Meillä on yli 30 vuoden avioliitto takana. Olen sairastellut ja myös mieheni ja minä olen ollut mieheni tukena aina toista voin sanoa miehestäni hän ei ole millään lailla ollut minun tukenani. meillä ei ole minkäänlaista seksielämää ollut pian 2 vuoteen. Samassa sängyssä vielä kyllä olemme. Minulla ei ole enää minkäänlaisia tunteita miestäni kohtaan lasten takia tässä vain olen. lapsemme ovat jo aikuisia joista kaksi asuu vielä kotona. Vieraiden aikana (ne harvat jotka vielä käyvät olemme kuin ei meillä olisi mitään huolia) ja niitä on paljon. En voi kyllä sanoin kuvata miten kaikki on meidän väliltämme ohitse. Lapseni ovat minulle maailman tärkeitä. En tosiaan tiedä mitä tekisin. Avioliitto terapeutti tuskin auttaa enkä tiedä haluanko edes kokeillakaan olen niin kurkkuani täynnä tätä samaa paskaa päivästä toiseen. Mikään ei tunnu miltään. Olen alle 50 vuotias nainen ja ajatellut jos kaikki johtuukin esim. alkavista vaihdevuosista,mutta tuskin.
Johonkin oli pakko purkaaa tunteitaan.
Johonkin oli pakko purkaaa tunteitaan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
kun sait purettua tänne osan siitä "paskasta", mikä kotona on. Onko se elämä tosiaan niin kamalaa miehen kanssa, vai oletko vain kyllästynyt? Masentunut ainakin olet. Voi olla, että tämä liittyy lähestyviin viiskymppisiin, mutta voi olla muutakin. Itse sen paremmin tiedät. Mietitytti vaan tuo "samaa paskaa". Jos on ihan tavallista arkea, niin eihän se ole paskaa. Jos taas on väkivaltaa, valehtelua, pettämistä, juopottelua, alistamista jne., niin sehän on sitä paskaa.
Pitkässä liitossa ihmiset hitsautuvat toisiinsa: tietää jo pelkästä katseesta toisen ajatukset. Tietää, mitä toinen tekee missäkin tilanteessa, miten reagoi asioihin jne. Jos ei ole vaihtelua näissä asioissa, niin alkaahan se kyllästyttää ajan oloon.
Olisiko mahdollista mitenkään saada vaihtelua olemiseenne? Matka jonnekin? Harrastuksia? Jostakin näin hiljattain tekstin: "Kaksin ei ole aina helppo olla, mutta olla yksin, se on vielä vaikeampaa". Mietihän sitä. Ja pura lisää pahaa oloasi täällä. Ehkä se helpottaa.
satuin lukemaan ja hymyillen luin,,,ihanaa että täällä o viisaita naisia/miehiä kirjoittamassa
Kauheen tutulta kuulostaa. Enkä minäkään tiedä, mitä tekisin. Mieheni on sairastunut myös, ei ole huonossa kunnossa, mutta työssä ei enää. Olen kurkkuani myöten täynnä, ja se ei johdu v-vuosista. En jaksa vetää toista perässä, olen itse aktiivinen, liikun paljon, enkä voi edes kuvitella, että pystyisin omaishoitajaksi täydellisesti, kun se vaihe tulee. Tilanne siinä mielessä epätoivoisempi kuin monilla muilla, jotka haluaisivat erota. Sairaan puolison jättäminen tekee lähtemisen täysin mahdottomaksi. Hylkiöksi leimattaisiin. Kuka sellaista hyväksyy. Eikä syy mahdolliseen eroon ole vain sairastuminen, vaan monien asioiden summa.
Kun kirjoitin "paskaa" niin juuri sitä samaa päivästä toiseen. En jaksa siis kuunnella edes enää mieheni juttuja, en voi sille mitään en tosiaan mitää asioita mitä hän puhuu. Ja meillä on kaikenlaista mahtunut tähän yli 30 vuoteen mutta ei minulla koskaan ole ollut tälläista tuntemusta. Enkä tiedä miten edes pääsisin hänestä eroon. Ja juuri tuo "perässä vetäminen" olen myös kyllästynyt, hänelle täytyy aina sanoa "oletko ottanut lääkkeesi" esim. olen ajatellut että mikä helvetti minä olen niistäkin aina huolehtimaan. Ja juuri tuosta tulee mieleeni että ei säälistäkään avioliitossa oikein voi elää. Juuri tämä seksittömyys myös meidän avioliitossamme kyllä näyttelee suurta osaa en silti enää edes hänen kanssaan edes menisi sänkyyn, ei tosiaan tee yhtään mieli jos ihan suoraan sanon. joka saatanan yö kauhea kuorsaus ja minä valveilla kiroan koko äijän.
Ota "paskastasi" eron! Kerro lapsellenne että heidän isä on arvoton. Ihmeellistä kun kaikki ihmiskunnan viat on kasaantunut hänen harteille.Ja sinä olet ilmiselvästi
täydellinen nainen, ilman vikoja.
"Enkä tiedä miten edes pääsisin hänestä eroon", hyvänen aika! Ei muuta kuin paperit vetäämään.
Ja vaikka hän on täys paska, niin voisit kunnioittaa hänet senverran että otat eron ennen kuin hoidat seksittömyytesi kodin ulkopuolella. Onhan antanut sulle lapset. Vai oletko halveksinut hänet alusta alkaen?
Sinulle nim.5665 ensinnäkin onko ihan vankinumero??????
En ole kertaakaan sanonut että mieheni on "paska" . Enkä myöskään että että hän olisi lapsilleni arvoton!!!!!! päinvastoin lapsillemme hyvinkin tärkeä. En ole myöskään sanonut että itse olen täydellinen. ja tuohon seuraavaan kommenttiisi, tarkoitan kun vuosia oltu yhdessä. Enkä myöskään ole kirjoittanut että hoitaisin seksittömyyden jossain muualla. Eikä voi sanoa että on antanut minulle lapset. yhdessä ollaan heidät saatu. Taitaa sinullakin olla tosiaan elämäsi aivan rikki kun tuollaisia kirjoitat.
Enkä mielestäni kyllä halveksi miestäni.
Ja kirjoituksestasi päätellen olen kyllä jonkin verran nähnyt elämää enemmän kuin sinä.
Vaimoni ja minä olemme olleet yhdessä yli 31v, ja tiedän että vaimoni on sitä mieltä ettei hän on tarvinnut elää paskassa kanssani, vaikkei aina ollut myötätuulta. Muuten täytän 63v tässä kuussa että olenhan minä nähnyt yhtä ja toista. Lue omia kirjoituksiasi kerran vielä, se on halveksuntaa parhaimmillaan.
Kerran vielä, jos se on näin vastenmielistä elää miehesi kanssa niin lähde ja nauti uudesta elämästäsi.
Sinulle vielä 5665-
Olet todella saanut väärän käsityksen kirjoituksestani. En ole vielä 50 vuottakaan itse ja 13-vuotiaana olen mieheni tavannut että enköhän jonkin verran olen häntä kunnioittanut tässä vuosien varrella.
Ja tuosta seksielämästä vielä mieheni on ollut ainoa mies elämässäni.
En ole väittänyt että olet pettänyt hänet. Ja kun lukee sun kaksi ensimmäistä kirjoitustasi niin varmasti miehesi aistii että et voi sietää häntä. Että luultavasti hänkään ei nauttii tilanteesta.
Hyvä kesänjatkoa
Luin omat tekstini vielä. ja kaikki siinä on ihan kuin ajattelen. Mieheni ei varmaan myöskään ole onnellinen. Toivonkin että jos hän tekee aloitteen esim. avioerosta.
Saanko kysyä? Oletteko te vaimonne kanssa vielä onnellisia? Myös vaimosi?
Hyvää kesän jatkoa sinullekin!
Meillä on ollut hyvä elämä yhdessä, toki meillä on ollut riitoja myöskin mutta ei mitään vakava. Kyllä haluan hänet vierelläni nämä vuodet mitä minulla on jäljellä.
Mielestäni hänen puheet ja teot todistaa että hänkin haluaa jatkaa kanssani.
Miksi odotat että miehesi tekee aloitteen? Se on sinä jonka haluaa lähteä.
No todellakin täytyy sitten itse tehdä aloite avioerosta jos näin jatkuu vielä.
Kyllä tähän silti "kaksi" tarvitaan kun tälläinen tilanne tulee.
Silti sanon vielä että sinullakin tuntuu olevan "katkera" sävy kirjoituksessasi ja jollain tavalla olet "itsesäälin" tuntuinen. En tarkoita millään pahalla.
että nainen tarvitsee rakkautta pystyäkseen seksiin ja mies tarvitsee seksiä pystyäkseen antamaan rakkautta.
Oletko jo miettinyt minkälaiseksi elämäsi muuttuu, jos eroat? Mitä uudelta elämältäsi haluat? Voisitko avioliitossa ollessasi tehdä samoja asioita, joita olet suunnitellut tekeväsi eronneena? Mikä yleensä ottaen muuttuu?
Tuo sinun "sanontasi" varmaan toimii toisinkinpäin?
Toivon että me molemmat olisimme onnellisia ja saisimme elämäämme sisältöä..ja kun se kerran tuntuu mahdottomalta enää yhdessä niin toivottavasti sitten onnistumme nauttimaan vielä elämästä erillämme.
En ole katkera enkä tarvitse itsesääliä, olen todella tyytyväinen elämääni.
Minua ei oksettaa kun näen elämänkumppani, vain päinvastoin.
Täytyy vieläkin korjata..Ei minuakaan okseta mieheni.
Joku sinunkin elämässäsi on vinossa..vai oletko kenties epävarma..itsestäsi.
Onko teillä sairautta? jommallakummalla?
"En ole katkera enkä tarvitse itsesääliä, olen todella tyytyväinen elämääni" pätee edelleen. Olen terve kuten vaimonikin, mellä on hyvät oltavat.
No jos Teillä tosiaan noin hyvä avioliitto niin ole onnellinen.
Ihmetyttää sitten kyllä miksi näillä palstoilla sitten olet ja vastaat mielipiteitäsi.
Voit vaihtaa palstaa esim. Onnelliset pitkät avioliitot ja vaihtaa kirjoituksiasi siellä.
Aika usein käyn täällä lukemassa, valitettavasti jäin kiinni kun oli niin tuttu tapaus kaveripiiristä. Ehkä lievempi mutta kuitenkin.
Toivottavasti et pahastut vaikka lainaan tekstisi vähän.
"Kun kirjoitin "paskaa" niin juuri sitä samaa päivästä toiseen. En jaksa siis kuunnella edes enää mieheni juttuja, en voi sille mitään en tosiaan mitää asioita mitä hän puhuu. Ja meillä on kaikenlaista mahtunut tähän yli 30 vuoteen mutta ei minulla koskaan ole ollut tälläista tuntemusta. Enkä tiedä miten edes pääsisin hänestä eroon. Ja juuri tuo "perässä vetäminen" olen myös kyllästynyt, hänelle täytyy aina sanoa "oletko ottanut lääkkeesi" esim. olen ajatellut että mikä helvetti minä olen niistäkin aina huolehtimaan. Ja juuri tuosta tulee mieleeni että ei säälistäkään avioliitossa oikein voi elää. Juuri tämä seksittömyys myös meidän avioliitossamme kyllä näyttelee suurta osaa en silti enää edes hänen kanssaan edes menisi sänkyyn, ei tosiaan tee yhtään mieli jos ihan suoraan sanon. joka saatanan yö kauhea kuorsaus ja minä valveilla kiroan koko äijän."
Olisihan se hyvä jos joillain tavalla saisti hänet ottamaan eron. Silloin hän olisi rosvo ja sinä vähä niin kuin martyyina saisit kaiken säälin ja myötätunnon. Avioliitossa on kahta osapuolta eli molempia pitää tehdä työtä liittonsa eteen.Mutta kirjoitustasi perustellen olet niin sokeutunut hänen vioista että et halua edes yrittää vaan haluat päästä hänestä eroon mahdollisimman nopeasti.
En kuitenkin usko että tämä "tapaus" on mitenkään ainutlaatuista, ja kyllä se tapahtuu yhtä paljon toisiinpäin.
Olen pahoillani jos olen loukannut sinua, mutta tällainen kuvan helposti saa kun lukee kirjoituksiasi
Tarpeeksi monta vuotta seksitöntä liittoa, nimenomaa miehen puolelta, johtaa vääjäämättä siihen, että ei todellakaan tee sitä äijää mieli mutta miksei muita. Näitä tarinoita tuntuu olevan paljon maassamme.
Meilläkin on takana yhteistä taivalta jo yli 30 vuotta. Olemme molemmat hieman yli 50. Seksi maistuu ja elo yhdessä on tuttua ja turvallista. Uskoisin, että meidän "salaisuutemme" on se, että meistä molemmat ovat vastuussa omasta elämästään; toki haluamme olla tukena ja turvana sekä lohtuna tms. toisillemme mutta kun luin tuon lausahduksesi "mikä helvetti minä olen niistäkin aina huolehtimaan" niin hoksasin, etten ole koskaan kuvitellut olevani vastuussa tai päähuolehtijana mieheni elämästä enkä toivo myöskään hänenkään puuttuvan elämääni tuollaisena huolehtijana.
Meillä on myös ollut vaikeuksia ja rajuja riitoja sekä vastoinkäymisiä mutta niidenkin setvimisessä on aina ollut rajana ja ehtona se, että itse on omasta onnesta tai "onnettomuudesta" otettava vastuu.
Eli siis, entä jos annat miehesi elää oman näköistä elämää ja sinä elät omaasi. Tämä ei tarkoita, etteikö yhteiselämä silti voisi olla antoisaa. Itse asiassa se vain monipuolistuu kun on omiakin juttuja. Me ja te olemme jo sen ikäisiä, että on oikeastaan jo velvollisuus rueta toteuttamaan omia intressejä tai haaveita. Lapset ovat isoja ja vanhemmuus on toisenlaista kuin silloin kun lapset olivat pieniä.
Miehestäsi pääset eroon, jos todella haluat mutta jotankin rivien välistä saa käsityksen, että odotat, että miehesi tekee sinun onnesi eteen jotakina. Valitettavasti oman onnen rakentaminen kuuluu sinulle itsellesi.
Onko sinun tarkoitus purkaa tilannettasi ja käydä rakentavaa keskustelua vaiko riidellä yhden tänne vastaajan kanssa?
Sait nimittäin hienotunteisen ja ymmärtäväisen vastauksen heti viestiketjun alkuun ja mietin sitä lukiessani, että kävipä sinulla tuuri kun joku suhtautuu sinuun niin asiallisesti. Tartuit kuitenkin seuraavaan vastaajaan ja säkätät kiukkuisena takaisin ilman järkevää sisältöä, mikä paljastaa missä sinun paskasi oikeasti on eli sinun asenteissasi ylipäätään elämään. Valitat kädet puuskassa ja nautit riitakumppaneista, vaikka voisit senkin energian käyttää hakemalla ulospääsyä elämäntilanteeseesi.
Mielestäni olet sarjassamme ihmisiä, joiden elämäntehtävä on olla joka asiaan tyytymätön ja koska korostit aikuisten lastesi suurta merkitystä se myös paljastaa ettei sinulla taida olla omaa elämää erityisesti. Koeta nyt vain rohkeasti luottaa myös itseesi ja aloita tykkäämällä itsestäsi, niin sitä kautta myös alat näkemään mahdollisuutesi.
Sinulle 5665 en oikein nyt pysynyt kärryillä tässä viim.kirjoituksessasi.
Ja sinulle nim."ihmettelee". En ole mielestäni riiidellyt.
"kävipä minulla tuuri" miten joku nyt voisi sanoa miehestäni yhtikäs mitään kun häntä ette tunne--. en tosiaan ole kiukkuinen ja asenteeni on todellakin ollut koko avioliittomme väärä siinä olet oikeassa. Olen liikaa huomioinut muut mutta en itseäni-. Ja vielä tiedän kyllä mahdollisuuteni ja luotan tosiaan itseeni.
Enkä tosiaan olisi näin uskonut avioliittomme murenevan.
Enkä myöskään valita..täällä kotonamme me tämän arjen kohtaamme..enkai voi ventovierailta ihmisiltä apua saadakaan ja kirjoitin vain rehellisesti miltä minusta tällä hetkellä tuntuu avioliitossani.
Moi! Olen nuori ja kokematon näissä asioissa mutta uskallan suositella kyllä HNMKY:n avioliittotyötä. Voi käydä selaamassa tuolta mitä toimintaa heillä on: http://avioliitto.hnmky.fi/avioliitto .
Toiminta on leiri- ja kurssipainotteista, hyvää vaihtelua arkeen.
Olen itse tutustunut toimintaan lähinnä vanhempieni lähtiessä siihen mukaan 10 vuotta sitten. Ovat mukana siinä ja edelleen porskuttavat. On tullut huomattua että monesti ihmiset arkailevat mennä autettavaksi mutta tiedän että tuolla on saatu hyviä tuloksia aikaan mahdottomiltakin tuntuvissa tilanteissa.
Mieheni jätti minut löysi ylläen uuden naisen , haki avioeroa, muutti pois toiselle puolelle Suomea. Kaikki tuli kuukauden sisällä. Syyksi sanoi ettei halua elää sairaan ihmisen kanssa, oli minun omaishoitaja. Minulla monia sairauksia, mutta sanoi vielä 2 kuukutta sitten rakastavansa minua ja lupasi viedä loppuun asti, eli hautaan.
Mitä nyt teen jätti meidät pojan kanssa uuteen taloon, jouluna muutettiin ei pidä mitään yhteyttä, ei vastaa puhelimeen eikä tekstiviesteihin. Olisi paljon käytännönasioita hoidettavana, mutta niihin tarvittaisiin myös mieheni allekirjoituksia. Minulla kova ikävä häntä ja tunteetkin vielä vahvat, joka ilta itken itseni uneen ja aamulla odotan soittoa, kun hän tekee lastenmusiikkia Potkulautaritarina niin on ollut paljon pois ja soittanut aina joka aamu että huomenta rakas ja onhan kaikki hyvin. ei oisi ikinä uskonut että hän pettää ja tekee tuollaisen tempun.en tiedä miten tästä eteenpäin päästään......
Olen myös aikani tehnyt kaiken mieheni eteen hänen sairastaessaan olen aina ollut hänen tukenaan, mutta tässä muutama vuosi sitten sairastuin itse niin en saanut häneltä kyllä sitä tukea mitä häneltä olisin kaivannut. Muistan senkin kuin eilisen päivän lapsiltani sain kaiken avun mitä tarvitsin ja yhdeltä lapseltani vielä erikseen hän oli jo aamulla aikaisin sairaalassa katsomassa minua ja kun kotiin pääsin ilman häntä en olisi varmaan parantunutkaan. Mieheni ei paljon tehnyt asian eteen mitään. Siinä kiitos kaikista näistä yli 30 vuodesta.