Asun poikaystäväni luona väliaikaisesti pari kuukautta toisessa maassa, muuten elämme kaukosuhteessa. Olemme olleet yhdessä noin puoli vuotta, josta myös ekat kaksi kuukautta asuimme samassa taloudessa.
Elän kasvavassa epävarmuudessa miehen tunteista ja aikeista. Pari viikkoa tänne tuloni jälkeen hän kertoi ongelmistaan, jotka liittyvät hänen maahanmuuttaja-asemaansa. Hän kertoi että avioliitto helpottaisi tilannetta, jolloin hän saisi tehdä töitä ja muutenkin päästä elämässään eteenpäin. Päätin auttaa häntä ja sanoin, että voin mennä naimisiin, jos se todellakin auttaa häntä. Nyt prosessi on jo lähtenyt käyntiin, mutta olen alkanut epäillä.
Suhteemme on aivan hyvä, tosin valittelin läheisyyden puutetta, joka tosin ei edes juttelun jälkeen lisääntynyt. Miehellä on muutakin stressiä, taloudellisia ongelmia, joten annan anteeksi etäisen tai poissaolevan käytöksen. Rakkautta on tunnustettu puolin ja toisin, mutta juuri tuon läheisyyden puutteen takia on välillä vaikea uskoa. Tuntuu, että hän joskus suorastaan välttelee istumalla koneen tai tv:n ääressä. On myös lunastamattomia lupauksia, joita hän mesekeskusteluissa viljeli.
Utelias kun olen, ei ollut suurikaan kynnys alkaa vakoilemaan. Tutkin miehen kännykän, josta löytyi mm. viesti, jossa joku tuntematon numero ikävöi häntä. Hänen vihkoissaan on merkintöjä tehtävistä asioista, kuten ”selvitä ” ja ”vie hänet ulos” ja toteamus ” on onnellinen”(baari-illan jälkeen). Ja sitten paljon tavallisia asioita sekä ”Puhu ”, sama jonka kanssa hän myös mesettaa usein. Vanhoista vihkoista kävi ilmi, että samanniminen tyttö on miehen entinen(?) rakas.
Vihkosta löytyy myös suunnitelmia Amerikkaan muutosta, josta minulla ei todellakaan ole mitään tietoa. Miehen on tarkoitus tulla minun luo Suomeen jossain vaiheessa. Nämä kirjoitukset tosin saattavat olla ajalta ennen minua.
Kaikki tämä (ja oma vainoharhaisuuteni?) on saanut pohtimaan mahdollisuutta, että minua hyväksikäytetään ja mies rakastaa jotain toista jossain. Hänen tilanteensa on nimittäin hyvin raastava ja voisin kyllä uskoa, että hän tekisi melkein mitä vain selvittääkseen kaiken.
Tiedän että pitäisi puhua asianomaisen kanssa, mutta pelkään että mokaan koko jutun, jos pelkoni ovat vääriä. Toisina päivinä uskon rakkauteen täysillä ja toisena olen varma salaliittoteorioista.
Suurin ihmettelyn aiheeni onkin: miten voi olla mahdollista kirkkain silmin väittää rakastavansa samalla kun käyttää toista vain pelinappulana? Miten voi feikata hellät kosketukset ja rakastavat teot? Ja vielä näin pitkällä ajalla??

Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyseiselle miehelle et ole tärkein tai edes päällimmäisenä mielessä. Suunnittelee käyttävänsä sinua vain hyväkseen. Kuulostaa hyvin tutulta tuo miehen toiminta, ei sen puheisiin kannata luottaa ollenkaan. On paljon ihmisiä, jotka puhuu yhtä ja tekevät toista. Älä luota siihen tyyppiin!!!!!
hän ei ole kanssasi riittävän avoin. Hänellä on suunnitelmia, joista sinä et tiedä selvästikään mitään. Tuntemattoman numeron ikävöintiviesti kuulostaa pahalta. Baari-illan jälkeiset kommentit osoittavat, että ilman sinuakin menee aika hyvin. Vie hänet ulos- olitko sinä iltana hänen kanssaan vai veikö hän jonkun muun ulos?
Aika usein on niin, että mies uhrautuu ja muuttaa naisen avustamana muuhun maahan. Kotimaassa ikävöivä tyttöystävä tai vaimo (oletko nähnyt esim. esteettömyystodistuksen naimisiin menoa varten?) odottaa kärsivällisesti ja tietää, missä tilanteessa mennään. Kun luvat on saatu, erotaan ja kootaan se alkuperäisen suunnitelman mukainen perhe uuteen maahan.
Mietit, miten voi feikata. Helposti, jos on iso tavoite. Ja pitkältä ajalta.. no, en pitäisi vielä parin kk:n yhdessä asumista ja puolen vuoden tuntemista kovin pitkänä aikana.
Minuakin varoiteltiin aikanaan (viranomaistaholta), että kärsivällisimmillä miehillä on pitkän tähtäimen suunnitelma, jota varten he voivat elää kaksoiselämää tai feikata jopa vuosia.
Mielestäni ainoa tapa on a)ensin jatkaa vakoilua, jotta saat lisää ihmeteltävää ja sitten b)ihmetellä ääneen. Jos miehellä ei ole mitään selityksiä siihen, kuka häntä ikävöi ym., tai selitykset eivät kuulosta uskottavilta tai hän menee kysyttäessä niistä hämilleen/suuttuu, ei ehkä ole puhtaat jauhot pussissa. Kun aloitat tenttaamisen, älä anna aikaa miettiä vastauksia, niiden pitää tulla saman tien. Jos suuttuu tai lähtee ovesta ulos, tutki sen jälkeen puhelin (kenelle soitti kysyäkseen neuvoja/jakaakseen ongelmatilanteen?).
Oletko tavannut perheen, onko sinut esitelty avoimesti, onko hänellä ystäviä täällä, onko nettihistoriaa päivittäin, onko puhelinlasku suuri (ulkomaanpuhelut), jne. ?
Vainoharhaisuus ei synny tyhjästä (vai oletko ollut aiemmin elämässäsi taipuvainen raivoisaan mustasukkaisuuteen tai vainoharhaisuuteen?), vaan on yleensä merkki siitä, että ihminen aistii tilanteessa jotakin salailtavaa tai sellaista, joka ei tunnu oikealta. Uskon intuitioon, joten todennäköisesti epäilyilläsi on jotakin aihetta.
vielä miettiä avioliittoa, ehkä pitkäänkin, ja olet valmis jatkamaan myös kaukosuhteena ja tapaamisten merkeissä, jos se on mahdollista. Avioliitto on iso askel ja oleskeluluvan takia sitä ei pitäisi tehdä. Jos tämä ilmoitus kylmettää välit, olet oikeassa.
Onko mies ruinannut seksiä? Jos oikeasti rakastaa niin jaksaa kyllä odottaa avioliittoon asti niin kuin on tapana
Sinähän se vasta asiantuntija olet.
Itsekin oon miettinyt, että en mä mikään vainharhainen sekoboltsi ole, vaan aika realistinen ihminen. Tuntuis että rakastaunut ihminen käyttäytyisi vähän eri lailla kuin hän. Hän kyllä hemmottelee mua ostamalla suklaata ja muuta harva se päivä, ja on hyvin kohtelias, mutta se ei mahda olla vaikea esittää.
Ihmetyttää vaan miksi hän valitsi juuri minut "kohteekseen", koska kun tapasimme, hän tiesi kyllä, etten olisi maassa kovin pitkään. Luulis että lähempääkin olis löytynyt joku varmempi tapaus. Luotti charmiins?
Seksiä ei ruinaa, vaikka meillä sitä kyllä on. Aloite tulee ennemmin minun puolelta.
Pelottaa ottaa asia puheeksi saati sitten jättää, koska hän varmasti osaa selittää asiat edukseen ja vakuuttaa minut. Mutta luulen että se on edessä ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä mulla ei ole passia, joten en edes voi lähteä maasta.
"Seksiä ei ruinaa, vaikka meillä sitä kyllä on. Aloite tulee ennemmin minun puolelta"
Tämä kertoo jo mielesäni jotain. Jos mies rakastaisi sinua, kyllä hän niitä aloitteita tekisi. Jotenkin tulee vain sellainen tunne kun lukee tarinaasi, että mies ei ole tosissaan. Sinuna jättäisin koko suhteen taakseni ja aloittaisin jonkun muun kanssa alusta. Avioliiton ym. jälkeen on vain tuskallisempaa tajuta tulleensa höynäytetyksi.
En huomannutkaan että nauksista oli jäänyt sa pois.
Eli vihossa lukee "Vie Liisa(minä) ulos." ja "Liisa on onnellinen". Ja "Puhu Marialla", joka lienee sama, jonka kanssa hän mesettää.
Tarkenna vähän.
Mitä väliä sillä on mistä etelä-Aasian maasta hän on?
Tänään kävi ilmi totuus. Luin hänen koneeltaan tallennetun mesekeskustelun sen tytön kanssa, ja siinä he sanovat rakastavansa toisiaan. Se siitä sitten. Vaisto oli oikeassa.
Nyt pitää odotella passi saapuvaksi ja sitten nostan kytkintä.
kannattaa yleensä luottaa. Saanko kysyä, missä passisi on ?? Ja oletko itse siis ulkomailla oleskeleva suomalainen? Menin jotenkin sekaisin tässä kuviossa. Ethän ole antanut passiasi hänen haltuunsa/toimitettavaksi jonnekin? Kirjoita vielä, miten selvisit, kunhan tilanne on taas palannut normaaliksi. Tsemppiä.
Itse asiassa joo, annoin miehen toimittaa passin johonkin virastoon. Se liittyy tähän avioliittohommaan. Ja se oli silloin, kun vielä luotin häneen.
Onko se voinut joutua jonnekin hämärään paikkaan? Voikohan tästä tehdä rikosilmoitusta?
Jos ole niin tyhmä että olet passaisi antanut.
Kai ymmärrät että tänne et enää tuon episodin jälkeen ole tervetullut?
Mitähän näillä kommenteilla oikein tarkoitatte?? Etten muka pääsisi kotimaahani enää takaisin, koska minulla ei ole passia? Sellaisen saa kyllä uudenkin, jos ette tiennyt.
Sitä paitsi passi oli kuin olikin siellä, missä sen piti olla(UK Border Agency), ja nyt se on tulossa pikalähetyksenä takaisin.
En tajua mikä funktio on ilkeillä kommenteilla tyhmyydestäni, ei paljon apua ainakaan ole.
sen takia kyselin aikaisemmin,kun haisit jo silloin.
Oikeasti, voi tavaton kuinka ihmiset voi olla kieroja.. Toivon sulle totisesti onnea että saisit passisi ja kaikki muutkin asiasi kuntoon! Itse tutustuin vasta ulkomaalaiseen mieheen, nuoreen mieheen, ja ensimmäisenä päivänä hän sanoi haluavan että lennän hänen luokseen... Olin ihan et tääääh, mitä jos tutustuttais ensin.... Suomalaiset ollan kai jotenki varauksellisia., toisinaan hyväuskoisia hölmöjä, kuten minä.. Mutta tzemppiä!
Omaa tyhmyyttäsi lähdit ulkomaalaisen matkaan. Olisit ottanut suomalaisen perusmiehen niin ei olisi tullut yllätyksiä
Tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset perusmiehet ovat jättäneet ja pettäneet naisensa ja lapsensa... Senkin jälkeen he pokkana väittävät olevansa rehtejä ja reiluja. Kunpa olisikin toisin.
Mutta ap:lle voimia. Kaikki pettäminen satuttaa aina.
vaan vainoharhainen... Siitä on kaun kun mä oon viimeksi noussu puollustaan suominaisen kunniaa, ja siloinkin se oli virhe. Mä en välitä susta, enkä sun kaltaisista paskan vertaa. Mulle sä oot sen maan olio kenen kassa sä makaat.
Älä koskaan tuu pyytään multa mitään...
Asiat järjestyivätkin hyvälle tolalle. Puhuin miehen kanssa asioista ja epäilyksistä, jotka osoittautuivat vääriksi. Kaikelle oli kuin olikin luonnollinen selitys. Ulkopuoliselle tämä näyttää varmasti edelleen huijaukselta, mutta kertomukseni on vain osa totuudesta eikä siitä kukaan voi mitään johtopäätöksiä vetää. Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia: jos ulkomaalainen haluaa yhtäkkiä naimisiin, se ei voi muuta ollakaan kuin huijari. Pakkaa sekoittaa myös molempien personallisuus ja mielen maailma, ja sattuma.
Huom. tässä ei ole kyse oleskeluluvan saamisesta Suomeen, eli ei ole "se tavallinen tarina". Kiitos asiallisten kommenteiden jättäjille.