olen kaikinpuolin tosi hyvä tyyppi. Kun kysyin että milloin rakkaus ja välittäminen hävisi häneltä minua kohtaan. Hän ei osannut antaa vastausta vaan mutisi jotain sinnepäin että välittää minusta vielä tai ei oikein tiedä mitä tuntee. Miksi hän ei sitten halua olla minuun yhteydessä tai yrittää uudestaan?
Tiedän olleeni surkea tyttöystävä masennukseni takia enkä osannut arvostaa häntä tarpeeksi ja olin muutenkin aika ajoin kärttyinen kiukkupussi.
Nyt kun olen sitten voittanut masennukseni, olen menettänyt yhden rakkaimman ihmisen elämästäni ja joskus tuntuu vaikealta hymyillä. Mutta haluan olla vahva ja uskoa että meitä ei sittenkään ollut tarkoitettu yhteen...Ja että elämäni suuri rakkaus minulta on vielä tapaamatta..
Vaikea olla syttämästä itseni. En itsekään haluaisi olla selllaisen ihmisen kanssa, joka olin kun vihasin itseäni ja maailmaa ja muiden rakkaiden ihmisten rakastaminenkin oli vaikeaa. Mustasukkainenkin olin kun exäni alkoi erkaantua minusta...harmittaa vain että reaktioni oli olla ilkeä takaisin kun hän ei sanonut suoraan että me olemme historiaa(En ole mikään pillereitä popsiva sekopää, vaan ihan tavallinen opiskelija tyttö, joka oli aivan hukassa hetken.)
Eikö se ole niin että kun oikea rakkaus osuu kohdalle, niin se kestää jonkin ajan kestävät almäetkin ja ehkä vahvistuukin siitä jos suhde kestää sen? Vai mitä mieltä olette?
Tällä hetkellä tuntuu vain niin pahalta...
Mokasinkohan suhteeni elämäni tärkeimpään ihmiseen. Siltä tuntuu, mutta haluaisin uskoa että sellainen minulla on vielä tapaamatta.
Sydämeni haluaisi uskoa että minulla on vielä mahdollisuus exäni kanssa, mutta järki sanoo, että parempi unohtaa ja jatkaa elämää ilman häntä.
Olisin kiitollinen tekstini herätäämistä ajatuksistanne!
Oikein aurinkoista kevättä kaikille, varsinkin teille joilla sydän on syystä tai toisesta tällä hetkellä säröillä!
Tiedän olleeni surkea tyttöystävä masennukseni takia enkä osannut arvostaa häntä tarpeeksi ja olin muutenkin aika ajoin kärttyinen kiukkupussi.
Nyt kun olen sitten voittanut masennukseni, olen menettänyt yhden rakkaimman ihmisen elämästäni ja joskus tuntuu vaikealta hymyillä. Mutta haluan olla vahva ja uskoa että meitä ei sittenkään ollut tarkoitettu yhteen...Ja että elämäni suuri rakkaus minulta on vielä tapaamatta..
Vaikea olla syttämästä itseni. En itsekään haluaisi olla selllaisen ihmisen kanssa, joka olin kun vihasin itseäni ja maailmaa ja muiden rakkaiden ihmisten rakastaminenkin oli vaikeaa. Mustasukkainenkin olin kun exäni alkoi erkaantua minusta...harmittaa vain että reaktioni oli olla ilkeä takaisin kun hän ei sanonut suoraan että me olemme historiaa(En ole mikään pillereitä popsiva sekopää, vaan ihan tavallinen opiskelija tyttö, joka oli aivan hukassa hetken.)
Eikö se ole niin että kun oikea rakkaus osuu kohdalle, niin se kestää jonkin ajan kestävät almäetkin ja ehkä vahvistuukin siitä jos suhde kestää sen? Vai mitä mieltä olette?
Tällä hetkellä tuntuu vain niin pahalta...
Mokasinkohan suhteeni elämäni tärkeimpään ihmiseen. Siltä tuntuu, mutta haluaisin uskoa että sellainen minulla on vielä tapaamatta.
Sydämeni haluaisi uskoa että minulla on vielä mahdollisuus exäni kanssa, mutta järki sanoo, että parempi unohtaa ja jatkaa elämää ilman häntä.
Olisin kiitollinen tekstini herätäämistä ajatuksistanne!
Oikein aurinkoista kevättä kaikille, varsinkin teille joilla sydän on syystä tai toisesta tällä hetkellä säröillä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja kiitos samoin hyvää kevättä sinullekin!
Yksi tekstisi herättämä ajatus oli se, että älä jää etsimään suuria vikoja itsestäsi, vaan ajattele niin, että teidän suhteestanne vain puuttui "se jokin" loppujen lopuksi (ainakin poikaystäväsi mielestä). Tuskin mikään yksittäinen piirre sinussa tähän ajoi. Toisin sanoen, ei sussa mitään sen kummempaa vikaa ole ja varmasti tulet löytämään itsellesi kumppanin, jonka kanssa seurustelu on molemmille antoisaa, vaikka tulisikin niitä tavallisia alamäkiä välillä.
Jos et vielä ole niin tehnyt, niin voisit pyytää exältäsi anteeksi omalta puoleltasi kaikkia virheitä ja siten päästä sinuiksi menneisyyden kanssa. Anna myös hänelle anteeksi se, että hän noin luopui sinusta ja alahan katsella eteenpäin. Niin, ja ennen kaikkea, anna anteeksi myös itsellesi, menneille ei voi mitään, mutta tulevalle voit. Vaikutat tosi mukavalta, joten etköhän sinä sopivan ajan kuluttua löydä tasoistasi seuraa!
Tietenkin ymmärrän haikuusi menneeseen, niinhän me kaikki teemme välillä. Mutta älä ruoki niitä tunteita, jos exäsi ei tosiaan ole enää valmis yrittämään. Yksi syy tähän voi kenties olla ihastuminen johonkuhun toiseen..Joka tapauksessa, iloa ympärille katselemiseen ja sinkkuudesta nauttimiseen :).
Voi kun voisin jotenkin auttaa...tiedän tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Oma suhteeni vetelee viimeisiään, koska puoliso ei osaa enää edes sanoa, että rakastaako minua...ei kuulemma tiedä !?!
En kuitenkaan suosittele vanhassa roikkumista, olet varmasti ansainnut parempaa. Oikean rakkauden kyllä tuntee ja tietää kun se kohdalle osuu. Minun suuri rakkauteni kesti yli 10 vuotta, ja se oli molemminpuolista rakkautta jokaikinen päivä, kunnes ex:äni löysi toisen. Tiedän kuitenkin mitä on olla rakastettu ja sen vuoksi en enää vähempään tyydy.
Hyvää kevättä ja toivon sinulle onnellista jatkoa !
Ihan sydäntä riipaisee kun luen tuon sinun tarinasi. Minulle kävi niin, että löysin itselleni elämäni miehen 2002. En tiennyt silloin, että hän oli luvannut odottaa toista naista, joka oli ulkomailla. Menin vain juttelemaan hänelle baarissa ja siitä se juttu lähti käyntiin. Pidimme toisistamme heti alusta todella paljon ja emme hypänneet sänkyynkään. Hän näytti minulle kuvia tästä "exästään" ja kertoi tämän olevan ulkomailla. Heillä oli takana myrskyisät pari vuotta, olivat riidelleet todella paljon aika-ajoin.Eräänä päivänä kuljettiin kadulla, kun tämän tytön kaverit kävelivät vastaan ja mies vain tokaisi "voi ei, nyt saa se tyttökin sitten tietää..." Heillä oli ollut hurjasti rakkautta, sen tiedän ja hänellä ei ollut sydäntä kertoa tälle tytölle tavanneensa toisen ja rakastuneensa. Kyllä minusta tuntui pahalta kun hän näki meidät yhdessä ensimmäistä kertaa palattuaan ulkomailta.
Meillä meni poikki viimevuonna loppukesästä ja tämä tyttö tuli mukaan kuvioihin, ilmeisesti hän olisi halunnut hänet takaisin. Tämä mies kuitenkin rakasti edelleen minua ja lopulta halusi minut takaisin. En tiedä miten paljon tuo tyttö vielä poikaystävääni rakastaa, mutta heidän satunsa on ohi, meidän vasta alkanut. Olemme jo suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, johon kuuluu yhteinen koti ja vaikka pieni vauvakin jokin päivä.
Mutta on edelleen niitä päiviä, jolloin ajattelen tuota tyttöä ja toivon hänelle myös suurta rakkautta, sillä tunnen särkeneeni jotakin merkittävää täysin tietämättäni. Mutta sydämen valinnat ovat joskus niin outoja, joskus se rakkaus vain päättyy, eikä se ole kenenkään vika. He eivät sitten lopulta sopineet niin hyvin yhteen kuin esim. me sovimme.
Voimia sinulle ja aurinkoa kevääseen, ehkä sinullekin on jo oma kulta nurkan takana.;)
kiva että olet löytänyt itsellesi elämäsi miehen... mutta ihminen joka ei ole pistänyt aikaisempaa suhdetta poikki ennen kuin aloittaa uuden suhteen on kyllä tosi sika!
...tai pelkuri, ei halunnut satuttaa toista. Lopetti yhteydenpidon, kyllähän siitä jo tietty vihiä sai tämäkin nainen, että jotakin on meneillään. Heidän suhteensa ei enää silloin ollut niinkään virallinen, he olivat sopineet, että yrittäisivät uudestaan kun tyttö palaa takaisin. Mutta tunteet teki temput!