Tuntuu todelta pahalta lukee teidän tänne kirjoittamia juttuja! ja siihen on monta syytä. Tietysti ensinnäkin se että aiheuttaa kumppanilleen fyysistä tai henkistä pahaaoloa. Enkä itse todellakaan halua suhdetta, jossa ei molemmat olla samalla tasolla ja arvosteta toisiamme.
Yhden jutun olen ihmisistä todennut että harva elämänsä aikana kovinkaan paljoa muuttuu enää lapsuutensa jälkeen. Itse olen aiemmissa suhteissa yrittänyt uskoa ja kaikinpuolin rakastamalla saada toista muuttumaan ja alkamaan arvostamaan minua ihmisenä. Jouduin kuitenkin kerta toisensa jälkeen pettymään. Ei tullut muutosta, ei minkäänlaista. Eikä ongelma varmasti ollut siinä ettenkö olisi tunteitani ja ajatuksiani tästä tuonut julki! Toiselle se kaikki oli okei koska hän koki ettei teoissaan ollut mitään väärää. Väkivalta oli minun tapauksessani henkistä (olen mies vaikka se ei kai mitään tarkoita). Nyt olen todella siis todella onnellinen että se kaikki on takanapäin.
Sitten tuntuu tyhmältä että ne ihmiset jotka hakkaa toisia saa olla parisuhteessa. Minkä takia, eikä kunnolliset toisia ihmisiä arvostavat ihmiset ansaitsisi paljon enemmän jonkun toisen vierelleen? Se on ainakin ihan fakta ettei uhriksi kannata jäädä koska aivan varmasti löytyy miehiä ja naisia jotka arvostavat muutakin kuin napaansa! Ja oikeasti sinkkunakin on hyvä olla. Hetkellisesti voi tuntua pahemmalta erota jos oikeasti jopa välittää siitä pahoinpitelijästä, mutta ajatelkaa pidempää kokonaisuutta, miten se uhrina olo vaikuttaa elämäänne, siis koko elämäänne! Pelkästä eron aiheuttamista sydänsuruista varmasti selviää ja rakastua voi uudelleenkin. Mutta toi väkivalta voi olla tie joka vie turmioon jos siltä ei pois hyppää. Eli jos jotain väkivaltaa tulee itseä kohtaa niin peli kerrasta poikki!

Vastaukset 1
Vanhimmat
voin myös todeta et ei varmaan muutu,ei ainakaan minun parisuhteessani.
Mutta,voiko olla mahdollista,et ihminen muuttuu sen ns.oikean kanssa,jossa kemiat pelaa?
Voisko olla niin et uusi kohtaa samaa kun entinenkin,eli väkivaltaa.