Hei,
Olin pari päivää sitten yhden ihanan miehen kanssa lounaalla. Tapasimme ystävämme kautta keväämmällä, mutta emme ole nähneet kahta kertaa enempää. Facen kautta ollaan viestitelty pitkin kevättä ja kesää, mutta ei mitään sen kummempaa. Luulin, ettei hän olisi erityisen kiinnostunut minusta.
No saimme kuitenkin sovittua tässä lounaan. Lounastimme siinä yli tunnin verran, keskustelu oli oikein soljuvaa, hymyilimme ja nauroimme paljon. Ensimmäisen kerran kun tapasimme (yli 3kk sitten), kerroin hänelle, että tykkään yhden brändin tuotteista kamalasti. Sitten kun lounas oli loppumaisillaan, hän otti laukustaan esille tämän kyseisen brändin vanhaa tuotantoa. Olin aivan myyty! Siis siitä itse tuotteesta/esineestä, mutta ehkä eniten siitä, että hän vaivautui tuomaan sen minulle näytille. Sitten hän kertoi tästä tuotteesta kamalasti (on alan ammattilainen).
Maksoin hänen lounaansa, koska pyysin hänet ulos, joten halusin myös maksaa hänen osansa. Hän yritti kyllä antaa minulle rahaa, mutta en huolinut sitä. Hän sanoi siihen, että ok, seuraavalla kerralla mä maksan. Naurahdin;) Menimme ravintolasta ulos, hyvästelimme siinä pikaisesti. Sanoin vain, että kiitos kun tulit kanssani lounaalle (en edes muista mitä hän vastasi, kun olin niin hermostunut siinä vaiheessa) Ja että koitetaan tässä vaikka nähdä vielä joku kerta. Minulla oli siinä vaiheessa kiire takaisin töihin.
Kiitos, jos luitte tähän asti, asian ytimeen:
Onko hän kiinnostunut, voinko pyytää häntä 2.treffeille? Ja mihin hänet pyytäisin ja miten? En ole treffaillut todella moneen vuoteen, kun on ollut niin kiirettä. Joten olen aivan noviisi! Jotenkin en edes usko, että hän olisi minusta kiinnostunut, mutta mistä saisin sen selville? Suoraan en viitsi kysyä..
Anteeksi niin teinitilitys kolmekymppiseltä naiselta..:) Kaikki vastaukset ovat todella arvostettuja!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yleensä jos mies on kiinnostunut, niin hän kysyy naista uusille treffeille. Tosin poikkeuksiakin on eli jos mies on ujo, niin tuo ei päde. Voithan pyytää jotain ihan neutraalia eli vaikka iltakävelylle, johonkin mukavaan miljööseen.