Suomalaisten miesten junttimaisuus alkaa toisinaan ihan masentaa. Miksi keskustelun pitää joillekin olla niin vaikeaa??
junttimaisuus
qwer12
7519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
junttimaisuudella.
Itseäni ärsyttää suomalaisissa naisissa sekä tätimäisyys että nuoremmissa pissiliisamaisuus.
hiljainen mies. ne on yleensä älykkäitä. tosin hiljaiset ei osaa puhua ennen kun opetat.
t. 223k sinkkuna
Koska toinen osapuoli ei ymmärrä mistä toinen keskustelee. On todella turhauttavaa alkaa keskustelemaan, jos jokainen asia pitää selittää eikä siitä huolimatta toinen ymmärrä asioista hölkäsen pöläystä. Itsestään selvistä asioista keskusteleminen on taas tylsää.
Syy keskimääräiseen keskustelutaidottomuuteen löytyy härmäläisistä geeneistämme. Me emme ole avoimia eurooppalaisia, vaan jo lapsesta lähtien on ainakin meille keski-ikäisille miehenpuolille tähdennetty tätä "puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa", "hiljaa hyvä tulee" ja "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" -ajatusmaailmaa.
Suomalaisen miehen tulee olla hiljainen ja juro, tunteiden näyttäminen selvinpäin on ehdottomasti kiellettyä (sitten kännipäissään kyllä tapellaan ja itketään onnetonta lapsuutta) Turhan avoin tapaus luokitellaan jollain tavalla yksinkertaiseksi / lapselliseksi ja sellainenhan ei kukaan tosimies halua olla.
Kyllä niitä keskustelutaitoisiakin miehenjörriköitä täältä jääkarhujen maasta löytyy, mutta varmimmin erilaisten harrastusten parista. Mitenkään yleistämättä, heitä harvemmin tapaa puolenyön jälkeen paikallisen baaritiskiltä......
Sinullakin on varmasti jokin mielenkiinnon aihe tai harraste, jonka ympärillä pyörii epälukuinen määrä muitakin ihmisiä. Sinne vain rohkeasti mukaan ja suu auki, uskon että lopulta juttukaveri löytyy ja onhan ainakin yhteisen mielenkiinnon aiheita :)
Rohkeasti vaan ja hyvää kesänjatkoa sulle!!!
Ethän sinä ihminen hyvänen aika voi tuolaista toisten ihmisten puolesta kertoa, ellei sulla ole todisteita osoittaa väittämäsi todeksi.
Siis....olen itsekkin juntti ja hämäläiseen tapaan hieman hidas, mutta nyt en ihan ymmärtänyt, mitä ajat tuolla: "ethän sinä voi tuollaista toisten ihmisten puolesta kertoa, ellei sulla ole todisteita osoittaa väittämiäsi todeksi"....
Siis mitä todisteita mihin väittämiin????
Ketjun aloittajahan peräänkuulutti suomalaismiesten olemattomien keskustelutaitojen perään, johon lausuin oman mielipiteeni perustuen omiin, vuosikymmenien aikana saamiini kokemuksiin.
Yleishyödylliseksi ohjeeksi annoin hänelle etsiä juttukumppaneita oman harrastuspiirin, tai muun mielenkiinnon kohteen ympärillä liikkuvista ihmisistä, sillä yleensä jutun aloittaminen on helpompaa jos puheenaiheena on jokin yhteinen asia.
No, jos harrasteena on pubeissa istuminen, niin en toki väitä etteikö sieltäkin juttuseuraa löydä ja saattaapi olla ihan mielenkiintoistakin. Mutta kun tässä yhteydessä väitettiin suomalaisia miehiä "tuppisuiksi junteiksi", niin ihan vuosikymmeniä maailmaa kokeneena väittäisin, ettei se "suomijuntti" ihan auvoisemia juttukumppaneita ole 2:n promillen kännissä..... juttua varmasti tulee eikä pidättyväisyydestä tietoakaan, mutta se muu.......................
Eikä sitä tarvitse sen kummemmin todistella, lähde ulos ja totea itse.
tosin heidän kanssaan voisi kyllä keskustella kenkämallistoista ihan niin paljon kuin huvittaa.