Vuosia sitten minulla oli hyvä ja läheinen ystävä.
Kohtasimme aikuisina ja aikana jolloin elämäntilanteemme oli
niin samankaltainen että juuri tälle ystävälle oli tilaus.
Vuodet kuluivat. Ystäväni meni naimisiin ja tapaamisemme
harvenivat. Itse olisin halunut pitää ystävästäni kiinni, sillä
pidin hänestä kovasti.
Se olin aina minä, joka ehdotti tapaamista. Ystäväni oli aina sopimassa tapaamisia iloisesti ja ystävällisesti, mutta joka kerta tilatteen koittaessa, hän perui treffimme. Ajattelin, että minussa on vika, olin ehkä ollut rasittava ja olihan hänellä huolia omassa elämässäänkin.
Kuvio oli aina sama. Tapaamisia ehdotin aina minä ja peruja oli aina hän. Ja joka ainoa kerta tunsin itseni hyvin surulliseksi, vaikka minullakin oli paljon muita ihmisiä omassa elämässäni. Mutta tätä mukavaa ystävätärtäni ei jollain tavalla korvannut kukaan.
Joitakin vuosia sitten tapasimme sattumalta pitkästä aikaa.
Ystävättäreni sanoi erotessamme, että voin kyllä soittaa hänelle ja voimme mennä kahville jos minä niin haluan.
Sanoin jotain sellaista, että en nyt enää vissiin soittele.
Tietenkin tarkoitin, että olisi kiva, jos hän ottaisi yhteyttä vuorostaan. Enhän minä halunnut katkaista välejä.
Ajattelin vain rasittavani häntä. Ja pettyväni taas kerran itse.
Yritin korjata tilanteen ja muistin joulukorteilla ja
ehdotin sähköpostilla tapaamista. Mitään ei kuulunut.
Mietin toki, että hänen elämässään saattoi olla raskaan sairauden varjo, josta hän ei halunnut kertoa tms
Nyt näin lehdessä ystävättäreni kuolinilmoituksen. En tiedä kuinka
kauan ystäväni sairasti, mutta uskoisin, että kauan.
Tapaamiset tietenkin peruuntuivat monesti tämän sairauden johdosta, josta hän ei halunnut puhua. Vaikka aavistin
jotain, en osannut toimia oikein.
Minä suren ystävääni. Haluisin tietää hänen elämästään ja
sairaudestaan. Onko minulla oikeus kysyä siitä hänen omaisiltaan, jos hän ei itse halunnut puhua?
Kuinka voi surra näin paljon ihmistä, jota ei nähnyt vuosiin?
Haluaisin viedä kukan haudalle ja kiittää niistä vuoista, jolloin
hän oli tukenani. Mitä tekisin? Miksi en ymmärtänyt tarpeeksi ajoissa?
Kohtasimme aikuisina ja aikana jolloin elämäntilanteemme oli
niin samankaltainen että juuri tälle ystävälle oli tilaus.
Vuodet kuluivat. Ystäväni meni naimisiin ja tapaamisemme
harvenivat. Itse olisin halunut pitää ystävästäni kiinni, sillä
pidin hänestä kovasti.
Se olin aina minä, joka ehdotti tapaamista. Ystäväni oli aina sopimassa tapaamisia iloisesti ja ystävällisesti, mutta joka kerta tilatteen koittaessa, hän perui treffimme. Ajattelin, että minussa on vika, olin ehkä ollut rasittava ja olihan hänellä huolia omassa elämässäänkin.
Kuvio oli aina sama. Tapaamisia ehdotin aina minä ja peruja oli aina hän. Ja joka ainoa kerta tunsin itseni hyvin surulliseksi, vaikka minullakin oli paljon muita ihmisiä omassa elämässäni. Mutta tätä mukavaa ystävätärtäni ei jollain tavalla korvannut kukaan.
Joitakin vuosia sitten tapasimme sattumalta pitkästä aikaa.
Ystävättäreni sanoi erotessamme, että voin kyllä soittaa hänelle ja voimme mennä kahville jos minä niin haluan.
Sanoin jotain sellaista, että en nyt enää vissiin soittele.
Tietenkin tarkoitin, että olisi kiva, jos hän ottaisi yhteyttä vuorostaan. Enhän minä halunnut katkaista välejä.
Ajattelin vain rasittavani häntä. Ja pettyväni taas kerran itse.
Yritin korjata tilanteen ja muistin joulukorteilla ja
ehdotin sähköpostilla tapaamista. Mitään ei kuulunut.
Mietin toki, että hänen elämässään saattoi olla raskaan sairauden varjo, josta hän ei halunnut kertoa tms
Nyt näin lehdessä ystävättäreni kuolinilmoituksen. En tiedä kuinka
kauan ystäväni sairasti, mutta uskoisin, että kauan.
Tapaamiset tietenkin peruuntuivat monesti tämän sairauden johdosta, josta hän ei halunnut puhua. Vaikka aavistin
jotain, en osannut toimia oikein.
Minä suren ystävääni. Haluisin tietää hänen elämästään ja
sairaudestaan. Onko minulla oikeus kysyä siitä hänen omaisiltaan, jos hän ei itse halunnut puhua?
Kuinka voi surra näin paljon ihmistä, jota ei nähnyt vuosiin?
Haluaisin viedä kukan haudalle ja kiittää niistä vuoista, jolloin
hän oli tukenani. Mitä tekisin? Miksi en ymmärtänyt tarpeeksi ajoissa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
et tietenkään voinut tietää ystäväsi sairaudesta. älä siis ainakaan syytä itseäsi. :) On ihan luonnollista että suret ystävääsi vaikka et nähnyt häntä vuosiin. Joitakin ihmisiä vain rakastaa niin paljon. Jaksamista sinulle