Tauko!

Noniin, eli olemme nyt poikaystäväni kanssa oltu tauolla tässä jo muutaman viikon,
ihan vain sen takia että omat asiani ovat aika sekaisin ja tarvitsen tilaa ja miettimisaikaa.
Sanoin poikaystävälleni että tauon aikana hänellä on oikeus tehdä kaikkea mitä sinkkunakin ja sanoin että oma on menetykseni jos tauon jälkeen tajuan haluavani hänet takaisin ja hän onkin löytänyt jonkun toisen.

No nähtiin "poikaystäväni" kanssa eilen ja hän oli jotenkin etäisen oloinen, mutta en sitten tullut kysyneeksi, vaan lähetin myöhemmin illalla viestin että mistä tänään kiikasti ja eikö hän enää tauon jälkeen halua palata takaisin yhteen.
Vastaukseksi tuli ettei hän tiedä, hän sanoi että olen hänelle todella tärkeä ja minun kanssa on aina niin helppo ja kiva olla.
Että toisaalta hän haluaa olla vielä minun kanssa, toisaalta hän ei ole varma.
- No oma mokani tietenkin, halusin tauolle. Mutta en voi kieltää etten olisi pysähtynyt noihin viesteihin.

Tänä aamuna vasta tajusin, että hetkinen, johtuukohan tuo siitä että hän on löytänyt jonkun toisen tytön, ja on sen takia ristiriidassa koska ei osaa valita haluaako hän vanhan tyttöystävänsä vai uuden tuttavuuden.

Ja kyllä, eihän minulla ole varaa valittaa, itse halusin taukoa. Tosin poikaystäväni mielestäkin se oli hyvä idea.
Hän sanoi vielä eilen illalla sen että jutellaan lauantaina tai sunnuntaina kasvotusten lisää, eli nytten minun pitää vain jännittyneenä odottaa mitä hän on oikein sanomassa minulle.
Ja taisin jo kuitenkin arvata mitä sieltä on tulossa, että hän on löytänyt jonkun toisen?

Ja sepäs tässä hankalaa onkin, toisaalta olen onnellinen hänen puolestaan jos hän löytää jonkun helpomman ihmisen kuin minä.
Toisaalta en ole aivan valmis vielä luopumaan hänestä, kuitenkin yksi tärkeimmistä ihmisistä minulle ja hänelle pystyn puhumaan kaikesta ja olemaan oma itseni hänen seurassaan, jota en kovin monelle muulle ihmiselle pysty.
Sitten taas toisaalta olisi ihan hyvä jatkaa eteenpäin, kokeilla jotain uutta, jos tämä ei kerran tunnukkaan aivan oikealta.
Mutta toisaalta taas suhteen hajotessa aika moni muukin asia hajoaa tai häviää, ystävyyssuhteet, harrastukset jne..

Hankalinta tässä on varmaan se että meillä on yhteisiä suunnitelmia tulevalle syksylle ja jopa ensi vuoden puolellekin asti, joita ei pysty perumaan, koska kaikki on jo järjestetty sun muuta, eli jos me nyt erottaisiin niin joutuisin kuitenkin mukaan useaan tilanteeseen missä olisin "ex"-poikaystäväni seurassa, ja jos hänellä olisi uusi heilansa mukanaan (jos hänellä siis sellainen olisi), en tietäisi kuinka hyvin ottaisin nämä tilanteet.

Ei voi muuta sanoa kuin että ihmissuhteet ovat hankalia, eikä tässä ole paljon mitään tolkkua.
Ja halusin vain purkaa kokoasiaa johonkin.
5562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensinnäkin en usko ettettekö voisi perua yhteisiä suunnitelmianne. Mitä sellaiset muka on mitä ei voisi perua? :)

"Mutta toisaalta taas suhteen hajotessa aika moni muukin asia hajoaa tai häviää, ystävyyssuhteet, harrastukset jne.."

Tuo on vain muutoksen pelkoa ja selittelyä.

Mahdolliseen eroon liittyen, eihän kaiken tarvitse päättyä vaikka suhteenne loppuisikin. Annatte ajan kulua ja katsotte sitten voitteko olla vielä ystäviä.

Äänestä

Kyllä se vaan niin on, että mikäli teidän välillänne olisi ollut aito ja syvä tunne, ei eroa olisi tullut. Ehkä oli hyväkin tämä.

