Nyt ei saa luntata wikipediasta vaan on kerrottava omin sanoin.
Mitä on tiede?
Opettaja.
1551254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 155
Vanhimmat
Komppaaminen ei sitten ole omin sanoin kertomista.
Miten kuvaisitte tieteellistä ajattelua?
oikeassa olemisen tarpeeksi.
Tieteellisessä ajattelussa ollaan tietoisia siitä paradigmasta, johon omat ajatukset pohjautuvat. Ja koska paradigmaan voi tulla tarkistuksia, myös omia ajatuksia ollaan valmiita tarkistamaan saadun tiedon / havaintojen / kokemusten valossa.
ihan ylimalkaan. Opiskelen tässä kasvatustieteen perusteita ja se on mulle jostain syystä kovin hankalaa: inhoan sitä.
Luen noita kirjoja ja mua ärsyttää: en saa selvää ajatuksista ja sitten kun saan, niin tajuan, että koko kappaleessa ei sanottu juuri mitään, mutta se tyhjänpäiväisyys oli kiedottu mulle vaikeisiin käsitteisiin. Todellinen antikliimaksi, paljon melua tyhjästä.
Kasvatustieteessä korostetaan käsitteenmuodostamisen merkitystä. Lyhyesti, asia- ja ajatuskokonaisuuksille annetaan uusia nimiä ja sitten ne selitetään. Siinä onkin avain mun ärsytykseen...
Tiedän oikeastaan kaiken jo ennestään, mutta eri käsitteillä, viestinnän käsitteillä (opettaminen ja viestintä liippaavat läheltä toisiaan). Ne asiat eivät ole mulle vaikeita, vaan tuttuja, mutta kun vanhat asiat on puettu uusiin käsitteisiin, oppiminen on mulle todennäköisesti vaikeampaa, kuin jos opettelisin aivan uutta asiaa - mun ei tarvitsisi vastustaa" typerää" ilmaisua vanhan tiedon pohjalta.
Niin, perkele.
selityksiä ja selitysten etsimistä.
Vfhväåvh jgkgjs teetryriu jdshh fdghgjg!!!
Siinä se ihan ikiomin sanoin. Tieteen alalajit on luonnontieteet ja huuhaa.
ainoo kun todella vastasi omin sanoin. Tuo taitaa ollakin ainoa todellinen tapa sanoa omin sanoin koska kaikki suomenkielen sanat on jo sanottu ja toisaalta kaikki ajatuksetkin, väkisinkin sanomme jonkun toisen ajatuksia tai "komppaamme" jotain. Tuo Komppaus sana muuten tulee jo korvista ulos, tällä palstalla kun sitä jatkuvasti viljellään, vähän niinku jossain teinipiireissä usein tulee jostain sanonnasta sellainen in juttu ja sit kaikki hokee sitä koko ajan. SE NYT VAAN ON ÄRSYTTÄVÄÄ. No tää oli tälläinen aamunavaus, juuri heräilen tässä...
...
on sitä mitä sinä olet.
ei liene täysin tieteellinen, mutta sanon että:
- tiede on täsmällistä ajattelua.
palstan tieteellisimmät ajattelijat.
En tee listoja palstalaisista. Sinä voit toki sellaisen väsätä.
Mäkään en tee listoja, kuten ei tuo toinenkaan, mutta eiköhän tieteellisimpiä ajattelijoita ole tiedettä joskus tehneet. Se on ainoa tapa harjaantua riittävästi tieteelliseen ajatteluun, arvelisin. Ja en tarkoita tieteen tekemisellä tässä samaa kuin opinnäytteiden laatiminen.
OVAT TÄYSIN HUUHAA HÖYNIÄ
MAAPALLOHAN ON PANNUKAKKU JA SEKOTTAA ASTROLOGIAN, KUTEN ASTRONOMIANKIN TIETÄMÄTTÖMILLE ENNEN TIETEELLISIÄ TUTKIMUKSIA
No näin äkkipäätä jos ajattelen niin minulle tiede on menetelmällistä, vaihettain kuvattua ja menetelmän osalta toistettavissa olevaa toimintaa, jossa etsitään tiettyyn rajattuun ongelmaan ratkaisua.
Tieteeseen kuuluu sisäänrakennettu kyseenalaistaminen ja uusiutuvuus: vastauksia kuuluu ristivalottaa entäpä jos -kysymyksin ja kaikki valmiit vastaukset voivat myöhemmän tiedon valossa osoittautua joko epätarkoiksi tai jopa virheellisiksi. Se ei tarkoita, että olisi tehty aiemmin jotakin sinänsä väärin, vaan tiede etenee juuri tällä tavoin. Toimitaan aina kulloinkin parhaan saavutetun tiedon voimin ja tarvittaessa ajatusmallia rukataan.
Totuuden etsimistä läpinäkyvillä ja toistettavilla keinoilla, ja yhteisön kritiikille alistettuna.
täällä parast'aikaa tiedettä?
Saattaa tehdä, useimmat eivät.
Tutkimusten julkaisupaikka tämä ei ainakaan ole, mutta sen sijaan luultavasti useampien koekenttä.
koe-eläimeksi?
Sillä epästandardi koeaineisto vinouttaa tutkimuksen.
Joka pyrkii kohti eheää ja todellisuutta kuvaavaa käsitystä maailmasta ja asioista. Tieteellisen metodin perusta on se että teoria joka selittää kaikki havainnot ja ilmiöt on parhain. Mikään tieteen teoria kuitenkaan ei ole pohjimmiltaan "lukkoon lyöty" - vaan tiede on valmis korjaamaan tieteellistä käsitystä asioista jos siihen on aihetta.
Tämä voidaan formalisoida myös kaavioksi...
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=53991&c=5&suurennos
Päättelemistä, etsimistä, tiedon lisäämistä tai pyrkimistä siihen sekä hauska leikki.
hauskaa ja ilkeää;)
Julmia aikeita?
se mitä papu sanoo
Saakos arvon opettajalta kysyä, että pelottaako tieteestä keskusteleminen tieteestä enemmän tietävien kanssa, vai mikset uskaltanut laittaa kyselyäsi jonnekin muualle, kuin tälle palstalle? Kuulutko mahdollisesti niiden palstan muutaman uusavuttoman joukkoon, joilla on aina väärä palsta milloin tiedettä ja milloin mitäkin koskevalle asialle? Vai osaatko perustella tarpeesi laittaa tuonlainen kysely tälle palstalle?
http://i51.photobucket.com/albums/f399/myfask/258Troll_spray.jpg
Viestisi on ala-arvoinen. Yllätys, yllätys...
Tuota en ollutkaan nähnyt.
En katsonut tuota linkkiä, mutta oliko tuo "aika hyvä" kommenttisi suosionosoitus minua kiusanneelle? Taitaa ainakin tieteellinen ajattelu olla sinulla vielä aika lapsen kantimissa, jos tieteelliset jorinasi rajoittuvat ulkokohtaisiin esimerkkeihin, joita et osaa soveltaa sitä arkielämän kommunikaatiossasi ollenkaan...
Miks symppasit minua kiusannutta tossa? Eikö tällä palstalla saa esittää minkäänlaista kritiikkiä ( joo yllätys, yllätys: ei...)? Ketään ( tai ainakaan minua) ei kiinnosta lukea liutaa ulkokohtaisia määritelmiä vaikkapa tieteestä, jos keskusteluyhteisön henki muuten on sivistykseltään hyvin rajoittunut...Kommenttini meni tolle ketjun aloittajalle, ei sinulle, joten miksi sinä innostuit minua pilkkaamaan? Osaatko edes jotenkin _älyllisen_ perustelun tuolle käytöksellesi tuossa antaa?
aloittajaa kiinnostaa Ml-palstalaisten käsitykset asiasta? Silloinhan tämä on oikea palsta.
Miesten logiikasta sinänsä tuskin riittää juttua kokonaiseksi palstaksi?
Sama kävi itsellänikin mielessä, että aloittajaa (ehkä?) kiinnostaisi juuri ML-palstalaisten näkemykset asiasta... Kummastuttaa vain, että miksi sitten aloitus oli muotoiltu tavalla, jossa haetaan yksityiskohtaisempia tiedettä koskevia henkilökohtaisia määritelmiä, jos kerran tiede itsessään ei kuitenkaan aloittajalla olisi se keskeisin kiinnostuksenkohde? Haluaaks se kartoittaa, että onks tällä palstalla tiede-ihmisiä, vai what?
Olisi suotavaa, että aloittaja sitten esittämääni kysymykseeni edes vastaisi. Vai vastasiko jo typerältä näyttävän linkin muodossa ( jota en edes avannut)?
arvon kysyjältä kysyä, miksi jälleen kerran ei ole mitään sanottavaa itse aiheesta mitään?
Hän kysyi ensin: vastaa sinä ensin hänelle, niin ehkä hän vastaa sinulle.
En antanut näkemystäni siksi, että halusin huvikseni ensin kysyä, että vastaako ketjun aloittaja tavanomaisen keskustelun hengessä kysymykseeni, vaiko ei. Ei vastannut. Jos olisin saanut vastauksen, olisin sen jälkeen mahdollisesti ilomielinkin saattanut innostua keskustelemaankin aiheesta tai ainakin joka tapauksessa antanut jonkinlaisen tuota mielestäni ilmiselvää kyselyä koskevan ja omakohtaista ajatteluani kuvaavilla tapaa koskettavan kommentin (ainakin joissakin rajoissa).
Olen silti yhä sitä mieltä, että koska tämä ei ole suoranainen tiedepalsta, tulee tiedettä koskevat keskustelut pääsääntöisesti käydä keskustelupalstoilla, joiden aihepiirinä eritoten on tiede. Tavallaan, vaikka olen vähän pahoillanikin tästä, koen ehkäpä hieman kiusaantuneisuutta tuon tyyppisistä kyselyistä, kuin tuo ketjun aloittajakin laittoi.
Tyydyttikö vastaus?
Musta keskusteluketjun aloittaja on sivistyksen hengessä aina velvollinen jollakin tapaa perustelemaan aloituksensa relevanssia. Jollei minkäänlaista perustelua tule, tulkitsen useissa tapauksissa asian siten, että keskustelijan asenne on sillä tapaa persooniin keskittyvä, ettei keskustelu jokatapauksessakaan olisi riittävän hedelmällinen.
Mielestäni jos keskusteluketjun aloittajaa aiheensa todella kiinnostaa, on hän yleensä innostunut erityisesti päästessään perustelemaan aiheensa tarpeellisuutta. Ja jos keskusteluketjun aloittaja tarpeeksi pystyy seisomaan aloituksensa tarpeellisuuden takana, ei hän ole moksiskaan esimerkiksi sellaisista viattomista kyselyistä lukijoilta, kuten että miksi esimerkiksi laittaa tiedettä koskevan ja lukijoiden henkilökohtaisia tiedenäkemyksiä kartoittavan kyselyn keskustelupalstalle, jonka aiheena ei ole tiede. Jos taas motiivit lukijoiden henkilökohtaisten näkemysten kartoittamiselle jollakulla olisivat jossakin muussa (kenties arveluttavissakin?) motiiveissa, joita ei hän itsekään pysty perustelemaan, ei sellainen mielestäni usein halua perustella lukijoilleen yhtään mitään. Ja perustelua koskevan vastentahtoisen asenteen havaitsemisesta seuraa ainakin itselläni usein välitön antireaktio.
tyydyttänyt. Mä rupesin miettimään kumpi on nolompaa: laittaa tiedettä koskeva aloitus ml-palstalle vai ruotia tiedettä koskevaa aloitusta ml-palstalla.
Sä et taida hannaa vastaa tai sitten sulla ei ole mitään sanottavaa?
sä teet tällä palstalla? Tämähän ei ole mikään Suomen Akatemian sponssaama keskustelukerho?
Voi kuule kyllä mulla olisi sanottavaa! En vain välttämättä halua kertoa _itsestäni_ etenkään sellaiselle ketjun aloittajalle mitään, joka ei edes vastannut viattomaan kysymykseeni. ( Vai oliks se aloittaja sittenkin = toi mulle vastannut linkki-vittuilija vaiko kenties mahdollisesti nimimerkki buddy-love, joka ei hänkään vastannut minulle enää, kun ihmettelin hänen emotionaalista minun kimppuuni syöksymistään tuossa?)
Oletko sinä tiede?
Mitä tarkoitat Suomen Akatemian sponssaamalla keskustelukerholla ja miksi kohdistat mulle tuonlaisen kommentin?
Minä nyt vain en saanut ketjun aloittajalta nähdäkseni minkäänlaista vastausta kysymykseeni, vaikka siitä vilpittömästi olin kiinnostunut, jollei ketjun aloittaja sitten ole = tuo minulle vittuillut ( ja ilmeisesti asiattoman?) linkin laittaja tai nimimerkki buddy-love, joka kummallisesti hänkin änkäsi siihen.
No, ehkäpä vielä saan toivomani perustelun ketjun aloittajalta.:) Toivossa on hyvä elää! Omituisen hiljaista vain aina tulee, jos pientäkin kritiikkiä esittää ja mitäs sinäkään muuten et yhtään kummastele ton ketjun aloittajan vaisuutta mun suuntaani? Vai onko hän jo poistunut ketjustaan? Mitä mieltä olet?
Ketjun aloittaja nähdäkseni pyysi omakohtaisia näkemyksiä tieteestä. Jos annan omakohtaisia näkemyksiä, ilman että tyyliin kieli keskellä suuta välttelisin tiettyjä sanoja, saattaisin jopa tulla paljastaneeksi palstalla oman tieteenalani, omia tiedettä koskevia henkilökohtaisia intressejäni ja tiedettä koskevia ajattelutapojani. Ja kieli keskellä suuta erityisistä henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteistani puhumisen vältteleminen ei ole kiinnostavaa keskustelun kehittymisen kannalta...Tosiaan saattaisin ymmärtää tuon aloittajan kyselyn, jos se olisi jollakin tiedettä koskevalla palstalla, missä ihmiset luontaisesti kuvaavat tiedettä koskevia kiinnostuksen kohteitaankin, mutta kun kysely ei ole missään määrin sellaisella, vaan tuo aloittaja laittoi sen palstalle nimeltä Miehen Logiikka.
Itsestäni en halua puhua liikaa siksikään, kun olen havainnut, että tällä palstalla käy joitakin omituisen oloisia, joita muutenkin kiinnostaa mielestäni oudosti liikaa juuri tympeät kyselyt kirjoittajien yksityiselämästä. Mietin nykyisin keskustelijoiden motiiveja aloituksilleen aika tarkkaan ja koska persoonaani ja sanomisiani (huom., huom!) on niin vahvasti yritetty vääristelläkin tällä kyseisellä keskustelupalstalla SIITÄKIN HUOLIMATTA, etten ole koskaan kirjoittanut rekisteröidyllä nimimerkillä, enkä siis ole KOSKAAN OMANNUTKAAN sellaista, olen joskus myös melkomoisen epäluuloinen, että mitä kirjoittajat aloituksillaan _todella_ hakisivat. Siksi kyselen perusteluja aloitusten laadinnalle joskus. Se on mielestäni aika luontainen reaktioni vastineena havaitsemaani ja kokemaani keskustelukulttuuriin tällä palstalla.
Jatkuva valitus ihan kaikesta.
Tässä parempaa valitusta malliksi:
http://www.youtube.com/watch?v=IOwDAboDcvk
No mutta jos sinä kerran et ota palstan juttuja kuolemanvakavasti, niin miksi tuonlainen kritiikin vastaisuus. Minä taas pidän ylituomarointiasi _ainoastaan minuun kohdistuen_ tylsänä. Jos sä olisit arvosteluissasi objektiivinen ja "laittaisit" samoin mielipiteidesi pohjalta kaikille tasavertaisesti, olisi tuossa jotakin ihan ymmärrettävääkin ideaa...Asia ei kuitenkaan mene niin ja sama pätee melko moneen muuhunkin arvon palstaystävääsi...
Musalinkeistä en ole tässä kiinnostunut.
epäitsekkäistä lähtökohdista absoluuttisen oikeaan tietoon ja absoluuttiseen totuuteen pyrkimistä. tuottaa tietoa/totuutta ihmiskunnan käyttöön ja jakaa sitä kaikille halukkaille.
utopia, koska tieto on valtaa.
tiede on siis vallan metodi.
tieteellisiä tutkimustuloksia?
vääristelyistä.
"money talks and bullshit walks"
tutkinta-aihe, missä totuus muuttaa jatkuvasti muotoaan.
on empiriaan ja loogisuuteen perustuvaa ajattelua.
kokoajan itselleen, että oli aiemmin väärässä :)
yksi hyvä piirre tiede- yhteisössä verrattuna vaikkapa uskonnollisiin tai poliittisiin yhteisöihin.
ei edehdy pitämään-, tai väittämään olettamuksiaan totena.
uusien tietojen hankkimista ja niiden järjestämistä mahdollisimman yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi. Tieteessä pyritään löytämään säännönmukaisuuksia ja yleistämään ne. - Osa tieteestä on vain käsitteitä ja osa on ihan todellisuuteen perustuvaa realismia (esim. luonnontieteet).
EXATKI MATEMATIIKAKAAN EI OLE TÄYSIN EXAKTI
AVARUUSGEOMTRIA SOTKEE TÄYSIN ASTROLOGIAN
ESIM MAAPALLON KIERTORATA ONA SOIKEANA LYHYEMPI REITTI, KUIN YMPYRÄ
ja Tampereella uskotaan maapalloa pannukakuksi, josta voi laskea esim. naiviin luonteen;)
Ihan omasta hatusta vedettynä tiede on todistettua aineistoa kun taas kaikki muu, mihin riittää pelkkä näyttö on sitten jotain muuta kuin tiedettä :)
.
Sitä kun asiaa ei selitetä helpoimmalla tavalla. Tieteessä tarvitaan todisteita, ja etsitään vastauksia järjen ja loogisen ajattelun avulla. Tiede on myös puolueetonta ja se muuttuu uudien todisteiden ilmaantuessa.
.
toiveajattelee ja päiväunelmoi.
Voisikohan tiede olla totuuden etsimistä.
Vastaan nyt sitten kysymykseesi, vaikken tuolla ylempänä sinulta vastausta omaan kysymykseeni saanutkaan. Anteeksi jos olin hieman töykeä, mutta saan itse niin usein omituista palautetta tällä keskustelupalstalla, että usein mietin käydessäni tällä vain sitä, että ovatko keskusteluiden aloittajien motiivit aloituksilleen milloinkin sitten miten ns. vilpittömät ja rehdit.
Tieteen _ideaali_ ja sen _edellyttämä_ toimintaperiaate on mielestäni arvovapaassa ajattelussa _siten_, että tiedettä tuotetaan sillä tapaa ympäristölle ( eli = yhteisöille ja yhteiskunnille) utilitaristisesti suurimman mahdollisen kaikkien kannalta seuraavan ja kaikkia koskevan hyötyperiaatteen mukaan, että tieteentekoa koskeva prosessi on _kokonaisuudessaan_ eettisesti läpinäkyvä, kestää eettisen vertailun monesta kulmasta ja on kaikilta osin tarkistettavissa, sekä kaikkien mahdollisimman vapaasti halutessaan tutkittaessa. Suurinpiirtein tämän periaatteen mukaan myös kaikki arvostuksen ansaitsevat ja tieteeseen sen edellyttämällä tapaa sitoutuneet tieteenharjoittajat mielestäni toimivat kaikessa tieteellisessä työssään.
_Käytännössä_ täysin arvovapaata tiedettä ei mielestäni kuitenkaan ole olemassakaan, (enkä viitannut nyt eettiseen ulottuvuuteen tällä, vaan yleisesti tutkimuksen metodeihin) vaan oli tieteenhaara tai tieteen ala mikä tahansa, jo tutkimusasetelman valinnassa "arvotetaan" tutkittava asia ja tutkimuksen ulottuvuudet - niin siltikin, vaikka tutkimusmetodit, tutkimuskohde ja tematiikka ylipäätään olisivat yleisesti tunnustettua tiedettä toteuttavat (kuten nyt yleensä kaikessa tieteeksi tunnustetussa sinänsä ovat - tiedettä ei voi toteuttaa ilman tieteellisiä ja tieteen piiriin tunnustettuja tutkimusmetodeja ja käytänteitä).
Täydellisesti arvovapaan tieteen dilemmasta toki joskus käydään kiivastakin keskustelua, mutta minä henkilökohtaisesti en siihen suurelti usko, vaikka tieteeseen itseensä ja sen puolueettomuuteen verraten vahvasti uskon ja luotankin. Paitsi että tieteenharjoittajatkin ovat ihmisiä - yksilöitä ja inhimillisiä sellaisina vahvuuksine ja heikkouksineen, myös esimerkiksi tutkimusapurahojen säätelyä sanelee mielestäni joskus voimakkaastikin myös henkilökohtaista etua tuottaviin arvoihin sitoutunut "politisointi". Sikäli tiede on osin joskus myös vallankäytön väline, mihin termiin tuolla ylempänä joku toinenkin jo suuntaansa(tms sinne päin?) viittasi, oli vallankäyttö sitten yleishyödyllistä enemmän tai vähemmän.
Toivottavasti pohdintani omin sanoin tyydytti keskusteluketjun aloittajaa.
varmistaa sen, että pysyy kirjoittajien muistissa. koska kaikkia ei voi miellyttää, sellaista tilannetta ei koskaan synny, etteikö joku olisi eri mieltä asioista.
jos siis olet valinnut nimettömänä pysymisen ja tunnistamattomuuden tavaksesi asioida palstalla, miksi sitä täytyy joka toisessa viestissä korostaa? nähdäkseni ne, joiden asia tulee tietää, sen tietävät ja kaikille muille sillä ei ole merkitystä.
vaikutat älykkäälle henkilölle, mutta sosiaalisissa taidoissa taitaisi olla kehitettävää, tai sitten nautit keskipisteenä olemisesta ja teet kirjoitushahmosi korostamista tarkoituksella.
"et voi piiloutua huutamalla kovaan ääneen olevasi piilossa"
hullu? Tyyppi tuli just paljastaneeks oman tieteenalasi, tiedettä koskevia henkilökohtaisia intressejäsi ja tiedettä koskevia ajattelutapojasi. Siis toisin sanoen hyvin arkaluontoista materiaalia!
Tiedän, että ainakin CIA, FBI ja Zamio ovat kiinostuneita tiedoista. Aion myydä ne eniten tarjoavalle.
Putinin kehonkielestä suhteessa Obamaan?
ole nähnyt kuvamateriaalia, joten en osaa sanoa. Oliko se välttelevää?
siinä ei paljon hymyjä vaihdettu.
Koko asetelman voi tulkita medianäkyvyydestä venäjällä. Ei kuulemma näkynyt ja puttehan se siellä kertoo mistä saa kirjoittaa.
Kansa kuulemma saa sellaiset johtajat jotka se ansaitsee, mutta mitä pahaa ne siellä sitten ovat tehneet jo ainakin tuhat vuotta.
Olisiko sinulla kirjoittamaanikin jotakin sanottavaa? Lisäksi esittäisin sellaiset kaksi kysymystä sinulle, että oletko sinä nyt 1.) Tämän keskusteluketjun aloituksen tehnyt henkilö, vaiko et? ja että 2.) Yritätkö tarkoituksellisesti vääristellä persoonaani?
Kolmanneksi sanoisin, että kyllä minä olen sitä mieltä, että persoonaansa ei mitenkään voi "korostaa" tälläinen minun kaltaiseni ihminen, joka ei koskaan ole omannut esimerkiksi edes rekisteröityä nimimerkkiä. Ja minä en ole mikään v*tun hahmo. Onko yleisempänäkin tyylisinäsi kenties puhutella tuntemattomia kirjoittajia yhtä röyhkeästi?
Erittäin oletettavaa olisi, että kun kerran kehtaat(!) persoonallisuusanalyysiakin tehdä ja kirjoittaa minun kirjoittamaani täydellisen asiaanliittymättömän viestin, vastaisit sitten myös näihin em. kysymyksiini _sinun_ kirjoittamaasi liittyen, vai liittyykö tuokin "selvityksesi" johonkin persoonaani liittyvään perversioosi ja mahdollisesti tahalliseen tarpeeseesi sotkea minua tuntematonta ihmistä esimerkiksi johonkuhun toiseen kirjoittajaan? Vastaisitko?
Ja sosiaalisilta taidoiltani olen lähinnä kiitelty kaikissa yhteisöissä, minut tunteneiden ihmisten taholta.
Epäeettinen tiede ole tiedettä?
Kyllä kunnolla tehty tutkimus nikotiinivalmisteiden riippuvuudenaiheuttamisen maksimoinnista on myös tiedettä (Ne lisäävät siihen ammoniakkia, joka muuttaa savun emäksisemmäksi ja lisää siten nikotiinin imeytymistä).
Nyt minä voisin arvostella sinua aika vahvasti. Viestisi ei liity asiaan. Mikä motiivinasi tuonlaiselle päänauonnallesi tuntematonta kohtaan, kertoisitko? Ja seuraavassa tossa alapuolella ton toisen kanssa esitätte sivistynyttä...Kuvottavaa. Tollaset keskustelee muka jostakin Putinin kehonkielestä ihan kuin mitään ette olisi vittuilleet.
tää ole sun tekstiä:
"Ketjun aloittaja nähdäkseni pyysi omakohtaisia näkemyksiä tieteestä. Jos annan omakohtaisia näkemyksiä, ilman että tyyliin kieli keskellä suuta välttelisin tiettyjä sanoja, saattaisin jopa tulla paljastaneeksi palstalla oman tieteenalani, omia tiedettä koskevia henkilökohtaisia intressejäni ja tiedettä koskevia ajattelutapojani."
Mä ylistin huumorin kautta sun kansalaisrohkeutta vastata niinkin henkilökohtaisiin kysymykseen kuin "mitä on tiede". Ikinä ei voi olla liian varma. Itse kirjoittelen täällä pelastusliivit päällä uuden vedenpaisumuksen varalta.
Mitä mieltä sä olet muuten tästä nimimerkki Hymhin viestistä, joka yritti palstaraiskata mun Nikcyä?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8288069/38708456
Täysin tuntematon tyyppi mulle.
No sitä mieltä olen tosta linkittämästäsi viestistä, että näkyy todellakin näkemykseni sinua koskien pitävän paikkansa... Ja sä et ole mikään täysin tuntematon tyyppi mulle palstalta siten, että sinulla on sinisellä nimimerkillä tunnistettavissa oleva nimimerkki ja tunnistan sita kautta sinulta minulle tulleet röyhkeät arviosi ja vääristelysi. Sinun sen sijaan ei kuuluisi tunnistaa minua mitenkään, etkä tunnistakaan, vaikka vääristelyinesi (näemmä!) roikut raiskaamassa persoonaani.
Ja kerrottakoon ( edeltävään viestiisi viitaten) ja muka humoristiseen vittuiluusi viitaten, että internet ei ole mikään kauppapaikka. Ei mullakaan ole fyrkkaa, mutta en mä silti ole kiinnostunut sun ( tai kenenkään muunkaan) näkemyksistäsi ajatellen viestisi takana olevaa persoonaa.;) Itseasiassa ainoa mikä minua kiinnostaa on viestiesi sisältö ja samalla tapaa asian tulisi mennä sinullakin! Muunlaiset helvettiin keskustelupalstoilta! Tampioillekin löytyy aina työtä lapion varressa!
Viestintäsi on _todella_ epämiellyttävää, koskien minua. Itse en koskaan ole edes yrittänyt mitään yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta - sinä teet sitä minulle koko ajan. MIKSI?
Tässä se asiakeskustelu taas nähdään.
Eipä tule vastaväitteitä mutta muita kyllä ehditään haukkumaan.
nimimerkki Hymh olitkin sinä? En olisi ikinä uskonut!
"Itse en koskaan ole edes yrittänyt mitään yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta - sinä teet sitä minulle koko ajan."
En ole tehnyt nimimerkistä "Kysyjä..." kertaakaan yleistävää persoonallisuusanalyysiä, vaikka väität että teen niin koko ajan. Voitko todistaa väitteesi?
Miks todistelu kiinnostaa sinua? Oletko mielestäsi erehtymätön arvioissasi koskien keskustelupalstakirjoittajia? Keskustelupalstoille kirjoittavat ihmiset, nimimerkki on sen asian kannalta kuriositeetti.
myös epäjohdonmukaisuudet:
"Sinun sen sijaan ei kuuluisi tunnistaa minua mitenkään, etkä tunnistakaan, vaikka vääristelyinesi (näemmä!) roikut raiskaamassa persoonaani."
Ja saman viestin loppuosa:
"Viestintäsi on _todella_ epämiellyttävää, koskien minua. Itse en koskaan ole edes yrittänyt mitään yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta - sinä teet sitä minulle koko ajan. MIKSI?"
Kuinka voin tehdä yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta, jos en voi tunnistaa sinua mitenkään?
että sillä lailla.
Kirjoitit:
"Kuinka voin tehdä yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta, jos en voi tunnistaa sinua mitenkään?"
Sen, että annoin sinulle vilpitöntä palautetta koskien ilmaisutyyliäsi minua kohtaan, ei luulisi kummastuttavan sinua mitenkään. Sinähän olet sinisine nimimerkkeinesi aika lailla "näytillä" tällä palstalla siten, että sinusta ja meille kulloinkin kohdistamastasi ilmaisutyylistä voimme me lukijasi tehdä päätelmiä.
Se mikä minua taas kummastuttaa, on tuo outo tarpeesi vetää kaikki persoonakeskeiseksi. Puolustaudutko sillä minua vastaan tietäessäsi oman ilmaisutyylisi minua kohtaan olevan usein asiatonta, vaiko mistä tuossa on kyse? Se että miten sinä mielestäsi "tunnistelet", käy ilmi kirjoitustesi sisällöstä. Erittäin tavanomainen oletus meiltä anonyymeilta lukijoilta on ( tai korjaan: ainakin itseltäni on), että meitä puhuteltaisiin ensisijaisesti kirjoittamamme perusteella. Jos niin ei tapahdu, ei ole erityisen kummallista, jos poikkeavaa ilmaisutyyliä rekisteröityneeltä kirjoittajalta ihmettelee. Joko korostuneen henkilöivästi anonyymeja puhutteleva kuvittelee, että todellakin omaa erityistietämystä kirjoittajasta, jolle näkemyksiään latelee tai sitten sellaisen ilmaisutyyli on erikoisuudessaan muuten vain useita kysymyksiä herättävää.
Kerrotko, että keneen viittasit? Voin kertoa, että koen tuon ahdisteluksi, mikäli tuo ew nimittely kohdistui minuun. Mun osaaottamiani ketjuja ei saastata sellaisella ainakaan mulle kohdistetuissa kommenteissa. Kohta teen muuten ilmoituksen häirinnästä.
Eikö olekkin kumma, että ew naukuu aina kuin kiinni jämähtänyt vanha levari, että kaikki on arvostelemassa sitä ja se on kuitenkin aina se, joka arvostelee. Vika on kaikissa muissa keskustelijoissa, ei siinä yhdessä, joka ei tule kenenkään kanssa toimeen.
Keneen viittaat ja miksi hillutte aina mun kommenttieni yhteydessä ahdistelemassa tolla E.W jorinallanne? Se on sairasta ja tulen kohta oikeasti melkein hulluksi tuosta.
palautetta?
"Sinun sen sijaan ei kuuluisi tunnistaa minua mitenkään, etkä tunnistakaan, vaikka vääristelyinesi (näemmä!) roikut RAISKAAMASSA persoonaani."
Vilpitöntä!!???!!!!?????!!!!!????!!!!?????!!!!?????!!!!!???? Palautetta!!!!?????!!!!!!!?????!!!!!
Vastaa kysymykseeni:
Kuinka voin tehdä yleistävää persoonallisuusanalyysia sinusta, jos en voi tunnistaa sinua mitenkään?
Mietí tarkkaan, koska vastauksellasi on seuraamukset. Joko voin tunnistaa kirjoittelusi lukuisten nimimerkkien takaa tai mikäli en voi tunnistaa sinua, on sinun näytettävä toteen kuinka olen tehnyt nimimerkistä "kysyjä..." kokoajan yleistävää persoonallisuusanalyysia, panettelun ja valehtelun uhalla.
Jos päädyt jälkimmäisen vaihtoehtoon harkitsen jatkotoimenpiteitä, koska en pidä siitä, että minua kutsutaan persoonan raiskaajaksi.
Kiitos.
muuta tehnytkään kuin antanut sitä saatanan rakentavaa ja vilpitöntä palautetta. Mä väitän sitä taas rahvaanomaisesti vittuiluksi. Joka tuuleen kylvää, se myrsyä niittää.
Eettisesti tavanmainen ihminen tajuaa, että ketä tässä on kiusattu. Mene sinä muualle kimpustani ja jätät mut iäksi rauhaan tällä palstalla!
Oletko seuraavista seitsemästä vaihtoehdoista eniten 1.) joku sairas nettiaddikti, joka vihaa erityisesti tuntemattomia anonyymeja kirjoittajia? vaiko 2.) tyyppi, jolle ei etiikassa edes yhden ilmoittama sytostaattilääkitys merkitsisisi oman narsisminsa edessä? vai 3.) joku linnapelle ja nettirikollinen, joka ei koskaan ole oppinut, eikä koskaan tule oppimaankaan tavanomaista ihmiskunnioitusta? vaiko 4.) lukukyvyltään ja sisälukutaidoltaan joku hieman harjaantumaton, joka on elämässään lukenut max. ne kirjat, jotka opettaja yläasteella käski lukemaan? vai 5.) joku yököttävä kana, joka metsästää tällä KESKUSTELUPALSTALLA itselleen miesseuraa ja kokee siksi kaikki ainakin erityisesti itselleen tuntemattomat naiset syyttäkin itselleen uhaksi? vai 6.) Joku outo, joka laatii suurinpiirtein tyyliin muistiinpanoja ja pitää päiväkirjaa tän viihdepalstan tapahtumista? vaiko 7.) Muuten vain _vakavista_ aggression hallinnan ongelmista kärsivä ihminen?
Otas kantaa siihen, että miksi yksikään ei vastaa mun ahdisteluksi kokemiin ew- kysymyksiini? Mistä mielestäsi se voisi johtua? Vai iskikö äkkisokeus, kun ei sellaisia asioita koskeva kommentointi kiinnosta? Eikö susta muka ole yhtään omituista noi ew ja E.W kommentit tossa?
Yleensä ihmisiä kutsutaan joksikin, jopa Prince Rogers Nelsonia.
Asiakeskustelu on muuten edelleen hukassa.
ihmisiä häiritset ja arvostelet. Helvetin prinsessa sitten itket kun saat maistaa omaa lääkettäsi.
täällä ttuplai:ksi tai tuplikseksi ja ne on ihan eri sanoja mitä mun passissa lukee. Mä en kertakaikkiaan ymmärrä miksi?
Sähän olet jo ihan valmista kauraa.
Mä oon luullut jo pitemmän aikaa sun olevan hullu. En halua olla todistamassa sitä kun tuut oikeasti hulluks...
Mulla on toi omani sekä passissa että ajokortissa, eikä koskaan ole missää kutsuttu miksikään muuksi.
:)
rakastaneet sua. Mitähän mun äiteellä ja isällä on ollut mielessä?
Sen voi lukea niistä omin luvin kirjoitetuista elämäkerroistanikin, joita meistä Galaktisista Sankareista niin usein kirjoitetaan. Kumma kun julkkiksiksi haluavat tusinatoimittajat eivät tajua, että se on pelkkää helpon rahan hankintaa ja siksi moraalitonta. Onneksi ne eivät sentään sepitä sinne kovin paljon omiaan.
Sinun täytyy kysyä tuota nimijuttua vanhemmiltasi, tai sitten hankkiutua sellaiseen asemaan että sinustakin aletaan julkaista elämäkertoja.
Nettikiusaaja siinä ilmoittaa mielipiteitään. Milläs perusteella luulet asioita anonyymista kirjoittajasta, vai meneekö taas pupu pöksyyn, kun pitäisi persoonan raiskaamiskommenttejasi puolustella? Katoaako Genio.Mente, kuin pieru saharaan, kun tämä anonyymi kirjoittaja kysyy sulta, että millä perusteella olet minun anonyymin luullut jo pidemmän aikaa olevan hullu?
Hulluja ei susta sitten ole feikkarit ja sekopäät?
Mun tarina (tosin aavistuksen verran siistittynä) on myös kirjoitettu ja siit on tehty pari leffaakin. Mä en silti käsitä miten Quasimodo liittyy mun nimeen. Vanhemmat eivät kerro vaan poistuvat aina vähin äänin ujutettuaan ruokakupin oven alta.
tervemielinen ihminen ei näe uhkaa siellä missä sitä ei ole. Mun mielestä tervemielinen ihminen ei luo itselle vihollisia ja kiusaajia sellaisista, jotka ei sitä ole. Kaikkein tärkeintä tietenkin. Tervemielinen ihminen ei ole sokea itselle ja omalle käytökselle...
Heh... Rakkaudesta se hevonenkin potkii... Pusipusi...
Tietysti kivoja ja silloin lukutaidottamatkin pysyvät asioista selvillä. Itse jouduin myymään oikeudet käyttää hahmoani keinouniversumin apuna. Ne olivat raukat niin epätoivoisia ja tarvitsivat todella universaalista luokkaa olevan Galaktisen Sankarin pitämään sitä keinotodellisuutta yllä, ja en sitten kehdannut kieltää.
Sitä kuitenkin protestoin että ne ovat laittaneet sinne hahmolleni aivan tolkuttoman rintakarvaston. Vähempi olisi ollut selvästi esteettisempää ja ainakin sen oranssin värin olisi voinut unohtaa. Perustelivat sitä käyttäjien toiveilla, mutta saavat maksaa aika paljon että laitan itsellenikin sellaisen oikeasti.
On se kovaa olla näin tunnettu ja kuuluisa (vaikka täällä maassahan minä olen tehnyt parhaani välttääkseni julkisuutta ja se auttaa aika paljon).
Nyt täytyy taas siirtyä pelastamaan muutamia pulaan joutuneita, eli "täältä tähän".
EXAKTI ESIM. MATEMATIIKKA LUONNONTIETEET,YDINFYSIIKKA,KEMIA
VAI HUMAANINEN TIEDE ESIM. FILOSOFIA, TAIDE, KAMPPALULAJIT,SOSIOLOGIA JA KASVATUSTIEDE PSYKOLOGIA
EPÄTIETEITÄ OKKULTISMI , SPIRITUALISMI,ASTROLOGIA MUU HUUHAA
Et vastannut kysymykseeni, joka meni, että millä perusteella yleistit tuossa minun anonyymin käyttäytymistä? Osaatko vastata siihen, vai menikö todella pupu pöksyyn, kun pelottaa että kävisi asenteellisuutes ilmi? Eikö keskustelu ainoastaan ja ENSISIJAISESTI kiinnostakaan sinua keskustelupalstalla, myös meidän sinulle henkilönä täysin tuntemattomien kanssa?
Sinunko mielestäsi ei ole kiusaamista nuo ( ja sinä), jotka roikkuvat usein minun kimpussani tai minun sanomisiini epäsuorasti viitaten noiden ew-kommenttiensa kanssa, joita eivät edes perustele? Tää on nyt _vakava_ asia. Miksi muuten ylipäätään tulet aina ilolla sinne, missä minua kiusataan, puolustelemaan kiusaajiani?
Mun anonyymin ja sinulle tuntemattoman teoreettinen visio käytöksestäsi on se (jossa saatan kyllä olla väärässäkin), että sinun käytöksessäsi minua tuntematonta kohtaan ei ole mitään hyväntahtoista. Ainakin olet aina niissä ketjuissa minun kannaltani ikävän puolueellisesti mukana, joissa minua kiusataan.
Ja vielä laajemmalle viety teoreettinen visioni on sellainen, että olet _jonkun_ sellaisista palstan aktiivikävijä- naiskirjoittajista kavereita, joka minua on vakavasti ahdistellut tällä palstalla kieroilemalla mahdollisesti(?) myös minun tuntemattoman selkäni takana törkeästi esittämällä valheita minun tuntemattoman palstakäytöksestäni. Ja sellaista näkökulmaa (tämän em. teoreettisen veikkaukseni mukaan) yrittäisit sitten vetää ja ns. raiskata henkisesti minua tuntematonta, että minä mukamas olisin mustasukkainen esimerkiksi sinun omahyväisestä ja vastenmielisestä persoonastasi, tai joistakin muista tällä palstalla käyvistä mieskirjoittajista, niinkö ehkä? Ja minä kun taas en koskaan ole edes omannut rekisteröityä nimimerkkiä, en halua sentään kohtuullisesti yleisesti ottaen älyllisiä mielipiteitäni sotkettavan mitenkään teidän kaverikerhoanne tällä palstalla pitävien saastavalheisiin ja personointeihinne, en ole koskaan hakenut henkilökohtaista seuraa en tältä palstalta ( enkä muutenkaan internetistä), en mitenkään halua käydä personoitua keskustelua, vaan keskustella kulloisenkin ketjun asiasta sen perusteella, mitä keskusteluketjun aloittajat sanomisissaan ilmaisevat ja haluan, että lopetat täydellisesti valheilla pätemisen minun palstalla kirjoittamiini kirjoituksiin liittyen.
Terveisin: tuntematon anonyymi palstan pitkäaikaiskirjoittaja
TUUMII YX *KOLLI:D
Anteeksi, rakkaani... Sinä olet oikeassa ja minä väärässä.
Henkilökohtaisesti en ole sinulle yhtään mitään. Ja sen varsin hyvin voisi sinun olettaa ymmärtävän. Käytöksesi on mielestäni epäsuoraa pilkkaa minua kohtaan, jonka tarkoitus on osoittaa minut ts. minut ja samalla kirjoitukseni jotenkin "emotionaalisiksi" tai mahdollisesti minut ihmisenä vaikkapa "takertuvaksi" ja epäloogisesti käyttäytyväksi, vaikka ilmaisen ainoastaan aivan aiheellista suuttumusta siitä, että haukuit minua tossa ylempänä tässä samassa ketjussa esimerkiksi hulluksi.
Mutta...ehkäpä nimimerkki gek-ko ( aikoinaan yksi kovimmista palstakiusaajistani) olisi sinulle rakas? Tai vaikkapa nimimerkki Pillow Book, eli se tyyppi, joka aikoinaan piti ihan julkista blogiakin tämän palstan keskusteluista, mielivaltaisine tulkintoineen? Kerro nyt kaikki naiskavereidesi nimet! Ainakin gek-kon palstaeleistä pidät, olivat sisällöltään..hmh.. mitä vain...Kuka on Genio.Mentelle tärkee tyyppis?
Sinä, rakkaani... Olet jo vuosia ollut salaisten päiväunieni kohde. Siitä lähtien kun sanoit mua seksikkääksi...
Kaikki ihmiset ovat itsensä suhteen sokeita.
Mä olen geniolle ihkupihku-palstakamu, eikä täällä ole ketään muita, kun maagisilla telepaattisilla kyvyilläni räjäytän kaikkien genion kamujen pään erityisesti naisten...
varoa, mitä sanoo. Jotkut muutkin kuin minä voivat olla kanssasi eri mieltä tästä.
kuinka sä kehtaat vokotella tuntemattomia naisia täällä?!!! Mä luulin, että mulla olisi ollut jotain merkitystä... *kääntää loukkaantuneena päätään*
XD
(Ja tuntemattomalle anonyymille palstakirjoittajalle,me emme Genion kanssa tunne oikeassa elämässä ollenkaan:)
Aiotko tulla ruudun läpi? Ihminen on ikuinen peilikuvansa etsijä.
Sinä, ihkupihkuseni, olet ollut mun yöunieni kohde...
itsestä.
No sua varmaan kutsutaankin ttuplai:ksi tai tuplikseksi ( kuten sanoit), koska käytät nimimerkkiä, josta sinut sellaiseksi voi päätellä? Mut mitäs sanot siitä, jos anonyymia nettikirjoittajaa joku ja jotkut jatkuvasti puhuttelevat muilla nimimerkkitunnisteilla, kuin mitä kirjoittaja käyttää? Mä ainakaan niin nolo ikinä olisi, että puhuttelisin jotakin anonyymia jollakin muulla nimimerkkitunnisteella, kuin mitä tämän _kulloisenkin_ viestin nimimerkkikentässä näkyy, olisiks sä?
Onko sairaalloiselta vaikuttavassa käytöksessä minua anonyymia palstakirjoittajaa kohtaan kyse minkätyyppisestä vihamielisyydestä, mitä mieltä olet?
Itseä ei löydy ilman toista.
nimenomaan yksin.
yhteydestä toiseen samankaltaiseen.
Tao jo nyt niin kaaliisi, kun kerran minäkin ulkopuolinen jo asiasta jotakin alan ymmärrän, vaikka pelkästään palstalta lukemastani päätelmäni teen, että sinun palstakamuihisi kuuluu kieroilijoita, jotka sotkevat asioihinsa meitä ulkopuolisiakin palstakävijöitä. Siitä en tiedä, että oletko mahdollisesti jotenkin tyhmä vaiko että vaihtoehtoisesti MISTÄ SYYSTÄ siinä kehtaat käyttäytyä minua kohtaan tuolla tapaa, mutta hävettäis varmaan sinuakin, jos tietäisit, että tuntematonta, ihan hyvännäköistä ja ystäviä ( tosin ei tällä palstalla: toisin kuin sinulla) omaavaa naista tässä pilkkaatte joukolla jatkuvasti ja yleistelette sekä väärin tulkitsette sanomisiani. Et _varmastikaan_ ainakaan akateeminen ihminen ole, eikö niin? Et ole ihmisenä sen parempi kuin minäkään, joten miksi hypit kimpussani siinä nyt?
Etkö osaa ottaa huomioon ( eikö kapasiteettisi riitä siihen?), että on olemassa mahdollisuus siihenkin, että joku sairas hakkeri tai mikä lie yrittää tällä palstalla tahallaan kiusata minua koko ajan - enkä tällä viittaa nyt sinuun tai kavereihisi?
Miks kuvittelet oikeudekses sinä puuttua tohon sanomaani? Eikö löydy kykyä objektiivisuuteen palstakavereidensi puolustamisen edessä ja oletko ehkäpä ihminen, joka kadullakin laukoo toisille ihan mitä vain, RIIPPUMATTA näiden omista sanomisista?
Mä ainakin oudoksun sitä blogia tänm palstan keskuateluista ja kirjoittajista aikoinaan pitänyttä tyyppiä! Ihme jos säkin et oudoksuisi...Siinä tapauksessa olisit pikkusen outo mielestäni sinäkin...
täysin eri mieltä. Ensiksi löydetään itse ja sen jälkeen ollaan vasta valmiita tunnistamaan samankaltainen.
Muiden myötäavustuksella hukatan itse. Yksin se löydetään.
kohtaamalla toinen (Jumala).
"Etkö osaa ottaa huomioon ( eikö kapasiteettisi riitä siihen?), että on olemassa mahdollisuus siihenkin, että joku sairas hakkeri tai mikä lie yrittää tällä palstalla tahallaan kiusata minua koko ajan - enkä tällä viittaa nyt sinuun tai kavereihisi? "
Oletko itse huomioinut, että kenties ei olekaan ketään sairasta hakkeria, jonka elämäntehtävä olisi sinun kiusaamisesi, vaan joku kiusaa sinua satunnaisesti huvikseen vain, koska olet niin helppo kohde?
Vieläkö sellainen blogi on olemassa? Jos on niin luuletko että sitä kukaan edes lukee? Jos lukee niin mitä sitten.
että mitä väliä sinulla siitä on kuka on tärkeä Geniolle ja kuka ei? Jos saisin veikata, niin Geniolle tärkeät ihmiset eivät löydy täältä palstalta.
"..joku kiusaa sinua satunnaisesti huvikseen.."
Monet kiistävät ettei häntä kiusata.
Opettajat ei välttämättä muuten saa valita omia työaikojaan ja -kuormaansa, koska taloudellisesti tuottamattomana toimintana koulut ovat riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta eli kuntien ja valtion päättämistä varoista koulutukseen.
No en tiedä, että onko sellainen _tämän_ palstan keskusteluja ruotinut blogi olemassa enää vaiko ei ( sitä asiaa en ole seurannut), mutta aikoinaan oli olemassa kyllä: eräs aikanaan rekisteröityä nimimerkkiä tällä palstalla käyttänyt palstakirjoittaja (jolla tuntui palstalla olevan myös enemmänkin palstaystäviä; suurin osa niistä minua syvällisesti aiheetta kiusanneita) sellaisen olemassaolon palstalla itse myös myönsi ja sitä kyseistä blogia usempikin palstakirjoittaja mielestäni oikeutetusti myös oudoksui. Kyseinen tyyppihän ruoti siellä myös _anonyymeilla_ kirjoittajanimimerkeillä kirjoittavien sanomisia tälle palstalle ja vieläpä sangen mielivaltaisesti ja ikäviä sanakäänteitä käyttäen...Sen jälkeen (kun törmäsin siihen blogiin) ainakin itse tulin todella varovaiseksi, että mitä tällä palstalla viitsii sanoa, jos kerran kyttääjiä ( ja mielivaltaisesti tulkitsijoita) siinä määrin esiintyy. Itse ainakaan en koskaan ole esiintynyt keskustelupalstalla esimerkiksi minään fiktiivisenä hahmona, vaan aina kirjoittanut kommenttini ihan rehellisesti siten, kuin asioita koen. Ja ainoastaan aikuisten kanssa olenkin kiinnostunut keskustelupalstalla keskustelemaan. En halua keskustelupalstalla tulla otetuksi minkään muun perusteella, kuin sen perusteella mitä sanon.
Ja kysymys minuun kohdistuvassa kiusaamisessa on yksinomaan siitä, että nämä jotkut narsistisesti käyttäytyvät ja lapselliset palstakirjoittajat eivät tahallaan haliua ottaa sanomisiani inhimillisesti saman veroisina, kuin omiaan. Kukaan palstan vakiokävijöitä ei esimerkiksi teoreettiselta ajatuksenkulultaan ja sanomisiltaan ole yhtään minua erityisesti parempi tai kyvykkäämpi, mutta nämä jotkut vain _saavat_ (kaveriensa tuella!) keskustella ilman jatkuvaa kiusaamista ja jatkuvaa vittuilua viesteihinsä, minkä vuoksi he varmaan ulospäin monet nopealla silmäyksellä vaikuttavat hyvinkin kyvykkäiltä...Minun mielestäni ei silti ole mitään muuta kuin sivistyksen raiskausta suhtautua puolueellisesti julkisella keskustelupalstalla. Millä oikeudella ne mielivaltaisesti minunkin sanomisiani raiskaavat?!! Tämä ei ole mikään kaverikerho, vaan keskustelupalsta, jossa kaikki henkilökohtaiset syvälliset kirjoittajia koskevat mielipiteet tulee hallita ainakin siten, etteivät ne typistä keskustelua kokonaisuudessaan. Niin muuallakin toimitaan!
jonka tiedostamalla tulen itse suht hyvin toimeen tämänkin palstan kanssa:
- tänne kirjoittaminen on vapaaehtoista. tätä pystyy käyttämään argumenttina kuka tahansa kusipää missä tahansa tilanteessa, mutta niin se vaan on.
