Vuokratyöntekijäinliitto

Miksei vuokratyöläisille perusteta omaa liittoaan joka huolehtisi työntekijöidensä oikeuksista.

Oletetaan että vuokratyöläisillä on aina samat oikeudet kuin vuokratyön ostaneen firman työläisilläkin on mutta ainahan näin ei ole.

Mielestäni esimerkiksi jos firmassa jossa työskentelet tai olet työskennellyt pidemmän aikaa sinulle kuuluu kyllä samat työpaikan säännöt, oikeudet, palkkiot ym järjestelmät mitä työpaikalla ollaan työpaikkakohtaisesti sovittu työntekijöille koska teet kuitenkin sen saman työn kuin muutkin firman työntekijät.

Esimerkiksi kohta itse entisenä vuokratyöläisenä minusta tuntuu naurettavalta että joidenkin firmojen ei joissakin tapauksissa ole välttämätöntä maksaa esim. suoritetta vuokratyöläiselleen tai tulospalkkioita samasta työstä mistä firman omat työntekijät saavat kyseisen palkkion ja näissä olen huomannut myös sen että vuokratyöntekijä useimmin tekee myös sen suurimman työn.

Tässä on jo yksi mutkakohta mihin pitäisi puuttua.

Entä sitten irtisanomiset mitkä nykyään ilmeisesti voivat tapahtua samana päivänä kun irtisanominen on ilmoitettu? Tai sitten sopimukset jotka ovat määräaikaisia ilman määräaikaa?

Tässä vain muutama esimerkki mihin itse olen kiinnittänyt huomiota...

Haluaisin asiasta järkevää keskustelua ja pohdintaa työntekijäin kannalta.

Mihin me vuokratyöläiset olemme oikeutettuja?
Eikö meillekin kuuluisi jonkinlainen suoja ja turva?
81408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ilman muuta liitto vaan pystyyn! Täältä ilmoittautuu heti ensimmäinen puheenjohtaja ehdokas!

Entisenä ja osittain vielä nykyisenä vuokratyöntekijänä kannatan ajatusta erittäin paljon. Siellä on paljon sellaisia asioita mitä pitäisi ajaa vuokratyöntekijän kannalta. Sama homma on esim. lomien kanssa. Ainakin osa vuokrafirmoista maksaa lomarahat suoraan tiliin sen 9,5%. Siinäkin kun pitkään työskentelee niin häviää useamman tonnin!

Taitaa vaan olla niin että vuokratyöntekijät ovat suurimmaksi osaksi niin saamatonta porukkaa ettei niistä/meistä siihen ole. Onneksi itse kuulun liittoon ja oman ammattiosaston toimikuntaan niin tiedän oikeuteni. Kaikki eivät vaan tiedä. Lisäksi työehtosopimusten tekeminen voi olla kiventakana. Mikäli porukka alkaa kieltäytymään ja taistelemaan oikeuksistaan niin alkaa potkuja satelemaan aika tiuhaan. Ja kyllä sieltä sitten taas löytyy niitä ketkä eivät halua kuulua mihinkään liittoon ja menevät töihin.

Mutta kaikki halukkaat vuokratyöntekijät vaan ilmoittautumaan tähän ketjuun mikäli liiton perustaminen kiinnostaa. Kun saadaan tarpeeksi nimiä listaan niin liitto on helppo perustaa. Eriasia sitten onkin onko siitä mitään todellista hyötyä. Ja mikäli kiinnostaa niin ei muutkun sähköpostia tulemaan niin laitetaan pyörät pyörimään!!

[email protected]

Äänestä
  • Edellinen puhenvuoro on liitosta hyvä. Voin ilmoittautua vaikka "vara pj:n" paikalle, kun "pj" ehti ensin :-) Liitto pystyyn vaan ja postia voi laittaa myös tähän osoitteeseen: [email protected]. viestien käyttötarkoitus on ei kaupallinen, yksityinen, yleishyödyllinen ja luottamuksellinen.

    Äänestä

Itse kuulun Ertoon ja niin kuuluvat suurin osa firman omistakin työntekijöistä.

Täsmälleen samaa tessiä noudatetaan. Ja sen on mainittu myös työsopimuksessani, että sitä noudatetaan.

Joten miksi pitäisi perustaa oma liitto, koska kyllä vuokratyöntekijä voi kuulua jo olemassa oleviin liittoihin.

Äänestä
  • Vuokratyö on yksinkertaisesti työsuhdeturvan alentamista ja sen alentamisen lailliseksi selittelemistä. Kyseisen vuokratyöläistenliiton tavoitteisiin tulee kuulua se, että vuokratyö kiellettäisiin lailla, koska vuokratyö on vallannut työmarkkinat kattavasti ja todellista vaihtoehtoa ei juuri ole nk. normaaleihin työsopimuksiin ilman välikäsiä. Tämän jälkeen, kun vuokratyö on jälleen kielletty, erillistä vuokratyöläistenliittoa ei sitten enää tarvittaisikaan, joka on tavoittelemisen arvoista. Vuokratyöntekijöillä ei ole omaa varsinaisesti edustusta. Nykyiset liitot eivät riitä, koska vuokratyö on erityisen ongelmallinen ja vaatii vuokratyöhön erikoistunutta edunvalvonta resurssia, jota nykyisillä liitoilla ei ole. Suurimmat ongelmat eivät aina liity työsopimuksen voimassaoloaikana oleviin ongelmiin vaan siihen, että työttömyyttä pyritään käyttämään välineenä mm. sääntelemättömän kilpailun muodossa työnhakijoiden välillä työmarkkinoilla. HPL on solminut muutaman työntekijäliiton kanssa TES:n mutta läheskään kaikki vuokratyöntekijät eivät ole näiden sopimusten alaisena. Vaarana on se, että yleissitovaa TES:iä pyritään kiertämään vuokratyön ja työttömyyden harmaalla alueella. Mikäli näin käy, seurauksena on vuokratyöntekijöiden oikeuksien polkeminen vuokratyösopimusten nojalla. Vuokratyöntekijöiden liiton tavoitteena tulisi olla sopimuksenteon turvaaminen oikeudenmukaisesti neuvottelumenetelmin ongelma tilanteissa. Ts. liiton apu työntekijälle tarvitaan juuri sopimuksentekohetkellä, johon nykyiset liitot eivät panosta. Tässä sopimuksentekotilanteessa yleensä vuokratyöntekijä on yksin ja tätä käytetään hyväksi. Tähän suureen ongelmaan ei tällä hetkellä liitot ota mitään kantaa. Ongelmat näkyvät tällä keskustelupalstalla selkeästi. Jos, kaikki asiat olisivat kunnossa, ei tällaista keskustelua mistään vuokratyön ongelmista olisi olemassa. Vuokratyö sisältää suuren määrän ongelmia, joihin tulee puuttua joukkovoiman avulla. Kaikkien ongelmien luettelemiseen ei tämä viestitila riitä. Suurin vika on kuitenkin kautta linjan ”kahdentaminen”, vastakkainasettelut työelämän ihmissuhteissa ja työsopimusvastuiden välttämisyritykset, jotka ovat tyypillisin motiivi työnantajapuolelta koko vuokrajärjestelmän luomiseen v. 2001 jälkeen laajasti. Vuokratyölle on haettu ja maksettu mainosmiehiä ja -naisia nykyisistä liitoista. Kahdentamisperiaate toimii hienosti vuokratyön kannalta tässäkin. Liitossa on maksetut vuokratyön puolustajia, joita on kohdeltu hyvin vuokratyönantajan toimesta. Puolustajien ja ”häviäjätyöntekijöiden” suhde on n. 20/80. Tämä pienen osan vuokratyöntekijöiden hyvin kohtelu on tietoista vuokratyöfirmojen mainontaa, että sitten heikoimpia voidaan kohdella miten tahansa. Suosittelen tämän palstan esimerkkien lukemista.

    Äänestä

  • Siksi kun kirjoitti:

    Vuokratyö on yksinkertaisesti työsuhdeturvan alentamista ja sen alentamisen lailliseksi selittelemistä. Kyseisen vuokratyöläistenliiton tavoitteisiin tulee kuulua se, että vuokratyö kiellettäisiin lailla, koska vuokratyö on vallannut työmarkkinat kattavasti ja todellista vaihtoehtoa ei juuri ole nk. normaaleihin työsopimuksiin ilman välikäsiä. Tämän jälkeen, kun vuokratyö on jälleen kielletty, erillistä vuokratyöläistenliittoa ei sitten enää tarvittaisikaan, joka on tavoittelemisen arvoista. Vuokratyöntekijöillä ei ole omaa varsinaisesti edustusta. Nykyiset liitot eivät riitä, koska vuokratyö on erityisen ongelmallinen ja vaatii vuokratyöhön erikoistunutta edunvalvonta resurssia, jota nykyisillä liitoilla ei ole. Suurimmat ongelmat eivät aina liity työsopimuksen voimassaoloaikana oleviin ongelmiin vaan siihen, että työttömyyttä pyritään käyttämään välineenä mm. sääntelemättömän kilpailun muodossa työnhakijoiden välillä työmarkkinoilla. HPL on solminut muutaman työntekijäliiton kanssa TES:n mutta läheskään kaikki vuokratyöntekijät eivät ole näiden sopimusten alaisena. Vaarana on se, että yleissitovaa TES:iä pyritään kiertämään vuokratyön ja työttömyyden harmaalla alueella. Mikäli näin käy, seurauksena on vuokratyöntekijöiden oikeuksien polkeminen vuokratyösopimusten nojalla. Vuokratyöntekijöiden liiton tavoitteena tulisi olla sopimuksenteon turvaaminen oikeudenmukaisesti neuvottelumenetelmin ongelma tilanteissa. Ts. liiton apu työntekijälle tarvitaan juuri sopimuksentekohetkellä, johon nykyiset liitot eivät panosta. Tässä sopimuksentekotilanteessa yleensä vuokratyöntekijä on yksin ja tätä käytetään hyväksi. Tähän suureen ongelmaan ei tällä hetkellä liitot ota mitään kantaa. Ongelmat näkyvät tällä keskustelupalstalla selkeästi. Jos, kaikki asiat olisivat kunnossa, ei tällaista keskustelua mistään vuokratyön ongelmista olisi olemassa. Vuokratyö sisältää suuren määrän ongelmia, joihin tulee puuttua joukkovoiman avulla. Kaikkien ongelmien luettelemiseen ei tämä viestitila riitä. Suurin vika on kuitenkin kautta linjan ”kahdentaminen”, vastakkainasettelut työelämän ihmissuhteissa ja työsopimusvastuiden välttämisyritykset, jotka ovat tyypillisin motiivi työnantajapuolelta koko vuokrajärjestelmän luomiseen v. 2001 jälkeen laajasti. Vuokratyölle on haettu ja maksettu mainosmiehiä ja -naisia nykyisistä liitoista. Kahdentamisperiaate toimii hienosti vuokratyön kannalta tässäkin. Liitossa on maksetut vuokratyön puolustajia, joita on kohdeltu hyvin vuokratyönantajan toimesta. Puolustajien ja ”häviäjätyöntekijöiden” suhde on n. 20/80. Tämä pienen osan vuokratyöntekijöiden hyvin kohtelu on tietoista vuokratyöfirmojen mainontaa, että sitten heikoimpia voidaan kohdella miten tahansa. Suosittelen tämän palstan esimerkkien lukemista.

    käykää tutustumassa HPL:n sivuilla. Jäsenyritykset erottuvat jyvinä akanoista :) www.hpl.fi

    Äänestä

Onko olemassa samoissa kansissa olevaa työehtos.joka koskee nimenomaan vuokrat.tekijöiden oikeuksia,jos niitä on?

Äänestä

olen Ay-demari ja ajan vuokratyöntekijöiden oikeuksia. Ei pidä yleistää, kiitos.
Uusin kirjoitus on tällä hetkellä minun. "Kun vuokratyöntekijöistä tuli kertakäyttötyöntekijöitä."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pohdiskelua kirjoitti:

Miksei vuokratyöläisille perusteta omaa liittoaan joka huolehtisi työntekijöidensä oikeuksista.

Oletetaan että vuokratyöläisillä on aina samat oikeudet kuin vuokratyön ostaneen firman työläisilläkin on mutta ainahan näin ei ole.

Mielestäni esimerkiksi jos firmassa jossa työskentelet tai olet työskennellyt pidemmän aikaa sinulle kuuluu kyllä samat työpaikan säännöt, oikeudet, palkkiot ym järjestelmät mitä työpaikalla ollaan työpaikkakohtaisesti sovittu työntekijöille koska teet kuitenkin sen saman työn kuin muutkin firman työntekijät.

Esimerkiksi kohta itse entisenä vuokratyöläisenä minusta tuntuu naurettavalta että joidenkin firmojen ei joissakin tapauksissa ole välttämätöntä maksaa esim. suoritetta vuokratyöläiselleen tai tulospalkkioita samasta työstä mistä firman omat työntekijät saavat kyseisen palkkion ja näissä olen huomannut myös sen että vuokratyöntekijä useimmin tekee myös sen suurimman työn.

Tässä on jo yksi mutkakohta mihin pitäisi puuttua.

Entä sitten irtisanomiset mitkä nykyään ilmeisesti voivat tapahtua samana päivänä kun irtisanominen on ilmoitettu? Tai sitten sopimukset jotka ovat määräaikaisia ilman määräaikaa?

Tässä vain muutama esimerkki mihin itse olen kiinnittänyt huomiota...

Haluaisin asiasta järkevää keskustelua ja pohdintaa työntekijäin kannalta.

Mihin me vuokratyöläiset olemme oikeutettuja?
Eikö meillekin kuuluisi jonkinlainen suoja ja turva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu