Mä olen yhden kerran löytänyt unelmien miehen ja sellaiseksi se myös jää. Koska me oltiin yhdessä muutamia viikkoja ja olosuhteet vei muualle.
Miksi se oli mun unelmien mies? Se oli hauska, tai meillä spi huumori yhteen siis, me juostiin kilpaa, pelattiin bilistä, painittiin, naurettiin, ja tietenkin käveltiin pimeitä katuja. Oltiin erikseen, eikä roikuttu, se meni missä meni ja mäkin tein niin. Enkä mä nyt tiedä siitä ulkonäön ainaisesta jauhamisesta, olihan se mun mielestä hauskan näkönen. Vähän persoonallisen ehkä... Se oli hoikka, mun mittanen, vähän nuorempi, meillä ei neuvoteltu karvoista, meikeistä ja muusta pinnallisesta paskasta, jauhettu rivoja, paitsi ehkä toisillemme ja kaikki oli luonnollista. Ei yritetty keksimällä keksiä, ja onnistuttiin hyväksymään toisemme.
Tietysti hetken se on helppoo, vai onko?
Ainoa sellanen mies. Mitä ne muut on ehtineet olla jo samassa ajassa: valehtelijoita, roikkujia, epätoivosia, tylsiä, jessus miten tylsiä, loputtoman tylsiä, määräileviä, kaikkitietäviä, esittäjiä, teennäisiä: miten on mahdollista saada seksistäkin suorittamista muutamassa kuukaudessa? Ehtiä jo arvostelemaan ja kertomaan miten toisen pitäs elää? ... AAARGH! Mä en enää ikinä löydä ketään toista.
Mutta sellanen oli mun ihannemies. Paitsi tietenkin... Jos mein matka ois ollu samaan suuntaan. Me erottiinkin täydellisesti. Se saatto mut matkaan ja mä itkin... Se n ainoa mies kenen perään ole itkenyt. No, että näin, loppuun saakka täydellinen. No ei se täydellinen ollut, mutta kertakaikkiaan niin ihana, ettei sen väliä.
Snif.
Miksi se oli mun unelmien mies? Se oli hauska, tai meillä spi huumori yhteen siis, me juostiin kilpaa, pelattiin bilistä, painittiin, naurettiin, ja tietenkin käveltiin pimeitä katuja. Oltiin erikseen, eikä roikuttu, se meni missä meni ja mäkin tein niin. Enkä mä nyt tiedä siitä ulkonäön ainaisesta jauhamisesta, olihan se mun mielestä hauskan näkönen. Vähän persoonallisen ehkä... Se oli hoikka, mun mittanen, vähän nuorempi, meillä ei neuvoteltu karvoista, meikeistä ja muusta pinnallisesta paskasta, jauhettu rivoja, paitsi ehkä toisillemme ja kaikki oli luonnollista. Ei yritetty keksimällä keksiä, ja onnistuttiin hyväksymään toisemme.
Tietysti hetken se on helppoo, vai onko?
Ainoa sellanen mies. Mitä ne muut on ehtineet olla jo samassa ajassa: valehtelijoita, roikkujia, epätoivosia, tylsiä, jessus miten tylsiä, loputtoman tylsiä, määräileviä, kaikkitietäviä, esittäjiä, teennäisiä: miten on mahdollista saada seksistäkin suorittamista muutamassa kuukaudessa? Ehtiä jo arvostelemaan ja kertomaan miten toisen pitäs elää? ... AAARGH! Mä en enää ikinä löydä ketään toista.
Mutta sellanen oli mun ihannemies. Paitsi tietenkin... Jos mein matka ois ollu samaan suuntaan. Me erottiinkin täydellisesti. Se saatto mut matkaan ja mä itkin... Se n ainoa mies kenen perään ole itkenyt. No, että näin, loppuun saakka täydellinen. No ei se täydellinen ollut, mutta kertakaikkiaan niin ihana, ettei sen väliä.
Snif.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuullostaa melkein liian täydelliseltä mutta tästä sain pienen aasinsillan kysyäkseni yhtä mieltäni askarruttavista aiheista, tuossa jutussa mainitsit että "vähän persoonallisen näköinen" eli kuinka paljon teille naisille merkitsee ns."näyttäytyminen" eli että sitä kaveria on komeaa näytellä baareissa yms. eli kumpi painaa vaakakupissa enemmän, jos näin kärjistetysti sanon että suorastaan hävettää näyttäytyä äijän kanssa ulkona mutta kun se on niin ihana privaatissa tai että se ei ole niin ihana mutta voi että kun sen kanssa on ihana näyttäytyä baanalla.
Emmä nyt ihan noin osaa sanoa, että hävettäs, koska mua hävettäs jos se ois likanen, haisis pahalle ja ois törkee, siis huono käytöksinen muita kohtaan ja mua kohtaan... ja siis: miksi ihmeessä mä oisin sellasen kaverin kanssa??? Että en todellakaan olis ja todellakin se sillon painaa.
Mutta tarkotin itte, että siis en osaa oikein sanoa, sillä on hassu nenä, ja hassut hiukset, emmä nyt osaa kuule sulle sanoo, muuten kun ettei se mikään kalenteripoika varmaankaan ole. Ihan tavalliset vaatteet sillä oli, farkut ja t-paita perusvarusteena, se oli hoikka, ei urheile sillee, mutta on eläväinen ja liikkuvainen... Mä en tietkö osaa nyt sanoa edes, että onks sillä "hyvä kroppa" tai siis että onhan se mulle. Emmä tollasia muista, mä muistan sen typerän laulun, jonka se laulu mulle ja sen jonkun illan kun me käveltiin kotiin ja mä tiesin että se on lainaa, mutta oisin voinu pysäyttää ajan siihen. Enkä mä edes ole romantikko, mä olen uratyyppi, mä en haaveile perheestä, en roiku, enkä etsi prinssiäni... Heh, elämä potkas takasin. Tavallaan ;)
Ehkä tollaset näyttäytymisjutut on just sitä nykypäivää ja tota juttua, mitä viljellään, niinkun kaikki muukin, mutta hei, ittepähän ihmiset viljelee. Eiks jokainen ole osana rakentamassa kaikkea ja suhteitaan ja valitsemassa?
Ja mitä tähän jatkokysymykseen tulee: mua ei kiinnosta yhtään. Mua ei kiinnosta ihmisten näyttäytyminen eikä sen pohtiminen, mua ei vois enää vähempää kiinnostaa. Pinnallisuuden pohtimista, vapaasti, siitä vaan, mutta ei kiinnosta: varmaan joku on ja joku toinen ei. Mitä sen vatvominen siitä muuttaa? Yritän siis sanoa, että ihmiset joille se asia merkitsee on melko varmasti ihmisiä, jotka ei kiinnosta mua, jos nyt osaan selittää.
Niin, se ei pelkästään kuulosta olevan liian hyvää, vaan oli: muutenhan me oltais eletty "happily ever after"... Tai jotain.
miehet ovat tylsiä ja etovia roikkujia paitsi ne jotka eivät kysele perään ja esittävät naisen täydellistä sielunkumppania.
Kuulostaa nuoruuden suhteelta jossa ei ole päätä eikä häntää.
Roikkumista, hengailua ja panemista. Se aika menee kyllä ohi.
Niin, heti kun joku on jotain löytänyt, niin tottakai, esittämistähän se on ja teeskentelyä. Ja siis tietenkin: sen miehen osalta, koska kaikki hauskat ja kivat miehethän ovat teeskentelijöitä, tottakai. Tsori hei!
Tottakai, -silittää sua päähän, tottakai se on. Nuoruutta ja hölmöyttä. Anteeksi, hei, mä vedän nutturan päähän ja synnytän viis lasta, hankin sen vitun farmarin ja omakotintalon... Niin, ja sen mua väheksyvän ja määräilevän tylsän mustasukkaisen roikkujan, ja pysyn siinä suhteessa vaikka väkisin: sitten mäkin olen kunnon aikuinen ja AIDON ihmisen kanssa...
:D -lol-
Joopa joo, kyllä sä oletkin aikuinen ja viisas, kiitos, kiitos, kiitos, hankin heti pään ja hännän, niin sinä voit lakata kadehtimasta.
teeskentelijä mutta se juttu kesti sanojasi mukaan muutaman viikon.
Totuus on se että jossakin vaiheessa suhde muuttuu.
Ajattelin ensin harmitella että noin on käynyt mutta sitten esitit asiasi että kuinka tylsiä kaikki muut ovat sekä roikkujia jne.
On olemassa suhteita myös tuossa välimaastossa kultapieni. Kukaan ei ole pyytänyt sinua hankkimaan vitun farmaria tai omakotitaloa. Harvempi ihminen haluaa väheksyvän tai määräilevän kumppanin. Kuulostaa että tylsänä pidät kaikkia jotka eivät ole kuten sinä ja hän. Tuosta mustasukkaisesta tulee mieleen että ehkä haluat avoimen suhteen? Roikkujata en oikein ymmärrä, ehkä sitä ettei toisesta saa huoletia tai välittää vaan pitäisi "olla niinkuin ei oltais".
Aikuisella tarkoitan hieman perspektiiviä asioihin. Osa ihmisistä jotka voivat sun silmiin vaikuttaa "liian" aikuisilta, jäykiltä ja tylsiltä saattavat olla todellisuudessa jotain muuta.
En minä kadehdi sinua. Minäkin ajattelin joskus noin nuorena ja en minäkään halua omakotitaloa ja ihan normielämää. Todellisuus vain on että moni tahtoo ja vaikeata on löytää sellaista suhdetta jossa voi vain olla ja kaikki on kohdallaan.
Veikkaan että olet 20-vuotias, enintään 21 vuotias.
Sinulla on vielä paljon opittavaa ja kokematta sekä voit ihan hyvin tavata kaltaisesi ja haluamasi miehen jos vähäksi aikaa lakkaat väheksymästä muita ihmisiä ja heidän elintapojaan.
Rauhoitu pikkaisen ja kattele ympärilles. Ainakin tiedät mitä etsit ja vaikka se olisi vaikea löytää niin ehkä se on sen arvoista.
Sinulla sentään on ottajia ja sinä kitiset että se yksi jonka kanssa suhde kesti vain hetken oli sinun ainut. Eiköhän niitä löydy muitakin.
sä löydät ettimäsi. Pidä silmät ja korvat auki sekä mieli avoimena. ;)
"Kuulostaa että tylsänä pidät kaikkia jotka eivät ole kuten sinä ja hän." Niin että kolahti? Kuule, pikku ressukka, jos minä puhun omasta ihanne miehestäni, niin enköhän minä määrittele sen juuri itselleni sopivaksi, ja saankin suhdemielessä pitää tylsänä ihan ketä haluan?
Tämä on suorastaan jo hauskaa taas:"Tuosta mustasukkaisesta tulee mieleen että ehkä haluat avoimen suhteen?"
Jaa, onko täällä taas joku selittämässä miten mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen? Kuule, kyllä mustasukkaisuus on omistushalua, eikä sinällään ollenkaan sama asia, rakastaa voi niinkin, että ei ole mustasukkainen. Ei tarvitse olla niinkuin ei oltaisiin ollenkaan, vaan välittömästi. Ei tarvitse tukahduttaa toista heti alkumetreille. Kultamussukkani. Pikku höpönassukka. Avoin suhde ei ole ollenkaan sama asia kun se, ettei toisen menoja tarvitse kytätä, ehkä sinulla ei ole tästä kokemusta?
Minä olen huomattavasti vanhempi ja todennäköisesti, kirjoituksestasi päätellen, minulla on enemmän perspektiiviä kuin sinulla. Ei, ne eivät vaikuta tylsiltä vaan ovat. Siis ihan aikuisten oikeasti. Tosikkoja, luulevat että aikuisena olo on jokin totisuuden muoto, niinkuin sinäkin. Suurin osa ikäisistäni on todella, tylsiä: heidän juttunsa pyörii lähinnä oman navan ympärillä ja pienissä piireissä. Totisia: he eivät omaa leikkimieltä, vaan kuten sinäkin, ovat heti tyrkyttämässä lapsellisuutta vaihtoehdoksi. He eivät puhu huumorilla, vaan kuten sinä: alentuvasti, pikku ihanaiseni, hömelökös sinä olet?
Tosiasia on se, että suuri osa ihmisistä muuttuu luullessaan kasvaneensa aikuisiksi ihan saatanan tylsiksi ja yksisilmäisiksi, niin, ja niinhän sitä luulisi, että se olis jotain muuta. Ja siis, kyllähän tylsempikin seura on hauskaa joskus, ja kavereina, mutta että elää pitäisi sellaisen "aikuisen" kanssa. Joo, elele vaan.
Mulla on jo farmari, omakotitaloa ei vielä kannata hankkia: mene kertomaan lapsilles, mitä ne voi ja mitä ei voi ostaa, mä tiedän jo. Jopa ihan itte, omilla rahoillani olen kaiken hankkinu, mitä mulla on, eiks olekin jännä juttu? Että näinkin lapsellinen ihminen voi saada kaiken mitää se aikuinenkin? Mistähän se johtuu...
Kuten huomaat, mä en tarvitse sua kertomaan, mitä mun pitää ja ei pidä hakea elämältäni, vaikka mä puhuinkin ihannemiehestäni: tämän virheen ne muutkin aikuiset tekee. Ne luulee, että "opettaminen" on sitä aikuisuutta, ja samalla, kun sä niin viisaasti kerrot, miten mun pitäs nyt ajatella kuten sinä, sä kerrot, miten sä kuitenkin hyväksyt sen mitä muut: kunhan ne sitten on nuoria ja lapsia?
Kaltaiseni mies on juurikin tuollainen, riemukas, elämän iloinen, leikkisä, ja ei, juurikaan sellaista en ole kohdannut vapaana toista kertaa, kaksi kyllä, mutta he ovat olleet varattuja ja minä kun en varattuihin koske. Tosin, en tietenkään sitä voi tietää, ovatko he enää sitä suhteessa: kaverina ja suhteessa on täysin eri asia. Että ikävä tuottaa pettymys, mutta kun on tuhansia ihmisiä nähnyt ja niistä muutama olisi voinut olla sopiva, niin on sitä perspektiiviä.
Kuten jo ensimmäisessä viestissä totesin, hän ei ole täydellinen: mutta minä en välitä. Ehkä kannattaisi opetella kuuntelemaan ensin ja opettamaan vasta sitten?
Suhteita, on joo, olen todella huomannut avioerotilastoista, miten siihen välimaastoon mahtuu kaikenlaista, tuttavista, miten suurella prosentilla se todellinen onni kukoistaa ja miten ihmiset suhtautuvatkaan toisiinsa luontevasti. Todellakin, olen huomannut, miten ihmisillä on omat vaatimuslistansa ja miten suoritetaan suhteita, ja minulle on aivan turha yrittää vakuutella, miten aikuisen erinomaista se on, ja millaisia ihmissuhteet ovatkaan.
Mähän sanoin, se olisi, jos olisi.
Älä pliis, yritä leikkiä aikuista, se on ihan samanlaista teeskentelyä, kun ensimmäinen kyyninen vastauksesikin.
Ottajia voi olla, mutta ei, en ole löytänyt toista kertaa ketään, kenen kanssa olisi ollut edes niitä ensimmäisiä viikkoja. Eikö suhteelta saisi pyytää edes että ensimmäiset viikot on kivaa, vai onko sekin aikuisilta pannassa?
Kyllä mä silti ajattelin.
Puhuin siis suhteessa samaan aikaan, kyllä, roikkujia, mustasukkaisuutta, ja niinkun kyynisessä viestissäsi totesit jotensakin, hengailua, huolettomuutta ja panemista... Niin, oikea suhdehan on... Huolia, ei hengailla enää, eikä paljon pannakaan. No mitä hemmetin järkeä siinä on?
En ole kitissyt, että tuo suhteeni olisi ollut ainoa suhteeni, se oli ainoa mies, kenen perään olen ikinä itkenyt. En vain ole muita surrut. Mitäs surisemista niissä on ;)
No, kattele sä ympärilles ja saatat huomata tyrkyttäväs tapojas.
Mutta, mielenkiintoisempiin asioihin, aidosti: millainen on sitten sinun ihannekumppanisi? Siis niin realistisesti, mutta ihanteellisesti, kun pystyt kuvittelemaan.
purkaus.
Eipä uskoisi että olet tuota vanhempi.
Mustasukkaisuus kuuluu osaksi rakkauteen.
Kuten jo totesit itsekin niin suurin osa ikäisistäsi naisista ja yleensä miehet ovat tylsiä.
Ja minäkö muka olen se joka "leikin" aikuista. Hupsheijakkaa. Äsken olin liian tosikko aikuinen ja nyt sitten leikin sitä.
Sinä et enää keskustele vanhempiesi kanssa vaikka ymmärrän toki että otat luonnollisesti tuon kapinoivan teinin roolin kun aikuiselle puhut. ;)
Kukakohan se loppujen lopuksi otti jutun enemmän tosissaan, sinä vai minä. ;)
Ehkä kuitenkin sinä ja sen vuoksi kitiset.
Yleensä ne jotka mainostavat itseään ei-tylsäksi ovat niitä jotka kaipaavat ei-tylsiä ihmisiä viereensä (ADHD tapauksia) että heidän oma tylsyytensä ei tulisi ilmi.
En jaksanut edes selata kunnolla viestiäsi läpi kun se oli niin tylsän lapsellinen.
Ihanteestani en sano mitään mutta kyllä se aika kaukana ainakin sinusta on mitä luonteeseen tulee.
Niin ja pikku sisupussi...en opettanut enkä yrittänyt opettanut mitään sinulle sen tekee ihan elämä itse, kun olet valmis ottamaan opetuksen vastaan. Sulla se taitaa kuitenkin vielä odottaa aikansa.
Onnea opetuksen etsintään.
sä siis olet provo, ihan hyvä :)
Yritä pärjäillä!
provo?
Kyseenalaistin näkemyksesi ja se sai aikaiseksi vain pelkkää itkua sinun puolelta.
Ymmärrätkö miten rasittavaa on kuunnella jonkun selvästi teinin joka kai kuitenkin fyysisen ikänsä puolesta on sitten lähempänä ellei jo yli 30 vuotta joka mainostaa miten joku rakkaus jätti ja se rakkaus oli kuin suoraan jostain teinileffasta (pelattiin bilistä ja se antoi vain olla bla-bla).
Joo me kaikki halutaan "vapaata rakkautta" jossa se toinen tuntuu niin aivan uskomattoman mahtavalta ja se on melkein kuin ystävyyttä mutta silti tekee mieli panna sitä. Arvaapa mitä?
Suurin osa haaveilee tuosta, osa ei koe koskaan ja osa kokee mutta se menee ohi ja sitten suurin osa tajuaa että se on vain yksi kehitysvaihe joka kuuluu nuoruuteen.
Tiedän tekee kipeää myöntää se. Asenteesi haiskahtaa niin pahasti että ihmettelen ylipäätään että vaikka toinen samanlainen osuisi kohdallesi että miten sen tunnistaisit.
Näin veikkauksena jostain baarista saattaisi löytyä sellainen hieman alikehittynyt ryypiskelevä jätkä sulle joka siis edelleen on puoliksi teini. Sellainen sopisi sulle ehkä ja ei olisi liian tosikko ja aikuismainen. Osaisi ottaa rakkaudenkin juuri kuten sinä haluat eli rennosti. Sinäkin hyväksyisit hänen sivusuhteensa.
Minulla on yksi sana sinulle: regressio
;)
Jopas sä nyt olet katkera. Älä sure, kyllä suakin joku rakastais, paitsi tolla asenteella tietenkään ei. Mutta vika on korjattavissa.
Tarttui tämä kohta niin vahvasti!
"Suurin osa ikäisistäni on todella, tylsiä: heidän juttunsa pyörii lähinnä oman navan ympärillä ja pienissä piireissä. Totisia: he eivät omaa leikkimieltä, vaan kuten sinäkin, ovat heti tyrkyttämässä lapsellisuutta vaihtoehdoksi. He eivät puhu huumorilla, vaan kuten sinä: alentuvasti, pikku ihanaiseni, hömelökös sinä olet?"
Olen aivan samaa mieltä kanssasi! Vaan onneksi on poikkeuksia, tunnen muutamiakin ja minulta onnekkaalta löytyy semmoinen poikkeus myös kotoa. Tämän kesän aikana vesisotaa on käyty moneen otteeseen, on painittu ja telmitty, kiivetty katolle ja tehty monen monituista hullutusta. Kaksi aikuista ihmistä, ihan melko viksujakin. Vastuunsa tuntevia, kaksi pientä kun sen ansaitsevat. Ja tätä onnea meillä on arjessa ihan mukavasti. :) Toki on vastapainoksi vakavia hoidettavia asioita, kurin ja järjestyksen ylläpitoa ym. Mutta ei sitä sopivaa lapsenmielisyyttää saisi unohtaa! Töiden jälkeen on ihana lähteä kotiin odotellen yhteistä elokuvahetkeä, koko perheen rapsuttelua tai vaikka sitä vesisotaa.
Toivottavasti sinäkin löydät oman sopivan hulluttelijasi. :)
se katkera joka tänne tuli itkemään kun kaikki on tylsiä ja sä tykkäsit vaan siitä yhestä.
Sinulla se asenneongelma on. Sekin on korjattavissa mutta asiaa ei voi korjata ennen kuin sen huomaa. ;)
udghreez, generique viagra, rzgmdbtj, cialis, qqhrxaoe, cialis, nymoawto, cialis france, caiikmuc,
sielunkumppaneita vilise ihmisen tässä elämässä. Sellaisen joku onnekas tapaa, huomaa miten joku voi olla itselle sopiva, mutta jonka myös voi kadottaa olosuhteiden takia. Kyllä sen sielunkumppanin tunnistaa, ei kukaan sitä voi "esittää". No, tajuat mitä tarkoitan jos kuulut niihin onnekkaisiin jotka oman kaksoisliekkinsä tapaavat.
Jumankekka juu nääs päivää, en sen paremmin ajatellut ikääsi kun kirjoituksesi oli niin...niin..hmmm...no hieno ja harva nainen käyttää vanhaa kunnon Aarghh-slogania ; ) .Tässä sitä vanha setä kyselee nuoremmilta neuvoja mutta hei...nuorethan on monta kertaa viisaampia ja meidän keski-ikäisten pitäis aika ajoin kyseenalaistaa omat arvot ja asenteet, tietysti kun harmaa arki koittaa ja pitää maksaa verot sun muut viskaalien määräämät maksut niin se asettaa tietyt rajoitukset elämälle mutta ihanteista ei kannattaisi koskaan lopullisesti luopua ja täytyy myöntää että tää kaavamainen hevonpaska alkaa välillä ottaa päähän sen verran että olisin henkisesti jo melkein valmis isolaatio-prosessin viimeiseen vaiheeseen ja lähtemään Nepalin vuorille mietiskelemään.Lopullisesti.
"en sen paremmin ajatellut ikääsi"
Turhaan sä ajattelisitkin mun ikää, kun sä et sitä tiedä.
Nou hätä, kyllä mä olen veroja maksanut usemman vuoden jo (todennäköisesti useamman kun luulet), kyllä mä olen itteni elättänyt ja hankkinut ne mitä olen hankkinut. Et sä tiedä mun elämän kivikoista sen enempää kun muutkaan, etkä voikaan tietää, siis tietenkään :)
Kyse oli nyt ihannemiehestä. Yhdestä osasta elämää.
Mutta, kyynisyys on valinta, eikä kannatakaan luopua ihan kaikista ihanteista. Mä en ole koskaan taipunut kaavoihin, enkä aijo aloittaa nytkään. Ehkä mä siksi vaikutankin niin nuorelta.
Se, miten elämänsä elää, on kuitenkin, etenkin meille täällä, hyvin pitkälle valinta.
Aina kannattaa kyseenalaistaa omat arvonsa ja asenteensa, niin mäkin teen. Myös nämä arvoni ja asenteeni mitä mulla nyt on.
On asioita mitä verojen ja viskaalien määräämät maksut rajoittaa, mutta on myös asioita mitä se ei rajoita. Kerroinko jo, ettei se suhde maksanut meille mitään... No, tosin, se mies maksoi sen bilispöydän maksun, että sille se peli taisi maksaa jopa dollarin.
Mä olen kallis nainen ;)
Lähteminen ei ole tarve vaan kohtalo : ) , sitä ennen vois tietty pelata erän "Kaisaa" hyvässä seurassa ; ) .Sanotaanko ens perjantai Katajanokan Poseidon pubi klo 18:00.......no heh heh ei, tsoukkia tsoukkia, mutta se on hyvä pubi ja mm.Vesku Loiri on siellä pelannut Biljardia.