En tiedä tuleeko välttämättä juuri oikein otsikon alla tämä. No siis kuitenkin olen tässä hiljattain tutustunut mukavan oloiseen nuoreen naiseen. Olemme molemmat pari kymppisiä. Tyttö on kuitenkin edellisessä suhteessa joutunut fyysisen ja henkisen väkivallan kohteeksi. Ja kuten tyttö on itse myöntänyt vaikuttaa se hänen nykyiseen suhtautumiseen eri asioihin. Suurimpana ongelmana tässä on se ettei hän koe voivansa luottaa ihmisiin ja vaikka haluaisi antaa uusille tuttavuuksille tyhjän pöydän pohjaksi, niin aina tuo väkivaltaisuus kuitenkin alkaa kummitteleen. Eikä kyseinen henkilö sitten uskalla sitoutua, koska pelkää sitä, että jää uudestaan suhteeseen kiinni jossa joutuu tekemään ja kokemaan asioita joita ei haluaisi tai todellakaan ansaitsisi!
Jonkin verran keskustelimme mitä asialle voisi tehdä. Oma näkemykseni oli että sitä luottamusta täytyisi vain rakentaa hiljalleen ja antaa toiselle aikaa rakentaa sitä luottamusta. Pahinta varmaan olisi jos nyt alkaisin millään tavalla kyseistä ihmistä yhtään enempää painostamaan?
Jos täällä olisi joku perheväkivallan niin fyysisen kuin henkisenkin kokenut tai esimerkiksi seksuaalisen painostuksen alle joutunut, niin ideoita kaivattaisiin miten teitä olisi aikanaan voinut auttaa sen asian ylitse pääsemisessä! Ja onko siitä toivoa että asioista pääsee ylitse? Se varmaan on todella yksilöllistä mutta silti kuulisin mielelläni ihmisten omia kokemuksia, koska niitä voi kuitenkin peilata myös tähän! Millaisen toipumisajan voisi kuvitella vaativat muutaman vuoden alistuminen tuohon? Onko kyse kuukausista vai vuosista?
Jonkin verran keskustelimme mitä asialle voisi tehdä. Oma näkemykseni oli että sitä luottamusta täytyisi vain rakentaa hiljalleen ja antaa toiselle aikaa rakentaa sitä luottamusta. Pahinta varmaan olisi jos nyt alkaisin millään tavalla kyseistä ihmistä yhtään enempää painostamaan?
Jos täällä olisi joku perheväkivallan niin fyysisen kuin henkisenkin kokenut tai esimerkiksi seksuaalisen painostuksen alle joutunut, niin ideoita kaivattaisiin miten teitä olisi aikanaan voinut auttaa sen asian ylitse pääsemisessä! Ja onko siitä toivoa että asioista pääsee ylitse? Se varmaan on todella yksilöllistä mutta silti kuulisin mielelläni ihmisten omia kokemuksia, koska niitä voi kuitenkin peilata myös tähän! Millaisen toipumisajan voisi kuvitella vaativat muutaman vuoden alistuminen tuohon? Onko kyse kuukausista vai vuosista?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se että jo kirjoitat ja kysyt, antaa toivoa sinulle ja suhteellesi. Taidat jo tehdä itse sitä mitä kysyt.. Väkivalta jättää jälkensä aina, usein loppuelämäksi. Sitä vähätellään aivan liikaa. Kokemus on usein melko traumaattinen. Työni tiimoilta olen nähnyt ihmisiä jotka eivät pääse siitä täysin yli koskaan. Usein rikosilmoituksen tekeminen ja tekijän vastuuseen saattaminen taas helpottaa huomattavasti eteenpäin menoa. (Et maininnut onko näin ollut)
Joten rikosilmoitus kannattaa tehdä aina! Sekä tukea läheistä asian viemisessä, raskas prosessi sekin yksin. Sinulla taitaa kärsivällisyyttä olla. Terapeutiksi älä silti itse ryhdy, vaan kehoita hankkimaan ammattiapua jos tilanne vaikea.
En ole asiantuntija, mutta toivoisin voivani silti neuvoa.
Sinulla on tosi ihana asenne kun haluat auttaa ja ymmärtää ja tukea ja rakentaa uudelle pohjalle. Teidän kannattaisi varmaan silti käydä keskustelemassa jonkun perheterapeutin kanssa.
Luulisin, että vaarana voi olla, että sinä joudut ottamaan liian raskaan taakan. Keskustele siitäkin.
Toivon kaikkea onnea teille molemmille!
mutta eivät liioin haluakaan. Sentähden auttajan on parasta olla joku muu, kuin läheinen, mitenkään väheksymättä hyviä aikeitasi.
Ikävöin henkilöä, joka auttoi minua, edelleenkin. Ripustauduin häneen, ammattilaiseen ei voi.
ei varmaan tehdä siksi,jos yhteisiä lapsia ja ei haluta lapsen vanhemmata rikollista.
Silloin sitä nuolee haavat yksin,mutta on kuitenkin onnellinen kun on päässyt lopullisesti eroon väkivallantekijästä lopulta.
Myös pelko,et kostaa myöhemmin jos ilmottaa poliisille,tämä varmaan syy miks lähdetään salaa ja ollaan hiljaa,kärsitään nahoissaan.
ennen avioeroani,jossa oli väkivaltaa vuosikymmeniä.Eli viimeisten kuukausien aikana olen kirjoittanut ennen muuttoani näi:
Olen vihainen kun sairastuin taas,juuri kun piti mennä väkivaltakeskusteluiltaan...
miksi!
nyt menen ensi kerralla-minun ruumis ei kestä enää tätä elämää!
Olen niin yksin-vain hullu asuu samassa,joss minua ivataan koko ajan-hän on sairas hän vihaa minua!
Minä en enää rakasta edes tahdosta...
Minä olen kokenut juuri kuvaamiasi asioita niin kuin tämä tyttökin.ja tosiaan pahinta mitä voit tehdä on yrittää nopeuttaa asioita. Ne koetaan heti painostuksena.
Anna tytölle nk. narua.. kerro että olet lähellä käytettävissä kun hän haluaa puhua tai ihan mitä vaan.
Soitto tai aloitus pitää tulla tytöltä. Kun hän alkaa testaamaan luottamusta älä sitten nirhaa sitä sanomalla että nyt ei kuule käy. Toista pyyntöä ei tule.
Anna siis tilaa mutta kysy vaikka päivittäin kuitenkin mitä hänelle kuuluu.
Uskon että näillä eväillä pääset alkuun ja tytönkin vuoksi toivon näin.
juokse ja juokse kun vielä voit. Et voi tehdä mitään. Tuo kuulostaa niin romanttiselta mutta fakta on että et voi tehdä mitään. Kysypä itseltäsi miksi hän ylipäätään oli tuollaisessa suhteessa ?
Jos muuten tykkäät tytöstä niin älä nyt niin lapsellinen ole, että jos toinen mies on ollut väkivaltainen niin siksi jättäisit. Kyllähän paljon miehet vetelee naisia ja lapsia turpaan ja ei se naista huonommaksi tee. Toki sellaisesta jää traumoja - ehkä posttraumaattista stressireaktiota. Voit naiselle suositella terapiaa, psykiatrikäyntiä ikävän kokemuksen vuoksi ja loppupeleissä vuoden päästä pitäisi olla asia pyyhitty vähän paremmin pois mielestä. Ei sellaiset varmaan koskaa unohdu, mutta jos lapsuudessa on turvallinen kasvualusta ollut niin naisenkin pitäisi pystyä luottamaan jälleen miehiin. Ei saa yleistää. Itselläni oli väkivaltainen avomies. Nyt 2 v. jälkeen en enää asiasta enää juuri puhu. Voin uudelle tuttavuudelle mainita eron syyn jos hän sitä kysyy pidemmän tutustumisen jälkeen. Jos mies ei ymmärtäisi että sellaista voi maailmassa tapahtua, en katselisi sellaista miestä. Uskon, että maailmassa on paljon ihania miehiä, joten en yleistä. Toki asiasta jää trauma ja se kaipaa ymmärtävää ihmistä. Toki miehen kanssa en juttele liikoja tästä asiasta, koska se ei lähennä tulevaa parisuhdetta eikä toinen jaksa eikä saa olla kotipsykologina toiselle. Voi ehkä sille naiselle sanoa, että ymmärrän että on ollut kaiheaa ja voit kuunnella mutta voit myös sanoa, että teidän parisuhteessa sun energia menee hukkaan jos joudut olemaan loputtomana terapeuttina. Toisaalta sen naisen rekatiot on ymmärrettäviä, mutta sopoikaa yhdessä että keksitte muuta kivaa ajateltavaa.
kokemusta lähtee täältä... Auttaneeko tämä sitten, en tiedä.
Itse olen kokenut väkivaltaa kahdessa suhteessani, aiemmasta ymmärsin lähteä suht pian tapahtumien jälkeen, viimeisin päättyi viime vuoden puolella. Tässä viimeisemmässä sain kyllä "ihan kunnon kyydit" ja teinkin sitten rikosilmoituksen. Kyllä sellaisesta kuitenkin jää mieleen ainakin minulle, loppuelämäksi jotain.
Tapasin uuden miesystäväni n. puoli vuotta pahoinpitelyni jälkeen. On kyllä ihan eri maata jo perusluonteeltaankin. Siksi minun oli helpohkoa ajatella, että hei, tämä on eri mies ja olemukseltaankin jo ihan eri oloinen, tämä ei tekisi minulle sellaista pahaa. Ja ihan alussa, kun en vielä tuntenut toista, yritin ajatella että tämä on mukava tyyppi ja annan itselleni aikaa tutustua, että se minulle selkäänantanut mieshän olisi tyytyväinen kun en koskaan enää koskisikaan muihin miehiin, en suo sille sitä iloa vaan minulla on oikeus onneen joka saattaa hyvinkin olla juuri tässä.
Tämän miehen vieressä en pelkää nukkua, mies osoittaa tunteensa hellyydellä ja luottamuksella, ei omistushalulla ja määräyksillä.
Ei tosin ole kauaa, kun mies helliessään minua pysäytti kätensä kaulalleni; vaikka ele oli tarkoitettu hyväileväksi ja oli äärimmäisen hellä, tuntui ajatus sormista kaulalla hiukan... omituiselta - muistin sen kuinka edellinen kuristi - mutta annoin hänen pitää kättään siinä ja huomasin konkreettisesti että ei tosiaan aikonut mitään pahaa missään vaiheessa.
Minusta itsestäni yksi pahimpia asioita väkivallan lisäksi mitä mies voi onnistua tekemään naiselle, on tämän itsetunnon murskaaminen sekä luottamuksen vieminen muihin miehiin - kaikki miehet kun eivät ole samanlaisia, mutta sitä voi rankan kokemuksen jälkeen olla vaikea uskoa - kun toinen vielä huutaa raivona siinä korvan juuressa että sinä et ansaitse parempaa, kukaan ei huoli tuollaista... Se uppoaa jo satutettuun sydämeen hyvin syvälle.
On hienoa että välität tytöstä näin ja osaat ottaa huomioon tuon väkivaltauhrin taustan. Aika on se taikasana mitä minäkin tässä käyttäisin - kun tyttö huomaa että sinä et ole samanlainen, onnistunee sydämen avaaminen taas, hitaasti. Ja silloin hän on iloinen että antoi onnelle mahdollisuuden.
Luulisin että joidenkin asioiden kohdalla lievitystä tapahtuu kuukausissa, joitain asioita korjaamaan tarvitaan vuosia.
Onnea matkaan teille kahdelle. Toivon ihan koko pienestä sydämestäni että tyttösi saa luottamuksen takaisin ja te kaksi saatte mahdollisuuden olla onnellisia yhdessä.