olisi kiinnostunut miehistä täällä sellaisesta järjestäytyneestä mies toiminnasta (ry.) jossa ei olisi mukana politiikkaa tai uskontoa yms. (ellei tarkoituksena ole ajaa miehen asemaa) vaan nimenomaan yhteistä miesten tekemistä ja jossa veljien avulla haettaisiin apua miesten ongelmiin (mm. yksinäisyys) sekä järjestettäisiin kaikkea kivaa.
Klubissa olisi varsin tarkat käyttäytymissäännöt eli siitä ei tulisi mikään hierarkinen järjestelmä vaan jokainen löytäisi paikkansa. Myös kaikenlainen häröily joutuisi siis pois.
Siis sellainen "fight club" ilman tappeluita?
Joskus on pyöritelty ajatusta siitä ja se voisi lähteä joltakin internet-forum pohjalta liikkeella ja kun saisi eri paikkakunnilta kannatusta niin sitä kautta voisi kantaa eteenpäin.
Ideana siis kannattaa miesaatetta ilman sovinismia tai sen tyyppistä machoilua jossa miehet kärsivät tai jossa pitää olla tietynlainen mies ennen kuin joukkoon otetaan mukaan. Tarjolla olisi tietysti miehen mallia sekä keinoa oppia miehen elämän eri osa-alueista uutta.
Nykyään ei oikein mikään taho tarjoa sellaista varsinkin jos on ateisti tai uskonnottomuuteen taipuvainen.
Aattelin kun täällä pyörii miehiä niin uppoaako tuollainen teihin ajatuksena vai on ihan BSää?
Klubissa olisi varsin tarkat käyttäytymissäännöt eli siitä ei tulisi mikään hierarkinen järjestelmä vaan jokainen löytäisi paikkansa. Myös kaikenlainen häröily joutuisi siis pois.
Siis sellainen "fight club" ilman tappeluita?
Joskus on pyöritelty ajatusta siitä ja se voisi lähteä joltakin internet-forum pohjalta liikkeella ja kun saisi eri paikkakunnilta kannatusta niin sitä kautta voisi kantaa eteenpäin.
Ideana siis kannattaa miesaatetta ilman sovinismia tai sen tyyppistä machoilua jossa miehet kärsivät tai jossa pitää olla tietynlainen mies ennen kuin joukkoon otetaan mukaan. Tarjolla olisi tietysti miehen mallia sekä keinoa oppia miehen elämän eri osa-alueista uutta.
Nykyään ei oikein mikään taho tarjoa sellaista varsinkin jos on ateisti tai uskonnottomuuteen taipuvainen.
Aattelin kun täällä pyörii miehiä niin uppoaako tuollainen teihin ajatuksena vai on ihan BSää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen samaa pyöritellyt päässäni. Se ei ole BS:ää vaan ihan oikea voima maailmassa... yks sormi katkeaa helposti, mutta kun viis pitää yhtä sitä kutsutaan nyrkiksi.
Mihin voin ottaa yhteyttä? Taitoja löytyy jos jonkinlaista, ja aikaa ja kykyä tehdä :)
mihinkään. Tämä oli tällainen avustava kysely.
Mietin että voisi laatia jossakin vaiheessa jonkinlaista postituslistaa ja alkaa kerätä sekä listaa ihmisistä ja heidän halukkuudestaan ylös.
Varsinkin nettisivujen ylläpito vaatii aikaa ja vaivaa mutta sitä kautta voi ponnistaa.
Täytyy olla jonkinlaista suunnitelmaa jos asiaa tahtoo sitten joskus saada eteenpäin mutten nyt usko että tämä ihan heti toteutuisi mutta joskus lähitulevaisuudessa ehkäpä. Kuitenkin pelkäksi harrastelijaringiksi en tahtoisi asiaa vaan ihan oikeaksi meininkiksi.
Katsotaan nyt mitä täällä esimerkiksi sanotaan tähän ideaan.
"Varsinkin nettisivujen ylläpito vaatii aikaa ja vaivaa mutta sitä kautta voi ponnistaa."
No, minä voin hoitaa sen enkä näe tietyillä automatisoinneilla varustettuna ylläpitoa aikaa ja vaivaa vievänä - itseäni arveluttaa se että mistä saadaan oikeat puuhamiehet oikealla asenteella matkaan?
Pätkääkään olematta intomielinen tai mitään väitän että jotain sitoutumattoman miesklubin tyylistä juttua kaivataan ihan oikeasti ja hyvin kipeästi. Alku tälläisissä jutuissa on kaikkein hankalin - mutta väitän että jos oikeasta langasta vetäisee niin tässä voisi olla jotain hyvinkin suurta.
Mun mielestä tälläinen juttu voisi toimia yksinkertaisesti sillä periaatteella että klubin laajuus tai jäsenmäärä ei ole se oleellinen juttu - vaan se että klubi palvelee jäsentensä hyvää. Oli jäseniä 2 tai 2000 niin se toimii jos on toimiakseen. Mies minussa sanoo että kannattaa yrittää ja kun yrittää se kannattaa tehdä kerralla kunnolla, eikö?
Saanko jäsennumeron 2? :)
miksi juuri en tahdo hätäillä on nimenomaan että alku on hankalin ja se saattaa kuolla siihen että siitä tulee pienen ringin yritys. Se että jos se alkaa pienistä ringistä ei haittaa mutta tärkeää olisi kuitenkin laatia perusteet tulevaisuudelle.
Syyni ovat siis:
-Elämäntilanteeni ei juuri anna aikaa projektille mutta voin toimia toki takapiruna, esimerkiksi ensi vuoden alku voisi olla parempi aika itselleni
-Tarvitaan alustavaa kyselyä onko innokkaita tulijoita klubiin ja mitä he oikeastaan haluavat, ekana toki keskustella mutta siitä nähdään että mihin suuntaan klubi voisi kehittyä jatkossa
-Täytyy laatia selkeät suunnitelmat miten edetään, Miesklubi tarvitsee nimen, sloganin se tarvitsee perusperiaatteet, se tarvitsee tavoitteita jne.
"Mies minussa sanoo että kannattaa yrittää ja kun yrittää se kannattaa tehdä kerralla kunnolla, eikö?"
Kyllä ja sen takia juuri ajattelen että ei pidä kiirehtiä. Tulipa jäseniä minkä tahansa verran niin on parempi että perusteet on kunnossa.
tämä oli alustava kysely enkä vielä voi sitoutua tuohon ajatukseen.
Olen niitä miehiä jotka joko jättävät tekemättä tai tekevät täysillä.
Riippuu monesta asiasta kuinka tässä käy. Hienoa että sinä olet kiinnostunut.
Saanko kysyä minkä ikäinen muuten olet?
35v olen. "Kiinnostus" on vähän jopa lievä ilmaisu, olen vähän huolestunut miesten tilanteesta yleensäkin, mua vituttaa moni ns "äijä" juttu jotka ei oikeasti edusta mitään realistista mieheyttä tai sitten perustuu johonkin mulkunjatkeisiin (viimeksi sappi nousi Kristillisestä TosiMies lehdestä) ja aika pitkälti uskon että sulla on pyörinyt mielessä samanlaisia ajatuksia kuin mulla asian tiimoilta.
oli jo tuontapainen paikka jo ns viritetty.
Selvisi muuten muutaman S24:n kirjoittajien silloisista suosikkilinkeistä.
Onneksi olen unohtanut; mikä mesta se olikaan - ja kenen nickien alta löytyi.
olla mutta me emme puhu nyt muutaman hassun kirjoittajan foorumista.
Puhumme nyt ihan aikuisten oikeasta toiminnasta joka lähtisi nettisivu ja foorumi-pohjalta liikkeelle mutta kasvaisi siitä myös reaalielämän toiminnaksi.
ihan pienen luokan systeemi.
Sinällään kuulostaa hyvältä ideasi - ainakin joillekkin miehille.
Tietty yhteisöllisyys ei ole pahasta ja rakentava vertaisryhmäläisyys ollee hyvästä itse kullekkin.
on ottanut jo varaslähdön asiaan.
Jospa joku bongaa tämän noista niin näen kyseisen paikan...
Olet oikeassa että yhteisöllisyyttä tarvittaisiin miesten kesken ja monilta on myös miehen rooli kadoksissa.
saahan niitä ryhmittyä järjestää lisää. Harvapa idea on meinaan ihan uniikki.
mutta jos heillä on jotakin valmiina niin sitten on parempi yrittää sieltä saada porukkaa mukaan.
Ei varmasti ole mikään uniikki-idea mutta en tiedä onko kukaan vakavissaan harkinnut asiaa pidemmälle kuin jonkinlaisena foorumina joka tässä ideassa on vain välietappi.
"Olet oikeassa että yhteisöllisyyttä tarvittaisiin miesten kesken ja monilta on myös miehen rooli kadoksissa."
"Kaiken takana on nainen" - nimittäin yksi huomattavan fiksu naiskirjoittaja kirjoitti että moniin miehisyyden ongelmiin on kaksi mahdollista ratkaisua:
a) Naiset ottavat asiakseen ratkoa miesten ongelmat (ja tätähän siis ei tule tapahtumaan sanoisin...)
b) Syntyy tarpeeksi voimakas miesliike joka ohjaa miehisyyden oikealle uralleen.
Miesklubi - nyt kun puhut vielä miesroolin hukassaolosta - nimenomaan ajaa asiaa B. Jos on olemassa toisia miesklubeja yms miesliikkeitä - voidaan voimat yhdistää. Niin kauan kuin tälläisiä ei ole olemassa voimme olettaa että tämä on pioneerityötä ja lähteä itse liikkeelle riippumatta siitä onko toisia jo matkalla vai ei.
Sama vuori kaikilla kiivettävänä, eiks se tarkoita selkeästi että nyt on aika alkaa varustautua kipuamiseen?
meillä päin
jollain hynysellä tms. on kans joku klubi.
klubi sillä :)
siellä epäillää koko ketjua lähinnä salaliitoksi ja homojen homoklubiksi ;-))))
Että ne on sakeita.