Millainen on nössö ?

Millainen oikeastaan on nössö mies muiden mielestä. Minun mieleeni tulee seuraavia asioita.

Kiltteys, kohteliaisuus ja hyvätapaisuus ei tee miehestä nössöä. Omista asioistaan ja elämästään huolehtiminen ja velvollisuudentunteisuus ei myöskään ole nössön kriteeri, ainakaan minulle.

Nössö mies on mielestäni mies, joka elää miellyttääkseen (ja mielistelläkseen) muita, yleensä naisia, mutta myös muita miehiä. Hänestä tulee vaikutelma, että hän antaa muiden kävellä ylitseen asiassa kuin asiassa ja muuttelee mielipiteitään ja näkemyksiään kuin tuuliviiri, jotta muut mieltyisivät häneen.

Pahimmillaan nössöltä puuttuu itsekunnioitus, etenkin naisten suhteen. Hän antaa naisten kohdella itseään huonosti, ja ilmeisesti siinä toivossa, että saisi edes säälistä seksiä (tai parisuhteen) ei puolusta itseään vaan on valmis taas noudattamaan naisen uusia oikkuja. Usein tulee myös vaikutelma, että nössö mies ei halua (tai kykene) suhtautumaan naiseen samanlaisena inhimillisenä olentona kuin mitä hän itse on virheineen ja vikoineen, vaan nössö nostaa mielessään naisen jalustalle, ja kun nainen (tai naiset) eivät olekaan sitä mitä tällainen nössö mielessään kuvittelee, niin helposti tuntuu käyvän niin, että nössö painuu mielipiteissään suoraan toiseen äärilaitaan ja alkaa vihata naisia.

Nössö antaa itsestään epämiellyttävän vaikutelman (ainakin minulle) koska hän on liian kiltti. Tulee vaikutelma jostain epämääräisestä mielistelijästä, jota ei voi arvostaa, ja joka tuntuu loppujen lopuksi jotenkin epäluotettavalta.
331043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Pasi ei nössöile! Haista ämmä paska! Pasi maksaa laskut ajallaan muttei nössöile!

Äänestä
  • vastannu vähän väärään ketjuun nyt??

    Äänestä

Iiva antoi kamumirkansa ensin jättää hänet vain KAHDEN VIIKON seurustelun jälkeen, kun Iiva vähän protestoi nainen haukkui pullean Boyn saamattomaksi peräkammarinpojaksi, eikä Iiva edes huoritellut kamumirkaansa. Näin siis taoahtui kesällä 2006 pks:llä.

Äänestä
  • Pasi painaa tollasia kamumirkoja takaapäin, vetää tukasta ja läpsii perseelle koska pasi tietää arvonsa eikä pyytele IKINÄ anteeks! Ainoo nainen jolta pasi pyytää anteeks on pasin mutsi!

    Äänestä

  • ja pasi läpsii! kirjoitti:

    Pasi painaa tollasia kamumirkoja takaapäin, vetää tukasta ja läpsii perseelle koska pasi tietää arvonsa eikä pyytele IKINÄ anteeks! Ainoo nainen jolta pasi pyytää anteeks on pasin mutsi!

    Iivaboy hihittelee niin että vauvaihrat hölskyy. Iiva on muuten runkannut noin 15 litraa mälliä ajatellen kamunaistansa(aivan, Iiva on pitänyt kirjaa).

    Äänestä

  • Iivavi kirjoitti:

    Iivaboy hihittelee niin että vauvaihrat hölskyy. Iiva on muuten runkannut noin 15 litraa mälliä ajatellen kamunaistansa(aivan, Iiva on pitänyt kirjaa).

    15'000ml / 10ml/vrk = n.1500vrk eli iiva on rungeloinut... arviolta 4 vuotta päivittäin.

    huom. laskussa saattaa olla virhe sillä kello on mitä on ja minä olen väsynyt.

    Äänestä

  • lasketaan... kirjoitti:

    kymmen 1,5l kokispullollista mälliä, jos jokin asia on "hyi" niin se on kymmenen 1½ litran pullollista mälliä

    Iiva on nyt 24-vee vanha ja tumputtanut kamumirkaansa funaillen sieltä ylä-asteelta asti. On Iivakin pari kertaa saanut pillua, mutta ne naiset ei ole olleet mitään beibejä, niinkuin Iivan rakkaat ystävänaiset.

    Äänestä

  • ja pasi läpsii! kirjoitti:

    Pasi painaa tollasia kamumirkoja takaapäin, vetää tukasta ja läpsii perseelle koska pasi tietää arvonsa eikä pyytele IKINÄ anteeks! Ainoo nainen jolta pasi pyytää anteeks on pasin mutsi!

    iiva = pasi? Mene hoitoon.

    Äänestä

  • laskuoppia kirjoitti:

    kymmen 1,5l kokispullollista mälliä, jos jokin asia on "hyi" niin se on kymmenen 1½ litran pullollista mälliä

    On muuten loistava idea alkaa keräämään mälliä kokispulloihin, aloitan jo tänään ! Muutaman vuoden päästä mulla on jo kunnon kokoelma !

    Äänestä

  • olisko näin? kirjoitti:

    iiva = pasi? Mene hoitoon.

    Iivaboy kirjoittelee vain Iivavina tai pulleana kaveripoikana.

    Äänestä

  • olisko näin? kirjoitti:

    iiva = pasi? Mene hoitoon.

    Haluatko juippi turpaas? Pasi meinaan laittaa myllyn pyöriin vähemmistäkin paskapuheista!

    Äänestä

koska olen huono työntämään kättäni tytön pikkuhousuihin ekoilla treffeillä. Tämä on nimittäin se missä nössöys mitataan naisjutuissa.

Äänestä
  • ;)

    Äänestä

  • kyllä tosi nössö jos nainen voi sut pakottaa tommoseen;)

    Äänestä

Jos tuollainen on nössö, niin sitten suurin osa naisista on nössöjä, mutta en minä niitä silti hyljeksi. Ai niin, olenkin mies ja täten edustan reilumpaa sukupuolta. Onneksi niin.

Äänestä
  • Naiset on tarkalleen ottaen nössöjä silloin kun ovat ihastuneita mieheen. Mielistellään, salataan asioita, mielipiteitä, jos arvellaan, että mies ei olisikaan samaa mieltä, omaksutaan miehen mielipiteet jne. No ehkä tuo kuuluu vaan ihastumiseen. Ikävä asia vaan, että kun mies tekee noin, se on halveksuttavaa. Syy on tietysti tässä hyvin ikävässä ja liian ahtaassa miehen roolissa...ja naisten typeryydessä, siinä, että naisilla ei ole minkäänlaista kriittistä näkemystä median yksipuoliseen mieskuvaan. Kaikki mitä naiset lehdistä ja tv:stä näkee uppoaa naiseen kuin veitsi voihin.

    Äänestä

  • vainniin kirjoitti:

    Naiset on tarkalleen ottaen nössöjä silloin kun ovat ihastuneita mieheen. Mielistellään, salataan asioita, mielipiteitä, jos arvellaan, että mies ei olisikaan samaa mieltä, omaksutaan miehen mielipiteet jne. No ehkä tuo kuuluu vaan ihastumiseen. Ikävä asia vaan, että kun mies tekee noin, se on halveksuttavaa. Syy on tietysti tässä hyvin ikävässä ja liian ahtaassa miehen roolissa...ja naisten typeryydessä, siinä, että naisilla ei ole minkäänlaista kriittistä näkemystä median yksipuoliseen mieskuvaan. Kaikki mitä naiset lehdistä ja tv:stä näkee uppoaa naiseen kuin veitsi voihin.

    Siis mielestäni ei ole nössöyttä, että ei tee riitaa joka ikisestä asiasta, mistä on erimieltä. Nössö on silloin, kun tuollainen myöntyväisyys ja periksiantavaisuus menee yliampuvaksi. Sellainen päätä sinä kaikki (ja kanna vastuu asioista) -tyyli.

    Ja samaa mieltä olen siitä, että tuollainen käytös on myös naiselta nössöyttä. Kuka oikein pystyy arvostamaan parisuhteessa sellaista kumppania -miestä tai naista- joka antaa joka asiassa toisen kävellä ylitseen ?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ehkä se nössöys miehessä on niin kamalaa, koska miehen yleensä odotetaan päättävän asioista ja kantavan vastuuta. Olen tapaillut useampiakin "nössöjä" naisia, päättänyt mm. treffipaikat minne olemme menneet, mitä tehneet jne. Musta ovat ihan mukavia, jos muuten ovat fiksuja. Jotkut naiset tarvitsee vähän rohkaisua ja kärsivällisyyttä. Ja jotkut vain ovat jo luonnostaan mukautuvaisempia, jotka avaavat sitten suunsa ja älähtävät, kun on kyse jostain itselle tärkeämmästä jutusta.

    Hienoa että olet ollut noin "Mies" treffeilläsi, uskoisin että suurin osa naisista odottaakin mieheltä vähän tuommoista otetta. Kyllä ne naisetkin siitä yleensä aktivoituvat kun huomaavat että mies on ihan luotettava ja kunnollinen.

    Itellä oli treffit semmoisen nössömiehen kanssa jolle treffit tarkoitti sitä että lojui mun sohvalla kahviteltavana ja passattavana koko illan, illan lopuksi kai odotti sitten sänkypuuhia mutta ketutti semmoinen laiskaperse niin että komensin yöksi kotiinsa, eikä nähty enää kun nämä oli jo tokat samanlaiset treffit sen tyypin kanssa. Yritin kyllä ehdottaa jotain muutakin tekemistä mutta ei käynyt - kun se maksaa...

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    omaa mielipidettäsi miehestä eli siis miehenä oleminen tarkoittaa miehistä otetta joka on omittu suoraan vanhoista malleista mitä mies tekee.

    Mies siis on aktiivinen ja odottaa naisen aktivoituvan joka tapahtuu...ehkä jos tapahtuu... todennäköisesti ei.

    Entäs jos se laiskaperse olisitkin ollut sinä?

    Äänestä

  • kuvaat tuossa kirjoitti:

    Kieltämättä pidän semmoisista aktiivisista ja aikaansaavista miehistä enemmän, laiskiaisten kanssa ei vaan "syty" mitään vaikka olis semmoinen periaatteessa ihan rehellisen, kunnollisen ja potentiaalisen oloinen mies. Tulee vaan jotenkin semmoinen fiilis kuin oltais joku 30 vuotta yhdessä ollut vanha pari jos mies ei tsemppaa yhtään.

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    Hienoa että olet ollut noin "Mies" treffeilläsi, uskoisin että suurin osa naisista odottaakin mieheltä vähän tuommoista otetta. Kyllä ne naisetkin siitä yleensä aktivoituvat kun huomaavat että mies on ihan luotettava ja kunnollinen.

    Itellä oli treffit semmoisen nössömiehen kanssa jolle treffit tarkoitti sitä että lojui mun sohvalla kahviteltavana ja passattavana koko illan, illan lopuksi kai odotti sitten sänkypuuhia mutta ketutti semmoinen laiskaperse niin että komensin yöksi kotiinsa, eikä nähty enää kun nämä oli jo tokat samanlaiset treffit sen tyypin kanssa. Yritin kyllä ehdottaa jotain muutakin tekemistä mutta ei käynyt - kun se maksaa...

    ...jos kylään pyytää toista niin pitääkin vähän passata. Sehän kuuluu asiaan.

    Mutta toi, että mies luuli, että lähempi tutustuminen onnistuisi kukkaron nyörejä avaamatta, on kyllä anteeksiantamatonta. Luuliko se sua halvalla saavansa panna.

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    Kieltämättä pidän semmoisista aktiivisista ja aikaansaavista miehistä enemmän, laiskiaisten kanssa ei vaan "syty" mitään vaikka olis semmoinen periaatteessa ihan rehellisen, kunnollisen ja potentiaalisen oloinen mies. Tulee vaan jotenkin semmoinen fiilis kuin oltais joku 30 vuotta yhdessä ollut vanha pari jos mies ei tsemppaa yhtään.

    siihen perään että mikä siinä on että naiset odottavat tuolta mieheltä ja kuten sinäkin sanoit että "hyvä että olet mies" kun taas naiset saavat (luonnostaan?) otettua sen passiivisen asenteen tyyliin: Yritä siinä sinä touhuta ja tehdä vaikutus niin minä sinua arvioin äläkä vain ala liian kotoisaksi vaan säpinää ja jännitystä pitää olla muuten tämä alkaa tuntua siltä 30 vuoden avioliitolta.

    Ongelma usein ei olisi se että mies ei yrittäisi olla aktiivinen vaan se että nainen on niin passiivinen ja odottaa mieheltä hyperaktiivisuutta joka tekisi suhteesta sitten aktiivisen.

    Turha liittää mitään tähän "ettei ollut kemioita sitten" tai "te ette kuulu yhteen" höpinöitä vaan mikä siinä on että jos muuten voisi onnistuakin mutta naisen pitää ottaa se naisen asema joka on saduissa heille luettu ja "olla nainen" eli ei tehdä mitään. Eikä mitään selityksiä että miehet pelkäävät aktiivisia naisia, eiväthä he heitä pelkään vaan miettivät että pitääkö aktiiviselle naiselle olla vielä aktiivisempi kuin passiviselle naiselle kun passiivisellekaan naiselle ei tunnu mikään riittävän.

    En tiedä tajusitko pointtiani mutta kummastelen suuresti kun odotetaan sitä tasa-arvoa ja silti sinäkin toteat että "hyvä kun olet mies" eli että mies sopii kivasti siihen rooliin mikä hänelle on pedattu ja nainen (en tiedä sinun tapauksessa) omaksuu sitten sen passiivisen naisen roolin.

    Siinä taas tulee miehelle olo että toinen on pilalle hemmoteltu teinipentu joka kaipaa vanhemmiltaan sitä aktiivisuutta, tässä tapauksessa mieheltä tai sadun prinssi katkaisee kynnen odottaen sitä hurmaavaa ratsumiestä joka tekee hänen tylsästä elämästään täydellisen.

    Äänestä

  • kerroppa sitten kirjoitti:

    tietysti "sadun prinsessa" ei prinssi. :D

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    Kieltämättä pidän semmoisista aktiivisista ja aikaansaavista miehistä enemmän, laiskiaisten kanssa ei vaan "syty" mitään vaikka olis semmoinen periaatteessa ihan rehellisen, kunnollisen ja potentiaalisen oloinen mies. Tulee vaan jotenkin semmoinen fiilis kuin oltais joku 30 vuotta yhdessä ollut vanha pari jos mies ei tsemppaa yhtään.

    No sinä sentään yritit itse keksiä tekemistä ja ehdottaa miehelle muutakin kuin sohvalla nössöttämistä. Valitettavasti suuri osa naisista ei niin tee.

    Se onkin todella ärsyttävä piirre naisissa, että oletetaan että mies on sitä ja tätä ja vielä tuotakin, mutta itse ei panosteta yhtään. Jos mies ei ole jatkuvasti keksimässä tekemistä ja pidä keskustelua käynnissä, niin hän on tylsä tuppisuu, joka pilasi treffit.

    Missään vaiheessa nainen ei tajua, että hän oli itse tasan tarkkaan yhtä tylsä ja aikaansaamaton tuppisuu. Hän vain vieritti kaiken vastuun miehelle ja murjotti itse naama norsunvitulla. Vetosi siihen että "miehen kuuluu" ja "pidän miehistä jotka..."

    Niin? Suurin osa miehistäkin pitää naisista jotka tulevat puolitiehen vastaan ja panostavat vähän itsekin. Miksi aina pitäisi huolehtia vain siitä mistä nainen pitää ja mikä on naiselle helpointa? Jos minä etsin tasavertaista kumppania, niin en todellakaan halua mitään prinsessakompleksista naista, joka vain vaatii toisilta, odottaa jonkinlaista palvontaa ja passausta ja arvostelee muiden tekemisiä.

    Jos aina on tylsää, niin syy on luultavasti ihan naisessa itsessään, eikä kaikissa muissa. Ei ole muiden syy jatkuvasti keksiä tekemistä tai pitää keskustelua yllä. Turha arvostella miehiä, jos ei itsekään saa mitään aikaan.

    Äänestä

  • kerroppa sitten kirjoitti:

    siihen perään että mikä siinä on että naiset odottavat tuolta mieheltä ja kuten sinäkin sanoit että "hyvä että olet mies" kun taas naiset saavat (luonnostaan?) otettua sen passiivisen asenteen tyyliin: Yritä siinä sinä touhuta ja tehdä vaikutus niin minä sinua arvioin äläkä vain ala liian kotoisaksi vaan säpinää ja jännitystä pitää olla muuten tämä alkaa tuntua siltä 30 vuoden avioliitolta.

    Ongelma usein ei olisi se että mies ei yrittäisi olla aktiivinen vaan se että nainen on niin passiivinen ja odottaa mieheltä hyperaktiivisuutta joka tekisi suhteesta sitten aktiivisen.

    Turha liittää mitään tähän "ettei ollut kemioita sitten" tai "te ette kuulu yhteen" höpinöitä vaan mikä siinä on että jos muuten voisi onnistuakin mutta naisen pitää ottaa se naisen asema joka on saduissa heille luettu ja "olla nainen" eli ei tehdä mitään. Eikä mitään selityksiä että miehet pelkäävät aktiivisia naisia, eiväthä he heitä pelkään vaan miettivät että pitääkö aktiiviselle naiselle olla vielä aktiivisempi kuin passiviselle naiselle kun passiivisellekaan naiselle ei tunnu mikään riittävän.

    En tiedä tajusitko pointtiani mutta kummastelen suuresti kun odotetaan sitä tasa-arvoa ja silti sinäkin toteat että "hyvä kun olet mies" eli että mies sopii kivasti siihen rooliin mikä hänelle on pedattu ja nainen (en tiedä sinun tapauksessa) omaksuu sitten sen passiivisen naisen roolin.

    Siinä taas tulee miehelle olo että toinen on pilalle hemmoteltu teinipentu joka kaipaa vanhemmiltaan sitä aktiivisuutta, tässä tapauksessa mieheltä tai sadun prinssi katkaisee kynnen odottaen sitä hurmaavaa ratsumiestä joka tekee hänen tylsästä elämästään täydellisen.

    Toi eka kappale oli kyllä ihan älyttömän hauskasti kirjoitettu mutta menee vähän pointin ohi. Ei ole tarkoitus että naista viihdytetään jollain supertempuilla ettei neitoa vaan rupeis haukotuttamaan treffeillä. Kyllä naisenkin on tarkoitus osallistua treffeillä keskusteluun ja tekemiseen niin ettei tule mitään hiljaisia ja vaivautuneita hetkiä. Mutta mies osoittaa kyllä pienellä tsemppauksella että on tosissaan kiinnostunut naisesta ja suhteen aloittamisesta eikä pelkän helpon seksin perässä. Täytyy myöntää että mies on treffeillä jollain tapaa "tarkkailun alla" onko luotettava ja kunnollinen tapaus.

    Valitettavasti en osaa antaa mitään kattavaa selostusta mistä tämä asenne on periytynyt, ehkä opittu vaan käytännössä, koska näin on mulla muutama pitkäaikainen suhde alkanut. En vaan oikeen tajua miehiä joilta tsemppi puuttuu täysin teoissa mutta sanovat kuitenkin olevansa kiinnostuneita, sen nyt vielä kestää jos yhdet treffit menee miehen passaamiseksi mutta kyllä minä odotan mieheltä vastavuoroisesti sitten jotain muuta seuraavalla tapaamiskerralla.

    Äänestä

  • kysynpäs nyt kirjoitti:

    ...jos kylään pyytää toista niin pitääkin vähän passata. Sehän kuuluu asiaan.

    Mutta toi, että mies luuli, että lähempi tutustuminen onnistuisi kukkaron nyörejä avaamatta, on kyllä anteeksiantamatonta. Luuliko se sua halvalla saavansa panna.

    Totta, kyllä minä kahvittelen, passaan ja ruokin myös ystäviäni, ne muuten tuovat yleensä mukanaan jotain tuomisia tullessaan, sekin kuuluu asiaan, eivätkä koskaan valita tarjoilusta esim. että pitäis olla kermaa kahvin kanssa.

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    Toi eka kappale oli kyllä ihan älyttömän hauskasti kirjoitettu mutta menee vähän pointin ohi. Ei ole tarkoitus että naista viihdytetään jollain supertempuilla ettei neitoa vaan rupeis haukotuttamaan treffeillä. Kyllä naisenkin on tarkoitus osallistua treffeillä keskusteluun ja tekemiseen niin ettei tule mitään hiljaisia ja vaivautuneita hetkiä. Mutta mies osoittaa kyllä pienellä tsemppauksella että on tosissaan kiinnostunut naisesta ja suhteen aloittamisesta eikä pelkän helpon seksin perässä. Täytyy myöntää että mies on treffeillä jollain tapaa "tarkkailun alla" onko luotettava ja kunnollinen tapaus.

    Valitettavasti en osaa antaa mitään kattavaa selostusta mistä tämä asenne on periytynyt, ehkä opittu vaan käytännössä, koska näin on mulla muutama pitkäaikainen suhde alkanut. En vaan oikeen tajua miehiä joilta tsemppi puuttuu täysin teoissa mutta sanovat kuitenkin olevansa kiinnostuneita, sen nyt vielä kestää jos yhdet treffit menee miehen passaamiseksi mutta kyllä minä odotan mieheltä vastavuoroisesti sitten jotain muuta seuraavalla tapaamiskerralla.

    sinun passaamis juttu oli ääriesimerkki ja harva mies nyt noin käyttäytyy.

    Olet siinä aivan oikeassa ajattelussa mutta olen enemmänkin huolestunut juuri tästä:

    " Ei ole tarkoitus että naista viihdytetään jollain supertempuilla ettei neitoa vaan rupeis haukotuttamaan treffeillä."

    Siltä se kuule usein tuntuu.

    "Kyllä naisenkin on tarkoitus osallistua treffeillä keskusteluun ja tekemiseen niin ettei tule mitään hiljaisia ja vaivautuneita hetkiä."

    Tämä on totta. Varsinkin miehessä tekee vaikutuksen nainen joka on aidosti kiinnostunut miehestä muutenkin kuin sen takia että mies on kiinnostunut hänestä. Olenpa ollut treffeillä joissa minä keksin ne puheenaiheet ja nainen ei kysynyt mitään minusta. Lähinnä siis puhuttiin hänestä vaikka toki heitin sekaan itsestänikin vähän jotain. Ehkä se oli sitten hänelle liikaa koska kun vihjasin asiasta niin sain kuulla sitten muutamien treffien jälkeen että olen kuulemma "tylsä".

    "Mutta mies osoittaa kyllä pienellä tsemppauksella että on tosissaan kiinnostunut naisesta ja suhteen aloittamisesta eikä pelkän helpon seksin perässä."

    Niinhän te naiset teette mutta valitettavasti vain ongelma on siinä että ne helpon seksin perässä juoksevat ja pelimiehet varmasti osoittavat sitä kiinnostusta tai esittävät sitä koska he tietävät että sillä pääsee sinne sänkykammarin puolelle.

    "Täytyy myöntää että mies on treffeillä jollain tapaa "tarkkailun alla" onko luotettava ja kunnollinen tapaus. "

    Jos mies on myös tosissaan liikkeellä niin samaa tekee mieskin eli tarkkailee. Taas tulee vain se ongelma eteen että samalla kun mies tarkkailee samalla kun yrittää olla aktiivinen niin naiset valitettavasti valitsevat sen passiivisen tarkkailijan roolin.

    Toisaalta liian aktiivinen mies taas on epätoivoinen joten aina pitäisi löytää joku sopiva tapa esittää naiselle juuri sitä mitä hän haluaa sillä hetkellä etsimään.

    Tässä suhteessa en juuri naisia tajua että jos etsii tosimielellä kumppania niin omaa yrittämistä pitää olla naisellakin ja se ei kyllä sisällä mitään sisäisesti opittua passiivista naisen roolia.

    Itselleni tuli sinun mielipiteestä kuva että mies on se joka on aktiivinen ja tekee aloitteet ja nainen sitten ehkä siitä rohkaistuu. Voinpa sanoa että kuinkahan monta suhdetta kariutuu siihen kun nainen ottaa sen naisen roolin ja odottaa mieheltä sitä miehen roolia. Aivan kuin tuo "peli" ja nuo roolien läpivetäminen olisvat tärkeämpiä kuin itse suhde.

    "En vaan oikeen tajua miehiä joilta tsemppi puuttuu täysin teoissa mutta sanovat kuitenkin olevansa kiinnostuneita, sen nyt vielä kestää jos yhdet treffit menee miehen passaamiseksi mutta kyllä minä odotan mieheltä vastavuoroisesti sitten jotain muuta seuraavalla tapaamiskerralla."

    Nyt tajuat miltä suurimmasta osasta miehiä tuntuu lähes aina naisia treffatessa.
    Erona on vain se että mitään on turha odottaa seuraavallakaan tapaamiskerralla koska nainen olettaa että naisen itsensä ja sen seksin mitä on luvassa tulisi riittää miehelle, eli miehen pitää "ostaa" naisen suosio sillä aktiivisuudella ja nainen voi vain nenän vartta pitkin katsella ja päättää käykö vai eikö käy.

    Poikkeuksena ne naiset jotka ovat todella epätoivoisia mutta he huolivatkin kenet tahansa vaikka täysin passattavan miehen.

    Äänestä

  • mamma passaa kirjoitti:

    Totta, kyllä minä kahvittelen, passaan ja ruokin myös ystäviäni, ne muuten tuovat yleensä mukanaan jotain tuomisia tullessaan, sekin kuuluu asiaan, eivätkä koskaan valita tarjoilusta esim. että pitäis olla kermaa kahvin kanssa.

    mitään johtopäätöksiä miesten suhteen.

    Itselläni olisi todella vaikeaa istua aloillaan treffeillä kun toinen tekee kaiken valmiiksi.

    Äänestä

  • että tuo kirjoitti:

    sinun passaamis juttu oli ääriesimerkki ja harva mies nyt noin käyttäytyy.

    Olet siinä aivan oikeassa ajattelussa mutta olen enemmänkin huolestunut juuri tästä:

    " Ei ole tarkoitus että naista viihdytetään jollain supertempuilla ettei neitoa vaan rupeis haukotuttamaan treffeillä."

    Siltä se kuule usein tuntuu.

    "Kyllä naisenkin on tarkoitus osallistua treffeillä keskusteluun ja tekemiseen niin ettei tule mitään hiljaisia ja vaivautuneita hetkiä."

    Tämä on totta. Varsinkin miehessä tekee vaikutuksen nainen joka on aidosti kiinnostunut miehestä muutenkin kuin sen takia että mies on kiinnostunut hänestä. Olenpa ollut treffeillä joissa minä keksin ne puheenaiheet ja nainen ei kysynyt mitään minusta. Lähinnä siis puhuttiin hänestä vaikka toki heitin sekaan itsestänikin vähän jotain. Ehkä se oli sitten hänelle liikaa koska kun vihjasin asiasta niin sain kuulla sitten muutamien treffien jälkeen että olen kuulemma "tylsä".

    "Mutta mies osoittaa kyllä pienellä tsemppauksella että on tosissaan kiinnostunut naisesta ja suhteen aloittamisesta eikä pelkän helpon seksin perässä."

    Niinhän te naiset teette mutta valitettavasti vain ongelma on siinä että ne helpon seksin perässä juoksevat ja pelimiehet varmasti osoittavat sitä kiinnostusta tai esittävät sitä koska he tietävät että sillä pääsee sinne sänkykammarin puolelle.

    "Täytyy myöntää että mies on treffeillä jollain tapaa "tarkkailun alla" onko luotettava ja kunnollinen tapaus. "

    Jos mies on myös tosissaan liikkeellä niin samaa tekee mieskin eli tarkkailee. Taas tulee vain se ongelma eteen että samalla kun mies tarkkailee samalla kun yrittää olla aktiivinen niin naiset valitettavasti valitsevat sen passiivisen tarkkailijan roolin.

    Toisaalta liian aktiivinen mies taas on epätoivoinen joten aina pitäisi löytää joku sopiva tapa esittää naiselle juuri sitä mitä hän haluaa sillä hetkellä etsimään.

    Tässä suhteessa en juuri naisia tajua että jos etsii tosimielellä kumppania niin omaa yrittämistä pitää olla naisellakin ja se ei kyllä sisällä mitään sisäisesti opittua passiivista naisen roolia.

    Itselleni tuli sinun mielipiteestä kuva että mies on se joka on aktiivinen ja tekee aloitteet ja nainen sitten ehkä siitä rohkaistuu. Voinpa sanoa että kuinkahan monta suhdetta kariutuu siihen kun nainen ottaa sen naisen roolin ja odottaa mieheltä sitä miehen roolia. Aivan kuin tuo "peli" ja nuo roolien läpivetäminen olisvat tärkeämpiä kuin itse suhde.

    "En vaan oikeen tajua miehiä joilta tsemppi puuttuu täysin teoissa mutta sanovat kuitenkin olevansa kiinnostuneita, sen nyt vielä kestää jos yhdet treffit menee miehen passaamiseksi mutta kyllä minä odotan mieheltä vastavuoroisesti sitten jotain muuta seuraavalla tapaamiskerralla."

    Nyt tajuat miltä suurimmasta osasta miehiä tuntuu lähes aina naisia treffatessa.
    Erona on vain se että mitään on turha odottaa seuraavallakaan tapaamiskerralla koska nainen olettaa että naisen itsensä ja sen seksin mitä on luvassa tulisi riittää miehelle, eli miehen pitää "ostaa" naisen suosio sillä aktiivisuudella ja nainen voi vain nenän vartta pitkin katsella ja päättää käykö vai eikö käy.

    Poikkeuksena ne naiset jotka ovat todella epätoivoisia mutta he huolivatkin kenet tahansa vaikka täysin passattavan miehen.

    Ei ole helppoa sit miehilläkään, ei voi kuin esittää villejä arvauksia miksi joku nainen on jotenkin "jumissa" useilla peräkkäisillä treffeillä: jos on vaan hiljaisempi ihminen, ehkä jännittää, ehkä hyvin epävarma omasta kiinnostuksestaan miestä kohtaan. Se ei kyllä selkiä muuta kuin suoraan kyselemällä.

    Se on totta mitä mainitsit että pelimiehet kyllä haltsaavat nämä kuviot ja osaavat hyvinkin rutiininomaisesti järkätä "mielenkiintoisia" treffejä, siinäpä sitä onkin naisella tarkkailtavaa ettei haksahda jonkun ammattitreffailijan pauloihin.

    Ja täytyypä vielä marista että ei ollut toi ääriesimerkki-mies edes ainoa laatuaan jonka olen tavannut...

    Ikävä kuulla että sä olet törmännyt useampaan! tuollaiseen passattavaan mieheen.

    Itse varmasti jos nainen vaikuttaisi sopivalta ja osoittaisi kiinnostusta itse niin varmasti osoittaisin kiinnostusta ja olisin aktiivinen.

    Törmään vain aina niihin "no, jaa, katellaan" tapauksiin joka kyllä on hyvä tappamaan sen oman kiinnostuksen ja laskemaan sitä omaa aktiivisuustasoa.

    Tuossa tapauksessa minkä mainitsin niin nainen taisi olla sekä ujo, epävarma sekä passiivinen yhtä aikaa. Yritin kyllä kaikkeni mutta hänellä ei tainnut olla mitään aikomustakaan tehdä mitään itse.

    "jos on vaan hiljaisempi ihminen, ehkä jännittää, ehkä hyvin epävarma omasta kiinnostuksestaan miestä kohtaan."

    Mutta tuo samahan koskee myös miehiä. Kyllä sitä voi juuri jännittää kun on kiinnostunut mutta toisaalta epävarma toisen kiinnostuksesta. Sitä ei kyllä paranna se jos nainen sitten ottaa sen takapenkillä istuvan paikan.

    "Se on totta mitä mainitsit että pelimiehet kyllä haltsaavat nämä kuviot ja osaavat hyvinkin rutiininomaisesti järkätä "mielenkiintoisia" treffejä, siinäpä sitä onkin naisella tarkkailtavaa ettei haksahda jonkun ammattitreffailijan pauloihin. "

    Tuossa olet oikeassa.

    Oikeastaan sanoisin että ne miehet jotka varauksella suhtautuvat naiseen niin todennäköisesti eivät ole juuri niitä pelailijoita. Ongelma vain on taas se ettei nainen kiinnostu jos mies ei vaikuta superkiinnostuneelta ja mies saattaa vaikuttaa vähän "tylsältä" jos vaikuttaa varovaiselta. Omalla kohdalla ainakin yhdet ekat treffit varmaan ovat tuon takia menneet pieleen. Olisi pitänyt varmaan olla se pelimiehen asenteella mukana niin nainen olisi suostunut toisille treffeille.

    Sitä mitä minä en tajua on se ettei tietynlaista ymmärrystä ole treffikumppania kohtaan. Siis että voi antaa huonon vaikutelman mutta siihen voi olla syynsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

määrittelyjä... kirjoitti:

Millainen oikeastaan on nössö mies muiden mielestä. Minun mieleeni tulee seuraavia asioita.

Kiltteys, kohteliaisuus ja hyvätapaisuus ei tee miehestä nössöä. Omista asioistaan ja elämästään huolehtiminen ja velvollisuudentunteisuus ei myöskään ole nössön kriteeri, ainakaan minulle.

Nössö mies on mielestäni mies, joka elää miellyttääkseen (ja mielistelläkseen) muita, yleensä naisia, mutta myös muita miehiä. Hänestä tulee vaikutelma, että hän antaa muiden kävellä ylitseen asiassa kuin asiassa ja muuttelee mielipiteitään ja näkemyksiään kuin tuuliviiri, jotta muut mieltyisivät häneen.

Pahimmillaan nössöltä puuttuu itsekunnioitus, etenkin naisten suhteen. Hän antaa naisten kohdella itseään huonosti, ja ilmeisesti siinä toivossa, että saisi edes säälistä seksiä (tai parisuhteen) ei puolusta itseään vaan on valmis taas noudattamaan naisen uusia oikkuja. Usein tulee myös vaikutelma, että nössö mies ei halua (tai kykene) suhtautumaan naiseen samanlaisena inhimillisenä olentona kuin mitä hän itse on virheineen ja vikoineen, vaan nössö nostaa mielessään naisen jalustalle, ja kun nainen (tai naiset) eivät olekaan sitä mitä tällainen nössö mielessään kuvittelee, niin helposti tuntuu käyvän niin, että nössö painuu mielipiteissään suoraan toiseen äärilaitaan ja alkaa vihata naisia.

Nössö antaa itsestään epämiellyttävän vaikutelman (ainakin minulle) koska hän on liian kiltti. Tulee vaikutelma jostain epämääräisestä mielistelijästä, jota ei voi arvostaa, ja joka tuntuu loppujen lopuksi jotenkin epäluotettavalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu