Kaikki pettämistään puolustelevat, voisitteko listata:
a) yhdenkin parisuhdeterapeutin (oikeasti alan ammattilainen, ei paras ystävänne)
b) yhden vakavasti otettavan lähdeteoksen (ei Harlekiini-sarjaa)
c) oikean tutkimuksen,
joka/jossa pettäminen todetaan kypsän aikuisen toiminnaksi ja hyväksi tavaksi edesauttaa sopuisaa ja hyvinhoidettua avioeroa/suhteen lopettamista?
Kiitos jo etukäteen!
a) yhdenkin parisuhdeterapeutin (oikeasti alan ammattilainen, ei paras ystävänne)
b) yhden vakavasti otettavan lähdeteoksen (ei Harlekiini-sarjaa)
c) oikean tutkimuksen,
joka/jossa pettäminen todetaan kypsän aikuisen toiminnaksi ja hyväksi tavaksi edesauttaa sopuisaa ja hyvinhoidettua avioeroa/suhteen lopettamista?
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 74
Vanhimmat
hiljaista väkeä, miksiköhän?
Pettäjät, olen pettynyt teihin. Puolustelette käytöstänne kaikissa muissakin ketjuissa. Ettekö osaa vastata asialliseen kysymykseen??
...joka aikoinaan petti, sai onneksi anteeksi ja parisuhde jatkui entistä parempana, kun luurangot ovat kaapista pois.
Ensinnäkään, moisiin kysymyksiin ei voi vastata niin yksisuorasesti.
Syyt ja tavat ovat monille eriä.
Tervettähän se ei olekaan.. onko joku niin väittänyt...?
Yleensä, ellei ole pakonomainen pettäjä, niin itse pettäjäkin tuntee suurta syyllisyyttä asiasta. Joten tämmöinen omahyväinen "syytän teitä" kysely on aivan turha.
Koska moisiin kysymyksiin ei voi vastata suoraan ja pienellä "kirjelmällä".
Joten suosittelen sinullekin järkevämpää tekemistä.
on vaan nyt niin,että me olemme ihmisiä, ihminen on joskus viettien voimien alla ja käyttäytyy primitiivisesti. Miksi puolustella asiaa ,joka kuuluu ihmisluontoon. Järjen käyttö sallittu, toisen loukkaaminen ei. Jos teot vahingoittavat itseäsi tai muita ihmisiä, älä toimi väärin. Kyllä me oikea ja väärä tunnistetaan, mutta joskus vaan halu toisen ihmisen lähelle ohittaa ns omantunnon ja moraalisäännöt. Sen kanssa on vaan elettävä. Olen antanut pettämisen anteeksi, en kuitenkaan unohtanut. Monet muutkin asiat loukkaavat ,en ole saanut anteeksipyyntöä. Itsetuntemus lisää ymmärrystä ja elämänkokemus myös. Kuka luulee olevansa lankeamaton ja synnitön? En itse ainakaan. Olen voimakkaasti naiseuden ja eroottisuuden vallassa ja nauttinut oman puolison sylissä ja yhtä paljon vieraan syleilyssä. En ymmärrä katua enkä selitellä syvintä itseäni. Ei paha oo kenkään ihminen, on toinen vain heikompi toista. Itseäni ei kiinnosta fariseukset ei toisten tuomio.
Kypsien aikuisten toimintaa on parisuhteen ongelmista keskustelu, keskinäinen ymmärtäminen ja KUUNTELEMINEN - sen kuuleminen mitä toinen oikeasti yrittää toiselle kertoa. Kissan hännän veto - eipäs juupas- leikki ei johda eteeenpäin. Arkielämää eletään jokaisessa parisuhteessa ja puhuminen on yksi parisuhteen perusta. Toisten kanssa on helpompi puhua kuin toisten ja usein sellaiselle ihmiselle on helppo puhua, joka ei tuomitse vaan ymmärtää - ymmärtää myös pettämisen taustalla vaikuttavia yksilöstä ja parisuhteesta vaikuttavia tekijöitä.
Pettäminen ei ole pelkkää viettien viettelystä, vaan siinä on usein kysymys laajemmista asioista. Jokainen meistä on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Kaikilla on tarve tulla kohdatuksi jokaisella em. tasolla ja mikäli nämä kaikki tarpeet eivät suhteessa tyydytyt haetaan tukea omalle itselle muualta. Joidenkin ainoa ratkaisu on pettää, joidenkin ratkaisu on mennä terapiaan.
Pettämistä en puolustele, se on epäkypsää toimintaa. Asia ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen.
Hyvää ja ymmärrystä omaan itseen lisäävää luettavaa kaikille parisuhteessa oleville ja suhteen päättymisen jälkeen on esim. Bruce Fischer: Jälleenrakennus.
fiksu kirjoitus, wau :).
"haetaan tukea omalle itselle muualta."
Tämä oli hyvä pointti. Pettäjä ei pysty ylläpitämään minuuttaan itse, vaan hakee ulkopuolista tukea pettämällä. Kyse on siis pettäjän horjuvasta minuudesta.
Pettämisessä on kyse siitä, että ei rakasta omaa puolisoaan. Silloin on herkkä rakastumaan toiseen. Ja kun ei sitä omaa rakasta, niin se rakastuminen puskee ulos ihmisestä ja hakee kohdettaan. Rakastuminen on tarve. Ihminen ei voi elää ilman rakastumista ja - rakkautta. Oma puoliso sattaa olla kaikin puolin hyvä ihminen, ahkera, kuunteleva ja ihana ihminen sekä hyvä vanhempi. Mutta jos häntä ei rakasta, niin sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Tunteitaan ei voi pakottaa. Vaan sensijaan tunteet ottavat vallan ja ihmisen tarve rakastua astuu pakonomaisena esiin, sillä ihminen ei voi olla eloton vahanukke ja muumio ilman tunteita. Tämä rakastuminen tapahtuu, vaikka toisessa vaakakupissa olisivat omakotitalo ja lapset. Toiset tukahduttavat rakastumisen tunteen ja jättävät sen vain ajattelun ja haaveen tasolle, toiset taas syöksyvät intohimon syövereihin. Kukaan ei voi sanoa, mikä on oikea tapa. Näivettyä rakkaudettomassa suhteessa ja pitää kulissia yllä loppuelämänsä vai heittäytyä intohimon vietäväksi edes vähäksi aikaa....once in the lifetime.
sinä sitten tarkoitat rakastamisella? Jos oma puoliso on niinkuin sanot kaikin puolin hyvä ihminen, ahkera, kuunteleva ja ihana ihminen sekä vanhempi, niin eivätkö nuo kaikki ole sinun rakkautesi arvoisia asioita? Eikö juuri tuollaisesta ihmisestä välitetä ja rakasteta? Mitä sinä tarvitset siihen lisää???
Tarkoitat ilmeisesti "rakastumista" joka on hetken huumaa, tuo värinää selkäpiihin ja odotuksen kylmiä väreitä. Mutta valitettavasti ei ole kestävää vaan tutkimusten mukaan vaihe kestää 1 - 2 vuotta ja sitten alkaa se arki, se "rakastaminen" niin hyvässä kuin pahassa.
Rakastaminen on tahto- ja taitolaji ja vaatii ihmiseltä kypsyyttä.
Tekisi mieleni kysyä kuinka usein olet jo heittäytynyt "intohimon" vietäväksi ja elänyt hetken huumaa siirtyen seuraavaan kun "rakastuminen" on mennyt ohi ja arki tullut vastaan?
Olen heittäytynyt intohimon valtaan kerran pari. Ja täytyypä sanoa että se oli kyllä sen arvoista. Sen voimalla jaksaa elää loppuelämän. Siinä on muistelemista vanhanakin. En vaihtaisi kokemusta pois. Ja mitä tulee siihen, että hyvää ja kunnollista ihmistä pitäisi pystyä rakastamaan, niin rakkautta ei voi pakottaa vaikka ihminen olisi kuinka henkilönä "sopiva", jos intohimo puuttuu. Sellaisesta ihmisestä toki välitetään ja pidetäänkin, mutta rakastuminen ja rakastaminen on eri juttu. Se on jotain paljon enemmän ja se joka on rakastunut, tietää kyllä mitä siitä puuttuu.
Kyllä se on niin, että rakkaus tulee jos on tullakseen. Rakkauden tunnetta ei voi pakottaa. Ei rakastamaan pysty itseään pakottamaan, vaikka kuinka tahtoisi. Se nimenomaan ei ole taito- ja tahtolaji vaan aivan muuta. Rakkaus on maailmoja syleilevä voima. Sellaisesta ei järkiavioliitossa elävä ymmärrä yhtään mitään. Jokaisen soisi kokevan, mitlä rakkaus tuntuu ja kaikki mitä siihen liittyy, intohimo, kaipaus ja lähestulkoon psykoosissa oleminen. Ihanaa!
Ja mitä pahaa on siinä, jos heittäytyy intohimon vietäväksi ja elää hetken huumaa. Se kestää sinun lukemiesi tutkimusten mukaan 1-2 vuotta. Mutta ajattelehan, 1-2 vuotta ihanaa elämää suloisen rakkauden vallassa. Ihmiselämä on noin 75 vuotta kestävää eli ei kestä loputtomiin. Jos siitä saa edes muutaman vuoden elää rakstuneena, niin mikäs sen ihanempaa. Parempi vaikka yksi päivä onnellisena kuin koko elämä onnettomana.
Ja mitä pahaa siinä on että siirtyy sitten seuraavaan...ja seuraavaan...ja seuraavaan...kokeile itse. Vai etkö ole ikinä saanut mahdollisuutta rakastua tulisesti. Harmi, paljosta olet paitsi jäänyt.
Sellainen jolla on horjuva minuus ei pysty täysipainoiseen aikuiseen rakastamiseen.
Rakastumisen huuman soisi todellakin kaikille edes kerran elämässä, mutta ei sitä pidä sotkea rakastamiseen. Ei avioliittoa solmittaessa kysytä turhaan, TAHDOTKO rakastaa, sillä rakastamisessa todellakin tarvitaan tahtoa. Teinit, jotka eivät vielä tunne elämää, haaveilevat ikuisesta rakastumisen tunteesta, mutta aikuisien luulisi jo ymmärtävän, että on epärealistista odottaa rakastumisen huuman säilyvän koko loppuelämän.
"Ja mitä pahaa siinä on että siirtyy sitten seuraavaan...ja seuraavaan...ja seuraavaan...kokeile itse."
Siinä on se paha juttu, että suhde ei pääse kehittymään ja syvenemään. Kyllä pitkä suhde on antoisin. Tuo sarjasuhteilu on verrattavissa ilmailuun niin, että lentokone laskeutuu heti nousukiidon loputtua. Perille ei koskaan päästä. Ja samalla ihminenkin jää tässä suhteessa torsoksi, rakastumisnarkkariksi.
Kenelläkään ei ole sitä viisasten kiveä, jonka avulla pystyisi aivan varmasti sanomaan, minkälainen suhde on kaikkein paras. Erilaiset ja eripituiset suhteet voivat olla eri ihmisille antoisia. Siis jokainen voi puhua vain omasta puolestaan ja omasta kokemuksestaan. Ihmiset ovat erilaisia samoin ovat jokaiset ihmissuhteetkin.
Jollekin voi pitkä suhde olla antoisin, toiselle taas lyhytkin suhde voi olla todella antoisa. Suhteen pituudella ei mitata yhtään mitään. Ei ainakaan suhteen laatua. Ei pitkä suhde välttämättä mihinkään syvene eikä kehity. Ainakin toinen osapuoli voi näköjään kehittyä päinvastoin asenteiltaan toisia vähätteleväksi ja halventavaksi ja alentuu jopa toisten suhteita torsoiksi haukkumaan ilmeisesti yrittäen omaa erinomaisuuttaan korostaa.
Ei myöskään kukaan voi sanoa, mikä on jollekin toiselle parasta. Jokainen elää vain omaa elämäänsä ja puhuu vain omasta näkökulmastaan. Puolustaen tietenkin ymmärrettävästikin sitä omaa valintaansa ja joskus herää epäilys, että mitä kovemmin sitä valintaansa puolustaa, niin sitä kovemmin yrittää nimenomaan itselleen selitellä valintansa oikeellisuutta.
Ja siksi ollaan tietävinään, että tämä minun mallini on ainoa oikea tapa ja sopiva kaikille maailman ihmisille.
Ja mitä tulee siihen, että mitä on papille luvattu. Ihminen siinä vain lupaa ihmisille jotain, jota ei todellakaan etukäteen varmasti voi tietää eikä ennustaa. Vaikka kuinka olisi juuri sillä hetkellä tahtoa ollut rakastaa, niin elämäntilanteet muuttuvat. Naimisissaoleminen ei ole ainoa oikea tapa olla suhteessa. Monet jopa hylkäävät avioliittomallin vanhanaikaisena ja konservatiivisena haluten elää suhtessa omasta vapaasta tahdostaan, ei siksi, että tuli jollekin mustapukuiselle ihmiselle jotain luvattua aikanaan.
Rakkausnarkkarina oleminen on varmaan maailman vaarattomin riippuvuuden muoto. Vaarallisempia ovat alkoholi, tupakka ja viina. Mikäs sen mukavampaa kuin olla rakkausnarkkari.
Pienet päät saa nopeasti sekaisin, kun kumppania vaihdetaan lennosta eli rakkausnarkkarin elo ei ole niinkään vaaratonta.
Kyllä lapset kärsivät paljon enemmän alkoholismista, tupakasta ja muista päihteistä. Pienet päät saa aivan varmasti sekaisin sillä, että vanhemmilla on tuomitseva ja ankara asenne niitä kohtaan, jotka ovat valinneet erilaisen elämäntyylin kuin heillä itsellään on.
On suuri onni ja ilo, jos sattuu niin onnellisesti käymään, että rakastuu johonkuhun, jolta saa myös vastarakkautta.
Lasten käyttäminen lyömäaseena tällaisissa asioissa kertoo ihmisen omasta alhaisesta mielenlaadusta, katkeruudesta ja siitä, että jotakin on pahasti vialla omassa elämässä, kun täytyy yrittää syyllistää toisia. Aivan kuin rakastuminen olisi se suurin synti, jonka ihminen voi tehdä. Se ei poista sitä tosiasiaa, että lapset ovat silti rakkaita. On kyse kahdesta aivan eri asiasta.
kertoo ihmisen omasta kehittymättömästä persoonasta. Jos koet, että lapsia käytetään lyömäaseena, tunnet ilmeisesti syyllisyyttä. Luulisi, että jokainen aikuinen asettaa lapset etusijalle ja lasten hyvinvoinnin pitäisi olla aikuisille ykkösasia.
Tosiasia on, että avioero on lapsille traumaattinen kokemus. Kai "rakastuneen" pitäisi pystyä ajattelemaan niitä seurauksia, mitä omalla toiminnalla on? Rakastuminen on ihan jees silloin, kun se ei vahingoita muita, mutta silloin kun on kyse pettämisestä ja siitä, että lasten elämän perustat horjuvat, ei kai voi ajatella vain itseään.
Lapsen rakastaminen tarkoittaa nimenomaan tekoja. Kuka tahansa voi hourailla että rakastaa lastaan niin perkeleesti ja silti toimia aivan päinvastaisella tavalla. Lapsen elämässä turvallisuus ja pysyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä. Oletko lukenut lapsipsykologiaa ja tutustunut niihin tutkimuksiin, joissa lasten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä on kartoitettu? Laitan linkin yhteen, jossa käsitellään avioeron seurauksia lapsen elämässä.
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/artikkeleita2/?x13200=25769
Onpa kamalaa jos elämää jaksaa elää vain heittäytymällä intohimosta toiseen.
Saathan sinä elämälläsi tehdä mitä haluat, mutta ei se ole ainoa oikea tapa vaan jokaisen pitää valita oma tapansa.
Ja kyllä minä olen rakastunut tulisesti, rakastan puolisoani tälläkin hetkellä, oikeastaan kaikkea hänessä. Hänen näkemisensä saa minut hyvälle mielelle, iloiseksi ja kyllä, myös intohimoiseksi. Eikä tätä ole kestänyt vasta kuin yli 30-vuotta.
On varmasti "vanhana" muistelemista.
ole syyllistämistä? Etkö koskaan pohdi toimintasi syitä ja seurauksia? Etkö tutustu parisuhteisiin, persoonallisuuteen ja kehityspsykologiaan liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimuksiin?
Jos olet aivan varma toimintasi oikeellisuudesta, et syyllisty. Se, että koet lapsia käytettävän lyömäaseena, kertoo siitä, että et ole sinut käytöksesi kanssa ja luultavasti lapsillesi on koitunut ikäviä seurauksia "rakastumisnarkkailustasi".
Et voi puolustella toimintaasi sillä, että alkoholilla, tupakalla ja huumeillakin on vaikutusta lasten elämään. Totta kai on, mutta ei se poista avioeron haitallisia vaikutuksia lapsen elämässä. Ja voin kertoa sinulle, että minä en ole katkera, mielenlaatuni ei ole alhainen eikä elämässäni ole mikään vialla. Sen sijaan käytän sekä tunteita että järkeä ratkaisuja tehdessäni ja yritän toimia parhaan mahdollisen tiedon pohjalta. Ja lasteni hyvinvointi on minulle tärkein asia maailmassa.
"Mikäs sen mukavampaa kuin olla rakkausnarkkari."
Mikäpäs siinä. Toivottavasti olet samaa mieltä kuusikymppisenä tai seitsemänkymppisenäkin. Niin ja asiaa hieman tarkemmin ajatellen oikea termihän on rakastumisnarkkari, ei rakkausnarkkari.
Tietysti on totta, ettei pitkä suhde välttämättä syvene ja kehity ja tee samaa ihmiselle, mutta varmaa on myös, että lyhyt suhde ei tätä ainakaan tee. Pitkä suhde tarjoaa siihen ainakin mahdollisuuden. Sitoutuminen toiseen ihmiseen on toki pelottava asia ja vaatii tahtoa, vaivannäköä ja vastuunottoa. Henkinen lapsihan ei tällaista halua. Onneksi nykyisin vallalla on "pikaruokakulttuuri" jopa ihmissuhteissakin.
Juuri näin!
tarkottaaks tää nyt sitä, että ei saa rakastua ikinä keneenkään muuhun, jos on kerran mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Jos rakastuu, niin ei saa ainakaan sitä niinku kellekään kertoo. Pitääks tämmönen rakastauminen sit niinku salassa hoitaa. Tällänen tuomitseminen kai aiheuttaa just sen, että pettämistä on nii paljo ku ei ihmiset uskalla elää vapaasti ku heti haukutaan ja tuomitaan. Mä en ikinä mee naimisiin, jos se on sit noin kamalaa ettei saa ikinä erota.
Sehän on hienoo, että intohimo on kestänyt jo kolmekymmentä vuotta. Toivottavasti ukkosikin on samaa mieltä eikä käy esimerkiksi salaa vieraissa, sitähän et voi koskaan tietää. Suo toki toisillekin ilo rakastua ja kokea intohmoa. Iloitse toki tilanteestasi ja anna toisten elää omalla tavallaan. Kovin on ristiriitasta sun puhe, haukut toisten tapaa elää ja kumminkin sanot, että jokaisella on oikeus valita oma tapansa. Mahdatkos kumminkaan olla ihan rehellinen kuin noin kovasti pitää vakuutella. Mutta onneksi et sentään pääse lankoja pitkin kurmuttamaan ja ojentamaan allekirjoittanutta, niin kovaa angstia sun tekstis sentään kumminkin on. Ei luulis hyvässä liitossa olevan ja elävän noin hurmoshenkisesti täällä kailottavan olotilaansa. kel onni on se onnen kätkeköön.
Olen itse myöskin avioerolapsi. Kyllä ihmettelen tätä täällä käytävää keskustelua. Vaikka vanhempani erosivat, niin he ovat silti minulle rakkaita ihmisiä. En voisi enkä tahtoisi ajatella heistä noin julmasti itsekkäinä ja omat tarpeet etusijalle asettaneina ihmisinä. Avioerojen syyt ovat moninaisia. Taustalla on paljon inhimillisiä tragedioita useinkin, jopa toisiin rakastumisia, mutta on katsottava elämää eteenpäin.
Avioero on vain yksi tapahtuma ihmisen elämässä. Ei se leimaa koko elämää eikä ihmistä voi määritellä ainoastaan sen kautta, että hän on kerran elämässään sattunut eroamaan. Loppunut ihmissuhde on vain yksi tapahtuma elämän jatkumossa. On ihmisen elämässä muutakin kuin avioero kuten työ, harrastukset ja perhe-elämä.
Omat lapseni ovat jo aikuisia ja he ovat onnellisia ja tasapainoisia. He ovat korkeasti koulutettuja ja hyvissä viroissa ja heillä on tällä hetkellä hyvät parisuhteet. Mutta avioeron sattuessa en heitä tuomitse vaan tuen ja kannustan elämään elämää niin, että he ovat rehellisiä itselleen. Pettämistä en hyväksy vaan suhde on lopetettava, jos tuntee, että on rakastunut toiseen. Valehteleminen ja pettäminen on väärin. Lasten vanhempana haluan kuitenkin, että lapseni elävät onnellisissa parisuhteissa, joissa molemmat rakastavat aidosti toisiaan eikä tarvetta pettämiseen ole. Lasten onni on minulle tärkein.
Tutustu faktoihin ja siihen, mitä avioeron vaikutuksista on puolueettomasti tutkittu ja kirjoitettu. Et voi vetää johtopäätöksiä vain oman elämäsi pohjalta. "Rakastumiset" tulevat ja menevät ja tunne kestää noin kaksi vuotta. Rehellisyys omalle itselle ei tarkoita sitä, että rakastuessa romuttaa kaiken, mitä siihen mennessä on rakentanut. Jos on oikeasti rehellinen, osaa myös analysoida omaa itseään, omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Tarve rakastumiseen nousee usein narsistisesta tarpeesta tuntea olonsa paremmaksi, kun toinen ihminen ajattelee, että olet ihmeellinen ja ihana. Puoliso tuntee sinut pohjia myöten eikä vastaa tähän narsistiseen tarpeeseen. Korinttolaiskirjeessä on määritelty hyvin rakkauden olemus: narsismi on siitä kaukana.
Ai korinttolaiskirjeessäkö asia kerrotaan. Mutta miksi ihmeessä ne papitkin eroo ja monta kertaa vielä saattavat jotkut erota. Korkeissa viroissa olevat kirkon työntekijätkin saattavat pettää puolisojaan siinä missä muutkin ihmiset. Onks ne narsisteja sun mielestä vai. Luulis että sitä isoa kirjaa on kyllä luettu tarkasti teologian opinnoissa. Miten selität sen, että papit ja piispat elävät aivan kuten muutkin ihmiset eli eroavat ja pettävät.
Mun mielestä ne piispat ja papit näyttää hyvää esimerkkiä siinä, että ovat rehellisiä ihmisiä ja kuuntelevat sydämensä ääntä eivätkä elä kulisseissa. ja hienoa että papitkin uskaltavat nykyään tulla ulos erilaisine elämänarvoineen ja elämäntapoineen, jotka eivät ole aina samoja kuin suurella valtaväestöllä.
Narsistisia piirteitä löytyy meistä kaikista, narsistinen luonnehäiriö on täysin eri asia enkä todellakaan kirjoittanut siitä. Ei rehellisyys itselle tarkoita sitä, että elää kuin pellossa omien tuntemusten mukaan, vaan sitä, että yrittää parhaansa mukaan ymmärtää omia motiivejaan ja persoonaansa kasvuhistoriansa valossa.
Ei se, että joku on kirkon työntekijä, tarkoita että olisi parisuhdeasioissa kypsä ja ajatteleva.
Taidat olla kovin nuori. No, kyllä sinäkin vielä viisastut, luultavasti. Vinkkinä vain sanoisin sinulle seuraavaa: tunteita ei voi hirveän hyvin kontrolloida, mutta tekemisiään voi. Tekemisistään ihminen on vastuussa ja niillä ihmisen laatu mitataan. Ei se, että rakastut tarkoita automaattisesti sitä, että petät tai teet jotain muuta vastaavaa. Eihän me mitään elukoita olla. Vai oletko sinä?
Mitä eroamiseen tulee, niin totta kai erotaan, jos muuta ei voida. Ei avioliitto mikään vankila ole. Asiat voi hoitaa oikein tai väärin, myös eron ja suhteen lopettamisen. Mutta ihmisiä (varsinkin niitä läheisimpiä) on kohdeltava oikein, eikä tämä toteudu, jos seuraat vain omia halujasi muista piittaamatta. Kun olet naimisissa, olet pääasiassa vastuussa juuri perheellesi. He ovat numero yksi elämässäsi. Ennen kuin pehe hajotetaan, on yritettävä kaikkea muuta. Jos ei hyväksy, että perheellinen joutuu tinkimään omasta itsekkyydestään ja sitoutumattomuudestaan, ei kannata koskaan perustaa perhettä.
Kovin on mustavalkoista ja jyrkkää ajattelua. Olet tietävinäsi varmasti, että rakastumiset tulevat ja menevät ja tunne kestää kaksi vuotta. Ei kaikki tuollainen ole jotain yhtä ainoaa totuutta, ihmiset ovat erilaisia ja rakastumisetkin ovat erilaisia. Ei tuohon samaan nyt voi koko ajan vedota, että kestää vaan kaksi vuotta. Sehän voi kestää vaikka kymmeniäkin vuosia, kun on niin yksilöllistä. Ja rakastuminenkin on sana, joka voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
Kyllä ihmiset voivat puhua myös omasta kokemuksestaan ja silloin se asia on täyttä totta, ainakin heille. Kukaan muu ei voi sanoa, että tuo mitä tunnet ei pidä paikkaansa tai että tuo sinun elämäsi ja kokemasi asia ei todista mitään. Kyllä monia tutkimuksiakin on tehty elämänkertojen pohjalta. Ja vaikka olisi jotakin tutkimuksia tehty, niin eivät nekään nyt loppujen lopuksi ole mitään absoluuttisia totuuksia Myöhemmin uusi tutkimus kumoaakin vanhan. Jos jossain tutkimuksessa on jotain sanottu, niin jossain toisessa taas voidaan sanoa jotain muuta. Aina löytyy tutkimus, joka sopivasti tukee juuri sitä omaa ajattelutapaa. Joten tutkimuksiin ei nyt niin hirveästi kannattaisi elämäänsä perustaa.
"Puoliso tuntee sinut pohjia myöten, eikä vastaa tähän narsistiseen tarpeeseen." Huh sanon minä. On se kauheaa jos ei puoliso enään ajattele että olen ihmeellinen ja ihana. Mitä varten pitäisi mennä naimisiin henkilän kanssa jonka milestä en ole iheellinen ja ihana. Askeettista elämää, jossa puolison tehtävä on ottaa luulot pois vai.
Oletko koskaan ajatellut, että ainoa syy miksi ei erota on se lasten etu. Vain ja ainoastaan, ainut asia joka vielä pitää yhdessä. Missä miehen läsnäolo etoo ja pelkkä ajatuskin kosketuksesta saa voimaan pahoin. On asioita mitä naisena ei koskaan unohda tai voi antaa anteeksi. Jotain mikä rikkoi kaiken rakkauden, kaiken joka vei luottamuksen ja jätti ikuisen pelon ja kauhun.
Kerran luotin ja rakastin, kauhukseni huomasin : En tunne miestäni, näin hirviön. Koin teon, jota yksikään rakastava aviomies ei tee vaimolleen.
Mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä lapsilleen on aina ollut erinomainen isä, osaa siis sentään lapsia rakastaa.
Selittäisinkö lapsille syyn eroon vai jättäisinkö vain kertomatta. Syyttömättömiä he ovat
Älä jää tuollaiseen avioliittoon. Se syö naista. Uhraudut lasten vuoksi ja teet kaikkesi heidän eteensä. Mutta haluavatko lapset aivan oikeasti, että uhraat oman elämäsi heidän vuokseen. He ovat nyt pieniä, mutta kasvavat aikuisiksi ja ymmärtävät silloin ollensa se syy, miksi äiti ei lähtenyt järkyttävästä avioliitostaan. Aikaimoinen taakka heille.
Ei tänä päivänä tarvitse hävetä avioeroa. Se on ihan normaali tapahtuma silloin, kun avioliitto ei onnistu. Lapset eivät välttämättä kärsi, jos ero hoidetaan aikuisten tavoin lasten etua ajatellen. Vanhemmuus ei katoa vaikka vanhemmat eroavat. Asetat suuren taakan lapsillesi, kun he jonain päivänä ehkä aikuisina ymmärtävät että äiti jäi avioliittoon, joka aiheutti hänelle kauhua ja epätoivoa.
Kyllä pienetkin lapset aistivat kodin ilmpiirin ja minkälaisen kuvan parisuhteesta he saavat, kun äitiä etoo jo isän läsnäolokin. Näkevätkö he hellyydenosoituksia ja keskinäistä hellää kiusoittelua. He näkevät vihan ja mykkäkoulun. Kauhistuttava malli parisuhteesta.
Lapset ovat pahoillaan, kun ymmärtävät että äiti uhrautui heidän vuokseen. He varmasti haluavat äidilleen onnea. Jonain päivänä he ymmärtävät eron syyt, ehkä vasta aikuisina.
Huom. Avioerolapsistakin tulee lopulta ihan hyviä kunnon ihmisiä ja he voivat olla vielä onnellisia elämässään. Ei kaikki tuo mustamaalaus mitä täällä harrastetaan avioerolasten kohtalosta pidä paikkaansa, lapset kasvavat ja ymmärtävät. Heistä tulee ehkä vielä ymmärtäväisempiä kuin muista.
Tiedän, ettei tilanne ole lopullinen. On kysymys vain ajasta.
Kun lapset kasvavat ja heille tulee ymmärrystä on aika äidin kantaa vastuu, saada heidät ymmärtämään. Mikään ei ole heidän vika, mihinkään he eivät olisi voinneet vaikuttaa. Valita jäädä kunnes heillä olisi aikaa varttua, vaikka sen valheeden keskellä. Olen selityksen velkaa - ei mikään myöskään anna minulle oikeutta puolustella itseäni.
Mutta kaikkea on turha kaataa lasten niskaan. Heidän isä rakastaa heitä, vaikka rakkautta ei vanhempien välillä ollutkaan. En halua heidän oppivan vihaamaan isää. Isä on kuitenkin heille hyvä isä, vaikka ei ollutkaan minulle hyvä puoliso.
Niin kauan kun mieheni kunnioittaa ja antaa tilaa hengittää, jättää rauhaan. Tilanne on siedettävä. Oma naiseus häviää siis äitydelle.
Mieheni käy vieraissa, tiedän vaikka en nosta siitä meteliä. Leikin, etten tiedä. Minäkin käyn ja hänkin leikkii, ettei tiedä. Ainakin ulospäin. Ehkä toivon mieheni löytävän sen oikean rakkauden ja tekevän sen ratkaisun, jättävän ja ottavan eron.
Helppoahan se olisi ottaa ero, selitellä omaa valintaa. Kertoa kaikki. Mutta omalla tavallaan laskun maksaisi lapset. Eron helvetti, kiistat tapaamisesta, lasten tapa tuntea myötätuntoa ( unhohtaen, ettei heitä kohtaan ole tehty mitään väärää) joka vaikuttaa heidän ja isän suhteeseen ( kaikesta huolimatta lapsella on oikeus molempaan vanhempaan ), häpeä teosta johon heillä ei ole ollut vaikutusmahdollisuutta, ihmisten sääli ja halu "ruopia kaatopaikkaa" ( joka ei auta mitään )
Minä en siis halua julkisesti "mustamaalata" lasteni isää. Olla se "katkera ämmä". Ainahan osa porukasta on sitä mieltä, että miehellä oli tekoonsa syy, mitähän se vaimo teki tai jätti tekemättä, että mies vittuuntui.
Mies, joka jättää vaimon kun löysi paremman on vielä tänä päivänä sosiaalisesti hyväksytympää. Aina ihmisiä kiinostaa eron syy. Pariskunta, jonka julkinen kulissi on lähes täydellinen, heidän eroa ei kukaan hyväksy, udellaan ja syyllinen täytyy löytyä. Miksi ? Ketä se hyödyttää ?
Aina löytyy niitä moraalinvartioita, ihmisiä joiden käsitys parisuhteesta on ruusunpunaisten lasien läpi katsottua avoista elämää. Kunnes kuolema meidät erottaa.
Totuus on julmaa ja asioiden läpikäyminen, itselleen rehellisyys eivät ole niitä kaikkein helpompia asioita.
Kyllä olen uskoton, minun keinoni hakea hetken lohdutusta ja voimia jatkaa sillä oman valinnan tiellä. Oikeudesta hakea omaa itsekästä nautintoa, jotta jaksan taasen mennä kulissiin ja pitää sitä yllä.
Kyllä pienetkin lapset aistivat kodin ilmpiirin, täysin totta ja minkälaisen kuvan parisuhteesta he saavat, kun äitiä etoo jo isän läsnäolokin, kuitenkin näyttelimisen lahja on monella naisella verissä . Näkevätkö he hellyydenosoituksia ja keskinäistä hellää kiusoittelua, eivät mutta kahden toisilleen kohteliaan aikusen käytostä. He näkevät vihan ja mykkäkoulun, eivät sillä mitä syytä meillä olis riidellä, välipitämättömyyttä ja kohteliaa käytöstä paremminkin. Ei huutoa, ei riitaa, ei karkeita sanoja. ( aika on jo takana päin) . Äidin ja isän joka lähtee välillä yhdessä lomalle ( eiväthän lapset tiedä meidän olevan loman erillämme ) ja viettävän mielellämme aikaa juuri heidän seurassa. Isän joka osallistuu joka päivä heidän arkeensa ja välittää. Äidin joka ei valita ja marise. Lapsen ollessa nuori ja pieni on heidän ajatusmaailma vielä niin suppea. ( onhan se vielä monella aikusellakin niin yksi selitteinen ja suora )
Vaikka parisuhde olisi kuinka huono hyvänsä ei äidillä ole oikeutta sitä lastensa kannettavaksi kaataa tai heidän pestäväksi ( ikään katsomatta )
Kysymys on MINUN omista valinnoista ( jotka eivät olleet niitä minulle parhaita ), kutenkaan kun katson lapsiani EN kadu niitä, sillä niiden ansiosta minulla on heidät. Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, tekisinkö niin ? En, sillä silloin minulta puuttuisi lapset ja kyky arvostaa aivan toisia asioita miehissä mitä nuorena arvostin. Itseni tuntemisen taito ja kyky olla itselle rehellinen.
Totuus on julmaa, olen ihminen joka kaipaa rakkautta ja läheisyyttä, eläen avioliitossa missä sitä ei ole puolison taholta saatavissa. Pikkusielunen, koska tapahtuma ei pyyhkiidy mielestä, pelko ei poistu, luottamus ei palaa, kyynisyys istuu lujassa ja tarvitsen itsekkyyttä ( pettämistä ) jaksaakseni olla hyvä ja rakastava äiti. Hyvä vaimo ei ole sama-asia kuin hyvä äiti.
Kun meillä oli aito erotilanne päällä. Mieheni oli kerrankin rehellinen ja samoin minä. Kumpikaan ei halua erota, luopua yhteisestä kodista ja olla vain osa-aikainen vanhempi, muttei pakottaa myöskään toista siihen ( miehenikin tunnusti lapset tarvisevat äitiä ) Tunnetta ( edes vihaa ) ei välillämme vain ole.
Olemme täysin rauhallisia ( molemmat ) kunhan vältämme tilanteita missä olemme ihan kaksistaan. Osaamme molemmat sulkea silmät toisen kaksoiselämälle. Vältämme keskusteluja missä tiedämme riidan siemenen itävän.
Naisena siis minulla on aikaa ja halua odottaa kunnes lapset kasvavat.
Kun minut vihittiin, oli sisäinen fanaattinen minä täysin vakuuttunut, etten koskaan eroa, ero ei ollut hyväksyttävissä mistään syystä. Uskoin tähän 100 %.
Nyt tiedän, avioliittoni päätyy eroon, kysymys on vain ajasta ja sen kulumisesta. Minulla vain ei ole kiire.
Välillä hymyilen sille muistolle, viattomuudelle ja sinisilmäisyydelle. Fanaattisuudelle ja kyvyttömyydelle ymmärtää oma vaatimaton tietämyys. Usko miehen automaattisesti rakastavan myös minua jos kerran rakastaisi lapsiaankin. Oma ylemyyden tunne ( pyrinhän olemaan hyvä vaimo ja äiti ), koppavuuteni niitä kohtaan jotka eivät silmissäni sitä olleet. Teräksestä tehdyn kulissin taakse ei ulkopuoliset näe. Ihmisten motivaation syyt ja niiden monimuotoisuus, jota ei kyennyt havaitsemaan.
Kyky jättää tuomisematta on se yksi suuri anti jonka olen löytännyt.
Ennen jaoin ihmisit hyviin ja huonoihin, nyt tiedän ihmisisen kykenevän olevan sitä molempia. Ihmisten ja tilanteiden ollessa huomattavammin monimuotoisempia mitä koskaan osasin kuvitella.
Nuoren naisen ajatus " Minä ei KOSKAAn ..." on muuttunut " Minä pyrin...", " En näillä tiedoilla..." tai " En juuri nyt...."
Ne, jotka tomitesvat, se on heidän oikeus. Minun oikeus on muistuttaa EDES USKOTTOMUUS EI AUTOMAATTISESTI TARKOITA ETTEI SITÄ HARJOITTAVA OSAPUOLI OSAA HUOMIOIDA LAPSIA JA TEON VAIKUTUSTA LAPSIIN (kiinnijäätäessä ). Normaali vahempi rakastaa omaa lastaan, sekä äiti että isä. Rakkaus lasta kohtaan ei kuitenkaan ole millään lailla tekemisessä sen rakkauden kanssa mitä tuntee puolisoa kohtaan.
Meillä kumpikin tietää ja hyväksyy rakkautta meidän välillä ei ole, mutta kumpikin rakastaa omia lapsiaan. Molemmat kannattelevat julkista kulissia ( välillä kevyempää ja välillä raskaampaa ). Molemmilla on halu antaa lasten kasvaa ehässä perheessä ( vaikka valheellisessa) , sillä joskun totuus tulee esiin. Mutta meillä on oikeus pehmentää sitä tai siirtää sitä tulevaisuuteen ( mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa ja siihen kykenemme valmistamaan ) sen "helpompi" ( ei ehkä paras sana kuvaamaan ) se isku on lapsen ottaa vastaan.
Kun meidän eron heti koittaa, toivon ja yritän omalta osaltaan saada sen "harmaan eron". Olihan meidän avioliittommekin "harmaa", ei suuria tunteita puoleen tai toiseen ainakaan julkisesti.
Mitäpäs tuohon nyt sitten sanoisi. Voi voi sentään. Ensinnäkin vastuu lapista on molemmilla eikä vanhemmuus katoa avioerossa, se muuttaa vaan muotoaan. On tärkeää, että vanhemmat hoitavat avioeron kypsällä tavalla ilman toinen toistensa mollaamista.
Leikit omien sanojesi mukaan, ettet tiedä miehesi käyvän vieraissa ja hän leikkii ettei tiedä sinun käyvän. Mitä energian hukkaamista tuo tuollainen leikkiminen onkaan, kun tuonkin energian voisi käyttää rakentavasti avioerosta selviytymiseen.
Mikä ihmeen häpeä avioerosta on se mistä puhut? Kuka puhuu mistään häpeästä, kenelle avioero on häpeä. Miksi ihmeessä sitä pitäisi hävetä, että nyt yksi avioliitto ei sattunut epäonnistumaan. Kuka teitä siitä moittii? Suurin moittija taidat olla sinä siinä, juuri sinä itse ruoskit siitä itseäsi kaikkein eniten.
Kukaan ei ole ulkopuolisille velvollinen selittämään yhtään mitään eronsa syistä. Jokainen elää omalla tavallaan. Kyse on omasta asenteestaan ja siitä miten itse suhtautuu avioeroon päätyneisiin pareihin.
Eivät ihmiset mitään sääli eivätkä ruodi kaatopaikkaa. Ihmisillä on muutakin tekemistä, kuin miettiä jonkun perheen sisäisiä asioita. Ethän sinä hyvänen aika elä toisia ihmisiä varten, joten eikö toisaalta ole aivan sama mitä joku jossain ajattelee perhetilanteestanne.
Et halua kertomuksesi mukaan mustamaalata isää, koska mitä sinusta sitten ajateltaisiinkaan. Ajateltaisiin mielestäsi, että syyllinen pettämiseen olitkin sinä? Mitä ihmeen väliä sillä on mitä joku jossain ajattelee. Se on jokaisen perheen sisäinen asia, kuka teki ja mitä.
Keräät voimia mennäksesi kulissiin ja pitääksesi sitä yllä. Älä hyvä Jumala sentään tuommoisia puhu. Ei kulississa kannata eikä saa olla. Uskot, että näyttelemisen lahja on monilla naisilla verissä. Mistä sinä olet tuollaisia asenteita oppinut meitä naisia kohtaan. Onko sinut kasvatettu uskomaan tuollaista itsestäsi. Näytteleminen vie voimat, mehun ja energian ihmisestä. Sen energian voisi käyttää paljon rakentavamminkin. On selvää, että tilanteesta kärsii sinun lisäksi myös miehesi ja lapsesi. Kukaan ei voi olla onnellinen tuollaisessa perhetilanteessa.
Lakkaa ajattelemasta sitä mitä muut ajattelevat teidän perheestänne. Tärkeintä on saada lapset pois tuosta kestämättömästä tilanteesta, jossa vanhemmat eivät kestä olla edes kahdestaan hetken aikaa. Haluat omien sanojesi mukaan olla hyvä äiti. Olisiko aika romuttaa tuollainen hyvä-äiti myytti, joka ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että näyttäisi olevan ylitsepääsemätön seinä edessä. Syyttelet huomaamattasi nimenomaan äitiä kaikesta pahasta, mitä lapsille voisi mielestäsi erosta aiheutua. Isällä on samanlainen osuus ja velvollisuus huolehtia lasten hyvinvoinnista kuin äidillä. Äiti ei ole yksin vastuussa lastensa kasvatuksesta. Hyvä äiti ajattelee myös omaa hyvinvointiaan.
Nyt tilanteesta kärsii mies, sinä itse ja aivan varmasti lapset. Suosittelen, että menet ensimmäiseksi terveyskeskukseen keskustelemaan esimerkiksi terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa, sillä kirjoituksestasi välittyy selvästi että kärsit masennuksesta. Puheesi ovat niin ristiriitaisia etkä tiedä enään itsekään, mitä haluat oikeasti sanoa. Mielestäsi kirjoituksesi on hätähuuto ja toivot, että joku huomaisi masennuksesi ja hätäsi. No, nyt se on huomattu. Tarvitset hoitoa ensimmäisenä ainakin masennukseesi. Sen olet velkaa lapsillesi, että hoidatat ensimmäisenä masennuksesi pois ja sen jälkeen esimerkiksi sosiaalityöntekijän avustuksella katsotte, mikä olisi lasten kannalta parasta tilanteessanne. Se ei ole aina huonon avioliiton jatkaminen.
Taidat aliarvioida lastesi päättelykyvyn? Lapset aistivat herkästi vanhempien välit. Haluatko todella pitää yllä kylmää kulissiteatteria lapsillesi esimerkkinä parisuhteesta? Tulevaisuudessa he eivät tunnista rakkautta ja saattavat tyytyä samaan kuin sinäkin. Voit vain sanoa että äiti ja isä eivät vain enää halua olla yhdessä ja että joskus tunteet muuttuu. Ei kenellekään tarvitse yksityiskohtia saivarrella. Lasten on helpompi käitellä selkeä yksinkertaistettu totuus kuin rumat yksittäiset asiat.
Avioero ei tarkoita lapsille orpoutumista.
Itse elin lapsuuteni perheessä jossa äiti ja isä olivat väen väkisin yhdessä. Nihkeän ilmapiirin tunsi ja kotona oli ikävä olla. Pahimpia olivat riidat meidän nukkumaanmenon jälkeen ja ainaiset sarkastiset kettuilut toiselle, luulivat kait ettemme me lapset tajua. Ulospäin kaikki oli hyvin. Toivoin että vanhemmat asuisivat eri paikoissa että asiat helpottuisi. Pidin heistä molemmista, mutten yhdessä. Aikuisikäni kynnyksellä he vihdoin erosivatkin, ilmeisesti koska ei tarvinnut enää esittää meille onnellista isää ja äitiä. Nykyään molemmilla menee hyvin elämässään ja he ovat kuin eri ihmisiä. On ihana nähdä hymy äidin kasvoilla jota lapsena harvoin näki.
Miksi muka pettää, jos liitossaei ole rakkautta? Miksi ei eroa? PELKURI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Puoliso tuntee sinut pohjia myöten, eikä vastaa tähän narsistiseen tarpeeseen." Huh sanon minä. On se kauheaa jos ei puoliso enään ajattele että olen ihmeellinen ja ihana. Mitä varten pitäisi mennä naimisiin henkilän kanssa jonka milestä en ole iheellinen ja ihana. Askeettista elämää, jossa puolison tehtävä on ottaa luulot pois vai."
Minä haluan parisuhteen, jossa puoliso tuntee minut pohjia myöten ja jossa ei ole tarvetta ylläpitää idealisoituja mielikuvia. Haluan olla oma itseni ja riittää sellaisena kuin olen. Ei minulla ole tarvetta olla jatkuvasti ihmeellinen enkä tarvitse itsetuntoni tueksi sellaista pönkitystä. Narsistisen kehityksen häiriöt liittyvät usein tarpeeseen "rakastua".
Onko joku pettäjistä puolustellut tekemisiään vetoamalla parisuhdeterapeutin antamiin ohjeisiin, lähdeteoksiin tai tutkimuksiin? Jokainen aikuinen tietää, että pettäminen ei ole oikea ratkaisu parisuhteen ongelmiin, mutta silti sitä tapahtuu paljon enemmän kuin edes tiedämme. Kaikki pettämiset eivät ikinä paljastu.
kukaan pettäisi tai olisi pettämättä sen takia, että joku niin "suosittelee"?
Lopetetaan myös tuo typerä vastakkainasettelu, koska kaikki olemme samoilla viivoilla kuitenkin. Pitää pyrkiä vaikeissakin paikoissa olemaan sopuisa: niin se kypsyys punnitaan eikä minkäänlaisten moraalioppien mukaan.
"Kaikki samassa veneessä kellutaan
Läpi avaruuden purjehditaan
Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen
Pieneen sydämeen rakkautta, kaipuuta
Kuinka mahtuu tähän pieneen sydämeen
Suuri maailma, koko planeetta"
Paljon enemmän siis mahtuu pieneen sydämeen kuin suureen "oikeaan" tutkimukseen.
Ainain itse toivoisin voivani elää niin, että on aamulla mukava katsoa peiliin.
Sinne peiliin voi hyvällä omallatunnolla katsoa ja sanoa itselleen, että olen kuunnellut sydämeni ääntä. Lopetin typerän ja rakkaudettoman parisuhteeni, kun huomasin että en ollut siinä onnellinen. Sitten kun asiallisesti olin lopettanut toimimattoman suhteeni, tutustuin uuteen ja aloitin hänen kanssaan yhdessä. Peiliin voi katsoa ja sanoa että minä olin rehellinen, en lähtenyt pettämään enkä pettänyt vaan lopetin huonon parisuhteen meidän molempien edun vuoksi ja nyt olen hyvässä suhteessa. Pettää ei tarvitse vaan olla rehellinen itselleen ja toiselle parisuhteen laadusta. Hyvässä parisuhteessa ei ole tarvetta pettää.
on täynnä valintoja, jotka eivät ainakaan ihan heti ole itsestäänselviä - täytyy miettiä asioita ja odottaa ajan kuluvan. Kaikki eivät kohtaa liittonsa aikana toista onnea - monet eivät liittonsa jälkeenkään. Joku pelkää elää omalla tavallaan - tukeutuu kaikessa moraalikäsityksiin, joita pitää yleisesti hyväksyttyinä.
Elämässä onkin tärkeintä tajuta, ettei oma tapa elää ole maailman ainoa oikea eikä yhtään sen parempi joku täysin erilainen elämäntapa.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia etc. Kuin missin kruunauspuheesta, omahyväistä ja vailla kosketusta todellisuuteen. Tosiasiassa jokaisella on rajansa sen suhteen, mitä hyväksyy. Vai väitätkö ihan tosissaan, että jokainen tapa elää on mielestäsi aivan yhtä hyvä ja oikeutettu kuin omasi?
voisit esittää monille ei-toivotusti toimiville ihmisryhmille, joiden toiminta haittaa/loukkaa heidän läheisiään... Saisitko heiltä vastauksia? Epäilen... Maailman on täynnä ihmisen raakileita, jotka tekevät niin kuin oma pää käskee eikä siinä paljoa neuvot ja tutkimukset paina.
Onko syytteleminen ja syyllisen etsiminen kypsää toimintaa?
Uskotko kun sen syyllisen omasta mielestäsi päätekijän löydät, olet saavuttanut voiton?
Minä en usko kun mielestäni alotat vasta sodan kun alat osoittelemaan muita oman liittosi oman suhteesi ongelmista.
Kun huomaan että ohjaus liitossasi on väärin tai liian tiukasti sivuun vievä pitäisi kai ensin etsiä syy siitä omasta pelistä. Siis ensin ota puheeksi puolisosi kanssa miksi haluaa tai miksi ajautuu viereiselle kaistalle.
En ikinä usko riidoissakaan kovaäänisimmän vievän voittoa kotiin. Ison äänen takia ei kukaan kuuntele keskustelu on eri kun kilpa kiljuntaa.
Pakkohan, vaikka ei niin mukavaa, on myös myöntää ettei aina itse ole toiminut kuin toinen osapuoli olisi toivonut ja siksi ne omatkin toiveet saattaa olla siltä toiselta jäänyt huomaamatta.
syyttely on syvältä, eikä johda mihinkään. Oikeastaan syyttely, tuomitseminen, moralisointi, arvostelu jne parisuhteessa on pahinta mitä olla voi.
Kannattaisi myös mietiskellä ja kysellä kumppaniltaan - millaisena hän näkee ja kokee minut. Jos oma käsitykseni itsestäni poikkeaa suuresti kumppanin käsityksestä - niin vaikeilta ristiriidoilta ei voi välttyä. Siksi toiseksi niitä on mahdotonta setviä, jos molemmat eivät yritä ymmärtää toistensa näkemystä. Tämä on se juttu mikä ajaa erilleen - vaikka liitossa ollaankin. Yleensä sen huomaa itsekin vasta ajan kanssa.
Ihan oikeasti, miettikää vähän.
Se, että ei petä, on ideaali, jota pitää kaikkien tavoitella. Vähän sama asia kuin ohje, että älä tee syntiä. Synnittömyys on tavoittelemisen arvoinen asia, mutta kaikkihan me ollaan kuitenkin syntisiä ja syntiä tehdään tavalla tai toisella. Kuinka moni täällä ei ole koskaan kiukutellut vanhemmilleen? No siinä tuli se eka synti.
Onko aikuinen aina kypsä aikuinen, jos ei petä? Tai voiko aikuinen olla epäkypsä, vaikka ei petäkään? Kulkevatko omantunnon olemassaolo ja pettäminen käsikädessä? Siis kertokaa minulle sellaisen historian merkkihenkilön nimi, miehen, joka ei ole pettänyt? Oliko U. Kekkosella omaatuntoa? Onko P. Lipponen epäkypsä pettäessään edellistä vaimoaan? Miten me sitten sellainen pääministeriksi valittiin?
Vincent van Gogh ei pettänyt muusaansa. Mutta syynä oli se, että VVG oli impotentti.
Siitä, että U.Kekkonen ja P. Lipponen ovat valtiomiehiä, ei voi tehdä mitään päätelmiä siitä, millaista kypsyyttä he osoittivat parisuhteessa. Voi hyvin olla, että parisuhteessa molemmat käyttäytyivät kuin pikkupojat.
Siis olet sitä mieltä, että P ja P Lipponen ovat epäkypsiä ihmisiä? Menepä kertomaan se heille!
Kypsyys parisuhteessa ja ammatti ovat aivan eri asioita. Muistaakseni Lipponen kohteli ex-puolisoaan aika törkeästi - niin, että ex-puoliso joutui Lapinlahteen. Tästä voi varmaan päätellä jotain Paavon tavasta hoitaa ihmissuhdeasioita. Ei Lipponen mielestäni muutenkaan ole mikään ihmissuhdetaitojen mestari - eikä ollut kyllä Kekkonenkaan. Aika patriarkaalista sanelupolitiikkaa molemmat harrastivat.
osaa analysoida itseään ja tunteitaan ja ohjailla niitä sekä osoittaa kypsyyttä parisuhteessa. En koskaan äänestäisi Ilkka Kanervan kaltaista raakiletta.
No M Vanhanen onneksi on osoittanut vahvaa kypsyyttä ihmissuhteissaan.
Pettäminen ei ole vain fyysinen suoritus, sukupuoliyhteys.
Pettäminen alkaa kun haluaa ja ajattelee jotakin toista kuin omaa puolisoa.
Pettäminen alkaa siis aivoista, ei haarjojen välistä.
Seksuaalisuus on mitä suurimmalta osalta kiinni kahden korvan välissä. Aivossa, jonne muut ei näe. Fyysinen pettäminen on siis vain seurausta henkisestä pettämisestä. Huvittavaa on, että ihmiset hyväksyvät helpommin henkisen kuin fyysisen pettämisen.
Toinen ei näe toisen ajatuksia, ulkopuolinen ei siis kykene havaitsemaan milloin puoliso pettää toista. Ihmisen omatunto se mittari, jos tiedät et ole koskaan toista miestä / naista ajatellut tai himoinnut. Tällaisiakin ihmisiä on. Mutta valitettavan usein joka henkisesti pettää, on niitä jotka tuomitsevat herkimmin.
Näytä yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, jonka mukaan seksi ei ole terveen aikuisen normaali tarve.
Näytä sen jälkeen yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, joka niputtaa kaiken parisuhteen ulkopuolisen seksielämän "pettämiseksi".
Näytä sitten vielä yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, joka kiistää, että niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tarpeita on erilaisia ja ne ovat vielä kaikilla yksilöillä eriasteisia ja eri tärkeysjärjestyksessä.
Näytä yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, joka tuomitsee ihmisten seksuaalikäyttäytymistä pronssikautisiin moraaliarvoihin perustuen.
Vituttaa tuollaiset tekopyhät jeesustelijat, jotka esittävät tietävänsä jotain, mutta tekevät jo väitteitä esittäessään virheitä perusasioissa.
Toisille omat ajatukset ja opit on ainoa oikea fakta.
Mistähän se lähdeteos löytyy missä kerrotaan että kaikkien seksin ja läheisyydentarve on yhtä iso?
Yhtä usein tai yhtä harvoin?
Ihmiset vaan ovat erilaisia ja uskollisuuskin ja se moraali on erilaista
jokaisessa pääkopassa.
Aina olen parisuhdetta verrannut pöytään jonka vierellä puolisot
istuvat. Pöytä tarvitsee ne samanmittaset jalat ja tasasen alustan,
mutta kun ei alusta aina ole tasanen ja pöytä alkaa keikkumaan.
Pystyykö parit yhdessä sovussa korjaamaan sitä pöydän keikuntaa?
Voi olla hyvinkin pienellä autettu ja elämä jatkuu onnellisena yhteisen pöydän ympärillä. Kuitenkin siinä tulee herkästi kinaa minkä jalan alle laitetaan
tasottava pala ja joskus ei jaksa yhteisesti siihen keskittyä.
Siis jossain voi olla houkutteleva paikka jossa ei tarvitse edes muistaa sitä oman pöydän inhottavaa keikutusta.
Aika usein vaan toisen puolison tehtäväksi jää pitää sitä parisuhdepöytää
paikallaan.
Elämä on oikeasti hyvin yksinkertasta vaan me ihmiset tehdään siitä vaikeaa ja kerätään niitä murheita muualtakin siis koitetaan keikuttaa naapurin pöytää kun sillon oma näyttää paremmalle.
Joku taasen jaksaa katsella sitä hiukan keikkuvaakin ja huteraa pöytää kun on siihen jo tottunut. Sillon on turhaa hyväntahtoisen naapurin kertoa että ei oikeen hyvälle vaikuta.
Tarkotan tällä että keskityttäisi omaan elämään jokainen ja siedettäisi
se että joku nauttii päiväkahvit vaikka keikkuvalla pöydällä.
Välttämättä hän ei halua edes kuulla hyviä neuvojasi.
Sitä sanoisin myös tekopyhäksi.
Mielestäni elämä jää elämättä, jos parisuhteessa vain keskittyy siihen minkä jalan alle seuraavaksi täytyy etsiä tasoittavaa palaa. Sehän vie ilon suhteesta ja ilon mukana menee koko suhde. Jos pöytä sitten kerralla vaikka kaatukin, niin aina sen voi nostaa pystyyn - jos molemmat sitä haluaa.
tasolla vastatessasi. Et ilmeisesti ymmärtänyt kysymystä, koska et vastaa siihen.
Mielipiteesi taitavat olla vielä pronssikauttakin varhaisemmalta ajalta eli kivikaudelta.
"Näytä sen jälkeen yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, joka niputtaa kaiken parisuhteen ulkopuolisen seksielämän "pettämiseksi".
"Näytä yksikin terapeutti, lähdeteos tai tutkimus, joka tuomitsee ihmisten seksuaalikäyttäytymistä pronssikautisiin moraaliarvoihin perustuen."
Voin mainita useitakin lähteitä. Haluatko saada listan, jotta voit tutustua näihin lähteisiin?
Ota veitikka käteen ja anna mennä, ei taarvitse pettää:)
Koska jokainen on ihmisen kirjoittama, kuvastaen kirjoittajan omaa näkemystä ja siihen vaikuttaa aikakauden käsitykset, löytty jokaista mainitsemaansi kohtaan vähintään yksi lähde.
Se, että jokaista mielipidettä kohtaan löytyy kirjoituksia, tutkimuksia ja lähdeteoksia kuvastaa vain kirjoittajien omaa mielipidettä.
On olemassa vain yksi totuus, Kukaan ei vain varmuudella tiedä mikä se on. Mielipiteitä on sinulla ja minulla samoin kuin muilla, jokaisella se ihan oma.
Jokaisella on oikeus elää oman " mielipiteen ja maailman kuvan mukaan", mutta ei vaatia toisia elämään sen mukaisesti. Kukaan ei ole toista parempi, eikä kenelläkään oikeutta julistaa omaa näkemystä toistaan paremmaksi.
Jokainen aikakausi ja kultuuri pyrkii määrittelemään sosiaalisesti enemmistön hyväksyttävän totuuden. Historia sen osoittaan, se ei kuitenkaan ole kaiken kattavaa tai pysyvää. Heijastaa vain enemmistön opitun käytösnormiston olemassa olon.
uskottomuutta tarvitse puolustella - ei uskollisuuttakaan tarvitse.
Eihän sitä, että satuttaa toista ihmistä tarvitse puolustella, koska eihän sitä, että ei satuta toista ihmistä tarvitse puolustella myöskään. Rautaista logiikkaa. Itse asiassa mitään ei tarvitse puolustella. Helvetti, tämä on vapauttava tieto kaikille!
kun lauot viisailla mietinnöillä, ihan olet kuin vaimoni. Eihän toisen tunteilla leikkiminen itseä loukkaa kun oma navanalus on se mikä vie ruhoa sängystä toiseen. Sehän vaan sattuu ja tapahtuu, mitä sitä selitteleen.
Vähennä aineita.
välttämättä ole noin älyllistä. Se on jännittävempää kuin reilua ylinopeutta ajaminen. Se on jännittävämpää kuin varastaminen. Se on kiuroa, salamyhkäistä, se on haastavaa. Pettäminen vaatii reagointikykyä sattumalta nopeasti muuttuneisiin sosiaalisiin tilanteisiin. No, siinä tietysti vaaditaan himpun verran älykkyyttä. Pettäminen on itsetuntoa hivelevää. Pettäminen on narsistista ja toista halveksivaa, omaa vaimoaan ja sitä toista naista kohtaan. Pettäminen on likaista peliä, josta voi kerskua humalassa kavereilleen (jos niitä enää on). Pettäjä on egoisti, joka pelaa omaan pussiinsa omilla säännöillään aina kun pystyy. Pettäminen ja egoilu tekee elämästä elämää. Kuka haluaa sitä turvallista, aina läsnä olevaa perheen isää... Vanhempana pettäjän peli jatkuu vaikka itsepetoksella...
A)Kaarina Vanhanen
B)http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/joka_toinen_pettää_3894900.html
C) MLL ( mannerheimin lastensuojelu liitto ) eron vaikutus lasten elämään.
"Uskottomuuden seuraukset parisuhteeseen ovat moninaiset. Noin 42 prosentilla uskottomuus on johtanut eroon. Yhtä monella pettäminen ei ole vaikuttanut millään lailla vakisuhteeseen. Noin 16 prosentilla vieraassa sängyssä käyminen on parantanut vakituista suhdetta." ** B
Minulle pettämisen vaihtoehto on avioero.
Joka kerta kun siitä on puhetta, kerran jopa aloitettu / vireelle laitettu.
Miehen sanoja:
Jos rakastat LAPISIA et vie heiltä kotia. Yritetään elää yhdessä LASTEN TAKIA.
Päätin siis MIEHEN pyynnötä jatkaa kulissin ylläpitoa, minun ehtoni oli hän ei koskaan koske minuun.
Mutta koska molemmat olemme ihmisiä vanhemmuuden lisäksi. Sivusuhde täyttää siis sen parisuhteen kaipuun.
Isänä mieheni on aivan mahtava ja kämppiksenäkin ihan ok. Aviomiehenä ei kelpaa.
Ootko oikeesti noin tyhmä, että kuvittelet asioiden tarvitsevan jonkun lähteen? Kyseessä on todellakin vain primitiivinen vietti. Mies ei ole yksiavioinen, ei siihen tutkimusta tarvita.
Ja kyllä, olen "akateeminen", kun sillä tuntuu olevan merkitystä kaiken maailman 2-kymppisille tytöntylleröille jotka kuvittelee olevansa jotain heti sillä sekunnilla kun ne istuu ekaa pvää campuksen penkillä...
Varmasti kyseessä on primitiivinen vietti, mutta haluammeko jättää asian siihen ja lakata pyrkimästä parempaan? Haluammeko olla primitiivisiä vai tietoisia valintoja tekeviä (ja niistä vastuussa olevia), kehittymään pyrkiviä ihmisiä?
Haluamme olla kehittymään pyrkiviä ihmisiä jotka saavat toteuttaa seksuaalisia unelmiaan täysin vapautuneesti.
Nyt petettynä ja entisenä pettäjänä tekee kovasti mieli vastata...
1) Parisuhdeterapeutin tehtävä ei ole asettua kummankaan puolelle vaan pikemminkin lisätä molempien ymmärrystä siitä, miksi itse toimi kuten toimi, mikä siihen johti ja onko jatkolle edellytyksiä. Ei sieltä terapiasta tuomaria haeta. Senpä takia asioista on kovin vaikea niille parhaille ystäville jutella, kun ne automaattisesti asettuu sinun kannallesi asiasta. Itse toivoisin mieluummin ystävää, joka kyseenalaistaa ja antaa uusia näkökulmia. Jos sellaista ei löydy on parasta mennä sinne parisuhdeterapiaan, vaikka ihan yksikseen.
2) Missään ei varmastikaan mainita, että pettäminen olisi kypsän aikuisen toimintaa, mutta olen 100 prosenttisen varma, että jossakin vakavasti otettavassa lähdeteoksessa mainitaan, että pettäjäkin voi kasvaa ja kehittyä sekä oppia virheistään.
3) Onko mitään mieltä tehdä oikeaa tutkimusta, joka johtaa nollatulokseen.
Kuitenkin on niin, että kun sinne terapiaan mennään, niin varmasti petettykin tulee katsoneeksi itseensä ja pystyy näkemään niitä asioita, joilla on omalla tavallaan pettänyt ja satuttanut toista. Ei sen aina tarvitse olla joku ihminen, voihan se olla jokin asiakin tms. Mikään mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä ei tietenkään oikeuta hankkiutumasta suhteisiin jonkun toisen ihmisen kanssa. Sellaista on kuitenkin tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin vaikka asiasta kuinka vaahdottaisiin keskustelupalstoilla. Joskus voi silti mennä vähän itseensä ja miettiä miltä ne omat teot ennen sitä pettämistä on mahtaneet kumppanista tuntua. Ehkä kumppani oli jo mielessään luovuttanut jonkin sellaisen syyn vuoksi jonka toinen osapuoli on tehnyt, vaikka ei osannutkaan hoitaa suhteen päättämistä oikeaoppisesti.
Ja tiedoksi, en hyväksy puolisoni tekoa, mutta ymmärrän mikä siihen johti. Silti minun ei tarvitse syyllistää siitä itseäni, vaikka näen oman toimintani tapahtuneen taustalla. Olen tiennyt mahdolliset seuraukset jo omia tekojani tehdessä. En vain osannut ajatella niitä, koska kyseessähän ei ollut toinen ihminen, vaan ihan puhtaasti asia. Eiköhän siis ole kasvun paikka. Molempien on annettava anteeksi ja kasvettava ainakin metri henkisesti, kun kerran halutaan saada liitto kaikesta huolimatta toimimaan.
En itse ymmärtänyt mieheni pettämistä, enkä sitä tänä päivänäkään ymmärrä, vaikka tapahtumasta on 15 vuotta.
Luulin ja kuvittelin, että aika korjaa. Ei korjannut.
Pettäminen tapahtui kuukausi häiden jälkeen, ja samana päivänä kun tein raskaustestin, joka oli positiivinen, mieheni oli pakko kertoa pettämisestä minulle. Ja vasta sen testin jälkeen. Muutaman tunnin sain olla onnellinen ja korkeuksissa iloisesta testituloksesta, sen jälkeen kaikki pimeni.
Oli kertakaikkinen ihme, etten joutunut johonkin psykoosiin tms.
Sain erinomaista keskusteluapua miespuoliselta sairaanhoitajalta heti mieheni tunnustuksen jälkeen. Kiitän häntä edelleen tänäpäivänäkin empaattisesta ja huomioonottavasta asenteesta itseäni kohtaan.
Pettäminen oli mielestäni harkittu valinta mieheltäni, koska kyseessä oli maksullinen nainen. Hyväksikäyttö mieheni osalta, naisen osalta elämisenehto.
En siltikään ymmärrä, miksi mieheni piti tuhota rakastava ja onnellinen parisuhde. Edelleenkään en sitä tajua enkä ymmärrä.
Pettämisen jälkeen päätin, että nyt mennään järjellä, ei tunteella.
Tunteet kyllä kuolivatkin lähes saman tein.
Tein vielä toisenkin lapsen saman miehen kanssa, koska halusin, että lapsellani on sisarus.
Seitsemän vuotta asioerosta, enkä ottaisi mistään hinnasta sellaista miestä takaisin, joka saattoi kohdella tuoretta vaimoaan niin julmasti.
Ero oli minulle helppo. Minulle. Miehelleni se oli maailmanloppu ja yllätysero hänen sanojensa mukaan. Itki kauan ja nimitteli minua psykopaatiksi. En tiedä miksi. Koska mielestäni hän itse käyttäytyi kohtaani psykopaatin tavoin.
Lapset voivat hyvin ja itsekin voin..kenties..minun on mahdotonta luoda vain parisuhdetta kenenkään kanssa, joka on ikävää kannaltani katsottuna. En kykene luottamaan. Ja luottamus on mielestäni suhteen perusta.
Siksi pidän muutamaa miestä koko ajan käsillä.Tätä on jatkunut jo vuosia. Se ei tosiaankaan ole sitä, mitä olen toivonut elämältä.
Olisin halunnut vain sen yhden oikean, nyt minulla on viisi väärää. Ja se johtuu siitä, että herkimmässä elämänvaiheessa rakkain ihminen maanpäällä veti elämältäni uskon parisuhteeseen.
Miksi leimaat kaikki miehet samanlaisiksi. Ei yhden tapahtuman saa antaa pilata koko elämää. Entäs se sairaanhoitaja, jolta sait empaattista apua, eikö hän ollut mies myöskin. Hänhän ei varmastikaan sinulle pahaa tehnyt. Entäs isäsi. Onko hänkin antanut aihetta uskoa, että kaikki parisuhteet menevät pieleen.
Kyllä sinun pitäisi jo nousta tuosta suosta ja alkaa elämään. Annatko yhdelle miehelle, entisellesi, niin paljon valtaa, että hän määrittää teollaan koko elämääsi. Ota tällainen valta pois entiseltä mieheltäsi ja ajattele, että hän juuri ei sattunut olemaan arvoisesi. Älä jatka kostonkierrettä pitämällä viittä miestä samanaikaisesti, sellainen ei johda mihinkään. Korkeintaan sihen, että alennut itse samalle tasolle, jolla miehesi oli sinua pettäessään.
Maailma on täynnä hyviä miehiä, joku heistä osuu vielä sinunkin kohdallesi, kunhan lopetat tuon viiden miehen tunteilla pelleilemisen. Ryhdistyäydy ja ala rehelliseksi näitä miehiä kohtaan, he eivät ole tehneet sinulle mitän pahaa, turhaan kostat heille. Ole mieluummin ilman miestä kuin katkeruuksissasi kiusaat sitten vuorostasi toisia ihmisiä sen vuoksi, että sinä kerran jouduit ikävän ihmisen pettämäksi.
Tapauksia, joissa toinen on katkera vielä monien vuosien jälkeen en ole koskaan ymmärtänyt. Se on ihan puhtaasti merkki siitä, että asiaa ei ole koskaan selvitetty toisen kanssa. Olette kyllä onnistuneet saamaan vielä toisenkin yhteisen lapsen, mutta ette puhumaan asioista niin, että olisit saanut edes mahdollisuuden käsitellä asiaa toisin kuin katkeroitumalla.
Ajoitus on ollut tosi pielessä ja positiivisten tietojen samanaikaisuus lisää synkkyyttä ja tuskaa tapahtuneesta. Siitä vaan olisi syytä päästää jossain vaiheessa irti. Ei noi ole niitä asioita (millaisella hetkellä sain tietää), joita sinun pitäisi pyöritellä mielessäsi enää 15 vuoden kuluttua. Eikä se mitä sinulle on tapahtunut oikeuta kohtelemaan toisia miehiä huonosti, oli niitä sitten yksi tai viisitoista.
Ainahan voi kuvitella, että minkään ei pitäisi olla pielessä kun on vasta menty naimisiin ja lapsikin on ollut tulossa. Silti te olette varmasti eläneet yhdessä ennen sitäkin. Ja jossain ne syyt ovat olleet nähtävissä, kun vain olisi osannut katsoa silloin.
Jos tuo ei ole sitä mitä olet elämältä toivonut, niin kannattaisiko alkaa tekemään töitä sen eteen, että saat sellaisen elämän jota olet toivonut!
Minunhan tässä olisi pitänyt usko miehiin menettää. Ensimmäinen avioliitto päättyi neljä kuukautta papin aamenesta miehen pettämiseen, toinen taas kyllä kestää sellaisen pienen hairahduksen (vaikka mies kertoikin vuosihääpäivän aattona), kun puoliso ei jätä yksin painimaan sen synkkyyden kanssa vaan on aktiivisesti mukana auttamassa minua asian yli. Nämäkin on ihan omia valintoja, kuinka asioihin päättää suhtautua. Koskaan ei kuitenkaan ole tullut mieleen, että minun pitäisi kostaa tapahtuneet joillekin kolmansillekin osapuolille, jotka ovat täysin viattomia minun pahoinvointiini.
Kosto ja katkeruus ne vasta ihmistä syökin.
No en sanoisi, että kyseessä on kosto. Vaan ennemminkin minun on annettu ymmärtää, että näin on oikein ja hyväksyttävää toimia. En siis tee sitä tietoisesti ajattelemalla, että nytpäs kostan. Vaan siitä on tullut ainoastaan elämisen malli.
Elimme tosiaankin kolmisen vuotta yhdessä ennen avioliittoa. Ei antanut mies merkkiäkään sellaisesta toiminnasta, että olisi suunnitellut pettävänsä. Ei koskaan ei sanalla eikä teolla. Siksi se olikin niin suuri ja järkyttävä asia.
Pikemminkin hän on yhteiskunnan tukipylväs, hänen omilla sanoillaan sanottuna.
Ehdottomasti kaikenlaista kieroilua ja pettämistä vastaan.
Ehdottoman yksiavioinen ja mustasukkainen myös minusta.
Enkä kylläkään pettänyt miestä itse, edes kostoksi.
Olen vain niin pettynyt miehiin, että en kunnioita ketään varmaan enää koskaan.
Ja tuskinpa niistä viidestä miehestä kukaam olisi luottamukseni arvoinen. En ainakaan usko niin. Eikä heistä kukaan ole mitenkään erityisen rakastunut minuun, joten en edes koe leikitteleväni heidän tunteillaan.
Isää minulla ei ole, joten en edes tiedä, millainen miehen tulisi parisuhteessa olla.
Toisen lapsen halusin siksi, että lapsellani olisi minun jälkeeni edes yksi lähisukulainen, jos ei isästään sukulaiseksi tulevaisuudessa ole.
Mut tämä puolestani on nyt tässä. Hyvää viikonloppua kaikille!