- on keskusteluja, joita luen ja joihin osallistun omalla tavallani syistä, joita minun ei tarvi kenellekään perustella
- on keskusteluja ja itse keskusteluihin liittymätöntä sosiaalista verkostoitumista, eläintarhatouhua, turhautumien purkamista ja suoranaista vittuilua, joissa minun ei tarvi olla osallisena jos en tahdo
- pyrin tekemään ern edellisten välillä
Ehkä kärsit itse samasta asiasta kuin monet meistä rekisteröityneistä kirjoittajista, eli ajattelet ihan turhan paljon sitä mitä muut sinusta ajattelevat.
Ja se sinua ei sitten titenkään yhtään kiinnosta, että rekistereöityä nimimerkkiä Genio.Mente käyttävä kirjoittaja tuolla pilkkasi minua ANONYYMIA ensin kommentilla, että on "jo pidempään" arvellut minun olevan hullu? Siitäkään huolimatta sinua siis ei kiinnosta nimimerkki Genio.Meten minulle anonyymille suuntaamat hulluksi haukkumis-kommentit, vaikkei se kommenttini, johon hän sen hulluksi haukkumisensa vastineena laittoi, edes ollut suunnattu hänelle, vaan kysymyksenä jollekin toiselle keskusteluun osaa ottaneelle? Kaikki kommentointini nimim. Genio.Mentelle sen hänen minulle esittämänsä solvaavan kommentin jälkeen liittyi siihen Genion _esittämään_ keskustelun kulun outoon muutokseen...
Vai onks susta jotenkin rekisteröidyllä nimimerkillä ihmisiä hulluiksi haukkuva eri asemassa, kuin minä anonyymi, joka vain puolustauduin tuon kys. tuntemattoman Genio.Menten aiheettomaan ja asiattomaan kommenttiin?
Kuule häpeä jo, edes vähän!
mutta annan syvää paheksuntaa Geniolle siitä, että kutsui sinua hulluksi. Teillä on pitkä historia takana myönsit sitä tai et, niin sen voi tulkita kaverille piikittelyksi, vaikka se ei sinusta siltä tunnukaan. Ja hän laittoi sen rakkaudesta se hevonenkin potkii-kommentin. Muista, että Genio pitää itseään täysin hulluna myös, joten hän ei sitä sanomalla laita sinua eriarvoiseen asemaan, vaan itseasiassa samanarvoiseen.
Ensinnäkin: Minä en omaa rekistereöityä nimimerkkiä, enkä ole koskaan omannut. Siksi toisekseen: on huono perustelu, että "ei tarvitse olla osallisena, jos ei tahdo"...Mitäs sitten jos tahtoo olla osanottaja keskusteluissa ja ihan vilpittömien mielipiteidensä mukaan vieläpä ( kuten esim. minä), mutta jos saa hyvin usein päänauontaa joiltakin puolueellisilta kaveriensa pään paijaajilta, kirjoittaa viestinsä kenelle tahansa tai itseasiassa melkein vaikka kuinka asiallisesti kirjoittaisi?
Minä oletan, että: Jos minä esimerkiksi esittäisin kritiikkiä jollekin, siihen kritiikkiin vastaa ensisijaisesti se henkilö KIRJOITTAMAANI VASTINEENSA PERUSTAEN, jolle viestini kohdennan. Ja ylipäätään keskustelua ei saa johdatella "kaverusten" keskinäisellä provokaatiollakaan ( mitä jotkut tällä palstalla ovat näkyneet harrastavan...), vaan AINA tulee kunnioittaa sitä faktaa, että tälläkin ilmeisellä joidenkin ns. kaverikerhopalstalla(?) käy muitakin meitä ulkopuolisia kirjoittajia. Omahyväisyyttä muiden keskustelun intressien tulkinnassa ei saa harrastaa! JA: YLEISEN hyvän mukaan tulee keskustelut ENSISIJAISESTI rakentaa : ei siis esimerkiksi nettityöläisten itsepönkityksenhalun ja ajantapon vuoksi tai seuranhakijoiden intressien tai minkä lie muiden huomionkipeiden oman lapsellisen provokaation mukaan...
Sinä et juurikaan täällä kirjoittele.
Voi hyvä ihminen kerro nyt minulle, jolla menee kylmät väreet selkäpiissä kommenttisi johdosta, että mitä tarkoitat, että minulla olisi "pitkä historia" takana Genio.Menten kanssa? Hui...
Genion kanssa paljon kun Genio ei ollut vielä rekisteröitynyt. Hänellä oli hyvin selvästi tunnistettavissa oleva tapa kirjoittaa. Juttelin itsekin hänen kanssa paljon asia-aiheista silloin. Herra .Mente saa itse etsiä kirjoituksiaan sinulle, jos haluaa, kun todennäköisesti muistaa ne aiheet paljon paremmin. Rekisteröityneenä hän kirjoittaa vieläkin välillä filosofisesti, mutta tuntuu rekkautuneena saavan siitä aina lokaa niskaan enemmän kuin voisi ikinä uskoa. Jos muistat joskus vuodelta miekka ja kirves sellaisen puskan, jonka kanssa väänsin vääntämiseen miehen&naisen eroista, niin hän ol' Genio.
en enää tee niin. Osuitte aivan oikeaan.
Mitämitämitä? Genio, tulepas itse kertomaan totuus! Itse en ole huomannut moista.
kkaikki ttekstini esim ttälleen ja ssit kkaikki kkutsuis mmua aina ttuplakonsonantiksi nniin ppitäsitkö mmua vvai mmuita omituisina?
Jos viel oletetaan et aina kun nettimaailmassa mun ns. nimeni mainittaisiin niin syöksyisin paikalle kommentoimaan asiaa niin olisinko itse legendani syy vai seuraus?
"kkaikki ttekstini esim ttälleen ja ssit kkaikki kkutsuis mmua aina ttuplakonsonantiksi nniin ppitäsitkö mmua vvai mmuita omituisina?
Jos viel oletetaan et aina kun nettimaailmassa mun ns. nimeni mainittaisiin niin syöksyisin paikalle kommentoimaan asiaa niin olisinko itse legendani syy vai seuraus?"
Tuossa esittämässäsi esimerkkitapauksessa, KOSKA ( joskaan en täydellisesti ja varmuudella ymmärtänyt kirjoittamaasi, ts. ole siitä varma ja mitä kirjoittamaasi voinet halutessasi tarkentaa?) olet REKISTERÖIDYN TUNNISTETTAVAN nimimerkin omaava kirjoittaja, olisit mielestäni itse sekä mainitsemasi lengendasi syy, että sen seuraus - jos siis toimisit esimerkissäsi kuvaamallasi tavalla.
Eri asia on sitten esimerkiksi me MINUN KALTAISENI anonyymit kirjoittajat: jos meitä rekisteröityneet kirjoittajat alkavat kiusaamismielessä jatkuvasti puhutella lempinimillä tms. millä lie EI NIKKIKENTÄSTÄ NÄKYVÄLLÄ nimimerkkitunnnisteella, aiheuttaa se äärimmäisen tulkinnallisen ristiriidan ymmärretyksi tulemisellemme siltä kannalta & syystä, koska meitä anonyymeja on paljon - kukin omilla intresseillään liikenteessä. Täten soisin, että ainakin itseeni tällä palstalla kohdistunut kiusaaminen em. tavoilla loppuisi. Minua tulee puhutella sillä tapaa, kuin mitä nimimerkkikentässäni lukee, jos minusta jotakin suoran väitteellistä tunnistetta vastineessaan kirjoitukseeni joku mielestään haluaa käyttää. Ei ole mitenkään totta, että "kaikki" pystyisivät luomaan kuvaa anonyymista kirjoittajasta, tämän persoonasta tai tämän tekemisistä - jos joku sellaista yrittää väittää, sellainen vääristelee keskustelua tietoisesti.
Ja tulen tsiigaamaan, että miten kommentoit sellaisille vääristelijöille!
piikkaaja? Mun päässä rupesi tärisemään.
ööö...ööö....öööhhh... Ok. If you say so...
Jaa.. En tiedä. Hankala kai se on heittää lokaa niskaani jostain mistä lie käsin...
Sama levy jatkuu ja jatkuu.
Jos tarkoitit sitä, että olisiko hän mahdollisesti ammatiltaan pilkkaaja, niin kieltämättä sama kävi äsken minunkin mielessäni...Outoa, että pilkkasi minua,. jota hänen ei kaiken järjen mukaan kuuluisi tässä ketjussa pilkata. Pilkan kuuluisi tämän ketjun sisällön perusteella mielestäni mennä lähinnä esimerkiksi nimimerkille Genio.Mente ( haukkui minua hulluksi, vaikken ollut laittanut tyypille sitä ennen yhtäkään vastinetta, enkä itse suorasti haukkunut ketään muutenkaan), nimimerkille Buddy.Love ( suhtautui epäasiallisesti ja puolustavasti joltakin saamaani linkki-vittuiluun) ja nimimerkille Marie-Cecile, joka myös näennäisen suvaitsevasti yritti aiheetta piikitellä minua ( muuten hänelle tuntematonta).
Niin siis niin järjetöntä pilkkaa nuo minuun päin laukovat, että huh huh ja siitä syystä varmaan järkyttyneenä käytän liikaakin pilkka-sanaa. Anteeksi! Tarkoitin sanoa, että tässä ketjussa mielestäni moraalisen tuomion ( eikä pilkan) tulisi mielestäni kohdistua epäasiallisesti käyttäytyneisiin minua AIHEETTA kiiusanneisiin kirjoittajiin Genio.Mente, Buddy-love ja Marie-Cecile, sekä lisäksi nimimrkille Einsten1 ja osin nimimerkille ttuplaikin. Kukaan näistähän ei kirjoittanut ensimmäistä minulle kohdentamaansa ketjun vastinettaan siten, että se olisi käsitellyt todella kirjoittamaani...Kaikki kyseisten vittuilu aiheetonta näiltä minulle.
se on toistettavaa, loogista, eettistä ja kaikkea kaunista. Käytännössä sen alle voi laittaa liki kaiken pimeässä hapuilusta systemaattiseen vääristelyyn. Mitä se siis on - se riippuu apuraha-anomuksesta (ja sen maksajasta).
sitä että täysin puolueettomasti tutkitaan tätä maailmaa. Yleensä tieteellisiin tutkimustuloksiin kuitenkin vaikuttaa tutkijan maailmankatsomus. Jos tutkitaan vaikka niitä mystisiä viljakuvioita pelloilla niin umpiateistinen tiedemies lähtee liikkeelle siitä oletuksesta että mitään yliluonnollista ei ole tapahtunut ja siksi lopputuloksiakaan ei voi pitää luotettavina koska tutkimus lähtee liikkeelle oletuksista jotka kumpuaa omasta maailmankatsomuksesta eikä tieteellisistä faktoista.
Minkälaista se sitten on likaisimmillaan? Voiko sitä enää tieteeksi sanoa?
Itelle tulee likaisesta tieteestä mieleen että se on jotain sellaista mitä uskonto on likaisimmillaan. En siis ole uskontoja vastaan itsessään vaan sitä että niiden avulla hallitaan ja manipuloidaan ihmisiä. Samaa voi tehdä tieteen avulla ja kai se on sitä likaista tiedettä joka tosiaan ei välttämättä ole enää tiedettä. Likaisessa tieteessä ei ole enää sitä puolueetonta, avointa asennetta jossa kyseenalaistetaan aikaisempia mielipiteitämme ja ei sitä kyllä voi oikein tieteeksi enää kutsua.
Mä ainakin mitä enemmän olen kypsynyt, sitä enemmän olen alkanut arvostaa myös uskomuksia ja uskontoja tieteen kiintoisana vastapoolina, vaikka melko ateistisen maailmankuvan omaankin. Onneksi ei myöskään ole fanaattista uskontojen vastustamisen tarvetta mulla, kuten ei ole fanaattista ateismin puolustuksen tarvettakaan.
Mitä sivistyneempi ihminen on, sitä vähemmän ottaa asiat mustavalkoisesti. Kakskymppisenä vastustin aktiivisesti uskontoja, mutta onneksi en enää tän ikäisenä. Eläkööt ihmiset miten elävät, kunhan uskontoja ei sotketa esimerkiksi tähän palstaan, mikä joillekin oudosti näkyy olevan lähes pakkomielle...
on monenlaisia, tulee väkisinkin mieleen politiikka ja poliittiset ideologiat. Ja tietenkin se kilpailu ja todistelu omasta paremmuudesta ja oikeassa olemisesta. Unohtamatta tietenkin muiden väärässäolon todistelua... Ehkä erehdyn.
Ja sitten tietenkin se jatkuva voitontavoittelu ajattelematta sentapaisen toiminnan seurauksia. Tai noh. Jos ajatellaan, niin ei ainakaan välitetä.
Pahoittelen sivistymättömyyttäni ja korjaan kirjoitusvirheeni...
Tieteitäkin piti kirjoittaa...
juurikaan ole uskonnosta puhunut, ja aika vähän törmännyt siitä keskusteluun noin muutenkaan, paitsi toi yksi aloitus oli siitä. Mutta kai siitä voi keskustella siinä missä tieteestäkin? Eri uskontoihin kuuluu kumminkin varmaan jotain yli 5 miljardia ihmistä maailmassa, kai se väkisinkin aina välillä nousee keskusteluissa esiin? Ai niin oli se toinenkin kirkkovene aloitus...
Joo. Voi keskustella uskonnoistakin. Mutta: uskontoa koskevat keskustelut kuuluu postata uskonto-aiheisille palstoille. Ja sitten jos sinnekin, eli uskonto-aiheisille palstoille menee keskustelemaan ( mä itse en ole itse koskaan keskustellut sellaisilla), niin ei liene syytä vetää mitään mielestäni fanaattista joko-tai näkökulmaa, kuten esimerkiksi nimimerkki persona-non-grata oli jonkun _tälle_ palstalle laittaman linkin mukaan taannoin jollakin S24:n uskonto-palstalla vetänyt...
Käsitteiden sisäistämisestä ja siitä, ettei niitä tietämättömyyden vuoksi oteta itsestäänselvinä totuuksina sekä uusien ajatusten vilpittömästä punniskelusta kypsyy usein myös suvaitsevaisuus.
on tiedettä. Kymmenkunta vuotta sitten, tai ehkä kauemminkin, jossain jenkkilän yliopistossa otettiin piilokamera käyttäytymistieteiden opetusvälineeksi.
Siis vain yksi uskontoja koskeva aloitus ollut muka tällä palstalla mielestäsi? Minä taas olen nähnyt tällä palstalla useampiakin fanaattisia uskovaisvihamielisiä puheenvuoroja, sekä yhtälaisen fanaattisen oloisia (muka)ateismia puolustavia näkökulmista, että vielä suoraa palstalle kuulumatonta uskonnollista valistustakin. Enkä edes yritä esiintyä tietäväisenä palstan sisällöstä siten, kuin sinä.
alat määrittelemään että mistä saan keskustella ja missä ja sitten puhut päälle vielä suvaitsevaisuudesta. Uskontokin voi käsitellä miehen logiikka näkökulmasta, samoin kuin tiedettäkin.
TIETEELLISESTI TODISTAA, ETTEI OLEMATONTA EI OLE?
JUMALIA
AVARUUDEN ULKOPUOLTA?
OLEN YRITTÄNYT JONKILAISIA TODISTELUKETJUJA----HANKALAA ON MUTTA JOKU EHKÄ KEKSII SENKIN VIELÄ
montaa päivää tällä palstalle ole oleillu, joten voit olla oikeassakin. Tässä viimeisen muutaman päivän aikana en ole sun kuvailemaasi ongelmaan törmännyt. Vai onko sulla vain ongelma siinä että joku esittää selkeitä mielipiteitä elämänkatsomuksestaan? Taidat laittaa aika alas sen fanaattisuuden rajan. Itsekin tunnut aika fanaattiselta persoonalta näin suoraan sanoen ja se suvaitsevaisuus ei oikein tule esille sun kirjoituksia lukiessa.
Mikä kumma siinä on, että et tule toimeen kenenkään kanssa?
kolumbus istuskeli ihan kalliolla. (No tosin hiekkarannalla se sen talo on) ja teki tiedettä ..
(vitsi)