Kertoisitteko omia kokemuksianne siitä, mihin perustuu hyvä parisuhde? Joko omasta kokemuksestanne tai sitten vain mielipiteenä.
Itse olen aina ajatellut että hyvä parisuhde perustuu toisen kunnioittamiselle ja arvostukselle. Hyvässä parisuhteessa on hyvä kasvaa ihmisenä, eikä koskaan tunne oloaan ahdistetuksi. Se toimii kahdella periaatteella; suhteeseen pitää mahtua sekä molempien tahto, että molempien negatiiviset ja positiiviset tunteet. Suhteen synnyttämiä tunteita pitää voida turvallisesti ilmaista. Avoimesta mielipiteenvaihdosta on turha puhua, jos toinen pakotetaan puhumaan.
Toista ihmistä ei voi koskaan muuttaa. On vain tyydyttävä odottamaan, josko ajan saatossa muutos tapahtuisi tai sitten opittava hyväksymään toinen sellaisena kuin hän on. On paikallaan miettiä, mitä sinä olisit valmis muuttamaan itsessäsi...
Itse olen aina ajatellut että hyvä parisuhde perustuu toisen kunnioittamiselle ja arvostukselle. Hyvässä parisuhteessa on hyvä kasvaa ihmisenä, eikä koskaan tunne oloaan ahdistetuksi. Se toimii kahdella periaatteella; suhteeseen pitää mahtua sekä molempien tahto, että molempien negatiiviset ja positiiviset tunteet. Suhteen synnyttämiä tunteita pitää voida turvallisesti ilmaista. Avoimesta mielipiteenvaihdosta on turha puhua, jos toinen pakotetaan puhumaan.
Toista ihmistä ei voi koskaan muuttaa. On vain tyydyttävä odottamaan, josko ajan saatossa muutos tapahtuisi tai sitten opittava hyväksymään toinen sellaisena kuin hän on. On paikallaan miettiä, mitä sinä olisit valmis muuttamaan itsessäsi...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedä sitä en!
Mutta sen tiedän nyt miten orastava parisuhde rikotaan tuhansiksi sirpaleiksi.
Olen törmännyt tällaiseen ilmiöön, etteivät ihmiset osaa olla enää avoimia.
Ihmiset tuntuvat pelkäävän sitä jos he tunnustavat syvimmät tunteensa, niin niitä saatettaisiin käyttää heitä vastaan jossain vaiheessa elämää. Ei siinä ole mitään menetettävää jos sanoo pitävän toisesta tai kysyy mielipidettä vastapuolelta mitä mieltä olet minusta? Ilman näitä tunteita ja kysymyksiä on minun mielestäni vaikea kasvaa ihmisenä. Koska peilikuva ei kerro sinulle millaisen kuvan annat itsestäsi muille ihmisille.
Itse tein reilun puolen vuoden kirjoittelun ja tapaamisten jälkeen suoran kysymyksen; ”Mitkä on sinun tunteesi minua kohtaan?” Sillä epätietoisuus toisen tunteista vaivaa minua suunnattomasti ja jossain vaiheessa on kuitenkin kerrottava tunteistaan! Koska ei sellainen suhde tule toimimaan jossa toinen on sulkeutunut ja toinen yrittää olla avoin sen minkä pystyy. Minun suora kysymykseni tulkittiin ahdistavaksi, vaikka vastaukseksi olisi riittänyt että ”pidän sinusta” tain ”en pidä”. Mutta ”en tiedä?” on sellainen vastaus ettei sitä voi millään hyväksyä! Tuollainen kysymyksien kiertely, välttely herätti ja herättää mielessäni aika epämiellyttäviä tunteita, joita en normaalisti omaa luonteen piirteessäni (mustasukkaisuus, levottomuus ja kiukku). Tunne kysymyksiin voi kuitenkin jo vastata hyvinkin pian ensi tapaamisen jälkeen, eikä se tarkoita sitä että hypättäisiin saman katon alle asumaan tai että alistaisin toisen oman tahtoni alle!
Mutta meitä riittää joka junaan ja osa myöhästyy asemalla kyydistä!
Pyydän anteeksi jos kirjoitus on hiukan jankkaava, mutta mun ajatukset ovat vielä pitkään sekaisin.
Hyvässä parisuhteessa on kai paljon luottamusta, riittävästi rehellisyyttä, sylillinen hellyyttä joka päivälle, aikaa toiselle ja paljon rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Ei saa antaa heti periksi.
Morjesta.
Lähdetäänpä siitä perustasosta elikkä itsestämme. Kuinka hyvin olemme ns. aitoja persoonia. Vedämmekö jotain ihme roolia, kuten nuorilla on yleensä tapana.
Keski-ikään mennessä roolipito, toisinsanoen naivius pitäisi olla jo kaikonnut suuremmalta osin. Mutta jos ei, tällainen pilvilinnoissa elävä ihminen on naivi loppuun asti. Ja sanoakseni rehellisesti, samalla erittäin raskas sekä kumppanille että myös muille kanssaeläjille.
Itse olen karistanut naiviuden olemuksestani jo kolmenkympin kynnyksellä eli olen sinut itseni kanssa. Minua ärsyttää etenkin lähes nelikymppiset naiset, jotka yrittävät olla kuin kaksikymppiset sekä jutuissaan. Ja mikä kaikkein ikävintä, myös olemuksellaan. Pukeudutaan kuin nuoret tytöt, hiplataan persettä lantiofarkut jalassa kuin ensitapaamiseen valmistautuva teinityttö, anteeksi vain.
Sitten unelmoidaan jostain miljonääri-joesta kaukana jenkkilässä. Turpiin muuten tulee jossain vaiheessa tällaiselta, ohuen itsetunnon omaavalta pikku-joelta kun hän havaitsee partnerinsa samankaltaisuuden. Kaksi skorpionia ei tule kauan toimeen samassa häkissä. Suhde ei toimi kun henkisellä puolella ei tapahdu energian syntyä.
Surku tulee näitä pilvilinnoissa eläviä naisia. Mikseivät he voi olla puheissaan kuin ikäisensä ja edes pukeutua hieman ikäänsä vastaavalla tavalla?
Kaikkihan me olemme olleet nuoria, mutta pitääkö sitä ikävöidä hautaan saakka. Ei iän karttuminen tarkoita sitä, että elämä on ohi päinvastoin. Silloin karttunut kokemus itsestä sekä elämästä on vain hyödyksi, kun hakee itselleen vakinaista suhdetta.
Minä, omaan nelikymppiseksi mieheksi syvälliset tunteet. Olen ollut rehellinen aina lähestulkoon sinut itseni kanssa. Toistan, en kykenisi suhteeseen ikäiseni naisen kanssa, jos hän ei ole itsensä ja ympäristönsä kanssa sinut. Vaikka kuinka kaunis olisi se ei merkitse mitään silloin kun sielun syvyyteen luodaan tarkistava katse. Silti en väitä olevani täydellinen elinkumppani.
Siis osoitan tämän teille naiset, ei välttämättä nelikymppisiin, ikähän on vain numeroita hautakivessä kun tuuli pyyhkii ylitsemme, vaan kaikenikäisille naisille. Olkaa oma itsenne, älkää erehtykö mihinkään naiviin roolinvetoon. Teeskentely pois ja aidot tunteet esiin.
Jatkossa jos ehdin, etenen aiheessa.
Viikonloppuja!
Muuten ihan asiallinen kirjoitus, mutta ainakaan minä en voi olla aidosti "minä", ellen pukeudu kuten ennenkin! Mikä ihmeen oikeus nelikymppisillä miehillä sitten on pukeutua farkkuihin tai muuten vaan "nuorekkaasti"????? Eivät hekään kolmikymppisinä sonnustaudu pukuun ja solmioon. Mitä järkeä siinä olisikaan?
Morjesta!
Olen varmastikin vanhoillinen ja kääpä ja minulla on luurankoja kaapissa. Mutta itse en parhaalla tahdollanikaan voisi pukeutua kuin pukeuduin murkku-ikäisenä 70-luvulla.
Herra 47- mallinen pukeutuminen on mielestäni aika kornia touhua. Purjehousut, viisitoistasenttiset korkokengät, pulisongit ym. muuta nuoruuden olemukseen kuuluvaa, asiaan kylläkin kuuluvaa hömpötystä. Ja kun kroppa ei ole enää aivan entisensä niin onhan se melko karmean näköistä touhua. Eikö olekin Jaana?
Sama pätee myös naisiin. On erittäin tärkeätä että huomioi olemuksensa kun pukeutuu muodin mukaisesti.
Nuoret, jotka ovat samanikäisiä kuin esim. 70-luvun nuoret he elävät nuoruuttaan ja heille 70-luvun muoti on aitoa tätä hetkeä. Heille suotakoon ns. ylilyönnit.
Okei, onhan se meillekin, tuo 70-luku, jossain määrin vieläkin aidompaa, olemmehan sen jo omakohtaisesti kokeneet. Muistan kuinka tärkeätä oli puhtaaksi pesty, hieman haalistunut farkkupuku ja korkokengät kun lähdettiin tansseihin. Ja raikkaalle piti nuoren miehen tuoksua. Tukka oli pitkä, mutta huoliteltu.
Oli se mahtavaa aikaa, mutta se on takana menneisyydessä, eikä se palaa takaisin edes pukeutumisen muodossa. Joo.. En pysty enää muistelemaan noita hienoja nuoruuden aikoja, jolloin minuakin, nykyään elämän runtelemaa miestä naiset katsoivat jopa hieman ihaillenkin!
Pukeutua saa muodin mukaisesti, mutta se pitää tapahtua hyvällä maulla. Ei pidä sulloutua tiukkoihin lantiohousuihin jos perä ei anna periksi. Olethan samaa mieltä kanssani tästä?
Itse en palaa entiseen koskaan. Katson aina eteenpäin. Asenteeni on valitettavan konservatiivinen. Mutta paluu entiseen on mielestäni kuin vesi seisoisi ojassa.
Pukeutumisellaan nainen ja mieskin viestittävät itsestään loppujen lopuksi aika paljon. Ja jos se viesti, mikä on aistittavissa, on alussa vääriä signaaleja antava, homma on pelattu. Tässä taas palataan jo aiemmin kirjoittamaani aiheeseen tunne itsesi ja ole itsesi.
Meillä miehillä ongelmat yo. viestien signaalien oikeellisuudesta ovat paljon syvemmällä, mutta katsonkin asiaa nyt miehenä naisten puolelle.
Itse olisin varmasti melkoinen ongelmapesä naiselle,ettenkö sanoisi ketunpesä, jos olisin vakituisessa suhteessa.
Pukeudun kyllä farkkuihin. Pieni kehu on paikallaan nyt, en omista humppakahvoja enkä siten myöskään röllykkämahaa. Silloin kun ihminen on kropaltaan samassa shapessa kuin mitä oli nuoruudessaan, niin mikä kieltää pukeutumasta samallalailla, vaikkakin hieman hillitymmin.
Semmoisia tällä kertaa.
Kirjoitellaan taasen.
...Jussin kanssa. Parisuhde ei voi onnistua ellei ole sinut itsensä kanssa. Lisäksi pidän edellytyksenä sitä, että molemmat tietävät mitä haluavat elämältään.. ja että nämä päämäärät ovat edes suurinpiirtein samanlaiset molemmilla osapuolilla. Pitäisi olla toisin sanoen samalla henkisellä tasolla. Naivius ei välttämättä ole ylittämätön este, jos molemmat ovat yhtä naiveja ja kykeneviä yhteiseen kasvuun (muuten ei voi selittää sitä, että on olemassa pareja joilla on koko aikuisiän kestänyt parisuhde).
Itse olen kolmekymppinen nainen ja täytyy omasta puolesta sanoa, että mikään ei ole niin vastenmielistä kuin keski-iän saavuttaneet miehet, jotka tulevat baarissa "tekemään vaikutusta" sillä, että tekevät vieläkin samoja asioita kuin kaksikymppisenä. Yleensä takana useampikin ero, lapsia sinne sun tänne ja eroon johtaneet syyt hirviömäisesti käyttäytyneessä muijassa. Aivan samaa ilmiötä havaittavissa niin miehissä kuin naisissakin siis, enempi yksilöstä kuin sukupuolesta johtuva ilmiö.
Oman ikäluokkani miehistä tuntuu olevan miltei mahdotonta löytää ihmistä, joka olisi lopettanut pilvilinnojen rakentelun. Itse asiassa olen hämmästynyt siitä, että naisilla tuntuu olevan paljon realistisemmat odotukset parisuhdetta koskien kuin miehillä.. tai sitten olen itse vain törmännyt toistuvasti miehiin "jotka etsivät sitä ainoaa oikeaa" joka tuo Onnen tullessaan, ymmärtämättä että "se jokin" löytyy lähinnä omien korvien välistä (olettaen, että muuten löytyy yhdistäviä tekijöitä ja vetovoimaa puolin ja toisin).
Vai olet sinä, Jussi, syvällinen mies? Adjektiivi syvällinen lienee muuttanut merkitystään, kun pukeutuminen on syvällisen ihmisen kiinnostuksen kohde numero yksi. Aika paljon syvällisyydestäsi kertoo sekin, miten paljon huomiota saavat "persettään hiplaavat naiset". Luulisi, että syvällinen ihminen ei edes huomaisi mainittuja asioita vaan päättelisi toisen ihmisen sielun tilan katseesta ja puheista, joilla hän ajatuksensa ilmaisee.
Moi.
Jos luit tarkkaan tekstini, niin ehkä olisit löytänyt sen oleellisen josta kirjoitin.
Tulepa sinä minun eteen, nimim. nainen ja rupeapa hiplaamaan itseäsi kuvailemallani tavalla. Et herätä minussa minkäänlaista intohimoa. Jos ihminen on syvällinen, niin se ei tarkoita sitä, etteikö hän havaitsisi juuri tuollaisia yksityiskohtia, jotka kertakaikkiaan ärsyttävät.
Munkit ovat asia erikseen, he eivät tietääkseni lotkauta korvaansakaan persettään hiplaaville naisille. Mutta minä en ole munkki. Ja minä osaan käyttäytyä kuten etikettiin kuuluukin.
Älä yritäkään väännellä sanojani muuksi.
Sievästi käyttäytyvä nainen on seksikäs oikealla tavalla, ei riettaalla tavalla, ja hänet huomataan.
Sanotaan että ei silmä osaa ota, mutta kyllä se rekisteröi. Ei tosimieskään pallejaan rupea hivelemään kun tapaa mielestään kiinnostavan naisen. Vai kuinka on, pitäisikö?
Anteeksi, etten heti ymmärtänyt tämän syvällisyyden merkitystä. Luettuani vastauksesi ymmärsin, että syvällisyys liittyy sinun käsitteistössäsi alapäähän. Onhan nykyään sanonta "sieltä ja syvältä", jolla ei tosiaan filosofian ja sielun kanssa ole mitään tekemistä. No, nauti sinä vain naisten ulkonäön arvostelusta. Minusta se on syvältä mutta ei syvällistä.
Noh. Makuni on niin monipuolinen, että tietyssä määrin ihailen myös herra 47 -mallista pukeutumista... Joillekin se vain sopii kuin hampaat limppuun!
Hyvän maun periaatetta olen kyllä vaalinut lapsesta pitäen kuten myös liikuntaharrastustani! Korostan, että vaikka pukeudun lähestulkoon samoin kuin 70-luvulla, vaatteeni eivät ole 20-30 vuotta vanhoja vaan verrattain uusia!
Pukeutuminen todellakin viestittää paljon, jopa liikaa. Mielestäni on väärin, että ihminen vaatteiden sisäpuolella unohdetaan kokonaan tarkkailtaessa vain ulkokuorta. Tosin pahoja ylilyöntejä muodikkaasti pukeutumisessa näkee vaikkapa kauppojen kassoilla: Onko oltava niin muodikas, että kassaneidiltä koko vatsa näkyy tai puseron kaula-aukko on napaan asti? Vaikka itse pidän sellaista varsin mauttomana niin "sallin" ilon heille, joiden mielestä se on ok.
Eiliseen on muuten mahdoton palata, huomisesta ei tiedä, joten eläkäämme tässä hetkessä.
Moi Jaana!
Kirjoituksesi piti sisällään monta faktaa. Olen samaa mieltä kanssasi. Mutta kuitenkin olen tällainen vain tässä hetkessä elävä, toisaalta puritaani joidenkuiden mielestä.
Kirjoitat että pukeudut niinkuin 70-luvulla. Varmasti pukee sinua, en epäile. Mutta ymmärrän sinun olevan sinut itsesi ja tiedät pukeutua oikein.
Enkä muuten tuomitse ketään, edes omasta mielestäni mauttomasti pukeutuvaa naista. Jotenkin sellainen korni pukeutuminen vain pistää silmään.
Syy siihen että lähdin naisia arvostelemaan parisuhteessa heidän olemustaan, oli, muistettakoon se, se että he ovat tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa tai sitten eivät ole.
Kun lähes nelikymppinen nainen pukeutuu kuin kaksikymppiset ja myös käyttäytyy kuin kaksikymppiset, siis hieman naivisti kaikissa kommenteissaan, niin väitän että näillä signaaleilla ei tule saamaan mitään miestä, vain keskenkasvuisen nuoren miehen- lähes poikkeuksetta. Nuoren orhin joka ei ole valmis vakavaan suhteeseen.
Ollaksemme rehellisiä ja huolimatta siitä että nuoruutta palvotaan, on myös annettava arvoa myös muille arvoille. Ja kun nainen lähtee hakemaan näitä enemmän henkisiä arvoja, niin luuleeko hän saavansa niitä käyttäytymällä kuten aiemmin mainitsin?
En jaksa nimittäin uskoa että pitemmän päälle tällainen, hieman pilvilinnoissa elävä kypsempi nainen jaksaa tällaisessa suhteessa, jossa ulkonäöllä ja nuorekkaalla, teeskentelevällä olemuksella mennään eteenpäin.
Tietysti jos nainen on naivi niin okei, mutta on turha odottaa saavansa mitään henkevää kumppania rinnalleen taikka suhteeseen henkevyyttä. Kyllä se kallistuu fyysisen seksin puolelle, mikä tietysti on aina etusijalla suhteen alkaessa.
Miksi jankkaan näin? Menen suoraan asiaan. Tarkoitus oli vielä hieman pohjustaa aihettani, mutta aikaa on vähän.
Niin, siksi että tiedän omakohtaisesti tuttavapiirissä olleen tällaisia suhteita, peruskiville rakennettuja, avioliittojakin, joissa alun intohimon jälkeen suhde on kariutunut ja jopa ikävän väkivaltaisesti.
Toinen osapuoli, mies-naisensa tasoinen, on jossain vaiheessa, suureksi osaksi kypsymättömyyttään heittäytynyt mustasukkaiseksi ties mistä, lapsellisista syistä, ja ryhtynyt ongelmia purkaakseen vaarallisen väkivaltaiseksi.
Toisena osapuolena on ollut tällainen, ikuista nuoruuttaan elävä nainen. Ei mitenkään kevytkenkäinen, mutta kuitenkin pilvilinnoissa elävä.
Mikä on saanut miehen väkivaltaiseksi? Kysynkin sitä teiltä kommenteissani, mutta mielestäni naisen iloinen, flirttaava olemus on alkanut ärsyttää miestä ja saadakseen naisensa kuriin hän on aloittanut järjestelmällisen, sekä henkisen että fyysisen väkivallan. Pitää hajoittaa ja hallita sanotaan. Nyt en missään nimessä syyllistä.
Itse en ole mustasukkainen, joten en tiedä, mitä näitten miessukukunnan luupäitten päässä liikkuu, sanokaa te, jos joillain on kokemuksia.
Mutta yhtäkaikki, nainen, kun on selvinnyt hengissä suhteestaan, hän jatkaa samaa tyyliään kuin ennenkin ja saa samanlaisen, heikkomielisen kumppanin. Oravanpyörä on valmis.
Olen ollut laupiaana samarialaisena suojelemassa tällaisia naisia, mutta lähes aina olen todennut, jjoskus suutuksissanikin, että ihmistä ei voi muuttaa, eikä hän usko huolimatta aikaisemmista vastoinkäymisistä.
Pitää vain hakea jotain erikoista, ulkomaalainen, ja mielellään itseään paljon nuorempi mies. Ja hetken hurman jälkeen taas itketään.
Tällaista. Kirjoitelkaahan! Mielellään kommentteja
oma parisuhteeni koostuu ainakin luottamuksesta ja rehellisyydestä. Voisin tietysti tekopyhästi väittää kertovani kaikki asiat poikaystävälleni, mutta kaikilla on omat pienet ja harmittomat salaisuutensa. Ystävyydestä ja tasa- arvoisuudesta. Tasa- arvo on minusta tärkeää aina välillähän sitä jää alakynteen ja huomaat tekeväsi kuukauden kotitöitä, mutta kun suhde koostuu myös avoimuudesta asia korjautuu nopeasti. parisuhteessa täytyy olla myös huumoria. parisuhteessa molempien täytyy pystyä puhumaan niin hyvät kuin huonot asiat läpi. pitää pystyä riitelemään ja kaikkein tärkein: HYVÄKSYY TOISEN! oma kumppanini on aina vähän kummallinen mutta se on osa häntä. Jos haluat muuttaa toista et siis halua sitä joka sinulla on.
Se, mikä parisuhteessa on olleellista, on klisee.
Siis, että se on tahtomista, ennen kaikkea. Tahtoa ja halua yrittää ja ymmärtää. Sekin on klisee,ettei toista voi muuttaa. Pitää hyväksyä. Mutta se, että parisuhde parhaimmillaan on ystävyyssuhde, ei mielestäni pidä paikkansa. Ilman erotiikkaa parisuhde ei toimi.Tai sitten molempien pitää hyväksyä seksitön liitto.Hyvä parisuhde luottaa,hyväksyy ja antaa tilaa.Kliseitä mutta tosia.