Vituttaako oma sinisilmäisyys
vai jätetyksi tuleminen?
Kakkosena olosta sen verran, että uskon, ja tiedän miten hieno tunne se aluksi on,
jonkun toisen oma on valmis pettämään ollakseen minun kanssani, ihanaa!
Ego saa buustia ja salailu on hetken mukavaa, on yhteinen salaisuus, josta petettävä ei tiedä.
Kaikki tämä liittyy kakkosen taholta siihen, että hänellä on uskomus, että tästä lähtee
liikkeelle "heidän tarinansa" ja kohta se ykkönen jätetään kun toinen löysi parempaa (minut).
Kun tunnustetaan rakkautta puolin ja toisin, kerrotaan miten sen ykkösen kanssa on kaikki päin p:tä, halutaan uskoa että näin on ja suhteessa oli jo vikaa ennestään.
Mutta, jonkin ajan päästä tulee mieleen, että jos kaikki kerran on niin ”huonosti”
ettei yhteistä tulevaisuutta heillä ole, ja toinen jo rakastaa minua, miksei hän vaihda sitten
kokonaan minuun niin että voitaisiin avoimesti viettää aikaa ja öitä yhdessä?
No, taas tulee rakkauden tunnustuksia, kerrotaan ettei kaikki ole niin yksinkertaista jne.
Puhutaan vielä enemmän yhteisestä tulevaisuudesta ja keksitään tulevaisuuteen yhteisiä
matkoja jne, tavallaan varmistukseksi siitä, että tosissaan ollaan.
Silti mielessä kalvaa, että kun se kerran rakastaa minua(!), miksei me voida jo olla yhdessä? Jos ja kun kerran olen parempi kuin nykyinen.
No ne yhteiset retket ja matkat usein epäonnistuu viimetipassa, ja kaiken lisäksi toinen osapuoli
viettää ulospäin ainakin täysin normaalia "pariskuntaelämää" ykkösensä kanssa. Tulee tunne,
että tässähän ollaan vaan varalla näköjään sittenkin ja seuraa armoton vitutus. Se valehtelikin minullekkin.
Tehdään varatulle ultimatum, minä vai hän. Ja silloin monesti kuulee, että olet säkin tosi kiva,
mutta en minä sitä voi/aio nyt jättää. Mutta kyllähän mekin voidaan vielä tapailla?
Tällainen tuntuu olevan yleisin tarina, eri variaatioin. Mikä mietityttää on se, onko kakkonen
juonen paljastuessa loukkaantunut ja satutettu, koska hänet petettiin vai vituttaako häntä
oma tyhmyys, kun meni olettamaan että pettävä ihminen ei pettäisi häntä?
Varmasti tullaan alas kovaa ja korkealta, tilanteesta jossa oli niin haluttava ja parempi kuin
nykyinen siihen, että kyllä se ykkönen on kuitenkin tärkeämpi. Ja silloin muistaa kaikki lupaukset ja tajuaa että nehän oli kusetusta. Lopulta ei tullut kuitenkaan valituksi.
Ja itseään voi vain syyttää, kun halusi uskoa pettävää ihmistä.
vai jätetyksi tuleminen?
Kakkosena olosta sen verran, että uskon, ja tiedän miten hieno tunne se aluksi on,
jonkun toisen oma on valmis pettämään ollakseen minun kanssani, ihanaa!
Ego saa buustia ja salailu on hetken mukavaa, on yhteinen salaisuus, josta petettävä ei tiedä.
Kaikki tämä liittyy kakkosen taholta siihen, että hänellä on uskomus, että tästä lähtee
liikkeelle "heidän tarinansa" ja kohta se ykkönen jätetään kun toinen löysi parempaa (minut).
Kun tunnustetaan rakkautta puolin ja toisin, kerrotaan miten sen ykkösen kanssa on kaikki päin p:tä, halutaan uskoa että näin on ja suhteessa oli jo vikaa ennestään.
Mutta, jonkin ajan päästä tulee mieleen, että jos kaikki kerran on niin ”huonosti”
ettei yhteistä tulevaisuutta heillä ole, ja toinen jo rakastaa minua, miksei hän vaihda sitten
kokonaan minuun niin että voitaisiin avoimesti viettää aikaa ja öitä yhdessä?
No, taas tulee rakkauden tunnustuksia, kerrotaan ettei kaikki ole niin yksinkertaista jne.
Puhutaan vielä enemmän yhteisestä tulevaisuudesta ja keksitään tulevaisuuteen yhteisiä
matkoja jne, tavallaan varmistukseksi siitä, että tosissaan ollaan.
Silti mielessä kalvaa, että kun se kerran rakastaa minua(!), miksei me voida jo olla yhdessä? Jos ja kun kerran olen parempi kuin nykyinen.
No ne yhteiset retket ja matkat usein epäonnistuu viimetipassa, ja kaiken lisäksi toinen osapuoli
viettää ulospäin ainakin täysin normaalia "pariskuntaelämää" ykkösensä kanssa. Tulee tunne,
että tässähän ollaan vaan varalla näköjään sittenkin ja seuraa armoton vitutus. Se valehtelikin minullekkin.
Tehdään varatulle ultimatum, minä vai hän. Ja silloin monesti kuulee, että olet säkin tosi kiva,
mutta en minä sitä voi/aio nyt jättää. Mutta kyllähän mekin voidaan vielä tapailla?
Tällainen tuntuu olevan yleisin tarina, eri variaatioin. Mikä mietityttää on se, onko kakkonen
juonen paljastuessa loukkaantunut ja satutettu, koska hänet petettiin vai vituttaako häntä
oma tyhmyys, kun meni olettamaan että pettävä ihminen ei pettäisi häntä?
Varmasti tullaan alas kovaa ja korkealta, tilanteesta jossa oli niin haluttava ja parempi kuin
nykyinen siihen, että kyllä se ykkönen on kuitenkin tärkeämpi. Ja silloin muistaa kaikki lupaukset ja tajuaa että nehän oli kusetusta. Lopulta ei tullut kuitenkaan valituksi.
Ja itseään voi vain syyttää, kun halusi uskoa pettävää ihmistä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
se menee, totta joka sana!!!
Olen samaa mieltä kuin aloittajakin, noinhan se yleensä menee. Itselläni on hieman toisenlainen tarina.. Olin kakkonen, mutta mies vietti minun kanssani kaiken vapaa-aikansa ja liikuttiin ihan avoimesti kaupungilla ym. Hän halusi kanssani naimisiin, mutta jouduin jättämään hänet, koska hänestä paljastui luonteenpiirteitä, joiden kanssa en olisi pystynyt elämään.
Se miltä kakkosesta tuntuu riippuu paljon suhteen laadusta ja siitä, mitä on sovittu. Jos kyseessä on vain pelkkä seksisuhde, niin molemmat saavat sen, mitä haluavat eikä enempää tarvitakaan. Jos kakkonen on rakastunut, niin on selvää, että suhteen päättyminen sattuu ja lujaa, varsinkin jos mies on lupaillut eroa eikä mitään silti tapahdu. Tosiasia lienee, että miehet eivät eroa, ellei vaimo heitä ulos ja siinäkin tapauksessa kakkosestakin tulee entinen. Mies ei vaan pysty jatkamaan suhdetta naisen kanssa, joka "tavallaan" aiheutti eron. Hän ruikuttaa aikansa entistä vaimoaan takaisin, harrastaa yhden yön juttuja ja jossakin vaiheessa on sitten taas uusi kala koukussa. Jos eksä ottaa hänet takaisin, niin vähän aikaa menee hyvin, sitten etsitään taas uusi kakkonen, koska vaimo ei kuitenkaan pysty antamaan anteeksi ja kotona on sen takia jatkuvaa riitelyä. Miehen on siksi etsittävä taas kerran lohduttaja kodin ulkopuolelta.
Näinhän se yleensä menee eli kakkonen on aina heikoilla. Jos on ihan pakko pettää niin paras variaatio on kahden varatun kesken, silloin pelisäännöt ovat tavallaan samat kummallekin ja kumpikin voi menettää yhtä paljon. Riskillä pelataan aina mutta saadaanhan jännitystä ja vaihtelua muuten ehkä tylsään elämää. Tunteita ei sitten kannata sotkea näihin juttuihin eli tälläinen sopii oikeastaan vain paatuneille "psykoille", he nimittäin selviävät näistä aika vähillä kolhuilla.
Lapseni kummilla ja hyvällä ystävälläni tilanne kävi niin, että suhteesta lähtijä todella lähti ja menivät yhteen rakastuttuaan jo toisen suhteen aikana. Selkeää... Ei tähän aikaan. Pitää mennä nukkumaan. Mutta pointti se, pettäjä ei teknisesti pettänyt, vaikka henkisesti pettikin, kun rakastui toiseen, mutta paikkansa piti sekin, että seksitön ja hengetön oli suhde, josta tämä ihminen lähti rakastuttuaan toiseen. Eipä kai sitä voisi oikeasti rakastua toiseen, jos oma suhde olisi muutakin kuin keskeneräinen loppu.
Mutta harvassa nämä tarinat ovat, yleisempiä ne muut loput... Lapseni kummi on nyt rakkaansa kanssa ollut yhdessä kymmenen vuotta, että kaiketi on sitä harvinaista tosirakkautta. Mietin kyllä, että merkityksellinen asia on ehkä ollut se, että pettäminen ei ollut teknistä pettämistä, siis fyysistä silloin, kun edellisen suhteen loppu oli keskeneräinen.
ristiriitoja on täynnä ihmisen mieli, silti en sanoisi "psyko". Kaksi varattua voi olla tosi toimiva. Ei elämässä säästy kolhuilta, ei edes siinä aviosuhteessa.
Itseelläni on niin laaja käsitys ja tunteita paljon, että niitä riittää useammallekin. Yltiörehellisyys kakkossuhteessa on parasta. Puoliso pyrkii koko ajan muokkaamaan, kakkosrakas ei.Henkireikä olla pitää, missä saa olla oma itsensä.
Sanasta sanaan. Tällä viikolla mies on lomailemassa ykkösensä kanssa.
En saa ottaa yhteyttä, ettei kauhea vaimo vain huomaa, suoranaiseksi hirviöksi kun tämä nainen on minulle kuvattu. Minun oletetaan olevan valmiina, JOS mies pystyy ottamaan yhteyttä minuun. Minä odotan.
Ero on siirtynyt siirtynyt siirtynyt. Koska vaimo on henkisesti sairas ja uhkailee ties millä. Puhelimessa aina ensiksi haukutaan vaimo. Sen jälkeen tulee siirappia minulle, kaikki tietävät varmasti mitä se sisältää. Minä uskon.
Kun lukee näitä juttuja täältä, nousee epäilys. Olenko minäkin vain nukke, jolla leikitään silloin kun huvittaa, ja mitä huvittaa(!!), ja sitten heitetään nurkkaan odottamaan seuraavaa kertaa? En minä halua uskoa sitä. Ei, ei se meillä voi näin olla!
Mutta tiedän, että kun hän seuraavan kerran soittaa, kaikki epäilykset katoavat ja uskon taas joka sanan. Kerrasta toiseen, niin se menee. Loppua en edes uskalla ajatella.
Miten te tuohon tilanteeseen itsenne ajatte? Uskotte ja uskotte miestäjä jonka titteli on pettäjä. Johan sen jo tuo nimi sanoo mikä on miehiään,pettäjä.
Tuo vaimon haukkuminen on yksi niistä jutuista millä uskoton saa teidät kakkoset tavallaan loistamaan.Kuvittelette että olette se suuri rakkaus,ja se vaimo siellä kotona on hirviö.Samalla se haukkuminen saa uskottomalle tunteen että hän ei tee väärin,kun on niin hirveä vaimo.
Kannataisi ottaa selvää millainen se vaimo todellisuudessa on, ja millaisia ne kotiolot ukkoparalla tosiaan on.
Olet tosiaan se lelu joka heitetään nurkkaan odottamaan, ja aina vaan uskot?
Sanoppa sille miehelle kun seuraavan kerran soittaa että et halua kuulla vaimosta enää sanaakaan,haluat keskustella vain ja ainoastaan teidän ihanasta suhteestanne ja ylimaallisesta raudestanne.
Ja miksi ei saa ottaa yhteyttä ihmiseen jos rakastaa?Kielletään yhteydenotot,no huhhuh, ja joku suostuu ihan mihin vaan.
Olin suhteessa mieheen, johon ei saanut olla kuin sähköpostiyhteydessä, ja sekin yhteys vain työaikana! Kuvitelkaa, että suostuin tuollaiseen paskaan! Itseään vaan voi syyttää..heh. Miehellä on tietynlainen asema pikkupaikkakunnalla, ja hän vaali komeita kulissejaan, ne olivat tärkeämmät kuin mikään muu. Hän pelkäsi kiinnijäämistä kuin ruttoa..ei vaihngossakaan lähettänyt loma-aikana viestejä, eikä häneen missään tapauksessa saanut olla yhteydessä. En koskaan saanut puhua hänen kanssaan puhelimessa, enkä lähettää tekstareita.
Sattunut tälläinen tapaus lähipiirissä.. Kunnes kopsahti.
Jäi kiinni?
ja uskoa ja uskoa. Ja niinä hetkinä, kun saa olla toisen sylissä, niistä saa voimaa uskoa vastakin. Vaikka toisaalta joku pieni ääni syvällä sisällä huutaakin, että se mikä perustuu valheeseen, ON valhetta. Mutta toisen lupaukset, kosketukset, selitykset... vaientavat sen äänen aika tehokkaasti.
Kyllä, joku suostuu mihin vaan, aivan niinkuin sanoit. Olen todellakin suostunut sellaisiin asioihin, mihin vaimo ei ilmeisesti suostu. Enkä minäkään olisi uskonut suostuvani. Ja tästä kaikesta saan palkaksi sen, etten saa edes ottaa yhteyttä.
Kyllä, olen tyhmä. Mutta äärettömän rakastunut sellainen.
että mies vain hyväksikäyttää sinua. Hän haluaa siis sinulta erikoisseksiä..seksiä,jollaista ei saa vaimoltaan? Ja sinä annat hänelle sitä, jotta saisit miehen tulemaan aina uudelleen luoksesi. Tiedät sisimmässäsi,e ttä mies ei muuten tulisi. Onko se muka rakkautta tai edes välittämistä. Entä se, että et saa olla häneen edes yhteydessä? Se tarkoittaa sitä, että mies ei halua vaarantaa elämänsä puitteita sinun vuoksesi, hän ei halua ottaa pienintäkään riskiä vuoksesi. Sinä et merkitse miehelle muuta kuin maksullisen naisen maksutonta vastinetta. Maksaisi edes sulle siitä erikoisseksistä.
En jaksa ymmärtää näitä naiiveja kakkosia, jotka uskoo miesten liirumlaarumeja.Tulkaa jo naiset reaalimaailmaan ja aukaiskaa silmänne. Ukkomiehet käyttää teitä härskisti hyväksi, no ,säästyypä perheelle ruokarahaa.Kakkoset on jaloja olentoja, melkein pyhimyksiä jolleivat olisi niin typeriä.
Kyllä vain, jäi kiinni, narahti. Ja hänen puolisonsa tietää myös nämä naikkoset..piiri pieni pyörii......
meitä oli suhteessa kaksi varattua, ei ollut suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta eli ei siis osu täysin kohdalleni tuo tarina. Mutta mutta, mies sanoi alussa olevansa kurkkuaan myöten täynnä vaimoaan ja ettei hän ole koskaan rakastanut vaimoaan ja seksiäkin on tarjolla vain oikea käsi. No ajan kanssa aloin ihmetellä, miksi mies viihtyy niin hyvin kotona. Hänen vaimonsa on opettaja ja mieskin on tosi paljon lomilla, aina samaan aikaan kuin vaimo. En edes käsitä, miten miehellä voi olla niin paljon lomaa. Jos kerran vaimo on niin kamala, miten mies viihtyy hänen seurassaan? Ja tapaamiset peruuntuivat jatkuvasti, kun hermostuin, mies sanoi, että oli henkilökohtainen syy (eli vaimo). Mikä noita miehiä vaivaa - selvästi rakastavat vaimojaan ja silti pettävät heitä? Minä olin todellakin kakkonen koko ajan, mitään en miehelle merkinnyt. Älkää ihmeessä ryhtykö ukkomiesten piristäjiksi, mitään ette heiltä vastineeksi loppupeleissä saa. Pelkkä paskan maku jää suuhun!
Minusta naisten kannattee hakeutua ukkomiesten kimppaan.Ukkomiehet eivät
sido ja kumpikin saa mennä miten lystää.ukkomies lähtee panolta vaimonsa luo
ja salarakas voi touhuta mitä lystää.
Muuten naisten kannatee satsata ,VAIN SINISILMÄISIIN MIEHIIN,KOSKA NE OVAT
LUETETTAVIA...
Useimmiten on niin että se kakkonen kuin myös ykkönen on pettäjälle todellakin leikkikalu. Pettäjä on henkisesti niin lapsi että haluaa kaiken. Kun sitten niitä saavutettuja etuja ruvetaan karsimaan syntyy poru.. ja ei millään haluaisi luopua mistään.
Kun rakastaa jotakuta haluaa että:
- hänellä on hyvä olla
- voi olla hänen lähellään ja ikävöi jos näin ei ole
- on tärkeää mitä tuo toinen sinusta ajattelee, mitä tuntee ja että arvostaa hän sinua
Useimmiten kakkoset voivat "täyttää" vain tuon ensimmäisen kohdan. Yhdessä ei voi olla ja ikävä vaivaa. Ajatellaan että kyllä tuo minua rakastaa, arvostaa. Mutta totuus on että et sinäkään rakkaallesi tee kuten pettäjä. Pettäjä ei arvosta sinua, pettäjä ei rakasta sinua, mutta pettäjä ei myöskään arvosta tai rakasta kumppaniaan. Eli pettäjä käyttää ihmisiä leluina/palikoina elämässään milloin mitäkin tarvetta tyydyttämään. Pettäjälle puolustuksesi voi sanoa että ne ihmiset joita pettäjä käyttää, ovat aikuisia, oman vapaan tahdon omaavia ihmisiä eli eivät puolustuskyvyttömiä. He voivat valita rupeavatko he pettäjän palikaksi vai eivät. Pettäjä on henkisesti vajaa, ja elää surullisen tyhjää tunne-elämää.
Tästä haluan erottaa ne tapaukset, kun kaksi ihmistä kohtaavat ja se on siinä, oikea rakkaus, silloin asiat todella tapahtuvat vauhdilla eikä rinnakkaissuhteita roikoteta kuukausi tai vuositolkulla.
tunneköyhä, häneltä puuttuu kyky oikeasti ymmärtää toista ihmistä ja hänen tunteitaan. Hän pystyy roikottamaan kakkosta vuosikausiakin surutta ja samalla kusettamaan vaimoaan. Tässä kuviossa ainoa tyytyväinen on pettäjä, joka saa tarvitsemansa näiltä 'käyttöesineiltään'. Ja juuri niinkin, on oma valinta lähteä pettäjän kelkkaan. Monet näistä osaavat vain olla niin hurmaavia, että lemmenkipeä lankeaa ansaan ja haluaa uskoa, että toinen oikeasti välittää, vaikka ei välitäkään kuin itsestään. Ei välitä siitä,e ttä kakkonen odottaa ja kaipaa, kun itse ei odota eikä kaipaa. On murheellista, että pettäjältä puuttuu kyky oikeasti tuntea ja rakastaa. Mieluummin on kuitenkin se sinisilmäinen kakkonen, joka pystyy tuntemaan, vaikkakin niin, että saa palkaksi sydänsurut ja hyväksikäytetyn olon.
pitää myös kunnioittaa ja arvostaa. Kakkosella on useimmiten tiedossa missä mennään ja näinollen hän on jopa paremmassa asemassa kuin ykkönen, hän nimittäin voi todellakin valita onko suhteessa varattuun. Tunteille ei kamalasti mahda ja kun rakastuu, niin se aiheuttaa tunnemyrskyn. Kannattaa todella pysähtyä miettimään omaa arvoaan, itsetuntoaan ja hyväksyä tosiasiat, kun rakkauden kohteena on varattu. Hän vannoo rakkauttaan, hellii ja yrittää parhaansa mukaan pitää yhteyttä jotta saisi pitää sinut. Se hivelee itsetuntoa, mutta kun se vaan ei ole aitoa. Tämä ihminen kohtelee sinua itseasiassa hyvin julmasti, onko se rakkautta? On tuskallista päästää irti, mutta se kannattaa. Sillä se kirpaisee jonkinaikaa ja helpottaa. Suhteen jatkuessa tuska ei poistu, kukaan kakkonen joka on rakastunut ei tasan varmasti ole onnellinen suhteessaan varattuun. Jos kyseessä on todella aito tunne, niin kyllä asiat loksahtavat paikoilleen ja ne järjestetään niin että yhdessä voidaan olla. Tässäkin on varmasti harvoja poikkeuksia, joissa olosuhteet vaan ovat sellaiset että ero ei ole mahdollinen. Tällöinkin on parempi päästää irti, jottei riko itseään enempää. Ihminen on heikko, tunteva yksilö, me teemme virheitä ja olemme joskus sokeita. Terveellä itsetunnolla ja hyvällä sydämellä varustettu ihminen tajuaa virheensä aika pian ja oppii niistä. Hän osaa antaa anteeksi itselleen ja muille. Pettäjä joka pitää rinnakkaissuhdetta kuukausia, vuosia, toistaa toimintaansa uudestaan ja uudestaan, ei muutu, hänellä on aina selitys ja syy mutta se ei ole koskaan hänessä itsessään..hänen omasta mielestään. Tällä ihmisellä on pahoja solmuja ja ongelmia, eikä hän voi ilman apua ja työtä muuttua ja tulla samalla onnelliseksi.
Nyt olen vahvasti eri mieltä sinisilmän kanssa tuosta luotettavuuden määrästä ja laadusta.Sinisilmä taitaakin olla naístennaurattaja.
Tuota noin, kun nyt onkin kysymyksessä nainen, joka pitää miestä kakkosena. Oliko yllätys, miesten mollaajat? Kyllä ne naisetkin osaa olla kuin korkkiruuveja...
Nuoret naiset (ok, osa naisista) käyttäytyvät kuin testosteronihöyryiset nuoret miehet "panon saalistusretkellä" tänä päivänä. Ehkä se on tasa-arvoa, mutta jotakin naisellisuudesta katoa hyökkäävän tyrkytyksen myötä taivahan tuuliin.
olen kuin suhteen alussakin, lähes 4 vuotta sitten. Silloin työkaverit sattuman kautta päätyivät lopettamaan vuosien kinaamisen ja toistensa härnäämisen - tilalle tuli pitkät keskustelut ja toisen piristäminen. Fyysistä rakkaussuhdetta meille ei syntynyt vielä pitkään aikaan, toisen henkinen läheisyys riitti, kun kummallakin meistä oli sitoumuksensa muualla. Mies sanoi, ettei hänen olonsa kotona ole niin paha, että hän haluaisi rikkoa perhettä - haluaa seurata läheltä poikansa kasvua. Tämän seikan olen kaiken aikaa pitänyt mielessäni, enkä ole halunnut mitenkään sekaantua perheensä asioihin. Avokkiaan ei moiti, enkä moista haluaisi kuullakaan. Itse elän nyt ensimmäistä kesää kahden tyttäreni kanssa ; suhde nyt jo entisen työkaverin kanssa jatkuu sähköpostien ja pikaisten näkemisten merkeissä, enkä oman tilanteeni muuttumisesta huolimatta oleta hänen muuttavan mitään "näkyvässä" elämässään. Vuosien aikana välillemme on kasvanut vankka luottamus, turhia ei lupailla, mutta mitä sovitaan, se pidetään puolin ja toisin. Kaikkia asioita ei tarvitse vatvoa juurta jaksaen - mies tietää erostani vain sen, että se on tapahtunut tosiasia. Kun suhteen tarkoitus on tuoda iloa toisen elämään, miksi pitäisi kaikenlaista paskaa toisen niskaan kaataa..? Meillä riittää, kun todetaan, että tänään ei ole oikein hyvä päivä...Tiedän, ettei mies ole minua ennen pettänyt avokkiaan enkä minä omaani - miksi muuten aina ajatellaan, että ensimmäinen pettäminen on vain alku kokonaiselle pettämisen sumalle? Tiedän, että vuosien saatossa suhteemme voi muuttua, jopa päättyä... Mutta se on elämää. Koskaan emme ole toisillemme turhia lupailleet, näin on hyvä.
annat tänne vähän erilaista kuvaa noista sivusuhteista ja pettämisistä.
Koska ei se todellakaan aina ole niin, että sille kakkoselle lirkutellaan ja vannotaan rakkautta, ja lupaillaan ties mitä. Ja vaimoa vain haukutaan.
Minä ainakin olen melko varma, että en koskaan moiseen lirkuttelijaan haksahtaisi... ällöttäisi vain ylenmääräinen rakkauden hehkutus jne. (vaikkei tietysti ikinä pitäisi sanoa ei koskaan.... no joo.
Minulla ei ole siis kokemusta muusta kuin ihan platonisesta ystävyyssuhteesta varattuun mieheen (on siinä muunlaistakin kiinnostusta mutta emme ole ryhtyneet mihinkään...ainakaan vielä)
Itsekin olen avoliitossa, ja meilläkään ei tähän ystävyyteen tämän toisen miehen kanssa todellakaan kuulu puolisoidemme haukkuminen, eikä liiemmin mitkään ylenmääräiset rakkauden hehkutukset.
Tiedämme tunteemme ilman mitään ylisanoja.
No kukin tyylillään, mutta välilllä kyllä kummastuttaa kun niin paljon on näitä tarinoita. Että nainen vallan sekoaa, kun joku ukkomies vähän kehuu, vannoo rakkauttaan ja lupailee ja ostelee lahjoja ja ties mitä..
ja sitten pitkän pitkän ajan päästä pää selviää, ja huomaakin että valhettahan tuo kaikki oli.
Yleensä valitettavasti luullaan, että kaikki kakkoset ovat sinisilmäisiä ja tosi tyhmiä, heitä on helppo kusettaa. Ei se niin ole. Itse tiedän olevani kakkonen, kenties kolmonenkin, eikä se minua haittaa. Mies ei myöskään koskaan hauku vaimoaan eikä valita, että huonosti menee. En kuuntelisi sellaista hetkeäkään. Itseasiassa en edes halua kuulla mitään kotiasioista. Elän vain siinä hetkessä. Ei vaatimuksia eikä turhia lupauksia. Muina aikoina elän omaa elämääni, en jätä mitään tekemättä enkä kyttää puhelinta, josko mies soittaisi tms. Mies myös tietää, että saatan tapailla muitakin miehiä, vapaa eronnut nainen kun olen. Uskon ja toivon, että kun kunnolla kolahtaa, sattuu mukava vapaa mies vastaan, niin yhteys mieheen katkeaa heti.
En edes ajattele mahdollisuutta, että mies jättäisi vaimonsa minun takiani. En pystyisi elämään sellainen asia omallatunnollani. Ristiriitaista kyllä, koska nytkinhän teemme erittäin väärin vaimoa kohtaan.
En kiellä sitä, ettenkö miehestä välittäisi. Rakkaudeksi ei sitä tunnetta kuitenkaan voi sanoa. Ja seksi on loistavaa.
Olen myös päättänyt, että jos vaimo asiasta saa tietää, en heitä kaikkea vastuuta miehelle.
Itse en tiennyt edes "ensimmäisen" vuoden aikana olevani "kakkonen". Miehen mielestä olin vain yksinkertaisesti vainoharhainen ja luulin jo itsekin sekoavani, kunnes vaimoke astui mukaan kuvioihin tai ei se astunut, minä sen netistä kaivoin :) Rakastin tai rakastain kai edelleenkin miestä (olemme tunteneet noin 11 vuotta), eikä vaimo (joka on tällä hetkellä raskaana) tiedä olemassa olostani mitään.
Totuus oli itselleni helpotus (tai miten sen nyt ottaa kun pariin viikkoon en syönyt oikeasti mitään ja tärisin kuin horkassa), koska olin miehen höykytyksestä yksinkertaisesti aivan puhki ja luulin itse sekoavani. Pistin elämäni uusiksi, mies masentui ja tarrauitui kirjaimellisesti minuun... kohta vannottiin taas rakkautta puolin ja toisin kerran tunnissa, kunnes mies tämän jälkeen totesi, että hän rakastaa myös vaimoaan eikä ymmärrä miksi tein asiasta taas numeron, koska minähän tiesin hänen olevan naimisissa :P
Mies itkee perääni kun elän elämääni, mutta minun pitäisi kuulema ymmärtää, että hänellä on velvollisuuksia ja kiireitä. En puhunut miehelle viikkoihin kun sain tietää vaimon raskaudesta. Samalla mies kiukuttelee siitä kun menen elokuviin enkä vastaa kahden sanan sähköpostiin hetkessä. Tällä hetkellä tunnen lähes raivoa ja pyhää vihaa miestä kohtaan... minun pitäisi olla aina tavoitettavissa ja päivystää koneen äärellä (mies kun päätti, että uutta kännykkä numeroaan en tarvitse) ja ymmärtää ja hyväksyä...
Tekisi oikeasti mieli pistää mies kärsimään ja kertoa vaimokkeelekin miehen touhuista. Tiedän ettei vaimo ole niihin syyllinen, mutta kai vaimollakin on oikeus päättää minkälaisen miehen kanssa on naimisissa? Lähinnä ahdistaa vaimonkin puolesta ja viimeisen viikot en oikeasti ole miettinyt mitään muuta kuin vaimoa... tietenkään raskauden aikana en ole ajatellut asiasta edes vihjaista, mutta tyttö parka...
Vatuttaa vain oikeasti, että mies saa valehdella ummet ja lammet ja lopputuloksena on vaimo, "kakkonen" (jota kiristetään) ja vauva... ja minun pitäisi kuulema edes esittää olevani onnellinen hänen puolestaan :) Missäköhän ovat ne omat kolme luvattua lastani ja se punainen tupa perunamaineen?! En tiennyt alkavani tälläiseen, joten kai minullakin on oikeus olla ilkeä?
Olet tuntenut miehen 11 vuotta, ensimmäisen vuoden kuvittelit olevasi ainoa nainen..?
Eikö se nyt sitten 10 seuraavan vuoden kuluessa ole selvinnyt, että olet ja pysyt kakkosena? "En tiennyt alkavani tällaiseen"... Voi ziisus, nainen! Mies on kaiken aikaa ollut toisen naisen mies ja syöttänyt sinulle pajunköyttä, minkä kerinnyt - ja sinä ET TIENNYT. Uskomatonta typeryyttä.
mistä on kyse: kakkonen on rakastunut ja katsoo miestä vaaleanpunaisten lasien takaa. Mies ei ole rakastunut, vaan käyttää hyväkseen rakastunutta hölmöä. Miten vaimo voi vihata kakkosta - hän sentään vilpittömästi rakastaa. Mutta mies, hän on pelkkä itsekäs paskiainen.
Mies on ollut ystäväni... tai ainakin oli. Nai ulkomailla jonkun tytön pari vuotta sitten ja asuivat ensimmäisen vuoden eri maissa... sain tietää vaimosta vuosi sitten. Mies oli kuulema eroamasta vaimostaan jne... typerä kyllä, mutta noin yleisesti luotan "ystäviini", joten alas on tultu pilvilinnoista rytinällä. Typeryttä siinä mielessä kyllä, että luulin oikeasti vielä pari kuukautta sitten, että mies jättää vaimonsa niiden tarinoiden jälkeen. Enkä oikeasti tajua millä ajalla ne suhdettaan hoitavat. Mies kun tuntui olevan liimautuneena minuun 24/7. Nyt minun pitäisi kuulema ymmärtää, kuinka helvetillisen vaikeaa on rakastaa kahta naista... joopa joo. Enkä varsinaisesti "ole" enää miehen kanssa fyysisessä suhteessa. Enkä tosiaan tiennyt. Typeryyttä ehkä. Eikä vaimokaan tiedä. Typeryyttä kai sekin.
Sen verran tietoa ylempään kirjotukseen, että nyt on kysymyksessä nainen, joka pitää miestä kakosena. Että kyllä ne naisetkin osaa, hah...
Ne miehet jotka ovat pelimiehiä, osaavat vain pelata niin hemmetin hyvin, ettei pienemmällä elämänkokemuksella oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin luulla miehen olevan tosissaan.
Mistä sitä paremmin tietäisi, oman kantapään kautta se on opittava.
Surullisinta kaikessa on merkityksettömyys. Edes se vaimo, jonka rinnalla seistään yhä, ei merkitse kuitenkaan niin paljoa, että mies ei loukkaisi häntä pettämällä. Se kakkonen, jolle valheita kuiskutellaan, on myös pelkkä merkityksetön tarpeen tyydyke miehelle, joka rakastaa ainoastaan itseään, eikä koskaan uskalla edes ottaa vastuuta omista tekemisistään.
Samahan pätee toki aivan yhtä hyvin sukupuoliroolit toisinpäinkin. Mieshän tosiaan useimmiten on se peluri, mutta mikäpä ettei sitä naistenkin omavaraisessa nyky-yhteiskunnassa yhtä hyvin jo osattaisi.
Pettäjä - mies tai nainen - on kuitenkin oikeasti säälittävistä säälittävin, alhainen olento, joka ei koskaan uskalla laittaa omaa sydäntään todella peliin, ei ikinä pysty selviämään omillaan, aina on oltava jonkun antamassa rakkautta, itse ei itsensä kanssa selviä. Rikkinäinen, tyhjä, epäaito säälittävä olio, joka rakentaa toista ihmistä hyväksikäyttämällä itselleen suojaa omalta tyhjyydeltään.
kakkosia. Pelimiehen ansaan on kokemattoman helppo langeta, ja lopulta - sitä saa, mitä tilaa - ja oppii kantapään kautta elämästä jotain ja on toivon mukaan jatkossa viisaampi. Nämä vaimot, jotka täällä hokevat,että vaimo on ykkönen, he eivät miehelle ole sen rakkaampia. Nämä miehet tyydyttävät naisten avulla erilaisia tarpeitaan. Ennen kuin törmää tuollaiseen narsistiseen mieheen, ei voi tietää, että sellaisiakin miehiä on olemassa. Luin joskus, että narsistin tunnistaa siitä, että hänellä on hoidetut kynnet, kun menee treffeille. Ja niin oli minunkin salamiehelläni, ja aina kauniit vaatteet ja tuoksui hyvälle. Mutta sydämen tilalla jääkaappi.
mun mies tehny sillain, et toiset naiset kiinnostaa nii kauan ku mä en siitä tiiä....
sitte ku kii jääny ni muut unohtunu. mut, en mä tätä rupee kestää vaikka pikkuset pojat 2 ja 3 v.
taijan lähtee menee.
minustakin hän on puhunu kakkosnaiselle millon mitäki kui huono oon jne... hakenu huomioo mun kustannuksella....
ja mä olen se paha, ei oo muistanu sit kertoo niitä omia juttuja, ku pettäny mua mennen tullen ja edellee rakkautta vannoo yhelle ruottalaiselle, ja mun pitäs hyväksyy se? vuojen tää tilanne kestäny.... voi ku sais kunnon miehen joskus..... *huokaus*
Niin makaa, kuin petaa. Tää on niin tuttua oikeesta elämästä, että huh huh. Miten ihmiset jaksaa kaksoiselämää, on siinä varmasti henkisesti raskasta olla....
moneen lähtöön...
Jäin pyörittelemään mielessäni tuota alkupään lausetta: "Kakkosena olosta sen verran, että uskon, ja tiedän miten hieno tunne se aluksi on, jonkun toisen oma on valmis pettämään ollakseen minun kanssani, ihanaa!"
Uskot ja tiedät? Siis oikeastiko olet elänyt tuollaisissa fiiliksissä - että hiton hienoa, että olen saanut ukkomiehen pyydykseen ja tässä sitä petetään sen eukkoa?! Luuletko todellakin, että kakkoset yleisesti ajattelevat noin??? Ilmeisesti mielestäsi kaikki on yhtä suurta peliä - eikä näissä tilanteissa ole tunteilla mitään osuutta, niinkö?
Jäin pohtimaan aivan tuota samaa kuin sinäkin. Ainoastaan tunne-elämältään kovin epäkypsä ihminen kokee, että on hienoa kun toisen oma on valmis pettämään tätä hänen kanssaan. Ei varmaankaan ole mitään kovin pitkäaikaista iloa ja onnea tuollainen vahingonilo, joka lopulta siis kääntyy ihmistä itseään vastaan. Miksi joku kuvittelee, että se tuo onnen, että saa kaapatuksi toiselta jotain. Kovin on kilpailuhenkisyyteen perustuvaa hetken huumaa ja onnea.
Minä voitin ja toinen hävisi-ajattelua. Ja palkintona tästä on petturimainen ja velehteleva mies, joka on heti valmis lähtemään toisen kelkkaan. Kovin suuri palkinto ei tuollainen kaksinaamainen petturimies ole. Eikä mies varmaankaan ole kovinkaan onnellinen omassa elämässään tai kypsä tunne-elämältään, jollei tiedä mitä oikeasti haluaa. Ottaa ja antaa ja katinpaskat kantaa. Muuten ap:llä on kyllä ihan järkevääkin ajattelua, tuo lause saattoi nyt olla vain pelkkä lapsus ja pelkkää provoa.