, koulussa.. ?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu