Olen ollut yhden kaverin kanssa "ystäviä" jo parin vuoden ajan, olemme käyneet yhdessä matkallakin jne. Joskus halusin, että olisimme niinsanottuja sydänystäviä, mutta vastakaikua ei hänen osaltaan tullut. Tai siis ainakin luulen näin (osaan lukea ihmisiä aika hyvin:-) ).
Nykyään tämän kyseisen ihmisen luonteenpiirteet ovat alkaneet ärsyttämään minua entistä enemmän: hän mäkättää mäkättämistään joka ainoasta asiasta, että mikä on hänen mielestä oikein ja koska se on hänen mielestä oikein, niin sen pitää olla kaikkien mielestä oikein. En pidä siitä esimerkiksi, että kun tullaan kylään niin aletaan arvostelemaan kun ei kierrätetä (ja tämähän ei ollut sitten minun vikani, koska asuin silloin vielä vanhempieni luona) rankoin sanoin. Hän muka pitää väittelystä, mutta heti kun sanon vastaan niin hänen naamastaan jo näkee että alkaa suututtamaan. Ja kaikkein ärsyttävintä on se, että vaikka tietäisin olevani oikeassa, niin en löydä oikeita sanoja sanomaan sitä tämän ihmisen seurassa ja hän saa tätä kautta sitten "ylilyöntiaseman" ja minua jää vituttamaan.
En haluaisi ystävyyden olevan tuollaista kilpailemista -jätän sen "kilpailemisen" mielummin vaikka työpaikalle, mutta ystävien ja kavereiden seurassa haluaisin rentoutua.
Kaiken kukkuraksi tämä "ystävä" on helvetin omahyväinen (näyttää esimerkiksi kuinka monta punnerrusta saa tehtyä---> ei vittu joo kiinnosta yhtään, vaikka itsekin liikun paljon, mutta en jaksa tehdä lenkkelystäni yms. mitää esitelmää kuten hän). Kaupan päälle hän on suhteellisen varakkaasta perheestä, ja siitäkös se ylpeily sitten alkaa, kun hän kertoilee kuinka "jonain päivänä pääsee faijansa yritysjohtajan pallille" yms. yms. Ja minua sitten aliarvioidaan älykkyyden ja joka asian osalta.
Ensi viikonlopuksi sovittiin tapaaminen, mutta en aio mennä. Siitäkin saan hirveän huonon omatunnon: jos asiat sovitaan niin ne pitää toteuttaa on periaatteeni, mutta minkäs voit, pitäähän sitä nyt alkaa pikkuhiljaa jo itseääkin ajattelemaan. Ei minä tuollaista jaksa.
Mitä mieltä, julmastiko välit poikki?
Niin ja kiitos kun jaksoitte lukea:)
Nykyään tämän kyseisen ihmisen luonteenpiirteet ovat alkaneet ärsyttämään minua entistä enemmän: hän mäkättää mäkättämistään joka ainoasta asiasta, että mikä on hänen mielestä oikein ja koska se on hänen mielestä oikein, niin sen pitää olla kaikkien mielestä oikein. En pidä siitä esimerkiksi, että kun tullaan kylään niin aletaan arvostelemaan kun ei kierrätetä (ja tämähän ei ollut sitten minun vikani, koska asuin silloin vielä vanhempieni luona) rankoin sanoin. Hän muka pitää väittelystä, mutta heti kun sanon vastaan niin hänen naamastaan jo näkee että alkaa suututtamaan. Ja kaikkein ärsyttävintä on se, että vaikka tietäisin olevani oikeassa, niin en löydä oikeita sanoja sanomaan sitä tämän ihmisen seurassa ja hän saa tätä kautta sitten "ylilyöntiaseman" ja minua jää vituttamaan.
En haluaisi ystävyyden olevan tuollaista kilpailemista -jätän sen "kilpailemisen" mielummin vaikka työpaikalle, mutta ystävien ja kavereiden seurassa haluaisin rentoutua.
Kaiken kukkuraksi tämä "ystävä" on helvetin omahyväinen (näyttää esimerkiksi kuinka monta punnerrusta saa tehtyä---> ei vittu joo kiinnosta yhtään, vaikka itsekin liikun paljon, mutta en jaksa tehdä lenkkelystäni yms. mitää esitelmää kuten hän). Kaupan päälle hän on suhteellisen varakkaasta perheestä, ja siitäkös se ylpeily sitten alkaa, kun hän kertoilee kuinka "jonain päivänä pääsee faijansa yritysjohtajan pallille" yms. yms. Ja minua sitten aliarvioidaan älykkyyden ja joka asian osalta.
Ensi viikonlopuksi sovittiin tapaaminen, mutta en aio mennä. Siitäkin saan hirveän huonon omatunnon: jos asiat sovitaan niin ne pitää toteuttaa on periaatteeni, mutta minkäs voit, pitäähän sitä nyt alkaa pikkuhiljaa jo itseääkin ajattelemaan. Ei minä tuollaista jaksa.
Mitä mieltä, julmastiko välit poikki?
Niin ja kiitos kun jaksoitte lukea:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
joskus kouluaikoina oli mullakin tuollainen "kaveri" joka oli varakkaasta yrittäjäperheestä ja meikäläinen tavallisesta työläisperheestä.
Eihän sitä kusipäistä ylvästelijää kauaa jaksanut sietää, sellaiset nähtävästi tarvitsevat vaan jonkun jota nolata koko ajan tunteakseen itsensä paremmaksi.
Parempi olla vaikka yksin kuin kusipäisen nousukkaan kaveri.
Niinhän se asia taitaisi olla:) Harmittaa vaan suunnattomasti, mutta kavereitahan tulee sitten lisää kun vaihtelee opiskelu-ja työympyröitä... Minulle on pääasia, että on muutama HYVÄ YSTÄVÄ, ei siis mitää "hyvänpäivän tuttuja", jotka eivät sitten loppujen lopuksi olekaan niin mukavia.
Harmittaa myös, kuinka ihmiset loppujen lopuksi muuttuvat niin nopeasti. No tällaista elämä on:)