Äänestä

..tosiaan ovat vaikeita.. Toivottavasti kaikki päätyy parhain päin. Olen itse ollut samaisessa tilanteessa ja erosimme. Se ei kuitenkaan tarkoita,että teille käy niin.

voimia. :)

Äänestä

Haha, mullakin on käynyt noin monesti. En ole vieläkään varma haluanko olla poikaystäväni kanssa tai pidänkö edes hänestä.. Olen monesti yrittänyt jättää hänet ja kun hän on sitten itkien sanonut ''no jos se susta parasta'' niin siinä vaiheessa on tullut paniikki, enkä ole jättänyt häntä. En tiedä onko tämä sitä, että pelkään muutosta, vai pidänkö vain toisten pelottelusta.. Kuitenkin, vaikka haluaisin erota, en uskalla loppujen lopuksi..

Äänestä
  • Sitten kun vihdoin saat aikaiseksi erota niin kyllä sua kaduttaa ette lähtenyt aikaisemmin.

    Miksi tuhlaat molempien aikaa tuollaiseen jos kerran tiedät että ero tulee? Ei se siitä parane, pahenee korkeintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rfgvbhnji8 kirjoitti:

Noniin, eli olemme nyt poikaystäväni kanssa oltu tauolla tässä jo muutaman viikon,
ihan vain sen takia että omat asiani ovat aika sekaisin ja tarvitsen tilaa ja miettimisaikaa.
Sanoin poikaystävälleni että tauon aikana hänellä on oikeus tehdä kaikkea mitä sinkkunakin ja sanoin että oma on menetykseni jos tauon jälkeen tajuan haluavani hänet takaisin ja hän onkin löytänyt jonkun toisen.

No nähtiin "poikaystäväni" kanssa eilen ja hän oli jotenkin etäisen oloinen, mutta en sitten tullut kysyneeksi, vaan lähetin myöhemmin illalla viestin että mistä tänään kiikasti ja eikö hän enää tauon jälkeen halua palata takaisin yhteen.
Vastaukseksi tuli ettei hän tiedä, hän sanoi että olen hänelle todella tärkeä ja minun kanssa on aina niin helppo ja kiva olla.
Että toisaalta hän haluaa olla vielä minun kanssa, toisaalta hän ei ole varma.
- No oma mokani tietenkin, halusin tauolle. Mutta en voi kieltää etten olisi pysähtynyt noihin viesteihin.

Tänä aamuna vasta tajusin, että hetkinen, johtuukohan tuo siitä että hän on löytänyt jonkun toisen tytön, ja on sen takia ristiriidassa koska ei osaa valita haluaako hän vanhan tyttöystävänsä vai uuden tuttavuuden.

Ja kyllä, eihän minulla ole varaa valittaa, itse halusin taukoa. Tosin poikaystäväni mielestäkin se oli hyvä idea.
Hän sanoi vielä eilen illalla sen että jutellaan lauantaina tai sunnuntaina kasvotusten lisää, eli nytten minun pitää vain jännittyneenä odottaa mitä hän on oikein sanomassa minulle.
Ja taisin jo kuitenkin arvata mitä sieltä on tulossa, että hän on löytänyt jonkun toisen?

Ja sepäs tässä hankalaa onkin, toisaalta olen onnellinen hänen puolestaan jos hän löytää jonkun helpomman ihmisen kuin minä.
Toisaalta en ole aivan valmis vielä luopumaan hänestä, kuitenkin yksi tärkeimmistä ihmisistä minulle ja hänelle pystyn puhumaan kaikesta ja olemaan oma itseni hänen seurassaan, jota en kovin monelle muulle ihmiselle pysty.
Sitten taas toisaalta olisi ihan hyvä jatkaa eteenpäin, kokeilla jotain uutta, jos tämä ei kerran tunnukkaan aivan oikealta.
Mutta toisaalta taas suhteen hajotessa aika moni muukin asia hajoaa tai häviää, ystävyyssuhteet, harrastukset jne..

Hankalinta tässä on varmaan se että meillä on yhteisiä suunnitelmia tulevalle syksylle ja jopa ensi vuoden puolellekin asti, joita ei pysty perumaan, koska kaikki on jo järjestetty sun muuta, eli jos me nyt erottaisiin niin joutuisin kuitenkin mukaan useaan tilanteeseen missä olisin "ex"-poikaystäväni seurassa, ja jos hänellä olisi uusi heilansa mukanaan (jos hänellä siis sellainen olisi), en tietäisi kuinka hyvin ottaisin nämä tilanteet.

Ei voi muuta sanoa kuin että ihmissuhteet ovat hankalia, eikä tässä ole paljon mitään tolkkua.
Ja halusin vain purkaa kokoasiaa johonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu