Ihan pihalla...

Avioliittovuosia takana yli 20. Lapsia tarpeeksi, isojakin jo. Ensimmäinen muutti pois neljä vuotta sitten, toinen sai juuri opiskelupaikan parin sadan kilsan päästä, muuttaa siis pois. Kolmas nautiskelee täysihoidosta...

En enää luota kumppaniini, valehtelee. Valehteleeko siis muissakin kuin päivittäisissä pikku jutuissa? Vietämme todella vähän yhteistä aikaa, nukummekin eri huoneissa (kuorsaan). Kulissit kunnossa, mutten välitä enää mistään muusta kuin lapsistamme.

Silti posellamme avioliitossamme kuin parhaatkin aviosiipat ilman minkäänlaista avioelämää! Suhteet sukulaisiin ja ystäviin kunnossa, mutta ei tämä mikään avioliitto ole...

Lapset kärsivät, kun aistivat tilanteemme. Emme silti tappele verissä päin, olemme vain "sopeutuneet".

Silti kunnioitan puolisoani ja myös itseäni (!), olemme tehneet paljon lastemme eteen.

Puuttuuko minulta rohkeutta tehdä itsekäs/epäitsekäs päätös ja lähteä litomaan?
3276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan normaalilta, hyvältä pitkältä parisuhteelta ja siltä, että sinulle on tulossa normaali ikäkriisi. Lue kirjallisuutta ikäkriiseistä ja parisuhteista. Menkää vaikka parisuhdeterapiaan, mutta ei noin hyvää liittoa kannata laittaa palasiksi vain sen vuoksi, että nyt sattuu vähän tympimään eikä oikein huvita mikään.

Etsi uusi harrastus, tehkää yhdessä tai erikseen erilainen matka (ei siis yksin mitään seksimatkoja, sitä en tarkoita) tai jotain erilaista yhdessä. Kokeilkaa vaikka seinäkiipeilyä tai moottorikelkkasafaria tai mitä tahansa tavallisuudesta poikkeavaa. Ota uusi look hiuksiisi ja vaatteisiisi, aloita kuntoilu tai vaihda lajia, mitä tahansa, millä saat arkeesi jotakin uutta ja jännittävää. Oikea ratkaisu ei ole särkeä hyvää, toimivaa liittoa tai hankkia jännitystä (= kolmatta pyörää) liiton ulkopuolelta.

Jos tuosta lähdet, olet vähän ajan kuluttua mankumassa takaisin, kun uuden elämän uutuuden viehätys on ohi. Odota siis, kohtaus menee ohi.

Äänestä
  • valehtelijan kerako olis jatkettava?
    En ole aloittaja, mutta samaa täälläkin. Odottelen vaan että tuo nuorimmainenkin saa lukion käytyä kunnialla loppuun ja löytää mieleisensä alan itselleen. Sitten kulissien ylläpito loppuu.

    Täällä kun eletään vain kerran, niin mielestäni jokaisella on oikeus siitä elämästään myös nauttia. Teatteri on tarkoitettu katsottavaksi, ei elettäväksi.

    Äänestä

  • Tuo suhde kuulostaa aivan vanhempieni suhteelta. Välillä ihmettelen, että ovatko he tosiaan olleet joskus rakastuneita, vai ainoastaan ajautuneet avioliittoon ja tekemään lapsia. He nukkuvat myös eri huoneissa, jopa eri kerroksissa ja elävät kuin sisarukset. Ikinä en ole nähnyt mitään heidän välisiä hellyyden osoituksia.

    Eihän tuosta tilanteesta suoranaisesti kärsi, mutta itseeni se on vaikuttanut niin, että minun on vaikea oppia rakastamaan ja olen jotenkin oppinut pitämään seksin ja rakkauden erillään. Minulla on tunne, että jos rakastan jota kuta, ei sen kanssa harrasteta seksiä. Muitakin henkisen puolen ongelmia löytyy, ilmeisesti juuri tuon kotona saadun parisuhdemallin takia. En osaa halata, enkä ilmaista tunteitani.

    Monesti mietin jo nuorempana, että olisivatpa vanhempani eronneet. He olisivat ansainneet jotain parempaa. Nykyään tilanne taitaa olla jo siinä pisteessä, ettei äiti osaa lähteä vanhan ja sairaan isäni luota ja jättää tätä pärjäämään yksin. Mutta asiat olisivat voineet olla toisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suva.itse kirjoitti:

Avioliittovuosia takana yli 20. Lapsia tarpeeksi, isojakin jo. Ensimmäinen muutti pois neljä vuotta sitten, toinen sai juuri opiskelupaikan parin sadan kilsan päästä, muuttaa siis pois. Kolmas nautiskelee täysihoidosta...

En enää luota kumppaniini, valehtelee. Valehteleeko siis muissakin kuin päivittäisissä pikku jutuissa? Vietämme todella vähän yhteistä aikaa, nukummekin eri huoneissa (kuorsaan). Kulissit kunnossa, mutten välitä enää mistään muusta kuin lapsistamme.

Silti posellamme avioliitossamme kuin parhaatkin aviosiipat ilman minkäänlaista avioelämää! Suhteet sukulaisiin ja ystäviin kunnossa, mutta ei tämä mikään avioliitto ole...

Lapset kärsivät, kun aistivat tilanteemme. Emme silti tappele verissä päin, olemme vain "sopeutuneet".

Silti kunnioitan puolisoani ja myös itseäni (!), olemme tehneet paljon lastemme eteen.

Puuttuuko minulta rohkeutta tehdä itsekäs/epäitsekäs päätös ja lähteä litomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu